Horse Fair -kuvakisan arvostelut

Synkältä näyttänyt tilanne kääntyi huomattavasti kirkkaammaksi, kun kilpailuun ilmoittautui loppumetreillä muutama valokuvaaja. Tässä postauksessa pääsette näkemään kolme erilaista näkemystä viimeisimmiltä hevosmessuilta, ja mikä parasta: kaikki kilpailijat pääsevät ns. mitalisijoille! Tässä ei siis voi kuin voittaa. :) Ja onneksi vain kolme - näin jaksoin paneutua arvostelun kirjoittamiseen ja sitä tuli aikas paljon!

Pitemmittä puheitta, esitän teille kilpailijoiden kuvat ja arvosteluni. Voittajan paljastan vasta lopussa. ;)

Kilpailijan nro 1. Anu (ja Milla) kuvat:

1

2

3

Kilpailijan nro 1. Anu (ja Milla) arvostelu:

Valotetaan lukijoille taustoja sen verran, että kuvien takana on kekseliäs äiti-tytärtiimi, jossa äiti on ollut kuvaajana ja tytär mallina, sekä ilmeisesti suunnitellut ja valinnut lopulliset kuvat. 

Kokonaisuudesta:

Tämä sarja erottuu joukosta monellakin tavalla. Suurimpana erona se, että kuvat ovat niinsanotusti lavastettuja, kun taas muut sarjat ovat puhtaasti dokumentaarisia. Lavastaminen ei ollut kiellettyä ja toimii tässä sarjassa hyvin - messutunnelma vaikuttaa aidolta. Lavastamalla on saatu aikaan mm. tyylikäs potretti (2) sekä hauska "tilanne"kuva (3).

Aihe on rajattu viisaasti. Kuvat kertovat messuista keppariharrastajan näkökulmasta. Sarjassa on myös tarinallinen aikajana: Ensin kilpaillaan, sitten fiilistellään hyvää suoritusta ja rankan päivän päätteeksi hevosten täytyy tietysti saada mahantäytettä. 

Kokonaisuus on kiinnostava, viihdyttävä ja kuvat toimivat hyvin yhdessä.

Yksittäisistä kuvista:

1. Varsinkin kännykällä kuvatessa liikekuvat ovat hankalia. Tässä kuvassa kohde on valitettavasti jäänyt epätarkaksi - toisaalta kuvassa näkyy hyvin liike, mikä kertoo että kisassa on annettu kaikkensa eikä yhtään hissuteltu. Kuvakulmaa ja sommittelua olisin ehkä miettinyt toisin, nyt kuvasta jää hieman puolihuolimaton vaikutelma, mm. siksi että horisontti on vinossa. Tykkään miten tässä kuvassa näkyy yleisön määrä ja miten kiinnostuneesti he kilpailua seuraavat. Tulee fiilis, ettei siellä tarvinnut yksinään olla. 

2. Loistava kuvakulma! Alhaalta päin kuvaaminen nostaa kuvattavat ikäänkuin katsojan yläpuolelle ja voittajafiiliksiinhän se sopii kuin nakutettu. Kiva potretti. Ruusuke on hienosti näkyvillä ja vaikka mallin ilme on ehkä vähän vakava, hevosella ainakin on mukavaa! Ainoina miinuksina turvan katkeaminen rajauksessa sekä ns. turhaa tyhjää tilaa päiden yläpuolella.

3. Viimeinen kuva tuo koko sarjaan vähän komiikkaa. Rajaus on sinänsä hyvä: kuvassa keskitytään tiukasti vain hevosiin. Kuva jää minulle hieman sekavaksi ja vaati hetken tuijottelua, ennen kuin ymmärsin mitä siinä tapahtuu. Jos kuvassa näkyisi vielä pizzapalaa tai ranskalaisia, tekisi se tästä otoksesta vielä paremman. Joka tapauksessa hyvin keksitty, hauska!

