Elämän käänteistä

Tänä syksynä on kohdalleni sattunut yhdenlainen déjà-vu - josta olen hyvin iloinen.

Kaksi vuotta sitten toteutin pitkäaikaista haavettani päästä kouluttamaan nuorta hevosta, joka tuolloin oli vuokraponini Klaara. Puolen vuoden sitkeän yrittämisen jälkeen totesimme yhdessä ponin omistajan kanssa, ettei homma yksinkertaisesti suju kenenkään kannalta otollisesti, ja minun olisi parempi etsiä uusi vuokrahevonen.

Löysin ystäväkseni vanhan tutun Titan, jonka kanssa parantelin Klaaran myötä päätänsä nostaneen hevospelon haavoja. Melko pian erään tapaturman seurauksena  menetin hetkellisesti kykyni ratsastaa. Seuraavan vuoden ajan syvensin tietämystäni hevosten kouluttamisesta ja niiden kanssa kommunikoimisesta sekä lajityypillisistä tarpeista niin teoriassa kuin käytännössä. En usko, että näin suurta muutosta olisi tapahtunut, jos olisin voinut vain jatkaa ratsastelua kuin aina ennenkin.

Nyt olen jälleen ratsastaja. Parempi kuin ennen. Sen lisäksi koen ymmärtäväni hevosia paremmin kuin ennen. Olen kokenut ahaa-elämyksiä, oivaltanut ainakin joitakin asioita, mitkä Klaaran kanssa menivät pieleen ja miksi.

Ja nyt, nyt minun elämässäni on jälleen nuori hevonen. Väittäisin, että sen koulutus on suunnilleen samalla tasolla, missä Klaara oli sitä vuokratessani. Ehkä jopa pykälän taaksepäin.

Hevosen omistaa ystäväni, jonka kanssa emme ennen Titan vuokraamistani kohdanneet, mutta oppimme hevosten käsittelyyn olemme molemmat saaneet samasta paikasta. Mikä vielä hauskempaa, myös tämä nuori hevonen on saman kasvattajan helmiä kuin Tittakin.

Titan vuokraajana tulen jatkamaan edelleen. Sillä hevosella on ikuisesti paikka sydämessäni Suurena Opettajana ja Ystävänä, ja sen kanssa tahdon viettää aikaa niin kauan kuin se vain on mahdollista.

Syy tähän uuteen harrastuskaveriin on, että haluan harrastaa useammin, enemmän - enemmän kuin kukkaro sallisi. Niinpä kaverini hevosen hoitajana pääsen harrastamaan enemmän, heppa saa kokemuksia eri ihmisen kanssa ja ystäväni apua hevosensa hoitoon ja kouluttamiseen.

Että nyt on sitten kaksi hevosta. Kaksi valkoista arabia. Viisaita herkkiksiä.

Huomasin sattumalta, että blogini on ollut erittäin tammapainoitteinen. No nyt tulee siihenkin vähän muutosta. :)

Blogia pidempään lukeneille tämä uusi harrastuskaverini onkin jo entuudestaan tuttu. Hänestä on parin vuoden takaa sateisia irtojuoksutuskuvia sekä puolentoista vuoden takaa keväisempiä tarhamöllötyskuvia. Ja kuten näkyy, tämänsyksyisiä ruskaisia tarhamöllötyskuviakin on näpsitty. Niitä lisää jatkossa.

Täytynee kyhätä pojalle oma alasivunsa, mutta sitä odotellessa:

r. Zohrab ox "Topi"

i. Zorongo e. Zina ei. Kismet SE

syntynyt 15.6.2009

arabialainen täysiverinen

ruunikonkimo

50+ ihaninta leirimuistoa

Inspiraatiota tavallisen postauksen kirjoittamiseen ei tuntunut löytyvän, niinpä kyhäsin listan asioista, jotka parhaiten jäivät mieleen loppukesästäni Tuiken tallilla. Ja tietty pari kuvaakin. :)

Gamilla iltaheinillä

1. Parin viikon tauon jälkeen, heinäkuussa, ensimmäinen leiri oli aikuisten leiri, jolle osallistuin itse.

2. Aluksi toiveeni oli päästä leirin aikana kokeilemaan useampaa, mielellään kaikkia tilan hevosia.

3. Loppupeleissä sain leiristä enemmän irti, kun ratsastin yhdellä hevosella lähes koko leirin ja pääsin päivä päivältä yhdessä ratsuni kanssa kehittymään.

