31. lokakuuta 2012

Hevostilannepäivitys




Eilen oli viimeinen Miina-päivä. Tänään se hörökorva muuttaa uudelle tallille ja uusi vuokraaja on jo jotakuinkin tiedossa. Multa vaan puuttuu hevoinen, tavallaan.

Laiman omistajalla on just nyt pulaa liikuttajista, joten auttelen häntä parhaan mukaan 1-2 kertaa viikossa ainakin toistaiseksi. Autokin on vielä olemassa että kulkemaan pääsen, ja sit kun se menee, niin saatan äidiltä saada välillä kyydin tallille, jos Laima vielä silloin liikuttajaa tarvitsee. Joten aivan hevoseton en ole.

Miinasta on tulossa vielä postaus viimeisistä kerroista, uusimmat kuvat ja kohokohtien muistelua. Ilmestynee kun saan kuvat käsiini.

Oon etsinyt vuokraheppaa facebookissa, ht.netissä, kysellyt tutuilta... Varmaan neljälle ihmiselle oon joutunut sanomaan, että sori, mulla kestäis liian kauan kulkea sinne, no can do. Miten pk-seudulla voi edes olla sellasia paikkoja, minne kestää 2h mennä? Se on tää Itä-Helsinki, ei täältä pääse minnekään kätevästi ja kaikki hevoset tuntuu olevan Pohjois-Espoossa tai vielä pidemmällä...

Pieni toivonpilke tulevaisuudessa on kuitenkin huominen koeratsastus. Jos natsaa, kertoilen siitä sitten jälkeenpäin tarkemmin. ;)


28. lokakuuta 2012

HIHS - Showtime!


Valitan tässä postauksessa bäckstage-materiaalin puutetta, mutta mulla on hyvä (teko)syy: ei töissä ehdi kuvata! :D Alkuviikosta ehdin siis olla areenalla vain tiistaina maalailemassa ja seuraavan kerran tupsahdin paikalle perjantaina. Mulla ei ollut työvuoroa silloin, joten vietin muutaman tunnin vaan fiilistelemässä expo-puolella ja katsomossa. Nuorten hevosten luokista ehdin osan näkemään siinä, sen jälkeen tuli se mitä olin tähdännyt katsomaan eli poniluokka. 

Nuorilla ratsuilla riitti vauhtia & tyyliä..
..eikä ponit sen hassumpia olleet!

Ponit oli, kuten odotinkin, huvittavia. Kauhea kiire joka paikkaan, mut sit kun päästään perille (=esteelle) niin mieli muuttuukin: enhän minä nyt tuosta yli ole menossa! Jälleen kerran radan kaikista esteistä yksi oli muita vaativampi. Tällä kertaa kolmoseste koitui monen ratsukon kohtaloksi, kuten tästä näette: 



Kaikki ponit ei olleet samaa sporttimallia, jokunen pyöreämpikin uskaltautui radalle.

Tästä tilanteesta mentiin vielä esteen yli - vähemmän puhtaasti.




Perjantaina kiersin vaan alakerran expon ja mukaan lähti mahtava saalis: 2 euron sininen hevosheijastin. :---D Opiskelijabudjetissa sitä kummasti ostaa vain sen mitä oikeasti tarvitsee! Lauantaina kiersin paljon ahkerammin sekä ala- että yläkerran, moneen otteeseen, mutta ei vaan tarttunut matkaan mitään (itselle). Miinalle ostin Päivin pyynnöstä heijastinrintaremmin, Päiville näppylähanskoja muutaman parin sekä pinkin suitsikoukun. <3 Se oli vaan pakko saada, kun sen näin, vaikken nyt enää tuu sitä itse käyttämäänkään. Saa Miina sitten tyylikkäästi suitset esille uudessa tallissa. :)

Tässä putiikissa houkuttelevaa oli kaikki paitsi hinnat.

