Voihan Hiivatti

Rocket N Pride "Hiivatti"

Tässä postauksessa esiintyvät kuvat on otettu 10.6 länkkärikisoissa ja niissä ratsastaa Nea, en minä. Valitettavasti en saanut tunneille kuvaajaa, niin täytyi tyytyä käyttämään näitä. Sama hevonen kuitenkin. :)

Suunniteltiin jo keväällä Päivin kanssa, että kesällä lähetään Miinan kanssa pariks päiväks meidän valmentajalle Marille ja treenataan kunnolla westerniä. Maanantaina näin tehtiin, haettiin taas koppi lainaan, tällä kertaa vähän lähempää. Pakattiin kamppeet ja lastattiin Miina. Lastaus sisälsi tälläkin kertaa monta komeaa pystyynnousua (missä se kamera on kun sitä tarvitaan!!) ja meillä rupes jo vähän pinna kiristymään siinä hommassa, kun Miina ei selvästi pelkää traikkua, tällanen on sille vaan leikkiä. Muutama narunperän läväytys lautasille takoi ilmeisesti järkeä tamman päähän ja koppiinhan se käveli.

Perillä oltiin vähän aikataulusta myöhässä ja laitettiin samantien hepat kuntoon. Sovittiin että Päivi menee pelkästään Miinalla ja mä saan ratsukseni paint-risteytysruuna Hiivatin, jolla menin viimeksi kun Marilla käytiin. Valintaa perusteltiin sillä, että kun oon sillä jo mennyt, niin helppo jatkaa siitä mihin sen kanssa jäin eikä tarvitse alkaa opetella alusta toisen hepan kanssa. Tähän tyydyin, sillä se oli järkevin ratkaisu, vaikka vähän kyllä ois tehny mieli kokeilla sitä Haniakin.

Mari ja Hani kisoissa

Maanantain tunnilla aloitettiin istunta-asioista. Mari antoi meille kummallekin kaksi nyrkin kokoista palloa, sellasia muovisia, suht pehmeitä ja ne piti laittaa istuinluiden alle pepun ja satulan väliin. Naurahdin samantien että valmistaudu juoksemaan perässä keräilemässä näitä kun ne lentää mäkeen. :D Yllättävää kyllä, kun ne pallot sai oikeaan kohtaan ja keskityin pelkästään istuntaani, ne pysyi siellä. Ravissa en päässyt kovin pitkiä pätkiä ilman että piti korjata pallot takaisin paikalleen, mutta Päivi oli osaavampi ja hänellä tämä ongelma tuli vasta laukassa. Ja joka kerta ne pallot pakeni kohti takakaarta ja sen näki jo raviin siirtymisessä että mun istunta horjahtaa huomattavasti. Sitä pitää siis treenata ja mun on kyllä pakko ostaa jostain itelleni sellaset pallot!

Kun istunta oli korjattu, Mari rupesi vääntelemään meidän vartaloita. Jollain CR-kurssilla ilmeisesti opittuja juttuja, millä parannettiin sitä istuntaa myöskin sekä jalkojen, pään ja käsien asentoa. Ja sillä oli vaikutusta. Vasemman puolen käsittelyn jälkeen lähdin ratsastelemaan pitkin kenttää ja tuntui ihan toispuoleiselta. Venytelty puoli oli paljon rennompi ynnä muuta. Tätäkin täytyy ruveta harrastamaan ihan itsenäisesti, että verryttelee kunnolla paitsi hevosen myös ratsastajan ennen treeniä. Hetken päästä Mari käsitteli toisenkin puolen ja kohta siirryttiin trailiin.

