Haaste: Harrastusanalyysi

Emilia haastoi minut osallistumaan Blogitallin harrastusanalyysi-haasteeseen. Päätin ottaa hommasta kopin, sillä kirjoittamalla pitkästä aikaa ajatuksia sanoiksi selvennän niitä myös itselleni.

Alkuperäinen haaste: http://toimitus.blogitalli.fi/2014/11/viikon-blogihaaste-harrastusanalyysi.html

Haastan mukaan blogit: Käsi joka kameraa heiluttaa, Kylmäverisesti sinun ja Elämäntapana hevoset.

Mitä harrastan?

Kaikki alkoi ratsastuksesta, mutta enää nykyään en voi sanoa harrastavani sitä - varsinkin tällä hetkellä ratsastan tuskin ollenkaan, vaikka edelleen vuokraan Tittaa ja käyn liikuttamassa sitä kahdesti viikossa. Puhuisin ennemmin hevostaidosta.

Hevostaidossa tyylejä on yhtä paljon kuin on tekijöitä. Puhutaan eettisestä hevosmiestaidosta, luonnollisesta hevostaidosta (LH), ja moni guru on brändännyt oman nimityksensä tietynlaiselle lh-tyylilleen. Erilaisia tyylejä nähneenä ja kokeilleena olen ottanut jokaisesta parhaaksi kokemani jutut, ja luonut oman tapani toimia hevosten kanssa.

Minulle hevostaito on hyvin kokonaisvaltaista hevosen kanssa olemista. Se ei lopu, kun palaan kentältä talliin maastakäsinharjoitukset tehtyäni, vaan on aina läsnä. Silloin se on hevoselle selkeää ja johdonmukaista. Säännöt ovat aina samat, ja parhaimmillaan yhteinen arki on sujuvaa, turvallista sekä mukavaa.

Klaaran kanssa

Hevostaidon kanssa käsi kädessä kulkee yhä kasvava intoni kouluttaa eläimiä. Kotioloissa naksutinkoulutan kissojani huvin vuoksi mm. antamaan tassua ja hyppäämään jakkaralle, mutta myös ihan käytännön asioita, kuten kuljetuslaatikkoon meneminen itsenäisesti ja rauhallinen käytös kynsiä leikatessa. Tällaista hupi & käytäntö -mallia sovellan myös hevosten kanssa.

Tutustuin hevostaitoon lännenratsastuksen kautta. Olin tavallinen tuntiratsastaja, enkkuratsastustaustalla, ja vähän lännenratsastusta kokeiltuani innostuin vaihtamaan ratsastustyyliä. Westernissä maastakäsin työskentely sekä hevostaito näyttelevät suurta osaa hevosen koulutuksessa. Jossain vaiheessa pääsin pyöröaitaukseen juoksuttamaan sekä kokeilemaan helpon tehtävän kouluttamista hevoselle, jolloin oivalsin haluavani tehdä hevosten kanssa muutakin kuin ratsastaa.

Zaladino pyöröaitauksessa

Azucarin "säkittäminen" eli totuttaminen uuteen esineeseen - stetsoniini.
Pitkäjänteisellä siedättämisellä alkuun pelottanut hattu päätyi lopulta varsan päähän.

Miksi harrastan?

Ulkoilu ja hyötyliikunta ovat yksi erittäin hyvä syy harrastaa oikeastaan mitä tahansa hevosurheilulajia. Se pitää mieleni virkeänä ja jaksan paremmin koulussa, kun saan tuulettaa ajatuksiani poissa arjen ympyröistä ja kaupungin vilinästä.

Mikä minut sai rakastumaan hevostaitoon, oli se oivallus oman kehonkielen voimasta: en välttämättä tarvitse riimunnarua johdattaakseni hevosen pisteestä A pisteeseen B. Ja kun luottamus on lujitettu maastakäsin, se säilyy myös ratsailla, jolloin voidaan mahdollisesti luopua esimerkiksi suitsista kokonaan, menettämättä hevosen hallintaa kaikissa askellajeissa ja ratsastuksen eri tehtävissä.

Tarkaksi hiottu kehonkielen käyttö sekä maassa että ratsailla on se minun tavoittelemani asia, jota treenaan joka ikinen päivä hevosen kohdatessani. Mikä on hienoa - tai ehkä jonkun mielestä huonoa - on että tässä hommassa ei tule koskaan olemaan valmis. Aina voi parantaa, hienosäätää ja oppia uutta.

