Ensimmäinen ratsastus

Viime viikolla otimme Topin kanssa suuren askeleen eteenpäin yhteisellä taipaleellamme: kokeilimme ensimmäistä kertaa ratsastusta. Topilla on tähän asti ratsastanut sen nykyinen omistaja Paula, ja sitä ennen vain muutama ihminen, muunmuassa edellinen omistaja sekä ratsuttaja. Ratsuna se on vielä jokseenkin raaka, mutta perusasiat etenkin käynnissä ja ravissa ovat hallussa.


Ratsastustilanteen kulku

Ennen selkään nousua työskentelin hetkisen maastakäsin. Tehtiin ympyrällä työskentelyä käynnissä niin, että kuljin alkuun hevosen lavan vierellä, sitten hevosen etuviistossa peruuttaen. Topi vaikutti tosi rennolta kanssani, näin myös ravissa, mitä kokeiltiin lyhyesti, ennen kuin oli aika nousta selkään.

Varusteina Topilla oli kapsoni sekä paksu lännenhuopa, joka pysyi paikallaan loimivyöllä. Itse viihdyn hyvin ilman satulaa eikä Topilla ole taidettu juurikaan ilman satulaa mennä, niin halusimme kokeilla, mitä hän tästä tuumaa. Ei tuntunut olevan tälle ruunalle mikään ihmeellinen juttu.

Aloitimme ratsastuksen niin, että pidin ohjat löysällä ja Paula talutti erillisestä narusta ympyrällä, jolla vaihdettiin välillä suuntaa. Tällä tavoin sain rauhassa tunnustella, millainen Topin luontainen liike on ja miten se liikuttaa minun kehoani. Samalla Topi sai tutustua uuteen ratsastajaan tutun ihmisen tukemana.

Talutuksessa kokeilin tehdä pysähdyksiä äänikäskyllä "whoa". Topi on sisäistänyt kyseisen käskyn todella hyvin ja pysähtyi joka kerta heti. Palkaksi kaivoin taskustani pieneksi pilkottua, kuivattua leipää.

Sitten Paula päästi meidät omillemme ja pyörittiin kentällä uraa pitkin sekä ympyröitä ja pysähdyksiä kokeillen. Lopuksi tehtiin muutamia lyhyitä siirtymisiä raviin, jossa tavoitteena oli rento ja rauhallinen liike. Topilla on taipumusta lähteä raviin jännittyneenä pää pystyssä, siitä siis pyrimme pikkuhiljaa eroon, ja jokunen onnistunut siirtyminen saatiinkin.

Mitä ajatuksia ratsastuksessa heräsi?

Jo alkufiilistelyssä huomasin, että Topi on aika kapea ja kenties sillä on vielä omassa tasapainossa hieman hakemista. Tästä johtuen tuli hetkittäin hieman kiikkerä tunne - mihin tietysti vaikuttaa myös satulan puute. Onneksi paksu padi pelastaa aika paljon.

Toinen huomio oli Topin herkkyys. Topi on erittäin herkkä avuille, mitä kovasti arvostan ja yritän aina huomioida kaikessa hevosen käsittelyssä, etten turhaan pyydä liian voimakkaasti ja hermostuta toista. Sinänsä se ei tullut yllätyksenä, sillä herkkä hevonen se on maastakäsinkin kaikissa tilanteissa. Ratsastaessa tämä herkkyys tuli esiin erityisesti raviin siirtymisissä: joillain kerroilla pelkkä ajatus riitti ravin nostamiseen. Siispä Topin kanssa saa pelata hyvin pienillä ja hienovaraisilla avuilla. Hyvää treeniä meille ihmisille!

Ratsastaessa minulle tuli tunne, että Topi kyseli minulta joka askeleella, mitä tehdään, minne mennään, mitä sinä haluat. Totta kai, olenhan sille täysin uusi ratsastaja. Samalla tavalla minä kyselin siltä jokaisella avullani, onko tämä riittävä, ymmärrätkö mitä tarkoitan ja niin edelleen. Me tunnemme toisemme jo melko hyvin silloin, kun molemmilla on jalat maassa - tai minulla ainakin. Ratsailla oleminen on täysin eri asia ja tutustumista riittää.

