Laukkakisakuvia, kuvankäsittelyä ja vastavalohöpinää

Kokonniemen ravirata 25.8.2013, isojen ponien lähtö

Olin elokuussa kuvaamassa laukkakilpailuja Porvoossa. Aloitin kyllä kuvien raakkaamisen ja käsittelyn jo aika pian kisojen jälkeen, mutten saanut työtä loppuun omaa haluttomuuttani eikä kuvia missään vaiheessa ilmestynyt blogiinkaan. Miksi? Koska ne on niin hirveitä. Hävetti ajatuskin laittaa tällaisia näytille. Miksi ne sitten on niin hirveitä? No, tietenkin päivitystä vaativan, puutteellisen kuvauskalustoni lisäksi on vain kaksi syytä. Aurinko ja mun kuvanmuokkaustaidot / -mieltymykset.

Kisapäivänä oli todella lämmintä ja aurinkoista. Useimmissa hevostapahtumissa kuvauspaikan pystyy valitsemaan ja ainakin vähän siirtyilemään sitä mukaa kun aurinkokin. Tähän mennessä on siis todella harvoin ollut tällaista tilannetta, että ainoa mahdollinen kuvauspaikka on suoraan aurinkoa päin. Tai pystyihän nytkin kuvaamaan toiseen suuntaan, mutta sitten tuli kuvanneeksi lähinnä lihaksikkaita peppuja ylittämässä maalilinjaa - itse kun tykkään enemmän että hevonen olisi kuvassa edestä tai sivusta päin. Radan varressa oli siis vain yhdellä sivulla tilaa yleisölle. Tapahtuman virallinen kuvaaja oli näppärästi päästetty saman sivun toiselle puolelle, josta sai kätevästi napsaistua ainakin kaikista voittajista hyvin valoittuneet kuvat, aurinko selkänsä takana. 

Tähän väliin joku viisas kommentoisi että hei, mikset vain käytä vastavalosuojaa? Mjoo.. semmoisen tehoa ja apua tuossa tilanteessa en osaa arvioida, sillä minulta puuttuu mokoma hökötys kokonaan. :---) Sanoinhan että kalustoni on puutteellinen...

Laittelin tähän nyt häpeästäni huolimatta samasta kuvasta alkuperäisen, muokatun ja uudelleenmuokatun version. Kuvassa viilettää ihana shettisori Puppe, joka asui aikanaan Päikän kanssa samalla tallilla. Sen lisäksi, että lähtökohdat on jo aika surkeat siitä vastavalosta johtuen, olen näköjään ollut niin ihastunut kontrastiin ja värikylläisyyteen, että olen raiskannut kuvaa vähän lisää. Tämä on tietysti mielipidekysymys, mutta tämän postauksen pointti oli lähinnä todeta ääneen että hei, niistä kuvanmuokkaustunneista koulussa on ollut jotain hyötyä! Katseltuani uudelleen näitä kuvia, totesin värimaailman olevan niin tökerö, että päätin vetäistä kaikki kuvat mustavalkoisiksi. Jälkeenpäin ajateltuna näitä voisi toki yrittää erinäisillä värinsäädöillä pelastaa värillisinäkin, mutta vaatisi kyllä enemmän työtä ja todennäköisesti myös enemmän osaamista kuin minulta tällä hetkellä löytyy.

Alkuperäinen, täysin muokkaamaton kuva

Elokuussa muokattu

6.12 muokattu

Jotta ei-valokuvaharrastajakin ymmärtäisi, miksi vouhkaan jostakin auringosta, että pilasi kaikki kuvani, laitan tähän vielä selkeyden vuoksi kaksi muokkaamatonta kuvaa samasta ratsukosta. Toinen on otettu aurinkoa päin ja toinen aurinko kameran takaviistossa. Ero on melko selkeä, vai mitä?

Vastavaloon

"Oikeaoppisesti" kuvattu

Tässä tämänkertainen opetustuokio. Loppuun läjäytän niitä omasta mielestä paremman näköiseksi käsiteltyjä kuvia. Kertokaa mitä tykkäätte ja olisi hauska kuulla myös muiden kuvauskokemuksia hevosalan (ja muistakin) tapahtumista. Miten on sujunut vai eikö ole, ja pystyitkö tekemään asialle jotain paikan päällä tai jälkeenpäin?

Ja jos nämä kuvat nyt sattuu joku kisoissa ratsastanut tai kisassa juosseen hevosen omistava henkilö näkemään ja haluaa itselleen, otathan yhteyttä hannapietilainen@windowslive.com. Luvatta kopioiminen on tekijänoikeusrikos. Ja tosiaan kaikista hevosista on kuvia, vaikkei tässä ryppäässä sitä omaa näkyisikään.

Aswan eli Väiski ja Irene. Tätä vauhtihirmua liikuttelin pari kertaa toissakesänä, kun asui samalla tallilla Miinan kanssa.

Pupen suokkikaveri Essi. Myöskin tallituttuja Päikkäajoilta.

Vuokrahevoseni Ystävä

Meillä oli tänään yhteinen päivä tallilla vuokrahevoseni omistajan kanssa ja siinä puuhastelun lomassa tuli puheeksi blogiin kirjoittaminen. Hän oli saanut asiaa rauhassa miettiä, ja tullut nyt siihen tulokseen, että saan hänen hevosestaan kirjoittaa, nimiä mainitsematta ja kuvia julkaisematta. Tämä sopii minulle hyvin. Tuntuu että sitä kuvattavaa on muutenkin yllin kyllin tällä hetkellä, eikä tarvitse ainakaan sitä stressata tai yrittää järjestää kuvaajia paikalle. Koitimme yhdessä miettiä sopivaa bloginimeä vuokrahevoselleni, ja päädyimme ehdottamaani Ystävään. Se sana kuvastaa parhaiten sitä, miten minä tämän hevosen näen.

Ystävä on juuri sitä, mitä olen etsinytkin. Se on arabi ja se on western-koulutettu. Ja tamma. Jotenkin minä aina päädyn näihin tammoihin, tarkoituksella tai ei. Meillä on mennyt tämä yhteinen syksy tosi hyvin. Tänään sanoinkin Omistajalle, että Ystävän rauhallinen olemus on rauhoittanut minua niin paljon, että itsekin selkeästi huomaan sen. Klaaran jälkeen olen ollut kaikkien hevosten kanssa säikky. Valpas pitää olla, mutta ei säikky. Pelkään edelleen, että minua purraan, potkaistaan tai muuta yhtä epämiellyttävää ja vaarallista. Ei Ystäväkään ole täydellinen satuhevonen, joka ei koskaan tee mitään, mutta siihen minä jostain syystä osaan luottaa. Ystävän kanssa nautin suuresti pelkästään karsinassa oleskelusta ja harjaamisestakin, mikä lähes kaikkien aiempien hevosten kanssa on ollut vain pakollinen toimenpide. Nykyään taidan käyttää jopa enemmän aikaa hoitotoimenpiteisiin kuin ratsastukseen, joka ennen oli nimenomaan se tärkein juttu.

Lännenratsastuksen lisäksi olemme tehneet yhdessä liberty workia sekä maastakäsittelyä narun päässä. Varsinkin tuota vapaana työskentelyä minun tekee mieli tehdä koko ajan enemmän, rakentaakseni meidän välille vahvan luottamus- ja kunnioitussuhteen. Tähän mennessä olen ollut tosi tyytyväinen meidän pariin lyhyeen liberty-hetkeen - Kati Riesenin kurssin opit ovat päässeet hyötykäyttöön ja osoittautuneet kullanarvoisiksi!

