Kuka vie ja ketä?

Viikonloppuisen riekkumisen jälkeen pohdittiin Päivin kanssa asiaa, ja todettiin että sitä laukkaa täytyy nyt jättää vähemmälle ja pieninä palasina alkaa työstämään uudelleen. Eipä oo paljon järkeä laukata, jos ei se hevonen pysy hallinnassa, joten nyt alkuviikosta ratsastelin paljolti kuuliaisuutta testaavia juttuja, jumppasin laukkalihaksia ja pieninä pätkinä otin laukannostojakin.

Vaikkei Miina ratsastuskoulun tuntipolle olekaan, on sekin vähän ehdollistunut uralla kulkemiseen: tottunut että uralla joutuu töihin ja kentän keskellä saa levätä. Jotenka tiistaina käänsin asian toisin päin. Uralla käveltiin tauot pitkin ohjin ja kentän keskellä joutui tekemään vähän töitä. Alkuun väistöjä/sidepassia ja "yhden ohjan käännöksiä", millä saa vähän vetreytettyä hepan lihaksia laukkaa varten. Tällä käännöksellä tarkoitan siis, että käännän hevosen niin pienelle ympyrälle kuin vain saan ja sisäohjasta ylöspäin pidättämällä vaadin hevosta kantamaan itse itsensä ja asettumaan voltilla. Miinallehan tääkään ei ollut mikään vaikea homma. Samaa tehtiin ravissa ja sittemmin myös neck reining -harjoituksia. Neck reining eli kaulalta ohjaus on western-juttuja, etenkin reining-kilpailuissa kovassa käytössä ja tarkoittaa, että kun esim. oikea ohja koskettaa hevosen kaulaa, hevonen myötää paineelle ja kääntyy vasemmalle. Köpöteltiin siis käyntiä ja ravia kaikenmaailman kuvioita pitkin kenttää tällä idealla. Miinan kanssa neck reiningiä käytetään ihan päivittäin (aina kun westerniä mennään), mutta huomasin että kun sitä oikein painottaa eikä vaadi mitään muuta, hevonen herkistyy ja kääntyilee lähes ilman pientä avitusta pohkeelta. :) Loppuun otin parit nostot laukkaa. Se oli ihanan helppoa ja rauhallista, mistä syntyi tunne että haluun laukata lisää! Mut sit se olis taas mennyt kaahailuksi, todennäköisesti, joten jätin huomiseen.

vanhempaa matskua, tuntui sopivan päivän teemaan... :D

Seuraavan päivän ohjelma koki hienoisia muutoksia jo alkuvaiheessa. Olin sitonut Miinan puomille satulahuoneen eteen ja se oli siinä seisoskellut niin rauhassa ja nätisti, kunnes minä kehtasin ottaa satulan esiin ja läntätä sen tamman selkään. Jostakin Miina on nyt keksinyt, että hähhää, tätä ihmistä voi pissiä silmään ihan kuus nolla, ja siitä näki nytkin kilometrien päähän, että lähti piruilemaan ihan ilman mitään syytä, että olis vaikka säikähtänyt jotain. Noup, hänhän ei satulaa selkäänsä ota, vaan lähti rykimään taaksepäin ja tässä köydenvetokisassa päälle 400kg voitti riimunnarun lukon, joka napsahti rikki ja Miina pääsi vapauteen. Ekat pari metriä, niin satula lensi mäkeen ja vähemmän kauniita sanoja mutisten juoksin hevosen perään. Se juoksee aina takasin talliin, mistä oon ollut aika kiitollinen (helppo saada kiinni), joten sinne menin itsekin ja hämmästyin: ei se ole täällä. Pölvästi oli juossut tarhakujan päähän ja pörhisteli siellä kuin parhaimmassa näyttelykunnossa oleva ori... Sieltä Miina lähti juoksemaan isolle tallille, pari kiekkaa ympyrää siinä omistajien talon pihassa ja sen jälkeen uhkaava laukkapyrähdys tielle päin (glup). Ei, ei sittenkään sinne, vaan laitsalle! Miina spurttas takapihan poikki isolle pellolle, jossa ollaan loppukäyntejä välillä köpötelty. Toisessa reunassa on siis tallit ja toisessa vanha porvoontie, onneksi se tajusi jäädä tallin päätyyn napsimaan ruohoa. Sieltä juostiin taas peräkanaa tallin pihaan, jossa lopulta kuiva leipä voitti ja sain tamman kiinni. Satula säilyi onneksi tömäyksestä huolimatta ehjänä ja loppuaika puomilla vietettiin naruriimu päässä. Sen painetta Miina ei viitsi lähteä uhmaamaan, kun tietää ettei se anna periksi.

Tähän voisin vielä lisätä, että olen useammasta lähteestä kuullut näitä "naruriimusta ei saa KOSKAAN sitoa kiinni" juttuja. Varmasti ihan tottakin, tietyssä tilanteessa ja tietyillä hevosilla. Jos hevonen todella säikähtää jotain, se lähtee kiskomaan eikä lopeta mistään paineesta, silloin on vaarallista olla niin voimakas riimu päässä. Miinan tapauksessa kyse ei ole tästä vaan silkasta testaamisesta ja sikailusta, jolloin hevonen lopettaa rimpuilun, kun huomaa että paine ei lopu vaikka mitä yrittää.

Kuva © Roosa T.

Kuten arvata saattaa, Miinan mielentila ei ollut tässä vaiheessa hirmu ihanteellinen rauhalliseen ratsasteluun, mutta aika nopsaan laski sekin energiakuohu ja päästiin hommiin. Otin vähän kouluratsastustyyppisiä harjoituksia pääosin ravissa. Vaadin päätä alas, ratsastin kulmat huolellisesti ja pitkien sivujen keskelle tein voltit. Ihan tällasta peruskuuliaisuutta vaativia tehtäviä. Käyntitauon jälkeen palattiin ravihommiin, jätettiin toinen voltti pois ja tehtiin laukassa isompi ympyrä samaan paikkaan. Tuli yllättävän hyviä nostoja ja siirtymisiä, kun välillä Miinalla tuntuu että nostaa laukan pysähdyksestäkin paremmin kuin ravista. Sitten taas siirtymiset laukasta on raviin helpompia kuin suoraan käyntiin tai pysähdykseen, mutta näitä ei nyt lähetty testailemaan. Laukka kuumensi taas tunteita, jolloin sain ratsastaa ihan kunnon tiukalla tuntumalla ja välillä ottaa kovemmankin pidätteen, että ravi pysyy ravina. Varsinkin oikeaan kierrokseen tuli niin hienot ja siistit ympyrät siirtymisineen että. :) Ja tuli vasempaankin, välillä vaan jäätiin pyörimään sitä volttia miljoona kertaa, kun tuli vääriä toisensa perään. Tälläkin kertaa jumpattiin lihaksistoa: ennen laukkaa väistätystä jakkaran ympäri ja laukan jälkeen yhden ohjan käännöksiä. Jälkeenpäin jäi ihan hyvä fiilis, vaikka toi alku olikin tollanen fiasko. Nyt täytyy vaan jatkossa olla sille napakampi ja sitoa naruriimun kanssa / hoitaa karsinassa tai käytävällä kuntoon.