Ratsastustunti

Tällä viikolla olin pitkästä aikaa ratsastustunnilla. Ystävän toinen vuokraaja lupautui tunnin minulle pitämään, ja kysyi alkuun, koska olen viimeksi ollut tunnilla. Ööö.. loppukesästä Klaaralla pari kertaa, jolloin tuntien aiheet oli yleensä tyylilajia "Näin hallitset hevosen sekä suoralla että kaarevalla uralla" ja sitä ennen kesäkuussa enemmän tai vähemmän opettavainen estetunti Knapperissa. Länkkäritunnilla laskeskelin olleeni viimeksi Hovin Ratsutilalla, hieman ennen kuin talli lopetti toimintansa 1,5 vuotta sitten. Oli siis korkea aika saada taas toisen ihmisen mielipide omasta istunnasta ja apujen käytöstä, palauttaa muistiin unohtuneita kikkoja sekä oppia uusia.

Talliin tullessamme Ystävä oli jostain syystä paremmalla tuulella kuin yleensä. Saattoi johtua sateettomasta päivästä ja täydestä mahasta, kun sisääntuloheinät oli jo jaettu ja syöty. En ole tainnut sitä ihmeemmin mainita, mutta Ystävä on aika itsenäinen tyyppi. Se ei tunnu välittävän läheisyydestä, ei ihmisten eikä hevosten. Niinpä sitä ei yleensä jaksa kiinnostaa mikään puunailu tai lääppiminen. Nytkin se käveli välillä kierroksen ympäri karsinassaan harhauttaakseen minut ja pölyharjan, mutta oli tavallista kiinnostuneempi meistä ihmisistä ja höristeli meille korviaan useammin.

Kenttä oli jäätynyt koppuraksi, joten aloitimme käynnissä fiilistelyllä. Minun piti tunnustella, onko selkeitä puolieroja, onko jonkun jalan liike jäykempi kuin muiden, samalla kun tein käynnistä pysähdyksiä istunta-apuja käyttämällä. Jos se ei riittänyt, pysäytin ohjista ja peruutin. Peruutustakin pyysin hyvin pienesti ohjista vihjaamalla, enemmän jalalla ja korjasin ohjasta, jos Ystävä ei apujani ymmärtänyt. Loppua kohden, ja mitä tiiviimmässä tahdissa pysähdyksiä tein, alkoi homma sujua paremmin. Siirryttiin tekemään ravisiirtymisiä samalla ajatuksella, jolloin huomattiin, että Ystävä asettuu itsekseen ulospäin. Lähdettiin tätä korjaamaan sisälle asettamalla, sisäohjalla ja sisäpohkeella. Jo käynnissä Ystävä oli painellut menemään hyvin reipasta tahtia, niinpä raviinkaan sitä ei juuri tarvinnut pyytää. Käyntiin saamisessa oli enemmän työtä, samoiten ravin rauhoittamisessa, mikä sekin lopulta onnistui.

Vaihdettiin alkulämmittelyn jälkeen uralla työskentely kartioihin. Niitä oli neljä, suuren neliön mallissa ja lähdin neliötä kiertämään siten, että tein jokaisen kartion ympärille voltin, joka toisen eri suuntaan. Tässä kohtaa tuli esille pienehkö puoliero enkä edes muista kumpi puoli se oli. Voltteja tehdessä kokeiltiin muutamia eri variaatioita käynnissä ja ravissa, tarkoituksena opettaa mulle hyviä tapoja jumpata nimenomaan Ystävää ja avata sen tyypillisimpiä jumikohtia. Mentiin ensin sisälle asettuneena, lisättiin takapään väistö ulospäin, sitten ulospäin asettuneena etupää hieman väistäen... Tehtiin tunnin aikana niin monia pieniä harjoituksia, etten välttämättä muista kaikkia enää. Tärkeimmät kuitenkin, toivottavasti. Tuo jälkimmäinen oli yllättävän tehokas, ainakin Ystävän kohdalla. Lopussa kun tehtiin volttia vaikeampaan kierrokseen ravissa ja koitettiin saada sitä takapäätä ulos ja asetus sisään, se oli Ystävälle todella hankalaa. Silloin opettajani neuvoi minua pysäyttämään, tekemään vastakkaiseen suuntaan voltin ulospäin asettaen ja sen jälkeen jatkamaan tehtävää käynnissä - tadaa! Ystävän lavat nousivat parempaan asentoon ja homma alkoi sujua samantien. Ehdottomasti sellainen harjoitus, mitä tulen jatkossa tekemään varmasti.

Volttiharjoitusten lomassa tehtiin myös pujottelua, sitäkin varioiden. Ensiksi lähdin pujottelemaan täysin vapaalla tyylillä - valitsin käyttää kaulaohjaa kääntämiseen ja mentiin aika suorana koko homma läpi. Kun se sujui, piti käyttää sisäohjaa taivuttamaan kunnolla kierrettävän kartion puoleen. Sitten lähdettiin tekemään vähän isompia teitä, jotta saatiin takapäälle tilaa tehdä väistöä käännöskohdissa. Olikohan tästä vielä joku muukin vaihtoehto, mutta nämäkin tuntuivat tehokkailta ja niitä oli kiva tehdä. Ystävä kun tuntui edelleen tyytyväiseltä elämäänsä ja hyvin yhteistyöhaluiselta.

Jossain välissä kokeiltiin peruutusharjoitusta, jossa kävelimme ensin 10 askelta, sitten peruutimme 10 askelta. Kävelimme 9, peruutimme 9, ja tätä rataa yhteen askeleeseen asti. Kuten arvata saattaa, mitä pidemmälle mentiin, sitä enemmän Ystävä alkoi kuunnella, että montako askelta nyt otetaan. Se alkoi käyttää selkäänsä paremmin ja oli askel askeleelta miellyttävämpi ratsastaa. Tässä siis toinen hyvä harjoitus, mitä tehdä alkuverryttelyissä jatkossa.

Viimeinen tehtävä oli horsemanship-rata, jota Ystävän ystävä kutsui kananlennoksi. "Niin lyhyt, että on ohi ennen kuin on alkanutkaan." Rata alkoi käynnissä, pysähdys kahden kartion etupuolelle. Peruutus kartioiden välistä, pysähtyminen kun hevonen on kokonaan kartioiden takana. Pysähdyksestä suoraan raviin, voltti oikealle ja pysähdys kartioiden väliin, niin että ratsastaja on kartioiden keskellä. Tähän väliin taas pieni lännenratsastustietoisku: Western horsemanship vastaa kilpailuissa hyvin pitkälti kouluratsastusta. Siinä katsotaan tosin lähes pelkästään ratsastajaa, hänen apujenkäyttöä, jonka tulisi olla minimaalista. Radat ovat, kuten jo selvisi, huomattavasti lyhyempiä, joten pikkutarkka suorittaminen korostuu tässä lajissa.

Minä ja Ystävä ratsastimme radan läpi muutamia kertoja. Oikeastaan millään kerralla en ollut tyytymätön, vaikkei jokainen mennytkään täydellisesti. Ystävä kuunteli minua hienosti ja osoitti - mikä oli tämän ratakokeilun tarkoitus - että äskeinen jumppaaminen oli tuottanut tulosta. Parin kerran jälkeen Ystävä alkoi ennakoimaan peruutusta ja peruutti liikaa, vaikka lopetin avut. Tätä en silti katso pahalla, sillä peruuttaminen on hevosille vaikea asia ja kysyy luottamusta. Niinpä muutamasta askeleesta taaksepäin voi olla vain iloinen ja yrittää seuraavalla kerralla lopettaa itse avut aiemmin. Kun sitten syvennyin itse tähän peruutushommaan, unohdin ajatella riittävän pitkälle eteenpäin, jolloin ravi kyllä nousi, mutta voltista tuli vähän mitä sattuu. Yhden kerran pysähdyin liian aikaisin ennen tötsiä ja kerran Ystävä siirtyi käyntiin pari askelta etuajassa, mutta muuten tämä ravista pysähtyminen meni tosi hyvin. Viimeisellä kerralla peruutimme ihan 1-2 askelta liikaa, ja loppuradan menimme tosi seesteisesti ja ravikin oli haluttua rauhallista lännenjogia. Jo voltille lähtiessä tuli tunne, että tähän me lopetetaan, nyt tämä onnistui näin hyvin. Ja siihen me sitten lopetettiinkin.

Tunnista jäi todella hyvä fiilis. Tuli tutustuttua uuteen samanhenkiseen ihmiseen, joka tuntee kyseisen hevosen ja osasi hienosti neuvoa niin hevoseen liittyvissä kuin myös mun istuntaa koskevissa asioissa. Ja kun niitä kuolaimettomia tässä harkitaan, mentiin koko tunti lainasidepulleilla enkä edes muistanut missään vaiheessa miettiä, että missäs kuolaimet, niin kuin joskus tulee tehtyä, jos vaikka riimulla ratsastaa ja huomaa hetkittäin ettei vaikutus ole sama. Hienosti toimivat nämä kyseiset kuolaimettomat, tällä kyseisellä hevosella. Laukannostoja olisin halunnut harjoitella valvovan silmän alla, mutta kenttä ei ollut siihen sopivassa kunnossa tällä kertaa. Ensi viikolla ratsastelen taas itsenäisesti, mutta eiköhän vielä tule seuraava tunti sitäkin treeniä varten. :)

Haastava estetunti

Näin alkuun haluan kiittää kuvista Siiriä, joka katsomossa sattui kameran kanssa istumaan juuri sopivasti. Tunnistin Siirin hänen blogiaan seurattuani (kiva kuulla mitä tutulla tallilla tapahtuu) ja kun kysyin, hän ystävällisesti lupasi minustakin muutaman näpsyn ottaa. Hyviä tuli, kiitos! :)

Keskiviikkona olin estetunnilla Ratsastuskoulu Knaperbackassa. Kyseinen talli tarjoaa kesäisin muutamia edullisempia teematunteja, ja on mulle teiniajoiltani ennestään tuttu paikka. Vaikka Knapperissa opettajat ja hevoset tuppaa välillä vaihtumaan tiuhempaankin, opetuksen ja palvelun taso on mielestäni pysynyt samana, jolloin tunnille on aina kiva mennä. Viime kesänä kävin Knapperissa istunta- sekä estetunnilla, niistä oma postauksensa täällä.

