Westerniä enkkuratsastajille

Maanantaina menin tallille ratsastuksen sijaan "opettamaan". Olin luvannut pitää western-alkeis/trail -tunnin Miinan enkkuvuokraaja Janetelle ja Väiskin omistajalle Irenelle. Janette muuttaa opintojen perässä elokuun lopulla ja lopettaa samalla Miinan vuokraamisen. Nyt kun vielä oli mahdollisuus kokeilla, halusi Janette testata miten sama hevonen, jolla menee koulua ja hyppää esteitä, toimii myös länkkärissä. Irene ja Väiski on myös täysin enkkuratsukko, joita kiinnosti kokeilla jotain uutta ja rentoa. Varusteita heiltä ei hommaan löytynyt, mutta tuunattiin Väiskin suitset lännentyylisiksi poistamalla turparemmit ja vaihtamalla enkkuohjat Miinan naruohjiin. Janette puolestaan kaipasi edes jotain tuttua, joten meni lännensuitsien sijaan sidepulleilla, joihin kiinnitettiin lännenohjat. 

Kaikki kuvat © minä - ethän kopioi :)

Kentällä oli samaan aikaan kouluvalmennus, joten valtasin toisen päädyn kentästä meille ja kyhäsin sen täyteen trail-esteitä. Naruportti, sidepass-puomi, pujottelu, L-peruutus/puomikuja ja "risti", jossa siis neljä puomia ristin mallisesti ja niiden yli tehdään pientä volttia. Alkuun selitin ratsastajille vähän perusjuttuja, miten ohjia pidetään ja millasta ravia jogi on. Alkuverkan jälkeen käytiin esteet yksitellen läpi kummankin kanssa ja lopuksi mentiin koko homma ratana. 

Janetella oli paljon kysymyksiä ja tunsi olonsa varmasti tosi oudoksi erilaisessa satulassa. Sai kuitenkin Miinan kulkemaan hetkittäin ihan jogin oloista liikettä ja suoriutui kaikista tehtävistä yhtä hyvin kuin Miina meidän länkkäkuskienkin kanssa suoriutuu. Edelleen ongelmana oli Miinan jäykkyys, ja parin laukannostokokeilun jälkeen päätettiin jättää laukka kokonaan pois. Se vaatii vielä jumppailua, että pystyy alkaa taas kentällä työstämään. 

Väiski oli ihan mahtava lännenponi! Jos mulle olis sanottu, että sillä on menty kaks vuotta länkkäriä, olisin uskonut ihan täydestä. Jogissa oli vielä työstämistä, mutta matala lännenmuoto löytyi heti ja jo alkuverkka sai ponin pärskähtelemään tyytyväisenä. :) Kaikki esteet meni tosi hienosti, Väiskiltä onnistui puomivoltti/risti jopa laukassa (kun vähän suurensin sitä). Ainoastaan portti oli vähän jännä. Kaikki oli hyvin siihen asti, kunnes piti väistää narua päin, että Irene saisi laitettua portin kiinni. Väiski ei uskaltanut uhmata narua ennen kuin menin taluttamaan sitä ja itse astuin narua päin, sitten uskalsi seurata perässä. Pienellä reenillä siitäkin pelosta pääsee varmasti aika äkkiä yli!

Siinä vaiheessa kun aloteltiin ratana menemistä, Irenen jalat ilmoitti että nyt on pakko laskeutua selästä. Oltiin sen verran etuajassa, että Janettea ootellessa Irene ehti ratsastaa jo jonkun aikaa, yhteensä siis kaksi tuntia ja tosiaan ilman satulaa, kun ainoo vaihtoehto olis ollut enkkusatula. Niinpä olin armollinen ja voidaan Irenen kanssa pitää rataharjoitukset joku toinen päivä. Tästä syystä kuvia on kattavasti vain Miinasta, Väiskistä sentään jokunen näpsäisy. 

