Lumipyry - mikä mainio sää ratsastaa

Kävinpä tänään sitä Finesseä liikuttelemassa. Sääolosuhteet oli tämän neidin mielenliikkeet huomioonottaen mitä parhaimmat. Fine ei tykkää yhtään tuulesta eikä juuri sateestakaan. Tuulen mukana se todennäköisesti kuulee vähän mitä sattuu ja herkkänä tammana lähtee säikkymään ja sinkoilemaan yhä useammin.

viime kerralla Fine treenas mieluummin tarhassa...

Ilmeisesti paksu lumikerros ei innostanut enää hippaleikkiin - niin kuin viimeksi... - ja Fine antoi heti kiinni tarhassa. Taluttaessa oli ehkä vähän säpäkkä, ei mitenkään normaalista poikkeavasti, ja varustaessa ihan perus. Jouduin laittamaan koulusatulan, kun länkkäri on menossa vaihtoon, ei istu kunnolla. Lännensuitset kuitenkin iskin Finelle päähän, niihin ohjiin kun on tottunut, ne on paljon miellyttävämmät ja sopivammat mun tyyliin ratsastaa. :) Ja Finesse tykkää niistä, enemmän kuin enkkusuitsistaan, näitä kuolaimia se lähtee aina lääppimään ne nähdessään tyyliin "Laita ne jo suuhun!" :D

Tallin ovesta kun pihalle pääsin - tarkemmin ottaen, selkään asti - alkoi show. Kaikki järki hevosen päästä katosi nanosekunnissa ja siinä sitä sit sinkoiltiin pitkin tallipihaa suuntaan X, sitten suuntaan Y. Kun olin ehtinyt rangaistukseksi peruuttaa ja matka jatkui, seuraava äkkilähtö... Tilannetta ei yhtään helpottanut pihassa eestaas puksuttava aurauskalusto. Totesin etten saa koko hevosta en kentälle enkä maastoon - tai ainakaan en uskalla lähteä, jos se tuollalailla käyttäytyy. Niinpä heppa takas talliin, liinaa ja juoksutusraippaa hakemaan.

Kentälläkin meno oli enemmän tai vähemmän psykoottista. Reippaan juoksutuksen jälkeen Fine alkoi näyttää rennommalta ja uskalsin mennä uudestaan selkään. Alunperinhän mun oli tarkoitus mennä maastoon, mutta tässä kohtaa se ei tuntunut enää kauheen hyvältä idealta (kun ei siellä ees näe eteensä siinä tuiskussa). Niinpä tehtiin kentällä lähinnä ympyröitä, vaadin kunnon taipumista ja vähän väistöjä, että sai tamma vähän ajateltavaa. Pohja oli aika huono ja laukka sen takia melko hankalaa, en lähtenyt Fineä kiusaamaan vaatimalla sitä kovin montaa kierrosta. Ravissakin jouduin, vasten tapojani, keventämään epätasaisen kyydin takia, mitä enkkusatula ei yhtään edesauta.

Lopulta Fine kuunteli niin nätisti ja toimi ihan normaalisti, että lähdin vielä lähitielle käppäilemään loppukäyntejä. Tallilta poispäin mennessä Fine koitti kuikuilla mahiksia kääntyä takaspäin ja säpsähteli vähän millon mitäkin. Kun sit käännyttiin ympäri, muuttu ääni kellossa. Mikään ei enää pelottanu, varovainen sipsuttelu muuttu vankoiksi, reippaiksi askeliksi ja kun mä en enää pystynyt juuri katsomaan eteenpäin ollenkaan, lumi pyrytti vaakasuoraan edestäpäin, tuli sellanen tunne, että tää hevonen vie mut turvallisesti perille. :)

Finesse viime kesän edustuskuvauksissa

Vessa on huoneista kotoisin

Onpahan ollut todella kiireinen viikko, ja postailu jäänyt vähemmälle. Ei tässä mitään julkaisemisen arvoista oikein oo ehtinyt tapahtumaankaan, normaaleja työkiireitä ym.

Niilo on kotiutunut tänne meille mukavasti. Jokapäiväinen harmi on vielä se ovella maukuminen ja kahvaan hyppääminen (Nipa osaa avata ovia). Vaikkei se hurjan sporttisen kissa ole, tuntuu selvästi kaipaavan ulos. :/ Alan jo kuumeisesti ootella, että saatais partsille verkot ja vaikka joku kiipeilyteline sinne. Tällä hetkellä Niilon urheilu on juoksemista uuden lelun perässä, mikä käytiin sille ostamassa samalla kuin raapimispuukin. Niistä fotoja alempana.

