Vuosi 2013

Tasan vuosi sitten kertasin kuluneen vuoden tapahtumat ja samalla yritin ennustaa tulevaa - paino sanalla yritin. Poimin tuosta postauksesta kirjoittamani ennustukset tähän alle ja vertasin nykypäivään. Niin se elämä vaan heittelee... :)

~ ~ ~

Ninni kastroidaan, se kasvaa täyteen mittaansa, ehkä rauhoittuu vähän, ettei kurmuuta Niiloa niin paljon ja oppii olemaan hyvä kissa.

Ninni steriloitiin - tyttökissa kun on - huhtikuussa ja heinäkuussa se täytti vuoden. Se on kasvanut hyvään tyttökissan kokoon ja rauhoittunutkin. Nykyään päivittäinen leikkiminen on tasapuolisempaa, Ninnin ja Niilon hauskaa yhdessäoloa, eikä niinkään kenenkään kurmuuttamista. Ja mistä itse olen onnellisin, Ninnistä on todellakin tullut "hyvä kissa". Alkuun haparoin villin pennun kanssa, en ollut tottunut tällaisiin hyperaktiivisiin, epäluuloisiin kissoihin. Pienillä asioilla ja hyvin pitkälti positiivisella vahvistamisella, on Ninnistä kuoriutunut mukava kämppis ja ystävä meille kaikille.

Päikän kanssa haluan jatkaa samaan rentoon malliin, tehdään mitä juuri sinä päivänä huvittaa, ilman tavoitteellista suunnitelmaa, ja rakennetaan sitä keskinäistä luottamusta. Tähän haluaisin lisätä tosin enemmän lännenratsastusta, kokeilla hyppäämistä ja noita molempia ajatellen ottaa myös tunteja Päpällä.

Voi Päikkä. Sitä ihanaa tammaa on keväästä lähtien ollut jatkuva ikävä. Päikän tallin lopetettua toimintansa muutti tammuska Siuntioon, jossa kuulemma voi hyvin ja omistajansa lisäksi viihdyttää myös pieniä lapsia. Huhtikuussa minä taas löysin itselleni 3-vuotiaan pyörremyrskyponi Klaaran, joka alkuun oli mahtava tilaisuus, mutta lopulta syksyn tultua osoittautui minulle vääräksi hevoseksi. Tämäkin kantapää opetti minulle paljon hevosista, niiden kouluttamisesta, käsittelystä sekä omasta itsestäni. Ja mikä tässä hevosrintaman vuoristoradassa on tänä vuonna ollut kaikista valoisinta, Klaaran jälkeen minä löysin Ystävän. Siitä minulla ei ole muuta sanottavaa, kuin että olen tyytyväinen ja onnellinen.

(c) Ann-Marie H.

Koulussa koitan kans jaksaa samaan tunnolliseen malliin.. 

Hyvin jaksoinkin, vaikka se kevät oli armotonta koodaamista - yäk! - enkä osannut millään päättää mitä oikein haluan! Lopulta sen päätöksen sain tehtyä ja vaikken taaskaan mennyt helpoimman kautta, pääsin kuin pääsinkin opiskelemaan valokuvauspainotteiselle linjalle. Se pidensi opiskeluaikaani vuodella ja samalla teki tästä syksystä tosi rennon ja huolettoman, mihin olen ollut hyvin tyytyväinen. Ehdin kunnostautua aktiiviseksi jäseneksi opiskelijakunnan hallituksessa sekä hankkia ihania hoitokoiria vapaapäivieni ratoksi. Kun asiasta kysytään, en osaa sanoa tekeväni sitä työkseni - se on niin kivaa!


..ja käydä opiskelun sekä heppailun ohella tanssi- ja ehkä joogatunneilla. 

Kevätkauden kävin sekä joogassa että zumbassa, mutta syksyllä ei enää jaksanut tiivistää aikatauluihin kuin sen yhden tunnin rauhallista joogatyyppistä harjoittelua - tallipäiviä kun tuntui olevan sen verran paljon siinä vaiheessa. Se vähäkin jumppa on ollut todella hyödyllistä, tämä on huomattu monilla elämän osa-alueilla. Niin selkäongelmissa kuin hevosen selässäkin.


Voisin tavata ystäviä useammin..

Tämä taitaa päteä aina. En tiedä onnistuinko lisäämään edellisvuoden ystävientapaamiskertojen määrää, mutta muistan monia hyviä hetkiä ystävien seurassa - niin eläinten kuin ihmistenkin. Uusi opintolinja toi myös uudet luokkakaverit, joista on kehkeytynyt lisää mukavia tuttuja ja ystäviä.