4. Ratsukseni valikoitui, yllätyyys, hyvä ystäväni Zahria. <3

5. Tokana leiripäivänä kokeilin Patea molemmilla ratsastustunneilla, muut 8 tuntia leiristä ratsastin Zahrialla.

6. Tykkäsin Patesta, se vain on hyvin erilainen ratsastaa - jo siksi, että irlannin cobien rakenne ja liike on arabeihin nähden huomattavan erilainen. Simpsakat arabitammat minä jo tunnen kuin omat taskuni, siksi Zahria. :)

7. Siitä huolimatta opin paljon uutta. Zahria(kaan) ei ole automaatti ja juuri sellainen - superherkkä ja -tarkka hevonen - voi opettaa niin paljon omasta istunnasta, apujen käytöstä, energiatasojen hallinnasta...

8. Ratsastustunneilla harjoittelimme hyvin yksityiskohtaisesti hyvän ratsastuksen elementtejä: istuinluiden, keski- ja ylävartalon, käsien ja jalkojen asento, katseen suunta ja pehmeys, hengitys, rentous, johtava ohjasote, epäsuora ohjasapu...

9. Leirin loppua kohden istunta ja koko ratsastaminen alkoi muuttua yhä hienovaraisemmaksi ja tarkemmaksi.

10. Viimeisellä ratsastustunnilla harjoittelimme pohkeenväistöä, jota varten olimme leirin ajan ikäänkuin keränneet työkaluja.

11. Teoriatunneilla opimme picadero-työskentelyn ja groundworkingin perusteita.

12. Parina päivänä toteutimme päivän toisen "ratsastus"tunnin maastakäsittelynä: yhtenä päivänä groundworking/groundriding/ohjasajoa, toisena picadero-työskentelyä. Minä tietysti Zahrian kanssa.

Minä ja Zahria picaderossa. Kuvat © Milla Sitomaniemi

13. Yhdellä teoriatunnilla harjoittelimme vuorotellen köyden käyttöä picaderossa niin, että kolme muuta leiriläistä esittivät hevosta ja reagoivat yhdessä "kouluttajan" apuihin. <- Todella hyödyllistä ja hauskaa!

14. Ratsastustunneilla minulla oli toisinaan vaikeuksia jäykkien lonkkieni kanssa. Ensimmäisenä päivänä jätin satulan lopputunnista pois, sillä Zahrian leveähkö penkki pakotti jalkani liian kivuliaaseen asentoon.

15. Onneksi Paten satula oli kapeampaa mallia ja sattui sopimaan myös Zahrialle. Niinpä ratsastin tunnit Paten satulalla tai ihan ilman.

16. Ongelmistani huolimatta juuri ratsastustunnit ylittivät odotukseni annissaan. Tuiken opetus oli hyvin selkeää ja yksityiskohtaista: yleensä harjoittelimme koko tunnin yhtä yksittäistä asiaa kerrallaan, esim. jalkojen oikeaa asentoa ratsailla.

17. Ryhmämme oli pieni, ja siinä oli hyvä henki. Uskon, että kaikki viihdyimme, opimme rutkasti uutta ja saatoimme rohkeasti olla jokainen oma ihana itsemme. <3

Gamilla laitumella

18. Seuraava leiri oli kolmen päivän yleisleiri lapsille ja nuorille. Melkoinen aikatauluhaaste, sillä lapset halusivat tietty tehdä kaikki samat asiat, kuin viiden päivän yleisleirilläkin.

19. Mielestäni onnistuimme yllättävän hyvin puristamaan ainakin suurimman osan suosituimmista puuhista ajan suomiin raameihin.