Baba ja peruutus ilman varusteita - vain (liioitellut) paino-, pohje- ja ääniavut sekä mielikuvitusohjista vetäminen. :)

Mikä tekee harrastuksesta mielekkään, on sen antama tunnekokemus. Se ihana onnistumisen tunne, kun vain muutaman harjoituskerran jälkeen olen saanut opetettua jonkin käytöksen eläimelle. Rakkaus, yhteenkuuluvuus sekä yhdessä tekemisen riemu, kun omin silmin näen vapaana olevan hevosen hakeutuvan lähelleni rentona ja tyytyväisenä. Se tulee, koska se haluaa tulla. Koska kanssani sen on hyvä olla. En tiedä mitään palkitsevampaa.

Päikkä

Kuinka harrastan?

Kuten mikä tahansa hevosiin liittyvä laji, hevostaidon harjoittaminen on hyvin monipuolista. Varsinkin kesäisin käyn erilaisilla kursseilla, aiheina mm. maastakäsittely, hevosen kanssa kommunikointi sekä operantti kouluttaminen (naksutinkoulutus). Vapaa-ajallani lueskelen netistä aiheeseen liittyviä artikkeleita ja tekstejä sekä kirjoja.

Paras mahdollinen opettaja on tietenkin itse hevonen. Vasta elävän esimerkin elekieltä seuraamalla - ja siihen vastaamalla - pystyn omaksumaan lukemani ja kuulemani opit.

Apple Tree Ranchilla Kati Riesenin kurssilla, aiheena eettinen hevosmiestaito.
Liberty work Dreamyn kanssa, avustajana Qashqai-karitsa.

Tämän hetken suurin innoittajani ja opettajani on Titta. Se opettaa minulle jotakin joka kerta, kun käyn tallilla sitä hoitamassa. Viime aikoina tärkein arjen opetus on ollut oman energiani hallitseminen. Olen sellainen tyyppi, että tohotan hirveällä pöhinällä menemään, enkä oikein osaa pysähtyä rauhoittumaan - silloinkaan kun tunnen että pitäisi. Titta saattaa huomauttaa minulle asiasta ihan vain karsinassa harjatessa. Joskus se ei päästä minua kulkemaan ohitseen toista kylkeä harjaamaan, ellen ensin hengitä syvään pari kertaa. Sitten vasta se kääntää päätään niin, että mahdun siirtymään minne olin menossa.

Titta

Hevostaito on yhteisessä arjessamme mukana niin karsinassa satuloidessa, käytävällä seistessä, tarhasta talliin taluttaessa kuin monessa muussa perushoitotoimenpiteessä. Pidän kiinni sovituista säännöistä, kuten esimerkiksi siitä, että hevosen on käveltävä löysällä narulla joko vierelläni tai taaempana. Ohitusyrityksistä huomautan ensin hyvin pienin avuin, jolloin hevosella on mahdollisuus reagoida herkästi. Jos se ei riitä, huomautan isommin. Yleensä tässä tilanteessa huomautukseni on se, että pysähdyn itse - mikä on Titalle vihje pysähtyä - ja pyydän Tittaa peruuttamaan, kunnes se jälleen seisoo hieman minua taaempana. Sitten matka jatkuu.

Titta on koulutettu myös seisomaan "maahan sidottuna", jolloin voin jättää sen kentälle seisomaan riimunnaru tai ohjat maassa eikä tamma liiku minnekään. Joskus harjaan Titan kentällä tähän tyyliin. Tästäkin säännöstä pidetään kiinni siten, että jos hevonen ottaa yhden tai useamman askeleen, käyn siirtämässä sen rauhallisen päättäväisesti takaisin paikalleen. Joka kerta. Kärsivällistä hommaa siis.

Hyvän käytöksen ylläpitämisen lisäksi teen lähes joka kerta tallilla käydessäni joitakin maastakäsittelyharjoituksia kentällä. Yleensä pyrin tekemään hevosen lihaksia vahvistavia ja jumppaavia harjoituksia, mitä voi tehdä ratsastaenkin: väistöjä, taivutuksia ja peruutuksia.