Tänään menimme Omistajan kanssa yhdessä tallille, jotta minäkin pääsisin tutustumaan läheiseen harjoitusrataan ja samalla vähän kokeilemaan, miltä Ystävä tuntuu maastossa. Omistaja ratsasti ensin ja minä lopuksi. Oli hauska huomata jälleen, miten erilaiseksi hevonen voi muuttua päästessään kentän sijaan maastoon. Kentällä en juurikaan ohjaa käytä, sillä Ystävä on ihanan herkkä istunnalle. Kun käytiin kääntymässä metsätien päässä ja lähdettiin ravaamaan kotiinpäin, tuli ohjille kummasti käyttöä keskustellessamme sopivasta askellajista. Laukalla oltaisiin päästy ripakammin, mutta tyynnyimme ravaamaan kuitenkin. Ystävä oli miellyttävän reipas ja rohkea menijä, vaikka välillä pysähdeltiinkin katselemaan maisemia.

Maastoilukokeilu arvelutti aluksi, sillä keli oli vähintäänkin epävakaa. Puuskittainen myrskytuuli ujelsi korvissa, repi köykäisimpiä oksia alas puista ja sadetta tihkutti kuuroittain. Minä joka olen vuokrannut hevosia, joilla ei kannata edes ratsastaa tuulisella kelillä - eikä sen kelin tarvitse edes olla niin paha kuin tänään - jännitin vähän mitä tuleman piti. Miten Ystävä sitten reagoi tähän säätilaan? Kuin vettä vain. Se porskutteli eteenpäin kuin olisi kaunein kesäpäivä ja 13m/s puhaltava tuuli vain kevyt tuulenvire. Yhden ainoan kerran se vähän säpsähti metsästä kuulunutta rasahdusta. Radalla kokeilimme laukkaakin, hevonen koko ajan rentona ja täydessä hallinnassa, vaikka välillä lisäsimme vähän vauhtia. Ja varsinkin siellä aukealla radalla tuuli puhalsi pahiten, enkä pysty vieläkään käsittämään, miten hevonen pystyi suhtautumaan siihen näin hyvin. Ystävä, yllätit minut jälleen kerran positiivisesti eikä se toivottavasti ollut viimeinen kerta.

Kyllästynyt kurakeleihin

Tähän alkuun lyhyt vinkkaus Miinan blogin suuntaan, jonne Päivi on kirjoittanut aika tyhjentävän postauksen tamman kuulumisista ja varsinkin ikävästä kierteestä, johon se vuosi sitten joutui. En jaksa edes laskea monestiko Miinaa on jouduttu muuttamaan, kuinka monesta eri syystä jne. Itse oon ollut neljästi auttamassa, enkä tosiaan joka kerta ole päässyt. Nyt näyttäisi kuitenkin paljon valoisammalta ja nykyisellä tallilla käyneenä täytyy sanoa että ihan mieletön mesta. Juuri niin kuuluu hevosen elää. Kiinnostuneita suosittelen vilkaisemaan tuon Päivin postauksen.

Ja taas vähän "pieni maailma"-efektiä: Yllä mainitussa postauksessa puhutaan Troija Tallista, jossa Miinan oli hyvä olla ja munkin silmään näytti hyvältä ja porukka mukavalta. Päikkä tosiaan muuttaa Siuntioon, mutta saman omistajan hevonen Velmu ja kolme muuta landbolaista muuttaa juurikin tuonne Troijaan. Vaikkei se niin itseä koske, oon kantanut vähän huolta miten kaikki tallilaiset hevosineen löytää uudet (ja hyvät!) tallipaikat ennen kuin tuolta Landbosta on pakko lähteä. Nyt tiedän, että ainakin nuo neljä on menossa hyvään hoitoon, niin voin olla rauhallisemmin mielin. :)

Tervetuloa kentälle!

Kun talvi vaihtuu kevääseen, se on kiva juttu. Päivä pitenee, aurinko paistaa useammin, kelit lämpenee, voi kaivaa ohuempaa takkia kaapista tai ostaa ihan uuden! Mut nyt mulle kyllä riittää tää kevään kantava teema eli vesi sen eri ilmentymismuodoissa. Sitä ei tarvii joka päivä tulla taivaalta, kun sitä on vielä lumena maassakin ja ihan sillä vesimäärällä mestat tulvii kiitettävästi. Tähän liitetään talleilla vallitseva maaperän koostumus, lopputulos: muta ja kuravelli. Kävin tiistaina Päikällä ja koko tallipiha oli pieniä puroja täynnä. Saan pestä noita ratsastushousuja koko ajan, kun niissä on kovin järkevät maata laahaavat lahkeet... 

Kun tulin tallille, törmäsin ensin Leeaan, joka virnistellen sanoi että en kai varautunut puhtaaseen hevoseen. Karsinassa odotti melkoisen mutainen eläin. Onneksi se oli kuivunutta ja harjaamisessa meni yllättävän vähän aikaa, nenä vaan tuli täyteen sitä pölyä. Tää on kyllä just se syy miksi kimo ei oo ihan se mun lemppariväri. 

Mutaponi

Leea meni Velmulla lännenpenkillä, niinpä mulle jäi koulusatula. Kenttä oli edelleen käyttökelvoton, joten enpä sillä länkkärillä ois kauheesti tehnytkään. Enkkupenkki on radalla ja maastossa aika paljon mukavampi ja tuo mulle turvallisemman olon (etten voi ainakaan jäädä nuppiin kiinni vaatteistani tms).

Radalla käppäilin pari kierrosta Leean & Velmun sekä Lennun & Suikun mukana käyntiä niitä näitä jubaillen. Käytiin me yrittämässä maastoonkin, mutta lumi oli sulanut yhdestä kohtaa polkua vaan vähäsen, niin että näytti upottavalta eikä kunnolla nähnyt missä kohtaa on maata ja missä oja. Ei viitsitty ottaa riskejä, niin palattiin radalle. Suokkivanhukset jatkoi kävelylinjalla, me lähdettiin Päikän kanssa eri kierrokseen ottamaan vähän ravia ja laukkaa. Muistaakseni Päikkä oli mukavan reipas, viskeli vaan tavallista enemmän päätään, mitä koitin vähän rauhoitella antamalla sille enemmän hommia puolipidätteillä ym. 

Harjoitusrata on musta tosi kiva, hienoa että on mahdollisuus tehdä muutakin kuin jyrätä kentällä uraa pitkin. Mutta nyt oon varmaan kuukauden ratsastanut pelkästään radalla, kun kentälle ei vaan voi mennä... Alkaa vähän puuduttamaan! Mistä päästään takaisin siihen että voisiko nää lumet jo sulaa kokonaan ja ne vedet haihtua jonnekin mahdollisimman pian, kiitos. Sama ongelma on about kaikilla talleilla tällä hetkellä, mutta onneksi ainakin toi kenttä on muuttunut aika nopealla aikataululla. Ehkä siinä ens viikolla sais tehtyä pientä ympyrää jopa.

Todennäköisesti ens viikko on mun ja Päikän viimeinen yhteinen. Haluisin ehtiä ainakin sitä länkkäriä menemään vielä kerran, kun siihen Klaaran myötä tulee nyt taukoa. Paitsi että aattelin kyllä mennä vähän tunneille kesällä, ettei rakas western jää kokonaan unholaan. 

Loppuun vielä ihanan piristäviä kännykamerakuvia kurasta ja loskasta!

Kenttä

Puuceessä käyminen vaatii ketteryyttä - tai sukelluspuvun.

Uittopaikka - eikun oho, kenttä...

Rata oli paikoin jopa näin hyvä.

Metsäretki ja muita kokeiluja

(c) Ann-Marie H.

Mulle on, varsinkin viimeaikoina, ollut hyvin tyypillistä mennä tallille ilman minkäänlaista suunnitelmaa. Vasta kentän kunnon ja Päikän mielipiteen nähtyäni kävelen satulahuoneeseen miettimään, mitä ja millä varustuksella tänään olis kivointa tehdä.