Olen huomannut, että blogiini löydetään Googlen kautta melko usein hakusanoilla "Knaperbacka kokemuksia". Tästä syystä koitan tehdä tästä postauksesta suht kattavan, jotta mahdolliset uudet tuntilaiset saavat haluamansa informaation. Jos jotain tuntuu puuttuvan, kysykää ihmeessä!

Tallille tullessa ilmapiiri oli mukava. Niin tallin omistaja kuin muut asiakkaat moikkaavat ja apua saa kunhan vain pyytää. Satulahuoneen pöydällä odottavasta listasta näin, että olin saanut ratsukseni hevosen jota tuntia varatessani pyysinkin, Swahibun, joka oli kentällä valmiina edellistä tuntia tekemässä. Listaa tutkiessani silmiin osui tuttu nimi, mitä jäin vähän hämmästelemään. Ja kun sitten kävelin satulahuoneesta ulos kohti kenttää, vastaan tallusteli kukas muu kuin tuleva ryhmänohjaajani, syksyllä mua jo opettanutkin valokuvauksen opettaja Alli. Jäätiin hetkeksi juttelemaan, nauramaan sille kuinka pieni maailma on, kunnes Alli lähti laittamaan omaa ratsuaan kuntoon ja minä kentän laidalle rakennettuun katsomoon odottelemaan. 

Edeltävä tunti oli myös estetunti, osa kurssiviikon estekurssia, joten ratsuni oli todella hyvin lämmitelty, kun selkään asti pääsin. Aika pian huomasin, että Swahibu oli energisempi kuin muistin. Olin toivonut sitä sen pohjalta, että tykkäsin siitä viime kesänä kovasti, mutta yhtä asiaa en ottanut huomioon. Viime kesänä mun vakioratsu oli "tykin suusta"-arabitamma Miina, joten olin tottunut siihen että kaasua ei tarvii painaa mutta jarrua kyllä. Nyt oon viime marraskuusta asti ratsastanut Päikkää ja Klaaraa, jotka puolestaan on nimenomaan päinvastaisia tapauksia, ns. "eteenpäin potkittavia". Lopputulos: en osannut ratsastaa Swahibua, en niin hyvin kuin olisin halunnut. 

Alkuverkattiin käynnissä ja ravissa, sitten otettiin laukkaa, laukkapuomia ja kavaletteja ympyrällä. Siinä kohtaa ratsuni alkoi kaahottaa (onneksi meitä oli vain viisi, niin oli tilaa mennä), ei malttanut juuri kävellä ja aloin ajatella että valitsin väärän hevosen. Jossain välissä meillä meni totaalisesti sukset ristiin, enkä saanutkaan ruunaa enää ollenkaan laukkaan, tai edes raviin! Käppäili vaan nyrpeän oloisena ja ihmetteli miksi maiskuttelen ja naputan pohkeilla. Minulle tuotiin raippa avuksi, ja sitten mentiin taas liian kovaa.

Vaikka hevonen tuntui epäsopivalta itselle, enää ei ollut ruikuttamista. Pakko se tunti oli pystyä ratsastamaan Swahibulla loppuun - olinhan niin välttämättä halunnut - joten aloin tehdä pidätteitä toisensa perään, rytmitin ne hengityksen kanssa (jos sekin vaikka hidastaisi kun kovaan ääneen siellä selässä hönkäilen) ja omasta väsymisestä huolimatta mennä vielä kerran ne kavaletit niin että Noora, tunnin opettaja, olisi vihdoin tyytyväinen. 

Jo edellistä tuntia katsoessa näin, että Noora on todella napakka opettaja, mitä arvostan silloin kun tilanne on esim. se että ratsastajaa pelottaa ns. turhaan ja tarvitsee vain tiukkaa kuria suoriutuakseen tehtävästä - jonka jälkeen on paljon parempi olo, kuin että olisi luopunut hommasta ja tehnyt jotain helpompaa. Tietenkään minä kaahailevine puoliarabeineni en ollut mikään poikkeus Nooran komennossa. Jäin oikeastaan joka harjoituksessa viimeisenä hinkkaamaan omaa suoritustani, kun ei siitä ollut tulla yhtään mitään. En silti halunnut antaa periksi, joten puskin vaan eteenpäin ja koitin jaksaa keskittyä antamaan hevoselle riittäviä apuja, vaikka oma kunto tuntui hetkittäin pettävän. Tällä taktiikalla selvisin läpi kaikista ratatyyppisistä harjoituksista, joita hypättiin useampi erilainen. En mitenkään enää muista niitä, mutta monessa tuli sekä myötälaukkaa seuraavalle esteelle, että laukanvaihto ja suuria loivia käännöksiä. Esteet oli pystyjä ja oksereita, 3-5 kpl per harjoitus, ja korkeudeltaan 50-70 cm. 

Se mistä olin kovin kiitollinen, oli Swahibun selväpäisyys esteillä. Jos mun olisi vielä pitänyt jaksaa ja yrittää keskittyä siihen, meneekö se ohi vai mitä se tekee, en tiiä olisiko hyppäämisestä tullut yhtään mitään. Mä keskityin vain pidättämiseen sopivampaan vauhtiin, hyviin teihin ja lähestymisiin, katseeseen ennen ja jälkeen esteen.. Swahibu hoiti loput. Se paineli menemään vaan ja olisi varmaan hypännyt, vaikka oisin heittänyt kädet silmille ja kiljunut "apua!" Hyvän hevosen voimin jotenkin selvisin tästä haastavasta tunnista hengissä, ja jälkeenpäin tuntui, että näin sen pitikin mennä. Olin onnistunut ratsastamaan hevosella, jolla en tuntenut osaavani ratsastaa - ilman mitään katastrofeja! Tunti oli tehokas ja opettavainen, tosin tuntuu että enemmän opin itse hevoselta kuin tunnin vetäjältä, tällä kertaa. Istuntatunnilla varmaan saisi paremman käsityksen Nooran taidoista opettaa, hänen tunnillaan kun en ollut aiemmin käynyt.

Loppukäyntien jälkeen hypättiin alas, talutin Swahibun talliin ja otin kamat pois. Sienellä pyyhkäisin pahimmat hiet pois kaverin kyljiltä, ennen kuin vein varusteet paikoilleen ja vaihdoin mietteitä tunnista parin muun ratsastajan kanssa. Kävi ilmi, että Alli oli myöskin julkisilla liikenteessä, niinpä käveltiin yhtä matkaa bussipysäkille ja bussimatkakin juteltiin hevosharrastuksesta, koulusta jne. Kuulostaa ehkä ajatuksena ahdistavalta joutua vapaa-aikana "hengailemaan" opettajansa kanssa, mutta ei se ollut. Meillä oli yllättävän paljon yhteistä ja näin ollen paljon jutun aihetta. :)

Loppuun voisin tiivistää, että kyllä, suosittelen Knaperbackaa, jos etsit jotain hyvää tuntiratsastuspaikkaa, ihan tavallista tuntia tai esim. kouluvalmennusta / muuta erityisempää varten (tarjonta on aika kattava), ja sinulla on varaa maksaa pk-seudulle tyypillistä hintaa ratsastusopetuksesta. Itse aikoinaan Knapperista lähdin, kun tuli ajankohtaiseksi hevosen vuokraaminen ja itsenäisempi harrastaminen. Jos haluaisin tunneilla käydä vakituisesti, saattaisin hyvinkin käydä edelleen Knapperissa.

Vihdoin taas westerniä!

Azira eli Assi

Nyt ei mennä taas ihan kronologisessa järjestyksessä, sillä meillä on pieniä teknisiä ongelmia (lue: muistitikku on vaikea muistaa ottaa mukaan) saada perjantaina kuvattu materiaali maastakäsittelystä Miinan ja Ruffen kanssa mun koneelle asti. Niinpä kertoilen sillä välin eilisestä tunnista. Kuvat on Nikkilän mätsäreissä kuvattuja, kun Ria & Assi siellä sattuivat esiintymään. :)

En edes muista millon oon viimeks mennyt westerniä ihan kunnolla, oikean satulan kanssa ja ajatuksella. Miinan jumien takia oon sen kanssa tehnyt vähän jotain ilman satulaa western-ohjilla, ja sekin lähinnä käynnissä. Alkoi pikkuhiljaa tuntua siltä, että jotain pitää päästä tekemään, sen verran kuitenkin se western vetää puoleensa, vaikka kouluakin menen toisinaan.

Ria & Assi sekä Mari & Hani Nikkilän match show'ssa 

12.08.12 esittämässä western pleasure -luokkaa.

Niinpä laitoin viestiä Kuokkasen Rialle, joka valmentaa mm. Emmaa ja Riimaa ja on myös hyvää pataa meidän edellisen länkkäriopettajan Mari Valkosen kanssa. Omaavat kuulemma hyvin samankaltaisen tyylin opettaa, joten oppilaiden on helppo vaihdella heidän välillään. Kuten tuli sitten Rian kanssa puheeksi, varsinkin westernin alkuaikoina Suomessa oli vain reining-valmentajia, ja nykyäänkin on hyvin erilaisia tapoja opettaa ja kouluttaa. Mainittakoon vielä, että Ria on ollut myös Pamelan opissa aikoinaan. Pamela taas on USAsta Suomeen muuttanut western-tyyppi, eläkeikäinen jo mutta opettaa vielä, ja on muakin opettanut edellisellä western-tallilla missä kävin.

