Kisajännitystä

Jippii, pääsen sittenkin Ursula Turtiaisen western-kurssille 8-9.6! Se oli jo täynnä sillon kun heräsin siihen että hei tonne ois kiva lähtee Päivin ja Miinan mukaan, mutta toiveikkaana pyysin laittamaan mut peruutuspaikkajonoon ja nythän sieltä sit tärppäsi! Osallistun kurssille siis jollain Ursulan makeista hepoista, vaihtoehtojahan löytyy arabista ja quarterista quarabiin. :) Kurssi pidetään Mill Creek Ranchilla ja sen omistajan Ursulan kasvattamalla hevosella oon ratsastellut jokusen kerran ennenkin, kun Napsu-nimistä arabia vuokrailin. :) Nabosta löytyy juttua ekasta postauksestani.

minä ja Napsu viime kesänä

Oppimisen lisäksi ollaan Päivin kanssa lähössä voittamaan - eiku... :D 10.6 on samassa osoitteessa kisat, joten jäähään nurkille koko viikonlopuksi ja käydään heittämässä kisadebyyttimme! Taitaa tosiaan olla sekä mun että Miinan että Päivin ihka ensimmäiset western-kisat. :) Koska ollaan Miinan kanssa vielä vähän uusia toisillemme ja laukka on välillä suuri mysteeri, oon osallistumassa vaan walk&jog-luokkiin, jotka on siis harjoitusluokkia eikä sisällä laukkaa. Lajeina mulla todennäköisesti on trail ja horsemanship. Päivi taas meinaa uskaltaa ihan seuraluokkiin, kun sen kanssa Miinan laukka tuntuu olevan parempi (tai vähemmän riekuntaa), ja lajit käsittääkseni pleasure ja trail. Voisin tähän koostaa taas lyhyesti noita lajeja omin sanoin:

Western Horsemanshipissa mitataan ratsastajan taitoja ratsastaa hevosta näkymättömin, huomaamattomin avuin. 70 % arvostelusta on ratsastajasta ja laji muistuttaa paljolti kouluratsastusta. Radat on huomattavasti enkkupuolta lyhyempiä, esim.: pysähdys tötsälle A, käynnissä tötsälle B, ravissa voltti tötsän ympäri, laukannosto, laukassa tötsälle C, pysähdys, peruutus 4 askelta.

Western trail vastaa tavallaan esteratsastusta, mutta radalla ei koskaan ole hypättäviä esteitä, vaan sellaisia, joita voi maastossa tulla vastaan: portti, silta, erilaiset puomitehtävät väistöineen ja peruutuksineen jne. Edellisessä postauksessa oli aika kattava kuvavalikoima esteitä ja tarkempaa juttua niiden suorittamisesta. Trailissa lähdetään tietystä pistemäärästä (oliko se nyt 70 vai 100) ja vähennetään sitä mukaa kun virheitä tulee. Mulle kompastuskiviä voi olla ohjien nyplääminen/pituuden säätäminen kesken radan ja portti, jos Miina alkaa sählätä. Puomien kolinaa vähän jänskään, mut onneks ei mennä laukkaa, niin ei tarvi pelätä niitä vääriä nostoja. :)

Western pleasuressa puolestaan keskitytään enemmän hevoseen ja luokan voittaa se hevonen, jolla tuomari mieluiten itse ratsastaisi, näin muistaisin lukeneeni jostain. Tarkoitus saada hevonen näyttämään rennolta, tyytyväiseltä ja miellyttävältä ratsastaa: mennään siis hiiiitaaasti ja pää alhaalla - tässä Miinalle haastetta. :D Muista poiketen tää on ryhmäluokka ja hevoset esitetään ratsastaen uralla yhtä aikaa, askellajit ja suunta vaihtuu kun tuomari niin sanoo.