Kilpailijan nro 2. Karoliina, http://leksunmenoa.blogspot.fi kuvat:

1

2

3

Kilpailijan nro 2. Karoliina, http://leksunmenoa.blogspot.fi arvostelu:

Kokonaisuudesta: Tässä sarjassa on haettu yhtenäisyyttä myöskin tiukasti aihetta rajaamalla: pelkkiä hyppykuvia. Jokainen kuva kuitenkin kertoo jotakin uutta, mikä ei ole ihan helppoa saavuttaa. Siitä huolimatta kokonaisuus jää hieman yksitoikkoiseksi, sillä rajaus on kaikissa kuvissa lähes sama: laaja, jotta ratsukko ja este näkyvät kokonaan. Vaikka ratsastusta kuvatessa tämä on tavallista, mielenkiintoa olisi lisännyt esimerkiksi yksi lähikuva. 

Sarja kertoo siis messujen tarjonnasta vauhdin ja esteratsastuksen ystäville. Yleisömäärää sekä yleisön roolia on onnistuttu esittelemään realistisesti - porukkaa oli paljon, ja areenoiden laidoilla kova tunku niin katsojia kuin kuvaajia.

Kokonaisuutena sarja on onnistunut taidonnäyte dokumentaarisen kuvauksen sekä urheilukuvauksen osaamisesta.

Yksittäisistä kuvista:

1. Vino horisontti tuo kuvaan hieman epätasapainoisen tunnelman: ikäänkuin poni olisi kaatumassa eteenpäin. Pienellä suoristuksella tästä saisi helposti ryhdikkäämmän! Toinen miinus on epätarkaksi jäänyt kohde, tarkennuksen osuessa aidan mainoksiin. Tämä on liikkuvaa kohdetta kuvatessa yksi suurimpia haasteita,johon auttaa vain a) harjoittelu, b) harjoittelusta huolimatta suuren kuvamäärän räpsiminen, jotta edes osa on tarkkoja siitä mistä pitääkin. Sitten vähän plussaakin! :) Hyppy on pysähtynyt hienosti sopivaan kohtaan ja yleisö on mukavan läsnä juuri tässä kuvassa. Kuvaan on myös luotu etuala rajaamalla mukaan hiukan aitaa, ja se korostaa kolmiulotteisuutta mainiosti. 

2. Tämä kuva on valitettavan alivalottunut. Kyllä siitä vielä yksityiskohtia erottaa, mutta käsittelyssä voisi yrittää vähän nostaa koko kuvan valoisuutta. Samasta syystä tumma kohde (hevonen) uppoaa tummaan taustaan (katsomo) eikä kohde ns. irtoa kuvasta yhtä hyvin kuin 1. kuvassa. Tässä myös erinomaisesti ajoitettu laukaisu, hevonen hyvässä asennossa esteen päällä. Parasta tässä kuvassa on ratsastajan katse. Ratsastaja tekee jo ajatustyötä, mihin seuraavaksi lähtee hevosta ohjaamaan, kun taas hevonen näyttäisi olevan menossa suoraan eteenpäin. Kiva, että tämä on vähän laajempi, näkyy muita esteitä ja myöskin se, kuinka isot puitteet ja systeemit messuhallissa on.

3. Olisin itse ehkä tätä kuvaa ottaessa nostanut rajausta hieman ylöspäin, jotta saisin takana juoksevan avustajan pään sekä enemmän yleisöä mukaan. Varaa olisi, tällaisenaan kuvan alaosassa on paljon ns. tyhjää tilaa, kun taas ylhäältä se katkeaa jyrkästi. Toisaalta, rajaamalla näin saadaan katsojan keskittyminen vain pikkupojan ja ponin välisiin tapahtumiin (kun taas minun ehdotuksessani tilanteessa olisi paljon enemmän ihmisiä "mukana", jos ymmärrätte mitä tarkoitan). Tässäkään kuvassa en ole ihan varma, mihin tarkennus on osunut ja onko se ihan kohteessa. Sekä poika että poni ovat selvästi nähtävissä liikkeessä, mistä tykkään. Molemmilla on myös mainiot asennot, etenkin pikkupojan katse: huolehtii, että tuleehan se ponny sieltä mukana. Ponilla toki voisi olla iloisempi ilme, mutta siihen on kuvaajan hirmu hankala vaikuttaa näin "sivusta kuvaajana". Toki jos kamerasta löytyy otos paremmalla ilmeellä, valitsisin semmoisen mieluummin kuin tämän vähän jännittyneen nassun.