Tänä aamupäivänä kenttä näytti yhtä kurjalta kuin viime viikollakin. Paikoin märkä ja upottava. Mun olisi tehnyt mieli mennä ilman satulaa, mutta käyntiä nopeampia askellajeja en uskalla penkittä mennä muualla kuin kentällä ja sinne ei ollut järkeä mennä. Niinpä keksin ratkaisun: rentouttava käyntilenkki metsässä ratsastusvyöllä. Pääsin istumaan paljaaseen selkään, tunsin hevosen liikkeet selkeämmin ja sain kuitenkin jalustimista tukea jännittävämpiin hetkiin.

Kävin viime viikolla tutkailemassa muuan metsäpolkua, joka lähtee yhdestä harjoitusradan nurkasta. Se oli silloin yllättävän hyväkuntoinen näillä keleillä, kun ei meinaa missään uskaltaa ratsastaa, ja oli tänäänkin. Mulla ei ollut mitään hajua, mihin polku ja siitä risteävät polut johtaa. Niinpä me arvottiin risteyksissä suunta ja paineltiin sen matkaa kun maasto näytti riittävän hyväkuntoiselta. Sitten uukkari ja uusi valinta.

Itsenäisyyspäivänä kävin Leean mukana Päikällä metsälenkin noilla samoilla poluilla, ja jossain vaiheessa kuvittelin löytäneeni sen reitin mistä mentiin. Mäkeä ylös kiivetessä loppui jossain kohtaa tarvottu polku enkä uskaltanut lähteä syvemmälle Sipoon Korpeen mahtavalla suuntavaistollani pyörimään. Siinä käännyttiin taas ympäri ja jatkettiin mäen alapuolta samaan suuntaan. Muistelin että tästäkin pääsee tallille.

Kyllähän sieltä pääsi, mutta pian polku muuttui todella upottavaksi ja vaikeakulkuiseksi. Päikkä sai työskennellä kunnon hankitreeniä että pääsi eteenpäin ja välillä olin ihan varma että tupsahdan sen viereen sinne lumeen enkä pääse enää ylös. Kannustin Päikkää ääneen ja kaulalle taputtamalla melkein koko matkan tauotta ja toivottavasti se auttoi ponia jaksamaan eteenpäin, kunnes lopulta näkyi tuttu tallirakennus.

Vaikka loppupätkä meni huhkimiseksi, jäi tosi hyvä fiilis että osasin mennä ihan vaan kokeilemalla puolen tunnin lenkin tallin ympäri ja Päikkäkin vaikutti noin muutoin rennolta ja tyytyväiseltä.

(c) Ann-Marie H.

Pihaan päästyäni päätin kuitenkin mennä kokeilemaan kenttää. Käynnissä kattelin vähän missä kohtaa oli heikompaa ja missä uskalsi ravatakin. Ravailtiin muutamia ympyröitä ongelmitta, niinpä ajattelin että kokeillaan ihan lyhyt laukannosto tässä pitävämmässä kohdassa. Montahan askelta ehdittiin laukata, kun Päikän etujalka sukelsi loskamassan sekaan ja siirtyessään raviin heti perään uudestaan, jolloin tuntui että meni melkein polvilleen. Pysyin onneksi kyydissä ja totesin että kenttäily loppuu nyt tähän.

Halusin ottaa vielä vähän ravia ja laukkaa, mutta olin epävarma tekemään sitä radalla pelkän ratsastusvyön turvin. Turhaan jännäsin. Päikkä innostui välillä kuten se aina tekee radalla, mutta tällä kertaa pysyi hyvin hyppysissä ja laukkapätkät oli mukavan hallittuja. Rata oli paremmassa kunnossa, yhdeltä pätkältä kokonaan sula, niin tehtiin siinä ees taas muutamat nostot ennen loppuraveja ja -käyntejä.


Tällä hetkellä mun heppailutulevaisuus on vielä ihan auki. Toivottavasti pian tulee siihen vähän selkeyttä.

Uusi ulkoasu + Päikkäilyjä

Kun saatiin tovi sitten niitä tuoreita hienoja kuvia, nyt niistä on muodostunut myös uusi banneri! Siellä se tekijäkin lukee, mutta haluan erikseen kiittää Roosaa, joka on kuvat ottanut ja bannerin taiteillut. Niin upeaa jälkeä! Tykkään itse tästä ulkasta tosi paljon. Mitä ootte lukijat mieltä? :)

(c) Ann-Marie H.

Eilen menin koulun jälkeen tallille, pikaisesti kotona syötyäni. Olin jo kotiin tullessa tosi väsynyt, vaikkei ollut edes pitkä päivä eikä se ruoka auttanut. Niinpä tallilla olin sellasella "ihan sama"-tuulella, aivot narikassa ja heitin Päikälle koulupenkin selkään. Kierrettiin rata muutaman kerran, kokeiltiin kaikki askellajit. Laukassa oli sen verran puhtia, että tiesin sen puhdin vaan kasvavan jos vielä toisen kerran nostan - varsinkin takasuoralla. Niin mentiin kentälle jatkamaan ja paineltiin melko päämäärättömästi kierrostolkulla ympäri, molempiin suuntiin. Se oli oikeastaan virkistävää. Ei tarvinnut ajatella yhtään mitään ja Päikälläkin pysyi laukka yllä tavallista paremmin vaikka oma ratsastukseni tuskin oli tavallista tehokkaampaa mistään näkökulmasta. Tuli taas sellainen olo, että tämä on mulle tuttu hevonen, tämän kanssa voin näin huoletta mennä vaan miettimättä sen kummempia. Mentiin me raviakin lopuksi - niin ja alussa: halusin nostaa laukan ravista ja siitä nousi hirveä tappelu, josta lopulta päästiin yhteisymmärrykseen.

(c) Ann-Marie H.

En oo taas tainnu kaikista Päikkä-kerroista kirjoittaa, ja siihen taitaa olla syynsä: ei oo tehty mitään erijännää. Muistaakseni menin yks päivä melko tavoitteellisestikin länkkäriä, harjoittelin kaulaohjan käyttöä. Kaulanaruakin ois halu kokeilla tulevaisuudessa, sillä lähdin vähän hakemaan sitä että kääntävät avut ei ole suusta vetämistä vaan kaulaa vasten painuva ohja, jota hevonen väistää. Esim. vien vasemman ohjan hevosen kaulaa vasten -> hevonen kääntyy oikealle. Aloitin aina ohjasavulla ja painolla. Jos Päikkä ei niistä hoksannut, käytin pohjetta ja toisinaan ääntä. Välillä sain ottaa ihan perinteisesti kääntävästä ohjasta kuolaimeen herätystä, kun neitiä tuntui kiinnostavan ihan muut suunnat. Mutta lopputulokseen olin tyytyväinen. Päikkä oli herkkä, keksi nopeasti mitä tehdään ja kuulemma osasi ennestään kaulaohjan perusteet. Jatkossa oon koittanut muistaa sitä käyttää enemmän, kaulanarun kokeilua ajatellen.

(c) Ann-Marie H.