Miina. Puomikujassa peruuttaminen treenaa yhteistyötä, koordinaatiota ja takapään lihaksia - onnistuu sekä ratsain että maasta.

Oma suosikkini kuitenkin on niin kutsuttu 'liberty work' eli vapaana olevan hevosen kanssa työskentely. Siinä korostuu nimenomaan oman kehon käyttö viestimisessä ja hevonen saa vapauden valita, lähteekö mukaani vai onko mieluummin yksin. Jos käyttäydyn kuin huono johtaja (epävarma, epäselvä, väkivaltainen, pelotteleva, arvaamaton) hevonen todennäköisesti valitsee olla itse oma johtajansa. Minun täytyy ansaita hevosen luottamus osoittamalla sille, että pystyn pitämään huolta paitsi itsestäni, myös hevosesta.

Liberty workissa meidän perusharjoitus on ns. irtojuoksuttaminen, johon minulla ei ole mitään kaavaa. Joka kerta tarkastelen millä tuulella Titta tänään on ja toimin sen mukaan. Joskus se on energisempi ja haluaa juosta enemmän, joskus taas hyvin lyhyt ja rauhallinen sessio voi riittää yhteyden saavuttamiseen. Aloitan aina niin, että annan Titan kävellä hetken ja sitten teen suunnanvaihdoksia, askellajista toiseen siirtymisiä jne. Pysähtymään pyydän vasta, kun näen että Titta alkaa olla kypsä juoksemaan ja haluaa tulla luokseni rauhoittumaan. Toisinaan se tarjoaa näitä pysähdyksiä muutamia kertoja juoksutuksen aikana, jolloin pidämme pienen tauon ja jatkamme sitten, jos koen että tamman olisi lihaskunnon kannalta hyvä liikkua vielä lisää.

Juoksutuksen jälkeen lähden kävelemään, ja toivon että Titta seuraa perässä. Jos ei, jatkamme juoksutusta ja yritämme hetken päästä uudelleen. Kävelen kentällä ristiin rastiin, suoria uria, ympyröitä, tiukkoja käännöksiä, pysähtelen ja peruutan. Kun hevonen on hyvin kuulolla ja kehonkieleni selkeää, tämä kaikki onnistuu hyvin hevoseen koskematta, ilman riimunnarua tms.

Näillä harjoituksilla tähtään nimenomaan suhteemme, ystävyytemme lujittamiseen. Se on minulle tärkeintä, siksi valitsin hevoset enkä esimerkiksi moottoripyöriä.

 Klaaran kanssa libertyä

Loppukevennykseksi vielä lyhyt maininta siitä hevosen kouluttamisesta hupimielessä, eli hevosjalkapallosta. Tittaa ennen olen tätä opettanut Klaara-ponille, molemmille vähän eri tyylillä. Klaaran kanssa vapaana, ruokapalkkaa käyttäen, jolloin koulutus oli nopeaa, motivoivaa, mutta aikaansai myös aggressiivista käytöstä (johtuen pääosin omasta osaamattomuudestani kouluttaa sekä epävarmoista otteista johtajana). Titan kanssa narun päässä, ilman ruokaa (palkintoina pysähdys, pallon luota poistuminen, äänikehut), jolloin hevonen oli selvästi rauhallisempi pallon kanssa touhutessaan, mutta ei erityisesti siitä innostunut.

Hevosjalkapallo on yksi tapa hassutella hevosen kanssa, tuoda vaihtelua yhdessä treenaamiseen ja virkistää molempien mieliä. Yhtä hyvin tämmöiseksi aktiviteetiksi sopii agility tai temppukoulutus - tärkeintä on, että molemmilla on hyvä olla ja hauskaa yhdessä.

Miinan kanssa renkaanvetoharjoituksissa

Klaaran palloiluharjoitukset

Ystäväjuttuja

Syksyllä, kun olin vuokraillut Ystävää jo vähän aikaa, ja keksin kyseisen kutsumanimen blogia varten, "Ystävä" oli silloin vain nimi. Toive, haave tai enne tulevasta. Nyt minusta tuntuu, että se on totta. Olen tässä vajaassa vuodessa tamman kanssa puuhasteltuani saavuttanut enemmän, kuin osasin odottaa. Me todella olemme ystäviä ja tervehdimme toisiamme iloisesti ääneen aina tavatessamme. Suhteemme syvyys vahvistaa tunnettani siitä, että Ystävä on minulle jonkinasteinen sielunkumppani, juuri se oikea hevonen minulle. Olen kiintynyt moneen hevoseen, muodostanut luottamus- ja kunnioitussuhteen välillemme, mutta mitään tällaista en ole vielä saavuttanut yhdenkään toisen hevosen kanssa. Se on sanoinkuvailemattoman hieno tunne.