Kokonaisuudessaan ensimmäinen ratsastus Topin kanssa oli minulle oikein miellyttävä kokemus ja siitä jäi tosi hyvä fiilis. Hassusti mulla tuli ratsastaessa vähän Klaara mieleen, jotain niin samaa tässä Topin kanssa puuhaamisessa on. Nuoren hevosen "ratsuttamista" ikäänkuin.

Seuraava ratsastuskerta on jo tämän viikon sunnuntaina, jos kaikki tähdet ja muut ovat oikeissa asennoissa. :) Mielenkiinnolla odotan, miten matkamme tästä jatkuu!

Arabiannoutaja Topi

Niille lukijoille, jotka eivät blogia seuraa facebookin kautta (tykkäämään pääset tästä linkistä: http://www.facebook.com/lannennopein), tulee mahdollisesti uutena tietona minun ja Topin huikea edistyminen pallon noutamisen kouluttamisessa. Ennen joulua pääsin kolmena peräkkäisenä viikkona kerran viikossa tekemään lyhyen harjoitussession Topin kanssa, joista kahdesta viimeisestä olen jakanut fb-tykkääjien nähtäville videomateriaalia (linkit löydät myös tästä postauksesta).

Koulutustavastani: 

Koulutustapani on positiivinen vahvistaminen ja tarkemmin sanottuna naksutinkoulutus. Kun hevonen tekee halutun asian, annan äänimerkin: joko suulla - vihellys, tai naksuttimella - naksahdus. Äänimerkki kertoo hevoselle, että nyt teit oikein, ja sen jälkeen tulee aina ruokapalkka, esim. pieni pala porkkanaa tai leipää. Kun hevonen osaa tehtävän, äänimerkkiä ja ruokapalkkaa voi harventaa, palkita vain silloin tällöin. Tämä tietty ääni tarkoittaa aina ruokaa, eikä merkkiääntä tule koskaan tehdä, jos ei aio antaa palkkiota. Pelkkä ääni ei ole palkinto, vaan sen tulee olla jotakin, mistä hevonen pitää. Ruuan sijaan palkkioksi käy myös esim. rapsutus. Koulutustapa perustuu siihen, että hevonen ymmärtää toiminnan olevan kannattavaa, koska se saa sen kautta mieluisia asioita, jotka rohkaisevat hevosta yrittämään ja jatkamaan halutun tehtävän tekemistä.


Lyhyt kooste koulutuksen vaiheista: 

Ensimmäisellä kerralla pidin palloa kädessäni ja aloin palkita, kun Topi kosketti palloa turvallaan. Seuraavaksi palkkaa herui vasta, kun Topi kosketti palloa hampailla ja sitten vasta kun otti reilumman hammasotteen kahvasta. Tähän asti päästiin noin vartissa.

Toisella kerralla laskin pallon maahan, ja palkitsin taas alkuun hampailla koskettamisesta, sitten tarttumisesta ja ilmaan nostamisesta. Alkuun Topilla oli vaikeuksia saada otetta, kun kahva nojasi maata vasten ja välillä hän yrittikin kysellä minulta, saisiko sitä porkkanaa helpommalla. Sinnikkäästi ruuna jatkoi yrittämistä, ja alkoi ymmärtää miten turvalla tuuppimalla saa lopulta paremman otteen pallosta.

Kolmannella kerralla palkitsin pallon pitämisestä hetken aikaa ilmassa, sitten siirryin palkitsemaan pallon kantamisesta muutaman askeleen ajan. Ensimmäisillä kerroilla Topi ei ymmärtänyt lähteä liikkeelle pyynnöistäni huolimatta. Vaati noin kolme toistoa, että poni hoksasi asian. Tästä harjoituskerrasta on olemassa videokooste.