14.5 western-tunnilla otettua matskua 

Olin pyytänyt tän viikon Miina-päivät tähän loppuviikkoon sillä ajatuksella, että jalka siinä vaiheessa kestää ratsastusta. Nojoo, kyllähän se kesti, mutta jätin treenin aika kevyeksi ja jouduin säätämään jalkkareita neljä reikää normaalia pidemmiksi, että sain nilkan kivuttomaan asentoon. Tyhmää? Vähän joo, mutta pakko oli päästä yli viikon tauon jälkeen Miinan selkään treenaamaan ihan perusjutut läpi noita kisoja aatellen. Mentiin sidepassia (väistöä) puomin päällä ja ilman, vaikka vähän epäilen et harjoitusluokassa sitä kuitenkaan trailiin tulee. Sujui hyvin, tosin koko treenin ajan Miina kuikuili viereiselle laitsalle, jolle hänen ystävänsä Riku hyljättiin, kun hain Miinan sieltä töihin. Toisessä päässä kenttää keskittyminen ei ollut juurikaan parempaa, ja kivempaan päähän piti päästä aina äkkiä takasin. Tein paljon siirtymisiä, varsinkin ravista pysähdyksiä ja uudelleen raviin, vähän epäilen että sellasta ainakin tulee horsemanshipissä vastaan. Tein siirtymiset aina kirjaimen kohdalla, sillä sekin on aika kriittistä horsemanshipissä, että tehtävä suoritetaan just nimenomaan siinä missä se ohjelman mukaan kuuluu. Jumppasin laukkalihaksia väistättämällä tötsän ympäri, mutta itse laukkaa otettiin vaan yhet kivat nostot per suunta. En halunnut lähteä hinkkaamaan sitä sillä uhalla että se menee taisteluksi ja mun jalka ei jaksa sitä - ja sekin ettei kisoissa ees tarvita laukkaa. :) Sitä sitten lauantaina lisää, mahdollisesti.

Trail-tunti vieraissa - ja vieraalla hepolla!

lainaratsuni Hiivatti

Tänään koitti suunnittelemamme Mäntsälä-retki. Käytiin edellisiltana Päivin kanssa hakemassa vuokrakoppi ja harjottelemassa vähän sen kanssa ajelua. Tänäaamusti sitten lastattiin Miina kyytiin - ykkösellä sisään! - ja hurautettiin meidän valmentajan Mari Valkosen kotitallille. Nyt on toi jalka tuntunut sen verran hyvältä, että päätin myös ratsastaa. Tehtiin niin että Päivi meni koko tunnin Miinalla ja mä sain ratsukseni Rocket N Priden, paint-lv-ristetytysruunan, tutummin Hiivatin. 

Alkuun tunsin itseni niin alieniksi leveän, jyhkeän Hiivatin selässä. Ei huhhuh, kävi ihan työstä saada se liikkeelle ja tuli taas se ihana fiilis että en osaa ratsastaa. Mari ystävällisesti ohjeisti, että Hiivatti on 100 % western-hevonen ja sen mukaan koulutettu. "Laitapa pohkeet kiinni ja sano "whoa"." Näin tein - Hiivatti pysähtyi. "Nyt purista jaloilla ja tiivistä istuntaa." Tein - Hiivatti alkoi peruuttaa. Pikkuhiljaa aloin oivaltaa, miten tätä hevosta ratsastetaan - ihan päinvastaisesti kuin Miinaa! Alkuraveissa tipahti koko ajan käynnille, kun painoin jarrua luullessani painavani kaasua... Laukan ylläpitämisessäkin oli työstämistä ja ravivoltteja en uskaltanut edes ajatella, mutta nopsaan me siirryttiinkin itse trailiin, jota tänne asti oltiin tultu harjoittelemaan. 

trail-rataa

pujottelu ja taustalla naruportti

Aloitettiin kiemurauralla/pujottelulla. Mentiin käynnissä, sittemmin ravissa tötsien välistä, käytiin kääntymässä ja niin edelleen. Puomi ei juurikaan tuntunut vaikeuttavan tehtävää, ravissa Miina meni Päivillä niin nätisti ja ketterästi, Hiivatti taas ei päässyt kertaakaan ravilla noin tiiviitä välejä... Välillä sain senkin käännettyä hyvin pienessä tilassa, kun vahingossa osasin ratsastaa oikein. :---)

silta ja puomit

Kokeiltiin kaikki kentältä löytyvät tehtävät yksitellen, Mari selitti jokaisen läpi huolella, mitä apuja tarvitaan ja mistä saa kisoissa plussaa, mistä virhepisteitä. Sillalla etenkin harjoiteltiin tätä että annetaan hevosen katsoa estettä myötäämällä eteenpäin (plussaa) ja että puomien väliin tulee astua vain yksi etu- ja yksi takajalka (miinusta jos molemmat/ei kumpikaan). Tää oli molemmille helppo, kunhan ei pysähtynyt puomien ja sillan väliin. Silloin tuli stipluja. 

puomineliö

Neliössä käytiin pyörähtämässä 360 astetta ympäri, molempiin suuntiin vuorotellen. Neliöön tultiin sisään kuvanotto suunnasta ja kipsuteltiin käännöksen jälkeen pois puomien yli. Tässäkin korostettiin esteen katsomista noilla puomeilla, ja tää on tosiaan ainoa este, jolla hevonen saa kääntyä taipuneena, muutoin länkkärissä aina suoralla hevosella, mitä harjoteltiin tuolla pujottelussa taas. 

