26. huhtikuuta 2012

Kootut tippumiset - saa nauraa!

Eilinen ilman satulaa köpöttely sai miettimään hevosen selästä vasten omaa tahtoa poistumista ja millasia maastoutumisia sitä on vuosien varrella omalle kohdalle sattunut. En ole jaksanut enää laskea, mutta varmaan 10 ja 20 kappaleen väliin menee mun tippumiset. Miinalta en siis ole, Huom. vielä, ehtinyt tippumaan, mutta kokoilin tähän vähän niitä vanhempia muistelmia ja parista hetkestä on jopa kuvamateriaalia. 

"Mä niin tipun, mä niin tipun... Oho, mä tipuin."
Hölmöimpiä putoamisia on ollu varmasti sellaset hetket, että istut hevosen selässä, satulassa tai ilman, ja humma alla tuntuu menevän vähän turhan kovaa. Jotenkin oot vähän arka sitä pidättämään ja meno vaan kiihtyy, vauhti alkaa hirvittää ja jännityksessä alat puristaa reisillä pysyäksesi kyydissä. Teetkin itsellesi karhunpalveluksen ja juuri tästä syystä tasapaino järkkyy ja hetken päästä löydät itsesi maasta. Itelle on käynyt näin kahdesti, ratsastustunneilla, kerran satulan kera ihan ravista ja kerran ilman satulaa laukatessa. Jälkimmäisessä tapauksessa silloinen hoitoheppa jäi hölmistyneenä viereen kattomaan, että kenen luvalla mä taukoilen kesken tunnin. :D Ja molemmissa keisseissä siis itse hevonen ei ole tehnyt mitään poikkeavaa, kulkenut vain uralla eteenpäin ja tups, tontti kutsuu. 

Älä opeta tätä hevosellesi
Kävin joskus parisen kertaa perhetuttujen shettiksellä maastoilemassa, silloin kun vielä koon puolesta olin sopiva ratsastaja shetukalle. Vikalla kerralla ponin omistajan tytär ei päässyt lämppärillään mukaan kipsatun jalkansa takia. joten mun oli tarkoitus mennä maastoon yksin. Bellahan ei ollut samaa mieltä. Poni kietaisi takajalkojen varassa ympäri ekan 10 metrin jälkeen ja päädyttiin ratkaisuun, että sen omistaja taluttaa mua sen maaston. Käveltiin lenkki ja tultiin kotiin vievälle tielle. Rouva sitten kysyi, että haluanko ravata vähän. Pelkkään käyntiin kyllästyneenä sanoin tietenkin joo - virhe. Bellalle oli nääs fiksusti opetettu, että kotipihaan saa laukata miljoonaa. Niinpä kun taluttaja päästi ohjista irti, ensimmäiset kolme askelta taisivat tosiaan olla ravia. Sen jälkeen mentiin aivan järjetöntä kyytiä se puolen kilsan suora ja ihan turhaan yritin huudella "whoa"ta ja pidättää ohjilla, mitä yritin ilmeisesti niin kovaa, että ne jopa katkesi lopulta. Ketterästi poni kävi tipauttamassa mut tallin nurkalle: täysiä sinne ja jarrut pohjaan, niin painovoima vie ratsastajan mukavasti lavan yli tantereeseen. Sitten se kipsutteli tyytyväisenä hörisemään kauan kaivatulle tallikaverilleen.  

Talven riemuja ponystyle
Vielä noina ponivuosinani kävin yhden kaverin luona ratsastamassa. Hän omisti shettisruunan ja ylläpidossa oli russitamma, ja tämän kaksikon kanssa lähdettiin ratsastuskäytössä olevalle laitumelle vetämään ponirallia. Ravailtiin syvässä hangessa hyvä ura siihen ja alettiin laukkaamaan. Mulla oli tietenkin alla pukkiherkempi russi ja molemmat ponit riemastu vauhdista niin että jokusen kierroksen jälkeen vauhti oli aika hyvä ja lopulta tuli sellanen pukkisarja, että lensin kaulalle. Poni ymmärsi hidastaa käyntiin, mutta yrityksistä huolimatta en enää päässyt takasin selkään ja nauraen liu'uin alas paksuun hankeen selälleen. Ei muuta kuin uudestaan! 

Naruportin vaarat
Hovin Ratsutilalla ollaan yleensä lännenleireillä menty aina yks tunti trailia ilman satulaa. Tämä mahtava kuvamateriaali on tuolta ainoalta kerralta, kun olen kyseisellä tallilla koskaan maastoutunut. Ratsunani oli silloinen lemppari (no on se vieläkin :) Zider, vähän säpäkämpi ja vauhtivalmis arabiruuna. Tunti meni ihan rauhallisissa merkeissä ja Zider keskittyi hienosti tehtäviin, kunnes tuli naruportin aika. Naru jotenkin jännitti ruunaa kauheasti ja yritin vaan rohkaista sitä menemään lähemmäksi porttia. Sain napattua narun käteen, kun hepoa alkoikin taas epäilyttää ja Zider lähti hivuttautumaan poispäin suht hitaasti, käyntiä tai ravia. Naru tipahti kädestä, mutta epäonneksi se jäi hetkeksi jumiin mun polven ja hevosen väliin, ja tietenkin Ziderin vetäessä poispäin se portin toinen tolppa kaatui. Sittenhän se singahti laukkaan eikä mulla ollut hirmuisen suuret mahikset pysyä kyydissä. Kuvat on suht pieniä, mutta vikasta kuvasta pitäis näkyä, että nauran, joten välikohtaus ei todellakaan pilannut tuntia, se teki siitä vain ikimuistoisemman. :) Kuvissa mukana Anna & Sigi (?) pällistelemässä poikkeavaa tilannetta. 