Ekat pari päivää Niilo oli selvästi levoton eikä oikein tiennyt mitä tehdä. Se ei juurikaan nukkunut hermostuksissaan, niinpä yhtenä päivänä se nukkui aamusta iltaan. Siinä vaiheessa kävi ilmi, mikä on Nipan lempihuone tässä taloudessa: vessa. Eikä ihme, meillä hohkaa kylppärin patterit ihan täysillä eikä niitä saa säädettyä pienemmälle.. Pitäis soittaa huoltomiehelle siitä. Olohuoneessa puolestaan on aika viileää, siellä se ei paljoa hengaile, mitä nyt välillä kattelee nojatuolin selkänojalta ikkunasta ulos. Mutta vessassa se viettää suurimman osan päivästään - eikä enää sängyn alla. Joko matolla, suihkutilan patteria vasten tai pesukoneen päällä - ehdoton suosikki, sen päältä se löytyy aina jos sitä vaan ei ole jätetty auki niin ettei se pääse siihen. :)

 Alkuhermoilun jälkeen Niilo on onneksi reipastunut ja kehräilee ja "painii" meidän kanssa hyväntuulisena eikä yritä karkuun ovea avatessa. Syöminen sillä on aika vähäistä edelleen, mutta niin on kulutuskin, kun ei pääse metsään reippailemaan kilometritolkulla, niin kuin on tottunut. Nipa rupee välillä nirsoilemaan ja jättää ruuan kuivumaan, eikä sit enää syö sitä... Kyllä se märkäruokakin sit kummasti maistuu, kun on pari päivää kituuttanut kuivaraksuilla. :)

Äiti oli ostanut Niilolle oman "iglun" mihin se tottui jo edellisessä kodissaan, mutta jostain syystä ei halua täällä siinä nukkua. Poikaystäväni ei tätä ymmärrä ja on yrittänyt kouluttaa Nipaa herkuilla menemään sinne. :D On myös pehmustanut jo valmiiksi ihanan pehmeää pesää pyyhkeillä jne. On se sinne pari kertaa mennytkin, mutta on se kova pesukoneen pinta vaan paljon mukavampi alusta nukkua. Ja jos vieraita tulee, löytyy sängyn alta edelleen turvapaikka. :)

                  

Tää lelu oli olevinaan kissanmintulla täytetty/hajustettu/maustettu, 

mutta on kyllä niin miedosti, ettei sitä edes Niilo huomaa. 

Ja tähän loppuun vähän heppauutisia. Viimeiset päivät Miina-odotusta jäljellä! Tänään kävin viihdyttämässä vanhaa kunnon Carea (ex-vuokraheppani Finessen omistajan toinen hevonen). Vein tämän mahtavan pian 28-vuotiaan ex-ravurin aurinkoiselle maastokäpyttelylle ilman satulaa. Keli oli ihan mahtava ja Carekin lähes yllättävän pirteä. Kotiin päin onnistui pienet ravipätkätkin - tasapainoa testatakseni ilman ohjia - ja tallissa olin varomattomasti kyykistynyt leivänpaloja odottavan hepon eteen suojia putsaamaan, jolloin Care päätti huomauttaa tarpeistaan ja tuuppasi mut selälleen lattialle. :D

Care viime syksyn edustuskuvauksissa

Ens viikolla olis tarkoitus käydä Fineäkin ratsastamassa kerta pari, ja keskiviikkona lähetään yhessä omistajan kanssa hakemaan Miinaa vanhalta tallilta uudelle. :) Loppuviikosta onkin sit tiedossa postaukset ensimmäisistä Miina-kerroista! Hii, jänskättää.

Niilo tuli taloon

Tänään oli tavallista jännittävämpi lauantaiaamu, kun vanhempani kantoivat ovesta sisään maukuvan pahvilaatikon. Meille muutti kesällä 8 vuotta täyttävä maatiaiskolli Niilo.

Nipa tuli meidän koko perheen kissaksi luovutusikäisenä pentuna 2004 syksyllä. Koska meillä oli tuolloin jo ennestään Pipsa-kissa ja Lasse-koira (cairnterrieri), Niilo eleli ensimmäiset viikot mun huoneessa, ennen kuin muut elukat oli siihen tottuneet ja ne uskalsi jättää keskenään. Heti alussa Niilo kiintyi muhun, nukkui mun sängyssä, juoksi koulumatkoilla perässä bussipysäkille jne. Se oli alusta alkaen "mun kissa".