..ja myös leipoa useammin.

Tämän onnistuin toteuttamaan kahdella tavalla. Luovuin kesällä valkoisesta vehnäjauhosta terveyssyistä ja aloin tehdä leipäni itse - kaupoista kun täysjyväisenä saa ainoastaan 1-2 eri ruisleipää. Täysjyväjauhoja sen sijaan saa muutamaa sorttia ja mm. ciabatta on herkullinen ja helppo tekaista itsekin. Lisäksi keväällä keksin ruveta tekemään tuttavilleni tilauksesta kakkuja. Vastaanotto oli mahtava ja vielä tässä talvellakin olen muutamia luomuksia tehnyt. Viimeisimpänä äitini kummitytön 6v-synttärikakku. Talvella syntyneelle heppatytölle talvinen heppakakku.

Blogi tulee myös pysymään ennallaan. Yritän mahdollisuuksien mukaan saada kuvaajia tallille ja jaksaa itse latailla videoita useammin näytille ja niin pois päin. 

Bloggailun suhteen olen oppinut olemaan rennompi. En enää stressaa tekemättä jääneistä postauksista, videoiden editoinneista, kuvanmuokkauksista... Mitä sitten jos jotain ei ehdi/jaksa/huvita tehdä? Tämä on minun blogini ja se on ennen kaikkea minua varten. Minä kirjoitan sitä koska pidän siitä ja teen asiat silloin kuin minulle sopii, juuri niin kuin ne itse haluan tehdä. Tai jätän tekemättä. Samanaikaisesti lukijani ovat minulle tärkeitä ja teidän mielipiteitänne minä suuresti kunnioitan. Tuntuu, että monen muunkin bloggaajan on hankalaa löytää se kultainen keskitie, jossa kokee miellyttävänsä lukijoita stressaantumatta itse. Toivon, että ensi vuonna se on useammille muillekin mahdollista.

~ ~ ~

Mitä viime vuodesta tai tarkemmin kesästä voisi vielä näiden juttujen lisäksi nostalgisoida, oli ne ihanat kesäretket hevosten parissa. Ratsastusmatka Viroon, näyttelyvalmennuskurssi ja arabinayttelyt sekä eettisen hevosmiestaidon kurssi Apple Tree Ranchilla. Sekä maastoretki kavereiden kanssa ja matkakisoissa kuvaaminen & avustaminen. Kaikki ihan mielettömän ikimuistoisia, ihania ihania hetkiä. En voi kuin toivoa ensi kesästä yhtä hevosrikasta ja ikimuistoista.

Tuleva vuosi jääköön arvoitukseksi. Mitä ikinä se tuokaan tullessaan, lupaan ottaa sen avosylin vastaan.

Onnellista uutta vuotta 2014!

Vuosi 2012

Vuosi on lopuillaan, joten päätin koota vuoden tärkeimmät hetket yhteen postaukseen. Huomatkaa, että jos aiheesta on tehty postaus, siihen on linkki aina väliotsikossa.

Muutto
Tammikuussa muutettiin Kimmon kanssa 25-neliöisestä yksiöstämme (kyllä, meitä asui siinä kaksi henkilöä täyspäiväisesti, emmekä tulleet hulluiksi... paljoo), uuteen lähes kolme kertaa isompaan kaksioon. Vaikea tajuta, että ollaan asuttu tässä kohta vuosi - enkä oo kyllä hetkeäkään katunut, vaikka silloin asunnonetsimisvaiheessa vaivuin välillä epätoivoon. Täältä kun on pitkä matka joka paikkaan - paitsi nykyiselle tallille! :)

Niilo tuli taloon
Ensimmäinen kissa, jota olin mukana ostamassa pentuna ja jonka elämää olen seurannut tähän seniori-ikään saakka lähietäisyydeltä, pääsi helmikuussa äitini ansiosta muuttamaan luokseni. Niilosta on tullut tärkeä osa meidän pikkuperhettä - sitähän se oli mulle silloinkin kun asuttiin erillään, mutta nyt myös Kimmo kutsuu sitä usein nimellä Ystävä Rakas.

Miinan muutto ja vuokraamisen aloitus
Ihmeellisellä tuurilla löysin menettäneeni mahtavan arabivuokriksen tilalle toisen mahtavan arabivuokriksen! Olin mukana Miinan elämässä heti maaliskuun alusta, kun se muutti Söderkullaan uudelle tallilleen. Muistan sen aurinkoisen päivän vieläkin elävästi, kun Miina oli turvallisesti kotona ja pääsi kentälle tutustumaan (lue: riekkumaan) uuden tarhakaverinsa Connin kanssa.