Miinan rata meni ihan hienosti. Aloitettiin naruportilla, jossa Miinalla meinasi palaa käpy ja oli tosi lähellä että Janeten olis ollut pakko päästää narusta irti. Mutta ratsastaja oli sinnikäs ja pitkän hinkkaamisen jälkeen portti tuli suoritettua loppuun asti. Siitä jogissa ristille, voltti puomien päällä ja käyntiin siirtyminen ennen puomikujaa. Päässä pysähdys ja peruutus. Tämän Miina suoritti - kuten kisoissakin - paremmin kuin treenatessa! Kaks kolausta tuli, mutta pysyivät sentään puomien sisäpuolella... Sitten kävely kujan läpi ja jogissa pujottelu. Nurkassa voltti ja käynnissä puomille, jossa sidepassia vasempaan. Kuten niissä kisoissakin, kaikki muu meni hyvin paitsi se sidepass-puomi. Miina sähläili joka suuntaan, joten kehotin Janettea tulemaan uudestaan puomille ja suorittamaan tehtävän kunnolla, minkä ratsukko tekikin sitten tällä tokalla yrittämällä. 

Tähän loppuun pientä briiffiä mun uusimmista "aluevaltauksista". :) Yks päivä kun Miinalla köpsöttelin kentällä, siinä oli samaan aikaan kolme aloittelijatyttöä, jotka sai vuoron perään ratsastaa Theolla, 6v friisiläisruunalla. Kattelin sitä hevosta ja sen liikkeitä kuola valuen ja juttelin jonkun aikaa sen omistajan Rean kanssa. Lopulta uskalsin kysyä, saisinko kokeilla ratsastaa sillä. Jos noi 1-3v ratsastaneet pärjää sille, ehkä mäkin pärjään. :) Rean vastaus oli että totta kai! Niinpä annoin Miinan tytöille hetkeksi kävelytettäväksi ja kipusin korkealle mustan ratsuni satulaan. Oli hieeeman erilainen humma kuin Miina! Ero oli aika järkky, kun oot just hipsutellut loppuraveja pienellä arabilla ja sitten lähet yrittämään harjoitusravia sen energisen friisin kanssa. :D Ravi oli kyllä vaikea istua ja sympatiat meni täysin tälle yhdelle tytöistä, joka kokemattomuuttaan puristi herkästi reisillä ja Theo kyysäili sitä vähän miten sattuu pitkin kenttää. Ruuna oli kans aika kova ulkoavuille, joiden kanssa saikin olla tarkkana ettei ympyrät veny ihan muodottomiksi. Mutta sen laukka oli mahtava. Todella hienosti pyöri ja tuntui että kolmella askeleella pääsee kentän päästä päähän, niin paljon isompaa se oli kuin mihin oon Miinalla tottunut. Ja sekin mainittakoon, että Theo meni tosi nätisti muotoon sen ihmeemmin pyytämättä, mitä arvostan suuresti. Miinalla se on vielä sellasta nyökkäilyä hetkeks alas ja sit taas pilviä kohti. (; 

Theo

mahtava karsinalaatu... joku päivä kuvaan sen tarhassa, sit näätte miten upee se on!

Väiskilläkin ratsastin tässä yks päivä. Siitä joskus kirjottelin, että Irene haluis sille vuokraajan, niin ollaan Janeten kanssa (ja Janeten siskokin) menty sillä sillon tällön. Tää oli mulle vasta toka kerta, eka ilman Irenen valvontaa, joten menin ihan perusjuttuja kentällä. Laitoin varmuuden vuoksi chambonit, kun sillä ekalla kerralla homma meni riekkumiseksi ilman niitä. Loppuverkassa otin ne pois ja Väiski pysyi hyvin muodossa ilmankin, pienen keskustelun jälkeen. :) Laukkaan olin tosi tyytyväinen. Vaikka se oli reipasta, siinä oli hyvä, tasanen tahti ja pystyin keskittymään omaan istuntaani enemmän, koska laukassa se kusee kaikista eniten. Voiskin olla hyvä harjotella Väiskillä tai jollain vielä automaatimmalla laukkaajalla tota istuntaa laukassa enemmänkin. Miina hermostuu helposti, jos mun paino heiluu minne sattuu ja sen kanssa laukatessa tulee keskityttyä enemmän siihen, mitä hevonen tekee. Varsinkin vasempaan siinä laukassa on vielä tekemistä. 

Vieraita hummia ja laidunkuvia

Gaah, kauhea väsymys ja pitäis ehtiä postaamaan vielä ennen nukkumaanmenoa, kun aamulla on aikanen lähtö Hoville enkä sit pääse melkein viikkoon bloggailemaan. Nyt tulee siis tiivistetty versio viime päivistä.