Rian talli sijaitsi aivan metsän keskellä pikkutien päässä, jonne nettikarttaohjelmatkaan ei osaa kunnolla neuvoa. Löysin silti hyvin perille vanhasta muistista: kävin vuosi sitten kokeilemassa yhtä trakehner/pv-tammaa tuolla Rian tallilla etsiessäni vuokrahevosta, mutta se oli yksinkertaisesti liian haastava mulle, jolloin päädyin vuokrailemaan Napsua.

Rialla oli pihassa seitsemän omaa hevosta, sekä kolme vuokralaista. Omista 6/7 oli arabeja, viimeisin hankinta USAsta tuotu quarter-ori. Ehkä sympaattisin näky oli tammojen tarha, jossa mun ratsuni Azira 21v eleli. Sieltä löytyi Aziran emä 29v, Aziran varsa 14v ja vielä sen varsa 5v. Ihan mahtavaa, että saavat viettää koko elämän yhdessä, koko perhe! Ainoostaan Hovilla oon nähnyt noin monta sukupolvea samassa paikassa. :)

Satula, johon pääsin istumaan (kuvassa) oli Pamelan vanha. 

Ihan mieletön custom made penkki, niin hyvä istua! 

Kun tulin paikalle, Ria oli Assin selässä lämmittelemässä tammaa mulle. Kuulemma joka kerta, kun Assilla ratsastaa joku ulkopuolinen, Ria ratsastaa aina sen jälkeen hevosen itse "takaisin kuriin", mikäli tamma on päässyt vähän lusmuilemaan. Ratsukon meno näytti ihanan rauhalliselta ja kun itse pääsin selkään, olin ihan unohtanut miten mahtavia lännenhevoset voi olla! Assi tallusteli rauhallista käyntiä todella löysin, pitkin ohjin ja kun painoin pohkeet kiinni, se pysähtyi. Tässä on yksi suurimpia eroja westernin ja enkun välillä, spur stop. Miinalle sitä ei opeteta, koska se on monitoimihevonen ja kiva kouluradalla, kun oot tekemässä esim. lisättyä ravia ja hevonen pysähtyykin seinään... :D

Kesällä menin sillä Marin hevosella Hiivatilla, joka taitaa nämä samat spur stopit ynnä muut, joten tällä kertaa en ollut yhtä ummikko kuin sillä ekalla Hiivatti-kerralla. Ja selventääkseni vielä niille, jotka ihmettelevät miten hevosen saa liikkeelle, jos kerran pohje pysäyttää: Assille yksi naksautus ja vuoropohkeet on käynti, kaksi naksautusta ja naputtavat pohkeet on jogi (ravi) ja maiskautus sekä ulkopohje on lope (laukka). Noi ääniavut on hirveen fiksuja opettaa hevoselle ja siitä Riakin puhui, että silloin hevonen odottaa sitä ääntä ja lähtee vasta silloin eikä mistään vahinkopohkeesta.

Assi toimii kuulemma kamoilla kuin kamoilla. Minä menin 

nivelkuolaimilla, tässä Ria menee kuolaimetta. 

Sitten takaisin aiheeseen. Tunnin aluksi tein käynnissä pujottelua, sitten pujottelin jogissa lyhyen sivun ja toisella sivulla ravipuomit, pitkien sivujen keskellä voltit. Näiden jälkeen tehtiin käynnissä avo- ja sulkutaivutuksia ennen kuin lähdettiin nostamaan laukkaa keskiympyrällä. Sain joka tehtävässä aina kehuja, kun suoritin sen oikein ja silloin kun olin hakoteillä, sain heti hyviä neuvoja, miten korjata asia. Assi oli niin mahtavan herkkä hevonen ja toimi kuin unelma. Siis laukkasin yhdellä kädellä! Viime kerrasta on kyllä aikaa...

Kaikki yllä mainitut tehtävät sujui tosi hyvin, paitsi laukka. Se oli mulle jotenkin haastavaa hallita hevosta vain painolla ja ulkopohkeella kaiken sen enkkuilun jälkeen, kun tuntuu että "jätän hevosen yksin" jos sisäpohje on irti. Kun vaan  keskityin Rian neuvoihin, Assi pysyi suurella ympyrällä todellakin vain sen ulkopohjeen turvin. Sit mikä oli myös haastavaa, oli Assin laukka. Se on vuosien varrella tahkottu westernissä halutuksi lopeksi, joka on lähes nelitahtista. Musta tuntui ettei se ees laukkaa! Loppua kohden sekin alkoi sujua, etten ajanut kokoajan eteenpäin kovempaa ja annoin tosi löysän ohjan, mistä Assi tykkäsi eniten. Lopuksi tehtiin spur stoppeja laukasta, mikä ei ollutkaan niin helppo juttu. Tamma visko mulle päätään ja laahusti pysähdysapujen jälkeen vielä monta metriä. Lopulta Ria meni itse selkään ja totesi, että se tarvii kannukset ymmärtääkseen pysähtyä. Rialla oli hauska tulkinta siitä, miten Assi kiukuttelee. Ei koskaan päin naamaa (keskisormet pystyssä), vaan vähän silleen "En mä kuullu..." (pälyilee muualle).

Mikä oli mahtavaa kuulla, oli että Assi oli nuoruudessaan ollut aika Miinan kaltainen tai ilmeisesti pahempi. Sellanen höyrypää mitä ei pidellyt mikään ja täysiä vaan! Ja nyt se jogailee löysin ohjin tällanen puolialottelija selässä ja on Itse Rauhallisuus. Ihanaa, kunhan päästään Miinan kanssa joskus Rian tunneille käymään säännöllisesti, uskon että Miinastakin tulee ihan mahtava ratsastaa. Kivahan se on nytkin. :) Toinen huomioni kiinnittänyt kertomus oli se, että Assillakin mentiin nuorempana koulua ja silloin sillä oli selkä jumissa aivan koko ajan. Tämä nyt on enemmän toiveajattelua, että Miinan kohdalla olis sama tilanne ja siirryttäs kokonaan länkkäriin.. ;) Aina voi haaveilla!

Toi tunti sai mut tajuamaan vastauksen siihen kysymykseen mitä oon miettinyt välillä: Oonko kahden vaiheilla niin että voisin vuokrata ihan koulupainoitteista hevostakin, jolla ei ole kuullutkaan sanaa lännenratsastus? Vastaus on ei. On hyvä olla monipuolinen ratsastaja ja niin olenkin, mutta nyt tiedän varmasti, että lännenratsastus on se mun laji sataprosenttisesti. Niinpä en malta odottaa, että Miinan selän jumittelu loppuu ja saan nostaa sen ihanan raskaan penkin sen selkään. Silti en ole aikeissa lopettaa esim. Laiman vuokraamista tai Miinalla kouluratsastusta. Vaihtelu virkistää. :)

Miinan monet kuviot

Ilouutisia: kovalevykuori on saapunut! Kimmo kätevänä poikana irrotti siitä kupsahtaneesta läppäristäni kovalevyn ja tilasi netistä sille kuoret, niin sain siitä itselleni ulkoisen kovalevyn - kaikki tiedostot valmiina sisällä! Huomenna saan vielä uuden koneenkin, niin alkaa taas pikkuhiljaa hommat luistamaan. :)

Näköjään viimeisin Miina-postaus on ajalta ennen koulun alkua, joten heitetäänpä tähän parin viikon briiffi. Suurinosa kerroista on ollut koulua kentällä tai maastoilua - useimmiten molempia. Maastoilu on ollut ihanaa ja sujunut niin hyvin, paitsi tietty lauantaina kun syystuulet jo puhalteli... Silloin se yrittämä jäi lyhyeen, eikä pitkälle ollut tarkoitus mennäkään, mutta tuli pitkästä aikaa sellanen fiilis että nyt se sinkoo mut tonne pöpelikköön. Ei tahallaan, säikkymistään ja pöllöilyään vaan teki laukasta stoppeja kyttäillessään jotain ja siitä ketterästi takasin laukkaan. Selkäni ei kovin ilahtunut tästä, joten loppukäynneillä palattiin tallille. Tämä oli siis koulutunnin päätteeksi, josta lisää alempana. 

Maaston ja kouluratsastuksen lisäksi olen parina päivänä länkkäröinytkin vähän. Vikana sunnuntaina ennen koulun alkua olin kattomassa tuttuja lännenratsukoita esiintymässä, mistä sain kipinän lähteä tallille testailemaan Miinaa vähän tavallista enemmän. Laitumelta tamman haettuani päästin sen heti vapaaksi kentälle ja koitin vähän irtojuoksuttaa. Alkuun Miina pysytteli jopa ravissa ympyrällä mun ympärillä, mutta se oli tylsää, joten tamma kipsutteli kentän ruohoisimpaan nurkkaan mässäämään. Piehtaroimassakin se kävi, kun tilaisuus siihen ihanuuteen kerran suotiin ja join-upin jälkeen tehtiin follow-upia onnistuneesti. Miina tuntui ja näytti niin rennolta ja rauhalliselta, että multa napsahti päässä itsesuojeluvaisto pois päältä. Tein riimunnarusta kaulanarun ja ponkaisin penkin päältä selkään - kypärä päässä sentään. Sitten köppäiltiin pitkin kenttää pelkän narun turvin, tehtiin stoppeja, peruutuksia, käännöksiä ja vähän raviakin, josta siirtymisiä jne. Miina oli mahtava! En olis voinut olla ylpeämpi siitä. :) Laukkaa en uskaltanut edes ajatella, joten meidän hevosmiestaitokokeilut jäi tähän ja satulan laiton jälkeen jatkettiin ihan perus länkkäritreenillä. 