Yhellä kerralla mulla oli Kimmo mukana tallilla. Oli niin hyvä keli, vähän kirpakka mutta aurinkoinen. Menin kentälle ilman satulaa pyörimään. Osan tunnista tein pohkeenväistöä (=jotain järkevää), missä Päikkä oli taas oma ihanan jäykkä itsensä. Loput ajasta palloiltiin milloin missäkin askellajissa rennosti ja kiireettä. Poni näytti hyvin tyytyväiseltä tähän ratkaisuun. Otettiin myös Kimmo mukaan harrastukseen ja tehtiin niin että Kimmo käveli edellä, Päikkä seurasi ja minä kiikuin selässä tekemättä mitään. Testattiin kuinka hyvin se tottelee vierasta ihmistä (vaikka tietenkin siinä on se kannuste että jos ei tottele, minä pamautan pohkeilla). Oon maastakäsitellyt sitä aika paljon viime aikoina, joten seurailujuttu oli ponille tuttua. Se sai heti juonesta kiinni ja viihtyi jopa paremmin Kimmon perässä kuin yksinään. Tehtiin käännöksiä, pysähdyksiä ja raviin siirtymisiä. Ekalla siirtymällä Päikkä tuumasi että "ääh se menee liian kovaa, en jaksakaan seurata", jolloin annoin vähän pohjetta. Toka kerta kokeiltiin vasta laukkojen jälkeen ja silloin Päikkä lähti raviin jo hyvin pienestä temponmuunnoksesta Kimmon liikkeissä. Se oli kiva ja rento päivä, josta jäi hyvä mieli siksi että näki myös Päikän ja Kimmon olevan samaa mieltä.

Tuplasti kakkua!

Päpä (c) Roosa T.

Viime kerroilla oon tainnut Päikän kanssa tehä maastakäsittelyä, ilman satulaa humputtelua, vähän maastomönkimistä jne. Tänään lähettiin tallille Roosan kanssa, tarkoituksena ratsastaa yhdessä. Tällä kertaa jätettiin kamerat kotiin. Roosa meni Velmulla ja mä Päikällä. Pihassa kysyin, mitä varusteita Velmulle laitetaan, vaihtoehtoina kun on: yleissatula, lännensatula ja ratsastusvyö. Kuulemma ratsastusvyö kuulosti kivalta idealta, kun Velmu on niin rauhallinen ja pullea tapaus. Päikälle pistin koulusatulan, se kun on vähän mukavampi istua eikä oo sitä nuppia tiellä jos jotain hämminkiä sattuu (ja olin aika varma että jotain se radalla viimeistään keksii).

Sit lähettiin matkaan. Käveltiin eka sama maastolenkki kuin ollaan aikasemminkin menty (pikkuhiljaa haluisin oppia muitakin reittejä...) ja tällä kertaa kun oli toinen ratsukko mukana, taisin keskittyä enemmän höpöttämiseen kuin pelkäämiseen ja autokin ohitettiin yhdellä kädellä ohjista pidellen - viimekertaiseen nähden aika paljon rennommin! Päikkää ei muutenkaan tarvinnut yhtä paljon komennella kuin yksinään maastoillessa, se meni sinne minne Velmukin.

Velmu (c) Roosa T.

Palattiin tallille ja lähdettiin kiertämään rataa. Otettiin vähän ravipätkiä ja meinattiin sit että laukataanpa tää takasuoran loppu ja toi kurvi. Ei koko suoraa, kun hepat vaikutti muutenkin energisiltä ja Päikkä tykkää välillä pukitella porukassa laukkaillessa. Edellisen kerran kun mulla oli kaverit mukana radalla, kaikki meni paria pukkia lukuunottamatta tosi hienosti. Ja niidenkin jälkeen Päikkä jakso rauhottua laukkaamaan nätisti. Niinpä en osannut yhtään varautua. Sanoin vaan Roosalle että mä laukkaan edeltä, niin pukit jää vähemmälle. No, sehän ei ollut Päikkä kun lähti pukittamaan, vaan Velmu! Hyvä kun se 22v pappa jaksaa toisinaan edes ravin nostaa, niin ei ihan käynyt mielessä. Se otti Päikän nopeasti kiinni ja siinä ohittaessa kävi villiksi. Kun sitä satulaa ei ollut, Roosa lensi auttamatta tonttiin ja Velmu lähti kävelemään. Päikkä meni tilanteesta sekasin ja rupes jotain pomppimaan. En tiedä mitä siinä oikeasti kävi, ehkä se väisti Velmua tai muuten vaan lähti mukaan riekkumaan, mutta jostain äkkiliikkeestä mäkin sitten tantereeseen tupsahdin - ohjat kädessä. Sit noustiin vaan nauraen ylös, pehmeesti oltiin molemmat tiputtu, ja hölkättiin Velmu kiinni.

Noustiin radalla takasin selkään ja käveltiin loppumatka kentälle, jossa kokeiltiin vielä ravit ja laukat. Nyt pysyttiin hieman paremmin kyydissä.

Ainakin kaikilla oli hauskaa! Pollet sai vähän höyryjä päästeltyä ja me kunnon naurut. Ehkä sit kesähelteessä uudemman kerran, jos vaikka olis vähän rauhallisempaa menoa silloin. :)

Monitoimihevostelua

Seuraava teksti saattaa herättää epäilykset kirjoittajan huonosta keskittymiskyvystä. :) Ei se ollut ihan alkuperäinen suunnitelma, mutta onnistuin liikuttamaan Päikkää yhden tunnin aikana kolmella eri tavalla.

Tallille mennessä tiesin mitä haluan tehdä. Maastakäsittelyä. Viime kerrasta oli jo pidempi aika, niin alkoi olla jo sellanen hinku tehä ponin kanssa muutakin kuin pohkeilla mätkimistä. Naruriimusta vielä haaveilen, joten suitset päähän ja liinaan kiinni. Alkuun vähän juoksutin pienellä ympyrällä, käyntiä ja ravia vaan, nähdäkseni miten Päikkä mua kuuntelee. Se oli hyvin hereillä ja totteli aika ripeästi eri käskyjä. Sen jälkeen seisoskeltiin vähän yhdessä, kävin hevosen läpi käsin eikä Päikkä meinannut mitään. Vähän jänskäsin sitä takapuolta ja sen takaa kiertämistä niin läheltä, kun oon pari kertaa saanut varoitusmonon nousemaan ilmaan puomilla hoitaessa. Silloin Päpällä on aina ruokaa edessä ja nyt kun ei ollut, ei ollut myöskään syytä hätistää mua pois.

Lähdin sitten kävelemään liina suht pitkänä, ettei synny painetta - muuta kuin se että johtaja lähtee nyt ja seurata pitäisi. Päikkä seuraili aika hyvin, toisinaan hairahtui nuuskimaan lumikokkareita ja vaeltamaan avointa porttia kohti. Silloin täytyi nykäistä liinasta. Mitä lähempänä Päikkä mua pysyi, sitä paremmin seuraaminen onnistui ja välillä tuli hienoja väistöaskelia, kun lähdin kävelemään tavallaan hevosta päin miniminiympyrällä. Otin myös ravispurtteja, pysähdyksiä ja peruutuksia, joista ravisiirtymiset onnistu tosi hyvin, stopitkin ihan jees ja peruutukset taas vaihtelevalla menestyksellä. Kivointa oli nähdä, miten iloinen Päikkä oli. Se oli ihan kympillä mukana tekemässä koko ajan. Kentällä se ei tykkää yleensä olla, rupeaa vaan tahmaamaan, mutta tälleen kun "leikittiin" jotain hauskaa, sitä ei haitannut yhtään. Kovasti tamma oli sitä mieltä joka kerta kun pysähdyttiin palkinnoksi, että tästä kuuluis saada ihan herkkupalkkakin ja kävi aina tutkimassa mun kämmenet siltä varalta - turhaan.