kiinteä portti

 Nykyään kuulemma kisoissa käytetään enimmäkseen naruportteja, mutta koska me ei oo päästy kiinteää testaamaan, haluttiin se kokeilla varmuuden vuoksi. Tää on narua huomattavasti vaikeampi ja tarkoitus siis avata portti, ratsastaa hevonen läpi ja sulkea portti, mahdollisimman sulavasti. Portista EI saa päästää irti työskentelevällä kädellä, muutoin tulee hylkäys. Kisoissa ilmoitetaan aina miten portti suoritetaan ja kummalla  kädellä, esim. vasemman käden työntöportti tai oikean käden vetoportti. Kokeiltiin eri variaatioita ja Hiivatti oli selkeesti tehnyt ennenkin, sillä riitti kylmänrauhallisesti hermoja työstää tätä tehtävää ja meni todella hyvin. :) Miinalla sen sijaan meni vähän hötkyilyksi ja monta kertaa lähti karkuun koko hirveää porttia, about sama juttu naruportillakin, joka on meille tutumpi.

naruportti

laukkapuomit

Lopuksi kokeiltiin vielä laukkapuomit, sillä näitä usein tulee seuraluokissa trail-radoilla. Ei hirveästi "ratsastettu" ja mietitty asiaa, vaan laukattiin uraa pitkin ja kurvattiin aina kohdalle osuessa puomeille. Mari neuvoi opettamaan hevosia itse katsomaan jalkoihinsa ja miettimään välejä. Jos menee huonosti ja puomit kolisee, uudestaan vaan ja palkinto tulee kun menee oikein. Rankaisemaan ei lähdetä nykimällä ohjista, jos hevonen stiplaa, sillä se yhdistää sen puomeihin ja voi alkaa pelätä niitä.

Hiivatti meni puomit - pienellä hiellä ja työllä - ihan näppärästi, mutta koitti välillä hommasta luistaa ja usein tein itse sen virheen, että puomin jälkeen huokaisin helpotuksesta, ja ruuna vikkelästi tajusi että tehtävä loppui ja nyt saa kävellä, vaikka olisin halunnut jatkaa laukkaa vielä ja mennä puomit uudestaan. Hevosilta sitä oppii aina. :)

Lopuksi tehtiin ratana kaikkia näitä opeteltuja tehtäviä. Kiinteä portti jätettiin pois ja tehtiin narulla sen sijaan. Netistä löytyviä oikeita trail-ratapiirroksia matkien tein tähän Paintilla meidän tänpäiväisen radan, joka siis alkaa käynnissä naruportilla, sen jälkeen jogissa pujottelu ja uudelleen puomin yli, siitä puomikujaan, jonka päässä seis. Kulmaperuutus ja laukannosto. Laukkapuomit, käynnissä sillalle ja lopuksi vielä neliö. 

Kommentit puomikujasta jäi vielä kertomatta. Sitä ollaan Miinankin kanssa tehty, mutta Hiivatin kanssa se oli aivan mahtavaa! Ruuna oli niin lunki ja kuunteli hienosti apuja, vaikka oli välillä niin jähmeetä poikaa. Pysähdyttiin ja peruutettiin pelkällä istunnalla ja kulmassa vähän kaulaohjaa avuksi - nappisuoritus!  

Mentiin kumpikin siis tuo rata kerran läpi ja no, ei haittaa ettei ollu oikeet kisat kyseessä.. Kummallakin oli kompastuskivensä, Miinalla kärsivällisyys mm. naruportilla, Hiivatilla taas ravin ylläpito ja että viitsiikö laukata puomien yli tai edes sinne asti.. Onneksi ääniavut on trailissa sallittu.

maisemaa kentältä, laiduntamassa Hiivatti ystävineen

uusia popoja ootellessa

Tunnin (joka kesti liki kaksi tuntia) jälkeen oli vuorossa vielä kengitys. Marin mies Anssi on ollut Miinan vakikengittäjä jo pidemmän ajan, siksi oli kiva että saatiin yhistettyä tää reissu näin että tuli sekä kenkäys että valkku hoidettua samalla. :) Anssin huhkiessa Mari keitti meille (tai niille jotka sitä juo) kahvit ja hengailtiin siinä tallipihassa vielä se hetki, kunnes Miina oli valmis ja voitiin lastata se - taas todella helposti! - ja jatkaa matkaa kotitallille. Kokonaisuudessaan tosi kiva päivä, Päiviltäkin sujui traikkuajelu ekaa kertaa heppa kyydissä oikein mallikkaasti eikä edes myöhästytty mistään. :) Innolla oottelen jo sitä Ursulan kurssia, minne Päivi ja Miina lähtee ja minä kuunteluoppilaaksi, ja sen jälkeen pidettäviä kisoja (mun ekat kisat!). Toivottavasti kaikki menee silloin vähintään yhtä hyvin!