Kaksi vuotta sitten muutin omilleni hyvin pieneen yksiöön, joten en edes miettinyt Nipan mukaan ottamista, sen oli niin hyvä olla vanhempieni luona. Elelin sen pari vuotta eläimettömänä, mutta sitten muutettiin tammikuussa poikaystävän kanssa tilavampaan kaksioon, ja päätettiin heti, että halutaan lemmikki. Aluksi harkittiin Pelastetaan Kissat 24 ry'n kissoja, mutta vanhemmat päättivät tarjota meille Nipaa.

Jostain syystä Niilon silmät on vuosien varrella samentuneet, eikä se tunnu näkevän ihan kunnolla enää. Siksi oli kissankin kannalta turvallisempaa muuttaa kerrostaloon. Vanhempieni omakotitalosta se pääsi koska tahansa metsään itsekseen ulkoilemaan, mutta arvatkaa käykö se talvella ulkona lainkaan... Mikäli Nipa tänne sopeutuu, on mun isäpuoli luvannut verkottaa parvekkeen niin, että se voi siellä ulkoilla. :)

Automatka on Niilolle joka kerta suuremman luokan järkytys. Se pistää henkensä edestä hanttiin kuljetuskoppaan laitettaessa eikä sen vatsa kestä yhtään autoilua. Niinpä auto alkaa haisemaan yleensä jo postilaatikon kohdalla... Tästä syystä oli tällä kertaa käytössä pahvilaatikko - vähemmän siivoamista. 

Niinpä pienen pesun jälkeen hätäisenä maukuva Niilo pääsi vähän tutustumaan asuntoon, äiti näytti sille hiekkalaatikon ja ruokakupit, minkä jälkeen kisu uskalsi itsekin lähteä liikkeelle. Kaikki huoneet se käppäili läpi, mutta palasi aina kylppäriin maukumaan tutun pahvilaatikon luo - siinähän se tuli, niin sillä pääsee takaisin kotiin, right?

Todettuaan ettei kylppäristä päässyt minnekään, Niilo linnottautui sängyn alle. Siellä oli mukavan hämärää, lämmintä ja pehmeää maton ja ylimääräisten patjojen ansiosta - eikä me ylletä häiritsemään sitä. Päivän aikana se on välillä lähtenyt muualle ja lopettanut maukumisenkin, hyvillä mielin kehräillyt ja paininut meidän kanssa, mutta aina se palaa koloonsa sängyn alle. Olkoon, jos kerran tykkää. :) 

Nyt vaan toivotaan, että katti kotiutuu ja suostuu jäämään meille. :)

                          

Uusia maisemia

Siskon ostamat kissankupit heti käytössä :)

<3 

Osa kuvista (c) minä, osa (c) siskoni Katja

Kuvapostaus - reining & trail

Tässä Miinaa odotellessa ajattelin viihdyttää niin lukijoita kuin itseänikin floodaamalla blogin täyteen kuvia. :) Ratsastuksen lisäksi mulle tärkeä harrastus on valokuvaus, missä käytän Canon EOS 550D'tä ja kittiputkea, 18-55mm, sekä Canonin 55-250mm putkea. Syksyllä kuvailin KV Stablen October Fest Show'ssa freestyle reining-, reining- ja trail-luokkia. Monelle, ratsastajallekaan, ei western ole täysin arkipäiväinen asia, niin selvennän näitä termejä vähän.

Reining on länkkärin alalajeista vauhdikkaimpia, mutta muistuttaa perusidealtaan kouluratsastusta. Luokan jokainen ratsukko suorittaa saman ennalta määrätyn radan vuorollaan. Rata suoritetaan laukassa, mutta siihen kuuluu pakollisena myös liukupysähdyksiä (sliding stop), 180 asteen suunnanvaihtoja (rollback), spinejä (hevonen pyörii paikallaan ympäri), laukanvaihto ja peruutus. Rata koostuu laukkasuorista ja suurista ympyröistä (nopeaa laukkaa) sekä pienistä ympyröistä (hidasta laukkaa).
Freestyle reining on sama laji, tässä vain saa suunnitella ohjelmansa itse haluamaansa musiikkiin ja pukea sekä ratsastajan että hevosen teeman mukaiseen asuun. Reiningissä on tärkeää, että hevonen kuuntelee ratsastajaa 110 prosenttisesti, jolloin radan voi helposti ratsastaa yhdellä kädellä. Parhaimmat reining-hevoset juoksevat tuntemansa radan läpi vaikka silmät kiinni perunasäkki satulassaan, eivätkä tarvitse ratsastajalta jatkuvasti ohjeita, mitä seuraavaksi tehdä.