Maastakäsittelystä jäi tosi hyvä yhteistyöfiilis. Tekis mieli kokeilla Päikän kanssa jotain uuttakin, esimerkiksi tällasta leikkiä:

Käveltiin kentältä takasin puomille ja laitoin satulan selkään. Koulusatulan, sillä halusin mennä baanailemaan radalle. Torstaina on jo pimeetä kun pääsen koulusta, joten sillon meen kuitenkin kentälle, siksi mentiin nyt radalle. Päikkä tahmaili taas ekoja raveja ihan olan takaa, mutta pian koitti takasuora ja laukannosto. Äkkiäkös hän siitä virkosi ja humputeltiin ihan mukavaa reipasta tahtia. Kieputtelin mp3-soittimen kuulokkeet kypärän remmeihin kiinni korvan juureen ja vähän vauhtimusaa soimaan. Vaikka en noin yleensä sentyylistä musaa kuuntele, PSY - Gangnam Style oli just oikea biisi hanattaa se takasuora. Vaihdoin suuntaa jossain välissä ja kun lähettiin tällä kertaa Volbeat - Mirror And the Ripper -biisin tahtiin laukkaamaan, Päikällä naksahti päässä. Näin on käynyt vain näillä kahdella kerralla, kun laukataan suora kotiinpäin - jatkossa siis vähemmän niin päin todennäköisesti. Vauhti kiihtyi liikaa ja tultiin yhdelle railolle (lue: maastoeste) vähän huonosti. Päikkä loikkasi yli niin etten ollut tavallista isommassa hypyssä mukana ja tästä syystä nykäisin ikävästi suusta. Poni protestoi tavallista isommalla pukilla ja minä ääntäni korottamalla. Sain ratsuni aisoihin, ja suuntasin kentälle. 

Ilme ei ollut tällä kertaa ihan näin hilpeä - kummallakaan.

Jäähdyteltiin viimeinen kolmannes tunnista kentällä kouluratsastaen. Päikkä unohti taas vauhdin ja muisti tahmailun. Ravissakin sitä sai takoa eteenpäin jatkuvasti. Menin hetkisen ilman jalustimia, mutta laitoin ne takaisin varmistaakseni ettei ponin niskurointi johdu minusta. Jos mun avut ei olekaan ihan kohdillaan ilman jalustimia. Alettiin vääntää peruutuksia ja ravisiirtymisiä. Kuten sanoin, Päikkää ei kiinnostanut hevonkakkaa koko homma ja jokainen liike oli kädenvääntöä. Tosi ihana tapa päättää yhteinen ratsastus... Päätin sen kuitenkin suht. onnistuneeseen peruutukseen ja rentoihin loppukäynteihin. Mukavampaa olis ollut aloittaa tappelulla ja päättää iloiseen yhdessäoloon, mutta aina ei voi voittaa. Kerran näinkin päin.

Kaverit mukaan ja radalle!

Railot piti edelleen tutkia tarkasti.

Lisää kuvia lauantain ratahumputteluista löytyy täältä.

Oltiin sovittu etukäteen, että lauantaina mennään yhdessä Jamin ja Joakimin kanssa tallille, sekä saadaan käyttöömme molemmat hevoset, Päikkä ja Velmu. Velmusta en oo tainnut puhuakaan sen kummemmin ilmoitettuani täällä että Päikästä tulee mun vuokraheppa. Saman omistajan hevosia molemmat. Velmu on tänä vuonna 22 vuotta täyttävä ex-ravuri monitoimisuokki. Päikän tavoin toimii kärryillä, esteillä, maastossa ja niin edelleen. Saamani käsityksen mukaan Velmu on näistä kahdesta se helpompi, jolla voi aloittelijakin aika huoletta ratsastella. J & J puolestaan on mulle tuttuja vuosien takaa. Samalla tallilla ollaan vuokrailtu samoja heppoja aikoinaan, nykyään sillon tällön järkätään näitä "kuvauskeikkoja" ja seuraneiteilyä.

Tallilla laitettiin hepat kuntoon ja tehtiin niin, että pojat ratsastaa Velmulla vuoron perään ja minä Päikällä. Alkuun Jami kuvaili meitä, kun lähdettiin Joakimin (kuvissa) kanssa kiertämään rataa. Kenttää me käytiin myöhemmin Jamin kanssa kokeilemassa, mutta se oli jäätynyt niin epätasaiseksi, ettei ollut mieltä jäädä sinne kiertämään kehää. Rata sen sijaan oli hyvässä kunnossa. 

Hepsut oli molemmat halutessaan tahmeita, halutessaan virkeitä. Oli askellaji mikä tahansa, kun takasuora koitti, molemmista huomasi että "Täällä saa yleensä mennä vähän reippaammin!" Ravissa saatiin vähän patistaa polleja eteenpäin. Päikkä toimi paremmin perähevosena, sai vähän puhtia askeleisiinsa, mutta laukkaa nostettaessa siirryin vähän etukäteen johtoon varmuuden vuoksi. Muistelin kuulleeni että Päikällä on taipumusta pukitella ja riekkua, jos jää hännille. 

Laukkapätkä takasuoralla alkoi hyvin. Velmu oli jotenkin hidas käynnistymään, mutta pääsi puolivälissä rinnalle ja sitten alkoi ärhäkkä mulkoilu. Oli aika huvittavan näköistä, kun hepat lönkyttelee rentoa laukkaa, niin siinä jää näköjään aikaa ilmeilyynkin. Olin ihan yllättynyt että Päikkä laukkasi niin hiljaa, mitä se ei aiemmin oo radalla tehnyt, kun se tykkää vauhdista. Kai se odotti Velmua. Tällä kertaa ei tullut pukkeja, leveimmän railon kohdalla tuli vaan käyntiin siirtyminen. Siinä kohtaa Velmu pääsi ohi ja kun lähdettiin raville, tuli niitä pukkeja. Päikkää alkoi ärsyttää niin vietävästi, että rupesi poikittamaan ja mun oli pakko huutaa Joakimille että jarrua! Selvittiin kun käveltiin hetki ja kierroksen päästä vaihdettiin kuskia. 

Kohta lähtee poni riekkumaan! Ja Velmu porskuttaa totisena eteenpäin.

Jamin kanssa mentiin loppulönkyttelyiksi käyntiä ja ravia. Viimenen ravipätkä osui sopivasti sinne takasuoralle ja hepat päätti että nyt mentiin! Ravissa tosin, ja Päikkäkin ravasi ihan kunnolla! Joakim sille alussa naureskeli että lönköttelee vaan niin kiireettömänä. Eipä lönkytellyt enää, sain ihan vauhdilla kevennellä. Yhden railon kohdalla Päikkä otti taas hypyn, vähän isomman kuin aiemmin, mutta ihan nätisti pukittamatta. Käveltiin loppuun vielä kierros ja hoidettiin hepat takaisin tarhoihin päiväheinistä nauttimaan. 

Kerkesin siinä kuskia vaihdettaessa ottamaan yhden laukkasuoran itekseni. Alkuun mietin hetken että en mä nyt laukkaa kun tää on vähän reippaalla päällä ja voi innostua ja... Sit totesin että niin voi, mutta mä pärjään sille. Nostin laukan, joka oli reipasta ja samalla rauhallista. Loppua kohden tahtia hidasti suoran päässä kameran kanssa odotteleva Jami, jota täytyi varmuuden vuoksi tuijottaa, ja tuijottaminen onnistui parhaiten ravista tai itse asiassa käynnistä.

Mutta sen suoran ja koko ton päivän aikana tuli tunne, että nyt se varmaan on tapahtunut. Olen sinut tuon hevosen kanssa. Uskallan tehdä asioita, jotka ennen on pelottaneet. Uskallan laukata radalla yksin, vaikka Päikkä ehkä kiihdyttää, hyppää railojen yli ja pukittaa päälle. Uskallan laukata myös toisen ratsukon kanssa, vaikka se voi yhtä lailla aiheuttaa näitä ei-toivottuja reaktioita ratsussani. En voi sanoa tuntevani Päikkää täysin, ollaan niin vähän aikaa vasta tehty yhteistyötä. Nyt kuitenkin tuntuu, että tiedän jo aika paljon. Ja se on todella hyvä tunne.