20. Leiriläisten suosikkijuttuja olivat mm. maasto, musaratsastus, vikellys, estetunti, nuotioilta, leirikaste sekä rantasauna ja uiminen.

Pate lempeällä luonteellaan ja pyöreällä selällään sopi hienosti vikellyshevoseksi.

21. Lähes kaikilla lasten ja nuorten leireillä järjestimme viimeisenä "teoriatuntina" hoitohevosten kauneuskilpailun: yhdellä leirillä pareittain, muilla yksittäin leiriläiset saivat käyttää noin tunnin hoitohevosensa harjan ja hännän laittamiseen kuminauhoilla ja luonnonkukilla niin hienoiksi kuin vain osaavat - ja ehtivät. Lopuksi leiriläiset itse arvioivat toistensa aikaansaannoksia asteikolla 1-5. Paras sai karkkipalkinnon.

22. Tuiken kanssa tykkäsimme molemmat tästä ajatuksesta, että viimeinen juttu leirillä on rauhallista tekemistä, missä saa jutella kavereille, auttaa ja neuvoa, sekä käyttää omaa luovuutta.

23. Kaikilla leireillä lapset myös erikseen pyysivät, että saisivat hoitohevosiaan harjata ja letittää. Onhan se ihanan terapeuttista puuhaa - saattoi leiriavustaja itsekin hyvässä hetkessä livahtaa Paten karsinaan tuunaamaan orille uutta otsakampausta. ;)

24. Sanni oli koko leirikesän Kauneuskuningatar. Joka kerta äänestyksen tulos oli jaettu ensimmäinen sija, joista toinen meni aina Sannille ja toinen vierailevalle ponille, kerran myös Kanalakselle.

25. Paten kaltaiselle tukkajumalalle tunnin puunausaika osoittautui joka kerta liian suureksi haasteeksi. Tukan laitto jäi monesti kesken eikä vaatimattomampi kampaus riittänyt palkintopalleille. Älä huoli Pate, mun mielestä sun tukka on upeimmillaan vapaana ja valtoimenaan. <3

Pate laitumella. Aikuisten leirillä puunasimme Paten ja laskimme laitumelle juoksemaan auringonlaskun aikaan.
Aurinko valitettavasti laski pilviverhon taakse, silti kuvauksista poiki monta kivaa ruutua!

26. Kesän viimeinen leiri oli aivan uusi innovaatio nimeltään Dream & Freestyle. 

27. Ratsastustunneilla lapset/nuoret harjoittelivat istuntaan perustuvaa ratsastusta, jossa päivä päivältä edettiin yhä hienovaraisempaan apujen käyttöön sekä tutustuttiin erilaisiin varustevaihtoehtoihin.

28. Ensimmäisenä päivänä ratsastettiin tavallisesti satuloilla ja kuolainsuitsilla. Toisena päivänä kuolaimettomilla, edelleen satulan kanssa (halutessa ilmankin). Viimeisenä päivänä leiriläiset pääsivät kokeilemaan kaulanarua, satulalla tai ilman. Toki kaulanarua käytettäessä hevosilla oli yhä suitset päässä ja ratsastajalla ohjat toisessa kädessä, joista sitten autettiin, jos hevonen ei vastannut istunta-apuihin tai kaulanaruun. 

29. Ennen leiriä testasin mm. Zahrian ja Sannin kanssa, miten tammat toimivat kuolaimettomilla ratsastettaessa. Eipä siinä eroa juuri ollut!

Zahrian kanssa kapsonilla. Kuva © Tuike Ekroos

Laukannostoja Sannilla. Kuva © Tuike Ekroos

30. Teoriatunneilla opiskelimme naksutinkoulutusta. Alkuun luennoimme yhdessä Tuiken kanssa perusasioista, jonka jälkeen siirryimme kokeilemaan käytäntöä.

31. Käytännön harjoituksissa käytimme kahta hevosta: Rietua sekä vierailevaa Ludde-ponia, johon tutustuin viime kesän esteleirillä.