Toisen kerran menin länkkäriä viime viikolla, silloin harjoiteltiin barrel racingia. Kyseessä siis länkkärin alalajeista yksi vauhdikkaimmista ja samalla vaarallisimmista. Suomessa sitä ei juuri taideta kisata, Jenkeissä porukka on tarpeeksi hullua. :) Miinan kanssa en tiiä onko koskaan lajia kokeiltu, joten lähdettiin ihan perusasioista. Hyvät taivuttelut alkuverkassa, sitten aloin ratsastamaan kuviota. Kilpaileville barrel racing -hevosille opetetaan treenatessa tiettyjä reittejä, joita niiden halutaan menevän. Eli ratsastetaan tätä apilakuviota miljoona kertaa todella läheltä tynnyreitä ja muutenkin hyvät, nopeat tiet. Meillä oli käytössä pienet tötsät, joita käynnissä kierrettiin tosi läheltä ja ravissakin, mutta laukkaan siirryttäessä meni pitkäksi tai sitten tipahti raville. Useimmilla kerroilla hidastinkin kunnolla tötsälle, että tulee tiukka kurvi ja lyhyt tie, mieluummin kuin täysiä pitkin puolta kenttää. Ja Miina oli taas mieletön! Ei puhettakaan kuumumisesta vaikka kotiin päin laukattiin maalilinjan yli ja silloin sai mennä kovempaa. Tuntui koko ajan siltä, että pysyy heppa hanskassa ja tähän saattoi toki vaikuttaa se, että aina radan päätteeksi vaadin pysähdyksen, jonka jälkeen sai hetkeksi pitkän ohjan. Ilmeisesti oli kunniottamisen arvoinen palkinto. :) 

Sitten tuli postissa se ratsastusvyö! Kokeilin sitä Miinalla, mutta se mahavyö oli niin huono ja kova, ettei ilman pehmustetta ollut mitään asiaa ratsastamaan, joten sillä kertaa kokeilin vaan pikkasen ja lopputunti ilman satulaa. Silloinkin Miina oli tosi hyvä eikä juurikaan jumitellut enää, uskalsin laukkaillakin vaikka kuinka! Päivi oli kiva ja kävi ostamassa vyötä varten sopivan huovan sekä kouluvyön, joka pehmusteineen korvaa sen ratsastusvyön mukana tulleen kappaleen. Sitä tulen testailemaan mahdollisesti tällä viikolla enemmän. 

 Tässä vähän fotoja koulutunnista, tekstiseinää aiheesta alempana. :)

Heidi kääntää epäsuoralla ohjalla (westernissä neck rein = kaulaohja)

mun vuoro!

Ja sokerina pohjalla: lauantaina oli Rauni Anderssonin pitämä tunti, klassista kouluratsastusta. Heidi meni ensin 45 min ja minä siihen perään. Heidin kanssa Rauni keskittyi istuntaan, hevosen kääntämiseen jne. eli hyvin perusasioihin. Tämä siksi, että Heidillä oli edellisestä tunnista aikaa vuosia(?) ja Miinalla tämä oli hänelle vasta noin viides kerta, joten oli selvästi vähän varovaisempi tamman selässä. Mulle Rauni sanoi heti että näytän rennommalta siellä kyydissä ja sitä koulukisojen helppoa C'tä ajatellen mun istunta on riittävä. Niinpä lähdettiin hinkkaamaan asetusta raviympyröillä, jotka meni muuten hyvin, mutta jättimäisen lätäkön kohdalla Miina päätti näyttää arabiutensa ja hyppäsi sen yli! :D Tein heti uuden ympyrän siihen kunhan sain nauruni kuriin ja se teki sen taas! Kolmannella kerralla kevensin selkeästi ja sanoin ääneen "Raaaviiii..", jolloin hömpsyteltiin varovasti vedestä yli. :) 

Sen jälkeen jatkettiin käyntivolteilla. En ole koskaan työstänyt mitään ratsastuksen asiaa noin tarkkaan! Otin asetuksen hallintaan pysähdyksessä, siitä varooovasti liikkeelle oikein hitaasti että asetus säilyy. Heti kun menetin asetuksen tai takapää/etupää pomppas pois ympyrän kaarelta, pysähdys ja taas asetus hallintaan, sitten uudestaan. Miina kulki tosi hienosti ja sai Raunilta paljon kehuja. Näytin Raunille molemmat laukat ja niihin hän oli tyytyväinen, vaikka selässä tunsin että oikea oli paljon huonompaa kuin mihin Miina pystyy. Ei se vasenkaan mitään hienoa ollut, Raunin mukaan oltiin "vähän joka puolella", muttei se aina hienoa olekaan.

 Koulukisoista puhuttiin ja Rauni totesi että "Sanotaan nyt näin, että te ette tule voittamaan." Mitä, eihän?! Olin ihan jo palkintojen jakoon menossa! :D Voittoa en siis todellakaan ole menossa hakemaan vaan kokemusta ja kritiikkiä, josta pääsen kehittymään ratsastajana. Miinan heikkous on tietty jännittyneisyys ja varsinkin laukka-ravi -siirtymisissä tulee olemaan suurin työ. Ja tällä hetkellä koko hevonen on TAAS niin jumissa, että saatan joutua hylkäämään kisat tykkänään. Onneksi Miina pääsi tänään laitumelta pois ja jatkaa eloa tallissa & tarhassa ens kesään asti. Senkin arvellaan rauhottavan tilannetta vähän. Mutta jumppaillaan tammaa ja katellaan päivä kerrallaan, mikä on meininki. Toivottavasti hätä ei ole tämän näköinen. :)

Istunta- ja estetunneilla

Istuntatunti

Ahkerana facebookkaajana huomasin yhtenä päivänä Ratsastuskoulu Knaperbackan mainostavan tällä viikolla pidettäviä teematunteja. Joka päivä klo 19 oli tarjoushintainen tunti eri teemalla. Maanantain teema oli istunta ja ottaen huomioon miten retuperällä se mulla varmasti on tällä hetkellä, varasin paikan tunnilta. 

Knapperi on mulle entuudestaan tuttu paikka vuosien takaa. Taisin aloittaa siellä 2004, kävin vuoden tai kaksi ja hoidin joitain heppoja vähän aikaa, TETissäkin olin viikon verran siellä aikoinaan. Välissä puskastelin ja ennen kuin aloin Finesseä vuokrailla kävin taas vuoden tai kaksi (kuka näitä muistaa) tunneilla Knapperissa. 

Hevostoiveeksi olin laittanut "joku Kenyan tyyppinen". Kenya oli mun hoitoheppa aikoinaan ja sileällä oikea luottoratsu. Esteillä tuli vähän kaasua liikaa ja jarru unohtu kokonaan, niin en sillä tykännyt oikein hypätä. Kentsu muutti eläkekotiinsa pari vuotta takaperin, joten aattelin että ehkä niistä uusista tuntsareista löytyis joku vähän samantyyppinen ratsu mulle. 

Sain alleni Swahibun. Ikää en nyt muistanut karsinan ovesta kyylätä, mutta heittäisin jotain kymmenen korvilla. Puoliksi arabi, puoliksi hannover. Kimo ruuna, josta näkyy aika selkeästi että arabiverta löytyy. Se tuntui selässäkin, oli just niin herkkä kuin tykkäsin, muttei lähtenyt hermostumaan tiukemmista pidätteistä ja tuntui siltä että ratsastaa isoa hevosta. Miinan askeleet kun on toisinaan sellasta pienenpientä sipsutusta. :) 

Meitä oli tunnilla kolme, mikä oli aika luksusta. Jossain vaiheessa mun vakitunnilla Knapperissa oli yhdeksän ratsastajaa... Ei, siinä ei juuri mitään oppinut. Nykyään kuulemma ryhmäkoot on pienempiä. Istuntatunnilla harjoitukset oli aika simppeleitä, tehtiin pääty-ympyrää ja pysähdyksiä, siirtymisiä. Opettajana toimiva Emmi pureutui hyvin jokaisen ratsastajan oman istunnan ongelmakohtiin ja jaksoi mullekin huomauttaa tietyistä asioista joka ikinen kerta, kun itseltä pääsi nyrkki aukeamaan tai kantapää nousemaan. 

Tunti oli tehokas ja tuli kyllä tarpeeseen. Huomasin miten oon muuttanut ratsastustapaani Miinan kanssa "yhteensopivaksi" ja ratsastan esim. pysähdykset pohje irti, siinä pelossa että jos se on kiinni, herkkistamma lähtee litomaan ja äkkiä. Samoten seilailen niiden ohjien kanssa kun en osaa päättää pidänkö lyhyttä vai pitkää ja räplään niitä koko ajan. Emmi laitto mut valitsemaan kerralla minkä mittasen ohjan haluan ja pitämään sen, piste. Jännä miten sitä ei itse tajua miten paljon tuokin yksinkertainen juttu auttoi. Swahibu oli mainio ratsu, just mun mieleen, vaikka laukannostoissa oli vähän keskusteltavaa. Ei sinänsä ihme, pollet palasivat kuukauden laidunlomalta vasta hiljattain ja palailivat ekaa päivää arkeen. 

Tärkeimmät jutut mun istunnan korjaamiseksi: 

"Kanna kädet" 

"Nyrkit kiinni"

"Lapaluut yhteen"

"Napa selkärankaan"

"Kantapäät alas"

Puomi/estetunti

Tarkoitus oli alunperin mennä vaan tuo istuntatunti, mutta tykkäsin Emmin opetuksesta niin paljon, että halusin ottaa toisenkin tunnin. Ja opiskelijan budjetilla järkeilin, että tunti kannattaa ottaa nyt kun se on halvempi. :) Niinpä varasin tänään pidettävältä puomiharjoitustunnilta paikan. Olisi hotsittanut mennä huomiselle tunnille, jonka teemana oli lasten helppo estetunti. Ainoa ongelma tuossa on vaan se sana lasten... Niinpä päätin tyytyä puomeihin ja pyysin jälleen Swahibua ratsuksi, kun se oli niin symppis tyyppi. 