Kilpailijan nro 3. Susanna, http://suvililjanet.blogspot.com kuvat: 

1

2

3

Kilpailijan nro 3. Susanna, http://suvililjanet.blogspot.com arvostelu: 

Kokonaisuudesta:

Nyt nähdään vähän sitä osastoa, millaisen sarjan olisin itse saattanut kuvata ja koostaa, jos olisin lähtenyt tätä tehtävää tekemään. Kuvakokoja on lähikuvasta laajaan ja kaikki kuvat ovat paitsi keskenään kovin erilaisia, myös hirmu hallittuja - niitä on helppo katsoa ja ymmärtää. 

Sarja esittelee messutarjontaa ohjelman laajan kirjon kautta: kilpailuja, luentoja, koulutus-/valmennusdemoja. Se mitä tähän ehkä kaipaisi lisää, on muissa sarjoissa runsaammin näkynyt yleisö. Messukävijöitä näkyy vain ensimmäisessä kuvassa ja siinäkin hieman etäisinä sivustakatsojina.

Kokonaisuus on myöskin hallittu ja kiinnostava, dokumentaarinen ja todenmukainen esitys messuista.

Yksittäisistä kuvista:

1. Kuvasta näkyy vauhti - voisi toki näkyä vielä paljon enemmänkin, esim: hevonen olisi pysähtynyt erilaiseen asentoon tai panoroimalla (laitan alemmas linkin, jossa pannaus on selitetty selkeästi.) Tässä hevonen on hyvin ryhdikäs ja hallitun oloinen, apukuskin roikkumisesta tulee kivaa vauhdin tuntua. Kuva on sopivan laaja: näkyy yleisöä sekä suoritettavaa rataa "esteineen". Itse olisin saattanut rajata tämän jopa kapeammaksi: ylhäältä ja alhaalta pikkasen tyhjää tilaa pois. Jäisi piiloon myös nuo vähän häiritsevät mustat palkit yläkatsomon reunassa. 

2. Hienosti rajattu lähikuva luennoitsijasta (?). Kohde hieman uppoaa taustaan - vaalea kohde, vaalea tausta. Toisaalta taas tykkään juuri tuosta taustasta teksteineen: ei jää epäselväksi, missä ollaan ja mistä puhutaan, suunnilleen. Ilme on asiallinen, vähän turhan vakavakin. Kuvasta tosin ei selviä luennon tarkempi aihe, jolloin on vaikea sanoa, sopiiko ilme aiheeseen. Tällaisenaan vähän hajuton ja mauton, neutraali peruskuva. Toimii tiettyihin tarkoituksiin, koska ei herätä suuremmin tunteita suuntaan tai toiseen.

3. Erinomaista sommittelua! Tässä kuvassa ehdottomasti parasta on kuvassa näkyvä valmentaja, joka tarkkaavaisesti seuraa ratsukon edistystä. Ilman häntä kuva kertoisi ihan eri tarinaa - kokeilkaapa peittää valmentaja kädellä ja sitten katsoa kuvaa pelkästä ratsukosta. Tausta on viisaasti valittu, rauhallinen. Yleisöä ei näy, jolloin kuva kertoo nimenomaan ratsukon ja valmentajan välisestä tilanteesta. Toki paloletkut ym. taustalla vievät vähän huomiota pois itse aiheesta - niitäkin voi kokeilla kuvankäsittelyssä poistaa. Hevosen liike on pysähtynyt sopivaan kohtaan. Kuva on todella tasapainoinen. Nappisuoritus!

Loppumietinnät

Haluan mainita vielä lyhyesti kuvausolosuhteista. Messuhallit ovat kameran silmin hyvin pimeitä paikkoja ja hevostapahtumissa ei salamaa saa järkeenkäyvistä syistä käyttää. Kaikissa yllä olevissa kuvissa on nähtävissä niin kutsuttua kohinaa. Liikettä kuvatessa suljinajan on oltava lyhyt ja näin hämärässä varsinkin ISO-herkkyyttä on nostettava, jotta hevosista saa liikkeiltään pysähtyneitä kuvia. Ja tämä ISO:n nostaminen lisää kohinaa.

