26. toukokuuta 2012

Estekisoja kuvaamassa

Alkuviikon pikkuonnettomuuden johdosta oon könkkäillyt kyynärsauvojen kanssa ja jättänyt ratsastuksen väliin, mutta eihän se mua tallilta poissa pitänyt. :D Kimmo on mua urhoollisesti kuskannut jo parina päivänä Miinaa syöttelemään ja iltamössöjä laittamaan, kun sinä päivänä ei muut ehtineet.



Tänään sit suunnattiin Karlvikiin, jossa järjestettiin pienet estekisat. Miinan toinen vuokraaja Janette oli ilmottanut heidät 50-60cm luokkaan ja tallille saapuessamme odotteli itsekin juuri alkavaa luokkaa. Kuulemma kävelymatka tallille (viitisen kilsaa) oli mennyt tosi rennosti, mutta maneesissa verkkaavat muut ratsukot oli häirinneet tamman keskittymistä ja saaneet sen pukittelemaan. Radalla ei onneksi pukkeja nähty  - paitsi ihan lopuksi. Pienet protestit piti heittää, vaikka oltiin jo käynnissä lähdössä kentältä pois. Radasta sen verran, että Janette oli yllättynyt sen teknisyydestä ja vaativuudesta: kaksi sarjaa, joista toinen oli lyhyt, vain yhdelle laukka-askeleelle suunniteltu.

Pienen kokonsa puolesta ja Janeten pyynnöstä, Miina sai hypätä poniväleillä ennen kuin rataa muokattiin isoille hevosille sopivaksi. Katsomosta käsin näytti, että tamma handlasi välit hyvin ja ne sarjatkin, vaikkei kuulemma kokemusta juuri ole moisista ja puhdas ratahan siitä tuli! Ratsukko jatkoi samantien seuraavaan vaiheeseen ja jälleen puhdasta. :) Meno vaan oli sen verran rauhallista, että Miinan tulos oli lopulta 7/7, mutta oltiin kaikki ylpeitä ekasta puhtaasta suorituksesta! Hyvää kokemusta ja oli ne muutkin ratsukot kyllä taitavia, täysin sijansa ansainneet!

Kuvia Miinan suorituksesta tulee, kun Janette on ne hyväksynyt näyttämiskelpoisiksi. :) Sitä ennen saatte nauttia parin muun ratsukon pompuista. Kuvat ovat siis minun ottamiani enkä anna virtuaalitalleille yms. näiden kopioimiseen lupaa. Mikäli jonkin hevosen omistaja haluaa jonkin kuvan käyttöönsä tai poistettavan täältä blogista näkyviltä, minuun saa yhteyttä osoitteessa: hannapietilainen@windowslive.com .










Ens viikolle oltiin suunniteltu pientä traikkuretkeä Mäntsälään. Ekaks Mari pitäis mulle ja Päiville tunnin ja sen jälkeen Anssi kengittäis Miinan. Koska en välttämättä ole ratsastuskunnossa vielä tuolloin tiistaina, oon menossa mukaan todennäköisesti kuunteluoppilaaksi. Kuitenkin sillä varauksella, että jos se koipi kestääkin, voin sitten osallistua tunnille jollain Marin hevosella. :) Muuten mennään päivä kerrallaan ja katellaan sit loppuviikosta normaalin vuokrailurytmiin palaamista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ja kehitysideat otetaan aina ilolla vastaan! :)