Paikalle päästyäni vilkaisin tuntilistaa enkä nähnyt kuin oman nimeni siinä. Kentällä todettiin yhdessä Emmin kanssa, että taisi tulla yksityistunti. Halleluja, mikä tuuri! Kukaan muu ei vaan ollut halunnut ilmottautua, mikäs siinä, en valita. :) Alkukäyntejä käppäillessä Emmi kysyi, että kun oon nyt yksin niin onko jotain toiveita. Periaatteessa tosiaan puomitunti, mutta voidaan tehä mitä haluan. Jes, sain sittenkin sen helpon estetunnin niin kuin halusinkin! Alkuun menin ravipuomeja ja pikkuhiljaa lähdettiin muuttamaan tehtävää niin, että osa oli ravi- ja osa laukkapuomeja. Sitten laukkapuomit ja ristikot ja lopulta kolme ristikkoa. Tiet pysyi samoina. Toiseen suuntaan mentiin ensin pääty-ympyrällä puomit/ristikko ja sitten pitkällä sivulla ristikot, joilla oli väliä 16,5 m. Toiseen suuntaan puolestaan sama eri järjestyksessä. 

Swahibu on koulupainoitteinen ratsu, mutta toimi ihan loistavasti! Se oli just sellanen hevonen, jolla mä tykkään hypätä. Ei kyttää, ei kuumu, ei kiellä. Hyvä eteenpäinpyrkimys sillä oli ja välillä sai esteiden välissä ottaa pari pidätettä, joista se ei ottanut nokkiinsa tai lähtenyt kuumumaan, mikä on mun suurimpia pelkoja esteillä. Tai sitten se että heppa kieltää siksi kun pidätän ennen estettä, mutta ei, ei Swahibu. Välillä kompuroitiin puomien yli todella tyylikkäästi ja lähestyttiin päin prinkkalaa jne. En ole esteratsastaja eikä musta sellaista tule, mutta hyppely on hauskaa vaihtelua ja kaikesta huolimatta tänään olin itseeni tyytyväinen. En muista milloin ois mennyt estetunnilla näin hyvin - tai milloin oisin päässyt Knapperin isolla kentällä painelemaan yksin! Ihan mieletöntä luksusta. Jäi sellanen fiilis, että pakko kytätä jotain syystarjouksia ja mennä sit uudestaan.  

Tässä vielä mahtavaa blurrrrr-laatua olevat kännykällä kuvatut videot, näistä suuri kiitos tuntiani katselleelle edellisen tunnin ratsastajalle. En lähtenyt editoimaan ollenkaan, joten näette ja kuulette kaiken. Valitettavasti. :D

Voihan Hiivatti

Rocket N Pride "Hiivatti"

Tässä postauksessa esiintyvät kuvat on otettu 10.6 länkkärikisoissa ja niissä ratsastaa Nea, en minä. Valitettavasti en saanut tunneille kuvaajaa, niin täytyi tyytyä käyttämään näitä. Sama hevonen kuitenkin. :)

Suunniteltiin jo keväällä Päivin kanssa, että kesällä lähetään Miinan kanssa pariks päiväks meidän valmentajalle Marille ja treenataan kunnolla westerniä. Maanantaina näin tehtiin, haettiin taas koppi lainaan, tällä kertaa vähän lähempää. Pakattiin kamppeet ja lastattiin Miina. Lastaus sisälsi tälläkin kertaa monta komeaa pystyynnousua (missä se kamera on kun sitä tarvitaan!!) ja meillä rupes jo vähän pinna kiristymään siinä hommassa, kun Miina ei selvästi pelkää traikkua, tällanen on sille vaan leikkiä. Muutama narunperän läväytys lautasille takoi ilmeisesti järkeä tamman päähän ja koppiinhan se käveli.

Perillä oltiin vähän aikataulusta myöhässä ja laitettiin samantien hepat kuntoon. Sovittiin että Päivi menee pelkästään Miinalla ja mä saan ratsukseni paint-risteytysruuna Hiivatin, jolla menin viimeksi kun Marilla käytiin. Valintaa perusteltiin sillä, että kun oon sillä jo mennyt, niin helppo jatkaa siitä mihin sen kanssa jäin eikä tarvitse alkaa opetella alusta toisen hepan kanssa. Tähän tyydyin, sillä se oli järkevin ratkaisu, vaikka vähän kyllä ois tehny mieli kokeilla sitä Haniakin.

Mari ja Hani kisoissa

Maanantain tunnilla aloitettiin istunta-asioista. Mari antoi meille kummallekin kaksi nyrkin kokoista palloa, sellasia muovisia, suht pehmeitä ja ne piti laittaa istuinluiden alle pepun ja satulan väliin. Naurahdin samantien että valmistaudu juoksemaan perässä keräilemässä näitä kun ne lentää mäkeen. :D Yllättävää kyllä, kun ne pallot sai oikeaan kohtaan ja keskityin pelkästään istuntaani, ne pysyi siellä. Ravissa en päässyt kovin pitkiä pätkiä ilman että piti korjata pallot takaisin paikalleen, mutta Päivi oli osaavampi ja hänellä tämä ongelma tuli vasta laukassa. Ja joka kerta ne pallot pakeni kohti takakaarta ja sen näki jo raviin siirtymisessä että mun istunta horjahtaa huomattavasti. Sitä pitää siis treenata ja mun on kyllä pakko ostaa jostain itelleni sellaset pallot!

Kun istunta oli korjattu, Mari rupesi vääntelemään meidän vartaloita. Jollain CR-kurssilla ilmeisesti opittuja juttuja, millä parannettiin sitä istuntaa myöskin sekä jalkojen, pään ja käsien asentoa. Ja sillä oli vaikutusta. Vasemman puolen käsittelyn jälkeen lähdin ratsastelemaan pitkin kenttää ja tuntui ihan toispuoleiselta. Venytelty puoli oli paljon rennompi ynnä muuta. Tätäkin täytyy ruveta harrastamaan ihan itsenäisesti, että verryttelee kunnolla paitsi hevosen myös ratsastajan ennen treeniä. Hetken päästä Mari käsitteli toisenkin puolen ja kohta siirryttiin trailiin.

Trail on Päivin ja Miinan lempparilaji länkkärissä ja Marilla sattuu olemaan aika mahtava arsenaali kaikenlaisia trail-esteitä, joten valinta oli aika selkeä. Mäkin tykkään trailista ja menin sitä mielellään Hiivatilla, joka kuulemma on ennen kaikkea trail-hevonen. Puomikujaa tehdessä Päiville totesinkin, että sen täytyis ehdottomasti kokeilla Hiivatilla peruuttamista. Se on ihan mieletön! Ohjiin ei tarvitse edes koskea, riittää että painan kannukset kylkiin ja tiivistän istuntaa -> se alkaa peruuttaa ja peruuttaa niin kauan kunnes hellitän paineen. Miinalla se vaatii aina pientä nyppäisyä ohjasta, samoiten pysähtyessä ja toisinaan käyntiin siirtymisissäkin. Hiivatilla näissä kaikissa riitti nuo kannukset ja joskus ei niitäkään tarvittu, hengitys vain.

Hiivatin L-peruutus seuraluokassa

Menin tällä reissulla tosiaan kolmatta ja neljättä kertaa elämässäni kannuksilla. Ekan kerran kokeilin western-kannuksia, joissa on sellanen pyörivä terä/mikälie, ex-vuokriksella Napsulla viime syksynä. Sen jälkeen tuli nää kolme kertaa kun oon Hiivatilla mennyt (enkkukannuksilla kun ne parhaiten istuu näihin mun tallikenkiin), sillä sen järkäleen herättelyyn vaaditaan vähän aikaa ja vaivaa. Toisinaan myös raippaa, joka ei länkkäriin kuulu (kuten ei keventäminenkään, mutta monella lännenratsulla on minua neuvottu alkuraveissa keventämään että vertyy kunnolla lihakset ja sitten voi alkaa pyytää jogia). Samoiten tuo raippa: sitä ei tarvitse edes käyttää, välillä näpäyttää kaulalle, jos ei sana kuulu, mutta pääasiassa se on siinä vaan motivoimassa hevosta liikkumaan itse.

Harjoiteltiin rata osissa eikä taidettu kyllä kertaakaan mennä sitä kokonaan. Ekana tehtiin tuo alkupätkä eli ravivoltit tötsien ympärille, laukassa pitkä sivu ja laukkapuomit. Hiivatin kanssa oli haastavaa pitää ravi yllä tiukoissa mutkissa, sillä tilaa volttien tekemiseen ei ollut hirveästi ja joka voltin piti olla saman kokoinen kuin edellinen. Laukannosto sujui aika hyvin, puomeille jouduttiin tulemaan uudestaan, kun ei askeleet osuneet hyvin ekalle puomille, niin rupes kolisemaan. Tokalla kerralla meni paremmin.

Sitten mentiin ravissa laatikon läpi ja ravipuomit. Tötsän takana käyntiin ja korotetut puomit, laatikossa 360 asteen käännös vasemmalle. Käynnissä ulos ja puomikujan eteen. Harjoitus- ja seuraluokissa useimmiten kävellään kujan läpi ja peruutetaan ulos samaa reittiä kun tultiinkin. Me tehtiin tällä kertaa alueluokkien tyyliin: käännettiin hevonen ympäri ja peruutettiin L-kuja samantien. Kuten edellä jo totesin, Hiivatti on loistava peruuttaja. Jouduin aika kauan säätämään siinä että sain sen pepun kohti kujaa, sen jälkeen se olikin piece of cake. Ravipuomitkin meni hyvin, jälleen ravin ylläpitäminen oli haaste. Käännöksen jouduin uusimaan, meni ekalla kerralla turhan pitkäksi ja puomit lenteli.