Lauantaina mulla oli työvuoro klo 12-23. Joo, pitkän kuuloinen, mutta aattelin että kyllä sen jaksaa kun suurinosa ajasta on istumista katsomossa. Me käytiin siis vaan luokkien välillä ja ennen uusintoja pyyhkäsemässä esteet siisteiksi ja sit takas istumaan. Toimittiin 2-3 hengen ryhmissä. Se hetki kun areenalle piti marssia, oli hektinen. Juostiin esteelle, eka tyyppi käy ensin harjalla nopsaan esteen läpi, perässä tulija hinkkaa ripeästi mutta huolellisesti märällä rätillä puomit ja johteet, ja lopuksi vielä laidat oman "reviirin" alueelta. Jokainen ryhmä sai rataa kohden 2-3 estettä, jotka piti käydä läpi ja vaikka aikaa oli välillä niukasti, koko porukka oli niin tehokas että se riitti mainiosti.

Rataryhmä ja kunnostusporukka yhtä aikaa hommissa.

Tässä radassa mun tiimi siisti vesi- ja Ypäjä-esteet..

..sekä FEI-esteen.
Koululuokasta ei valitettavasti ole kuvia, kamera unohtui pukkariin silloin. Hienon näköistä se oli, jälleen kerran, ja kuvat olis joka tapauksessa olleet lähes identtisiä kuin ne mitä laitoin TIHS-postaukseen. Samoten hyppykuvat, joten jätin nekin vähemmälle tällä kertaa.

Esteluokkien välissä tuli aika upea esitys, Spanish Impressions, joka yhdisteli flamenco-tanssia ja andalusianhevosia. Sekä tietenkin taidokasta ratsastusta, hevosen ja ihmisen saumatonta yhteistyötä. Jotenkin sitä valokuvaajana virkistyi, kun sai jotakin aivan uutta ja odottamatonta eteensä. Niinpä kameran muistikortti alkoi täyttyä aika rivakkaa tahtia, kun tanssijat astelivat areenalle  - ja sitten ne hevoset. Siinä on kyllä kaks ihan mahtavaa asiaa jo itsessään, hevoset ja tanssi, ja ne mennään vielä yhdistämään! Suomeen pitäis niin perustaa joku hevostanssikoulu, musta sais samantien asiakkaan!








Saattais muakin hymyilyttää, jos tulis joku tanssittamaan -  andalusialaisella ilman käsiä laukaten !






Pikkuhiljaa tän shown jälkeen alko vähän selkää kolottaa se istuminen ja jalkoja seisominen. Myös toukokuussa loukattu nilkkani keksi muistuttaa revähtäneistä nivelsiteistä ja oli mukavasti turvoksissa. Kello tais olla siinä yheksän maissa, kun etsin meidän ryhmänjohtajan käsiini ja kysyin, minkälainen tilanne meillä on. Selitin, että nyt alkaa kroppa hajota käsiin, eikä enää buranatkaan auta, mihin Tuuli totesi että lähde vaan kotiin. Ilta oli rauhallinen ja porukan vahvuus sen verran hyvä, että pärjäsivät viimiset luokat ilman mua ihan hyvin.

Pakko hehkuttaa vielä mun julkkisbongaukset! Kanaan törmäsin parikin kertaa, henkilökunnan hississä ja muissa crewin tiloissa. Yks kerta tulin hissillä alas areenan taakse ja näin kameraryhmän. Pakko oli tietty kattoa mitä ne kuvaa - no Tarja Halosta! Myöhemmin Tarja tuli seurueineen vielä mun kanssa yhtä aikaa samalle kojulle shoppailemaan käsintehtyjä kylttejä hevosten karsinanoviin. :)

Antaakseni vähän kritiikkiä, mun on nyt ihan pakko nostaa kissa pöydälle: eli hinnat. Lähes kaikki kävijät ja pienemmissä luokissa (esim. ponit, nuoret hevoset..) ratsukot oli suomalaisia. Miksi? Ei kellään muulla ole varaa tulla! TIHSissä oli hurjasti suomalaisia kävijöitä, ja ratsukoita kaikista naapurimaista, myös "pikkuluokissa". Niin kerrotaanpa nyt ne hintaerot. Tallinnan Horse Showhun aikuisen kokopäivälippu lauantaille maksoi 24 euroa. Helsingin showssa sama lippu oli 130 e. Siis anteeksi mitä? Jos mietitään tossa että joo, palkka- ja hintatasot on aika erilaiset Virossa ja Suomessa, sitten mietitään että Suomeen tulee tasokkaampia ratsastajia, kuten Lontoon olympiamitalisteja, MM-cupin huippuja... Ja expoon panostetaan, ruokaan panostetaan ja olihan tuo tanssishow paljon hienompi kuin se moottoripyöräsekoilu.. Niin minun järjellä ei kyllä vieläkään päästä noin järjettömään summaan! En ymmärrä miten kellään on varaa tulla tonne enkä itse olis harkinnut meneväni koko tapahtumaan, edes puolipäivälipulla, ellei olis tarjoutunut tätä työtilaisuutta.