Esteratsukoksi vaikka väkisin
Tämä taitaa olla tuorein tippumiseni, viime syksyltä siis. Lopettelin silloin Finessen vuokrausta ja vikalla kerralla aattelin että hei, hyppäänpä pitkästä aikaa! Kentällä oli valmiiksi muutama este, joten mikäs siinä. Päivän valitsin vaan todella huonosti, sillä oli tosi tuulista ja Finesse tunnetusti ei välttämättä muista miten käyttäydytään, jos sää ei sitä miellytä. Esteet ja enkkuratsastus ylipäänsä ei ole myöskään Finessen juttu, vaan tamma on aina rennompi länkkäriä mentäessä. Alkuverkassa ei tuntunut mitenkään pahalta, perus säpsyilyä, mutta parin ekan hypyn jälkeen tuli vauhtia lisää ja jopa pukkeja. Finesse ei harrasta pukittelua, noin yleensä, ja mullakin oli pukittanut viimeksi 1,5v sitten, ja kuitenkin kerta viikkoon sitä ratsastin. Loppuvaiheessa protestointi alkoi olla hyvin selkeää ja Fine pääsääntöisesti kieltäytyi aina tietyllä pystyllä. Sit päätin että nyt se muuten menee siitä yli vaikka mikä olis ja humman kieltäessä pamautin pohkeet kylkiin. Joo, kyllähän se hyppäsi sitten, mutta arvatkaa ehdinkö mä hyppyyn mukaan? Tästä havainnollistavasta tilannekuvasta voitte asian päätellä... :D Tuosta ilmalennosta päädyin vähemmän viehkeästi kaulan kautta mutalätäkköön miettimään asioita uusiksi. Polvi sai vähän tälliä ja päässä heitti hetken, mutta kipusin vielä satulaan ja hyppäsin saman esteen heti perään ongelmitta (vaikkei mun  esteistunnassa nyt muutenkaan kehumista ole...), kuten seuraava kuva teille todistaa. :) Finessen sinkoilumaineesta huolimatta oon pudonnut siltä tämän lisäksi vaan yhden kerran - ja täysin samalla tavalla. Opinko mitään? No, ehkä en kolmatta kertaa yrittäisi. (;



Loppuun voisin ympätä, että kuten näissä esimerkeissä, harvemmin noissa tupsahteluissa on mitään suurempaa sattunut. Välillä heittää päässä ja välillä on koko sääri ja polvi mustelmilla, ei sen enempää. Ihan pienenä tyttönä putosin maastossa hevosen pillastuttua niin, että sain lievän aivotärähdyksen ja kaupan päälle hevospelon viideksi vuodeksi. Hevosteluni määrään nähden oon päässyt todella vähällä, kun porukka murtaa luitaan ja pahimmassa tapauksessa katkoo jopa niskansa noissa hommissa. Että ei se ihan leikin asia ole, vaikka toisinaan hauskalta näyttääkin ja nykyään oon kehittänyt tasapainoa ja refleksejä yhä paremmiksi, ihan tippumiset välttääkseni. :) Mutta kuten huomaatte, hauskoja muistoja niistä on jäänyt ja joka kerta sitä oppii uutta. 

25. huhtikuuta 2012

Trailia ilman satulaa

Miina on ollut nyt viimeiset muutaman päivän vähän aktiivisemmalla liikutuksella. Päivin kanssa kun on käyty yhessä, niin ratsastettu about 2 tuntia / päivä ja Janetella oli ollut hyppytreeniä, joten aattelin että neiti vois olla vähän rentoutumisen tarpeessa. Kaipasin itekin vaihtelua ja nyt kun tää energiapakkaus oli sopivasti väsytetty, uskalsin jättää satulan telineeseen ja pompata paljaaseen selkään. :) 


Tietenkin Miina oli ottanut kevätkeleistä kaiken irti ja kesti hetken ennen kuin mutapossusta kuoriutui western-hevonen. Harjauksen hoidettuani olin just saanut kuolaimet suuhun ja hihnan melkein korvan taakse, kun seinää vasten levänneet kaksi haravaa kaatuivat ja kahisivat mennessään. Suitset tipahti mulle käteen ja Miina lähti pomppimaan tuttuun show-hevosen tyyliin takajaloilleen. Rauhottu aika nopsaan ja lyhyellä säkittämisellä suostui tulemaan puolen metrin päähän haravista. Jokin siinä äänessä, minkä harava päästää maahan osuessaan, sai tamman sävähtämään joka kerta valmiina pinkaisemaan pakoon. Se onkin sit niitä hyvin harvoja asioita, mihin sen vielä vois koittaa totuttaa. :) Kahisevan takin pois ottaminen tai pukeminen selässä taas ei tuottanut minkäännäköistä elettä koko hevosessa. 

Kentälle kävin etukäteen pystyttelemässä vähän trail-esteitä. Trail on usein hevostenkin mielestä hauskaa puuhaa ja näillä Hovilta opituilla metodeilla ratsastelin tehtävien välillä ravia ja itse tehtävät pääosin käynnissä, jolloin tehtävästä tulee hevoselle palkinto. Naruportti oli selvästi Miinan suosikki. Loppukäynneissä se suunnisti suoraan portille ja jämähti sen viereen. :D Tais hoksata että tällä esteellä pääsee helpoimmalla. Naruportti olikin Miinalle tosi iisi, kuuntelee hienosti apuja ja varsinkin istuntaa noin ilman satulaa mentäessä. 


Portin lisäksi laitoin kentälle ravipuomit. Niitä mentiin ravin lisäksi alkuun käynnissä ja tehtiin vähän peruutusharjotuksia. Ratsastin Miinan käynnissä kahden puomin väliin (tavallaan siis sivulta enkä "suoraan edestä" niin kuin ravipuomeja ratsastettaessa), pysähdys ja peruutus. Peruuttamalla myös pieni käännös ja peruutus viereiseen väliin. En tiedä onko, mutta tää ainakin tuntui Miinalle vieraalta asialta ja vaatii vielä hiomista. Neiti tuppasi hermostumaan kun oli peruutuksen jälkeen kääntynyt ja kummasteli että mitä ihmettä mä haluan. Sitten rupesi tarjoamaan sidepassia ja eteen ja taakse ja... Loppujen lopuksi ei menty tätä tehtävää kokonaan, tyydyin siihen että käännöksen jälkeen ymmärsi peruutusavut oikein ja peruutti 1-2 askelta. Tästä on hyvä jatkaa. :)



Viimeinen "este" oli kolme tötsää, jotka asettelin hieman matalahkon kolmion muotoon. Niitä köpöttelin käynnissä ja ravissa niin, että jokaisen kartion ympärille tehdään pieni voltti. Keskimmäinen tietysti eri kierrokseen kuin reunimmaiset, eli vähän kolmikaarisen kiemurauran vaikutteita tässä tehtävässä. :) Tässäkin kokeilin käynnissä vähän eri juttuja. Yhden käden ohjausta, pelkällä istunnalla jne. Olin alkuun aika skeptinen omasta tasapainostani ja kyydissä pysymisestä ravissa, mutta sain kummasti apua siitä, että pyysin Miinan päätä alas. Silloin keskityin vain siihen, vastaako hevonen apuihin, enkä ylianalysoi istuntaani ja selässä pomppimistani, ja istunta löytyi ihan itsestään. :)

Lopuksi uskalsin ottaa parit laukannostot ja wau - pysyin kyydissä! Miina ei lähtenyt kiihdyttelemään tai miettimään mitään pukitteluja (eipä se kentällä pukittelekaan, mutta pelkäsin että huonolla tasapainollani lähen puristamaan reisillä "pukkinappia"). Jaksoi nostaa rauhassa, pää alhaalla niin oikean kuin vasemmankin eikä vasempaan tullut yhtään vääriä! Jäi hirmusen hyvä fiilis ja koko ratsastuksen ajan tuntui heppakin tyytyväiseltä. :) Sunnuntaina sit seuraavan kerran, Miinan mielentilasta ja säästä riippuen joko kentällä perus western-hommia tai uusi yritys raviradalla. Jos se vaikka nyt kulkis ihan iisisti ja pysyis suitsetkin kasassa. :)

