Aivot narikkaan ja radalle!

Päivän teema tallilla oli tänään otsikon mukainen. Olin ajatellut puuhastella trailia, pistää pari helppoo estettä kentälle, Päikälle länkkäkamat ja sit harjottelemaan. Tää viikko koulussa on ollu selälle yhtä murhaa, animoimista animoimisen perään = valmiiksi juminen selkäni kipeytyy yhä enemmän joka minuutti jonka istun koneella. Ja kun nyt viikon päätteeksi lähdin tallille, sain tehdä sen särkylääkkeen voimin.

Tunnelma ei siis ollut hirmu korkealla ja tästä johtui päätös, että nyt tehään jotain mistä molemmat tykkää. En jaksa hinkata, en jaksa ruveta tappelemaan, jos tulee erimielisyyksiä, joten jätetään se kenttä rauhaan tänään. Lätkäsin ponille selkään koulupenkin ja suuntasin harjoitusradalle. Pituutta tällä radalla on noin 1km.

Eka kiekka mentiin käynnissä, parit temponvaihtelut lämmittelyksi. Seuraava ravissa ja kolmas mentiin about puoliks laukassa ja sit taas käveltiin. Vaihettiin suunta, kiekka ravia ja sitten taas takasuoralla laukkaa. Loppuun hetki ravia ja käynnit taas maasta käsin pihamaata ympäri.

Päikkä oli taas alkuun tahmatassu ja kiinnostavin asia radalla oli sen varsilla kasvaneet kuolleet rikkaruohot. Kerran sain onkia nälkäistä ponia sieltä heinäojasta, kun en ollut tarpeeksi hereillä. Ennen laukkoja oli se sama laiska meininki, mut annas kun päästetään poni radalla laukkaamaan! Nostossa tuli protestia tietenkin, että ei sitä kyl jaksais just nyt, mutta laukan noustua päästiin heti hyvään tahtiin, joka pikkuhiljaa kiihtyi suoran loppua kohden. En uskaltanut nostaa ihan suoran alusta, kun se on niin hirmu pitkä. Mitä jos Päikkä lähtee viemään miljoonaa ja kun yritän pidättää, tulee pukkeja ja sit sitä lennetään. Nostelin aina puolenvälin tienoilta sitä suoraa laukan, jatkettiin loppuun asti ja välillä viiletettiin kurvista vielä eteenpäin.

Ja se oli niin kivaa! Taisin joka ikinen kerta kun se laukka nousi ja Päikkä paineli eteenpäin korvat hörössä täynnä intoa, huokaista niin syvään niin tyytyväisenä. "Tätä se elämä on." -fiiliksellä. On ihan parasta, kun hevonen on täysin hallinnassa ja mennään just niin kovaa kuin kumpikin haluaa. Tähän ei ole juuri lisättävää.

Päikkään olin tyytyväinen, jälleen kerran, kun odotin vähän että se poni olis keksinyt jotain omaa. Ryöstämisestä en tiedä, mutta pukittelun se taitaa ja ootan vaan kauhulla koska pääsen kokeilemaan. Jotain jännää siellä radan viereisessä mettässä oli, sillä koin meidän ensimmäisen sinkoamisen. Se oli lähinnä hallittu mutta nopea täyskäännös eikä jatkunut siitä missään hurjassa kiitolaukassa - kuten taas kauhukuvissani ennustin - vaan pysähtyi seinään, kun sitä pyysin. Vähän tammaa arvelutti jatkaa siihen suuntaan, mihin oltiin menossa, mutta kiltisti meni kuitenkin ja välikohtaus oli sillä unohdettu.

Kommentoikaa millasia postauksia haluatte, mistä ois Sun mielestä kiva lukea. Otan mielelläni vastaan myös kaikenlaisia ehdotuksia, mitä voisin Päikän kanssa tehdä. :) Näppikset sauhuumaan!