Luulen, että suurin vaikuttava tekijä tässä asiassa olen minä itse - myös suhteeni omiin kissoihini on parempi kuin koskaan. Olen muuttunut paljon ihmisenä, varsinkin mitä tulee eläinten käsittelyyn. Ja olen edelleen muuttumassa, kehittymässä koko ajan parempaan suuntaan - ainakin omasta mielestäni. Mietin yhä useammin mitä eläin ajattelee, mitä se tuntee tässä hetkessä. Mietin mitkä toimenpiteet ovat tarpeellisia tehdä, jos eläin ei siitä pidä eikä sitä halua.

Tämmöinen toimenpide Ystävälle on muunmuassa peseminen. Nöyränä arabina se kyllä seisoo vesarissa pestävänä, mutta tammamaiseen tyyliin ilmaisee mielipiteensä hyvin selkeästi. Takajalka on Ystävän suorin kanava antaa palautetta saamastaan käsittelystä. Syksyllä vielä pelkäsin, ja väistin aina kun tamma veti koipensa mahan alle ja suhaisi sillä ilmaa. Itsesuojeluvaistoni muisti Klaaran arvaamattoman käytöksen ja ne pari kertaa, kun se kavio oli oikeasti minuun osunut. Ajan myötä olen oppinut Ystävän tavat, ja sen jalalla huitaisu on kuin närkästynyt huomautus minulle: "En pidä tuosta, lopeta!" Sen tarkoitus ei ole osua, vaikka kovasti ärsyttääkin. Viime viikon pesussa kavio kuitenkin kalahti vahingossa mahan alta viistäneeseen hikiviilaan. Salamana se palautui lattiaa vasten ja nolostuneisuus paistoi tamman olemuksesta.

Arabina Ystävä on myös hyvin ilmeikäs tyyppi ja eilen pisti ihan naurattamaan sen dramaattinen ulosanti pesun aikana. Saamani mulkaisut olivat hyvin suoraviivaisia ja lähes inhimillisiä. Ei jäänyt epäselväksi niiden sanoma.

Olimme pesulla siksi, että valkoinen tamma oli makoillut yöllä karsinassa omissa pissalammikoissaan, mahaa ja molempia kylkiä myöten. Hyvähän tämmöiset on pois suihkutella. Mutta tarvitseeko hevonen pestä joka kerta, kun karvapeitteessä on vähän pinttynyttä likaa, jos hevonen ei sitä halua? (Hoitotoimenpiteistä suoriutuminen ja niiden sietäminen kuuluu ihan peruskoulutukseen, nyt puhun enemmän hevosen "miellyttämisestä".) Ystävän kohdalla varsinkin sitä likaa tulee vielä saman päivän aikana varmasti lisää, joten kyseessä on loputon kierre. Tuskin hevosta juuri vahingoittaa, jos se välillä on vähän pellossa eläneen näköinen.

Tuntuu, että Ystävä on vähän boheemi tyyppi, mieluummin on sottainen itsensä kuin seisoo puunattavana. Tästä on kenties löydettävissä kultainen keskitie. Hevonen puhdistetaan, mutta nopeasti ja mahdollisimman miellyttävällä tavalla. Mahanalusta on Ystävälle arka paikka ja pyrin sen aina harjaamaan pienissä erissä, pari sutaisua kerrallaan, sillä muuten saan sitä edellä mainittua kaviohuomautusta, jos jään liikaa hinkuttelemaan. Mieluummin käytän yhteistä aikaamme asioihin, joista molemmat nautimme.