En halunnut lähteä ketään moittimaan siitä, että kylläpäs sun kuvat kohisee, koska keinoja sen välttämiseen - käyttämättä kauheasti ylimääräistä rahaa - on vähän. Ensimmäisenä mieleen tuli valovoimaisemman objektiivin ja paremmin herkkyyden nostoa kestävän rungon hankkiminen. Semmoiset ovat todella kalliitta, ellei satu käytettynä löytämään sopuhintaan. Toinen vaihtoehto on poistaa kohinaa kuvankäsittelyssä. En tiedä, onko olemassa ilmaisohjelmia, joissa tämä onnistuu, mutta Photoshopilla tai Lightroomilla ainakin. Ja nekin maksavat, jonkin verran.

Jos taas ei halua ISO-arvoa nostaa, voi kokeilla panorointia: pitkä suljinaika ja kameralla seurataan hevosen liikettä. Tämä on haastava laji eikä itselläni ole toistaiseksi riittänyt hermo opetella. Mutta on myöskin yksi keino! Nämä nyt tämmöisinä yleisinä vinkkeinä niin kaikille osallistujille kuin muille liikettä hämärässä kuvaaville. :) 

Tähän loppuun linkkaan vielä löytämäni postauksen hevosten liikekuvauksesta, eräästä valokuvausblogista. Tässä on hyvin selitetty keskeisiä asioita kuvaesimerkein, muunmuassa tuo panorointi eli pannaus.

Kaikki nämä sarjat ovat niin erilaisia ja jokainen omalla tavallaan upea, että vaikea on valita. Tällä kertaa valitsin voittajaksi sen sarjan, jossa sekä tekninen osaaminen että sisältö olivat kohdallaan, keskenään sopivassa tasapainoissa. 

Ja voittaja on...

1. Susanna

2. Anu ja Milla

3. Karoliina

Kiitokset ja onnittelut vielä kaikille osallistujille! :) Mahtavaa, että olitte mukana ja tsemppiä tulevaisuuden kuvauksiin!

Ja jos selitin jotakin epäselvästi tai jäi muuten mietityttämään, kysykää ja kommentoikaa! :) 

Tunnelmia esteleiriltä

Viikonloppu eli vapaapäiväni Tuiken tallilla menivät leppoisasti. Sunnuntaina maalailtiin uusia estetolppia ja puomeja alkavaa esteleiriä varten. Hevoskokoonpanokin ehti muuttua useaan otteeseen: Pektus-jättiläinen lähti takaisin kotiin perjantaina, lauantaina tuli uusi koulutushevonen, sunnuntaina tuli yhden leiriläisen poni, maanantaina tuli toisen leiriläisen poni ja Make-poni lähti kotiin.

Eniten nämä muutokset ovat tuntuneet vaikuttavan Zahriaan, joka on pitkään ollut kiistaton johtajatamma ja nyt sillä oli yhtäkkiä vastassaan monta yhtä vahvaa johtajapersoonaa. Uudet tuttavuudet se joutui kaiken lisäksi kohtaamaan yksin. Tamma oli kuulemma ollut Pektuksen kanssa kuin paita ja peppu. Taisi toista harmittaa miehen lähtö ja muu leirihälinä, niinpä esteleirin ekana päivänä prinsessa oli niin kiukkuinen että, ja toisena taas lauhkea kuin lammas (kuva otettu jälkimmäisenä päivänä). Ota nyt noista arabitammoista selvää. ;)

Zahria

Leirin alkua edeltävänä yönä heräsin kuiskutukseen. "Herättäkää Hanna, hevoset on karanneet." Olikin varsin virkistävää kahlata kylmän kosteassa heinäpellossa housut ja kengät litimäriksi, ja kaiken lisäksi turhaan: iltajuoksulla olleet Zahria ja Make palasivat omia teitään talliin meidän ihmisten kiertäessä kauempaa niitä etsimässä.