Neljännellä kerralla - noin kuukauden tauon jälkeen - aloin jo heittää palloa. Topi tosin ymmärsi lähteä noutamaan sitä vain, jos otin itse muutaman askeleen sivulle. En lähtenyt suoraan palloa kohti, mutta vähän sinnepäin johdatellen. Koska Topi oli takaperin ketjuttamalla oppinut, että pallo tipahtaa aina minun jalkojeni juureen ja sitten saa namin, hän ymmärsi pallon noukittuaan lähteä luokseni. Jos Topi pudotti pallon matkalla, hän ymmärsi itse nostaa sen uudelleen kantoon, kunnes pääsi luokseni. Tältä kerralta on yksi videonpätkä blogin fb-sivulla.


Pohdintoja:

Nyt voi oikeastaan jo sanoa, että Topi osaa halutun tehtävän suorittaa. Tätä voisi hioa vielä sillä, että yhdistäisin jonkin sanan, esim. "pallo" tai "hae" pallon koskettamiseen, jolloin voisin pallon heitettyäni jäädä paikoilleni seisomaan ja sanoa merkkisanan, mikä toimisi Topille vihjeenä käydä hakemassa pallo. Ja toki voisi kokeilla heittää pidempiä matkoja ja niin edelleen.

Olen sanonut tämän niin monet kerrat monessa eri keskustelussa, mutta sanon sen vielä kerran: naksutinkouluttaminen on niin älyttömän hauskaa! Se on nopeaa, kuten äskeisestä tekstistä ja videoista huomaatte, ja minulle siinä hauskinta on nähdä, miten eläin alkaa itse kokeilemalla yhdistää asioita. Eläin saa todella käyttää aivojaan ja olla aktiivisena toimijana, tehdä itse päätöksiä, minkä koen olevan tosi tärkeää kaikille elollisille olennoille - monesti hevostenkin kanssa asian laita on näin, että ihminen pyytää ja hevonen tottelee. Tässä se tulee ikäänkuin vaivihkaa, hevonen itse päättää, meneekö pallon luo vai ei. Ja eihän se mene, jos se kokee sen epämiellyttäväksi. Topilla ainakin tuntuu olevan oikeasti kivaa tätä tehdessä, ja samalla tuossa tullaan vahvistaneeksi sitä, että ihmisen luo kannattaa aina tulla. Se on hevoselle mukavaa ja kannattavaa, koska silloin saa ruokaa.

Jatkossa tullaan varmaan tekemään näitä noutojuttuja vähintään silloin tällöin. Se on Topille - ja minulle - hyvää vaihtelua tavanomaisista hevosen ja ihmisen yhdessä tekemistä harjoituksista. Ja kuka tietää, ehkä seuraavaksi otetaan työn alle jokin muu hauska naksutinkoulutustehtävä. :) Kommentteihin saa laittaa ehdotuksia!

Koiratrion peltoralli

Tutustuessani Topiin tässä viimeisen kuukauden aikana, olen suunnilleen viikoittain käynyt tallilla Paulan mukana, ja tutustunut samalla paremmin hänen pikkukoiralaumaansa. Viime kuvausten jälkeen Muskan ja Pufan kaveriksi on lyöttäytynyt Kusti-herra, jonka piilevän riemukas luonne pääsi irralleen sänkkärikuvauksissa.

Tämä kuvailukerta oli myös minulle hyvää harjoitusta. Tajusin nimittäin, etten ollut kameraa edes käynnistänyt sitten Tuikelta kotiutumiseni - heinäkuussa. Hups... Olin pikkasen ruosteessa ja alkuun kolme pientä, täysiä viipottavaa koiraa valtavalla pellolla tuntui täysin mahdottomalta haasteelta. Olen suorastaan hämmästynyt, millaisia ruutuja muistikortilta sitten löysinkään jälkeenpäin!

Tässä ensimmäisenä Muska, sitten Kusti ja viimeisenä Pufa-neidin potretit. :) 

1

2

3

4

5

6

7

8

9

10

11

12

13 a & b

14

15

16

Minkä koiran ilme valloitti? Mikä kuva pysäytti?