32. Viikkoa ennen leirin alkua, olin pitänyt lyhyen naksutussession Rietun kanssa, ja opettanut sen koskettamaan turvalla ämpärinkantta, jota pitelin kädessäni. 

33. Tuiken tiedossa ei ollut, että Rietun kanssa olisi ennen naksuteltu lainkaan. Ruuna oppi todella nopeasti, miten sitä porkkanaa saa ja vaikutti tekevänsä hommaa ihan mielellään, rentona.

33. Leiriläiset pääsivät tästä jatkamaan Rietun kanssa, tavallaan viemään tehtävää eteenpäin.

34. Tytöt vuorotellen nakkasivat ämpärinkantta kentällä kuin frisbeetä. Aluksi aivan Rietun eteen, sitten metrin päähän, kahden metrin... Viimeisenä päivänä päästiin jo aika pitkiinkin matkoihin, ehkä 5-10 metriin.

35. Ilahduttavaa oli, että tästä hauskasta kokeilusta poiki Rietulle säännöllinen harrastus. Tuike päätti alkaa syöttää herran kivennäiset iltaisin menemällä kentälle tekemään ämpärinkansitreeniä. :) Rauhallinen kävely sekä tarhasta pois pääseminen tekevät hyvää sairaslomalaisen keholle ja mielelle.

Rietu

36. Luddelle ponin omistaja halusi opettaa kumartamisen.

37. Koska naksuttelu oli ponille uutta, opetimme ensimmäisenä päivänä vain naksuttimen äänen merkityksen - "Kun kuulet tämän, saat porkkanaa" - sekä palkinnosta luopumisen, jotta vältytään kerjäämiseltä ja varomattomilta hampailta jatkossa.

38. Loppuleirin ajan lähdimme hitaasti hakemaan kumarrukseen tarvittavia elementtejä. Palkkasimme, kun poni nosti vasemman etujalkansa, joka sen täytyy laskea maahan polvelleen, päästäkseen kumarrukseen.

39. Kumarrusharjoittelun eteneminen oli melko hidasta, emmekä päässeet kolmessa päivässä juuri jalannostoa pidemmälle. Onneksi Ludde asuu lähellä ja voi tarvittaessa tulla omistajansa kanssa uudelleen käymään, kysymään neuvoja jatkoon.

40. Viimeisenä leiripäivänä söimme lounasta ja tytöt juttelivat keskenään. "Tämä leiri on ollut siitä erilainen kuin muilla talleilla, että täällä on kaksi opettajaa." Kysyin: "Onko se hyvä vai huono asia?" "Hyvä! Tosi hyvä!", kuului tyttöjen vastaus. :)

41. Nuo sanat lämmittivät sydäntäni. En ollut sitä itse työn tiimellyksessä huomannut, mutta niinhän minä vaan olin päässyt opettamaan, vaikka mitä! Vaikka kyseessä on Tuiken talli, jossa opettaa Tuike, ja periaatteessa minä olin "vain" leiriavustaja. Olin saanut olla paljon enemmän. <3

42. Olen todella kiitollinen, että minulle haluttiin antaa näin paljon vastuuta ja päätösvaltaa eri asioissa leirejä ja opetusta koskien. Sitä en todellakaan pidä itsestäänselvyytenä eikä se edes kaikilla talleilla, isommilla varsinkaan, olisi mahdollista.

Gamilla

43. Silloin kun leirejä ei ollut, saatoin lähteä itsekseni ratsastamaan.

44. Zahrian kanssa treenasin yhtenä päivänä kentällä trail-tehtäviä.

45. Paten kanssa innostuin enemmänkin ratsastelemaan itsekseni, erityisesti ilman satulaa. Ihan vain sitä yhteistyön hiomista kentällä, vaikka ravi-käyntisiirtymisiä tai laukannostoja.

46. Yhtenä aamupäivänä lähdin Paten kanssa maastoon. Jostain syystä yhteistyö tuntui hieman takkuavan jo alkumatkasta - siitä huolimatta mentiin ihan näppärästi pari pätkää rentoa ravia ja laukkaa metsäteillä.