Trail on Päivin ja Miinan lempparilaji länkkärissä ja Marilla sattuu olemaan aika mahtava arsenaali kaikenlaisia trail-esteitä, joten valinta oli aika selkeä. Mäkin tykkään trailista ja menin sitä mielellään Hiivatilla, joka kuulemma on ennen kaikkea trail-hevonen. Puomikujaa tehdessä Päiville totesinkin, että sen täytyis ehdottomasti kokeilla Hiivatilla peruuttamista. Se on ihan mieletön! Ohjiin ei tarvitse edes koskea, riittää että painan kannukset kylkiin ja tiivistän istuntaa -> se alkaa peruuttaa ja peruuttaa niin kauan kunnes hellitän paineen. Miinalla se vaatii aina pientä nyppäisyä ohjasta, samoiten pysähtyessä ja toisinaan käyntiin siirtymisissäkin. Hiivatilla näissä kaikissa riitti nuo kannukset ja joskus ei niitäkään tarvittu, hengitys vain.

Hiivatin L-peruutus seuraluokassa

Menin tällä reissulla tosiaan kolmatta ja neljättä kertaa elämässäni kannuksilla. Ekan kerran kokeilin western-kannuksia, joissa on sellanen pyörivä terä/mikälie, ex-vuokriksella Napsulla viime syksynä. Sen jälkeen tuli nää kolme kertaa kun oon Hiivatilla mennyt (enkkukannuksilla kun ne parhaiten istuu näihin mun tallikenkiin), sillä sen järkäleen herättelyyn vaaditaan vähän aikaa ja vaivaa. Toisinaan myös raippaa, joka ei länkkäriin kuulu (kuten ei keventäminenkään, mutta monella lännenratsulla on minua neuvottu alkuraveissa keventämään että vertyy kunnolla lihakset ja sitten voi alkaa pyytää jogia). Samoiten tuo raippa: sitä ei tarvitse edes käyttää, välillä näpäyttää kaulalle, jos ei sana kuulu, mutta pääasiassa se on siinä vaan motivoimassa hevosta liikkumaan itse.

Harjoiteltiin rata osissa eikä taidettu kyllä kertaakaan mennä sitä kokonaan. Ekana tehtiin tuo alkupätkä eli ravivoltit tötsien ympärille, laukassa pitkä sivu ja laukkapuomit. Hiivatin kanssa oli haastavaa pitää ravi yllä tiukoissa mutkissa, sillä tilaa volttien tekemiseen ei ollut hirveästi ja joka voltin piti olla saman kokoinen kuin edellinen. Laukannosto sujui aika hyvin, puomeille jouduttiin tulemaan uudestaan, kun ei askeleet osuneet hyvin ekalle puomille, niin rupes kolisemaan. Tokalla kerralla meni paremmin.

Sitten mentiin ravissa laatikon läpi ja ravipuomit. Tötsän takana käyntiin ja korotetut puomit, laatikossa 360 asteen käännös vasemmalle. Käynnissä ulos ja puomikujan eteen. Harjoitus- ja seuraluokissa useimmiten kävellään kujan läpi ja peruutetaan ulos samaa reittiä kun tultiinkin. Me tehtiin tällä kertaa alueluokkien tyyliin: käännettiin hevonen ympäri ja peruutettiin L-kuja samantien. Kuten edellä jo totesin, Hiivatti on loistava peruuttaja. Jouduin aika kauan säätämään siinä että sain sen pepun kohti kujaa, sen jälkeen se olikin piece of cake. Ravipuomitkin meni hyvin, jälleen ravin ylläpitäminen oli haaste. Käännöksen jouduin uusimaan, meni ekalla kerralla turhan pitkäksi ja puomit lenteli.

Loppuun Päivi treenasi vielä vähän naruporttia ja sidepassia puomilla, kun se oli se mikä viime kisoissa aiheutti hylkäyksen. Me Hiivatin kanssa harjoiteltiin myös sidepassia puomin päällä, sekä kahden puomin välissä. Tässäkin näin iso ja jäykän oloinen hevonen toimi yllättävän näppärästi, kun rauhassa tehään yhteistyötä. :)