Kaikki kuvat tässä postauksessa ovat minun itse ottamia eikä kellään ole näitä lupaa kopioida tai käyttää missään yhteydessä lupaa pyytämättä. Kiitos kun kunnioitat tekijänoikeuksia. 

Haluttu matala lännenmuoto

Freestyle reining -ratsukko tekemässä rollbackia

Suokeiltakin sujuu reining. Ratsukon biisi oli Poika saunoo...

 Freestyleä, spin menossa

Sliding stopista rollbackilla takaisin laukkaan

Freestyle -ratsukko Iron Maidenin Run to the hillsin tahtiin

Sliding stop

Spinnailua

Trail vastaa tavallaan esteratsastusta, mutta radat eivät koskaan sisällä hypättäviä esteitä. Ratsukon tulee suorittaa maastossa mahdollisesti vastaan tulevia esteitä, kuten silta, portti, maapuomit, pressun ylitys, takin pukeminen, esineen kuljettaminen jne. mahdollisimman helpon ja vaivattoman näköisesti. Trailissa hevosen tulee siis olla peloton, mutta utelias - esteiden katsomisesta saa plussaa - ja yhtä lailla hyvin koulutettu, jolloin tässäkin lajissa voi huoleti ratsastaa radan heittämällä läpi yhdellä kädellä ohjaten. Kaikissa western-kilpailuluokissa ratsastetaan joko nivelkuolaimilla kaksin käsin tai sitten kangilla yhdellä kädellä. 

 Naruportti

Sidepass eli pohkeenväistöä puomin päällä

Taskusta peruutus

"Taskuun" voidaan tulla missä askellajissa tahansa ja hevosen on pysähdyttävä ennen puomia. Mitä lähemmäs menee osumatta, sitä enemmän pisteitä. Tässä on tuplatasku, jolloin ensimmäiseen ratsastetaan sisään ja peruutetaan hevonen ulkokautta toiseen taskuun.  

Hevonen kisavarusteissa

Länkkärissä kisaratsukoilla saattaa olla toinen satula, suitset ja huopa erikseen kisoja varten. Kuten tästäkin kuvasta näkyy, show-satuloissa ja -suitsissa käytetään paljon hopeakoristeita. Myös ratsastajien kisavaatteisiin panostetaan, tähän kuvapläjäykseen ei nyt tosin osunut yhtään prameamman puoleista paitaa.

Otan mielelläni postausideoita vastaan, mistä haluisitte lukea (tai millasia kuvia nähdä) nyt tän aikaa kun en vielä tallille pääse. Kommenttia vaan tulemaan! :)

Pohjustusta blogille

Tervetuloa seuraamaan ensimmäistä blogiani, ja kauanko sitä jaksan kirjoittaa - mitään takeita ei ole. :D Ensimmäisessä postauksessa ajattelin vähän selventää, mikä blogin tarkoitus on, millainen henkilö sitä kirjoittaa ja niin edelleen.

Olen päälle parikymppinen naisen alku, harrastanut ratsastusta enemmän ja vähemmän aktiivisesti lähes koko elämäni. Aluksi ihan ratsastustunneilla ja -leireillä, sittemmin myös itsenäisesti hevosia vuokraillen, mistä päästäänkin tähän päivään tai oikeammin tulevaisuuteen. 

Blogin päätähti Miina (sukupostissa Merula) on 8 vuotta täyttävä arabialainen täysiverinen, tamma, ja tuleva vuokrahevoseni. Tällä hetkellä Miina asuu vielä vanhalla tallillaan - turhan kaukana - , joten vuokraaminen alkaa maaliskuun alusta, kun tammukka muuttaa uudelle tallille. :) Miinasta ei valitettavasti ole nyt laittaa yhtään kuvaa tähän postaukseen - itse en ole ehtinyt ottaa ja sukupostista en uskalla lähteä kopsimaan - mutta voisin varmaan lyhyen kuvauksen neidosta kirjoittaa. 