24. huhtikuuta 2012

Westerniä, itsenäisesti ja tunnilla

On taas kiirettä pitänyt ja postailu jäänyt pikku tauolle, mutta ei hätää, summaan tähän alkuun viimeisimmät Miinailut pähkinänkuoressa. :)

Perjantaina sato koko päivän lähestulkoon kaatamalla ja Miina pisti sirkuksen pystyyn jo tarhassa. Ajattelin ensin että jos se on rauhallinen, meen kävelemään ja vähän ravailen ilman satulaa. Okei, se ei ollut rauhallinen. Taluttelin sitten Miinaa kentällä jonkun aikaa ja testailin ihan perusjuttuja, pysähtymistä jne. Ei meinannu mennä pyynnöt läpi ja stoppi tuli vasta kun tamma pääsi kääntymään peppu sadetta päin... Aattelin että ei tää nyt niin pipipää ole, etteikö sillä ratsastaa vois, mut ilman satulaa se tietäis selvää maastoutumista mulle, joten hain länkkäpenkin ja kipusin kyytiin. Käynnissä ja ravissa Miina oli yllättävän hyvän tuntuinen sään huomioon ottaen ja miten se tuntu inhoavan mitään muuta kuin karsinassa jökötystä näillä säillä. Laukkaa otin vaan yhen hyvän noston per suunta, siinä meinas tulla näitä tykin suusta -lähtöjä ja hienoa koottua paikallaan laukkaa, kun en antanut vielä lähteä. Eli loppujen lopuksi ihan ookoo ratsastus, vaikka kastuttiinkin. 

Sunnuntaina juoksutettiin taas Päivin kanssa kimpassa Miinaa, Päivi ensin ja minä sitten. Pysyttelin käynti-ravi -akselilla, kun se tuntui menevän ihan ookoo. Babysteps vielä toistaiseksi. :) Päivi käväs lännenkamoilla selässä lyhyesti ja Miina näytti ihanan rauhalliselta, jopa laukassa. Sitä se oli minunkin kanssa, kun pääsin  koittamaan ja tällä kertaa, Päivin vinkistä, lyhensin ohjaa vielä enemmän ja sekin saattoi vaikuttaa laukan rauhallisuuteen. Olin kasaillut kentälle puomeista "taskun" ja treenailin sitä Miinan kanssa kaikissa askellajeissa. Tasku on siis kolmen puomin muodostama suorakulmio, jonka puomittomasta päädystä ratsastetaan sisään, pysähdytään ennen päätypuomia (mitä lähempänä, sen kovemmat pisteet) ja peruutetaan ulos. Laukasta ensimmäiset kaksi yrittämää meni reilusti yli... :D Mutta kolmannella tajusin alkaa pidättää ajoissa ja tuli ihan hieno suoritus. Olin tyytyväinen ratsastukseen ja hyvillä mielin lähin loppukäyntejä kävelemään pellolle. Se on kivasti sulanut, mutta aika märässä kunnossa, niin käppäiltiin ihan vaan kuivempaa reunaa myöten mäki alas ja käännyttiin takasin. Miina keksi hauskan leikin: "Lasken pääni alas napatakseni ruohotupsun suuhun ja samalla säikähdän ja ryntään laukkaan". Neiti ilmeisesti ajatteli, että kotiinpäin voi mennä täysiä. Sain aika nopsaan kiinni, peruutin rangaistukseksi ja käänsin humman takasin sinne mistä oli sännännyt. Yritti tietenkin uudelleen, mutta nyt oli ohjat kunnolla käsissä. Kolmannella kerralla ymmärsi kävellä nätisti takasin kentälle, ja siellä loppukäynnit loppuun.

Sitten oli taas mun ja Päivin yhteinen western-tunti. Nyt oli kamerakin matkassa ja helppo kuvata, kun toinen ratsastaja joutuu aina oottelemaan, kun toinen ratsastaa. Päivi lämppäs Miinan mukavasti ennen tuntia ja tällä kertaa mä menin ekana Marin suunnittelemat tehtävät. Käynnissä ja ravissa mentiin uraa pitkin ja pitkillä sivuilla tötterön ympärille voltti. Simppeliä perusratsastusta, missä pääs hyvin keskittymään omaan istuntaan. Otin laukkaa kans ihan uraa pitkin, tarkoituksena hidastaa tahtia ja palkita siitä aina hieman ohjaa löystämällä. Miinalla tuntu olevan kentässä tietyt kohdat, joissa hidasti ja toisissa taas kiihdytti, mutta loppujen lopuks ihan jees meni. Ennen ratsastajan vaihtoa testailtiin vielä hip-overia kaikissa askellajeissa. En tiedä/muista onko tälle enkkupiireissä joku termi tai vastaavankaltainen liike, mutta siis hip-overissa hevonen kulkee muuten suorana, mutta takapää hieman sisällä päin. Asetus tietty sisälle, mut sitäkään ei saanu lähteä liiottelemaan. Käynnissä ja ravissa tuntu ihan hyvin menevän, laukan nostoissa Miina rupes venkuloimaan ihan kummallisesti ja uskokaa tai älkää, pisti välillä jarrut pohjaan. :D Mieluummin mukamas seisoo paikallaan kun nostaa laukan "niin vaikeasta taivutuksesta". Hip-overin ois siis tarkoitus nimenomaan tehdä laukannosto hevoselle helpommaksi ja monet nuoret hevoset opetetaan nostamaan laukka hip-overista. Kyllä se sit lopulta nosti aina ja Päivin kanssa nää hommat suju kuin tanssi, kun olin sen ehtinyt sille opettamaan. :) Päivi meni samat tehtävät mun jälkeen ja minä räpsin Canonillani menemään. Meidän opettaja Mari oli lopputunnista ihan ihmeissään, että Miina hoksas niin nopeasti mitä siltä halutaan. "On se vaan niin hieno hevonen", sanoi Mari Miinuskan luonteesta kun puhuttiin. Ihan sama mitä siltä pyytää, se yrittää aina parhaansa miellyttääkseen ihmistä. Tähän loppuun laittelin näitä Päivin ottamia fotoja mun ja Miinan meiningeistä tuolta päivältä. Enjoy. :)








18. huhtikuuta 2012

Niilon omituisuudet


Aattelin koota tässä arkenne - ja mun arjen - ratoksi postausta tuon rakkaan kisuni erikoisista tavoista ja mieltymyksistä. Melko kattavasti Niilosta kyllä on infoa ja menneisyyttä ym. tuolla omalla alasivullaan, mutta ei sielläkään kaikkea kerrota. (;