On ollut siitä erikoinen viikko, että pelkän Miinan sijaan oon ratsastanut neljää eri hevosta. Ja hauskinta siinä on se, että niitä jokaista ratsastetaan erilaisin avuin! Eli mulla meni jokasen - paitsi Miinan - kanssa eka puoli tuntia siihen, kun koitin sisäistää sen tyylin miten just tällä hevosella mennään. Alkuviikosta kyseessä oli Hiivatti, josta oli aiemmassa postauksessa. 

Eilen kävin kokeilemassa Emman uutta quarter-tamma Riimaa, josta löytyy kuvia ja juttua heidän omasta blogistaan. Emma on lähdössä heinäkuun puolivälissä Viroon viideksi päiväksi eikä tuttavapiiriin sattunut kuulumaan muita western-ratsastajia kuin minä, joten sovittiin että liikutan Riimaa sen aikaa. Tallissa käytiin kaikki tamman hoitotoimet ja varusteet läpi. Kentällä kokeilin suunnilleen kaiken mahdollisen ja kyselin paljon mitä saa ja ei saa tehdä, ettei tuu sitten mitään yllätyksiä. Riima on Miinan kanssa samanikäinen ja ihme viilipytty. Ei reagoinut mihinkään millänsäkään ja hyvin se on koulutettu. Mulle tuli jopa sellanen fiilis, että onpas tylsä hevonen, kun ei yhtään säpsy ja sekoile. :D Miinan kanssa se on niin arkipäivää, ettei se ookaan enää pelkästään ikävä asia. Riimalla on kuulemma kisattu reiningiä, trailia ym. joten pakkohan mun oli kokeilla spinit ja rollbackit. Oli se hienoa, kun tamma tajus mitä tehdään ja teki parhaansa. Päässä jo kauheat suunnitelmat mitä kaikkee haluun sen kanssa kokeilla, melkein ärsyttää että siihen on vielä kaks viikkoa aikaa. Sen oisin vielä voinu lisätä, että Riimalla menin myöskin kannukset jalassa, sillä sitä ei ole edellisissä kodeissa koskaan ratsastettu ilman. Niinpä se on niihin tottunut eikä hermostunut kertaakaan tökkimisestä. Emmalla ei ollut mun ratsastukseen juuri muuta kommentoitavaa, kuin että mun pitäis uskaltaa istua kunnolla satulaan laukassakin. Ja miksi en istu? Syy, jälleen kerran: Miina. Sen länkkäpenkki on isompi ja pääsen hillumaan siellä liikaa eestaas. Jos istun kunnolla alas, pomppaan jossain vaiheessa takakaarelle ja se on Miinan rakettisyöksylähtönappula. Sen kanssa laukatessa on turvallisempi olo ja rauhallisempi tahti kevyessä istunnassa, ainakin toistaiseksi. Taas näitä juttuja mitä pitää vaan treenata ja treenata.

Väiski

Tänään oli vuorossa Väiski. 15-vuotias arabi/welsh-risteytysruuna on tuttu matkakisapostauksesta, jossa on enemmän kuvia siitä vesselistä omistajansa Irenen kanssa. Irene on kuulemma jo pidempään kaipaillut sille vuokraajaa, mut ei oo oikein löytänyt sopivaa ja kyseli haluttaisko me Janeten kanssa vuokrailla Väiskiä välillä. Siihen se olis loistava, että päästäis yhdessä maastoon Päivin tai Janeten kanssa ja tulis enemmän näitä yhteisiä tallipäiviä, mistä on aina hyötyä. Niinpä ratsastin tänään Väiskin, joka on tämän viikon hepoista ainoa täysin enkkukoulutettu, ja voi jeesus mulla oli taas totuttelemista... Jotenkin sen ystävällinen ja rauhallinen luonne oli hämännyt mua ja olin kuvitellut sen helpoksi poniksi. Eiiipäs ollutkaan! Alkuun käytiin pitkä keskustelu ohjien pituudesta ja millä korkeudella pää pidetään. Sama keskustelu jatkui läpi tunnin, välillä oli helpompaa ja välillä palattiin lähtöruutuun. Ravi oli aika hankala istua, joten kevensin koko ajan, ja alkuun laukka oli kumman takovaa. Kevyt istunta avitti vähän laukan ratsastamista ja lopulta Väiski alkoi kaahottelun sijaan vähän rentoutua ja kuunnella. En voi sanoa, että se tunti olisi mennyt hyvin, mutta siitä oon varma, että seuraavalla kerralla menee paremmin, kun tiedän miten Väiski toimii. 