Tokana päivänä oltiin puolestamme oikein etuajassa paikalla. Päivi oli jo aikasemmin ehdottanut, että kävisin Miinalla vähän maastossa, kun en tällä viikolla pääse sillä muuten ollenkaan. Aikaa kun oli, Päivi laitto Miinan mulle valmiiksi ja Hania treenaillut Mari lähti mulle oppaaksi reilun kahden kilometrin mettälenkille. Hyttysiä ja paarmoja oli mun makuun liikaa, ja joissain kohdissa aluskasvillisuutta oli niin paljon, ettei uskaltanut ravailla. Käyntiä me suurin osa lenkistä mentiinkin. Miina oli mukavan rento Hanin seurassa, vaikka sai siltä osakseen nyrpeitä katseita, jos tuli liian lähelle. Siispä vaihdettiin niin että mä menen edellä ja se vähän sähköisti Miinaa. Silti ensimmäiset ja viimeiset säpsähdykset tuli vasta tallipihassa. :) 

Ennen ratsun vaihtoa kokeilin Miinaa kentällä vähän. Joo, western-kamoilla, vaikka lupasin olla menemättä niillä nyt. Mut kannatti kyllä mennä! Huomasin ratsastavani yhtä määrätietoisesti ja keskittyneesti, kuin istuisin koulusatulassa, ja tuntuma oli selkeämpi. Sain Miinan liikkumaan nättiä jogia ja laukat oli rauhallisia. Jäi kyllä hyvä fiilis siitä 10 minuutin ratsastuksesta. Arvatkaa maltanko oottaa yli viikon että pääsen seuraavan kerran Minskin selkään... 

Päivi jatkoi Miinan verkkailua ja kävin laittamassa Hiivatin kuntoon. Tällä tunnilla tehtiinkin horsemanshipiä. Alkuun oli rail work eli uralla työskentelyä näin karkeasti suomennettuna. Ratsastettiin kulmat huolella, pyydettiin hevosia hitaaseen jogiin ja hip overiin. Oli muuten mahtava fiilis, kun tunsi sen eron, milloin mun istunta teki ihan minimalistisen muutoksen ja sen järkäleen askeleet vaihtui homps homps -ravista pehmeään jogiin. Se pysyi aiempaa paremmin ylläkin, samoin laukka.

Hiivatti esittää: jogia

Edellisenä päivänä Mari sanoi mulle, että ei tarvii mennä kovempaa. Mä olin ihan että täh. Musta tuntui koko ajan että nyt se tiputtaa raville, pohjetta, reippaammin! Välillä pistinkin Hiivatin laukkaamaan ihan kunnolla, arvatkaa miksi? Oon tottunut siihen. Miinan kanssa laukka on aina enemmän tai vähemmän vauhdikasta, ja siksi Hiivatin pleasure-lönkötys tuntui niin oudolta. Toisena päivänä hyväksyin sen, että tää laukka on tällasta ja keskityin sen ylläpitämiseen. En ollut yhtä märkä hiestä ja ihan hengästynyt laukan jälkeen, kun en punkenut sitä hevosta voimalla eteenpäin, vaan annoin mennä omaa tahtiaan ja keskityin niihin kulmiin. Taas hienoja oivaltamisen hetkiä, jotka on syy miksi tykkään Hiivatista. Se on ihan päinvastainen hevonen kuin Miina ja siksi opettaa mulle joka kerta todella paljon uutta ja hyödyllistä. Ja hienointa on, kun huomaan osaavani ratsastaa molempia ääripäitä.

Rail workin jälkeen otettiin horsemanship-rataa pari kertaa. Rata alkoi neljän askeleen peruutuksella, sen jälkeen käännös oikean (?) kautta ja heti raviin. Ravissa pieni voltti tötsän ympärille, toinen isompi voltti laukassa. Käyntiin siirtyminen ja viimeisellä tötsällä pysähdys. Rata vaikutti helpolta, ja ehkä siksi en täysin keskittynyt ekalla yrittämällä, joka meni täysin penkin alle. Laukannostossa myöhästyin ja mitähän muuta mä siinä sössin, en haluu ees muistella. :) Menin heti perään uudestaan ja tadaa, sain siirtymiset onnistumaan just eikä melkein oikeassa kohdassa. Kuten muissakin lajeissa oman hevosen tunteminen on tärkeää. Tiesin, että Hiivatti on hidas reagoimaan ja jäykkä kääntymään, joten ravivoltti oli reilun kokoinen, ettei tiputettu käynnille. Ja laukannostoavut annoin jo hyvissä ajoin ennen tötsää, jolloin Hiivatti ehti miettiä, koota itsensä ja tötsän kohdalla nousi laukka.

