Muuttuvat kuviot

Mitä olen oppinut tässä viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana, kun olen teini-iästä aikuisuuteen eri hevosia vuokraillut, on tämä: Vain muutos on pysyvää. Aina se ei ole huono asia.

Tässä kevään mittaan on tullut muutamia muutoksia hevoskuvioihin. Kaikki lähti siitä, kun Titta muutti vapun tienoilla uudelle kotitallilleen Porvooseen. Aluksi pelästyin, että nytkö taas joudun luopumaan ystävästä, johon olen todella kiintynyt. Onneksi minulla on ihana äiti, joka lupautui lainaamaan autoaan kerran viikossa. Pääsen sittenkin käymään yhä Titalla, joskaan en yhtä usein kuin ennen.

Titasta vielä sen verran, että meillä on mennyt tosi mukavasti tämä yhteinen kevät. Kirjoitettuani peloistani maastoiluun liittyen, koin kevättalvella monia onnistumisen hetkiä niin porukassa kuin yksin maastoillen. Koin hetkellistä kontrollin menetystä ja joka kerta sain tilanteen takaisin hallintaan. Tämä tuntuu jopa kohentaneen itseluottamustani sekä hälventäneen hieman pelkoja. Hyvä minä!

Huhtikuussa hyppäsin Topin selkään. Ehdin käydä siellä kaksi kertaa fiilistelemässä, kunnes kuvioihin tuli Vilma. Vilma on 15-vuotias suomenhevostamma, joka asustaa Topin kanssa samalla tallilla. Alkuun Vilman omistaja kaipaili sille ratsastajaa lyhyen lomansa ajaksi, jolloin pääsin kokeilemaan, millaista tamman kanssa on puuhailla ja tykästyin sen nöyrään, yritteliääseen luonteeseen. Tuli puheeksi, että Vilmalle tekisi hyvää liikkua vuokraajan kanssa säännöllisesti. Minulla aikaa ja intoa riittää, joten ilmoittauduin vapaaehtoiseksi.

Eli tällä hetkellä minulla on ikäänkuin kolme vakituista hevosystävää, joiden kanssa puuhata. Titan ja Vilman kanssa kerta viikkoon kumpaakin, Topin kanssa sitten epäsäännöllisemmin, kun sattuu sopimaan. Mainiota tässä Vilma-kuviossa on myös se, että nyt voimme Paulan (Topin omistajan) kanssa halutessamme lähteä yhdessä maastoon.

Ihanteellisinta tietysti olisi, että olisi se yksi ihana hevonen, jonka kanssa saisi kehittyä ja kasvaa yhdessä. Silloin kun se ei ole mahdollista, on hienoa, että on vaihtoehtoja. Tämä vaihtoehto on erittäin hyvä. :)


Tässä vielä pari kuvaa tältä päivältä. Vilman kanssa treenattiin kapsonin käyttöä maasta ja ratsain, ratsailla myös vanhat tutut kuolainsuitset päässä. Ratsastuksen päätteeksi treenattiin laidunkautta varten vihreän syömistä, seurassamme Paula ja Topi.

Long time, no Miina

Vanhan tallin maisemia

Tähän alkuun muistuttelen tulevasta kysymyspostauksesta, jota varten lisää kysymyksiä voi laittaa tulemaan tänne!

Tän postauksen kuvissa innostuin mustavalkomaailmasta, joten sitä on tarjolla tänään. Kuvat (c) minä.

Oltiin puhuttu Päivin kanssa jo jonkun aikaa, että tehtäis treffit tallille joku kerta, tulisin moikkaamaan Miinaa. Ei tuntuneet aikataulut sopivan oikein yhteen, kuin vasta tässä talvilomalla. Miinalla olikin keskiviikkona muuttopäivä, niin reippaana tyttönä ilmoittauduin mukaan reissuun. Tiesin että päivästä tulisi pitkä, mutta hauska, Miina on kuitenkin aika helppo lastattava. Niinhän me kaikki luultiin...

Saatiin käyttöömme erilainen koppi kuin yleensä. Miina on tottunut kävelemään Päivin vierellä 1,5 hevosen traikkuun, nyt vastassa olikin 2 hevosen traileri väliseinällä. Se olikin tavallista jännempi juttu eikä mikään itsestäänselvyys että parin keulimisesityksen jälkeen sinne vaan kävellään sisään ja that's it - kuten yleensä. Kesällä reissattiin tamman kanssa monet kerrat ja aina se lastaus kesti 2-10 min. Ei tänään.

Alkuun Miina tosiaan hyppi pystyyn, kuten hänellä on tapana lastaustilanteessa toimia. Sen jälkeen se totesi että sieltä pääsee ihan pakittamallakin pois ilman sitä hyppyä tai sitten voi vaan rynniä ihmisten päältä traikun sivusta. Ei sitä tyypillisintä Miinaa, yleensä se väistää todella herkästi, nyt oikein nojasi päälle. Ja jos se hetkeksikin sinne traikkuun saatiin ja alettiin väliseinää siirtää paikalleen, tamma kauhistui tästä selvästä murhayrityksestä ja tuli rytinällä ulos. Me siinä aikamme huhkittiin, vaihdettiin paikkaa, vaihdettiin taluttajaa, heiteltiin raippaa milloin kellekin, houkuteltiin porkkanoilla, kauroilla... Ei se hevonen vaan halunnut koppiin ja sillä sipuli. Tyhmintä on se, että se ei pelkää. Sitä ei vaan huvita. Ei annettu sille tarpeeksi kovaa painetta tai muuta syytä mennä koppiin, niin eihän se mennyt. Sit kun oltiin jo 1,5 tuntia ähelletty ja saattoi olla hermot aika vähissä, tuli tallinpitäjä kavereineen apuun. Liinat molemmin puolin ja ristiin, kova paine sieltä ja oho, Miinan teki mieli mennä kyytiin! Äkkiä ähelsin takapuomin paikalleen ja huokastiin kaikki helpotuksesta. Sit ei tarvinnut muuta kuin lähteä ajamaan kohti uutta tallia.

Lastauksessa meni niin pitkään, että apuna ollut Heidi, Miinan nykyinen vuokraaja, joutui lähtemään kotiin. Onneksi olin mukana, ettei Päivin tarvinnut hoitaa loppureissua ihan yksinään - vaikka varmaan sekin olis jollain konstilla onnistunut. Kun päästiin uudelle tallille, oli jo pimeää, niinpä sieltä ei nyt ole yhtään kuvia.

Sipoolaisesta Miinasta tuli nyt kirkkonummelainen. Uudella tallilla vietiin tamma karsinaansa, purettiin osa kamoista satulahuoneeseen ja siivottiin koppi. Talli näytti mun silmiin mukavalta. Sopivan pieni, 8 karsinaa, kivat uudenoloiset tilat ja valaistu kenttä. Jos saan auton lainaan, pääsen sinne Päivin ulkomaanmatkailun aikana Miinaa viihdyttämään. :)

Visiitti ei ollut ihan niin rentouttava kuin olin ajatellut, mutta hauskaa oli, kuten etukäteen arvasin. Oli kiva nähdä pitkästä aikaa niin Miinaa kuin Päiviä ja viettää lähes koko päivä samassa seurassa. Toivottavasti kesällä nähdään useammin.