Loppuun Päivi treenasi vielä vähän naruporttia ja sidepassia puomilla, kun se oli se mikä viime kisoissa aiheutti hylkäyksen. Me Hiivatin kanssa harjoiteltiin myös sidepassia puomin päällä, sekä kahden puomin välissä. Tässäkin näin iso ja jäykän oloinen hevonen toimi yllättävän näppärästi, kun rauhassa tehään yhteistyötä. :)

Tokana päivänä oltiin puolestamme oikein etuajassa paikalla. Päivi oli jo aikasemmin ehdottanut, että kävisin Miinalla vähän maastossa, kun en tällä viikolla pääse sillä muuten ollenkaan. Aikaa kun oli, Päivi laitto Miinan mulle valmiiksi ja Hania treenaillut Mari lähti mulle oppaaksi reilun kahden kilometrin mettälenkille. Hyttysiä ja paarmoja oli mun makuun liikaa, ja joissain kohdissa aluskasvillisuutta oli niin paljon, ettei uskaltanut ravailla. Käyntiä me suurin osa lenkistä mentiinkin. Miina oli mukavan rento Hanin seurassa, vaikka sai siltä osakseen nyrpeitä katseita, jos tuli liian lähelle. Siispä vaihdettiin niin että mä menen edellä ja se vähän sähköisti Miinaa. Silti ensimmäiset ja viimeiset säpsähdykset tuli vasta tallipihassa. :) 

Ennen ratsun vaihtoa kokeilin Miinaa kentällä vähän. Joo, western-kamoilla, vaikka lupasin olla menemättä niillä nyt. Mut kannatti kyllä mennä! Huomasin ratsastavani yhtä määrätietoisesti ja keskittyneesti, kuin istuisin koulusatulassa, ja tuntuma oli selkeämpi. Sain Miinan liikkumaan nättiä jogia ja laukat oli rauhallisia. Jäi kyllä hyvä fiilis siitä 10 minuutin ratsastuksesta. Arvatkaa maltanko oottaa yli viikon että pääsen seuraavan kerran Minskin selkään... 

Päivi jatkoi Miinan verkkailua ja kävin laittamassa Hiivatin kuntoon. Tällä tunnilla tehtiinkin horsemanshipiä. Alkuun oli rail work eli uralla työskentelyä näin karkeasti suomennettuna. Ratsastettiin kulmat huolella, pyydettiin hevosia hitaaseen jogiin ja hip overiin. Oli muuten mahtava fiilis, kun tunsi sen eron, milloin mun istunta teki ihan minimalistisen muutoksen ja sen järkäleen askeleet vaihtui homps homps -ravista pehmeään jogiin. Se pysyi aiempaa paremmin ylläkin, samoin laukka.

Hiivatti esittää: jogia

Edellisenä päivänä Mari sanoi mulle, että ei tarvii mennä kovempaa. Mä olin ihan että täh. Musta tuntui koko ajan että nyt se tiputtaa raville, pohjetta, reippaammin! Välillä pistinkin Hiivatin laukkaamaan ihan kunnolla, arvatkaa miksi? Oon tottunut siihen. Miinan kanssa laukka on aina enemmän tai vähemmän vauhdikasta, ja siksi Hiivatin pleasure-lönkötys tuntui niin oudolta. Toisena päivänä hyväksyin sen, että tää laukka on tällasta ja keskityin sen ylläpitämiseen. En ollut yhtä märkä hiestä ja ihan hengästynyt laukan jälkeen, kun en punkenut sitä hevosta voimalla eteenpäin, vaan annoin mennä omaa tahtiaan ja keskityin niihin kulmiin. Taas hienoja oivaltamisen hetkiä, jotka on syy miksi tykkään Hiivatista. Se on ihan päinvastainen hevonen kuin Miina ja siksi opettaa mulle joka kerta todella paljon uutta ja hyödyllistä. Ja hienointa on, kun huomaan osaavani ratsastaa molempia ääripäitä.

Rail workin jälkeen otettiin horsemanship-rataa pari kertaa. Rata alkoi neljän askeleen peruutuksella, sen jälkeen käännös oikean (?) kautta ja heti raviin. Ravissa pieni voltti tötsän ympärille, toinen isompi voltti laukassa. Käyntiin siirtyminen ja viimeisellä tötsällä pysähdys. Rata vaikutti helpolta, ja ehkä siksi en täysin keskittynyt ekalla yrittämällä, joka meni täysin penkin alle. Laukannostossa myöhästyin ja mitähän muuta mä siinä sössin, en haluu ees muistella. :) Menin heti perään uudestaan ja tadaa, sain siirtymiset onnistumaan just eikä melkein oikeassa kohdassa. Kuten muissakin lajeissa oman hevosen tunteminen on tärkeää. Tiesin, että Hiivatti on hidas reagoimaan ja jäykkä kääntymään, joten ravivoltti oli reilun kokoinen, ettei tiputettu käynnille. Ja laukannostoavut annoin jo hyvissä ajoin ennen tötsää, jolloin Hiivatti ehti miettiä, koota itsensä ja tötsän kohdalla nousi laukka.

Tuntui että joka kerta meidän yhteistyö sujui edellistä kertaa paremmin, vaikka ollaan vähän eriparia. Miinasta tykkään hirveästi juuri sen herkkyyden takia eikä sillä tulla varmaan koskaan käyttämään kannuksia, ellei ratsastaja haudo itsemurhaa. Hiivatti taas ei tuntunut edes huomaavan kannuksilla tökkimistä kyljissään ja pysähdyksestä liikkeelle lähteminen otti oman aikansa, ennen kuin ruunaa alkoi kiinnostaa.

Lopuksi lähettiin Päivin kanssa kiertämään vielä se sama lenkki, minkä Mari mulle näytti ja otettiin loppumatkasta pari ravipätkää. Sain lähtiessä osakseni varoituksia, että maastossa Hiivatti on aivan erilainen ja sitä voi joutua oikeasti pitelemään, jos se innostuu menemään. Parissa kohtaa tuntuikin, että heppa mietti lähtemistä, mutta ravipätkillä pysyi hienosti käsissä ja tarjosi reipasta ravia eikä mitään jogihissuttelua.

:b

Kokonaisuudessaan tosi kiva reissu ja takaspäin lastaus sujui taas ongelmitta. Päivi keksi, että kun ottaa raipan avuksi ja näyttää sitä vähän tamman pepulle, on hevonen aika äkkiä kopissa. Siitä lähdettiinkin eri suuntiin. Päivi ja Miina jatkoi matkaa mummolaan, jossa lomailevat loppuviikon ja minä painelin kotiin.

Lauantaina on sitten Miinan muutto Mattakseen, jossa mua ei periaatteessa tarvittaisi, mutta haluan olla mukana varsinkin kun tamma pääsee laitumelle uusien kaverien sekaan. :) Käyn samalla hakemassa loput loimet ym. varusteet vanhalta tallilta, kun Päivi tuo Miinan tietty suoraan sieltä mummolasta Mattakseen.

Ens viikolla tulee olemaan tässä blogissa hyvin hiljaista, kun lähden sunnuntaina Hovin Ratsutilalle internetin ulottumattomiin. Meen päivää etuajassa paikalle katsastamaan ja kuvaamaan jäähyväis/myyntinäyttelyt. Tila tosiaan lopettaa toimintansa ja kaikki arabit on myynnissä. Maanantaina mulla alkaa siellä viimeinen leiri ja perjantaina kotiudun. Linkkaanpa tähän vielä näyttelyn käsiohjelman, jos joku lukijoista vaikka innostuis tulemaan paikalle kattelemaan. :)

Ainiin, melkein unohdin: Miinalla on tänään synttärit! Hevonen kun on se on periaatteessa ollut jo vuoden alusta 8-vuotias, mutta tänään on se virallinen päivä. Pyysin Päiviä antamaan sille ison synttärihalin mun puolesta, kun en itse pääse paikalle. Täytynee ostaa tammalle pussillinen porkkanoita lauantaiksi. :)

Paljon onnea Miina! <3

Trail-tunti vieraissa - ja vieraalla hepolla!

lainaratsuni Hiivatti

Tänään koitti suunnittelemamme Mäntsälä-retki. Käytiin edellisiltana Päivin kanssa hakemassa vuokrakoppi ja harjottelemassa vähän sen kanssa ajelua. Tänäaamusti sitten lastattiin Miina kyytiin - ykkösellä sisään! - ja hurautettiin meidän valmentajan Mari Valkosen kotitallille. Nyt on toi jalka tuntunut sen verran hyvältä, että päätin myös ratsastaa. Tehtiin niin että Päivi meni koko tunnin Miinalla ja mä sain ratsukseni Rocket N Priden, paint-lv-ristetytysruunan, tutummin Hiivatin. 