Anssi ja Miina

Päivi Miinan henkisenä tukena

Miinan estekisakuvat

Ja tässä siis näitä lupaamiani fotoja Miinan tämänpäiväisestä urakoinnista esteradalla Karlvikissa. Näissä pätee samat copyrightit kuin edellisiinkin. :)

Estekisoja kuvaamassa

Alkuviikon pikkuonnettomuuden johdosta oon könkkäillyt kyynärsauvojen kanssa ja jättänyt ratsastuksen väliin, mutta eihän se mua tallilta poissa pitänyt. :D Kimmo on mua urhoollisesti kuskannut jo parina päivänä Miinaa syöttelemään ja iltamössöjä laittamaan, kun sinä päivänä ei muut ehtineet.

Tänään sit suunnattiin Karlvikiin, jossa järjestettiin pienet estekisat. Miinan toinen vuokraaja Janette oli ilmottanut heidät 50-60cm luokkaan ja tallille saapuessamme odotteli itsekin juuri alkavaa luokkaa. Kuulemma kävelymatka tallille (viitisen kilsaa) oli mennyt tosi rennosti, mutta maneesissa verkkaavat muut ratsukot oli häirinneet tamman keskittymistä ja saaneet sen pukittelemaan. Radalla ei onneksi pukkeja nähty  - paitsi ihan lopuksi. Pienet protestit piti heittää, vaikka oltiin jo käynnissä lähdössä kentältä pois. Radasta sen verran, että Janette oli yllättynyt sen teknisyydestä ja vaativuudesta: kaksi sarjaa, joista toinen oli lyhyt, vain yhdelle laukka-askeleelle suunniteltu.

Pienen kokonsa puolesta ja Janeten pyynnöstä, Miina sai hypätä poniväleillä ennen kuin rataa muokattiin isoille hevosille sopivaksi. Katsomosta käsin näytti, että tamma handlasi välit hyvin ja ne sarjatkin, vaikkei kuulemma kokemusta juuri ole moisista ja puhdas ratahan siitä tuli! Ratsukko jatkoi samantien seuraavaan vaiheeseen ja jälleen puhdasta. :) Meno vaan oli sen verran rauhallista, että Miinan tulos oli lopulta 7/7, mutta oltiin kaikki ylpeitä ekasta puhtaasta suorituksesta! Hyvää kokemusta ja oli ne muutkin ratsukot kyllä taitavia, täysin sijansa ansainneet!

Kuvia Miinan suorituksesta tulee, kun Janette on ne hyväksynyt näyttämiskelpoisiksi. :) Sitä ennen saatte nauttia parin muun ratsukon pompuista. Kuvat ovat siis minun ottamiani enkä anna virtuaalitalleille yms. näiden kopioimiseen lupaa. Mikäli jonkin hevosen omistaja haluaa jonkin kuvan käyttöönsä tai poistettavan täältä blogista näkyviltä, minuun saa yhteyttä osoitteessa: hannapietilainen@windowslive.com .

Ens viikolle oltiin suunniteltu pientä traikkuretkeä Mäntsälään. Ekaks Mari pitäis mulle ja Päiville tunnin ja sen jälkeen Anssi kengittäis Miinan. Koska en välttämättä ole ratsastuskunnossa vielä tuolloin tiistaina, oon menossa mukaan todennäköisesti kuunteluoppilaaksi. Kuitenkin sillä varauksella, että jos se koipi kestääkin, voin sitten osallistua tunnille jollain Marin hevosella. :) Muuten mennään päivä kerrallaan ja katellaan sit loppuviikosta normaalin vuokrailurytmiin palaamista.

Kysymyshaaste

Sama logo, erityyppinen haaste. Tämän minut haastoi tekemään Suvi, kiitos hänelle. :) Sääntöjen mukaan kiitän haastajaani, vastaan hänen keksimiin 11 kysymykseen ja keksin uudet 11 kyssäriä seuraavalle 11 blogille, jotka haastan. Suvi oli mielestään saanut vaikeita kysymyksiä ja keksi itse sitten vielä vaikeempia, kiva... :D Mulla löi pää taas tyhjää, joten seuraavat sai suht helppoja.