Tuntui että joka kerta meidän yhteistyö sujui edellistä kertaa paremmin, vaikka ollaan vähän eriparia. Miinasta tykkään hirveästi juuri sen herkkyyden takia eikä sillä tulla varmaan koskaan käyttämään kannuksia, ellei ratsastaja haudo itsemurhaa. Hiivatti taas ei tuntunut edes huomaavan kannuksilla tökkimistä kyljissään ja pysähdyksestä liikkeelle lähteminen otti oman aikansa, ennen kuin ruunaa alkoi kiinnostaa.

Lopuksi lähettiin Päivin kanssa kiertämään vielä se sama lenkki, minkä Mari mulle näytti ja otettiin loppumatkasta pari ravipätkää. Sain lähtiessä osakseni varoituksia, että maastossa Hiivatti on aivan erilainen ja sitä voi joutua oikeasti pitelemään, jos se innostuu menemään. Parissa kohtaa tuntuikin, että heppa mietti lähtemistä, mutta ravipätkillä pysyi hienosti käsissä ja tarjosi reipasta ravia eikä mitään jogihissuttelua.

:b

Kokonaisuudessaan tosi kiva reissu ja takaspäin lastaus sujui taas ongelmitta. Päivi keksi, että kun ottaa raipan avuksi ja näyttää sitä vähän tamman pepulle, on hevonen aika äkkiä kopissa. Siitä lähdettiinkin eri suuntiin. Päivi ja Miina jatkoi matkaa mummolaan, jossa lomailevat loppuviikon ja minä painelin kotiin.

Lauantaina on sitten Miinan muutto Mattakseen, jossa mua ei periaatteessa tarvittaisi, mutta haluan olla mukana varsinkin kun tamma pääsee laitumelle uusien kaverien sekaan. :) Käyn samalla hakemassa loput loimet ym. varusteet vanhalta tallilta, kun Päivi tuo Miinan tietty suoraan sieltä mummolasta Mattakseen.

Ens viikolla tulee olemaan tässä blogissa hyvin hiljaista, kun lähden sunnuntaina Hovin Ratsutilalle internetin ulottumattomiin. Meen päivää etuajassa paikalle katsastamaan ja kuvaamaan jäähyväis/myyntinäyttelyt. Tila tosiaan lopettaa toimintansa ja kaikki arabit on myynnissä. Maanantaina mulla alkaa siellä viimeinen leiri ja perjantaina kotiudun. Linkkaanpa tähän vielä näyttelyn käsiohjelman, jos joku lukijoista vaikka innostuis tulemaan paikalle kattelemaan. :)

Ainiin, melkein unohdin: Miinalla on tänään synttärit! Hevonen kun on se on periaatteessa ollut jo vuoden alusta 8-vuotias, mutta tänään on se virallinen päivä. Pyysin Päiviä antamaan sille ison synttärihalin mun puolesta, kun en itse pääse paikalle. Täytynee ostaa tammalle pussillinen porkkanoita lauantaiksi. :)

Paljon onnea Miina! <3

Trail-tunti vieraissa - ja vieraalla hepolla!

lainaratsuni Hiivatti

Tänään koitti suunnittelemamme Mäntsälä-retki. Käytiin edellisiltana Päivin kanssa hakemassa vuokrakoppi ja harjottelemassa vähän sen kanssa ajelua. Tänäaamusti sitten lastattiin Miina kyytiin - ykkösellä sisään! - ja hurautettiin meidän valmentajan Mari Valkosen kotitallille. Nyt on toi jalka tuntunut sen verran hyvältä, että päätin myös ratsastaa. Tehtiin niin että Päivi meni koko tunnin Miinalla ja mä sain ratsukseni Rocket N Priden, paint-lv-ristetytysruunan, tutummin Hiivatin. 