Pukkiponi!

Hihii, tänään oli hauskaa niin Päikällä kuin minullakin, kun käytiin radalla humputtelemassa. Olin aikeissa mennä ilman satulaa ja meninkin jo selkään. Kentällä huomasin miten kökössä kunnossa se on, niinpä hain koulusatulan ja suuntasin radalle. Enkkupenkissä on kivempi kaahotella, kun ei tarvii pelätä ruuttaavansa sitä nuppia sisuskaluihin jossain äkkiliikkeessä.

Päpä oli taas energisen oloinen heti kärkeen ja ravaili varsinkin sillä takasuoralla kovin mielellään. Toisinaan taas mieluummin käveli ja maisteli ojanpieliä... Samaan aikaan radalla oli yks suokki ajossa, ja sen perässä kipitti muutaman koiran lauma. Päikkä on sellaiseen tottunut eikä meinannut niistä mitään, vaikka yks pentu suhahteli välillä vähän varomattoman läheltä.

Nyt kun on ollut plussakelejä, raviradan jäiseen pintaan on muodostunut kuiluja. Grand Canyoneja, Päikän mielestä. Sellasia 10cm leveitä rakoja, joista näkyy vähän hiekkaa. Käynnissä ne pitää tutkia tarkkaan, pysähtyä ja nuuhkutella hetki. Ravissa ne voi ylittää kuin vettä vaan, mutta laukka on sitten ihan oma lukunsa.

Otettiin siinä takasuoralla, jossa näitä rotkoja on kolme, laukkaa ja mentiin ihan hallittua reipasta tahtia kohti vaaroja. Osasin vähän ennakoida, että Päikkä jotain keksisi ja niinhän se oli että kanjonin yli pääsi laukassa vain hyppäämällä. Tämä hillitty hallittu hyppy tarvitsi kuitenkin tasapainottavat 1-2 pukkia heti perään, joka kerta. Päikän pukit oli onneksi niin pieniä ja laiskoja, että pysyin hyvin kyydissä, varsinkin kun olin varautunut että se varmaan koittaa hypätä. Näköjään tarpeeksi mennyt noilla hupsuilla tammoilla, jotka hyppää vesilätäkötkin. :)

Tässä mun mahtavat illustraatiot päivän tapahtumista:

Päikän näkökulma

Realistisempi näkökulma

Olin pukkien jälkeen helpottunut. Musta oli ihanaa, että se teki niin, sillä nyt sekin pelko on poissa. Ihminen pelkää aina tuntematonta, kai se on selviytymisvaistoa. Tiesin että Päikkä pukittelee toisinaan, mutta en tiennyt miten pahasti, missä tilanteessa... Ne pukit oli mulle sellainen valtava mörkö, jonka ilmestymistä odotin kauhulla. En enää. Nyt tiedän, että Päikän pukkeja ei tarvitse pelätä, kun ne ei tuon terävämpiä ole ja tiedän suurinpiirtein missä tilanteessa se voi alkaa heitellä takamustaan. Tästä on hyvä jatkaa!


Viimeisten Päikkä-kertojen jälkeen on tuntunut että hei, olenkohan mä saavuttanut jo jotakin? Tamma liikkuu aina vaan kevyemmillä avuilla eikä tarvitse ehkä ihan yhtä hanakasti tapella aina portin kohdalla että jatketaanko uraa pitkin vai joko tää riitti. Tarkkana tuon ponin kanssa saa olla jatkuvasti ja vaikka nyt tuntuu että ollaan lähempänä tavoitetta, se tarkoittaa lähinnä sitä että kohta tulee joku uusi jekku mistä en tiedäkään ja sit kirjotellaan blogi täyteen niitä juttuja, kunnes se ratkeaa - ja taas tulee seuraava. :) Oikeastaan varmaan sen takia tää harrastus mielenkiintoinen onkin. Kun työskentelee elävän olennon kanssa, ei koskaan tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu.

Onnistumisia feat. Päikkä

Tehdäänpä taas kooste Päikkäilyistä. Sen hienosti menneen western-kerran jälkeen oon ehtinyt tallille kahdesti. Sunnuntaina keli oli lievästi sanottuna haasteellinen. Lunta tuprusi vaakasuoraan sellasta tahtia, että kun olin hevosen harjannut, oisin saanut alottaa alusta. Poni ei ollut likainen ollutkaan, niinpä pyyhkäsin ennen varusteiden laittoa ja selkäännousua pahimmat lumet pois. Varusteiksi valitsin enkkusuitset ja ratsastusvyön. Se osoittautui yhdellä käyntikerralla miellyttäväksi vermeeksi, nyt päätin kokeilla sitä muissakin askellajeissa.

Ja kyllä, mulla on aina näitä hyviä ideoita. Kun sää on mitä surkein ja on tiedossa, että se vaikuttaa myös eläimen käyttäytymiseen suurinpiirtein arvaamattomuuden kolminkertaistumisella, minä saan idean: hypätään esteitä! lähetään maastoon! mennään ilman satulaa! Vähintään kerran näistä neronleimauksista on seurannut ilmalento. Ja joka kerta tiedostan mitä teen, että se on tyhmänrohkeaa, ja joka kerta silti teen niin. Ainakin jälkimmäisillä kerroilla oon kuitenkin vaihtanut suunnitelmaa kesken ja siirtynyt sieltä paljaasta selästä esim. juoksuttamaan, jos se tunne että "Kohta lähtee!" voimistuu.

Tällä kertaa ei ollut tarvetta. Päikkää selvästi harmitti kökkö keli, eikä mikään askellaji ollut sinä päivänä kiva. Laukka tuntui jopa vaikealta, ainakin nostoissa, ja rupesin jo epäilemään ontumista tai muuta vikaa, kun humma oli niin haluton. Totesin että ei se ainakaan päällepäin näy, ehkä vaan tuntui paljaaseen selkään erilaiselta se ponin poukkarointi.

Oltiin kentällä joku parikymmentä minuuttia, askellajit läpi vaan kun tuntui ettei huvita nyt yhtään ketään koko homma, sään takia edelleen. Pakkasta ei ollut paljon, mutta tuuli sitäkin viiltävämpi. Se vähä aika mitä kentällä oltiin, Päikän oikkuiluista huolimatta... olin tosi tyytyväinen! Tällä kertaa itseeni. Siinä ratsastusvyössä on sen verran tukea, että jalustimet, mutta siinäpä se. Ja mun istunta ei ole koskaan ollut ilman satulaa niin tasainen! En edes jännittänyt laukkaa, mitä yleensä teen ilman satulaa mentäessä ja tuntuu että Miinan kanssa jännitin sitä satulalla ja ilman. Päikän ravi tuntuu ihanan tasaiselta satulassakin, nyt se oikein korostui. En pomppinut yhtään, istuin niin hiljaa sitä valkoista karvaa vasten ja pidin pohkeilla tahdin samana. Ja samoiten se laukka. Ne nostot ehkä saa sen tuntumaan isohkolta, mutta ei se ole. Sekin on niin tasaista, rauhallista menoa - halutessaan (siitä alempana lisää). Nostoissa mulla ei se istunta pelannut niin hyvin ja niissä vähän kesti - niin kyllä kestää sen satulankin kanssa.

Olin niin tyytyväinen itseeni, että palkitsin meidät molemmat loppukäynneillä radalla. Se kylmä viima puhalsi niin ja Päikkä heittäytyikin säikyksi, niin jäi kuvat ottamatta. Paikoin puolet, paikoin koko väylä oli lumidyynien peittämä. Poni joutui vähän kahlailemaan, mistä hän ei ilahtunut ja metsässä oli joku mörkökin mitä piti singahtaa pakoon. Olin onneksi hyvin mukana, joten säpsy loppui hyvin lyhyeen ja jäi ainoaksi. Vissiin oon tarpeeks monella sinkoilijalla mennyt, etten ihan ensimmäisestä tule alas nykyään.