1. Hetki/hetket elämässäsi, jotka ovat sinua eniten muuttaneet?
Noin yleisestiottaen sanoisin vastoinkäymiset. Sellaset hetket, joina joutuu luopumaan pitämästään työstä terveytensä takia ja joutuu miettimään puolet elämästä uusiksi. Siinäkin oppii uutta, keksii miten tästäkin selviydytään eikä se jälkeenpäin jää harmittamaan.
Sitten taas jos mietitään ratsastuspuolta, niin siinäkin vastoinkäymiset joo, mutta eniten ehkä nostaisin tässä jalustalle ensimmäisen leirini Hovin Ratsutilalla vuonna 2004. Leirille mennessä olin vielä toipumassa viisi vuotta kestäneestä hevospelosta, joka oli enää laukka- ja maastopelko siinä vaiheessa. Hovin ihanien arabien kanssa opin eroon siitäkin ja tutustuin mahtavaan lännenratsastukseen, joten se on ehdottomasti hetki ja paikka, jotka on mua ratsastajana muuttaneet.

Kesän -07 leirin barrel racing -kisat Ziderin kanssa. Yleisleireillä vedettiin aina riimuilla & ohjilla, ilman satulaa noi skabat. 

Nykyään me western-leirien nössöt mennään suitsilla ja lännensatuloilla, varmuuden vuoksi. :D 

2. Mikä on sinulle tärkeintä elämässäsi?
Kääk, pitääkö tähän valita vain yksi asia? Sanon läheiset. Siihen kategoriaan luettelen kaikki minulle tärkeät ihmiset ja eläimet, Kimmo, Miina, Niilo, perhe, sukulaiset, ystävät... Ilman heitä elämä tuskin olisi elämisen arvoista.

3. Parhaat puolesi hevosten kanssa?
Varmaankin sellanen jämäkkyys ja johtaja-asenne. Mitä enemmän niiden kanssa puuhailee, sitä enemmän niiltä oppii ja nykyään varmasti se tieto on kasvattanut ymmärtäväisyyttä ja ehkä vähän kärsivällisyyttäkin.

4. Huonoimmat puolesi hevosten kanssa?
Vaikka tuossa totesin sen vähän kasvaneen, täytyy silti listata toi kärsivällisyys tähänkin. Sitä haluaisin enemmän, samoin rauhallisuutta tietyissä tilanteissa ja ratsastaessa etenkin kehonhallintaa paremmaksi, minkä usein huomaa olevan puutteelista tuon sipsuttaja-arabin kanssa: välillä oon lyödä päätäni harjamartoon ja seuraavassa sekunnissa keikun takakaarella.

5. Miksi sinulla on blogi?
Monesta syystä. Kirjoitan tätä sekä muille että itselleni. Westernistä kiinnostuneille ja siitä vähemmän tietäville, ystävilleni joita hevosteluni kiinnostavat, ja niin edelleen. Itselleni kirjoitan ajatusten selkeyttämiseksi ja asioiden muistamiseksi. Edellisestä vuokrahepasta pidin pientä päiväkirjaa ihan vaan Word-tiedostoon, että muistaisin mitä oon minäkin päivänä tehnyt ja miten ollaan edistytty. Plus oon aina ollut vähän tällanen netti-intoilija, joten ulkkien ja kokonaisuuksien suunnittelu on kivaa. :)

6. Mikä tekee sinut onnelliseksi?
Terveys, perhe, ystävät, eläimet, hyvä sää, hyvä ruoka ja juoma, ja kaikki mieluisa puuhastelu. Ykkösenä tietysti ratsastus, ja ihan parasta on kun mahollisimman monta näistä voi yhdistää. :)

Löysin vanhan kuvan musta ja ex-hoitoheppa Wellusta jokusen vuoden takaa. 

7. Miksi harrastat ratsastusta/hevosia?
Välillä mietin sitä itsekin, ja on vaikea löytää yksiselitteistä vastausta. Koska pidän siitä, se on ehkä se simppelein. Ratsastus tuo ihanaa vapauden tunnetta ja seurallisena tapauksena nautin kävelylenkistä ihan jalkaisinkin enemmän, jos mulla on hevonen mukana matkassa. Kuten aiemmin totesin, nää eläimet on opettaneet mulle niin paljon ja haluan viettää mahdollisimman paljon aikaa niiden kanssa, jotta oppisin yhä lisää.

8. Tavoitteesi hevosten kanssa?
Tulikohan se nyt jo osittain tuohon äskeiseen... :) Eli oppiminen ennen kaikkea. Tätä oppimista toivon tapahtuvan niin itsenäisessä ratsastelussa kuin valmennuksissa ja tulevissa kilpailuissakin. Tällä hetkellä tähtään saumattomaan yhteistyöhön Miinan kanssa, joka toivottavasti tulevaisuudessa johtaa rentoihin maastoretkiin ja joskus vielä sijoituksiakin tuottaviin kisaosallistumisiin.

