Miina oli viettänyt pari vapaapäivää ja edessä oli kolmas, joten pidettiin treeni suht kevyenä ja energiaa tammalla tuntui ainakin olevan. Puomilla harjatessa paniikkia ja draamaa aiheutti tällä kertaa trailerin renkaiden vaihto ja siitä johtuvat äänet, jotka saivat Miinan säpsähtelemään ja puhisemaan välillä. Kerran se rykäisi herneet kunnolla rööriin ja lähti taas pomppimaan takasille, mutta onneksi rauhottu siitä ja Jamikin pelastui villin arabin alta juuri ja juuri.
Kentällä tamma päätti aloittaa show'n samantien. Selkään noustessa se lähti heti liikkeelle - tätä se ei oikeasti tee nykyään koskaan, joskus ihan pari kertaa saattanut tehä, mutta nyt piruili ihan piruillakseen. Pomppasin aina peruutuksen (=rangaistus) jälkeen alas ja nousin uudestaan selkään, kunnes se tajusi olla aloillaan. Koitin siinä sit nolona selitellä yleisölleni että "Ei tää normaalisti näin tee!" Eli se energiapiikki näkyi jo tässä.
Alkuverkka oli aika ripeää kevyttä ravia, sen jälkeen keskityttiin eka käynnissä ja sitten ravissa harjottelemaan lisää hip-overia, kuten edellisellä lännentunnilla tehtiin. Hyvin toimi aika pienilläkin avuilla, pohkeesta tamma lähti poikittamaan liikaakin, joten välillä pelkkä istuntakin/lantion liike riitti. Ennen laukkaa jumpattiin lihaksia väistöillä jakkaran ympäri, ja tässäkin Miina tuntui kivalta ja vetreältä.
Kun se vasen laukka on nyt parantunut huomattavasti ja hip-overilla saatu hienosti rauhotettua laukan tahtia, tietenkin kehuin tätä kuvaajalleni. Sitten kun nostin laukan, FIUUUH! Miina ampasi ihan täysiä liikenteeseen ja karseeta kaahotusta pitkin kenttää. :D Häpesin taas silmiä päästäni että "Ei näin!!" Molempiin suuntiin koitin vähän rauhotella laukan tahtia ja aloin vaatia nostoja rauhallisemmiksi, koska ne oli just niitä "tykin suusta"-lähtöjä. Kyllähän Miina kuunteli ja lopuksi meni paremmin, mutta ei sitä silti rauhalliseksi laukaksi voinu sanoa.
Tänään oli sitten mun ja systerin "Maastokauden avajaiset" Korpisen tallilla. Katjalla on sen verran kehno verenkierto sormissa, että ihan sama millasiin toppauksiin sen paketoi, sitä ei vaan voi ottaa talvella mukaan tallille, sillä sen kädet jäätyy heti eikä maastoilusta tuu sit mitään. Joten tänään vasta mentiin tänä vuonna ekaa kertaa kahestaan maastoon ja ratsuinamme toimivat siis entinen vuokrahevoseni 15v pv-tamma Finesse ja saman omistajan toinen hepo, 28v lv-tamma, ex-ravuri Care. Care on siitä loistava, että sillä voi mennä kuka vaan. Katja ei oo koskaan käyny tunneilla, kavereiden heppoja kokeillut ja mun kanssa maastossa oppinut Carella ratsastuksen perusasiat.
Maastosta ei tiettykään ole nyt laittaa kuvia, Caresta & Finestä löytyy vanhemmista postauksista kuvia ja juttua kyllä. :) Cushingin taudista kärsivä Care jouduttiin verhoamaan maaston ajaksi ratsastusloimella, sillä vähän tylsähköllä klipperillä osittain käsitelty hevonen oli aika karun näköinen. Tuo tautihan ei juurikaan tamman elämään vaikuta, lähinnä just tää että keväällä ei karva irtoa ja saattaa toisinaan vaikuttaa vähän apaattiselta.