Connin jumboloikka on ehkä ikimuistoisimpia kuvia mitä oon ottanut. :D 

Ensimmäisiä länkkäritreenejä, ohjat nupissa siirtymisiä istuntaa käyttäen.

 Kevät oli aika tasaista treenailua ja Miinaan tutustumista. Vanhoja postauksia oli hauska kahlata näin kirjoittajan näkökulmastakin, etenkin epäonnen maastoa voin suositella kaikille jännitystä kaipaaville. Toivottavasti se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun sattuu ja tapahtuu noin paljon kerralla.

Kepit ei kuvassa näy, mutta kuvan oton aikoihin en liikkunut minnekään ilman niitä.

Nilkka tohjoksi
Toukokuussa kömmähti ja laskeutuessani Miinan selästä hajosi nilkasta nivelsiteet. Se oli niin tyhmä moka, jonka olisi helposti voinut välttää. Nykyään katson tosi tarkkaan, missä kohtaa selästä laskeudun ja yleensä tulen "väärältä" puolelta pois. Ilman satulaa mentäessä ponnistan myös hevosen oikealta kyljeltä selkään, sillä näin rasitan vähemmän sitä vasenta nilkkaa, joka edelleen on herkkä vinksahteluille ihan tasaisella kävellessäkin ja saattaa alkaa vihoitella, jos se rasittuu tavallista enemmän.

Mill Creek Ranch
Mikään nilkkatukihan ei true-hevostyttöä pidättele. Olin Päivin ja Miinan seurana meidän valmentajan luona tunnilla, valmistautumassa tuleviin kisoihin. Itsehän en niihin osallistunut muuten kuin kisahoitajana, mutta samana viikonloppuna pidettävälle Ursula Turtiaisen western-kurssille kyllä. Tässä vaiheessa pärjäsin ilman keppejä, niinpä se oli nilkkatuki ja burana, joiden voimalla mentiin. Enkä kadu yhtään. Tällä ja muilla kesän valmennuksilla/tunneilla opin taas ihan mielettömästi lännenratsastuksesta.

Kuten mainittu, kesään mahtui monta mahtavaa reissua. Mieleenpainuvimpia oli varmasti mun ja Kimmon kisahoitajadebyytti matkakisoissa Jämsässä. kesä-heinäkuun vaihteessa Miina muutti jälleen ja samalla tuli tutuksi uusia hevosia. Kävin myös Virossa telttailemassa, estetunnilla, kaverin tallilla...

Hovin Ratsutila
Hoville on tulossa oma muistelu- ja leiripostaus. Heinäkuinen leiri jäi viimeisekseni tilan lopettaessa toimintansa. Onneksi pääsin paikalle jo päivää ennen leirin alkua ikuistamaan jäähyväisnäyttelyn arabi- ja muut luokat.

Arabinäyttelyt
Näistäkään en saanut koskaan aikaiseksi omaa kunnollista postausta, ainoastaan videon. Oli mun eka kerta arabinäyttelyissä ja kyllä oli makeeta! Ens elokuussa oon niin varmasti siellä taas!

Uusi koulu
Elokuussa aloitin myös opiskelut AV-Heltechissä, mikä on osoittautunut ihan mahtavaksi kouluksi. Jalustalle täytyy nostaa luokkakaverit, joiden yhteishenki on jotain aivan uskomatonta. Koulutusta mä oikeastaan lähdin hakemaan, ja sain sivutuotteena hyviä uusia ystäviä.

Toinen kissa
Syyskuussa meille muutti sekalaisen kirjava rääpäle, joka sai nimekseen Ninni. Hyvä kun tunnistin sitä enää noista ekana päivänä otetuista kuvista, niin hurjaa vauhtia se kasvaa! Vaikka Ninnin hyperenergia saa meidät välillä miettimään, että mitä jos oltais otettu se pelokas rauhallinen poikapentu, en kadu sitä päätöstä yhtään. Se on hirmu fiksu, oppii koko ajan uutta ja on alkanut osoittaa hetkittäisiä rauhottumisen ja aikuistumisen merkkejä. Plus se etten koskaan muulloin naura niin makeasti kun toi villikko ryntää hepuleissaan päin ovenkarmia tai meinaa kaataa kiipeilytelineet mennessään. :)

TIHS

HIHS (ja postaus nro. 2)
Syyslomalla pääsin yhden leirikaverin kautta vapaaehtoisduuniin parin muun kaverini kanssa - ja samalla katsastamaan itse show'n! Vaikka oma kroppa alkoi loppumetreillä sanoa itseään irti, oli meno ihan mahtavaa ja se alkuviikon puuhastelu puomeja maalaillen täysin uurastuksen arvoista. Ennen tätä piipahdin siskoni Katjan kanssa myös TIHS'ssä.