Pahvilaatikot
Nipa on aina rakastanut pahvilaatikoita. Ja koreja, pahvikasseja, jopa muovikasseja - mitä tahansa mihin se mahtuu itsensä änkemään. Toisinaan kori voi olla niinkin pieni, että tollanen kolli siinä hädin tuskin mahtuu kaikki tassut sisäpuolella istumaan, mutta pakko sinne on kuitenkin ahtautua. :D Tai sitten joku oikein korkea (esim. 1 m) pahvilaatikko, josta ei yhtään nää, mitä sen sisällä on. Se on entistä jännempää ja sinne on hypättävä. Tässä tiivistyy se kliseinen sananlasku "Curiosity killed the cat". Ei tuo vissiin yhtään mieti et mitä jos se laatikko oiskin täynnä lasinsiruja tai vettä tai... Ei ei, pää edellä täysiä vaan! :D Ja kuten tässä yksi päivä taas Nipaa leikittäessä totesin, paras ostos tuon kissan leluista on varmasti leivänpaahtimen mukana tullut pahvilaatikko. Tässä postauksessa hieman tuoretta kuvamateriaaliakin näistä leikeistä ko. laatikon kanssa.

Hedelmät
Kyllä, minun lihansyöjäkissapedoista polveutuva sylivauvani tykkää hedelmistä ja syö niitä. Silloin kun se oli pentu, taidettiin systerin kanssa nuoruudentyhminä kokeilla sen kanssa about kaikkea ja syötettiin sille varmaan mitä tahansa sattu keittiöstä löytymään. Pentuna siis on maistellut porkkanaa, kurkkua, tomaattia... Sitrushedelmille Niilo tyytyy vain irvistämään, niitä se ei edes nuolaise pakon edessäkään eikä banaanikaan maistu. Miedomman makuiset, makeat ja kosteat hedelmät on enemmän Nipan makuun, ja tämänhetkiset suosikit ovat selvästi viinirypäle, luumu ja hunajameloni. Näitä se ei tosiaan popsi kokonaista hedelmää suoraan hedelmäkorista, vaan maistelee pieniä paloja silloin kun itse satun hedelmää syömään. Luumujen kanssa ollaan tehty sellanen diili, että mä syön hedelmän ympäriltä ja Niilo saa nuolla kiveen kiinni jääneet rippeet. :)



se näyttää saukolta :---D 

Siinä ainakin noi "oudoimmat" jutut, katellaan myöhemmin jos keksin jottain lisää kirjoteltavaa Nippelistä. Miinasta voisin tähän lyhyesti (=yksityiskohtia myöten) päivitellä, et tänään oli todellinen tuuliviiri-päivä. Alkuun juoksutin hetken käynnissä pienellä ympyrällä molemmat suunnat, niin että asettuu sisälle ja keskittyy muhun. Selkään noustessa oli tosi rento, kävästiin alkukäynneissä pellolla toteamassa se ratsastuskelvottomaksi kuravelliksi ja sen jälkeen Miina säpsähteli ja sinkoili kuin järkensä menettänyt... Raveissa rauhottu ja jakso työskennellä tosi hienosti, tuli oikein nättiä asettumista ympyrällä jne. Laukannostoissa pösötti taas pää pilvissä, jäkitti jos yritin taivuttaa kunnolla vasenta laukkaa nostaessa ja nosteli sitä oikeeta vaan... Sit kun se vasen lopulta nousi, se oli rauhallista ja nättiä, ympyröilläkin! Oikeeseen tuli myös pää pystyssä -nostoja, mutta itse laukka oli oikein hienoa. :) Loppuravitkin meni lunkisti ja nätisti. Loppukäynnit lähettiin tekemään maastossa, pyörätietä pitkin maasta käsin ja jonkun matkaa myös selästä. Maasta oli parempi, tallilta poispäin sain potkia sitä eteenpäin kuin elämäänsä kyllästynyttä tuntiponia ja kotiin päin taas pidätellä kuin laukkaratsua aukeavan portin edessä. Sillan tamma ylitti hienosti, vaikka pelkää solisevia puroja ja ylitettiin kuitenkin iso ja paikoittain tulviva Sipoonjoki. Takaspäin sain maastakäsin muistutella lähes koko ajan, että minä olen johtaja ja kuljen edellä, ei Miina. Herkkis-arabi viskeli päätään oikein teatraalisesti aina kun ohjaa ravistin. Ohitettiin tällä maastolenkillä pari rekkaakin. Ekalle tuli taas ravipyrähdys, tokalle ei pään heilautusta enempää! Tähän vaikutti varmaan se, että älysin pysäyttää Minskin just rekan tullessa, peppu ojaan ja nokka tietä päin. Ja oltiin niin lähellä talliakin, että ehkä se meinas et turha ruveta enää sekoilemaan? (;

15. huhtikuuta 2012

Menneiden muistelua

Eilen tuulahti jostakin sellanen muistelufiilis. Mitä kaikkee sitä on ennen Miinaa tehnyt ja missä kaikkialla tullut pyörittyä heppailun merkeissä. Ekana mieleen muistu viime kevään vakioratsuni Musta. Ratsastelin silloin Fredbackan tallilla, jossa aloitin ensin Finessen vuokraajana ja aloin myöhemmin ottaa länkkäritunteja tallin hevosilla. Vuosi sitten kevättalvella mut laitettiin kokeilemaan Mustaa. Nuoren eestinhevosruunan omistajalla ei ollut enää aikaa sille, ja Finessen toinen vuokraaja Riina liikutteli sitä välillä kun vaan ehti. Mä taas aloin kiinnostua käymään tallilla useammin kuin sen yhden päivän viikossa, ja Riinan kehoituksesta otin Mustan liikuteltavakseni.

Kävin sillä kerta viikkoon tunnilla ja toisen kerran hääräilin itsekseni, juoksuttelin pyörössä, ratsastin koulua ja westerniä, satulalla ja ilman, ja kokeiltiin me maasta käsin trailiakin. Musta jätti jälkensä sydämeeni luonteellaan. Sanoin sitä usein koiraksi, toisinaan se muistutti enemmän sellaista kuin hevosta. Musta halusi aina olla siellä, missä ihminenkin eikä voinut koskaan saada liikaa rapsutuksia - se suorastaan rakasti niitä. Se seurasi kentällä kuin koira ja selästä käsin osasi myös olla jyhkyn ulkokuorensa sisällä herkkäkin poika. Maastoilu ja esteet oli Mustalle haastavimpia, kun niitä oli vähemmän menty. Ilmeisesti se oli alkanut omistajalleen riekkua maastossa ja maastoilu lopetettu siihen. Minäkin maastoilin sillä mahtavan yhden kerran Riinan ja Finessen seurassa ja senkin käyntilenkin sain ratsastaa hyvin napakkaan pakettiin sen hevosen, ettei pääse lähtemään lapasesta - yritystä oli. Esteitäkin mentiin vain valvotusti, estetunnilla, ja tämä oli tunneista ehkä pukkirikkain. Musta kun oli vähän lihavassa kunnossa, oli se myös laiska eikä nostellut jalkojaan esteelle tultaessa. Niinpä puomit kolisi - ja sit alko pojua harmittamaan = pukki.