Alkuun tunsin itseni niin alieniksi leveän, jyhkeän Hiivatin selässä. Ei huhhuh, kävi ihan työstä saada se liikkeelle ja tuli taas se ihana fiilis että en osaa ratsastaa. Mari ystävällisesti ohjeisti, että Hiivatti on 100 % western-hevonen ja sen mukaan koulutettu. "Laitapa pohkeet kiinni ja sano "whoa"." Näin tein - Hiivatti pysähtyi. "Nyt purista jaloilla ja tiivistä istuntaa." Tein - Hiivatti alkoi peruuttaa. Pikkuhiljaa aloin oivaltaa, miten tätä hevosta ratsastetaan - ihan päinvastaisesti kuin Miinaa! Alkuraveissa tipahti koko ajan käynnille, kun painoin jarrua luullessani painavani kaasua... Laukan ylläpitämisessäkin oli työstämistä ja ravivoltteja en uskaltanut edes ajatella, mutta nopsaan me siirryttiinkin itse trailiin, jota tänne asti oltiin tultu harjoittelemaan. 

trail-rataa

pujottelu ja taustalla naruportti

Aloitettiin kiemurauralla/pujottelulla. Mentiin käynnissä, sittemmin ravissa tötsien välistä, käytiin kääntymässä ja niin edelleen. Puomi ei juurikaan tuntunut vaikeuttavan tehtävää, ravissa Miina meni Päivillä niin nätisti ja ketterästi, Hiivatti taas ei päässyt kertaakaan ravilla noin tiiviitä välejä... Välillä sain senkin käännettyä hyvin pienessä tilassa, kun vahingossa osasin ratsastaa oikein. :---)

silta ja puomit

Kokeiltiin kaikki kentältä löytyvät tehtävät yksitellen, Mari selitti jokaisen läpi huolella, mitä apuja tarvitaan ja mistä saa kisoissa plussaa, mistä virhepisteitä. Sillalla etenkin harjoiteltiin tätä että annetaan hevosen katsoa estettä myötäämällä eteenpäin (plussaa) ja että puomien väliin tulee astua vain yksi etu- ja yksi takajalka (miinusta jos molemmat/ei kumpikaan). Tää oli molemmille helppo, kunhan ei pysähtynyt puomien ja sillan väliin. Silloin tuli stipluja. 

puomineliö

Neliössä käytiin pyörähtämässä 360 astetta ympäri, molempiin suuntiin vuorotellen. Neliöön tultiin sisään kuvanotto suunnasta ja kipsuteltiin käännöksen jälkeen pois puomien yli. Tässäkin korostettiin esteen katsomista noilla puomeilla, ja tää on tosiaan ainoa este, jolla hevonen saa kääntyä taipuneena, muutoin länkkärissä aina suoralla hevosella, mitä harjoteltiin tuolla pujottelussa taas. 

kiinteä portti

 Nykyään kuulemma kisoissa käytetään enimmäkseen naruportteja, mutta koska me ei oo päästy kiinteää testaamaan, haluttiin se kokeilla varmuuden vuoksi. Tää on narua huomattavasti vaikeampi ja tarkoitus siis avata portti, ratsastaa hevonen läpi ja sulkea portti, mahdollisimman sulavasti. Portista EI saa päästää irti työskentelevällä kädellä, muutoin tulee hylkäys. Kisoissa ilmoitetaan aina miten portti suoritetaan ja kummalla  kädellä, esim. vasemman käden työntöportti tai oikean käden vetoportti. Kokeiltiin eri variaatioita ja Hiivatti oli selkeesti tehnyt ennenkin, sillä riitti kylmänrauhallisesti hermoja työstää tätä tehtävää ja meni todella hyvin. :) Miinalla sen sijaan meni vähän hötkyilyksi ja monta kertaa lähti karkuun koko hirveää porttia, about sama juttu naruportillakin, joka on meille tutumpi.