Laima
Miinan asuessa Mattaksessa aloin vuokrata myös lempeäluontoista Laima-tammaa. Se oli vanha hevonen, enkkutyyliin koulutettu, mutta ehkä juuri sen erilaisuutensa vuoksi opetti todella paljon. Laiman vuokraus loppui samasta syystä, suurinpiirtein samoihin aikoihin kuin Miinankin. Laimasta on juttua myös tässä videopostauksessa.

Miinasta luopuminen
Opiskelu vei tulot ja lokakuussa oli pakko tehdä päätös luopua autosta. Samalla jouduin lopettamaan Miinan vuokraamisen, mikä oli mulle tosi kova paikka. Vaikka välillä on tuntunut, että olikohan se mulle sittenkin liian herkkä/vaikea hevonen ja että tää oli hyvä päätös monelta kantilta... silti ikävä on kova. Miina opetti mulle todella paljon ratsastuksesta, hevosten käsittelystä ja arabirodusta. Toivottavasti näen Miinaa myös ensi vuonna.

Päikkä vuokrahevoseksi
En tainnut kovin kauaa etsiäkään, kun löysin itselleni sopivan hevosen. Vääjäämättä vertaan Päikkää Miinaan usein, nykyään harvemmin. Se on kovin erilainen, toisaalta vähän samanlainenkin, ja kaikkine epätäydellisyyksineen just se poni mitä etsinkin. Vielä on pitkä matka todelliseen luottamukseen ja monta hienoa hetkeä koettavana.

Ja niin sitä päästiin tähän päivään. On ollut todella tapahtumarikas vuosi, jonka aikana olen tavannut mielettömän paljon eri eläimiä ja ihmisiä (facebookin mukaan noin 90 uutta kaveria) ja saanut uusia eläin- sekä ihmisystäviä. Kaikenlaisista kolhuista ollaan selvitty ja edelleen porskutetaan eteenpäin, innolla odottaen mitä seuraava vuosi tuo tullessaan.

Ensi vuonna tulee (toivottavasti) tapahtumaan seuraavaa: Ninni kastroidaan, se kasvaa täyteen mittaansa, ehkä rauhoittuu vähän, ettei kurmuuta Niiloa niin paljon ja oppii olemaan hyvä kissa. Päikän kanssa haluan jatkaa samaan rentoon malliin, tehdään mitä juuri sinä päivänä huvittaa, ilman tavoitteellista suunnitelmaa, ja rakennetaan sitä keskinäistä luottamusta. Tähän haluaisin lisätä tosin enemmän lännenratsastusta, kokeilla hyppäämistä ja noita molempia ajatellen ottaa myös tunteja Päpällä. Koulussa koitan kans jaksaa samaan tunnolliseen malliin ja käydä opiskelun sekä heppailun ohella tanssi- ja ehkä joogatunneilla. Voisin tavata ystäviä useammin ja myös leipoa useammin (hmm, mitenköhän nää kaks vois yhdistää... ;).

Blogi tulee myös pysymään ennallaan. Yritän mahdollisuuksien mukaan saada kuvaajia tallille ja jaksaa itse latailla videoita useammin näytille ja niin pois päin. Tässä kohtaa ei voi muuta sanoa kuin että pallo on teillä. Kommentoikaa mitä te haluatte ensi vuonna lukea, niin se toive saattaa hyvinkin toteutua. :)

Hyvää Uutta Vuotta !