Kuitenkin kokonaisuutena HIHS oli hieno kokemus. En muista oonko aikasemmin ollutkaan koko tapahtumassa, ja nyt kun pääsi bäckstagelle hääräilemään ja näkemään ja kokemaan eri näkökulmasta, oli aika siistiä. Tunsin entuudestaan 4-5 tyyppiä meidän ryhmästä, näiden lisäksi uudet tuttavuudet oli myös tosi mukavia ja ootan kyllä innolla ens syksyä. En näe mitään syytä, miksi en menis uudestaan! (Paitsi jos voitan lotossa ja lähden vaikka Havajille just sillon... :) Ei sitä koskaan tiiä! )

23. lokakuuta 2012

Vaikeita päätöksiä

Minkä osa on jotain muuta kautta jo saattanut huomatakin, olen lopettamassa Miinan vuokraamista. Täysin vasten omaa tahtoani. Ja syynä on vain ja ainoastaan raha, tai nimenomaan sen puute. Silloin kun tuo auto hankittiin, meitä oli kaksi työssäkäyvää ihmistä. Nyt meitä on kaksi opiskelijaa eikä enää sitten olekaan varaa pitää sitä. Uudelle tallille julkisilla kulkeminen veisi multa varmaan 2h suuntaansa, joten eipä siinä järkeä ole.

Niinpä jouduin eilisiltana tekemään sen raskaan päätöksen, että myyn auton pois, lopetan Miinan vuokraamisen ja etsin uuden vuokrattavan sellaselta tallilta, minne pääsee ookoosti julkisilla. Tää oli oikeastaan ainoa vaihtoehto selvitä tästä rahapulan sudenkuopasta ylös.

Onneksi Päivi ymmärsi tilanteen, vaikka tää ei ois voinut tulla huonompaan saumaan. Miinasta on jo ilmoitus olemassa ja toivottavasti sille löytyy nopeasti sopiva vuokraaja. Siitä oikeastaan riippuu, kauanko vielä kuvioissa roikun. En halua jättää Päiviä pulaan rahallisesti tai yksin ylienergisen hevosen kanssa, joten lopettanen vasta kun uusi vuokraaja löytyy. Tulen kyllä jatkossakin Miinaa näkemään, kuvaamaan ja Päivin kanssa tallilla pyörimään jne. Sen verran hyvät välit jäi tästä vuokrasuhteesta, mihin olen tosi tyytyväinen. :)

Itse oon jo vähän kysellyt länkkäihmisiltä joita tunnen, löytyisikö heiltä vuokraajaa kaipaavaa heppaa sopivien kulkuyhteyksien päästä. Jos ei löydy, laittelen varmaan minäkin ht.nettiin ilmotusta. Sielläkin oon noita selaillut, mutta tarjonta on aika köyhää. Hevoset on kaukana, auton päässä tai kalliita - ja kaikki enkkuratsuja. Pakon edessä tyydyn varmaan sellaseenkin, jos en millään löydä länkkähummaa mistään.

Jos joku lukija tietää jonkun hepan, saa toki ehdottaa! :) Ja jakaa vaikka mun säpöossa hevosen omistajalle tms.