Palasin tallille vielä illemmalla, kun Päivi ja Miina palasivat reissusta. Päiville tuli kiire viedä koppia takasin omistajilleen, joten aika ripakkaa tahtia tungettiin meille varattu varustekaappi täyteen tavaraa, järjestykseen sekasorto. Ehtiihän sitä. :) Sit kiikutettiin Miina tammalaitumelle ja seurailtiin hetki tamman kotiutumista. Kuuden tamman laumasta paikalla oli Miinan lisäksi vain kaksi, muut ratsastamassa. Pv-vanhus Thelma ja parivuotias suokkitamma olivat kovin kiinnostuneita tulokkaan seurasta, mutta Miina ei niiden. Neiti juoksenteli karkuun, välillä kiljahteli ja visko takapäätä, jos tultiin liian lähelle. Mutta aina niiden kahden oli pakko yrittää päästä lähemmäs. Myöhemmin kävin vielä kotiin lähtiessä kurkkaamassa tilanteen ja olivat rauhallisempia. Laidunsivat kaikki suht lähekkäin, Miina piti vähän isomman hajuraon näihin muukalaisiin. Tähän loppuun kuvapläjäys laitumelle pääsystä, enjoy!

Kuvia - Matkakisat

Uuden tallin etsinnöissä keväällä Päivi tutustui Mattaksessa työskentelevään Ireneen, joka kisaa matkaratsastusta arabiristeytysruunallaan Väiskillä. Ratsukko oli ilmoittautunut 17.6 Jämsänkoskella pidettäviin matkakisoihin ja kun kahden hevosen kopilla olivat lähdössä, Päivi ja Miina mahtui hyvin mukaan. Sunnuntaiaamu alkoi siis pirteästi kuuden aikaan, kun lähdettiin tallille. Hevosten omistajat oli siellä jo totuttamassa Miinaa ja Väiskiä toisiinsa, ja niistä tuli heti parhaat kaverit. :) Lastaus sujui aika näpsäkästi ja päästiin ihan aikataulussa lähtemään liikkeelle. Otin tosiaan Kimmon mukaan sekä kuskiksi että henkiseksi tueksi, sillä mun suuntavaisto on olematon, kartanlukutaidot myös ja hermostuminen herkässä, jos vieraassa paikassa eksyn, vielä vieraalla autolla. Matka Jämsään ei tuntunut niin pitkältä kuin olin ajatellut, kannatti siis asennoitua niin että ÄÄÄÄ tässä menee koko päivä! Ja yllättyä iloisesti kun niin ei ollutkaan.

Paikan päällä hoidettiin ilmottautumiset, eläinlääkärin tarkastukset sun muut toimet. Siinä vierähti yllättävän kauan aikaa, kun monet asiat oli organisoitu vähän sinne päin eikä kaikilla toimihenkilöillä ollut samaa tietoa siitä mitä missäkin saa tai ei saa tehdä... Niinpä luokan lähtöajan paikkeilla hevoset seiso vielä huoltoalueella ilman varusteita. Koitettiin Kimmon kanssa parhaamme mukaan auttaa kamat päälle ja ratsukot matkaan. Onneksi noissa kisoissa on se 15 minuuttia vielä armonaikaa lähteä sen jälkeen kun luokka on alkanut. Kymmentä yli pääsi Irenekin satulaan ja kisa sai alkaa. Osallistujia oli tosiaan niin vähän, että tässä 19km luokassa oli huimat kaksi osallistujaa: Irene ja Päivi. :D 

suora metsätie oli about 3-4 kilometriä pitkä 

vihdoinkin matkaratsukko!

