Horse Fair -kuvakisan arvostelut

Synkältä näyttänyt tilanne kääntyi huomattavasti kirkkaammaksi, kun kilpailuun ilmoittautui loppumetreillä muutama valokuvaaja. Tässä postauksessa pääsette näkemään kolme erilaista näkemystä viimeisimmiltä hevosmessuilta, ja mikä parasta: kaikki kilpailijat pääsevät ns. mitalisijoille! Tässä ei siis voi kuin voittaa. :) Ja onneksi vain kolme - näin jaksoin paneutua arvostelun kirjoittamiseen ja sitä tuli aikas paljon!

Pitemmittä puheitta, esitän teille kilpailijoiden kuvat ja arvosteluni. Voittajan paljastan vasta lopussa. ;)

Kilpailijan nro 1. Anu (ja Milla) kuvat:

1

2

3

Kilpailijan nro 1. Anu (ja Milla) arvostelu:

Valotetaan lukijoille taustoja sen verran, että kuvien takana on kekseliäs äiti-tytärtiimi, jossa äiti on ollut kuvaajana ja tytär mallina, sekä ilmeisesti suunnitellut ja valinnut lopulliset kuvat. 

Kokonaisuudesta:

Tämä sarja erottuu joukosta monellakin tavalla. Suurimpana erona se, että kuvat ovat niinsanotusti lavastettuja, kun taas muut sarjat ovat puhtaasti dokumentaarisia. Lavastaminen ei ollut kiellettyä ja toimii tässä sarjassa hyvin - messutunnelma vaikuttaa aidolta. Lavastamalla on saatu aikaan mm. tyylikäs potretti (2) sekä hauska "tilanne"kuva (3).

Aihe on rajattu viisaasti. Kuvat kertovat messuista keppariharrastajan näkökulmasta. Sarjassa on myös tarinallinen aikajana: Ensin kilpaillaan, sitten fiilistellään hyvää suoritusta ja rankan päivän päätteeksi hevosten täytyy tietysti saada mahantäytettä. 

Kokonaisuus on kiinnostava, viihdyttävä ja kuvat toimivat hyvin yhdessä.

Yksittäisistä kuvista:

1. Varsinkin kännykällä kuvatessa liikekuvat ovat hankalia. Tässä kuvassa kohde on valitettavasti jäänyt epätarkaksi - toisaalta kuvassa näkyy hyvin liike, mikä kertoo että kisassa on annettu kaikkensa eikä yhtään hissuteltu. Kuvakulmaa ja sommittelua olisin ehkä miettinyt toisin, nyt kuvasta jää hieman puolihuolimaton vaikutelma, mm. siksi että horisontti on vinossa. Tykkään miten tässä kuvassa näkyy yleisön määrä ja miten kiinnostuneesti he kilpailua seuraavat. Tulee fiilis, ettei siellä tarvinnut yksinään olla. 

2. Loistava kuvakulma! Alhaalta päin kuvaaminen nostaa kuvattavat ikäänkuin katsojan yläpuolelle ja voittajafiiliksiinhän se sopii kuin nakutettu. Kiva potretti. Ruusuke on hienosti näkyvillä ja vaikka mallin ilme on ehkä vähän vakava, hevosella ainakin on mukavaa! Ainoina miinuksina turvan katkeaminen rajauksessa sekä ns. turhaa tyhjää tilaa päiden yläpuolella.

3. Viimeinen kuva tuo koko sarjaan vähän komiikkaa. Rajaus on sinänsä hyvä: kuvassa keskitytään tiukasti vain hevosiin. Kuva jää minulle hieman sekavaksi ja vaati hetken tuijottelua, ennen kuin ymmärsin mitä siinä tapahtuu. Jos kuvassa näkyisi vielä pizzapalaa tai ranskalaisia, tekisi se tästä otoksesta vielä paremman. Joka tapauksessa hyvin keksitty, hauska!