~ ~ ~

Noin muuten tämä loppukevät Ystävän kanssa on mennyt edelleen maastakäsitellessä. Vähän erilaisempi kerta oli kun siskoni Gabi tuli mukaan tallille ja pääsi valvonnassani kokeilemaan lännenratsastusta Ystävällä. Oli hassua nähdä tamma toisen ihmisen kanssa, tajusin taas mitä olen sen kanssa saavuttanut. En muista, testasiko Ystävä minua alussa ihan noin paljon, mutta Gabin perässä se ei alkuun suostunut edes kävelemään talliin. Vasta kun minä menin Ystävän vierelle, se koki että nyt täytynee oikeasti liikkua enempi kuin kaksi askelta kerrallaan.

Ratsastaessa Gabi sai olla tarkka, että tamma pysyy suorana ja menee sinne minne hän haluaa. Ravi kokeiltiin varmuuden vuoksi ensin liinassa ja vasta sen jälkeen itsenäisesti. Uralla ravatessa Ystävä teki itselleen tyypillisiä kiihdytyksiä, jotka Gabi sai kyllä hyvin haltuun.

Siskoni ei tosiaan ole heppatyttö taikka tuntiratsastaja koskaan ollutkaan. Jokunen vuosi takaperin kävi välillä mun mukana maastossa, kun silloisella vuokraheppani omistajalla oli toinen hevonen, pomminvarma lämppärimummo. Eli maastossa ja kerran pari kentälläkin käytyään Gabi on oppinut mun opastuksella ratsastamaan kaikkia askellajeja, ohjaamaan, pysäyttämään, peruuttamaan jne.

Rakensin kentälle pienen horsemanship-tyylisen radan, johon kuului pujottelu, voltti kartion ympäri, pysähdys kartioiden välissä (tarvittaessa peruutus) sekä ravipätkä. Pujottelua kokeiltiin myös ohjat nupissa pelkällä pohkeella ja istunnalla, mikä näytti ainakin mun silmään Gabille hankalammalta. Kaulaohjaa käyttäen tuli parhaat pujottelut.

Tunnin lopuksi Gabi talutteli loppukäynnit maastakäsin ja Ystäväkin alkoi näyttää tyytyväisemmältä. Oli tosi kuuma päivä, niinpä pidettiin treeni kevyenä. Päivän päätteeksi taidettiin kaikki kolme olla aika hyväntuulisia, minä ehkä eniten kun näin että Gabilla oli mukavaa ja yhteistyö Ystävän kanssa sujui hienosti.

~ ~ ~

Tietenkään emme ole unohtaneet erikoisempaa harrastuslajiamme hevosjalkapalloa. Kenttä on ollut kovasti varattu aina kun olen tallille tullut, joten palloilu on ollut enemmän sellaista "käydään nyt tallin takana katsomassa sitä palloa ja vähän koskemassa siihen ettei kokonaan unohdu". Pallosta siis sovittiin, että sen kanssa ei mennä kentälle, jos siellä on muita hevosia. Hevosesta riippuen voipi mennä pasmat sekaisin moisesta sinisenhohtoisesta ufosta pyörimässä selän takana kesken ravivoltin.

Viime viikolla kenttä oli harvinaista kyllä tyhjänä, niinpä nappasimme pallon mukaan ja suuntasimme sinne kuljetusharjoituksiin. Ystävä oli yllättävän vauhdikkaalla tuulella. Se harppoi reippaasti pallon perässä, minne ikinä sitä pyörittelin. Välillä lopetin pallon liikuttamisen ja annoin Ystävän potkaista sitä. Parhaansa mukaan tamma yritti sitä aina väistää. Jos sen onnistui kiertää pallon ohi, korjasin tilanteen ja kokeiltiin uudestaan kävellä palloa päin. Ja jos Ystävä osui palloon - ei ollut väliä liikahtiko pallo vai ei - pysähdyttiin palkaksi rapsuttelemaan ja kehuttiin hurjasti. Minusta tuntui, että Ystävä alkoi jollain tasolla hoksaamaan, mitä siltä halusin, mutta sillä on sen verran tiukassa koulutus asioiden väistämisestä, että sitä on hankala kumota vain tämän yhden pallon kohdalla. Saapi nähdä, tuleeko tästä tammasta koskaan "futaria".