Muutenkin hevoset ovat kukin vuorollaan järjestäneet meille urheilua, ettei vaan pääse kunto tippumaan. Huvittavin oli ehkä Roki-poni, joka ketterästi livahti pihattoaitauksen aidanreiästä (ylä- ja alalaudat paikoillaan, keskimmäinen puuttui) sekä yhtenä iltana päätti jättää tammat yksin laitumelle. Poni kaatoi sähkölangat mennessään (ei tuntunut missään, ilmeisesti) ja saapasteli sisään talliin kun olin Tuiken kanssa rehuhuoneessa. Auliisti avasin sille karsinan oven ja sinnehän se asettui ihan tyytyväisenä. Ei näille persoonille voi kuin nauraa. :)

Kukka ja Roki puomitunnilla

Apupäävalmentaja Keke

Esteleiri tosiaan pärähti käyntiin maanantaina ja tämä leiri poikkesi edellisestä muunmuassa opetuksen tiimoilta. Tuiken sijaan tilalle saapunut Veera veti sekä ratsastus- että teoriatunnit, hänellä kun on laajempi esteratsastus- ja estekilpailutausta.

Ihan ensimmäisillä tunneilla Veera halusi katsoa yksitellen kunkin ratsastajan istuntaa. Poikkeuksellisesti ryhmät jaettiin 2 ja 2 ja 2 normaalin 3 ja 3 sijaan, jotta Veera todella ehti ja pystyi tarvittaessa sille istunnalle jotain tekemään. Vaikka en itse pysty tällä hetkellä ratsastamaan, koitin pistää korvan taakse tunneilla kuulemaani opetusta ja kokeilen näitä niksejä sitten, kun taas satulaan pääsen.

Maanantain teoriassa käytiin läpi erilaisia estetyyppejä, miten niille kannattaa lähestyä jne. Tytöt pääsivät myös piirtämään kukin oman esteratansa. Tiistaina käsittelyssä olivat esteratsastuksen kilpailusäännöt. Se taisikin olla ainoa teoriatunti, jota en mennyt seuraamaan, vaan lähdin ulos kuvaamaan hevosia ja kaneja.

Cecilia

Armas

Tuiken tallin kanit osoittautuivat mulle henkilökohtaisesti aika vallankumouksellisiksi. Noin yleisesti ottaen en pidä jyrsijöistä, enkä tule koskaan hankkimaan itselleni lemmikiksi mitään marsua, gerbiiliä tai edes kania. Mun kokemukset jyrsijöistä on tähän asti olleet vähemmän hyviä. Kanit tuskin on antaneet edes silittää pikaisesti, kun ovat aina niin arkoja. Lisäksi pelkään että ne purevat. Pienemmät jyrsijät purevat ja vielä pissaavat syliin tai käteen. Mutta ei Tuiken jättilupat. Aina kun kanien karsinaan meni istumaan, ne tulivat heti luokse, uteliaina mutta ystävällisesti, nuuhkimaan että toinkohan taas voikukan lehtiä, heidän lempiruokaansa. Pikkupoika Armas vei sydämeni lempeän pelottomalla luonteellaan. Se kiipesi itse syliin eikä varonut kosketusta. Äitinsä Cecilia oli vähän varautuneempi, mutta leiriläisten huomion keskipisteessä sekin selvästi kesyyntyi. En olisi uskonut, mutta näitä kaneja tulee ikävä.

Seuraavat ratsastustunnit tytöt menivät normaaleissa kolmen ratsukon ryhmissä. Osalla tunneista ratsastettiin enimmäkseen teitä - joko pelkillä puomeilla tai puomit + este. Tiistai-iltapäivänä puomeja hyödynnettiin koulutunnilla, jossa ratsukot menivät muunmuassa loivaa kiemuraa sekä pujottelua - osa jopa laukassa.

Ludde

Hildis

Kun tiistain viimeinen tunti saatiin päätökseen ja hevoset takaisin laitumille, oli minun aikani lähteä. Loppuleirin avusteluista vastasi Tuike itse, ja minä palasin iltajunalla takaisin Helsinkiin, totuttelemaan tylsään arkeeni. Täytyy sanoa, että koville otti vasta kotona. Olin ihan iloinen lähtiessäni - kaikki loppuu aikanaan ja ikävähän mulla oli jo kissoja ja Kimmoa - mutta seuraavana päivänä minut valtasi kaipuu. Missasin Tuiken uuden irlannincob-orin saapumisen tilalle, leirikisat ja mitähän muuta yhtä hienoa ja ainutkertaista... Sehän on vain entistä parempi syy kokea tämä seikkailu uudestaan. :) Koska, sitä jäämme jännityksellä odottamaan.