47. Kunnes sitten käännyimme ympäri (=kotiinpäin) ja minä päätinkin seuraavassa polun risteämässä lähteä vielä syvemmälle metsään. Kenties siellä oli villieläimiä, mitä minä en huomannut, mutta Pate vaistosi ne. Sillä sekunnilla oripoika otti ja lähti kotiinpäin niin kovaa kuin jaloistaan pääsi.

48. Hieman jopa omaksi yllätyksekseni huomasin, että en mennyt paniikkiin - minä, jolla on maastokammoisuustaustaa ja olen lapsena tälläisessa tilanteessa pudonnut, tuloksena viiden vuoden hevospelko.

49. Tunsin, miten hyvässä tasapainossa olin - tiesin etten tippuisi. Pystyin täysin selkeästi ajattelemaan, mitä minun tässä tilanteessa kannattaa tehdä: pysäytä hevonen. Korjasin jalustimen jalkaan, yritin yhden ohjan pysäytystä muutaman kerran, mutta Pate oli liian vahva. Hevosen laukatessa täysiä allani päästin irti toisesta ohjasta ja aloin pikkuhiljaa kaksin käsin kerätä vasenta ohjaa lyhyemmäksi, kunnes juuri metsäteiden T-risteykseen tullessamme sain hidastettua vauhtia ja lopulta pysäytettyä Paten.

50. Talutin hevosen kotiin ja menin kentällä uudelleen selkään. Ratsastin kaikki askellajit läpi, etten vahingossakaan kehittäisi mitään pelkoa Patea kohtaan. Eikä meillä ollut mitään ongelmia sen jälkeen. :)

Minä ja Pate joitakin tunteja ennen paluutani Helsinkiin. Kuva © Tuike Ekroos

51. Olin sen verran tiiviisti kaikessa leiritoiminnassa mukana, etten ehtinyt juurikaan kuvaamaan kaikista toiminnallisimpia osioita. Niinpä käytin joitakin vapaa-ajan hetkiäni kuvaamalla mm. ulkoilevia hevosia...

Vieraileva tähti, Juuso-shettis

Juuson kaveri Sobi (sekä utelias pikkutyyppi kuvan vasemmassa alareunassa :)

Prinsessa pihatossaan - viileää ja ötökkävapaata. Zahria suosittelee!

52. ...sekä luontoa...

54. Ja tietysti vuohia. Vuohikuville täytynee omistaa jälleen ihan oma postauksensa, mutta laitetaan tähän nyt yksi hauska räpsy: Sobi kuulemma on alistuvaa sorttia - niin, hevosten kesken. Vuohet saivat uhittelun jälkeen äkkilähdöt neidin laitumelta!

55. Mulla oli ehkä tähänastisen elämäni paras kesä. Iso kiitos siitä koko Tuiken tallin ihmis- ja eläinköörille sekä leiriläisille taustajoukkoineen.

56. Enää 6 viikkoa syyslomaleireihin! <3

Lempparikuvia saa taas kertoilla ja kritiikkiä antaa! :)

Ilahdun kovasti jokaisesta kommentista. <3

Leirielämää

1

Vauhdikkaasti vierähti ensimmäinen pätkä kesäleirejä ja juhannuksen jälkeen kotiuduin hetkeksi takaisin Helsinkiin. Mikä ero maisemissa, elämässä, päivärytmissä ja rutiineissa! Ensimmäisinä päivinä oli vaikeuksia osata elää kerrostaloasunnossa kahden viikon hevostilaelämän jälkeen. Epäuskostani huolimatta, totuin "omaan arkeeni" täällä kaupungissa, ja olen osannut nauttia mm. Titan seurasta entiseen malliin. Pian tämä "lomataukokin" on ohi, ja sunnuntaina palaan takaisin Teerijärven maalaismaisemiin, ratsastusleirielämään. Sitä ennen, kertaillaanpa vähän edellisten leirien tunnelmia.