Lopuksi tehtiin vielä siedätysharjoituksia "maahan sidottuna". Jätin Ystävän seisomaan kentälle naruriimussa kiinni oleva köysi maassa ja lähdin kanniskelemaan sekä pomputtelemaan palloa sen ympärillä. Kantaen aloitin kaukaa ja koko ajan pienensin ympyrää. Lopulta pallo melkein osui jo Ystävään, niin lähelle se uskalsi meidät päästää. Tämä ei ole aikaisemmin onnistunut. Joitakin kertoja jouduin palauttamaan tamman takaisin aloilleen, sillä varsinkin kun lähdin pomputtelemalla etenemään hevosen sivulta taakse, Ystävä paineistui liikaa ja päätti itse tehdä asialle jotain. Tässä ei nyt päästy tekemään samanlaista edistystä kuin palloa kantaen, sen verran kauan oltiin jo palloiltu (noin 20 min), että hevoselle rupesi riittämään. Lopetin, kun Ystävä malttoi seistä hetken aloillaan minun pomputellessa palloa suoraan sen sivulla. Saaliseläimenä hevonen haluaa pitää mahdollisen vaaran edessään, jotta se näkee koko ajan mitä tapahtuu. Tästä syystä se pallon taakse vieminen on ollut hankalimpia juttuja, sillä selvästi luottamus palloon (ja ehkä minuun?) on vielä kehkeytymässä. Toivottavasti se vielä joku päivä muodostuu.

~ ~ ~

Vajaa viikko sitten hevoset pääsivät laitumelle. Ystävä ei ois voinut olla tyytyväisemmän näköinen, kun vein sen lauantaina omalle yksityispläntilleen vielä harjoittelemaan vihreään siirtymistä. Huomenna nähdään miten laidunelo on sujunut laumassa.

Huomenna meillä on Ystävän omistajan kanssa yhteinen tallisiivouspäivä. Puunailun ja putsailun ohessa tutustutaan todennäköisesti yhdessä palloiluun. Tähän asti kun oon sitä ihan omin päin puuhastellut, niin hyvä tsekata välillä yhdessä, etten opeta mitään sopimatonta. Sitten tuleekin parin viikon tauko Ystävästä, kun lähden toisiin heppahommiin kauas kotoa. Siitä seikkailusta lienee tulla ihan omat tarinansa sitten. ;)

Kura-arabi vauhdissa

1

Täältä tulee hirrrmuinen kuvapläjäys! Näiden Zefyrin kuvien kanssa muhun iski tajuton valinnan vaikeus, mutta mikäs siinä jos jaksaa muokata. Tähän postaukseen en edes laittanut kaikkia valitsemiani kuvia, sentään tässä vaiheessa osasin jo vähän karsia. Omistaja siinä yleensä on se tyytyväinen osapuoli, kun saa paljon kuvia rakkaasta hevosestaan. :)

Nämä kuvat ovat siis samalta kuvauspäivältä, kun kuvasin Sambaa vähän aikaa sitten. Vaikka tuossa muokkaamisesta puhuin, niin näille en yleensä kauheasti mitään erikoisuuksia tee. Rajaan, tarvittaessa suoristan, säädän vähän perussäätöjä kohdilleen: valkotasapaino, valon ja varjon kontrasti.. Yleensä en värikylläisyyteen koske, ellen sitten väännä kokonaan mustavalkoiseksi. Joskus muokkaan yksittäisistä kuvista jotakin häiritsevää pois - aurauskepin, riimunvarren, roskiksen.. Yhdestä alla olevasta kuvasta muokkailin pois nuo punaiset kartiot, kun eivät siihen otokseen sopineet. Osaan taas jätin ne paikalleen.

Itseä jotenkin ahdisti muokkausvaiheessa tuo ympäristö. Kuraisen harmaata ja joka puolella kaikkea mahdollista sälää sähkölangoista naapuritaloihin. Ei niistä kuvista siis saanut niin nättejä kuin olisi halunnut, ellei olisi lähtenyt vaihtamaan taustaa kokonaan. Toisaalta karukin realistisuus on yksi tapa esittää kuvattu kohde (tähän lisättäköön, että ko. hepsu on kuulemma yltiölaiska ja tämmöiset hanattelukuvat ovat suorastaan ihme, enemmänkin haavekuvia kuin realismia). Olen tainnut vasta viimeisen vuoden sisään tajuta alkaa kiinnittää enemmän huomiota kuvausympäristöön ja miten paljon se lopputulokseen vaikuttaa. Kesällä viimeistään pistetään etsintään kaikki ihanimmat kukkakedot ja järvenrannat, jotta saadaan todellisia wau-kuvia. Sillä välin näitä inhorealistisempia otteita arabihevosen elämästä Suomen "talvessa".

