Tuplasti kakkua!

Päpä (c) Roosa T.

Viime kerroilla oon tainnut Päikän kanssa tehä maastakäsittelyä, ilman satulaa humputtelua, vähän maastomönkimistä jne. Tänään lähettiin tallille Roosan kanssa, tarkoituksena ratsastaa yhdessä. Tällä kertaa jätettiin kamerat kotiin. Roosa meni Velmulla ja mä Päikällä. Pihassa kysyin, mitä varusteita Velmulle laitetaan, vaihtoehtoina kun on: yleissatula, lännensatula ja ratsastusvyö. Kuulemma ratsastusvyö kuulosti kivalta idealta, kun Velmu on niin rauhallinen ja pullea tapaus. Päikälle pistin koulusatulan, se kun on vähän mukavampi istua eikä oo sitä nuppia tiellä jos jotain hämminkiä sattuu (ja olin aika varma että jotain se radalla viimeistään keksii).

Sit lähettiin matkaan. Käveltiin eka sama maastolenkki kuin ollaan aikasemminkin menty (pikkuhiljaa haluisin oppia muitakin reittejä...) ja tällä kertaa kun oli toinen ratsukko mukana, taisin keskittyä enemmän höpöttämiseen kuin pelkäämiseen ja autokin ohitettiin yhdellä kädellä ohjista pidellen - viimekertaiseen nähden aika paljon rennommin! Päikkää ei muutenkaan tarvinnut yhtä paljon komennella kuin yksinään maastoillessa, se meni sinne minne Velmukin.

Velmu (c) Roosa T.

Palattiin tallille ja lähdettiin kiertämään rataa. Otettiin vähän ravipätkiä ja meinattiin sit että laukataanpa tää takasuoran loppu ja toi kurvi. Ei koko suoraa, kun hepat vaikutti muutenkin energisiltä ja Päikkä tykkää välillä pukitella porukassa laukkaillessa. Edellisen kerran kun mulla oli kaverit mukana radalla, kaikki meni paria pukkia lukuunottamatta tosi hienosti. Ja niidenkin jälkeen Päikkä jakso rauhottua laukkaamaan nätisti. Niinpä en osannut yhtään varautua. Sanoin vaan Roosalle että mä laukkaan edeltä, niin pukit jää vähemmälle. No, sehän ei ollut Päikkä kun lähti pukittamaan, vaan Velmu! Hyvä kun se 22v pappa jaksaa toisinaan edes ravin nostaa, niin ei ihan käynyt mielessä. Se otti Päikän nopeasti kiinni ja siinä ohittaessa kävi villiksi. Kun sitä satulaa ei ollut, Roosa lensi auttamatta tonttiin ja Velmu lähti kävelemään. Päikkä meni tilanteesta sekasin ja rupes jotain pomppimaan. En tiedä mitä siinä oikeasti kävi, ehkä se väisti Velmua tai muuten vaan lähti mukaan riekkumaan, mutta jostain äkkiliikkeestä mäkin sitten tantereeseen tupsahdin - ohjat kädessä. Sit noustiin vaan nauraen ylös, pehmeesti oltiin molemmat tiputtu, ja hölkättiin Velmu kiinni.

Noustiin radalla takasin selkään ja käveltiin loppumatka kentälle, jossa kokeiltiin vielä ravit ja laukat. Nyt pysyttiin hieman paremmin kyydissä.

Ainakin kaikilla oli hauskaa! Pollet sai vähän höyryjä päästeltyä ja me kunnon naurut. Ehkä sit kesähelteessä uudemman kerran, jos vaikka olis vähän rauhallisempaa menoa silloin. :)

Kuvia: Päikkä & Velmu, osa 2

Osa 1

Sain käsiini pari viikkoa sitten kuvailluista kuvista loput. Näistä saamme kiittää Roosaa, jonka käsialaa kuvat ovat (eivätkä ole vapaata kopioitavaa nämäkään :) . Tässä tulee se lupaamani kuva ei niin onnistuneesta yrityksestä saada hepo juoksemaan - pysyen itse pystyssä. Tarhassa lumi oli niin paksussa, kovassa hangessa, että liikkuminen oli tosi hankalaa ja mun yritys lähteä juoksemaan Päikän edellä päättyi omaan kompurointiin. Hevonen tajusi väistää ja paineli tiehensä. Ei siis tuupannut mua hankeen vaan ihan itse töpeksin. :)