9. Huonot tapasi?
Stressaaminen. Tätä en voi liikaa korostaa. Mä stressaan koko ajan ja kaikesta, enkä osaa lopettaa sitä. Se tosiaan vaikuttaa jo tällä iällä mun terveyteenkin ja pitäis saada oikeesti kuriin. Tietenkin laiskuus on helposti tähän lueteltavissa, mut yhtä pahana kuin tota stressaamista vois pitää on myös itkeminen. Harrastan sitä ihan älyttömän usein, eikä sitä oikein tunnu kukaan ymmärtävän, mutta se on kans jotain mitä en pysty hallitsemaan. Reagoin kaikkeen voimakkaasti tunteella, oli se sitten iloa tai surua, ja pahimmassa tapauksessa noista molemmista pääsee itku. :D

10. Mitä ilman et voisi elää?
Happea? Sydäntä? Näitäkin asioita on aika paljon, mutta onneksi ihminen on aika sopeutuvainen olento. Kyllähän sitä varmaan oppisi elämään ilman rakkaita ihmisiä tai tietokonetta tai karkkia, vaikka se kipeää alkuun tekisikin. Mut siitä en tiedä olisiko musta elämään, jos olisin sokea. Oon sitä monesti miettinyt, että näkö on ehkä aisteista antoisin ja jos sen menettäisin, voisi olla aika raskasta.

11. Mikä on elämän tarkoitus?
Just kun olin huokasemassa helpotuksesta että selvisin näistä kyssäreistä... :D
Mitä tässäkin postauksessa oon jo moneen otteeseen painottanut, niin varmasti elämässä tärkeintä on oppiminen. Muista ihmisistä, omista virheistä, kaikesta. Löytää se, mikä on itselle tärkeää, tavoitella unelmiaan ja olla onnellinen. Näin mä olen sen ajatellut ja pyrkinyt elämään sen mukaan, minkä nyt tässä yhteiskunnassa pystyy. Ilman rahahuolia ja "pakollista" työntekoa olisin onnellisempi, mutta optimisti osaa ottaa niistäkin ilon irti. :)


Kysymykset seuraaville: 
1. Millaisia blogeja luet ja miksi?
2. Mikä on parasta kesässä?
3. Jos olisit eläin, mikä eläin olisit ja miksi?
4. Missä näet itsesi viiden vuoden kuluttua?
5. Mitä kadut tähänastisessa elämässäsi?
6. Mitkä ovat elämäsi parhaita puolia?
7. Jos voittaisit lotossa viisi miljoonaa, mitä tekisit rahoilla?
8. Jos et bloggaisi blogisi nykyisestä aiheesta, mistä muusta voisit pitää blogia?
9. Mitä muita harrastuksia olet kokeillut kuin nykyisiäsi?
10. Mikä hevosissa/koirissa/muissa eläimissä ärsyttää? (valitse blogisi aiheen mukaan)
11. Mikä on hevosissa/koirissa/muissa eläimissä parasta? (valitse blogisi aiheen mukaan)


Ja uhrini ovat: 
Katja
Aino
Marika
Anni
Susanna
Lotta
Niina
Sanni
Heli

Pikku maastoäksidentti

Viime aikoina ratsastus on tuntunut suoraan sanottuna tylsältä parista syystä. Tekisi hirveästi mieli lähteä maastoon, mutta ei Miinalla - ainakaan näihin nykyisiin maastoihin. Kilometritolkulla asfalttitietä ja rekkoja, sekä hyväkuntoinen hevonen, jonka lempisana on laukka... Niinpä oon pyörinyt kentällä vasten tahtoani, saamatta juuri mitään aikaan, enpä oo jaksanut aina edes yrittää.

Sunnuntaina toteutin juuri tätä kentällä lorvailua ja olisin halunnut mennä jonkinnäköistä horsemanship/trail-rataa kenttää ympäri. Raahasin siis Päivin ja mun löytämät puukappaleet kentälle ja asettelin ne vierekkäin banketiksi/sillaksi. Tutustuttiin ensin maasta käsin ja vaikka kyseinen silta oli Miinalle uusi, siitä näki että on tehnyt tätä ennenkin ja kömpi heti puupalojen päältä kuin vettä vaan. Selästä käsin yhtä lailla, piece of cake. Alkuun tein uraa pitkin rataa niin, että lyhyen sivun keskellä seis, käynnissä kulmaan, sillan yli, pitkän sivun keskeltä ravissa, lyhyen sivun keskelle ravivoltti, käyntiin.

Kokeilin tätä aluksi näin ja myöhemmin olisin halunnut lisätä laukkaa tuohon käynnin jälkeen ennen kuin palaan tuonne pysähdyskohtaan, mutta ei. Miina kuumeni taas kuin kiuas - tai siis huomattavasti nopeammin - ja vasen laukka meni sähläämiseksi. Lopulta otin pari nostoa ihan vaan että ne onnistui ookoo, ja lopputunti mentiinkin lähinnä reipasta ravia. Se tuntuu nyt olevan suosiossa, kun tammalla selvästi kunto kasvanut, kun liikuntakin lisääntynyt. 