Kiitän jo etukäteen kaikkia kommentoijia, kuulen niin mielelläni teidän ajatuksenne! <3 

50+ ihaninta leirimuistoa

Inspiraatiota tavallisen postauksen kirjoittamiseen ei tuntunut löytyvän, niinpä kyhäsin listan asioista, jotka parhaiten jäivät mieleen loppukesästäni Tuiken tallilla. Ja tietty pari kuvaakin. :)

Gamilla iltaheinillä

1. Parin viikon tauon jälkeen, heinäkuussa, ensimmäinen leiri oli aikuisten leiri, jolle osallistuin itse.

2. Aluksi toiveeni oli päästä leirin aikana kokeilemaan useampaa, mielellään kaikkia tilan hevosia.

3. Loppupeleissä sain leiristä enemmän irti, kun ratsastin yhdellä hevosella lähes koko leirin ja pääsin päivä päivältä yhdessä ratsuni kanssa kehittymään.

4. Ratsukseni valikoitui, yllätyyys, hyvä ystäväni Zahria. <3

5. Tokana leiripäivänä kokeilin Patea molemmilla ratsastustunneilla, muut 8 tuntia leiristä ratsastin Zahrialla.

6. Tykkäsin Patesta, se vain on hyvin erilainen ratsastaa - jo siksi, että irlannin cobien rakenne ja liike on arabeihin nähden huomattavan erilainen. Simpsakat arabitammat minä jo tunnen kuin omat taskuni, siksi Zahria. :)

7. Siitä huolimatta opin paljon uutta. Zahria(kaan) ei ole automaatti ja juuri sellainen - superherkkä ja -tarkka hevonen - voi opettaa niin paljon omasta istunnasta, apujen käytöstä, energiatasojen hallinnasta...

8. Ratsastustunneilla harjoittelimme hyvin yksityiskohtaisesti hyvän ratsastuksen elementtejä: istuinluiden, keski- ja ylävartalon, käsien ja jalkojen asento, katseen suunta ja pehmeys, hengitys, rentous, johtava ohjasote, epäsuora ohjasapu...

9. Leirin loppua kohden istunta ja koko ratsastaminen alkoi muuttua yhä hienovaraisemmaksi ja tarkemmaksi.

10. Viimeisellä ratsastustunnilla harjoittelimme pohkeenväistöä, jota varten olimme leirin ajan ikäänkuin keränneet työkaluja.

11. Teoriatunneilla opimme picadero-työskentelyn ja groundworkingin perusteita.

12. Parina päivänä toteutimme päivän toisen "ratsastus"tunnin maastakäsittelynä: yhtenä päivänä groundworking/groundriding/ohjasajoa, toisena picadero-työskentelyä. Minä tietysti Zahrian kanssa.

Minä ja Zahria picaderossa. Kuvat © Milla Sitomaniemi

13. Yhdellä teoriatunnilla harjoittelimme vuorotellen köyden käyttöä picaderossa niin, että kolme muuta leiriläistä esittivät hevosta ja reagoivat yhdessä "kouluttajan" apuihin. <- Todella hyödyllistä ja hauskaa!

14. Ratsastustunneilla minulla oli toisinaan vaikeuksia jäykkien lonkkieni kanssa. Ensimmäisenä päivänä jätin satulan lopputunnista pois, sillä Zahrian leveähkö penkki pakotti jalkani liian kivuliaaseen asentoon.

15. Onneksi Paten satula oli kapeampaa mallia ja sattui sopimaan myös Zahrialle. Niinpä ratsastin tunnit Paten satulalla tai ihan ilman.

16. Ongelmistani huolimatta juuri ratsastustunnit ylittivät odotukseni annissaan. Tuiken opetus oli hyvin selkeää ja yksityiskohtaista: yleensä harjoittelimme koko tunnin yhtä yksittäistä asiaa kerrallaan, esim. jalkojen oikeaa asentoa ratsailla.