Esteleiri poikkesi yleisleiristä muutamalla tavalla. Viime vuodelta tuttuun tapaan niin ratsastus- kuin teoriatunnitkin piti esteratsastuksen saralla kokenut ratsastuksenopettaja Veera. Veeran tunneilla ratsukot - yllätys yllätys - hyppäsivät esteitä, harjoittelivat istuntaa ja treenasivat muita esteratsastukseen liittyviä asioita. Teoriassa mm. piirrettiin erilaisia estetyyppejä sekä irtohypytettiin Kanalas-ponia. Neljäntenä leiripäivänä olivat hevoset (ja ihmiset) sen verran väsähtäneitä monen päivän treenistä, että pidimme kevyemmän päivän: aamutunneilla ilman satulaa ratsastusta musiikkiin, iltapäivällä minä ja Tuike vedimme yhdessä trail-tyylisen tehtäväratsastustunnin. Jos ei kellään muulla, niin ainakin meillä ja Zahrialla oli kivaa. :D Se selvästikin löysi elämäntehtävänsä lännenratsastuksen parista, ja ensikertalaisena oli ihan ässä kaikissa trail-tehtävissä!

Toinen ero näiden kahden leirin välillä oli minun työmääräni. Yleisleirin ikäkeskiarvo oli selvästi nuorempi, joten oikeastaan jokainen ratsastaja tarvitsi apuani hevosen varustamisessa. Jos ei osaamattomuutensa takia, niin yksinkertaisesti siksi, että normaalikokoisella 10-vuotiaalla ei ole mitään mahdollisuuksia saada yksin puettua satulaa tai suitsia noin 160-senttiselle Sanni-tammalle. Niinpä juoksin ensimmäisellä leiriviikolla tallin, kentän, tarhan ja satulahuoneen väliä pää kolmantena jalkana lähes tauotta - mikä kuului työnkuvaani ja mielelläni minä tarvitsevia autoin. :)

Esteleirin osallistujista osa oli myöskin 10-vuotiaita, ja osa jo 15 ikävuoden tietämissä. Näistä 10-kesäisistä lähes kaikki olivat jo niin itsenäisiä ja tottuneita hevosten varustajia - osalla omat ponitkin mukana - että minua ei meinattu tarvita tallissa varustaessa tai tarhalta hevosia hakiessa lainkaan. Tämä taas sopi minulle, sillä olin viikonlopun aikana ehtinyt napata itselleni kesäflunssan ja vietinkin leiripäivistä mahdollisimman suuren osan peiton alla - silloin kun en vetänyt lapsille rivitanssia. ;) 

Siihen iltaohjelmanumeroon ensireaktio oli aina vähän että plääh, ei jotain noin tyhmää, mutta opittuaan koreografian osa muksuista halusi vain jatkaa ja jatkaa biisi toisensa perään! Olin iloisesti yllättynyt, miten innokkaita sekä nopeita oppimaan tytöt olivat.

Alla muutama räpsy leirin lopusta, rataharjoitustunnilla hyppäävästä Hilli-shettiksestä.

HUOM leiriläiset! Osa teistä kyseli kuvia, mutten ehtinyt ottaa yhteystietoja ylös. Jos vielä kiinnostaa, kommentoikaa tai laittakaa sähköpostia (osoite sivupalkissa). Tänne blogiin en laita lasten kuvia kasvoineen päivineen kysymättä vanhemmilta lupaa. Siksi täällä on vain tiukasti rajattuja kuvia. Ja huomaattehan, ettei näitäkään saa suoraan kopioida, vaan pyytäkää minulta erikseen. Kiitos!

2

3

4

Viikonloppuisin, kun leireistä oli hetken tauko, pääsin itse ratsastamaan. Leirien välisenä lauantaina ratsastin Tuiken pikkuisella irlannin cob -orilla Patella. On hassua, että olen hevostellut karkeasti arvioiden 12 vuotta ja vasta nyt ratsastin ensimmäistä kertaa orilla! Pate on ihan mieletön hevonen, sydän täyttä kultaa - siksi lapsetkin voivat tällä orilla ratsastaa. Tosi hauska tyyppi, täysin peloton, mutta ei helppo tai yksinkertainen. 