Ja jos jollain on tarvetta pienelle punaiselle kauppakassille, voi laittaa säpöä: hannapietilainen@windowslive.com. Kyseessä siis kolmiovinen Ford Fiesta, -99. Lähtee alta kahden tonnin, sen tarkempaa en tähän hätään osaa sanoa. (Enkä alunperinkään ajatellut tätä blogia kovin lupaavana myyntikanavana, mut mainitaan nyt kun tuli puheeksi.. :)



19. lokakuuta 2012

Ninni-Ninjan seikkailut

Wuhuu, vihdoinkin uusi ulkka! Heitelkää mielipiteitä (bannerista ei tarvii :D). Banneri on äklöttävän minimalistinen, uusi ja parempi tulee, jos saan aikaiseksi tehdä. Jos löytyy joku innokas bannerintekijä, niin saa toki kokeilla värkätä jotain ulkkaan sopivaa. :)

Laitetaan tähän alkuun Ninnin ja Niilon aamupainivideo: 


Ja tuore kuva Ninnistä:


Ei käy elämä tylsäksi kun on pieni natiainen huushollissa. Aamulla kylppäriin laahustaessa huomasin meidän sisustusintoilijan yöllisen puuhailun tulokset: lattiakaivon ritilä sopii paremmin pari metriä kaivosta sivummalle, siihen lattialle vaan. Samoiten monet pöydällä olevat tavarat, varsinkin jos niissä on johto kiinni kuten kuulokkeissa, Ninni näppärästi asettelee lattiatasolle. Jos on tylsää, paperien kulmat pyöristyvät, korkkitaulusta lähtee nuppineulat irti, matonreunat kääntyy ympäri, jumppakassi saa kyytiä, verhot heiluu, pienet tavarat kuten sukat ja tennispallot siirtyilevät, ja ennen kaikkea mun reiteni ja niitä peittävät housut on täynnä pieniä kynnenkärjen kokoisia reikiä. Kyllä, elelen aivan ihanan ja lievästi energisen kissanpennun kanssa, joka huomauttaa heti, jos tekemisestä on puutetta. Miten sain tämän postauksen kirjoitettua? Se väsähti nukkumaan sohvalle ja herää siitä sopivasti sitten kun minä menen nukkumaan ja tulee hyppimään päälle ja kynsimään kylkiä. 

Ihana uusi kiipeilyteline on molempien kissojen makuun:
Ninni riehuu yläkerrassa ja Niilo vetää sikeitä alakerrassa.

Ninni kävi viikko sitten ottamassa vahvistusrokotteen, kun oli sen ensimmäisen piikin saanut jo löytöeläintalolla. Reissu meni hienosti ja hoitajalta saatiin myös hyviä vinkkejä, miten tämä nirso neiti saadaan syömään kuivaruokaa. Kupistahan se on tylsää nakerrettavaa. Neuvoivat aktivoimaan pennun saalistusviettiä heittelemällä papanoita lattialle. Siitähän se tuntuu tykkäävän ja tulee heti paikalle kun kilistelen kuivaruokakuppia kädessä. Mutta ei, ei se syö siitä jos lasken sen lattialle. Vain silloin kun pieni nappula viilettää lattiaa pitkin ja sen saa itse metsästää ja sitten syödä!

Muutamassa viikossa tuo pirpana on kasvanut ihan valtavasti (mun mielestä) ja sen värikin muuttuu koko ajan! Nyt siinä on selvästi vähemmän mustaa kuin tullessa ja oranssi alkaa ottaa valtaa kyljissä, selässä ja vähän naamassa ja hännässäkin. Tässä melko hyvä melko tuore kuva, mistä tämänhetkisen värityksen näkee. 


Meillä on käynyt aina välillä systerin Ruffe-koira kylässä. Se on aika arvaamaton tyyppi ja sitä pitää aika tarkkaan vahdata. Välillä sille saa huomauttaa omista oikeuksista sähisemällä, lähelle ei ole menemistä. Ruffe puolestaan suhtautuu Ninniin hyvin - tietyissä tilanteissa. Poikkeuksena jos on ruokaa lähellä, siitä koira on tarkka ja kerran meni ärähtämään kohti kisua. Samalla visiitillä, ekalla yökyläreissulla, huomattiin toinen poikkeus: syliin ottaminen. Kävelin Ninni sylissä Ruffen ohi ja koira hyppäsi taas kohti, ilmeisesti se mieltää kädessä olevan asian leluksi ja siitä tämä intoilu. Se tietenkin saa Ninnin pakokauhun valtaan ja taas oli niska-kaula -alue täynnä raapimisjälkiä ja kissa hyvin nopeasti sohvan takana piilossa. Ruffen oli tarkoitus tulla meille asumaan syysloman ajaksi Katjan kanssa kissavahdeiksi sillä välin, kun Kimmon kanssa ollaan Porissa. Tuon ekan yökyläkokeilun jälkeen totesin, että on turhan aikaista enkä mä voi lähteä minnekään stressaten koko ajan että entä jos jotain sattuu. Niinpä mä jäin sitten kotiin kattien kanssa ja käyn siellä Porissa (Kimmon vanhemmilla) viimestään jouluna. Muutoin se yöpyminen meni hyvin, Ninni meidän kanssa makkarissa ja Ruffe Katjan ja Niilon kanssa olkkarissa. Päivän aikana Ruffe oli jatkuvasti kiinni ja valvonnan alaisena, varmuuden vuoksi. 