Tulevia postauksia & kommenttiasiaa

 MM-tason koiratanssia Nikkilässä 12.08.2012

Huomasin että oon koko kesän vaan räpsinyt menemään ja tehnyt ja kokenut ihan älyttömästi vaikka mitä - enkä mitenkään oo ehtinyt sitä kaikkea blogiin asti vuodattaa. Joten luonnostelin tähän vähän listaa kaikesta siitä, mistä on tulossa postaus tässä syksyn aikana:

• friisiläistamman ja -varsan laidunkuvia kesäkuulta
• Hovin leiriltä tuhoton kuvatulva ja pari kilometriä tekstiä
• Sipoon Hevosjalostusseuran match show, lännenratsastusesitys, koiratanssiesitys ym. kuvineen
• viimeisimmät puuhastelut Miinan kanssa
• ECAHO'n ja SAHY'n arabinäyttelyistä kuvia sekä jonkinnäköinen videokooste (jos osaan)

Toivottavasti tuosta ei unohtunut mitään.. :) Ja osa noista kuvista on jumissa mun rikkinäisessä läppärissä, eli ainakin kahdessa ekassa menee pidemmän aikaa, että saan ne kuvat kovolta käyttööni.

Ja nyt, lukijat, on teidän hetkenne vaikuttaa! Mikä näistä postauksista kiinnostaa eniten (=minkä teen ensiksi) vai onko kenties jokin teemapostaus (varustepostaus? videopostaus?) minkä haluaisit nähdä? Saan blogiin todella vähän kommentteja ja useimmiten nekin on että "hienoja kuvia!". Näistä ei juuri kuvaajana eikä bloggaajana kehity, joten toivoisin enemmän rakentavaa palautetta ja postausehdotuksia - mitä ikinä vaan keksitte! :) Välillä tuntuu vaikealta ja jopa turhalta kirjoittaa yli 70 ihmiselle, kun ei tiedä yhtään mitä ne ihmiset haluaa lukea. Niinpä joskus tulee sellanen olo, että kirjotanko sit ollenkaan, kun ei sillä kommentteja katsoen tunnu olevan mitään väliä, kirjoitanko postauksen vai jätänkö kirjoittamatta. Sitä ei kukaan huomaa (vai huomaako? (; ). Ja sen lisäksi että "tykkään sun kuvista" haluan myös niitä risuja. Mistä postauksesta et tykännyt ja miksi? Noista postauksista voisin kaavailla jonkun kyselyn tuonne sivupalkkiin, mutta sitä odotellessa - ja siitä huolimatta -, olkaa rohkeita ja kommentoikaa! :)

Minä kiitän. Tässä vielä lyhyt pätkä eilisen arabinäyttelyistä:

Esittäjä Minttu Pihl ratsastaa arabiori Pelennorin hakemaan 

luokkavoittajan palkintoa omistaja Tuija Sipilän avustuksella.

Pikapostaus

Ajattelin tekaista tällaisen lyhyen postauksen että tiiätte, olen vielä hengissä. Tää viikko hurahti aivan liian nopeasti kahdeksannella ja valitettavasti viimeisellä Hovin Ratsutilan lännenratsastus- ja hevostaitoleirillä. Kuvia leiriltä kertyi yli 1800 ja niitä edeltävistä näyttelyistä saman verran. Ymmärtänette siis että karsimisessa kestää ja kauan, joten kunnolliset postaukset leiristä ja näyttelyistä tulevat joskus hamassa tulevaisuudessa. Tässä kuitenkin vähän esimakua molemmista. :)

Azucar

Ziroco

leikkitunti (c) Emma H. 

viimeinen ilta 

Pizarro & Prinzipe 

Kootut tippumiset - saa nauraa!

Eilinen ilman satulaa köpöttely sai miettimään hevosen selästä vasten omaa tahtoa poistumista ja millasia maastoutumisia sitä on vuosien varrella omalle kohdalle sattunut. En ole jaksanut enää laskea, mutta varmaan 10 ja 20 kappaleen väliin menee mun tippumiset. Miinalta en siis ole, Huom. vielä, ehtinyt tippumaan, mutta kokoilin tähän vähän niitä vanhempia muistelmia ja parista hetkestä on jopa kuvamateriaalia. 

"Mä niin tipun, mä niin tipun... Oho, mä tipuin."

Hölmöimpiä putoamisia on ollu varmasti sellaset hetket, että istut hevosen selässä, satulassa tai ilman, ja humma alla tuntuu menevän vähän turhan kovaa. Jotenkin oot vähän arka sitä pidättämään ja meno vaan kiihtyy, vauhti alkaa hirvittää ja jännityksessä alat puristaa reisillä pysyäksesi kyydissä. Teetkin itsellesi karhunpalveluksen ja juuri tästä syystä tasapaino järkkyy ja hetken päästä löydät itsesi maasta. Itelle on käynyt näin kahdesti, ratsastustunneilla, kerran satulan kera ihan ravista ja kerran ilman satulaa laukatessa. Jälkimmäisessä tapauksessa silloinen hoitoheppa jäi hölmistyneenä viereen kattomaan, että kenen luvalla mä taukoilen kesken tunnin. :D Ja molemmissa keisseissä siis itse hevonen ei ole tehnyt mitään poikkeavaa, kulkenut vain uralla eteenpäin ja tups, tontti kutsuu. 