17. Ryhmämme oli pieni, ja siinä oli hyvä henki. Uskon, että kaikki viihdyimme, opimme rutkasti uutta ja saatoimme rohkeasti olla jokainen oma ihana itsemme. <3

Gamilla laitumella

18. Seuraava leiri oli kolmen päivän yleisleiri lapsille ja nuorille. Melkoinen aikatauluhaaste, sillä lapset halusivat tietty tehdä kaikki samat asiat, kuin viiden päivän yleisleirilläkin.

19. Mielestäni onnistuimme yllättävän hyvin puristamaan ainakin suurimman osan suosituimmista puuhista ajan suomiin raameihin.

20. Leiriläisten suosikkijuttuja olivat mm. maasto, musaratsastus, vikellys, estetunti, nuotioilta, leirikaste sekä rantasauna ja uiminen.

Pate lempeällä luonteellaan ja pyöreällä selällään sopi hienosti vikellyshevoseksi.

21. Lähes kaikilla lasten ja nuorten leireillä järjestimme viimeisenä "teoriatuntina" hoitohevosten kauneuskilpailun: yhdellä leirillä pareittain, muilla yksittäin leiriläiset saivat käyttää noin tunnin hoitohevosensa harjan ja hännän laittamiseen kuminauhoilla ja luonnonkukilla niin hienoiksi kuin vain osaavat - ja ehtivät. Lopuksi leiriläiset itse arvioivat toistensa aikaansaannoksia asteikolla 1-5. Paras sai karkkipalkinnon.

22. Tuiken kanssa tykkäsimme molemmat tästä ajatuksesta, että viimeinen juttu leirillä on rauhallista tekemistä, missä saa jutella kavereille, auttaa ja neuvoa, sekä käyttää omaa luovuutta.

23. Kaikilla leireillä lapset myös erikseen pyysivät, että saisivat hoitohevosiaan harjata ja letittää. Onhan se ihanan terapeuttista puuhaa - saattoi leiriavustaja itsekin hyvässä hetkessä livahtaa Paten karsinaan tuunaamaan orille uutta otsakampausta. ;)

24. Sanni oli koko leirikesän Kauneuskuningatar. Joka kerta äänestyksen tulos oli jaettu ensimmäinen sija, joista toinen meni aina Sannille ja toinen vierailevalle ponille, kerran myös Kanalakselle.

25. Paten kaltaiselle tukkajumalalle tunnin puunausaika osoittautui joka kerta liian suureksi haasteeksi. Tukan laitto jäi monesti kesken eikä vaatimattomampi kampaus riittänyt palkintopalleille. Älä huoli Pate, mun mielestä sun tukka on upeimmillaan vapaana ja valtoimenaan. <3

Pate laitumella. Aikuisten leirillä puunasimme Paten ja laskimme laitumelle juoksemaan auringonlaskun aikaan.
Aurinko valitettavasti laski pilviverhon taakse, silti kuvauksista poiki monta kivaa ruutua!

26. Kesän viimeinen leiri oli aivan uusi innovaatio nimeltään Dream & Freestyle. 

27. Ratsastustunneilla lapset/nuoret harjoittelivat istuntaan perustuvaa ratsastusta, jossa päivä päivältä edettiin yhä hienovaraisempaan apujen käyttöön sekä tutustuttiin erilaisiin varustevaihtoehtoihin.

28. Ensimmäisenä päivänä ratsastettiin tavallisesti satuloilla ja kuolainsuitsilla. Toisena päivänä kuolaimettomilla, edelleen satulan kanssa (halutessa ilmankin). Viimeisenä päivänä leiriläiset pääsivät kokeilemaan kaulanarua, satulalla tai ilman. Toki kaulanarua käytettäessä hevosilla oli yhä suitset päässä ja ratsastajalla ohjat toisessa kädessä, joista sitten autettiin, jos hevonen ei vastannut istunta-apuihin tai kaulanaruun. 

29. Ennen leiriä testasin mm. Zahrian ja Sannin kanssa, miten tammat toimivat kuolaimettomilla ratsastettaessa. Eipä siinä eroa juuri ollut!