Kertoilkaa vähän mitä haluutte Ninnin (ja Niilon) toilailuista kuulla, niin en höpöttele tänne koko ajan mitä sattuu, vaan lähinnä ne kiinnostavat jutut. Jos keksitte tarpeeks kysymyksiä, voisin tehä ihan kysymys/teemapostauksen heistä. :) Kommentoikaa ja kertokaa mielipiteenne! 

Tähän loppuun vielä kuvapläjäys kisujen uusimmista villityksistä:



Minä leikin pienenä hiekkalaatikossa, Ninni leikkii pahvilaatikossa. Se saattaa
 oikeasti rymytä noiden lelujensa kanssa tuolla vaikka puol tuntia putkeen. :)

Niilo, joka inhoaa matkustamista ja taistelee henkensä edestä
ettei joutuisi koppaan, tykkää nukkua kopassa!

"Ai parvekkeelle? Enpä tiedä tuosta..."

"Jihuu, täällä on siistejä juttuja!"

Naapurikyylät

<3


18. lokakuuta 2012

Höpöttelyvideo maastosta

Saamani käsityksen mukaan edellisestä vastaavasta tykättiin, joten päätin tehdä samanlaisen maastoköppäily-höpöttelyvideon, tällä kertaa vähän eri aiheista ja tosiaan Laiman selästä. 



Kerrottakoon nyt vielä, että leppoisan alkumatkan ja videolle kuvatun keskivaiheen - jossa siis käpyttelen yhdellä kädellä - jälkeen meno hieman muuttui kotiinpäin mentäessä. Laiman ruumiin valtasi jonkinnäköinen demoni, jonka kutsumiseen mulla on selvästi jotakin erityiskykyjä (useimmiten se ilmestyy Miinan olemukseen, tää oli eka kerta kun Laima joutui uhriksi). Asfalttitiellä ei voi kävellä, ei malta, ravi on kivempaa vaikka kuinka pienessä paketissa mentäisiin. Sitten tulee takaa pyörä. APUA MIKÄ IHME SE ON EN OLE KOSKAAN NÄHNYT NYT KARKUUN! Juu ei, kun nyt kävellään. Kävellään kymmenen metriä, takaa tulee auto. KÄÄK TAAS MINUT AIOTAAN TAPPAA! No eikä tapeta, voitko nyt ihan vaan kävellä. Ei, ei hän voi, tilanne on liian vakava. Näiden parin jättisätkyn jälkeen totesin, että on pienempi terveysriski yrittää hallita näitä sinkoiluja maasta käsin. Niinpä harjoiteltiin taas loppumatka rauhallista käyntiä ja välillä mietittiin, tarkoittaako raippa ryntäillä sitä että peruutetaan vai sitä että sännätään paniikissa eteenpäin. No, loppu hyvin kaikki hyvin, ja tulipahan todistettua juuri se mitä tossa videolla sanoin Tammoista ja satavarmoista hevosista.

HIHS - Alkuviikon hommia

Tiistai oli se ensimmäinen päivä, kun suuntasin kengänkärjet kohti Hartwall-areenaa hieman ennen yhdeksää aamulla. Kerrattakoon vielä, että pääsin tänä vuonna HIHSiin vapaaehtoisduuniin kaverin kautta, joka on jo jokusen vuoden mukana ollut. Itse värväsin vielä pari omaa kaveria mukaan, joiden kanssa tallattiin yhtä matkaa Pasilan asemalta areenalle.