Ennen maastoa jätin Katjan yksin hevosten kanssa puomille huimaksi minuutiksi käydäkseni vessassa ja sillä välin Finesse tietenkin ehti keksiä muistinsa syövereistä vetopaniikin ja repäsi itsensä irti. Riimunnarun klipsu hajosi muutamaan osaan - niin siis metalli antoi periksi eikä se naru... Onneksi tallilla oli varanaru, mitä lainata, eikä tamma sen jälkeen mitään hölmöillyt enää ja osasi olla puomilla normaalisti. Finessellähän on historiaa tällaisesta toiminnasta: edellisellä tallilla sai repäistyä koko puomin mukaansa, kun naru tai klipsu ei antanut periksi...
Itse maasto meni tosi mukavasti. :) Hepat oli rauhallisia ja virkeitä yhtä aikaa, Carekin jaksoi muutaman pätkän ravata ja laukatakin. Käytiin semmonen tunnin lenkki, läheisellä pitkällä hiekkatiellä nuo ravi- ja laukkapätkät, muutoin asfalttiteitä käynnissä. Finesse uunoili jostain syystä vaan tallilta poispäin ja laukassa sitä sai pidättääkin, mutta takaspäin (jolloin yleensä ne innostuu menemään miljoonaa) Care ei viitsinyt enää laukata ja Finekin meinas tiputtaa raville välillä, niin rennosti lönkytteli! Niin ja ex-ravurina Care pysyi ravissa helposti laukkaavan Finessen perässä. :D Tuttuun tapaan Fineltä tuli muutama sätky, kun joku oli kehdannut jättää pelottavia roskasäkkejä tienposkiin. Bussit, koirat, prätkät ja fillarit ei olleet niinkään kiinnostavia.
Huomenna olis taas Miina-päivä. Sen suurempia suunnitelmia ei vielä sen varalle ole, mutta eiköhän me ainakin länkkäriä taasen mennä. :) Mistä tuli mieleen satulat. Huhheijaa enkkusatulat on kevyitä! Siis kyllä mä sen tiedostin, mutta nyt tuntu niin ihmeelliseltä, kun on sitä Miinan länkkäpenkkiä raahannut pitkin pihoja, niin nostella noita Finen ja Caren Wintecejä. Finehän menee siis myös westerniä, mutta tällä hetkellä ei ole sille sopivaa satulaa, joten enkkupenkillä mentiin. Ja toinen mikä tuntui kummalta, oli Finesse. Sehän on säkäkorkeudeltaan huimat 5cm Miinaa isompi, mutta aiiiivan erilainen rakenteeltaan. Perus pv, pyöreärunkoinen jne. kun taas Miina on jopa arabiksi hyvin siro ja kapea. Tunsin itteni niin alieniksi siellä selässä, vaikka miljoonat kerrat sillä hevosella ratsastanut. Mut ei haitannut ollenkaan, vaihtelu oli erittäin virkistävää. :)
Hehhehee,pakko taas kommentoida... :) Usko tai älä, Miina ei ole sillee kovin kapea, koska sen enkkupenkki on leveydeltään Wide... :D ja se on tosiaan sopiva... Mut joo, onhan se jos menee jollain muulla, niin Miina tuntuu aika silakalta.. :) se on niin kummallisen mallinen!
VastaaPoistaOn muuten hyvä kuva toi eka Miinan pää kuva, sen vois laittaa vaikka sukupostiin, jos kuvaaja antais luvan...?
Oho,sehän olikin jo sukupostissa... :D
PoistaMitä, Wide?! Ei voi olla. :D Tosiaan kun sillä menny nyt niin paljon eikä millään muulla hepalla, niin se muutos tuntu aika hurjalta. Ja ne sen askeleet on välillä sellasta pikkutikitystä, kun taas Finesse lompsii varmaan metri kerrallaan eteenpäin. :D
PoistaJoo Jami sitä jo kysykin et saako laittaa ja arvelin et se sullekin käy, niin sanoin joo. :)