Kesän puoliväliin asti jatkoin Mustan kanssa touhuilua, kunnes Finesse muutti toiselle tallille. Lähdin tietysti perässä ja sille tielle jäin. Musta oli nimittäin myynnissä eikä mulla enää aika riittänyt sille, ja kun viimeksi siitä jotain kuulin, taisi lähteä ylläpitoon. Toivottavasti sillä pallerolla on kaikki hyvin ja löytäisi vielä ihmisen, joka jaksaisi sitä kouluttaa enempi westerniin ja trailiin. Se on selkeesti Mustan juttu, kuten tästä kokoamastani muistovideosta paljastuu. :)


Länttäsin tähän vielä toisen videon, josta oon malttanut tehä sen verran lyhyen et sen jaksaa jopa katsoa. :D Pientä western-koostetta noilta Fredbacka-ajoilta ja on siinä vähän Hovin Ratsutilalla filmattua barrel racing -leirikisaakin mukana. (; Kesällä oon tosiaan sinne taas menossa leirille, täytyy taas nakittaa jollekin kamera kouraan, et sais uutta videomatskua - ja Miinasta kans tietty! 


14. huhtikuuta 2012

Miina & Nipa - kuulumisia

Kuva © Roosa T.


Tänään oli se luvattu kurinpalautuspäivä edellisen sikailun jälkeen. Ei tosiaan ollut mitään kontrollia koko hevoseen, ei maasta eikä selästä käsin koko sinä päivänä. Juoksutuksessa kusetti pahiten, joten sitä lähettiin Päivin kanssa ekana oikomaan.

Päivi juoksutti Miinan alkuun ihan kunnolla. Kertoi ja näytti, miten tamma on oppinut eri avut juoksutuksessa jne. Tää olikin tosi hyödyllinen kertaus, mulle kun ei oo kukaan tainnu sitä edes opettaa alunperin, vaan oon kattomalla ja kokeilemalla oppinut ja jälkeenpäin napsinut eri tyyleistä omaani vaikutteita. Tuli taas yhtenäistettyä tätä mun ja Päivin tyyliä toimia Miinan kanssa. :)

Alkuun tosiaan se juoksutus näytti menevän ihan nappiin, mutta sitten Miina sai vähän vauhtia kavioihin laukassa. Sen jälkeen ei osannut enää keskittyä vaan alko jäkittämään paikoillaan, rintamasuunta juoksuttajaa kohti eikä mistään raipalla huitomisista suostunut liikkumaan - paitsi täyttä laukkaa. Sitä jumpattiin rauhottumaan ja vaihettiin sitten juoksuttajaa. Mun kanssa Miina ei asettunut yhtään sisälle, haahuili vaan liinan päässä miten sattuu, joten jätettiin harjotus käynti-ravi -tasolle. Jatkossa sovittiin että Päivi ruotii juoksutusta enemmän yksin ja mun kanssa ja mä voin tehä käynnissä liinaharjotuksia, että oppis kulkemaan asettuneena sisälle, eikä ulos, niin kuin tänään esitti.

Kentälle alko kerääntyä ruuhkaa, joten vaihdettiin juoksutus ratsastukseen ja Päivi kävi ekana selässä lyhyesti. Oli kuulemma tyytyväinen käännöksiin ja myös mun vinkkelistä tuli tosi nättejä laukannostoja ja pehmeetä, rauhallista laukkaa, ihan volteillakin. :) Pääsin sit itekin koittamaan ja alotin käynnissä ihan pysähdyksillä. Miina oli jotenkin tosi rento - ehkä se reipas juoksutus teki tehtävänsä - ja kuunteli hirmu hyvin istuntaa, pysähdykset oli tosi hyviä! Tuntu taas pitkästä aikaa siltä että hei, mähän osaankin ratsastaa. Siirryttiin raviin ja sama homma! Alun haparoinnin jälkeen Miina esitti jopa jogia ja kulki niiiin nätisti ettei tosikaan - en ollu uskoa sen viime kerran jälkeen että on sama hevonen alla.

Pakkohan se oli sit toiverikkaana alkaa laukkoja nostelemaan, ja siinä ne pilvilinnat särkyikin taas. Ihan nättiä laukkaa, mutta edelleen liian kovaa - ei se Päivin kanssa sellanen ollut! Vika on siis mussa, kun oon antanut sen mennä, niin nyt se olettaa ja testaa joka ikinen kerta. Täytyy vaan olla tiukkana ja vaatia hitaampaa hitaampaa. Loppuraveissa tuli taas niin nättiä liikettä turpa hiekkaa viistäen, ettei ois tehny mieli lopettaa ikinä. :) Nyt oli tosiaan taas kuolain suussa ja aivan eri meno kuin keskiviikkona. Silti tuntuu et sidepullilla kuuntelee paremmin, vaikka nyt kuuntelikin ihan ookoo. Jospa ens kerralla menis taas kuolaimetta, kattois millasta liikettä tällä kertaa tulee. :)


Niilosta voisin kirjotella kans pientä päivitystä. Eipä sen kollin elosta paljon oo kerrottavaa, täällä se nukkuu ja sotkee hiekkalaatikkoa ja repii mattoja päivät pitkät. :D Vähän turhautuneen oloinen ja kaipaa kovasti leikkiä, ei vaan tunnu iteltä aina löytyvän aikaa saati jaksamusta siihen. Tänään naksuteltiin vähän pitkästä aikaa ja harjoteltiin aikasempien temppujen lisäksi luokse tulemista nimellä kutsuttaessa. Namit kourassa kävelin makkarin oven taakse ja huutelin Niiloa. Olkkarista se laiskajaakko lompsi eteiseen miettimään suuntaa ja kun se lopulta seuras mun ääntä makkariin, näki mut silmäkulmastaan ja säikähti niin että pomppas takajalat edellä seinää vasten. :----D Ei voinu ku nauraa raukalle ja kokeilla uudestaan, yritin tällä kertaa olla vähemmän pelottavassa paikassa eikä se sit enää hötkyillyt. :) Kissalle saa ehdotella aktiviteetteja, jos semmosia mieleen tulee! Niitä koitetaan sit toteuttaa parhaan mukaan.

11. huhtikuuta 2012

Ihana kamala Miina

Kuva © Ann-Marie H.

