Tämä kirjoitus on lojunut luonnospöydällä melkein vuoden päivät. Olin silloin kirjoittanut sen lähes kokonaan tällaiseksi kuin se nyt on, vaati vain pieniä hiomisia ja lisäyksiä. Tämä on minun henkilökohtainen mielipiteeni ja kokemukseni, josta paistanee läpi tietynlaiset aatteet, joita tällä hetkellä pidän itselleni tärkeinä ohjenuorina toimiessani hevosten kanssa. Toivonkin kuulevani kommenteissa juuri sinun näkemyksesi tästä samasta aiheesta. :)
Hevosella on mielipide. Se ei välttämättä ole voimakas tai hevonen ei tuo sitä aina niin suuresti esille, mutta se on olemassa.
Eläinten tunteiden kokeminen on tieteellisesti tutkimalla osoitettu. Tunteiden kautta muodostuvat myös meidän ihmisten mielipiteet eri asioihin. Hevosen mielipiteet saattavat kuulostaa esimerkiksi tältä:
Hevosseura laitumella luo turvallisuuden tunnetta ja täyttää sosiaalisia tarpeita -> hevonen pitää tutuista hevosista. Epäsopiva satula aiheuttaa kipua - > hevonen ei pidä satulasta.
Jokaisen yksilön mielipide jostakin asiasta muotoutuu sen aiempien kokemusten perusteella. Tunne, ja sitä kautta myös mielipide voi olla lähellä neutraalia tai hyvinkin voimakas. Ihan kuten meillä ihmisilläkin. Mikä merkitys hevosen mielipiteellä on arjessamme hevosen kanssa?
"Sehän on minun hevonen. Minä maksan sen tallivuokran, valmennukset, varusteet, kengitykset... Minä sitä hoidan, ratsastan, treenaan ja kuskaan klinikalle, kisoihin... Kyllä minä silloin saan tehdä sille mitä minä haluan!"
Olen kuullut ihmisten perustelevan, että hevonen on ylöspidostaan ikäänkuin velkaa heille sen, että omistajina saavat hevosellaan ratsastaa miten tykkäävät. Tätä ajattelua tukee se, että lain mukaan lemmikkieläin on ihmisen omaisuutta, ikäänkuin materiaa. Olen myös kohdannut ihmisiä, jotka ovat tehneet eettisen päätöksen olla ratsastamatta lainkaan, vaikka omistavat hyväkuntoisia, ratsukoulutettuja hevosia. Meitä on siis moneen junaan.
Hevonen ei voi itse valita, millaisen omistajan se saa ja mitä sen omistaja tykkää eniten hevosten kanssa tehdä. Vaikka hevonen olisi ratsukoulutettu huipputasolle ja se toimisi moitteettomasti ratsastaessa, se ei tarkoita, että kyseinen hevonen tykkää ja haluaa juuri tätä tehdä. Niin nöyriä eläimiä ne ovat, että hyvin usein alistuvat tahtoomme.
Minulle henkilökohtaisesti hevosen omistaminen / vuokraaminen, ylipäänsä sen kanssa touhuaminen, tarkoittaa kumppanuutta ja ystävyyttä. Tällä suhteella on syvä ja tärkeä merkitys molempien osapuolien elämässä. Kumppanuuden ja ystävyyden kanssa käsi kädessä kulkee kunnioitus. Toisen olennon kunnioittaminen ja hyväksyminen yksilönä, omana itsenään, tunteineen, mielipiteineen, kaikkineen. Myötä- ja vastoinkäymisissä. Ei turhaan puhutakaan kavioliitosta.
Joskus omistajan ajatus ja aikomus ei menekään yksi yhteen hevosen mielipiteen kanssa. Kuten meillä ihmisilläkin, mielipide voi muuttua päiväkohtaisesti, ja tiuhemminkin. Mitä jos minä, ratsastuksen harrastaja, omistan hevosen, joka ei pidä ratsastuksesta? Se on todella pelottava ajatus. Se on kysymys, joka on usein helpompi jättää kysymättä.
Mitä tapahtuu ystävyydelle, jos teen mitä haluan siitä huolimatta, että ystäväni hevonen ei sitä halua? Tähän ei liene mitään yksiselitteistä vastausta. Kokeillaan verrata hevosta ihmiseen:
Ehdotat ystävällesi, että menette yhdessä kuntosalille. Tiedät, että ystäväsi on käynyt pitkään kuntosalilla, mutta tällä kertaa hän ei haluakaan mennä. Menisittekö silti, koska sinä olit päättänyt niin ja sinä haluat mennä? Miten ystäväsi reagoisi tai miten se vaikuttaisi teidän välisen suhteen laatuun, jos jollakin keinolla pakottaisit tai painostaisit hänet mukaasi salille?