Kertauksen vuoksi kuvauskohteet ja -aiheet:

• Päikän juoksentelua tarhassa

• mun ratsastus Päikällä

• minä ja Päikkä tarhassa & metsässä

• Päikkä metsässä

• Annin, Roosan ja mun ratsastus Velmulla

•  minä ja Velmu metsässä

• Velmu metsässä

Tasavertaisuuden nimissä: Anni ja Velmu kentällä. Edellisessä postauksessa kuva Roosan ratsastelusta.

Kuvia: Päikkä & Velmu, osa 1

Tällä kertaa mun hovikuvaajat oli niin ahkeria, että kuvia tuli kauhea kasa ja vielä tosi hyviä, jos multa kysytään! Postaan näitä siis kahdessa erässä ja tässä ensimmäisessä on vain Annin ottamia kuvia (joita vain minulla on lupa käyttää). Näitä todennäköisesti ilmestyy myös hänen kuvasivuilleen, jossa jo ennestään on mm. Miinasta ja Ninnistä kuvia. 

Lauantaina kuvattiin:

• Päikän juoksentelua tarhassa

• mun ratsastusta Päikällä

• mua ja Päikkää tarhassa & metsässä

• Päikkää metsässä

• Annin, Roosan ja mun ratsastusta Velmulla

•  mua ja Velmua metsässä

• Velmua metsässä

Yllättäen tallilla vierähti muutama tunti, että saatiin nuo kaikki toteutettua. Ratsastus oli ihan peruslänkkäriä, mitä vähän neuvoin myös tytöille, jotka halusivat ekaa kertaa koittaa lännensatulaa. Vaikka Velmu ei länkkää ole mennyt ennen, oon huomannut että sillä enkkupohjalla pääsee jo tosi pitkälle kun vaan harjoittelee. Sitä kauttahan olen itsekin länkkäröitynyt ja Päpästä on myös hyvää vauhtia tulossa lännenponi. Velmu oli oikein pätevän näköinen kantaessaan kyytiläisiä lännensatulassaan ja kuunteli hienosti painolla ja pohkeella kääntämistä. 

Roosa ja Velmu

Tarhassa kuvatessa vähän kommellettiin, mm. kaaduin naamalleni hankeen. :) Siitä Roosalla oli osuva tilannekuva, sitä jäämme odottamaan. Mulla oli taskussa mukana porkkananpaloja, millä sain hepsun seuraamaan ja liikkeelle. Jossain vaiheessa jäätiin hetkeksi seisomaan paikalleen vierekkäin, jolloin porkkanat lakkasi liikkumasta ponin suuhun. Päpä päätti tietenkin tehdä asialle jotain ja kumarsi. Siis itse seisoin paikoillani siinä vieressä ja katsoin vaan että mitä ihmettä sä poni teet! Sille on varmaan joko omistaja tai joku entinen vuokraaja opettanut tuon tempun. Ja yksi kerta ei riittänyt vaikka siitä saikin porkkanaa, Päikkä jatkoi ja jatkoi ja kumarteli monet kerrat putkeen. Kyllä vähän nauratti. :)

Tässä mun lempparit Annin kuvista:

 

Kaverit mukaan ja radalle!

Railot piti edelleen tutkia tarkasti.

Lisää kuvia lauantain ratahumputteluista löytyy täältä.

