Yllätyksellinen Laima

Nyt kun oon löytänyt kivan uuden vuokraponin, jonka kanssa synkkaa ja talli on mahtava, se on lähellä jne. niin pakko myöntää, että motivaatio lähteä sinne puolta pidemmän matkan päähän, huonommalle kentälle kiertämään kehää vanhan hevosen kanssa... ei oo kauheen suuri. Fiilikset oli about nämä, kun lähdin torstaina tallille luvattuani liikuttaa Laiman silloin. Tamman vakivuokraaja on yhä toipumassa leikkauksesta, joten auttelen humman liikuttelussa sen kerta viikkoon. Uusille lukijoille sekä dementikoille selvennän, että Laima asuu siis samalla tallilla kuin ex-vuokrikseni Miina ennen, ja sitä kautta aloin sitäkin liikuttelemaan.

Tällä kertaa oli sentään valosaa, että oisin voinut lähteä maastoonkin. Valitettavasti oon niin arkajalka, että niiden muutaman tempauksen jälkeen, mitä Laima on maastossa tehnyt, on vähän mennyt hommasta maku ja hevoseen luottamus. Kotiinpäin käännyttäessä on pari kertaa tullut sellasta hulabaloota, että on pitänyt tulla selästä alas. Niinpä mentiin TAAS kentälle, jee. Vaihtelua hain jättämällä satulan talliin.

Kentällä käppäiltiin alkuun ihan vaan rennosti eteenpäin. Laima katteli maisemia ja minä venyttelin vähän kipeitä lihaksiani nostamalla välillä toisen tai molemmat kädet ylös ja taivuttamalla johonkin suuntaan. Kerran aiemmin tehtiin vähän samankaltasia juttuja eikä Laima oo millänsäkään. Alunperin oon vastaavia harjotteita tehnyt ihan ratsastustunnilla.

Kun ne ohjat kerran lepäili siinä kaulalla, päätin että jätetään ne siihen. Ratsastan istunnalla ja pohkeella pelkästään. Aloin tehdä käännöksiä, voltteja, vähän temponvaihteluita istuntaan painottaen. Laima toimi yllättävän hyvin, niinpä kokeilin pysähtyä. Hengitin syvään, rentoutin itseni ja puristin vähän reisillä - ja se pysähtyi! Mun oli pakko tehdä se uudestaan kädet ilmassa, kun en uskonut että se oikeasti tapahtui ilman pientäkään nyppäystä ohjista. Sillä se on se illuusio, jossa minä elän jatkuvasti. "Ratsastan pelkällä istunnalla." Ja sitten paljastuu, että se on istunnan sijaan se piiienen pieni liike minkä mun käsi tekee. Mutta hähhää, minä osaan pysäyttää hevosen ilmankin! Ainakin tämän hevosen, ilman satulaa. :)

Otettiin harjoituksiin mukaan ravisiirtymisiä ja niiden sujuessa myös käännöksiä ravissa. Näissä mulla ei meinannut tasapaino riittää alkuun. Sen huomattuani aloin keskittyä vain siihen omaan tasapainoon, ja kas, en huojunut enää yhtään niin pahasti. Ekassa laukannostossa otin ohjat käteen, sillä Laima on loppujen lopuksi entinen ratsastuskoulun heppa ja laukannostosta sille kertoo puolipidäte ja tuntuma. Parin hyvän noston jälkeen pidensin ohjaa vähän ja viimeisellä yrityksellä laskin ohjat kokonaan kaulalle, nostin kädet ilmaan ja laukkasin. Aivan mahtavaa! Ihan automaattisesti aloin hymyillä ja melkein nauroin ääneen, kun olin niin iloinen meidän saavutuksesta. Ja minä en jaksanut enää ratsastaa tällä hevosella. Kiitos Laima, kun muistutit miten hieno hevonen osaat olla.

Tässä postauksessa komeilee Annin ottamat kuvat yhdeltä päivältä, kun hän oli meitä kuvailemassa. Annin kuvasivuilta löytyy samana päivänä otettuja fotoja myös Miinasta, systerin Ruffe-koirasta ja mun porukoiden koirasta ja kissasta (Lasse & Pipsa). Kuvat on vain katseltaviksi eli kunnioitathan tekijänoikeuksia.