Ratsastus on monelle meistä nimenomaan harrastus: jotakin mielekästä vapaa-ajan tekemistä, josta minä pidän. Kuitenkin siinä tekemisessä on mukana myös se toinen osapuoli, hevonen. Voit jossakin tavallisessa tilanteessa, jossa hevosesi mielestäsi näyttää vastahakoiselta, kysyä itseltäsi: Miksi hevoseni pitää suostua tähän? Jos vastaus alkaa "Koska minä haluan...", on kyse juuri tästä harrastusajattelusta. Nyt tehdään jotakin minulle kivaa. Entä jos se "kiva" tuottaa hevoselle esimerkiksi stressiä tai fyysistä epämukavuutta? Onko minulla oikeus vaatia sitä toteuttamaan toiveeni siitä huolimatta? Ja miltä minusta itsestäni tuntuu silloin?
"Mutta eikö harrastamisesta tule aivan mahdotonta,
jos aletaan antaa hevosen päättää asioista?"
Meihin hevosihmisiin, suomalaisiin ja varmasti muuallakin, on tiukkaan iskostettu ajatus johtajuudesta. Turvallisuussyistä ihmisen tulee olla se, joka tekee päätökset, ja näin onkin. Joskus tulee hetkiä, jolloin hevonen on selkeästi eri mieltä, mutta siltä vaadittu asia on pakko saada tehtyä. Esimerkiksi lääkinnälliset hoitotoimenpiteet. Aina päätöksenteon ei tarvitse olla täysin yksipuolista. Ihmisten kesken kumppanit ja ystävät päättävät yhteisestä ajanvietostaan yhdessä asiasta keskustellen, eri vaihtoehtoja ehdottaen. Miksei siis hevosesi voisi joskus ehdottaa sinulle, että tehdäänkin tänään maastakäsin jumppaa porkkanapalkalla tai rauhallinen kävelylenkki metsässä.
Monesti päätöksiä tehdessä täytyy ottaa huomioon se, onko valittu tekeminen hyväksi hevoselle. Hevosen vuokraajana minä olen kirjallisesti sitoutunut huolehtimaan kyseisen hevosen liikunnan tarpeesta. Olettamus on, että minä yleensä ratsastan, sillä sitä vartenhan olen vuokrahevosen alunperin hankkinutkin: koska tykkään ratsastaa. Se ei ole muuttunut. Mikä taas on vuosien varrella muuttunut, on ajattelutapani hevosen kanssa toimimisesta ja hevosen ajatusten huomioonottamisesta.
Joskus menen karsinaan satula käsivarsillani ja hevonen kertookin erilaisilla eleillään "ei tänään". Voin paljastaa, se ei ole ollut minulle helppo tilanne, ja joskus olen pitänyt pääni ja satuloinut hevosen silti. Nykyään pyrin muistamaan kunnioittaa ystäväni tahtoa, ja kyllä, annan hevoselle vähän päätösvaltaa. Silloin luovun aikomuksistani, vien satulan pois ja mietin, mitä sellaista voisimme tehdä yhdessä, mistä nauttisimme molemmat. On myös päiviä, jolloin sekä minä että hevonen haluamme ratsastaa. Silloin mielialani on korkealla. Voin todellakin nauttia ratsastuksesta.
Kuva: Roosa T.
Hevosen kanssa voi tehdä niin paljon muutakin kuin ratsastaa. Kaikki yhteinen tekeminen ei välttämättä kehitä hevosen lihaksistoa kovin paljon, mikä tavallaan on minun työtäni vuokraajana. Se onkin ollut yksi suurimmista haasteistani. Löytää tasapaino hevoselle ja minulle mieluisan tekemisen sekä riittävän liikunnan välillä. Yksi ratkaisu tietysti on, että hevonen eläisi oloissa, jossa se liikkuisi paljon itse, esimerkiksi pihatossa. Silloin ihmisen ja hevosen yhteisen tekemisen ei tarvitse olla suorituskeskeistä, vaan päästään yhä lähemmäs sitä maisemaa, jossa kaksi ystävystä viettävät aikaa yhdessä toisistaan nauttien.
Tässä kulttuurissa hevonen on totuttu näkemään hyödyllisenä vain, jos sillä tehdään jotakin. Ajetaan, ratsastetaan, tehdään metsätöitä... Sillä ei ole yhtälaista arvoa vain sellaisena olentona kuin se on, kuin esimerkiksi kissalla tai lemmikkikanilla. Kyllä niidenkin kanssa voi tehdä vaikka mitä, mutta häkissään itsekseen puuhailevan marsun omistajaan ei kohdistu samanlaista sosiaalista painetta kuin hevosenomistajaan, jonka hevonen elelee pihatossa tehden omia juttujaan, vaikka se ihan hyvin voisi olla säännöllisessä ratsastustreenissä.
Tämä paine voi vaikeuttaa tai viivyttää päätöstä kokeilla jotakin uutta tapaa olla hevosen kanssa. Tiedän tämän omasta kokemuksesta. Mutta kun pieni ääni sisällä on herännyt ja kysynyt "Onko tämä sittenkään ainoa tapa?", se ääni ei enää vaikene. Ja lopulta, kaikesta omasta ja ulkopuolisten vastustelusta huolimatta, on otettava selvää.