Zahrian kanssa kapsonilla. Kuva © Tuike Ekroos

Laukannostoja Sannilla. Kuva © Tuike Ekroos

30. Teoriatunneilla opiskelimme naksutinkoulutusta. Alkuun luennoimme yhdessä Tuiken kanssa perusasioista, jonka jälkeen siirryimme kokeilemaan käytäntöä.

31. Käytännön harjoituksissa käytimme kahta hevosta: Rietua sekä vierailevaa Ludde-ponia, johon tutustuin viime kesän esteleirillä.

32. Viikkoa ennen leirin alkua, olin pitänyt lyhyen naksutussession Rietun kanssa, ja opettanut sen koskettamaan turvalla ämpärinkantta, jota pitelin kädessäni. 

33. Tuiken tiedossa ei ollut, että Rietun kanssa olisi ennen naksuteltu lainkaan. Ruuna oppi todella nopeasti, miten sitä porkkanaa saa ja vaikutti tekevänsä hommaa ihan mielellään, rentona.

33. Leiriläiset pääsivät tästä jatkamaan Rietun kanssa, tavallaan viemään tehtävää eteenpäin.

34. Tytöt vuorotellen nakkasivat ämpärinkantta kentällä kuin frisbeetä. Aluksi aivan Rietun eteen, sitten metrin päähän, kahden metrin... Viimeisenä päivänä päästiin jo aika pitkiinkin matkoihin, ehkä 5-10 metriin.

35. Ilahduttavaa oli, että tästä hauskasta kokeilusta poiki Rietulle säännöllinen harrastus. Tuike päätti alkaa syöttää herran kivennäiset iltaisin menemällä kentälle tekemään ämpärinkansitreeniä. :) Rauhallinen kävely sekä tarhasta pois pääseminen tekevät hyvää sairaslomalaisen keholle ja mielelle.

Rietu

36. Luddelle ponin omistaja halusi opettaa kumartamisen.

37. Koska naksuttelu oli ponille uutta, opetimme ensimmäisenä päivänä vain naksuttimen äänen merkityksen - "Kun kuulet tämän, saat porkkanaa" - sekä palkinnosta luopumisen, jotta vältytään kerjäämiseltä ja varomattomilta hampailta jatkossa.

38. Loppuleirin ajan lähdimme hitaasti hakemaan kumarrukseen tarvittavia elementtejä. Palkkasimme, kun poni nosti vasemman etujalkansa, joka sen täytyy laskea maahan polvelleen, päästäkseen kumarrukseen.

39. Kumarrusharjoittelun eteneminen oli melko hidasta, emmekä päässeet kolmessa päivässä juuri jalannostoa pidemmälle. Onneksi Ludde asuu lähellä ja voi tarvittaessa tulla omistajansa kanssa uudelleen käymään, kysymään neuvoja jatkoon.

40. Viimeisenä leiripäivänä söimme lounasta ja tytöt juttelivat keskenään. "Tämä leiri on ollut siitä erilainen kuin muilla talleilla, että täällä on kaksi opettajaa." Kysyin: "Onko se hyvä vai huono asia?" "Hyvä! Tosi hyvä!", kuului tyttöjen vastaus. :)

41. Nuo sanat lämmittivät sydäntäni. En ollut sitä itse työn tiimellyksessä huomannut, mutta niinhän minä vaan olin päässyt opettamaan, vaikka mitä! Vaikka kyseessä on Tuiken talli, jossa opettaa Tuike, ja periaatteessa minä olin "vain" leiriavustaja. Olin saanut olla paljon enemmän. <3

42. Olen todella kiitollinen, että minulle haluttiin antaa näin paljon vastuuta ja päätösvaltaa eri asioissa leirejä ja opetusta koskien. Sitä en todellakaan pidä itsestäänselvyytenä eikä se edes kaikilla talleilla, isommilla varsinkaan, olisi mahdollista.

Gamilla

43. Silloin kun leirejä ei ollut, saatoin lähteä itsekseni ratsastamaan.

44. Zahrian kanssa treenasin yhtenä päivänä kentällä trail-tehtäviä.

45. Paten kanssa innostuin enemmänkin ratsastelemaan itsekseni, erityisesti ilman satulaa. Ihan vain sitä yhteistyön hiomista kentällä, vaikka ravi-käyntisiirtymisiä tai laukannostoja.