Tänään tietenkin päätin, että nyt mä meen sinne maastoon, en jaksa enää. Miinalle kamat niskaan ja menoksi. Pahin rekkapätkä skipattiin oikasemalla pellon poikki pyörätielle eikä koko maaston aikana tullut vastaan mitään moottoriajoneuvoa, jota Miina olisi pelännyt. Kyllähän niitä busseja, rekkoja, motskareita suhahteli ohi, mutta kun pysyivät omalla tiellään ja Miina pyörätiellä, kaikki oli hyvin. Edes pyöräilijöitä se ei pelännyt, mutta paikallaan olevia asioita kuten roskiksia saattoi tuijotella vähän. 

Käppäiltiin pyörätietä läheiselle Knaperbackan ratsastuskoululle johtavalle tielle ja käytiin siellä kääntymässä. Pyörätien pientareella uskalsin ravailla pikkupätkiä ja tuolla hiekkatiellä päätin kokeilla laukkaa. Miina on sen verran vauhdikas halutessaan ja ainoa laukkakokemus maastosta mulla on siitä sieltä raviradalta, jossa mentiin ainoastaan pukki- ja kiitolaukkaa... Ei niin mukavia kokemuksia siis. Otin noston vasta kun hevonen tuntui rauhalliselta ja kulki pää alhaalla. Nätti nosto ja rauhallista, rentoa laukkaa, kunnes minä sanoin että se loppuu. Jes, jäi niin hyvä fiilis siitä pätkästä, että jatkettiin pyörätietä eteenpäin etsimään toista hiekkatietä, missä vois kokeilla. 

Löydettiinkin yks, se mitä aiemmin kävin etsimässä, mutta sillon löysin aivan väärän tien. Tienpätkä oli lyhyt, mutta se jatkui pienenä polkuna metsään, jota todennäköisesti pääsee Knapperiin asti. Ainakin näin muistelisin ratsastuskouluaikoina joskus maastoilleeni. Käytiin se polku tsekkaamassa, mutta tuli aika nopeasti niin mutakkoinen kohta, ettei lähetty sitä vesistöä ylittämään. Niinpä käännyttiin takasin, pikkupätkä laukkaa taas hiekkatiellä ja käyntiä loppumatka tallille - tai niinhän sen piti mennä. Miina päätti taas vähän kuumentua ja mitä enemmän komensin, sitä pahemmaksi steppailu meni... Siedin sitä kuitenkin aina sinne pellonreunaan asti, jossa päätin jalkautua. 

Arvelin että se yrittäisi samaa kuin kerran aiemmin siinä pellolla - eli täysiä tallia kohti. Tästä syystä pomppasin alas, mutta valitsin paikan todella huonosti. Miina seisoi siinä pyörätien reunassa niin, että nilkkani muljahti sopivasti siinä asfaltin reunalla ja hetkeksi jäin puremaan hampaita yhteen. Miinaahan asia ei kiinnostanut läheskään yhtä paljon kuin tien reunassa kasvava ruoho, joten sain ihan rauhassa istua ja koota itseäni toisen syöpötellessä. Nousin uudestaan seisomaan ja kokeilin varata jalalle painoa, ei onnistunut. Tajusin etten pääse hevosen kanssa jalan takaisin, enkä nilkan takia pääse takasin selkään, joten soitin tallin omistajalle. Tanja oli onneksi just tulossa autolla takasin tallille ja lupas tulla hakemaan mut. Sitä ennen hän soitti vielä Pauliinalle, joka treenasi issikkaansa kentällä ja tuli noutamaan Miinan. Pauliinan kehoituksesta otettiin satula pois, että hänen on helpompi heittää Miina suoraan tarhaan ja niin mä jäin makaamaan siihen tielle, jalka satulan päällä. 

Ennen kuin Tanja tuli paikalle siitä pyyhälsi ohi ehkä fiksuimmat pyöräilijät ikinä... "Mitä tuolla on tapahtunu?" "Emmä tiiä, kaatunu varmaan." *ajavat lähemmäs* "Se makaa vaan huvikseen!" Ja jatkoivat matkaa. Siis kyllä, minulla on tapana ottaa lännensatula mukaan ja heittäytyä keskelle pyörätietä sen kanssa ottamaan aurinkoa, kypärä päässä ja tallikenkä toisessa jalassa ja niin edelleen! Hohhoijaa. Sentään yks auto pysähty kysymään että onko kaikki hyvin ja sillon se Tanjakin ehti jo paikalle. 