Tuiken perheen ollessa reissussa ratsastin ihan yksikseni, enkä tunnin aikana päässyt ihan täysin sinuiksi Paten kanssa. Lienee sanomattakin selvää, että muhkean pyöreä irlannin cob -ori on jotain ihan muuta kuin mihin tämä 2 vuotta yhdellä ja samalla arabitammalla (länkkäriä) ratsastanut on tottunut. Sitä suuremmalla syyllä odotan, että pääsen omalla leirilläni Tuiken silmän alle Patea(kin) ratsastamaan, ja oppimaan miten juuri tämän hevosen kanssa pääsee parhaiten haluttuun lopputulokseen.

Juhannuspäivä oli viimeinen kokonainen päiväni Teerijärvellä, ja siitä erittäin hyvän päivän teki grilli-ilta kodalla sekä sitä edeltänyt kesäisen aurinkoinen maastoratsastus. Minä menin etunenässä Zahrian kanssa, Tuiken tytär Kukka Netta-ponilla ja perää pitivät Tuike ja toipilas-Rietu maastakäsin talutellen. 

Z:stä ja minusta tuli näiden kahden viikon aikana hyviä ystäviä - näin minä sen itse koen - ja tuo reilun tunnin rauhallinen käppäily upeissa pelto- ja metsämaisemissa jotenkin kruunasi nuo värikkäät kaksi viikkoa yhdessä. 

Se on jännä juttu, miten Zahria onnistuu olemuksellaan koskettamaan mua todella syvältä. En osaa itsekään sanoa, mitä se on, mutta sitä hevosta ihailen mielettömän paljon. Siksi mulla olikin kauheita vaikeuksia saada käsiteltyä alla olevaa kuvaa Zahriasta valmiiksi. Siitä ei millään tullut niin upeaa ja kaunista, kuin millaisena minä sen hevosen näen! Odotan kovasti yhteisiä leirihetkiä myös Zahrian kanssa - ja mahdollisuutta päästä tutustumaan muihinkin Tuiken tuntihevosiin selästä käsin.

5

6

7

Hirvittävän hauskaa vaihtelua ja haastetta kuvaamiseeni - sekä ihan vain arkeen Tuiken tallilla - ovat tuoneet persoonallinen vuohikolmikko: Spot, Light sekä heidän tämänkeväinen kilipoikansa Kidius. Näistä suurin, voimakkain ja temperamenttisin Spot viettää päivänsä tallivälikössä narun päässä ja ulkoilee yöt - näin vältymme mustelmilta leiriläisissä. ;) Vuohet nimittäin ovat sellaisia lapsimagneetteja, ja mielellään hengailevatkin siellä missä ihmiset ovat, että välillä taitaa pikku Kidiuksellakin mennä vähän hermot fanilauman kouhotuksiin.

Ehkä ihaninta on se, miten vapaasti vuohet saavat tilalla liikkua. Miten ne saavat tehdä mitä tykkäävät, olla oma itsensä. Tähän alle koostin vähän kuvasarjamaisesti pienen vilauksen vuohien elämään. Yhdessä ruudussa Tuiken tytär Merituulikin on mukana, syöttämässä juhannuskoivuja Kidiukselle. :)

8

9

10

11

12

13

14a

14b

 Oliko jokin kuva ylitse muiden?

Kerro kommentilla!

Myöskin kuulisin mielelläni, minkälaiset jutut tuolta leirielämästä teitä lukijoita kiinnostavat. Jos vaikka jätän huomaamattani jotakin olennaista ja kiinnostavaa kertomatta. Mielipiteenne on minulle tärkeä!

Leiriavustajan mietteitä

On täällä luonnonhelmassa sen verran mukavaa ja aina jotakin tekemistä (ulkona), että olen vallan vieraantunut tavasta näprätä tietokonetta päivittäin. Kerrotaan nyt silti edes lyhyesti kuluneesta viikosta.