Oltiin sovittu etukäteen, että lauantaina mennään yhdessä Jamin ja Joakimin kanssa tallille, sekä saadaan käyttöömme molemmat hevoset, Päikkä ja Velmu. Velmusta en oo tainnut puhuakaan sen kummemmin ilmoitettuani täällä että Päikästä tulee mun vuokraheppa. Saman omistajan hevosia molemmat. Velmu on tänä vuonna 22 vuotta täyttävä ex-ravuri monitoimisuokki. Päikän tavoin toimii kärryillä, esteillä, maastossa ja niin edelleen. Saamani käsityksen mukaan Velmu on näistä kahdesta se helpompi, jolla voi aloittelijakin aika huoletta ratsastella. J & J puolestaan on mulle tuttuja vuosien takaa. Samalla tallilla ollaan vuokrailtu samoja heppoja aikoinaan, nykyään sillon tällön järkätään näitä "kuvauskeikkoja" ja seuraneiteilyä.

Tallilla laitettiin hepat kuntoon ja tehtiin niin, että pojat ratsastaa Velmulla vuoron perään ja minä Päikällä. Alkuun Jami kuvaili meitä, kun lähdettiin Joakimin (kuvissa) kanssa kiertämään rataa. Kenttää me käytiin myöhemmin Jamin kanssa kokeilemassa, mutta se oli jäätynyt niin epätasaiseksi, ettei ollut mieltä jäädä sinne kiertämään kehää. Rata sen sijaan oli hyvässä kunnossa. 

Hepsut oli molemmat halutessaan tahmeita, halutessaan virkeitä. Oli askellaji mikä tahansa, kun takasuora koitti, molemmista huomasi että "Täällä saa yleensä mennä vähän reippaammin!" Ravissa saatiin vähän patistaa polleja eteenpäin. Päikkä toimi paremmin perähevosena, sai vähän puhtia askeleisiinsa, mutta laukkaa nostettaessa siirryin vähän etukäteen johtoon varmuuden vuoksi. Muistelin kuulleeni että Päikällä on taipumusta pukitella ja riekkua, jos jää hännille. 

Laukkapätkä takasuoralla alkoi hyvin. Velmu oli jotenkin hidas käynnistymään, mutta pääsi puolivälissä rinnalle ja sitten alkoi ärhäkkä mulkoilu. Oli aika huvittavan näköistä, kun hepat lönkyttelee rentoa laukkaa, niin siinä jää näköjään aikaa ilmeilyynkin. Olin ihan yllättynyt että Päikkä laukkasi niin hiljaa, mitä se ei aiemmin oo radalla tehnyt, kun se tykkää vauhdista. Kai se odotti Velmua. Tällä kertaa ei tullut pukkeja, leveimmän railon kohdalla tuli vaan käyntiin siirtyminen. Siinä kohtaa Velmu pääsi ohi ja kun lähdettiin raville, tuli niitä pukkeja. Päikkää alkoi ärsyttää niin vietävästi, että rupesi poikittamaan ja mun oli pakko huutaa Joakimille että jarrua! Selvittiin kun käveltiin hetki ja kierroksen päästä vaihdettiin kuskia. 

Kohta lähtee poni riekkumaan! Ja Velmu porskuttaa totisena eteenpäin.

Jamin kanssa mentiin loppulönkyttelyiksi käyntiä ja ravia. Viimenen ravipätkä osui sopivasti sinne takasuoralle ja hepat päätti että nyt mentiin! Ravissa tosin, ja Päikkäkin ravasi ihan kunnolla! Joakim sille alussa naureskeli että lönköttelee vaan niin kiireettömänä. Eipä lönkytellyt enää, sain ihan vauhdilla kevennellä. Yhden railon kohdalla Päikkä otti taas hypyn, vähän isomman kuin aiemmin, mutta ihan nätisti pukittamatta. Käveltiin loppuun vielä kierros ja hoidettiin hepat takaisin tarhoihin päiväheinistä nauttimaan. 

Kerkesin siinä kuskia vaihdettaessa ottamaan yhden laukkasuoran itekseni. Alkuun mietin hetken että en mä nyt laukkaa kun tää on vähän reippaalla päällä ja voi innostua ja... Sit totesin että niin voi, mutta mä pärjään sille. Nostin laukan, joka oli reipasta ja samalla rauhallista. Loppua kohden tahtia hidasti suoran päässä kameran kanssa odotteleva Jami, jota täytyi varmuuden vuoksi tuijottaa, ja tuijottaminen onnistui parhaiten ravista tai itse asiassa käynnistä.