Kertokaa taas suosikkejanne! Niitä on niin hauska kuulla, kun jostain syystä näen kuvat itse eri tavalla ja yleensä tykkään itse eniten ihan eri kuvasta kuin lukijat. Kuulen myös mielelläni, mistä kuvasta ette tykkää ja miten sitä olisi voinut parantaa. :)

2

3

4

5

6

7

8

9

10

11

12

13

14

15

16

17

18

19

20

21

22

23

24

25

26

27

28

29

30

31

Helsinki Horse Fair 2014

Reilu viikko sitten järjestettiin Messukeskuksessa Helsinki Horse Fair. Olen käynyt näillä messuilla joka vuosi - olen huomannut tykkääväni messuilusta kovasti, enkä pelkästään hevosmessuista - niinpä tälläkin kertaa olin sunnuntaina paikalla menoa ihmettelemässä. Aiemmista messuvierailuistani tämä poikkesi siten, että pääsin ensimmäistä kertaa itsekin ständille tuomaan esille mitäs muuta kuin ihanaa arabihevosta.

Ständi itsessään oli pieni ja vaatimaton, pari esitettä ja retkituolia, joiden takana olevassa karsinassa hengaili todellinen vetonaulamme, arabiori Galileo. Leksa oli messuilla myös viime vuonna ja mielestäni todella hyvä valinta rotunsa edustajaksi. Se on paitsi upea ilmestys, sen luonne on täyttä kultaa ja messuhälinässä se jaksoi vielä viimeisenä päivänäkin ihastuttaa karsinalla kävijöitä sosiaalisuudellaan. Leksa on muuten aiemman vuokraheppani Miinan velipuoli. Näissä kahdessa hevosessa on paljon samaa, mikä lienee yksi syy miksi tykkään kovasti myös Galileosta.

Sen lisäksi että yritin jopa välillä olla siinä ständillä, ehdin nähdä ja tietenkin kuvata yhtä sun toista. Infolavalla kävin kuuntelemassa Kati Riesenin lyhyen luennon hevosen käytöstä terapiassa, joka oli niin lyhyt ettei siinä ihan hirveästi uutta asiaa tullut, ainakaan minulle joka olen Katin tilalla käynyt ja hänen hevosensa tavannut (postaus aiheesta täällä).

Shoppailun puoleen olin jälleen kerran vaatimaton. Tosin tavallisesti en osta mitään, nyt löysin ihanan pehmeät Roecklin fleece-ratsastushanskat sekä omenanvihreän hevoskuvioisen pussukan korteille ja käteiselle - niitä päiviä varten kun en jaksa raahata mukanani / taskuun ei mahdu isoa nahkalompakkoa.

Viihdyin erinäisissä pätkissä areenan laidoilla kamerani kanssa, varsinkin silloin kun luvassa oli mahdollisimman näyttävää ja vauhdikasta toimintaa. Keinovaloissa ilman salamaa kuvaaminen osoittautui taas tuskalliseksi kokemukseksi, sillä tarkkoja kuvia saadakseni jouduin nostamaan ISO-arvon kattoon. Värillisinä lähes kaikki kuvat näyttivät äärimmäisen epämiellyttäviltä, niinpä tällä kertaa mennään mustavalkopainotteisesti - se kun on vähän armollisempi tuon kohinan suhteen. Vain vikellyskuvat päädyin jättämään värillisiksi.

Silti viime vuoden messukuviin verrattuna nää on ihan järkyttävän paljon parempia ja tästä on jälleen kiittäminen koulun kalustovarastoa sekä ihanaa opettajaa, joka antoi mulle luvan 5D Mark II:sta lainata näitä messuja varten.

Kuvasin siis estekisan, reining-kisan, vikellyskisan sekä valjakkoajokisan. Koitin hakea rajauksilla sekä kuvakulmilla vähän vaihtelua, jotain uutta vanhempiin kuviini nähden. Tässä siis näitä meikäläisen ratkaisuja.

Kertokaa taas omat suosikkinne ja jos olitte messuilla, mikä siellä oli parasta. :)

Vikellys

Esteratsastus

Valjakkoajo

Reining