naruportti

laukkapuomit

Lopuksi kokeiltiin vielä laukkapuomit, sillä näitä usein tulee seuraluokissa trail-radoilla. Ei hirveästi "ratsastettu" ja mietitty asiaa, vaan laukattiin uraa pitkin ja kurvattiin aina kohdalle osuessa puomeille. Mari neuvoi opettamaan hevosia itse katsomaan jalkoihinsa ja miettimään välejä. Jos menee huonosti ja puomit kolisee, uudestaan vaan ja palkinto tulee kun menee oikein. Rankaisemaan ei lähdetä nykimällä ohjista, jos hevonen stiplaa, sillä se yhdistää sen puomeihin ja voi alkaa pelätä niitä.

Hiivatti meni puomit - pienellä hiellä ja työllä - ihan näppärästi, mutta koitti välillä hommasta luistaa ja usein tein itse sen virheen, että puomin jälkeen huokaisin helpotuksesta, ja ruuna vikkelästi tajusi että tehtävä loppui ja nyt saa kävellä, vaikka olisin halunnut jatkaa laukkaa vielä ja mennä puomit uudestaan. Hevosilta sitä oppii aina. :)

Lopuksi tehtiin ratana kaikkia näitä opeteltuja tehtäviä. Kiinteä portti jätettiin pois ja tehtiin narulla sen sijaan. Netistä löytyviä oikeita trail-ratapiirroksia matkien tein tähän Paintilla meidän tänpäiväisen radan, joka siis alkaa käynnissä naruportilla, sen jälkeen jogissa pujottelu ja uudelleen puomin yli, siitä puomikujaan, jonka päässä seis. Kulmaperuutus ja laukannosto. Laukkapuomit, käynnissä sillalle ja lopuksi vielä neliö. 

Kommentit puomikujasta jäi vielä kertomatta. Sitä ollaan Miinankin kanssa tehty, mutta Hiivatin kanssa se oli aivan mahtavaa! Ruuna oli niin lunki ja kuunteli hienosti apuja, vaikka oli välillä niin jähmeetä poikaa. Pysähdyttiin ja peruutettiin pelkällä istunnalla ja kulmassa vähän kaulaohjaa avuksi - nappisuoritus!  

Mentiin kumpikin siis tuo rata kerran läpi ja no, ei haittaa ettei ollu oikeet kisat kyseessä.. Kummallakin oli kompastuskivensä, Miinalla kärsivällisyys mm. naruportilla, Hiivatilla taas ravin ylläpito ja että viitsiikö laukata puomien yli tai edes sinne asti.. Onneksi ääniavut on trailissa sallittu.

maisemaa kentältä, laiduntamassa Hiivatti ystävineen

uusia popoja ootellessa

Tunnin (joka kesti liki kaksi tuntia) jälkeen oli vuorossa vielä kengitys. Marin mies Anssi on ollut Miinan vakikengittäjä jo pidemmän ajan, siksi oli kiva että saatiin yhistettyä tää reissu näin että tuli sekä kenkäys että valkku hoidettua samalla. :) Anssin huhkiessa Mari keitti meille (tai niille jotka sitä juo) kahvit ja hengailtiin siinä tallipihassa vielä se hetki, kunnes Miina oli valmis ja voitiin lastata se - taas todella helposti! - ja jatkaa matkaa kotitallille. Kokonaisuudessaan tosi kiva päivä, Päiviltäkin sujui traikkuajelu ekaa kertaa heppa kyydissä oikein mallikkaasti eikä edes myöhästytty mistään. :) Innolla oottelen jo sitä Ursulan kurssia, minne Päivi ja Miina lähtee ja minä kuunteluoppilaaksi, ja sen jälkeen pidettäviä kisoja (mun ekat kisat!). Toivottavasti kaikki menee silloin vähintään yhtä hyvin!

Anssi ja Miina

Päivi Miinan henkisenä tukena