Mutta sen suoran ja koko ton päivän aikana tuli tunne, että nyt se varmaan on tapahtunut. Olen sinut tuon hevosen kanssa. Uskallan tehdä asioita, jotka ennen on pelottaneet. Uskallan laukata radalla yksin, vaikka Päikkä ehkä kiihdyttää, hyppää railojen yli ja pukittaa päälle. Uskallan laukata myös toisen ratsukon kanssa, vaikka se voi yhtä lailla aiheuttaa näitä ei-toivottuja reaktioita ratsussani. En voi sanoa tuntevani Päikkää täysin, ollaan niin vähän aikaa vasta tehty yhteistyötä. Nyt kuitenkin tuntuu, että tiedän jo aika paljon. Ja se on todella hyvä tunne.

Mysteeripollesta vuokrahevoseksi!

Lopultakin, löysin itselleni hevosen. Itseasiassa kaksi!

Koska omaottamia kuvia ei vielä ole ja sukupostista kopsaaminen on laitonta, tämä postaus on kuvitettu mahtavilla cliparteilla Picgifs.comista. Tässä myös linkki sukupostiin. :)

Yritin löytää jotain Päikkämäistä..

Inkan Päivänsäde eli Päikkä on 8-vuotias risteytystamma. 50 % suokkia, 25 % welsh B:tä ja 25 % arabia. Tutustuin Päikkään juuri ennen kuin aloin vuokrata Miinaa. Etsiskelin uutta vuokraheppaa ja sain sähköpostia Päikän omistajalta, että tamma tarttis vuokraajaa. Menin, kokeilin, ja totesin että onpas jääräpäinen otus! Kesti varmaan kierros kentällä saada laukka nostettua ja sitä ennen kaveri kuskas mut kentältä pois ja melkein omaan karsinaansa... :D Aattelin silloin että tässä arabiristeytyksessä on liikaa suokkia mun makuun. Kun Miinan kanssa kemiat kohtasi, ilmotin Leealle että ei tällä kertaa kiitos.

Nyt mulla oli taas hakemus vetämässä ht.netissä ja sain uudestaan sähköpostia. Edellinen vuokraaja on hankkimassa omaa hevosta, niinpä hän lopettaa Päikän ja Velmun viihdyttämisen. Tällä kertaa Leea tarjosi molempia heppojaan vuokralle. Päätin mennä koittamaan uudestaan, sillä tonne tallille mulla on vain 9 kilsan matka, joka taittuu kätevästi yhdellä/kahdella bussilla ja/tai reippaalla kävelyllä. Muistelin että joo, olihan se Päikkä vähän omapäinen, mutta tiiän nyt mihin varautua. Ootin myös että millainen se Velmu on, kun en sitä ollut ekalla kerralla päässyt koittamaan.

Velmusta ei ollut sukupostissa kuvia (jos oikean hevosen sieltä löysin). Hän on 21-vuotias suokkiruuna, ex-ravuri. Vielä oikein virkeässä ja vetreässä kunnossa. Kuulemma sekä Velmulla että Päikällä saa tehdä seuraavaa: vääntää koulua, treenata westerniä, hypätä esteitä, pumputella maastossa, ajaa kärryillä... Siis aivan kaikkea! Maastakäsittelyn kysyin erikseen ja sitäkin saa tietty harrastaa. Eihän tosta puutu ku hevospoolo ja vikellys! Siitä sit opettamaan... ;)

Talli on yksäritalli, vetää vähän alle 20 hevosta, joista osa on ratsuja ja suurin osa(?) ravureita. Kenttä on hyväkuntoinen ja suuuuri. Estekalustot, maastot ja  kilometrin mittanen harjoitusratakin löytyy. Lauantaina kun tallilla piipahdin, siellä kävi sellanen vilinä että aivan varmasti saa maastoseuraa kun kehtaa kysyä!