Älä opeta tätä hevosellesi

Kävin joskus parisen kertaa perhetuttujen shettiksellä maastoilemassa, silloin kun vielä koon puolesta olin sopiva ratsastaja shetukalle. Vikalla kerralla ponin omistajan tytär ei päässyt lämppärillään mukaan kipsatun jalkansa takia. joten mun oli tarkoitus mennä maastoon yksin. Bellahan ei ollut samaa mieltä. Poni kietaisi takajalkojen varassa ympäri ekan 10 metrin jälkeen ja päädyttiin ratkaisuun, että sen omistaja taluttaa mua sen maaston. Käveltiin lenkki ja tultiin kotiin vievälle tielle. Rouva sitten kysyi, että haluanko ravata vähän. Pelkkään käyntiin kyllästyneenä sanoin tietenkin joo - virhe. Bellalle oli nääs fiksusti opetettu, että kotipihaan saa laukata miljoonaa. Niinpä kun taluttaja päästi ohjista irti, ensimmäiset kolme askelta taisivat tosiaan olla ravia. Sen jälkeen mentiin aivan järjetöntä kyytiä se puolen kilsan suora ja ihan turhaan yritin huudella "whoa"ta ja pidättää ohjilla, mitä yritin ilmeisesti niin kovaa, että ne jopa katkesi lopulta. Ketterästi poni kävi tipauttamassa mut tallin nurkalle: täysiä sinne ja jarrut pohjaan, niin painovoima vie ratsastajan mukavasti lavan yli tantereeseen. Sitten se kipsutteli tyytyväisenä hörisemään kauan kaivatulle tallikaverilleen.  

Talven riemuja ponystyle

Vielä noina ponivuosinani kävin yhden kaverin luona ratsastamassa. Hän omisti shettisruunan ja ylläpidossa oli russitamma, ja tämän kaksikon kanssa lähdettiin ratsastuskäytössä olevalle laitumelle vetämään ponirallia. Ravailtiin syvässä hangessa hyvä ura siihen ja alettiin laukkaamaan. Mulla oli tietenkin alla pukkiherkempi russi ja molemmat ponit riemastu vauhdista niin että jokusen kierroksen jälkeen vauhti oli aika hyvä ja lopulta tuli sellanen pukkisarja, että lensin kaulalle. Poni ymmärsi hidastaa käyntiin, mutta yrityksistä huolimatta en enää päässyt takasin selkään ja nauraen liu'uin alas paksuun hankeen selälleen. Ei muuta kuin uudestaan! 

Naruportin vaarat

Hovin Ratsutilalla ollaan yleensä lännenleireillä menty aina yks tunti trailia ilman satulaa. Tämä mahtava kuvamateriaali on tuolta ainoalta kerralta, kun olen kyseisellä tallilla koskaan maastoutunut. Ratsunani oli silloinen lemppari (no on se vieläkin :) Zider, vähän säpäkämpi ja vauhtivalmis arabiruuna. Tunti meni ihan rauhallisissa merkeissä ja Zider keskittyi hienosti tehtäviin, kunnes tuli naruportin aika. Naru jotenkin jännitti ruunaa kauheasti ja yritin vaan rohkaista sitä menemään lähemmäksi porttia. Sain napattua narun käteen, kun hepoa alkoikin taas epäilyttää ja Zider lähti hivuttautumaan poispäin suht hitaasti, käyntiä tai ravia. Naru tipahti kädestä, mutta epäonneksi se jäi hetkeksi jumiin mun polven ja hevosen väliin, ja tietenkin Ziderin vetäessä poispäin se portin toinen tolppa kaatui. Sittenhän se singahti laukkaan eikä mulla ollut hirmuisen suuret mahikset pysyä kyydissä. Kuvat on suht pieniä, mutta vikasta kuvasta pitäis näkyä, että nauran, joten välikohtaus ei todellakaan pilannut tuntia, se teki siitä vain ikimuistoisemman. :) Kuvissa mukana Anna & Sigi (?) pällistelemässä poikkeavaa tilannetta. 