Työpisteemme näyttää tältä

Jami ja Joakim olivat olleet hommissa jo edellisenä iltana, jotenka tunsivat paikat. Käytiin vetämässä haalarit päälle ja palattiin puomisokkeloon, jossa pojat meni valkaisemaan puomeja ja minä otin hoitaakseni osan "Rolexin keltaisista" telineistä. Olivat siis alunperin vihreitä, kertaalleen maalattu valkoiseksi ja nyt piti vielä 1-2 kerrosta keltaista sutasta päälle. 

J & J hoitamassa viimeistelyjä iltapäivästä

Työskentely oli mukavaa. Se oli helppoa, yksinkertaista ja työtahti oli se mikä tuntui itsestä parhaalle. Tauot sai pitää kuinka itselle sopi, tarjolla oli ilmaista kahvia, teetä, keksejä ja lounaskuponkia vastaan sai lämpimän aterian salaatteineen ja leipineen, jonka jälkeen jaksoi taas maalailla. Palvelu pelaa!

Ekan kahvitauon jälkeen siirryin muiden sekaan puomien joukkoon maalailemaan Black Horsen sponsoriestettä. Pieni shokki oli, kun vanhoissa puomeissa oli tummaa punaista ja kun vihdoin saatiin se maalipurkki auki (jossa siis luki Black Horsen punainen), olikin tämä uusi punainen räväkkää pinkkiä! Sitä sai sutia kolme kerrosta vanhan maalin päälle, ennen kuin se rupesi näyttämään vähemmän marjapuurolta ja enemmän siltä miltä pitikin.

Pari puomia 

Puomeja maalatessa (ja tietenkin juuri sen pitkän ja tuskallisen purkinavausepisodin aikana) minä pääsin telkkariin! Tällä hetkellä on tekeillä Ypäjä-sarja, joka tulee vuoden päästä tv:stä. Kameraryhmä seurailee Ypäjän hevosopiskelijoita, jotka työskentelevät väliaikaisessa tallissa areenalla show:n ajan. Kuvausryhmä sattui marssimaan meidän työpisteen ohitse, ja koska oli "niin kivannäköistä" pyysivät luvan kuvata vähän kuvitusmateriaalia. Ja kyllä, tietenkin ne kuvasi koko sen viisi minuuttia, kun me Joakimin kanssa ähkitään yhden maalipurkin ympärillä eikä millään saada sitä auki. :D Näin olen aina halunnut osaamisellani loistaa televisiossa! 

 Osa porteistakin vaati uutta maalipintaa

Iltapäivällä ennen kotiinlähtöä piti tietenkin oma kamera kaulassa kurkata itse areenalle. Muutaman palloilevan toimihenkilön lisäksi hiekalla verkkaili viihdepuolen kaksi ratsukkoa erikoisissa vermeissä. Varsinkin satula näytti olevan pelkkää nahkaista tyynyä. Olis hauska koittaa istua sellasessa joskus. :) Puoliverinen Prinssi -blogin lukijat saattaakin tuolta tunnistaa Susannan, joka kuuluu radanrakennustiimiin.



Päivän päätteeksi käytiin Kimmon kanssa lenkillä - tallilla. Otettiin Miina narun päähän ja käppäiltiin jokunen kilometri lähintä hiekkatietä ees taas. Kamera oli mukana, mutta sen verran hämärää jo, ettei kuvamateriaalia tullut. Retki oli ihan rattoisa ja koko päivästä jäi hyvä fiilis. Viikonloppuna taas areenalle, kun itse show on käynnissä. Siitä sitten lisää aikanaan. :)

15. lokakuuta 2012

Vihdoin taas westerniä!

Azira eli Assi


Nyt ei mennä taas ihan kronologisessa järjestyksessä, sillä meillä on pieniä teknisiä ongelmia (lue: muistitikku on vaikea muistaa ottaa mukaan) saada perjantaina kuvattu materiaali maastakäsittelystä Miinan ja Ruffen kanssa mun koneelle asti. Niinpä kertoilen sillä välin eilisestä tunnista. Kuvat on Nikkilän mätsäreissä kuvattuja, kun Ria & Assi siellä sattuivat esiintymään. :)

En edes muista millon oon viimeks mennyt westerniä ihan kunnolla, oikean satulan kanssa ja ajatuksella. Miinan jumien takia oon sen kanssa tehnyt vähän jotain ilman satulaa western-ohjilla, ja sekin lähinnä käynnissä. Alkoi pikkuhiljaa tuntua siltä, että jotain pitää päästä tekemään, sen verran kuitenkin se western vetää puoleensa, vaikka kouluakin menen toisinaan.