Maanantai oli taas mun ja Miinan yhteinen päivä - ja meillä oli niin hauskaa! Keli oli mitä ihanin, aurinko paisto lämpimästi pikkutallin edustalle, mihin leiriydyin Miinan kanssa putsaamaan tamman harjakassia ja harjoja karvoista, pölystä ym. Kun harjat oli siistitty, harjasin Miinan ja kaviot kun sain putsattua, tamma äkkäsi olevansa "vapaa" (riimunnaru kaulalla) ja pinkaisi karkuun. :D Mun omaa tyhmyyttä, mutta onneksi se on niin primadonna, ettei halunnut poiketa tallotulta tarhapolulta märkään lumihankeen. Neiti kipitteli tarhalta toiselle ja umpikujassa jäi hölmönä toljottamaan paikoilleen.

Palautettuani Miinan tallin edustalle, vaihdoin riimun naruriimuun ja riimunnarun maastakäsittelyköyteen. Käppäiltiin kentälle ja käytiin sulkemassa molemmat portit. Tästäkin huolimatta irtojuoksutuksessa Miinan on vaan pakko aina juosta sille talliin päin vievälle portille ja välillä jopa yrittää ahtautua sen ali... Ketterähän se on, täytyy pitää huolta ettei se joskus oikeesti pääse sieltä ja opi huonoille tavoille. :D

Irtojuoksutus ei mennyt ihan niin kuin pilvilinnoissani olin haaveillut. Että hevonen juoksisi kauniisti ympyrällä ympärilläni, vaihtaisi suuntaa ja askellajia elekieltäni lukemalla ja niin edespäin. Todellisuus oli toinen. Miina pinkoi milloin ravia, milloin laukkaa ja mahdollisimman näyttävää sellaista kentän portilta pitkää sivua toiseen päähän ja välillä koukkasi vähän sivummaltakin, jos kehtasin yrittää vaihtaa sen kulkusuuntaa. No, tästä huolimatta Miina oli elekielelle avoin ja join-up onnistui hienosti. Täytyy antaa pisteitä Päiville ja muille Miinaa kouluttaneille, se hevonen on hyvin säkitetty! Tein vähän luottamusjuttuja, heittelin taas narua jalkoihin, kiersin narua mahan ympäri, jalan ympäri ja nostin jalkaa narulla... Ei edes korvaansa lotkauttanut. :) Join-upia seurasi tietysti follow-up eli jäähdyteltiin vähän kävelemällä ympäri kenttää. Miina kulki taas kuin koira perässä ilman mittään naruja, käännöksiä, peruutuksia jne. - paitsi sitten kun sattui näkemään täydellisen paikan piehtaroinnille. ;)

Hiekkakylvyn jälkeen putsailin selkää sen verran, että siihen kehtasi satulan laittaa, ja hyppäsin kyytiin. Sidepullilla mentiin taas, tuntuu toimivan tosi hyvin Miinalla. Ympyröillä taivuttelua ja muuta perusjuttua ravissa. Käynnissä kokeilin ratsastaa aivan täysin istunnalla. Heitin jalustimet jalasta ja pohkeet ei nyt täysin irti mutta höllemmin ja vältin tekemästä ohjilla mitään liikettä. Kokeilin pysähdyksiä, liikkeelle lähtöjä ja siirtymisiä käynti-ravi -akselilla. Olin positiivisesti yllättynyt, miten hyvin se onnistui! Ohjaa ei juuri tarvinnut käyttää, mutta välillä jäin liikkeelle lähdöissä ja raviin siirryttäessä nykimään ees taas satulassa keksimättä että mitä se mun istunta oikein tekee käskeäkseen Miinaa liikkeelle. Tamma vaan jökötti paikallaan ja odotti pohjetta, ihmetteli varmaan että mitäs siellä keikut.. :D

Kuva © Ann-Marie H.


Maanantaista jäi tosi hyvä fiilis - eikä se sitten kauan kestänytkään. Tänään olin päättänyt lähteä aamutuimaan maastoon. Miinahan ei ollut samaa mieltä. Kun selkään pääsin, alkoi sellanen säpinä että oksat pois. Siis se hevonen ei suostunut kävelemään. Alkukäynneissä. Olin vähän että "Mikä sua vaivaa?!" ja yritin laannutella turhaa intoa pidätteillä, väistöillä ja tiukoilla volteilla. No saatiin käveltyä ja päätin että meen kuitenkin kentällä, kun Miina on jo nyt näin herkkänä, et en halua tietää mitä se keksii jos tulee rekka vastaan tai ohitetaan puro. Siirryttiin raviin, jos sitä raviksi voi kutsua. Ruutia olis ollut taas jakaa vaikka koko maailman hevosille, sellasta haipakkaa mentiin, vaikka kuinka otin reiluja pidätteitä ja lopulta ratsastin ihan napakalla koulutuntumalla, lännenkamoista viis. Ainoastaan parin metrin kokoiselle voltille pakottaessani sain tamman ravaamaan siedettävää vauhtia ja pääkin painui alas, mutta heti kun pääsi suoristumaan vähänkin, vauhtia lissää!

Välikommenttina tähän väliin, maastoa ajatellen olin laittanut Miinalle sidepullien sijaan Päivin varaosista kyhäämät "lännensuitset", kuolaimilla. Ja ihme kyllä, nyt tuntui ettei ollut kunnollista kontrollia sinne suuhun. Sidepulleilla oli paljon parempi, mutta tääkin voi johtua ihan vaan eilisestä vapaapäivästä tms.

Niinpä muuten toista kertaa suunnitelmia ja hain liinan. Sidoin ohjat satulaan ja aloin ohjata Miinaa ympyrälle, että ravailis juoksutuksessa energiansa pois. Juu ei, tämähän ei hänelle sopinut, ei varsinkaan vasen kierros mistä halusin aloittaa. Tamma pomppi pystyyn minkä ehti ja liikku kaikkiin muihin paitsi siihen suuntaan, mihin minä halusin, ihan sama miten sitä raippaa ilmassa heiluttelin. Lopulta Minski veti kunnolla herneet nenään ja sai tempastua laukkaryntäyksessä liinan mun kädestä. Jipii, vapaus koitti jälleen, täyttä laukkaa portista ulos ja talliin. Tässä vaiheessa olin kiitollinen, ettei tallilla ollut muita, kuulemassa lievästi turhautuneita "*******n hevonen!!!!" -huutoja. Parin sekunnin ajan harkitsin myös erittäin houkuttelevaa vaihtoehtoa "Nyt tungen sen hevosen karsinaansa ja hyppään autoon". Pakko se oli juosta mäkeä ylös hepan perään ja takasin kentälle miettimään asiat taas uusiksi.