46. Yhtenä aamupäivänä lähdin Paten kanssa maastoon. Jostain syystä yhteistyö tuntui hieman takkuavan jo alkumatkasta - siitä huolimatta mentiin ihan näppärästi pari pätkää rentoa ravia ja laukkaa metsäteillä.

47. Kunnes sitten käännyimme ympäri (=kotiinpäin) ja minä päätinkin seuraavassa polun risteämässä lähteä vielä syvemmälle metsään. Kenties siellä oli villieläimiä, mitä minä en huomannut, mutta Pate vaistosi ne. Sillä sekunnilla oripoika otti ja lähti kotiinpäin niin kovaa kuin jaloistaan pääsi.

48. Hieman jopa omaksi yllätyksekseni huomasin, että en mennyt paniikkiin - minä, jolla on maastokammoisuustaustaa ja olen lapsena tälläisessa tilanteessa pudonnut, tuloksena viiden vuoden hevospelko.

49. Tunsin, miten hyvässä tasapainossa olin - tiesin etten tippuisi. Pystyin täysin selkeästi ajattelemaan, mitä minun tässä tilanteessa kannattaa tehdä: pysäytä hevonen. Korjasin jalustimen jalkaan, yritin yhden ohjan pysäytystä muutaman kerran, mutta Pate oli liian vahva. Hevosen laukatessa täysiä allani päästin irti toisesta ohjasta ja aloin pikkuhiljaa kaksin käsin kerätä vasenta ohjaa lyhyemmäksi, kunnes juuri metsäteiden T-risteykseen tullessamme sain hidastettua vauhtia ja lopulta pysäytettyä Paten.

50. Talutin hevosen kotiin ja menin kentällä uudelleen selkään. Ratsastin kaikki askellajit läpi, etten vahingossakaan kehittäisi mitään pelkoa Patea kohtaan. Eikä meillä ollut mitään ongelmia sen jälkeen. :)

Minä ja Pate joitakin tunteja ennen paluutani Helsinkiin. Kuva © Tuike Ekroos

51. Olin sen verran tiiviisti kaikessa leiritoiminnassa mukana, etten ehtinyt juurikaan kuvaamaan kaikista toiminnallisimpia osioita. Niinpä käytin joitakin vapaa-ajan hetkiäni kuvaamalla mm. ulkoilevia hevosia...

Vieraileva tähti, Juuso-shettis

Juuson kaveri Sobi (sekä utelias pikkutyyppi kuvan vasemmassa alareunassa :)

Prinsessa pihatossaan - viileää ja ötökkävapaata. Zahria suosittelee!

52. ...sekä luontoa...

54. Ja tietysti vuohia. Vuohikuville täytynee omistaa jälleen ihan oma postauksensa, mutta laitetaan tähän nyt yksi hauska räpsy: Sobi kuulemma on alistuvaa sorttia - niin, hevosten kesken. Vuohet saivat uhittelun jälkeen äkkilähdöt neidin laitumelta!

55. Mulla oli ehkä tähänastisen elämäni paras kesä. Iso kiitos siitä koko Tuiken tallin ihmis- ja eläinköörille sekä leiriläisille taustajoukkoineen.

56. Enää 6 viikkoa syyslomaleireihin! <3

Lempparikuvia saa taas kertoilla ja kritiikkiä antaa! :)

Ilahdun kovasti jokaisesta kommentista. <3

Leiriavustajan mietteitä

On täällä luonnonhelmassa sen verran mukavaa ja aina jotakin tekemistä (ulkona), että olen vallan vieraantunut tavasta näprätä tietokonetta päivittäin. Kerrotaan nyt silti edes lyhyesti kuluneesta viikosta.