Ria & Assi sekä Mari & Hani Nikkilän match show'ssa 
12.08.12 esittämässä western pleasure -luokkaa.


Niinpä laitoin viestiä Kuokkasen Rialle, joka valmentaa mm. Emmaa ja Riimaa ja on myös hyvää pataa meidän edellisen länkkäriopettajan Mari Valkosen kanssa. Omaavat kuulemma hyvin samankaltaisen tyylin opettaa, joten oppilaiden on helppo vaihdella heidän välillään. Kuten tuli sitten Rian kanssa puheeksi, varsinkin westernin alkuaikoina Suomessa oli vain reining-valmentajia, ja nykyäänkin on hyvin erilaisia tapoja opettaa ja kouluttaa. Mainittakoon vielä, että Ria on ollut myös Pamelan opissa aikoinaan. Pamela taas on USAsta Suomeen muuttanut western-tyyppi, eläkeikäinen jo mutta opettaa vielä, ja on muakin opettanut edellisellä western-tallilla missä kävin.

Rian talli sijaitsi aivan metsän keskellä pikkutien päässä, jonne nettikarttaohjelmatkaan ei osaa kunnolla neuvoa. Löysin silti hyvin perille vanhasta muistista: kävin vuosi sitten kokeilemassa yhtä trakehner/pv-tammaa tuolla Rian tallilla etsiessäni vuokrahevosta, mutta se oli yksinkertaisesti liian haastava mulle, jolloin päädyin vuokrailemaan Napsua.


Rialla oli pihassa seitsemän omaa hevosta, sekä kolme vuokralaista. Omista 6/7 oli arabeja, viimeisin hankinta USAsta tuotu quarter-ori. Ehkä sympaattisin näky oli tammojen tarha, jossa mun ratsuni Azira 21v eleli. Sieltä löytyi Aziran emä 29v, Aziran varsa 14v ja vielä sen varsa 5v. Ihan mahtavaa, että saavat viettää koko elämän yhdessä, koko perhe! Ainoostaan Hovilla oon nähnyt noin monta sukupolvea samassa paikassa. :)

Satula, johon pääsin istumaan (kuvassa) oli Pamelan vanha. 
Ihan mieletön custom made penkki, niin hyvä istua! 


Kun tulin paikalle, Ria oli Assin selässä lämmittelemässä tammaa mulle. Kuulemma joka kerta, kun Assilla ratsastaa joku ulkopuolinen, Ria ratsastaa aina sen jälkeen hevosen itse "takaisin kuriin", mikäli tamma on päässyt vähän lusmuilemaan. Ratsukon meno näytti ihanan rauhalliselta ja kun itse pääsin selkään, olin ihan unohtanut miten mahtavia lännenhevoset voi olla! Assi tallusteli rauhallista käyntiä todella löysin, pitkin ohjin ja kun painoin pohkeet kiinni, se pysähtyi. Tässä on yksi suurimpia eroja westernin ja enkun välillä, spur stop. Miinalle sitä ei opeteta, koska se on monitoimihevonen ja kiva kouluradalla, kun oot tekemässä esim. lisättyä ravia ja hevonen pysähtyykin seinään... :D

Kesällä menin sillä Marin hevosella Hiivatilla, joka taitaa nämä samat spur stopit ynnä muut, joten tällä kertaa en ollut yhtä ummikko kuin sillä ekalla Hiivatti-kerralla. Ja selventääkseni vielä niille, jotka ihmettelevät miten hevosen saa liikkeelle, jos kerran pohje pysäyttää: Assille yksi naksautus ja vuoropohkeet on käynti, kaksi naksautusta ja naputtavat pohkeet on jogi (ravi) ja maiskautus sekä ulkopohje on lope (laukka). Noi ääniavut on hirveen fiksuja opettaa hevoselle ja siitä Riakin puhui, että silloin hevonen odottaa sitä ääntä ja lähtee vasta silloin eikä mistään vahinkopohkeesta.