Yleisleiri täällä Tuiken tallilla oli hyvin vauhdikas. Tällä kertaa tosin ratsastajilla meni usein lujempaa kuin hevosilla. :D Kun kyseessä oli yleisleiri, kuului ohjelmaan paljon erilaista hevosiin liittyvää puuhaa. Teoriatunneilla tytöt mm. kokeilivat ohjastuntuman vaikutusta hevosen suuhun - olemalla itse hevonen, kuolaimia käsissä pidellen - sekä toimivat ryhmänä vapaana olevan hevosen kanssa picaderossa eli neliöaitauksessa.

Se on hurjaa, miten viidessä päivässä ehtii muodostua niin tiivis rytmi ja ihminen tottua elämään sen rytmin mukaisesti. Viimeinen leiripäivä oli haikea - muistan itsekin lapsena leiriltä lähtiessäni itkeneeni hoitohevoseni harjaan hyvästejä.

Koskettavin hetki oli viimeisen leiriläisen lähtö. Kun voimakastahtoinen johtajatamma oli työntänyt päänsä tarhan aitojen välistä 10-vuotiaan tytön syliin, lempeästi tyttöä katsellen ja kuunnellen. Tyttö hyvästeli hevosen kertomalla rakastavansa sitä. Siinä meinasi mennä leiriavustajallakin roska silmään. :)

Täytyy myös kehua näitä tuntihevosia, etenkin tuota johtajatamma Zahriaa. Sen kanssa on välillä ollut todella suuria haasteita - syyslomaleirillä sitä ei ilman taluttajaa voinut päästää tunnille. Tällä viikolla se meni joka ikisen tunnin niin moitteettomasti, että varmaan puolet leiriläisistä nimesi sen uudeksi suosikikseen!

Zahria on myös opettanut minua, joka päivä. Koska leiriläiset ovat pienikokoisia ja suhteellisen kokemattomia, olen minä saanut kunnian varustaa kyseisen tamman aina tunteja varten. Olin etukäteen ajatellut, miten rauhallisesti ja määrätietoisesti Zahriaa lähestyn, mutta leirin alettua unohdin suunnitelmani täysin. Ensimmäisen päivän ensimmäiselle tunnille tuntui olevan kova hoppu ja kolme leiriläistä esitti kysymyksiä yhtä aikaa. Menin siinä hässäkässä vain iskemään satulaa selkään, olematta lainkaan läsnä hevoselle, kuuntelematta sitä. 

Arabi - ja Tamma - kun on, Zahria kuuluu näihin hevosiin, joiden mielipiteet eivät jää epäselviksi. Tuijotin vain satulaa käsissäni, en hevosta, ja yhtäkkiä tunsin hampaat reidessäni. Se oli Zahrian tapa huomauttaa minulle, ettei noin voi tehdä. Minun käytökseni oli aivan yhtä epäkohteliasta, kuin hänen puraisuinsa. Ymmärsin nopeasti syy-seuraus -yhteyden, enkä millään mittapuulla kanna hevoselle kaunaa tapahtuneesta. Pikemminkin se oli minulle todella tarpeellinen muistutus ja opetus, josta voin olla kiitollinen. 

Seuraavalle tunnille valmistautuessamme lähestyin Zahriaa eri tavalla. Sanoin leiriläisille, että nyt ei saa kysyä mitään hetkeen. Palasin alkuperäiseen suunnitelmaani. Hengitin syvään ja seurasin herkeämättä hevosen eleitä, mukautin oman tekemiseni niiden mukaisesti. Alun luimistelun jälkeen sain varustaa koko loppuleirin ajan hörökorvaista, tyytyväistä hevosta. Olimme löytäneet yhteisen kielen. <3

Huomenna alkaa esteleiri, jonka jälkeen palaan kotiin pariksi viikoksi. Kotosalla todennäköisesti jaksan käsitellä isompia määriä kuvia valmiiksi. Tällä läppärillä kun ei sitten toimikaan kaikki ihan niin kuin pitää, on kuvien työstäminen todella työlästä. Niinpä tähän loppuun muutama ruutu ensimmäisen illan vuohikuvia. Aikas jees tää mun uusi kamera!

1

2

3

4

5