Tähän pitäis nyt keksiä jotain hienoa, tiivistävää yhteenvetoa koko kokemuksesta. Eniten kertoo varmaan se, että olen aika sanaton. En tiedä miten kuvailisin kaikkea oppimaani ja kokemaani. Tämä "työ" ylitti odotukseni eikä hetkeäkään tuntunut työnteolta. Voin vain haaveilla, että joskus oma arkenikin olisi jotain tällaista.

Kiitos Tuike ja Tuiken tallin poppoo. Lupaan, että kohtaamme vielä. :)

Helsinki Horse Fair 2014

Reilu viikko sitten järjestettiin Messukeskuksessa Helsinki Horse Fair. Olen käynyt näillä messuilla joka vuosi - olen huomannut tykkääväni messuilusta kovasti, enkä pelkästään hevosmessuista - niinpä tälläkin kertaa olin sunnuntaina paikalla menoa ihmettelemässä. Aiemmista messuvierailuistani tämä poikkesi siten, että pääsin ensimmäistä kertaa itsekin ständille tuomaan esille mitäs muuta kuin ihanaa arabihevosta.

Ständi itsessään oli pieni ja vaatimaton, pari esitettä ja retkituolia, joiden takana olevassa karsinassa hengaili todellinen vetonaulamme, arabiori Galileo. Leksa oli messuilla myös viime vuonna ja mielestäni todella hyvä valinta rotunsa edustajaksi. Se on paitsi upea ilmestys, sen luonne on täyttä kultaa ja messuhälinässä se jaksoi vielä viimeisenä päivänäkin ihastuttaa karsinalla kävijöitä sosiaalisuudellaan. Leksa on muuten aiemman vuokraheppani Miinan velipuoli. Näissä kahdessa hevosessa on paljon samaa, mikä lienee yksi syy miksi tykkään kovasti myös Galileosta.

Sen lisäksi että yritin jopa välillä olla siinä ständillä, ehdin nähdä ja tietenkin kuvata yhtä sun toista. Infolavalla kävin kuuntelemassa Kati Riesenin lyhyen luennon hevosen käytöstä terapiassa, joka oli niin lyhyt ettei siinä ihan hirveästi uutta asiaa tullut, ainakaan minulle joka olen Katin tilalla käynyt ja hänen hevosensa tavannut (postaus aiheesta täällä).

Shoppailun puoleen olin jälleen kerran vaatimaton. Tosin tavallisesti en osta mitään, nyt löysin ihanan pehmeät Roecklin fleece-ratsastushanskat sekä omenanvihreän hevoskuvioisen pussukan korteille ja käteiselle - niitä päiviä varten kun en jaksa raahata mukanani / taskuun ei mahdu isoa nahkalompakkoa.

Viihdyin erinäisissä pätkissä areenan laidoilla kamerani kanssa, varsinkin silloin kun luvassa oli mahdollisimman näyttävää ja vauhdikasta toimintaa. Keinovaloissa ilman salamaa kuvaaminen osoittautui taas tuskalliseksi kokemukseksi, sillä tarkkoja kuvia saadakseni jouduin nostamaan ISO-arvon kattoon. Värillisinä lähes kaikki kuvat näyttivät äärimmäisen epämiellyttäviltä, niinpä tällä kertaa mennään mustavalkopainotteisesti - se kun on vähän armollisempi tuon kohinan suhteen. Vain vikellyskuvat päädyin jättämään värillisiksi.

Silti viime vuoden messukuviin verrattuna nää on ihan järkyttävän paljon parempia ja tästä on jälleen kiittäminen koulun kalustovarastoa sekä ihanaa opettajaa, joka antoi mulle luvan 5D Mark II:sta lainata näitä messuja varten.

Kuvasin siis estekisan, reining-kisan, vikellyskisan sekä valjakkoajokisan. Koitin hakea rajauksilla sekä kuvakulmilla vähän vaihtelua, jotain uutta vanhempiin kuviini nähden. Tässä siis näitä meikäläisen ratkaisuja.

Kertokaa taas omat suosikkinne ja jos olitte messuilla, mikä siellä oli parasta. :)

Vikellys

Esteratsastus

Valjakkoajo

Reining