Alkuun tunsin itseni niin alieniksi leveän, jyhkeän Hiivatin selässä. Ei huhhuh, kävi ihan työstä saada se liikkeelle ja tuli taas se ihana fiilis että en osaa ratsastaa. Mari ystävällisesti ohjeisti, että Hiivatti on 100 % western-hevonen ja sen mukaan koulutettu. "Laitapa pohkeet kiinni ja sano "whoa"." Näin tein - Hiivatti pysähtyi. "Nyt purista jaloilla ja tiivistä istuntaa." Tein - Hiivatti alkoi peruuttaa. Pikkuhiljaa aloin oivaltaa, miten tätä hevosta ratsastetaan - ihan päinvastaisesti kuin Miinaa! Alkuraveissa tipahti koko ajan käynnille, kun painoin jarrua luullessani painavani kaasua... Laukan ylläpitämisessäkin oli työstämistä ja ravivoltteja en uskaltanut edes ajatella, mutta nopsaan me siirryttiinkin itse trailiin, jota tänne asti oltiin tultu harjoittelemaan. 

trail-rataa

pujottelu ja taustalla naruportti

Aloitettiin kiemurauralla/pujottelulla. Mentiin käynnissä, sittemmin ravissa tötsien välistä, käytiin kääntymässä ja niin edelleen. Puomi ei juurikaan tuntunut vaikeuttavan tehtävää, ravissa Miina meni Päivillä niin nätisti ja ketterästi, Hiivatti taas ei päässyt kertaakaan ravilla noin tiiviitä välejä... Välillä sain senkin käännettyä hyvin pienessä tilassa, kun vahingossa osasin ratsastaa oikein. :---)

silta ja puomit

Kokeiltiin kaikki kentältä löytyvät tehtävät yksitellen, Mari selitti jokaisen läpi huolella, mitä apuja tarvitaan ja mistä saa kisoissa plussaa, mistä virhepisteitä. Sillalla etenkin harjoiteltiin tätä että annetaan hevosen katsoa estettä myötäämällä eteenpäin (plussaa) ja että puomien väliin tulee astua vain yksi etu- ja yksi takajalka (miinusta jos molemmat/ei kumpikaan). Tää oli molemmille helppo, kunhan ei pysähtynyt puomien ja sillan väliin. Silloin tuli stipluja. 

puomineliö

Neliössä käytiin pyörähtämässä 360 astetta ympäri, molempiin suuntiin vuorotellen. Neliöön tultiin sisään kuvanotto suunnasta ja kipsuteltiin käännöksen jälkeen pois puomien yli. Tässäkin korostettiin esteen katsomista noilla puomeilla, ja tää on tosiaan ainoa este, jolla hevonen saa kääntyä taipuneena, muutoin länkkärissä aina suoralla hevosella, mitä harjoteltiin tuolla pujottelussa taas. 

kiinteä portti

 Nykyään kuulemma kisoissa käytetään enimmäkseen naruportteja, mutta koska me ei oo päästy kiinteää testaamaan, haluttiin se kokeilla varmuuden vuoksi. Tää on narua huomattavasti vaikeampi ja tarkoitus siis avata portti, ratsastaa hevonen läpi ja sulkea portti, mahdollisimman sulavasti. Portista EI saa päästää irti työskentelevällä kädellä, muutoin tulee hylkäys. Kisoissa ilmoitetaan aina miten portti suoritetaan ja kummalla  kädellä, esim. vasemman käden työntöportti tai oikean käden vetoportti. Kokeiltiin eri variaatioita ja Hiivatti oli selkeesti tehnyt ennenkin, sillä riitti kylmänrauhallisesti hermoja työstää tätä tehtävää ja meni todella hyvin. :) Miinalla sen sijaan meni vähän hötkyilyksi ja monta kertaa lähti karkuun koko hirveää porttia, about sama juttu naruportillakin, joka on meille tutumpi.

naruportti

laukkapuomit

Lopuksi kokeiltiin vielä laukkapuomit, sillä näitä usein tulee seuraluokissa trail-radoilla. Ei hirveästi "ratsastettu" ja mietitty asiaa, vaan laukattiin uraa pitkin ja kurvattiin aina kohdalle osuessa puomeille. Mari neuvoi opettamaan hevosia itse katsomaan jalkoihinsa ja miettimään välejä. Jos menee huonosti ja puomit kolisee, uudestaan vaan ja palkinto tulee kun menee oikein. Rankaisemaan ei lähdetä nykimällä ohjista, jos hevonen stiplaa, sillä se yhdistää sen puomeihin ja voi alkaa pelätä niitä.

Hiivatti meni puomit - pienellä hiellä ja työllä - ihan näppärästi, mutta koitti välillä hommasta luistaa ja usein tein itse sen virheen, että puomin jälkeen huokaisin helpotuksesta, ja ruuna vikkelästi tajusi että tehtävä loppui ja nyt saa kävellä, vaikka olisin halunnut jatkaa laukkaa vielä ja mennä puomit uudestaan. Hevosilta sitä oppii aina. :)

Lopuksi tehtiin ratana kaikkia näitä opeteltuja tehtäviä. Kiinteä portti jätettiin pois ja tehtiin narulla sen sijaan. Netistä löytyviä oikeita trail-ratapiirroksia matkien tein tähän Paintilla meidän tänpäiväisen radan, joka siis alkaa käynnissä naruportilla, sen jälkeen jogissa pujottelu ja uudelleen puomin yli, siitä puomikujaan, jonka päässä seis. Kulmaperuutus ja laukannosto. Laukkapuomit, käynnissä sillalle ja lopuksi vielä neliö. 

Kommentit puomikujasta jäi vielä kertomatta. Sitä ollaan Miinankin kanssa tehty, mutta Hiivatin kanssa se oli aivan mahtavaa! Ruuna oli niin lunki ja kuunteli hienosti apuja, vaikka oli välillä niin jähmeetä poikaa. Pysähdyttiin ja peruutettiin pelkällä istunnalla ja kulmassa vähän kaulaohjaa avuksi - nappisuoritus!  

Mentiin kumpikin siis tuo rata kerran läpi ja no, ei haittaa ettei ollu oikeet kisat kyseessä.. Kummallakin oli kompastuskivensä, Miinalla kärsivällisyys mm. naruportilla, Hiivatilla taas ravin ylläpito ja että viitsiikö laukata puomien yli tai edes sinne asti.. Onneksi ääniavut on trailissa sallittu.

maisemaa kentältä, laiduntamassa Hiivatti ystävineen

uusia popoja ootellessa

Tunnin (joka kesti liki kaksi tuntia) jälkeen oli vuorossa vielä kengitys. Marin mies Anssi on ollut Miinan vakikengittäjä jo pidemmän ajan, siksi oli kiva että saatiin yhistettyä tää reissu näin että tuli sekä kenkäys että valkku hoidettua samalla. :) Anssin huhkiessa Mari keitti meille (tai niille jotka sitä juo) kahvit ja hengailtiin siinä tallipihassa vielä se hetki, kunnes Miina oli valmis ja voitiin lastata se - taas todella helposti! - ja jatkaa matkaa kotitallille. Kokonaisuudessaan tosi kiva päivä, Päiviltäkin sujui traikkuajelu ekaa kertaa heppa kyydissä oikein mallikkaasti eikä edes myöhästytty mistään. :) Innolla oottelen jo sitä Ursulan kurssia, minne Päivi ja Miina lähtee ja minä kuunteluoppilaaksi, ja sen jälkeen pidettäviä kisoja (mun ekat kisat!). Toivottavasti kaikki menee silloin vähintään yhtä hyvin!

Anssi ja Miina

Päivi Miinan henkisenä tukena

Western-tunti + kuvatulva

Taas on viikko vierähtänyt kaiken maailman puuhasteluissa, joista voisin tehdä pientä summausta. Ensinnäkin, pakko hehkuttaa tämän päivän fiiliksistä Niittykummun pallokentältä, jossa siis järkättiin Espoon Koirakerhon 35v juhlat. Itsehän en koiraihminen ole juurikaan, enkä moiseen tapahtumaan olisi lähtenyt tai edes tiennyt lähteä ilman siskoani. Vanhempani olivat lähteneet kesämökkiä talven pölyistä tuulettamaan, joten Katjan ja Ruffen kuskaaminen paikan päälle jäi mun vastuulle. Jätän jutun lyhyeksi, enemmän detaileja voi lukea Katjan omasta blogista, kun kisapostaus sinne ilmestyy. Eli, ohjelmassa oli siis alkuun agilityn mölliluokka, jossa kaksikko starttasi kahdesti sekalaisin tuloksin. Uusi paikka ja uudet koirat hämmensi pientä shelttipoikaa sen verran, että toisella kerralla pikkutöppien lisäksi juoksi ulos radalta... No, mätsäreissä oli parempi onni, Ruffe oli sinisten toinen. (Kuudesta koirasta siis "viidenneksi paras" muttaah... Hopeeta sentään, tavallaan!) Viimeisenä oli rallytokon mölliluokka, jossa Ruffen keskittyminen oli jo huomattavasti parempaa ja Katja kovasti toivoi ylittävänsä edellisten kisojensa pistemäärän 81/100. Helposti, ne hölmöt voitti koko luokan pistein 98! Ei osattu kumpikaan odottaa sitä ja ihanana isosiskona totesinkin siinä vaiheessa kun tuloksia kerrottaessa koirat vaan rupes vähenemään ympäriltä huonoimmasta parempaan: "Et sä voi voittaa! Eiku..." :D Hyvillä mielin ajeltiin kotiin pitkän päivän päätteeksi ja oottelen mielenkiinnolla päivän kuvasatoa ilmestyväksi Katjan blogiin. :)

Sitten itse aiheeseen, josta blogi pääasiallisesti kertoo - Miinasta. Maanantainahan meillä oli western-tunti ja voi sitä riemua kun saa oikein maksaa siitä, että muutkin näkee kuinka hevonen ei juuri tänään ole sillä tuulella että sen kanssa yhtään mitään vois tehdä... No, Päivi meni selkään ensimmäisenä ja kerkesi verkkaamaan Miinaa puolisen tuntia ennen kuin Mari tuli paikalle. Siinä vaiheessa se ei enää yrittänyt pomppia ja riehua ravia nostaessa tai vaatinut rankkaa väistätystä pysyäkseen kurissa. Tämän härdellin aiheuttivat tietenkin tallin omistajien hevoset, jotka pääsivät totuttelemaan viereisen pellon vihreään - juuri sopivasti meidän tunnin aikana piti järjestää tämä pukkilaukkashow väliaikaisissa pikkutarhoissa. Miina olis tietenkin halunnut mukaan ja sekös kenkutti kun ei päässyt. Postauksen loppuun laitoin pari parasta otosta näiden puokkien irrottelusta. (;

väistökäännös

Tunnin aiheena oli tälläkin kertaa hip-over (elikä kutakuinkin sulkutaivutus). Hevosen tuli kulkea tiukkaa kiemurauraa (about 6 kiemuraa) hip-overissa, keskellä aina suoristus ja puolen vaihto. Käännökset tehtiin tietenkin western-tyyliin eli ei taivutetulla vaan suoralla hevosella väistökäännöksinä, kaulaohjaa käytettiin vahvistamaan käännöstä. Mari painotti miten tärkeitä juuri nää käännökset on kisoissa, sillä poikkeusta lukuunottamatta mitään käännöstä ei siellä tehdä muutoin kuin väistämällä. Ainoastaan trailissa laatikon (neljä puomia neliönä) sisällä tehtävä 360-käännös vaatii hienoista taivuttelua. 