Esteratsukoksi vaikka väkisin
Tämä taitaa olla tuorein tippumiseni, viime syksyltä siis. Lopettelin silloin Finessen vuokrausta ja vikalla kerralla aattelin että hei, hyppäänpä pitkästä aikaa! Kentällä oli valmiiksi muutama este, joten mikäs siinä. Päivän valitsin vaan todella huonosti, sillä oli tosi tuulista ja Finesse tunnetusti ei välttämättä muista miten käyttäydytään, jos sää ei sitä miellytä. Esteet ja enkkuratsastus ylipäänsä ei ole myöskään Finessen juttu, vaan tamma on aina rennompi länkkäriä mentäessä. Alkuverkassa ei tuntunut mitenkään pahalta, perus säpsyilyä, mutta parin ekan hypyn jälkeen tuli vauhtia lisää ja jopa pukkeja. Finesse ei harrasta pukittelua, noin yleensä, ja mullakin oli pukittanut viimeksi 1,5v sitten, ja kuitenkin kerta viikkoon sitä ratsastin. Loppuvaiheessa protestointi alkoi olla hyvin selkeää ja Fine pääsääntöisesti kieltäytyi aina tietyllä pystyllä. Sit päätin että nyt se muuten menee siitä yli vaikka mikä olis ja humman kieltäessä pamautin pohkeet kylkiin. Joo, kyllähän se hyppäsi sitten, mutta arvatkaa ehdinkö mä hyppyyn mukaan? Tästä havainnollistavasta tilannekuvasta voitte asian päätellä... :D Tuosta ilmalennosta päädyin vähemmän viehkeästi kaulan kautta mutalätäkköön miettimään asioita uusiksi. Polvi sai vähän tälliä ja päässä heitti hetken, mutta kipusin vielä satulaan ja hyppäsin saman esteen heti perään ongelmitta (vaikkei mun  esteistunnassa nyt muutenkaan kehumista ole...), kuten seuraava kuva teille todistaa. :) Finessen sinkoilumaineesta huolimatta oon pudonnut siltä tämän lisäksi vaan yhden kerran - ja täysin samalla tavalla. Opinko mitään? No, ehkä en kolmatta kertaa yrittäisi. (;

Loppuun voisin ympätä, että kuten näissä esimerkeissä, harvemmin noissa tupsahteluissa on mitään suurempaa sattunut. Välillä heittää päässä ja välillä on koko sääri ja polvi mustelmilla, ei sen enempää. Ihan pienenä tyttönä putosin maastossa hevosen pillastuttua niin, että sain lievän aivotärähdyksen ja kaupan päälle hevospelon viideksi vuodeksi. Hevosteluni määrään nähden oon päässyt todella vähällä, kun porukka murtaa luitaan ja pahimmassa tapauksessa katkoo jopa niskansa noissa hommissa. Että ei se ihan leikin asia ole, vaikka toisinaan hauskalta näyttääkin ja nykyään oon kehittänyt tasapainoa ja refleksejä yhä paremmiksi, ihan tippumiset välttääkseni. :) Mutta kuten huomaatte, hauskoja muistoja niistä on jäänyt ja joka kerta sitä oppii uutta. 

Pohjustusta blogille

Tervetuloa seuraamaan ensimmäistä blogiani, ja kauanko sitä jaksan kirjoittaa - mitään takeita ei ole. :D Ensimmäisessä postauksessa ajattelin vähän selventää, mikä blogin tarkoitus on, millainen henkilö sitä kirjoittaa ja niin edelleen.

Olen päälle parikymppinen naisen alku, harrastanut ratsastusta enemmän ja vähemmän aktiivisesti lähes koko elämäni. Aluksi ihan ratsastustunneilla ja -leireillä, sittemmin myös itsenäisesti hevosia vuokraillen, mistä päästäänkin tähän päivään tai oikeammin tulevaisuuteen. 

Blogin päätähti Miina (sukupostissa Merula) on 8 vuotta täyttävä arabialainen täysiverinen, tamma, ja tuleva vuokrahevoseni. Tällä hetkellä Miina asuu vielä vanhalla tallillaan - turhan kaukana - , joten vuokraaminen alkaa maaliskuun alusta, kun tammukka muuttaa uudelle tallille. :) Miinasta ei valitettavasti ole nyt laittaa yhtään kuvaa tähän postaukseen - itse en ole ehtinyt ottaa ja sukupostista en uskalla lähteä kopsimaan - mutta voisin varmaan lyhyen kuvauksen neidosta kirjoittaa. 