Irene ja Väiski

Ratsukoiden lähdettyä liikkeelle täytettiin Kimmon kanssa juomaämpärit ja hypättiin autoon. Aivan samaa reittiä ei pystytty hevosia seuraamaan, sillä noin puolet reitistä meni pehmeitä metsäteitä, eikä tuo meidän pikkufoordi ihan maasturista mene... Karttaa pällistelemällä ja paikalliselta vanhalta herralta neuvoa kysymällä löydettiin sopiva risteys odotella kisaajia. Näiden stoppien pääsääntöinen tarkoitus oli päästä kuvaamaan ratsukoiden suoritusta hienoissa maisemissa. Näin lyhyellä matkalla oltiin suunniteltu myös reitin puoliväliin suunnilleen huoltotauko, jonka aikana tarjottiin niin hevosille kuin ratsastajille juotavaa ja hepat lotrattiin vedellä viileiksi. Pysähdeltiin kolmessa eri kohdassa kuvaamassa ja tarvittaessa autettiin muutenkin, muun muassa silloin kun Irene halusi vaihtaa kuolainta. Loppupätkä oli niin metsätievoittoista, että palattiin kisapaikalle järkkäämään huoltopiste valmiiksi maaliin palaavia ratsukoita varten. 

"Sieltä ne tulee!"

ja vauhdilla ylämäkeen 

 loppukiri

Itse kisa meni molemmilta ratsukoilta ihan nappiin. Nopeutta olisi voinut olla vähän enemmän, sitä Irene ja Päivi harmittelivatkin, että alkumatka tuli mentyä liian hitaasti. Ja siihen kun vielä lisätään se 10 minuuttia seisomista, kun lähtivät myöhässä. Molemmat hevoset oli virkeitä ja meneviä, mutteivät innostuneet kuumumaan kuitenkaan. Eläinlääkärin tarkastuksessa nähtiin lennokasta arabiravia ja Miinalla syke oli tismalleen sama kuin lähtiessäkin. Luokassa ei sijoituksia jaettu, vain hyväksytyt tulokset. 

Keli oli tähän asti oikein jees, puolipilvinen eikä liian kuuma. Sitten piti mennä traikkua laittamaan auton perään ja hupsis, ei se ihan niin helppoa ollutkaan. Trailerin pikkupyörä oli epähuomiossa ruuvattu liian pitkälle ja koko homma jäänyt jumiin. Tietenkin näihin aikoihin alkoi sataa suhteellisen kaatamalla ja seistiin siinä sit Päivi ja minä hevosten kanssa sivummalla, kun Kimmo, Irene ja apuun rientänyt mies yritti keksiä, miten koko vempaimen saa korjattua. Eihän siinä mennyt ku vajaa tunti... Lopulta saatiin koppi perään, hevoset kyytiin ja nokka kohti Sipoota. 

Täytyy ihan erikseen mainita ja hattua nostaa Kimmolle, joka vapaaehtoisesti vielä ei-hevosihmisenä lähti näin pitkälle reissulle ja auttoi kaikkia parhaansa mukaan. Mm. Väiskin Kimmo lastasi traikkuun ihan omakätisesti, vaikka sai vähän väliä neuvoja kolmesta tuutista. :D Siinä traikun korjausta odotellessa Kimmo piteli hetken Väiskiä ja minä Miinaa. Hevosten takana parin metrin päässä oli junaraiteet, joita pitkin kuului kauempaa juna tulevan aika vauhdilla. Arvasin, että Miina saa sätkyn, ja pitelin sen mukaisesti narusta kiinni, että kohta se pomppaa. En tajunnut sanoa Kimmolle mitään, aattelin että kai sekin tajuaa hevosten pelkäävän sellasta ääntä. Mutta eeei, siinä se seisoskeli lunkisti naru yhdessä kädessä ja katteli suurinpiirtein taivaalle. Päivi oli onneksi tilanteen tasalle ja kerkes juoksemaan paikalle just ennen kuin juna tuli. Mä luulin alkuun että se tarttuu Miinan naruun, huolissaan omasta hevosestaan. Junan pyyhältäessä ohi hevoset tosiaan säikähti ja sinkosi niiltä sijoiltaan vähän matkaa. Kimmolta olis kyllä lähtenyt heppa käsistä ilman Päiviä. Loppupäivä meni sentään rauhallisesti ja kotimatkakin hyvin. Valitettavasti näistä kisoista ei nyt ole kuvia muista ratsukoista kuin Irene & Väiski sekä Päivi & Miina.