Nuoresta iästään huolimatta Miina on hyvin monipuolinen harrasteheppa. Sen toinen vuokraaja menee sillä koulua, hyppää ja maastoilee, kun taas minä ja hevosen omistaja olemme enemmän western-ihmisiä, ja maastoilun lisäksi ratsastamme lännenratsastusta. Miina on siitä onnellinen hevonen, että sillä on ollut varsasta asti sama omistaja huolehtimassa sen hyvinvoinnista. Luonteeltaan tämä tamma on - kuten kaikki arabit ja lähes kaikki tammat - tarvittaessa säpäkkä. Se on äärimmäisen kiltti ja tekee aina parhaansa ihmisen miellyttämiseksi. Ratsastaessa Miina on hyvin herkkä ja vain istuntaa epähuomiossa muuttamalla se saattaa tipauttaa ravista käyntiin, tai laukasta raviin. Laukassa tammalla on vielä tasapainossa hakemista, nostot sujuu ihan nätisti kyllä ja laukka myös pysyy yllä. Kaikissa askellajeissa sillä on minun makuun vielä hyvin paljon liikaa vauhtia, yks monista asioista, mitä sen kanssa täytyy lähteä työstämään. :) 

Blogin nimen tarkoitus on varmaan tässä vaiheessa melko hyvin selvillä. Aloitin ratsastuksen niin kuin Suomessa varmasti suurin osa aloittaa, aivan tavallisilla enkkutyylisillä ratsastustunneilla ollessani 7-vuotias. Vasta teininä löysin lännenratsastuksen pariin Hovin Ratsutilan leirillä ollessani ja aluksi kävinkin muutaman kesän yleisleireillä, ennen kuin western-kärpänen pääsi puraisemaan kunnolla ja tänäkin kesänä olen menossa samaiseen paikkaan lännenratsastusleirille. :) Hovilta on lähtöisin myös rakkauteni arabeja kohtaan, jotka ovat upean rodun edustajina nousseet ehdottomiksi suosikeikseni viime vuosina.

Minä ja Ziri Hovin Ratsutilan leirikisojen barrel racing -osiossa 2010

Palatakseni vielä aiheeseen hevosen vuokraaminen, siitä minulla on aiempaa kokemusta parin hevosen verran. Teininä sitä tuli liikuteltua milloin kenenkin heppoja ilman että raha liikkui mihinkään suuntaan, joten niitä en vuokrahepoiksi laske. Viime syksyyn asti vuokrasin 1,5 vuoden ajan pv-tamma Finesse II'ta kerran viikossa. Aluksi hummailin sinkoilustaan surullisen kuuluisan tamman kanssa lähinnä koulua, hyppelin välillä pieniä ja maastoilin. Fineltä kuitenkin löytyi myös lännensatula, ja sen sille puettuani en juuri enkkukamoihin enää koskenutkaan kuin silloin tällöin. Herkän tamman kanssa yhteistyö synkkasi  - tuulen suunnasta ja planeettojen asennosta ja parista muusta seikasta riippuen  - mutta loppujen lopuksi aloin kaipaamaan elämääni enemmän heppailua kuin vain kerta viikkoon. Olin Finessen ohella käynyt myös länkkäritunneilla, ja kun se loppui yhdessä tallin muun toiminnan kanssa, rupesin etsimään uutta vuokrista. 

Länkkäritreeniä Finessellä syksyllä 2010 

(kuvaustilannetta varten vaihdoin stetsoniin, ratsastan aina kypärä päässä!)

Ja niin palasin jälleen minulle rakkaan rodun pariin löytäessäni vuokrattavakseni arabiruuna Napoleonin eli Napsun. Se oli entinen estetykki, myöhemmin koulutettu reiningiin. Se oli äärimmäisen kiltti ja kuuliainen hevonen, joka toki koetti mennä sieltä, mistä aita oli matalin, mutta huomautettaessa asiasta korjasi kyllä, ja parisen kertaa ratsastin sillä jopa ilman suitsia (naru kaulalla). Napsu yhdessä omistajansa kanssa opetti minulle ihan hillittömän paljon lännenratsastuksesta ja maastakäsin työskentelystä sen lyhyen puolen vuoden aikana, minkä tätä riemua kesti. Omistajan tilanne muuttui lopulta sen verran, ettei vuokraajalle ollut enää tarvetta - ja jos sellaisen hevosen omistaisin, ratsastaisin minäkin sillä itse joka päivä, jos vain ehtisin. :) 

Napsu loppukesästä 2011

Mikäli heräsi kommentteja, kysymyksiä, ideoita, vastailen mielelläni! :)