Nuoresta iästään huolimatta Miina on hyvin monipuolinen harrasteheppa. Sen toinen vuokraaja menee sillä koulua, hyppää ja maastoilee, kun taas minä ja hevosen omistaja olemme enemmän western-ihmisiä, ja maastoilun lisäksi ratsastamme lännenratsastusta. Miina on siitä onnellinen hevonen, että sillä on ollut varsasta asti sama omistaja huolehtimassa sen hyvinvoinnista. Luonteeltaan tämä tamma on - kuten kaikki arabit ja lähes kaikki tammat - tarvittaessa säpäkkä. Se on äärimmäisen kiltti ja tekee aina parhaansa ihmisen miellyttämiseksi. Ratsastaessa Miina on hyvin herkkä ja vain istuntaa epähuomiossa muuttamalla se saattaa tipauttaa ravista käyntiin, tai laukasta raviin. Laukassa tammalla on vielä tasapainossa hakemista, nostot sujuu ihan nätisti kyllä ja laukka myös pysyy yllä. Kaikissa askellajeissa sillä on minun makuun vielä hyvin paljon liikaa vauhtia, yks monista asioista, mitä sen kanssa täytyy lähteä työstämään. :) 

Blogin nimen tarkoitus on varmaan tässä vaiheessa melko hyvin selvillä. Aloitin ratsastuksen niin kuin Suomessa varmasti suurin osa aloittaa, aivan tavallisilla enkkutyylisillä ratsastustunneilla ollessani 7-vuotias. Vasta teininä löysin lännenratsastuksen pariin Hovin Ratsutilan leirillä ollessani ja aluksi kävinkin muutaman kesän yleisleireillä, ennen kuin western-kärpänen pääsi puraisemaan kunnolla ja tänäkin kesänä olen menossa samaiseen paikkaan lännenratsastusleirille. :) Hovilta on lähtöisin myös rakkauteni arabeja kohtaan, jotka ovat upean rodun edustajina nousseet ehdottomiksi suosikeikseni viime vuosina.

Minä ja Ziri Hovin Ratsutilan leirikisojen barrel racing -osiossa 2010

Palatakseni vielä aiheeseen hevosen vuokraaminen, siitä minulla on aiempaa kokemusta parin hevosen verran. Teininä sitä tuli liikuteltua milloin kenenkin heppoja ilman että raha liikkui mihinkään suuntaan, joten niitä en vuokrahepoiksi laske. Viime syksyyn asti vuokrasin 1,5 vuoden ajan pv-tamma Finesse II'ta kerran viikossa. Aluksi hummailin sinkoilustaan surullisen kuuluisan tamman kanssa lähinnä koulua, hyppelin välillä pieniä ja maastoilin. Fineltä kuitenkin löytyi myös lännensatula, ja sen sille puettuani en juuri enkkukamoihin enää koskenutkaan kuin silloin tällöin. Herkän tamman kanssa yhteistyö synkkasi  - tuulen suunnasta ja planeettojen asennosta ja parista muusta seikasta riippuen  - mutta loppujen lopuksi aloin kaipaamaan elämääni enemmän heppailua kuin vain kerta viikkoon. Olin Finessen ohella käynyt myös länkkäritunneilla, ja kun se loppui yhdessä tallin muun toiminnan kanssa, rupesin etsimään uutta vuokrista. 

Länkkäritreeniä Finessellä syksyllä 2010 

(kuvaustilannetta varten vaihdoin stetsoniin, ratsastan aina kypärä päässä!)

Ja niin palasin jälleen minulle rakkaan rodun pariin löytäessäni vuokrattavakseni arabiruuna Napoleonin eli Napsun. Se oli entinen estetykki, myöhemmin koulutettu reiningiin. Se oli äärimmäisen kiltti ja kuuliainen hevonen, joka toki koetti mennä sieltä, mistä aita oli matalin, mutta huomautettaessa asiasta korjasi kyllä, ja parisen kertaa ratsastin sillä jopa ilman suitsia (naru kaulalla). Napsu yhdessä omistajansa kanssa opetti minulle ihan hillittömän paljon lännenratsastuksesta ja maastakäsin työskentelystä sen lyhyen puolen vuoden aikana, minkä tätä riemua kesti. Omistajan tilanne muuttui lopulta sen verran, ettei vuokraajalle ollut enää tarvetta - ja jos sellaisen hevosen omistaisin, ratsastaisin minäkin sillä itse joka päivä, jos vain ehtisin. :) 

Napsu loppukesästä 2011

Mikäli heräsi kommentteja, kysymyksiä, ideoita, vastailen mielelläni! :)