Yleisleiri täällä Tuiken tallilla oli hyvin vauhdikas. Tällä kertaa tosin ratsastajilla meni usein lujempaa kuin hevosilla. :D Kun kyseessä oli yleisleiri, kuului ohjelmaan paljon erilaista hevosiin liittyvää puuhaa. Teoriatunneilla tytöt mm. kokeilivat ohjastuntuman vaikutusta hevosen suuhun - olemalla itse hevonen, kuolaimia käsissä pidellen - sekä toimivat ryhmänä vapaana olevan hevosen kanssa picaderossa eli neliöaitauksessa.

Se on hurjaa, miten viidessä päivässä ehtii muodostua niin tiivis rytmi ja ihminen tottua elämään sen rytmin mukaisesti. Viimeinen leiripäivä oli haikea - muistan itsekin lapsena leiriltä lähtiessäni itkeneeni hoitohevoseni harjaan hyvästejä.

Koskettavin hetki oli viimeisen leiriläisen lähtö. Kun voimakastahtoinen johtajatamma oli työntänyt päänsä tarhan aitojen välistä 10-vuotiaan tytön syliin, lempeästi tyttöä katsellen ja kuunnellen. Tyttö hyvästeli hevosen kertomalla rakastavansa sitä. Siinä meinasi mennä leiriavustajallakin roska silmään. :)

Täytyy myös kehua näitä tuntihevosia, etenkin tuota johtajatamma Zahriaa. Sen kanssa on välillä ollut todella suuria haasteita - syyslomaleirillä sitä ei ilman taluttajaa voinut päästää tunnille. Tällä viikolla se meni joka ikisen tunnin niin moitteettomasti, että varmaan puolet leiriläisistä nimesi sen uudeksi suosikikseen!

Zahria on myös opettanut minua, joka päivä. Koska leiriläiset ovat pienikokoisia ja suhteellisen kokemattomia, olen minä saanut kunnian varustaa kyseisen tamman aina tunteja varten. Olin etukäteen ajatellut, miten rauhallisesti ja määrätietoisesti Zahriaa lähestyn, mutta leirin alettua unohdin suunnitelmani täysin. Ensimmäisen päivän ensimmäiselle tunnille tuntui olevan kova hoppu ja kolme leiriläistä esitti kysymyksiä yhtä aikaa. Menin siinä hässäkässä vain iskemään satulaa selkään, olematta lainkaan läsnä hevoselle, kuuntelematta sitä. 

Arabi - ja Tamma - kun on, Zahria kuuluu näihin hevosiin, joiden mielipiteet eivät jää epäselviksi. Tuijotin vain satulaa käsissäni, en hevosta, ja yhtäkkiä tunsin hampaat reidessäni. Se oli Zahrian tapa huomauttaa minulle, ettei noin voi tehdä. Minun käytökseni oli aivan yhtä epäkohteliasta, kuin hänen puraisuinsa. Ymmärsin nopeasti syy-seuraus -yhteyden, enkä millään mittapuulla kanna hevoselle kaunaa tapahtuneesta. Pikemminkin se oli minulle todella tarpeellinen muistutus ja opetus, josta voin olla kiitollinen. 

Seuraavalle tunnille valmistautuessamme lähestyin Zahriaa eri tavalla. Sanoin leiriläisille, että nyt ei saa kysyä mitään hetkeen. Palasin alkuperäiseen suunnitelmaani. Hengitin syvään ja seurasin herkeämättä hevosen eleitä, mukautin oman tekemiseni niiden mukaisesti. Alun luimistelun jälkeen sain varustaa koko loppuleirin ajan hörökorvaista, tyytyväistä hevosta. Olimme löytäneet yhteisen kielen. <3

Huomenna alkaa esteleiri, jonka jälkeen palaan kotiin pariksi viikoksi. Kotosalla todennäköisesti jaksan käsitellä isompia määriä kuvia valmiiksi. Tällä läppärillä kun ei sitten toimikaan kaikki ihan niin kuin pitää, on kuvien työstäminen todella työlästä. Niinpä tähän loppuun muutama ruutu ensimmäisen illan vuohikuvia. Aikas jees tää mun uusi kamera!

1

2

3

4

5