tältä Miinan ravi näytti vielä 1,5h ratsastuksen jälkeen

ja 2h jälkeen loppuraveissa, sentään pieni parannus

Kiemuraa mentiin siis molemmat vuorollamme, käynnissä ja ravissa. Päivillä oli omien sanojensa mukaan vaikeuksia keskittyä, eikä Miinan touhotusravi varmasti auttanut asiaa. Itsekään en tehtävässä millään lailla loistanut kuin sekunnin murto-osan kerrallaan, maksimissaan. Lopuksi kokeiltiin laukannostoharjoitusta, jonka oli tarkoitus auttaa hevosta nostamaan rauhallinen laukka haluttuun kierrokseen. Miinan ongelma kun välillä on "tykin suusta"-lähdöt ja väärät nostot, vasemmassa laukassa etenkin. Tämä tehtiin niin, että väistätettiin hevosta sidepassia muutama hyvä askel uralla, nokka kohti aitaa, siitä pivot-käännös, jossa hevonen kokoaa takaosan kunnolla käyttöönsä väistämällä etuosaa takaosansa ympäri ja tästä sitten laukannosto. Molemmilla nää sujui ihan jees, välillä Miina koitti fuskata eikä meinannut muuta ku ravailla ja käännökset meni pitkiksi, ja yhdessä välissä mulla pääsi vauhti kasvamaan liikaa, mikä ei tosiaan ollut tarkoitus. Lopulta, kun oltiin se yli 2h ratsastettu, Mari sanoi mulle: "Rentouta lantio." ja yks kaks laukan tahti muuttui ihan täysin ja tuli oikeesti nättiäkin laukkaa jokunen askel. Että kokonaisuudessaan oltiin Päivin kanssa tyytyväisiä tuntiin, vaikka Miinalla huono päivä olikin. Se yritti silti, niin yritettiin mekin ja vähän onnistuttiinkin. :)

kevyt istunta ei ihan lännensatulaan kuulu, mutta tuntuu hidastavan Miinan vauhtia tarvittaessa 

- en ainakaan hakkaa takapuolellani lisää vauhtia

yli 2h kesytyksen lopputulos - se rauhoittui!

Torstaina pää löi jotenkin tyhjää enkä tuntunut saavan paljonkaan aikaiseksi hevosen selässä. Maastoon oon vähän arka lähtemään vielä mihkään pidemmälle, rekkojen sekaan ja Miinan kanssa kun en vielä sen kaikkia tapoja tunne.. Niin pysyttelin taas kentällä ja ennen selkään nousua testailin tammaa vähäsen. Lännenhevosen tapaan se on opetettu jäämään seisomaan paikalleen, jos ohjat on maassa. Niinpä pysäytin sen, tipautin ohjat ja kävelin pois. Ekat pari kertaa se yritti ottaa askeleen pari mun perään tai jopa omavalintaiseen suuntaan, mutta tiesi kyllä mitä tää homma meinaa ja jäi aloilleen, vaikka pyörin siinä ympärillä, lähempänä ja kauempana. Lopuksi tipautin ohjat liikkeestä, jatkoin matkaa ja siihen se vaan jäi oottamaan. :) Tyytyväisenä kapusin selkään ja alkuverkaksi tehtiin kahdeksikkoa kevyessä ravissa. Keventäminenhän ei kuulu westerniin millään lailla, mutta koska Miina on monitoimipolle ja menee myös enkkua, keventely on sille tuttua ja mieluisaa. Alkuun tamma on usein niin reipas, että ratsastajallekin mukavampaa keventää suosiolla. Kahdeksikon kokoa säätelin isoista ympyröistä pieniin voltteihin, vaadin asettumista jne. Tämän jälkeen otin käynnissä ja ravissa "yhden ohjan käännöstä", jossa vaadin sisäohjasta ylöspäin pidättämällä hevosta kantamaan itsensä mahdollisimman pienellä voltilla. Yllättäen oikea kierros tuotti ravissa huomattavasti enemmän päänvaivaa, mutta sen pistin osittain itseni piikkiin. Mulle kun oikea on se vaikeampi, vasenkätisenä, niin avut ei välttämättä olleet yhtä selkeät kumpaankin kierrokseen. Olin kuitenkin tyytyväinen Miinan työskentelyyn ja loppuun otin vähän laukkoja, kumpikin suunta ihan ookoo, vaikka vauhti meinas taas kasvaa kierros kierrokselta. Puolen tunnin köpöttelyn jälkeen alkoi ripsiä vettä ja pikaisen loppuverkan jälkeen sitä tuli jo ihan kaatamalla. Loppukäynnitkin jäi vähän lyhyiksi, kun kiirehdittiin talliin kastumasta. Tosin, sitä ennen Miina ehti taas vetää arabille ominaisen draama-kortin hihastaan, sillä voi kauhistus! Joku oli jättänyt sen puisen sillan, mikä Päivin kanssa löydettiin, siihen samaan paikkaan missä se on ollut viimeiset pari viikkoa! Ja siihen oli satanut vettä päälle! En voinu muuta ku nauraa tammalle joka niin huolissaan korisi ja tuhisi tälle hökötykselle, joka oli niin uhkaava että sitä piti singota karkuun ihan näyttävin loikin ( tässä vaiheessa olin jo maassa, onneksi). En muista oonko vielä koskaan nähnyt Miinaa niin arabina kuin silloin. :D

Loppuun vähän uutisia. Kesä tulee ja se täyttyy jo kovaa vauhtia kivoista suunnitelmista. :) Päivi olikin blogiinsa jo listannut ne tärkeimmät, matkaratsastuskisoja ja arabinäyttelyt jne. Näissä aion toimia (ainakin osassa) kuvaajana, henkisenä tukena ja muutenkin joka paikan höylänä. 10.6 järjestettäviin western-kisoihin saatan jopa itsekin osallistua, todennäköisesti horsemanship- ja/tai trail-luokkiin (walk & jog, kun se laukka on vielä vähän vaiheessa). :) Horsemanshipissä pelottaa vaan vähäsen se kouluratsastusmaisuus, että arvioidaan hirveästi ratsastajan apuja, niiden näkymättömyyttä yms. eikä niinkään hevosta.. Mutta siinähän sitä kehittyy, kun saa palautetta! Näitä ennen mennään (ehkä) vajaan viikon päästä Marille, pidetään tunti siellä ja hoidetaan samalla kengitys, kun Marin mies sattuu Miinan vakiokenkääjä olemaan. :) Samaan osoitteeseen ollaan menossa tunneille myös juhannuksen jälkeen pariksi päivää, niin että päästään molemmat ratsastamaan 45 min Miinalla ja 45 min jollain Marin western-hepalla (quarttereita jee!) per päivä. Sitten Päivi ja Miina lähtee maalle muutamaksi päiväksi ja palaavat takaisin juuri sopivasti ennen tota mun Hovin leiriä ja ko. tallin myyntinäyttelyä, jonne aion osallistua kamerani kanssa.

 Ja tässä tuleekin se isoin uutinen: Miina muuttaa. Päivi päätti pitkällisten pohdintojen jälkeen, että kyllä hevosen kuuluu päästä laitumelle kesällä. Nykyisellä tallilla pääsee vain omistajien omat pollet, joten etsittiin laitsaa muualta. Pelkkä laidunpaikka, jolta me vaaditaan myös kenttä ja muut mukavuudet, että Miinaa voi laidunkuukausinakin ratsastaa, olis maksanut aivan liikaa (täyshoito), kun pitäis maksaa sinne nykyiselle tallille vielä varausmaksua (puolet tallivuokrasta), jos halutaan palata sinne syksyllä. Niinpä tässä ratkaisussa ei ois ollut mitään järkeä, ja löydettiin kuin löydettiinkin talli, jossa on mahtavat puitteet, maastot, laitumet ym. ja Miinalle paikka myös syksyllä. Mattaksesta tulee siis Miinan uusi koti heinäkuun alusta lähtien ja vaikka se on nykyistä syrjemmässä sijainniltaan, oon tyytyväinen valintaan etenkin maastoilun kannalta. Merenranta ihan vieressä eikä rekkoja lähimainkaan, rauhoitettua metsää hehtaaritolkulla... Ja Nevaksen maneesiin kolmisen kilometriä matkaa, niin voi talvellakin reenailla ihan kunnolla näin halutessaan.

Tähän loppuun ne luvatut laidunriehuntakuvat. Fajana ja Pinkku esiintyivät ystävällisesti aina silloin kun en ollut tarhojen vieressä kameran kanssa, joten suurin osa kuvista on Tirpasta, joka nuoruuden innossaan hajotti vanhan tarhan aidankin pari sekuntia tuon tokan kuvan oton jälkeen. Näistä muistuttelen taas että kuvat ovat minun ottamiani enkä anna näitä kopioitavaksi virtuaalitalleille enkä mihinkään muuhunkaan käyttöön, ainoastaan hevosten omistajat voivat näitä halutessaan käyttää.

"kaverit on jo uudessa tarhassa, miksen minä pääse?!"

"tää aita lähtee... nyt!"

vilukissa Fajana intoutui takistaan huolimatta kierähtelemään ruohikossa

lentävä hevonen :D

ainoa hyvä kuva Pinkun ja Fajanan meiningeistä - ja tässäkin narut tiellä!!