Koeratsastuksen aloitin Päikällä, enkkukamoilla vaihtelun vuoksi. Lähdin Annin (joka kulkee Leean mukana tallilla ja liikuttaa myöskin näitä heppoja) ja Velmun seuraksi radalle. Paikoittain se oli vähän jäinen, joten kävelyksi jäi se kerta. Yhen kiekan jälkeen suunnattiin kentälle ja voi sitä muutosta hevosessa allani... Rennosti eteenpäin käppäillyt hörökorva muuttui joka suuntaan matelevaksi tahmakavioksi. Jopa suoraa uraa ratsastaminen käynnissä tuntui haasteelta! Pysähdykset ja peruutukset oli hyviä, ne toimi kevyillä avuilla, mut auta armias kun halusin liikkeelle... Siinä tuli pitkästä aikaa raipalle käyttöä, kun ei meinannut poni uskoa pohkeita - eikä ääntä. Alkuun sain toden teolla hätistää Päikkää liikkeelle, ja loppua kohden alkoi olla edes vähäsen selvää, kuinka mun kanssa toimitaan. Laitan tämän käytöksen testaamisen piikkiin (mm. Annin kanssa se näytti protestoivan vähemmän). Jos olisin lakannut pyytämästä, koska poni ei heti totellut, se olisi todennut että "Hahaa, olin oikeassa! Ei tämän tyypin kanssa tarvitse ravata!" Kun sain tahtoni läpi, kehuin sitä ja hellitin avut. Naksauttelin ja muistuttelin pohkeella vaan jos tahti meinasi hiipua. Ja se ravi oli yllättävän mukavaa! Päikkä kulki oma-aloitteisesti matalassa muodossa (tai sinne päin ainakin) ja askel oli tosi tasainen ja rauhallinen. Tulin ihan haaveilleeksi pleasure-luokista! :) Laukankin kanssa tehtiin töitä, että se nousi - ei yhtä kauan kuin silloin läpeensä lumisella kentällä, onneksi. Välillä neiti viskeli jo käynnissä päätä ja taisi se nostaa takapäätäkin välillä, sellasen minimalistisen huomautuksen närkästyksestään. Laukkaankin olin aika tyytyväinen, kunhan se nousi.

Ei tee kyllä Velmulle oikeutta tämä... :D

Vaihdettiin Annin kanssa heposia ja kokeilin Velmua kentällä. Uskomatonta, miten se siro pieni otus, jossa on arabiverta ja welshiäkin, on niin saakelin tahmanen että tuntuu ku ratsastaisit tynnyrillä tervassa. Ja sitten se pullea, jäykän näkönen suokinvanhus on niin herkkää ja ketterää poikaa että! Olin positiivisesti yllättynyt, kun Velmua testailin, vaikka se jäi vähän käyntipainotteiseksi. Ravissa ruuna lähti vähän ontumaan toista etujalkaa. Arvelivat että hokit olisi rasittaneet tms. Mutta päätin joka tapauksessa että näitä mä alan vuokraamaan - todennäkösesti etupäässä Päikkää mut molempia haluan kyllä ratsastaa kun kerran mahdollisuus on - niin pääsen kyllä Velmun ravin ja laukan vielä kokemaan. :)

Olen siis ottanut melkoisen haasteen itselleni. Oikeastaan se tuntuu just oikealta ratkaisulta. Miinakin tuntui siltä silloin alussa, joskaan ei ihan näin haastavalta. Väitän että Päikkään tehoaa teoria Rajoja & Rakkautta. Komennan niin kauan kunnes se tekee mitä haluan ja palkitsen heti. Väitän myös että luottamuksen ja yhteistyön saavuttamiseen menee aikaa, hermoja, sun muuta ja paljon. Vaikka automaatitkin on kivoja, luulen että oon aina tykännyt haastaa itseäni näiden elukoiden kanssa, ja muutenkin. Kun sen päämäärän lopulta saavuttaa, se on varmaan maailman hienoin tunne.