Assi toimii kuulemma kamoilla kuin kamoilla. Minä menin 
nivelkuolaimilla, tässä Ria menee kuolaimetta. 


Sitten takaisin aiheeseen. Tunnin aluksi tein käynnissä pujottelua, sitten pujottelin jogissa lyhyen sivun ja toisella sivulla ravipuomit, pitkien sivujen keskellä voltit. Näiden jälkeen tehtiin käynnissä avo- ja sulkutaivutuksia ennen kuin lähdettiin nostamaan laukkaa keskiympyrällä. Sain joka tehtävässä aina kehuja, kun suoritin sen oikein ja silloin kun olin hakoteillä, sain heti hyviä neuvoja, miten korjata asia. Assi oli niin mahtavan herkkä hevonen ja toimi kuin unelma. Siis laukkasin yhdellä kädellä! Viime kerrasta on kyllä aikaa...


Kaikki yllä mainitut tehtävät sujui tosi hyvin, paitsi laukka. Se oli mulle jotenkin haastavaa hallita hevosta vain painolla ja ulkopohkeella kaiken sen enkkuilun jälkeen, kun tuntuu että "jätän hevosen yksin" jos sisäpohje on irti. Kun vaan  keskityin Rian neuvoihin, Assi pysyi suurella ympyrällä todellakin vain sen ulkopohjeen turvin. Sit mikä oli myös haastavaa, oli Assin laukka. Se on vuosien varrella tahkottu westernissä halutuksi lopeksi, joka on lähes nelitahtista. Musta tuntui ettei se ees laukkaa! Loppua kohden sekin alkoi sujua, etten ajanut kokoajan eteenpäin kovempaa ja annoin tosi löysän ohjan, mistä Assi tykkäsi eniten. Lopuksi tehtiin spur stoppeja laukasta, mikä ei ollutkaan niin helppo juttu. Tamma visko mulle päätään ja laahusti pysähdysapujen jälkeen vielä monta metriä. Lopulta Ria meni itse selkään ja totesi, että se tarvii kannukset ymmärtääkseen pysähtyä. Rialla oli hauska tulkinta siitä, miten Assi kiukuttelee. Ei koskaan päin naamaa (keskisormet pystyssä), vaan vähän silleen "En mä kuullu..." (pälyilee muualle).


Mikä oli mahtavaa kuulla, oli että Assi oli nuoruudessaan ollut aika Miinan kaltainen tai ilmeisesti pahempi. Sellanen höyrypää mitä ei pidellyt mikään ja täysiä vaan! Ja nyt se jogailee löysin ohjin tällanen puolialottelija selässä ja on Itse Rauhallisuus. Ihanaa, kunhan päästään Miinan kanssa joskus Rian tunneille käymään säännöllisesti, uskon että Miinastakin tulee ihan mahtava ratsastaa. Kivahan se on nytkin. :) Toinen huomioni kiinnittänyt kertomus oli se, että Assillakin mentiin nuorempana koulua ja silloin sillä oli selkä jumissa aivan koko ajan. Tämä nyt on enemmän toiveajattelua, että Miinan kohdalla olis sama tilanne ja siirryttäs kokonaan länkkäriin.. ;) Aina voi haaveilla!

Toi tunti sai mut tajuamaan vastauksen siihen kysymykseen mitä oon miettinyt välillä: Oonko kahden vaiheilla niin että voisin vuokrata ihan koulupainoitteista hevostakin, jolla ei ole kuullutkaan sanaa lännenratsastus? Vastaus on ei. On hyvä olla monipuolinen ratsastaja ja niin olenkin, mutta nyt tiedän varmasti, että lännenratsastus on se mun laji sataprosenttisesti. Niinpä en malta odottaa, että Miinan selän jumittelu loppuu ja saan nostaa sen ihanan raskaan penkin sen selkään. Silti en ole aikeissa lopettaa esim. Laiman vuokraamista tai Miinalla kouluratsastusta. Vaihtelu virkistää. :)