Tänään oli vähän leudompi sää. Kenttä oli entistä lumisempi, kiitos viikonloppuisten sateiden. Päätin kuitenkin sinne mennä länkkäriä puurtamaan, että päästäis sen saralla eteenpäin. Aloitin taas laukoilla, joissa Päikkä oli taas vähän vastustelevampi, mutta ei mitenkään haluton. Yhteistyö vaan oli hakusessa. Otin vähän ravia sen jälkeen ja totesin itseni selkäjumiseksi, jolla ei riitä innostus ruveta nyt tappelemaan asioista kuten askellaji ja suunta.

Niinpä ne askellajit läpikäytyäni lähdin taas radalle. Alkuun käveltiin reilu puoli kierrosta, ravattiin puolikas ja välissä taas käyntiä. Kun tultiin takasuoralle, päätin että nyt kokeillaan. Päikkä aavisti mun aikeet varmaan istunnasta ja ohjastuntuman lyhenemisestä. Otettiin pätkä ravia, testattiin jarrut, ja sitten laukka-pohkeet. Nyt ei muuten kestänyt puoliakaan niin kauan kuin kentällä useimmiten! Päikkä lähti reippaasti, mutta yllättävän rauhallisesti. Se laukkaili menemään tyytyväisen oloisena ja puolessa välissä suoraa napsahti uusi vaihde päälle. Sellanen "Ei jumalauta tässähän voi vetää AIVAN TÄYSII!" -vaihde. Annoin ponin kiihdyttää tahtia niin kauan kuin se musta tuntui hyvältä. Kurvin tullessa vastaan totesin että kääk, nyt tullaan jo liian kuvaa ja rupesin jarruttelemaan. Päikkää ei olis huvittanut, mutta nopeammin ne jarrut nyt toimi kuin yks aikasempi ratakokeilukerta. Pikkupätkä ravia loppuverkaksi ja loppukäynnit pyörittiin kentällä maastakäsin. Taas olin niin hyvällä tuulella onnistuneesta laukkasuorasta, että palkitsin selkäni helpottavalla kävelyllä ja ratsuni taakan kevenemisellä.

Kuvatilanne on nyt hyvin laiha, sillä käyn tallilla aina yksin, niin nää on näitä samoja vanhoja taas. :/ Tarkoitus olisi värvätä mukaan innostuneita valokuvaajia kerran jos toisenkin. Jos joku halukas lukee tämän, nykäise hihasta!

Video: talvista käpyttelyä radalla

 Tämän postauksen maanantain Päikkä-kerrasta tarjoilen teille videomuodossa. Jos mun tylsät löpinät aiheesta ja sen ohi ei kiinnosta, suosittelen laittamaan äänet mutelle, jotain kivaa musaa taustalle ja katsomaan videon vain maisemien vuoksi. :)

Koittakaa kestää juontajan katkeilevaa ajatusta ja tärisevää, pikselimössöistä kuvaa:

Aivot narikkaan ja radalle!

Päivän teema tallilla oli tänään otsikon mukainen. Olin ajatellut puuhastella trailia, pistää pari helppoo estettä kentälle, Päikälle länkkäkamat ja sit harjottelemaan. Tää viikko koulussa on ollu selälle yhtä murhaa, animoimista animoimisen perään = valmiiksi juminen selkäni kipeytyy yhä enemmän joka minuutti jonka istun koneella. Ja kun nyt viikon päätteeksi lähdin tallille, sain tehdä sen särkylääkkeen voimin.

Tunnelma ei siis ollut hirmu korkealla ja tästä johtui päätös, että nyt tehään jotain mistä molemmat tykkää. En jaksa hinkata, en jaksa ruveta tappelemaan, jos tulee erimielisyyksiä, joten jätetään se kenttä rauhaan tänään. Lätkäsin ponille selkään koulupenkin ja suuntasin harjoitusradalle. Pituutta tällä radalla on noin 1km.

Eka kiekka mentiin käynnissä, parit temponvaihtelut lämmittelyksi. Seuraava ravissa ja kolmas mentiin about puoliks laukassa ja sit taas käveltiin. Vaihettiin suunta, kiekka ravia ja sitten taas takasuoralla laukkaa. Loppuun hetki ravia ja käynnit taas maasta käsin pihamaata ympäri.

Päikkä oli taas alkuun tahmatassu ja kiinnostavin asia radalla oli sen varsilla kasvaneet kuolleet rikkaruohot. Kerran sain onkia nälkäistä ponia sieltä heinäojasta, kun en ollut tarpeeksi hereillä. Ennen laukkoja oli se sama laiska meininki, mut annas kun päästetään poni radalla laukkaamaan! Nostossa tuli protestia tietenkin, että ei sitä kyl jaksais just nyt, mutta laukan noustua päästiin heti hyvään tahtiin, joka pikkuhiljaa kiihtyi suoran loppua kohden. En uskaltanut nostaa ihan suoran alusta, kun se on niin hirmu pitkä. Mitä jos Päikkä lähtee viemään miljoonaa ja kun yritän pidättää, tulee pukkeja ja sit sitä lennetään. Nostelin aina puolenvälin tienoilta sitä suoraa laukan, jatkettiin loppuun asti ja välillä viiletettiin kurvista vielä eteenpäin.

Ja se oli niin kivaa! Taisin joka ikinen kerta kun se laukka nousi ja Päikkä paineli eteenpäin korvat hörössä täynnä intoa, huokaista niin syvään niin tyytyväisenä. "Tätä se elämä on." -fiiliksellä. On ihan parasta, kun hevonen on täysin hallinnassa ja mennään just niin kovaa kuin kumpikin haluaa. Tähän ei ole juuri lisättävää.

Päikkään olin tyytyväinen, jälleen kerran, kun odotin vähän että se poni olis keksinyt jotain omaa. Ryöstämisestä en tiedä, mutta pukittelun se taitaa ja ootan vaan kauhulla koska pääsen kokeilemaan. Jotain jännää siellä radan viereisessä mettässä oli, sillä koin meidän ensimmäisen sinkoamisen. Se oli lähinnä hallittu mutta nopea täyskäännös eikä jatkunut siitä missään hurjassa kiitolaukassa - kuten taas kauhukuvissani ennustin - vaan pysähtyi seinään, kun sitä pyysin. Vähän tammaa arvelutti jatkaa siihen suuntaan, mihin oltiin menossa, mutta kiltisti meni kuitenkin ja välikohtaus oli sillä unohdettu.

Kommentoikaa millasia postauksia haluatte, mistä ois Sun mielestä kiva lukea. Otan mielelläni vastaan myös kaikenlaisia ehdotuksia, mitä voisin Päikän kanssa tehdä. :) Näppikset sauhuumaan!

Eka Päikkä-päivä!

Tällainen hörökorva odotteli tarhassa.