Tallilla Pauliina haki jostain pimeästä nurkasta lunta - kyllä, t-paitakelillä toukokuussa - ja laitto muovipussiin, joka pintelin avulla käärittiin mun nilkan ympäri. Hetken istuin odottelemassa, että Tanjan mies ehti takasin tallille ja matkallaan töihin heitti mut terveyskeskukseen - turhaan. Ei niillä ollut aikaa mulle, joten Jukka toi mut kotiin ja kävin sitten yksityisellä illemmalla, kun vapaa-ajan vakuutushan sen korvaa. Ei ollut mitään murtunut, nivelsiteet siinä revähti ja ne vaatii nilkkatuen, kyynärsauvat ja viikon aikaa parantuakseen.

Tällaset mokat on niin tyhmiä. Miina oli täysin vastoin mun odotuksia ihanteellinen maastohumma eikä edes steppaillut yhtään sillon kun selästä jalkauduin. Tää oli ihan omaa huolimattomuutta ja sen takia jää loppuviikon ratsastukset väliin. Tallille aattelin silti mennä, jos saan suostuteltua Kimmon kuskaamaan. Ihan vaan syöttelemään Miinaa ja viettämään aikaa sen kanssa. (: 

Niilon kuulumisia

Päivittelen nyt pitkästä aikaa vähän Niilon kuulumisia. Eipä sen elämässä ole mitään suuria muutoksia tapahtunut viime aikoina, elo on ollut rauhallista - toisinaan. Valon ja lämmön lisäännyttyä Niilo tuntuu olevan aiempaa energisempi ja vaatii yhä enemmän huomiota, leikkiä jne. Katti tuntuu myös pitävän enemmän ääntä kuin aiemmin. Maukuminen ja muu inahtelu on päivittäistä ja tapahtuu kun tulen kotiin, narulla leikkiessä, kun Niilo istuu mun viereen, kun se juoksee yksin täyttä vauhtia keittiöstä olkkarin nurkkaan... Eli koska vaan. Välillä haaveilen toisesta kissasta, joka pitäisi tolle seuraa kun en itse ehdi tai jaksa, mut ei se tällä hetkellä ole ajankohtaista tai ainakaan järkevää. 

Lämpö on houkutellut Nipan yhä useammin parvekkeelle ja nyt sillä onkin entistä paremmat oltavat siellä. Isäpuoleni kävi asentamassa suunnittelemansa kiipeilypuun tänään ja Niilo pääsi heti tutustumaan vekottimeen. Omatoimisesti se ei vielä tähystystorniinsa kavunnut, mutta nostettuna tuntui viihtyvän, kun näki niin hyvin mitä sisäpihalla tapahtuu. :) Matolla loikoilun lisäksi partsin parhaat puolet on auringonotto sinisen kaapin päällä ja naapurin lasten tarkkailu. 

 Tuo koivunpalanen on myös pala nostalgiaa. Kun olin pieni, meillä oli Doris-niminen mustavalkoinen kissa, joka otettiin aina mökille mukaan kesäisin. Yhtenä kesänä oli kai jokin eläin sen jahdannut mökin takana kasvavaan valtavaan koivuun eikä se tullut alas moneen päivään. Palokunta sen lopulta haki sieltä ja sen jälkeen koivuun laitettiin pelti ympärille, ettei vaan yritä uudestaan. Se koivu on blokannut aurinkoa mökin pihasta niin kauan kuin mökki on siinä ollut, mutta äiti ei oo siitä halunnut luopua, vaikka muut haluis sen kaataa. No, tapaninpäivänä oli siinä joulun aikaan se myrsky, joka meni ja kaatoi sen puun, joka siis kasvoi sopivasti sekä mökin että nukkuma-aitan että puuvajan läheisyydessä. Ihan älytön tuuri, että se kaatui mökin ja aitan väliin eikä rikkonut yhtään mitään mennessään. Tätä puuta on mun vanhemmat tämän talven ja kevään palotelleet pikkuhiljaa ja mun pyynnöstä säästivät Niilolle tuon sopivan palasen isosta oksasta kiipeilytelineeksi. :)

 Viime aikoina meille on erinäisillä kauppareissuilla kertynyt muutama pahvilaatikko ja -kassi. Niitähän Niilo on rakastanut aina ja jaksan yhä hämmästellä, että mieluummin se nukkuu ilmaiseksi saadussa pahvikassissa kuin monia kymmeniä euroja maksaneessa pehmustetussa iglussaan. Nukkumisen lisäksi varsinkin pahvilaatikot kelpaavat myös leikkiin. Tuo suurempaa jännitystä singahtaa laatikon läpi kuin tunnelista saaliin kimppuun - joskus myös mun jalkojen kimppuun...