Ilman satulaa -debyytti

Eilen pääsin tallille vasta pimeällä. Kentälle oli satanut lunta, eikä pohjan kunnosta ollut varmuutta, niin ajattelin köpötellä ilman satulaa vähän käyntiä ja ravia. Pimeellä pihalla ei oo kiva hääriä epäluuloisen ponin ympärillä, joten kannoin suitset ja harjat Päikän karsinalle. Tulipahan samalla testattua miten se siellä käyttäytyy ihmistä kohtaan, kun normaalisti sitä ei siellä kuntoon laiteta. Eikä siinä mitään ongelmaa ollut. Viereisen boksin poni aiheutti vähän närää ja yhtä kokeilua lukuunottamatta kiersin aina Päikän edestä. Se sai jonkun pienimuotoisen sävärin siitä takaa kulkemisesta, niin jätin sen sikseen.

Mentiin kentälle ja tuli aika pian sellanen fiilis, että mä varmaan putoan tänään. Ihan pelkkä Päikän ruumiinrakenne yhdistettynä sen luonteeseen herätti tämän pienen pelon. Sillä on niin tasanen selkä ja pää luonnostaan alhaalla, tuntui ettei sen ees tarvii takaosaa nostaa jos haluaa mut maastouttaa. Eikä tätä olotilaa ois varmaan tullut, jos poni ois vaan köpsinyt eteenpäin rentona ja rauhallisena. Kentällä on valot, mutta radalla ei,  ja siellä sattui olemaan hevonen ajossa. Tasasin väliajoin kuului siis juoksuaskelia ja valjaiden/kärryjen kilinää eikä näkynyt yhtään mitään. Alkuun Päikkä kyttäili, pysähtyi aina äänet kuullessaan katsomaan pimeyteen, ja vähitellen alkoi vältellä rataa lähinnä olevaa lyhyttä sivua. Toinen lyhyt sivu oli pimeydessä, sinnekään en uskaltanut lähteä onneani kokeilemaan.

Alkukäyntien jälkeen hyppäsin alas ja päätin hakea liinan. Jotenkin musta tuntuu että hevoset kokee voivansa riehua liinassa, kun siitä ei varmaan seuraa yhtä suuria rangaistuksia tai ihmiselle yhtä suurta vahinkoa, kuin jos selässä ollessa humma lähtis riekkumaan. Alkuun Päpä kulki ihan nätisti, kun kävelin sen kanssa vähän follow-up tyylisesti. Eli pitkällä narulla ja poni seurasi perässä omasta tahdosta eikä narusta vetämällä - ainakin melkein kokoajan. :) Kävästiin siellä kentän pimeällä puolella ja huiii, tultiinkin pukkilaukkaa takasin. Sen jälkeen kokeilin juoksuttaa, ja sekin sujui pätkittäin hyvin, pätkittäin ponia alko hermostuttaa. Todennäköisesti niiden äänien, yksinäisyyden ja pimeyden lisäksi kavioihin muodostuvat tilsat ärsytti myös. Pari kertaa Päikkä stoppas laukasta omatoimisesti, jäi ylvästelemään arabimaisesti pää ylhäällä  ja päästi ihme törähdyksiä sieraimistaan. Ihan ku sellasta karjuntaa, mikä kaiku pitkälle. Loppujen lopuks kaikista pukkilaukoista huolimatta juoksutus meni hyvin. Olin tyytyväinen omaan apujen käyttöön ja siihen miten hyvin Päikkä vastasi niihin. Tuli siis rauhallista jogia ja laukkaa pää alhaallakin, hetkittäin.

Sit vaihdoin ohjat takasin liinan tilalle ja kampesin selkään. Teki mieli ratsastaa vielä vähän, silläkin uhalla että kokeillaan vähän kiitolaukkaa jonkun säpsähdyksen myötä. Semmosia ei kuitenkaan tullut, kun pysyttiin "turvallisilla alueilla" eli tehtiin voltteja suht keskellä kenttää ja lähempänä tallia. Raviakin kokeiltiin pari pätkää ja ihan yllätyin omaa tasapainoani. En joutunutkaan tarraamaan harjaan kiinni joka voltilla, en edes ajatellut sitä! Päikällä on niin tasaset askeleet ja mukava selkä istua. Ainoo mikä on vähän epämukavaa, on just se kun kaula kaartuukin sinne alas eikä ylöspäin.

Tykkään mennä paljon ilman satulaa, ja jatkossa aion sitä Päikänkin kanssa harrastaa. Kunhan tullaan tutummiksi toisillemme, niin uskaltaa ruveta laukkojakin nostelemaan ilman sitä turvallista penkkiä mihin tukeutua. :)

Ja meinasin unohtaa: kokeilin Päikällä nyt ihan normi nivelkuolainta, joka oli yhtä paksu kuin toi olympiakin, puuttuu vaan toi vipuvarsi. Vaikee sanoo oliko tamma erilainen näillä, kun treeni oli aika maastakäsinpainotteista. Selästä se tuntui mun käsiin ihan samanlaiselta. Et vaikka siitä olympiasta heräsi vähän kohinaa, todennäköisesti Päikkä on siihen tottunut eikä se sitä häiritse, vaikka tukiremmi puuttuukin. Täytyy katella jatkossa että miten menee milläkin kuolaimella ja millä kuolaimella sitä ite tykkäis ratsastaa.