Päästiin tänään koulusta jo kaheltatoista, joten ehdin tallille ihanasti vielä valosaan aikaan. Vaikka keli oli vähän harmaa, otin kameran kuitenkin mukaan ja suuntasin heti alkuun tarhalle näpsimään muutaman blogintäytteeksi kelpaavan otoksen päivän päätähdestä. :)

Voi kurja kun se on niin arka heppa ettei uskalla tuon lähemmäs ihmistä tulla... :D

Tällä tallilla ollaan paljon ulkona: ei maneesia, osa hepoista asuu pihatoissa tai ulkokarsinoissa ja hevoset laitetaan kuntoon aina pihalla olevilla puomeilla. Päikkä on tottunut saamaan nenänsä eteen vähän tekemistä. Ennen kuin sai, oli olo hyvin kiukkuinen, sen jälkeen helpotti. Ennen kuin ojensin sille heinät, odotin Leean neuvojen mukaisesti, että Päikkä höristää korvat ensin. Tämä siksi, että se luimii kovasti ruokintatilanteissa, sillä sitä on varsana hakattu aina silloin... Aiemmalla tallilla joku elämäänsä kyllästynyt tallityöntekijä keksinyt tällaista tekemistä. Päikästä näkee että se on pohjimmiltaan utelias ja ystävällinen otus, mutta ruokansa suhteen se on tarkka ja varmasti kääntää korvat niskaan, jos menet sen heiniä haravoimaan maasta pois. 

Kantapään kautta (tyhjempi) leipäpussi ja satula siirtyivät kuvan oton jälkeen hieman loitommas turvaan... :)

 Halusin aloittaa uuden hevosen kanssa maasta. Se on yhteistyön ja luottamuksen alkulähde, eikä oo mitään asiaa selkään jos ei hallitse hevosta maasta käsin. Tein lyhyitä juoksutusharjoitteita, vähän käyntiä ja ravia. Päikän pidin koko ajan liinan päässä näin ekalla kerralla, sillä kontakti oli, kuten odottaa saattoi uuden tuttavuuden kanssa, välillä hakusessa ja tamma haahuili vähän siellä täällä, vaikka perässä tulikin. Tehtiin myös follow-upia eli seuraamista; pysähdyksiä, käännöksiä, ravisiirtyminen... Peruutukset tuotti Päikälle päänvaivaa, todennäköisesti sitä ei oo opetettu pakittamaan kuten Miinan kanssa toimin tolla aikasemmalla videolla. Ryntäistä painamalla tuli peruutus, muuten tuli vaan ympäri pyörimistä ja ihmettelyä. Laitetaan "näitä pitää treenata"- listalle. Myöskin juoksutuksessa Päikkä on todennäköisesti opetettu pysähtymään kulkemalleen uralle eikä tulemaan luokse, kuten itse tykkään tehdä join-up -tyylisesti. Täytyy kysyä erikseen haluaako omistaja pitää asian näin vai saako houkutella ponia luo.

Tämän jälkeen palattiin puomille ja satuloin Päikän. Suitset sillä jo oli päässä, en ollut tietoinen onko sillä naruriimua erikseen, niin mentiin suitsilla maastakäsittelykin. Tallilla on ihanan suuri koroke, josta pääsee laskeutumaan hevosen selkään pehmeästi, jalustimiin koskematta. Tohon kun totun, kohta en enää pääse selkään oldskoolisti maan tasalta ähkimällä.

Varustin Päikän siis länkkäpenkillä ja toistaiseksi enkkusuitsilla. Turparemmi niistä puuttuu, joten aika lähellä ovat lännensuitsia, mutta ohjat on vaan enkut. Onneks mulla on yhdet lännenohjat kotona, niin jatkossa alan todennäköisesti ratsastaa niillä. Ne kyllä ei mitkään mahtavat ole, mutta meidän menoon ihan riittävät. :)

Kentällä taivuttelin ponin molempiin suuntiin käynnissä. Tein samat yhden ohjan käännökset uudestaan ratsastuksen loppupuolella ja sittenhän se ois kääntyny vaikka kolikon päällä! Päikällä on kyllä ravi just mun makuun, niin lähellä jo jogia, vaikka onkin nopeampaa. Mut se on niin tasaista... Ei tee yhtään mieli keventää! Edelleen se ravin nouseminen oli asia erikseen ja siitä käytiin alkuhölkkäilyn jälkeen keskustelua tehtävän muodossa: jokaisen sivun keskellä siirryin käyntiin ja parin askeleen jälkeen takaisin raviin. Mitä pidempiä käyntitauot oli, sitä suurempi haaste, joten nopeimmat reaktiot tuli just siinä 2-3 askeleen jälkeen. Käyntiin siirryin joka kerta täysin istunnalla (hyvä poni!!), mutta raviin vaadittiin napakka pohje ja ääni. Raipasta se tuntui vaan hermostuvan ja loppua kohden pohje riitti hyvin. Päikällä oli tietysti kenttään tarkasti merkityt omat tahmailukohdat, joissa sai apujen kanssa olla extratarkkana että liikutaan yhtään mihinkään. Olin tyytyväinen tamman suoritukseen, ja oon taas varmempi että vielä se mulle pehmenee kun näin jatkan. :) 

Kuten raviin, laukkaan on niin ärsyttävä siirtyä.. Silloin tekee mieli luimistella ja heitellä päätä, mutta kun se ratsastaja vaan käskee ja käskee, niin kyllä se laukka on lopulta aina nostettava. Sit saa köppäillä ihan rauhassa eteenpäin ja saa kehujakin! Tuntuu hassulta että kun toi ravi on luonnostaan aika matalaa kipittelyä, niin laukka onkin suht ison tuntuista. Sitä lähtee ihan jumppaamaan messissä pitkin satulaa.. :D Enkä uskalla vielä rentouttaa itteäni liikaa, kun sitten tipahtaa käynnille. Nostot siis tahmaa, mutta ravin tavoin laukka rullaa hienosti kun sen saa nousemaan. Niissä taivutuksissa jo huomasin, että Päikkä on "oikeakavioinen" eli vasemmalle vähän jäykempi, ja laukassa se näkyi myös.

Lopuksi keventelin vähän reippaampaa ravia ja käytiin radalla kävelemässä pari kierrosta. Päikällä on aika hyvä kunto, mihin olen tyytyväinen. Ei ollut yhtään hikinen lähes 1,5h liikutuksen jälkeen eikä ruvennut kertaakaan puuskuttamaan tai vaikuttamaan väsyneeltä. Harjoitusradalla kokeiltiin myös parit pienet pätkät ravia ja uskallettiin laukatakin! Aika lyhyt pätkä, mutta siihenkin olin tosi tyytyväinen. Itteä vähän hirvittää millä tahansa hevosella rataa pitkin baanailu, ja Päikästä huomasi että vauhti kyllä maistuisi. Taitaa tosiaan olla enemmän sen juttu toi rata ja/tai maastoilu kuin kenttä. Hienosti se meni ihan rentoa laukkaa ja hidasti pienistä avuista nopsaan.

Talli itsessään vaikuttaa tosi mukavalta. Porukkaa oli tänäänkin paljon. Kun ennen kahta tulin, olin eka paikalla ja sit kun neljän jälkeen lähdin, oli varmaan kaheksan autoa pihassa. Ja kolme koiraa, jos oikein laskin. Ne on kans hauskoja, kun ovat niin urheilullisia ja juoksevat heppojen perässä radalla. Muutaman tyypin kanssa juttelinkin lyhyesti ja tuli taas puheeksi tuntimahdollisuudet. Sen lisäksi että siellä käy ns. ulkopuolisia opettajia, tallin omistaja sekä yks toinen vakiokasvo pitää myös tunteja. Enkkua tietenkin. Länkkävalkut mie tiiän kyllä omasta takaa ketä kysellä kun hinku iskee... ;) Tulevaisuudessa tekis kyllä mieli ottaa vähän este- ja länkkäritunteja. Hyppely on ihan hauskaa, kun se ei mene pelottavaksi, ja paras tapa aloittaa se vieraalla hevosella on opettajan valvovan silmän alla, ihan puomi- ja kavalettitehtävillä. 

Ekasta Päikkä-päivästä jäi siis tosi hyvä fiilis ja odotan innolla miten meidän yhteinen matka jatkuu. :)