Mun neljäs ja viimeinen vaihtoehto päivän ohjelmalle oli turvautua irtojuoksutukseen. Riisuin tammalta kamppeet pois kokonaan, portit kiinni ja piiska viuhumaan. Eipä sitä paljon tarvinnut hoputtaa, tällä kertaa tuli ihan reipasta laukkaa ees sun taas. Saipahan ainakin energiansa purettua, lopultakin! Miina alkoi jo näyttää ihan hyvältä, vaikka vähän kovaa menikin ja aloin tarjota sille mahiksia join-upiin. Eikä mitä, viskeli päätään ja pomppi vaan ohitse. Parin "kierroksen" jälkeen alkoi ääni kellossa muuttua ja reippaassa ravissa tamma tuli pää pystyssä kohti, mutta hidasti ennen ja käveli nätisti luo. Jee, ensimmäinen pieni onnistumisen murusen tunne koko rumban aikana. Käveltiin taas ilman mitään värkkejä yhdessä sen verran, että kaahailijalla alko hengitys tasaantua - ja pääsi taas hieromaan selkäänsä ah niin ihanaa kentän pohjaa vasten.

Putsailin taas selkää ja laitoin vielä lopuksi suitset ja satulan päähän fiiliksellä "Nyt oon tehny niin paljon työtä sen eteen että se rauhottus niin pakko sen on mennä rauhallisesti selästä käsin hetki!". Nojoo, kyllähän se oli parempi mitä selkään noustessa, mutta ei varmaan ulkopuolisen silmin näyttänyt rauhalliselta.. Ravailtiin suurta pääty-ympyrää ja laukkaakin otettiin ympyrällä yks hyvä nosto kumpaankin kierrokseen. Miina tuntu jopa kovalta suusta ja sain ihan kunnolla pidättää sitä vähän väliä. Ei ollut ihan pleasure-laukkaa tällä kertaa. :D

Lopuksi käytiin kävelemässä pari kierrosta peltolenkkiä ja siinä Miina vasta rauhottui. Joo, loppukäynteihin olin tyytyväinen. :) Ja meni se loppuravitkin hienosti pää alhaalla, mutta vauhtia oli edelleen ihan liikaa. Lauantaina mulla olis mahdollisesti Päivin kanssa taas yhteinen Miina-päivä. Aattelin pyytää vähän apuja tohon liinassa juoksutukseen, kuten ehkä jo huomasitte, se tamma kusettaa mua siinä ihan kuus nolla... Ja selästä käsin palaillaan varmasti tohon vauhdin tiputtamiseen, toivottavasti hieman edistyksellisemmin kuin tänään. :)

8. huhtikuuta 2012

Miinan valokuvausta

Tänään kokoonnuttiin tallille kolmen valokuvaajan voimin - tosin itse jätin kameran autoon ja toimin enemmän kameran edessä. Anni ja Roosa saapuivat kuvaamaan mua ja Miinaa enkä voi kylliksi kiittää, ihan mahtavia kuvia tuli! Tallille tullessa todettiin, että jaa, kenttä on seuraavat kaks tuntia varattu eikä sinne saa mennä... No, onnistuin epätietoisuuttani perustellen sopimaan, että saan mennä sitten kun nuorin hevonen on ratsastettu alta pois, kunhan pysyn poissa tieltä. Siinä meillä jäi sopivasti tunti aikaa ennen ratsastusta, niin puunattiin Miina, taiteiltiin näyttelyriimu päähän ja eikun menoksi! Seisotin ja juoksutin Miinaa läheistä mettäpolkua pitkin kameroiden räpsiessä ja tässä on tulos:



Kuvat © Roosa T. 




Kuvat © Ann-Marie H. 

Sit heitettiin lännenkamat selkään ja suunnattiin kentälle. Itse ratsastuksesta ei juuri ole mitään ihmeempää kerrottavaa. Olin tosiaan ajatellut tekeväni trailia, mutta kun kentällä pidettiinkin valmennusta, en ihan kehdannut lähteä pystyttelemään mitään naruportteja sinne.. Niinpä ideat oli aika vähissä ja treeni jäi hyvin perushinkkaamiseksi. Reippaat alkuravit kevennellen, sen jälkeen hitaammaksi istunnalla pyytäen. Ennen laukkoja kylkivenytykset  - sujui muuten todella hyvin nyt se tötsän ympäri väistätys! - ja niin poispäin. Laukat sujui oikeeseen todella hyvin ja vasempaan... näh. Oikeeseen tuli hyviä, rauhallisia nostoja ja meno oli muutenkin mukavan rauhallista ja nättiä, laukkaa pystyi ihan työstämään. :) Vasempaan tuli ensin muutama väärä, sit alko nousemaan oikeita, mutta kauhee kaahotus ja tuntu että koko hevonen kaatuu sinne vasemmalle koko ajan. Miina oikein vältteli uraa, sitä sai ihan pohkeella sinne ratsastaa, olis halunnut vaan helpolla kaartaa ympyrää koko ajan. Jostain syystä tänään oli vasen laukka helpompi just ympyrällä eikä suorilla urilla.




Kuvat © Roosa T. 

Loppukäynnit käppäiltiin peltoa ympäri ja käytiin kuvaajien kanssa vielä lähipitseriassa kahvilla. Kiitos tytöt kivasta päivästä ja hienoista kuvista! :)


Kuva © Ann-Marie H. 

4. huhtikuuta 2012

Hyviä ja huonoja päiviä


Enpä oo taas Miinailultani ehtiny kirjottamaan, joten koitan tässä tiivistää viimesen kolmen Miina-päivän tunnelmia. Perjantaisen tunnin jälkeen koitin lauantaina keskittyä uuteen istuntaani, ja samalla keksiä Miinalle mieluista tekemistä. Niinpä kyhäsin kentälle pienimuotoisen trail-radan, joka näytti tältä:


Lauantai - hyvä päivä

Aluksi harjoteltiin käynnissä sikin sokin pyörimällä kaikkia tehtäviä. Pujottelu oli käynnissä suht helppo, ravissa tuntu menevän aina yks tötsä ohitse liian vikkelään, ehkä vähän lyhyet välit tuli laitettua.. :) Maapuomilla tehtiin sidepassia puomin päällä. Se sujui hienosti, ainakin toiseen suuntaan, toiseen (en muista enää kumpaan) oli huomattavasti tahmeempi ja Miinaakin alkoi jaloissa koliseva puomi hermostuttaa. Pari kertaa otettiin ilman puomia ja sitten toimi taas puomin päälläkin. Naruporttia tein molemmista suunnista, vasemmalla ja oikealla kädellä. Miina on ihan varmaan tehnyt sitä ennenkin, sillä osasi ihan superhyvin! Alkuun kävin vain pysäyttelemässä lähelle porttia, nostin narun ja heiluttelin, koskettelin sillä Miinaa. Ei säikkynyt yhtään ja niin se portista läpimenokin onnistui mahtavasti.

Sitten siirryttiin raviin. Ravasin aina tehtävien välillä ja tein tehtävät käynnissä, jolloin niistä tulee hevoselle palkinto. Tää on joskus Hovilta aikoinaan opittua. :) Lopuksi unohdin muut esteet ja otin laukkoja, välillä puomin yli ja välillä uraa pitkin. Aloitin tapani mukaan vasemmasta - ja se oli mahtavaa! Nousi jopa peräkkäin pari vasenta laukkaa ja sitä sai painella ihan surutta kierrostolkulla. Vaikuttaa varmasti sekin, ettei kenttä ole enää jäinen eikä Miinan tarvitse varoa kaatumista. Sit vaihdettiin oikeeseen laukkaan - ja mikä pettymys. Se oliki sit vaikeempaa ja sain hinkata lähestymisiä puomille monet kerrat, ennen kuin olin tyytyväinen rauhalliseen vauhtiin ja ei-kolisevaan ylitykseen. Tästäkin huolimatta tosi onnistunut ratsastus!

syksyisissä trail-kilpailuissa ottamiani kuvia; sidepass puomin päällä ja naruportti

Maanantai - huono päivä

Maanantaina en ollut yhtä onnekas. Lunta oli tupruttanut varmaan läpi yön, sitä oli joka puolella about 20 senttiä - kenttä mukaanlukien. Miinaa alko samantien potuttaa kavioista lentelevät tilsat eikä saanut yhtään keskityttyä mihinkään. Vaihtelun vuoksi heitin tammalle päälle enkkukamat - kuolaimetkin - eikä se tuntunut juuri hermostuvan, vaikka se haava varmasti vielä on olemassa siellä kielessä. Länkkää olen siis mennyt kuolaimetta, sidepull-suitsilla, ihan siksikin, että lännensuitset meni rikki.

Kenttä oli siis ihanaa tilsapöperöä, jossa hevonen juuri ja juuri pysyi pystyssä. Ravissa tuli taas liikaa vauhtia ja laukkaa en uskaltanut ottaa kuin yhdellä pitkällä sivulla parit nostot. Niissäkin Miina olis mielellään lähtenyt kuumumaan, joten treeni jäi aika lyhyeksi ja käyntipainotteiseksi taivutteluksi vaan. Tunsin itseni alkuun kieltämättä vähän orvoksi koulusatulassa, jossa ei ookaan sitä valtavaa takakaarta tukemassa. Ei siitä kyllä haittaa ollut, sillä huomasin seuraavana päivänä taas länkkärillä ratsastaessani, että tukeudun ihan liikaa siihen takakaareen, mikä tuntuu vieläpä Miinaa hermostuttavan. Se pomppaa aina vauhdilla eteenpäin, jos sinne kaarta varten tupsahdan hetkeksikin.


Tiistai - huono päivä

Sitten oli vielä tiistai-iltapäivän treeni. Nyt kenttä oli taas ratsastuskunnossa ja luvassa jälleen länkkäritreeniä. Kenties tuulisen sään takia Miina oli tavallista säpäkämmällä tuulella ja säikkyi läpi tunnin aivan kaikkea mahdollista: lumikasoja ja tuttuja käveleviä ihmisiä muunmuassa... Tallin omistajan pojan kävellessä kentän ohi kotiin Miina rykäisi alkukäynneistä sellasen laukkaspurtin, että meinasin lentää tantereeseen. Onneksi tasapaino ja nopea ohjasote pelasti, ja tämän jälkeen pistin tamman hommiin, ettei keksisi enää tyhmyyksiä.

Tällä kertaa kokeilin vähän pleasure-tyyppistä harjottelua. Pleasure-kilpailuissa ratsastetaan ryhmässä uraa pitkin tuomarin huutelemia askellajeja. Tuomari voi huudella myös pysähdyksiä, peruutuksia ja suunnanvaihtoja. Tarkoitus on, että hevonen liikkuisi rennon ja miellyttävän näköisenä, eli mahdollisimman hitaasti, ja voittaja on se hevonen, jolla tuomari mieluiten haluaisi itse ratsastaa - tai näin olen jostain lukenut. Miinan kanssa tämä tarkoitti siis uraa pitkin ravailua, pyytäen päätä alas ja tahtia hitaammaksi. Tässä korostui myös uusi parempi istuntani, jolla yritin tahtia hidastaa ja kun se ei riittänyt, sitten ohjalla.

Raviin olin suht tyytyväinen, mutta sitten otettiin taas laukkaa. Laukkojen jälkeen mun oli tarkoitus palata tähän pleasure-harjoitukseen ja tuomaria kun ei ollut paikalla, mielivaltaisesti siis itse huutelin päässäni suunnanvaihdot ja siirtymiset. Tätä siis tein jo ravi-käynti -akselilla, ja piti laukassakin, mutta ei. Miina lähti taas, tiukasta tuntumasta huolimatta, viipottamaan hirveetä kyytiä ympäri kenttää uusia nopeusennätyksiä.. Tämä tapahtui molempiin suuntiin - tähän väliin täytyy taas hehkuttaa, että vasempia nousi enemmän oikein kuin väärin ja mentiin jopa ympyrällä! - ja lopulta tyydyin siihen, että sain hidastettua vauhdin edes normaalitasolle, enkä lähtenyt vaatimaan sitä hirmuhidasta pleasure-laukkaa, johon Miina tuskin on valmiskaan vielä.


Ja tulevaisuudessa...

Pääsiäinen tuo pienen tauon ratsasteluun, kun lähdetään käymään Kimmon vanhempien luona Porissa. Sunnuntaina on seuraavan kerran luvassa Miina-päivä ja minulle on lupautunut huimat kaksi valokuvaajaa mukaan ikuistamaan treenejä. :) Eli ens postauksessa pitäis olla vihdoin uusia kuvia mun ja Miinan menosta. Sillä välin otan vastaan postausideoita, kysymyksiä, kommentteja ja jos herää ideoita tuon sunnuntain ratsastuksen saralta (trailia olin ajatellut), sitäkin voi ehdotella suoraan kommentteihin tai hannapietilainen@windowslive.com.

1. huhtikuuta 2012

Niilon temppuja kuvina

Saatiin tässä yks päivä Kimmon kanssa aikaseksi temputtaa Niiloa kameran edessä ja aattelin tehä tällasen kuvapainotteisen postauksen tällä kertaa. Tässä siis naksutinkoulutuksen hedelmiä ja alempana Niilon seikkailuja korkeuksissa. (;
















Olen puolivahingossa Nipalle jo sen ollessa pentu opettanut, että ihmistä voi käyttää tikapuina. :D Jos siinä vieressä sattuu joku seisomaan, kun kisu haluaa vaikka hattuhyllyltä alas, voi selkää pitkin kipsutella alas. :)