Kilpailijan nro 2. Karoliina, http://leksunmenoa.blogspot.fi kuvat:

1

2

3

Kilpailijan nro 2. Karoliina, http://leksunmenoa.blogspot.fi arvostelu:

Kokonaisuudesta: Tässä sarjassa on haettu yhtenäisyyttä myöskin tiukasti aihetta rajaamalla: pelkkiä hyppykuvia. Jokainen kuva kuitenkin kertoo jotakin uutta, mikä ei ole ihan helppoa saavuttaa. Siitä huolimatta kokonaisuus jää hieman yksitoikkoiseksi, sillä rajaus on kaikissa kuvissa lähes sama: laaja, jotta ratsukko ja este näkyvät kokonaan. Vaikka ratsastusta kuvatessa tämä on tavallista, mielenkiintoa olisi lisännyt esimerkiksi yksi lähikuva. 

Sarja kertoo siis messujen tarjonnasta vauhdin ja esteratsastuksen ystäville. Yleisömäärää sekä yleisön roolia on onnistuttu esittelemään realistisesti - porukkaa oli paljon, ja areenoiden laidoilla kova tunku niin katsojia kuin kuvaajia.

Kokonaisuutena sarja on onnistunut taidonnäyte dokumentaarisen kuvauksen sekä urheilukuvauksen osaamisesta.

Yksittäisistä kuvista:

1. Vino horisontti tuo kuvaan hieman epätasapainoisen tunnelman: ikäänkuin poni olisi kaatumassa eteenpäin. Pienellä suoristuksella tästä saisi helposti ryhdikkäämmän! Toinen miinus on epätarkaksi jäänyt kohde, tarkennuksen osuessa aidan mainoksiin. Tämä on liikkuvaa kohdetta kuvatessa yksi suurimpia haasteita,johon auttaa vain a) harjoittelu, b) harjoittelusta huolimatta suuren kuvamäärän räpsiminen, jotta edes osa on tarkkoja siitä mistä pitääkin. Sitten vähän plussaakin! :) Hyppy on pysähtynyt hienosti sopivaan kohtaan ja yleisö on mukavan läsnä juuri tässä kuvassa. Kuvaan on myös luotu etuala rajaamalla mukaan hiukan aitaa, ja se korostaa kolmiulotteisuutta mainiosti. 

2. Tämä kuva on valitettavan alivalottunut. Kyllä siitä vielä yksityiskohtia erottaa, mutta käsittelyssä voisi yrittää vähän nostaa koko kuvan valoisuutta. Samasta syystä tumma kohde (hevonen) uppoaa tummaan taustaan (katsomo) eikä kohde ns. irtoa kuvasta yhtä hyvin kuin 1. kuvassa. Tässä myös erinomaisesti ajoitettu laukaisu, hevonen hyvässä asennossa esteen päällä. Parasta tässä kuvassa on ratsastajan katse. Ratsastaja tekee jo ajatustyötä, mihin seuraavaksi lähtee hevosta ohjaamaan, kun taas hevonen näyttäisi olevan menossa suoraan eteenpäin. Kiva, että tämä on vähän laajempi, näkyy muita esteitä ja myöskin se, kuinka isot puitteet ja systeemit messuhallissa on.

3. Olisin itse ehkä tätä kuvaa ottaessa nostanut rajausta hieman ylöspäin, jotta saisin takana juoksevan avustajan pään sekä enemmän yleisöä mukaan. Varaa olisi, tällaisenaan kuvan alaosassa on paljon ns. tyhjää tilaa, kun taas ylhäältä se katkeaa jyrkästi. Toisaalta, rajaamalla näin saadaan katsojan keskittyminen vain pikkupojan ja ponin välisiin tapahtumiin (kun taas minun ehdotuksessani tilanteessa olisi paljon enemmän ihmisiä "mukana", jos ymmärrätte mitä tarkoitan). Tässäkään kuvassa en ole ihan varma, mihin tarkennus on osunut ja onko se ihan kohteessa. Sekä poika että poni ovat selvästi nähtävissä liikkeessä, mistä tykkään. Molemmilla on myös mainiot asennot, etenkin pikkupojan katse: huolehtii, että tuleehan se ponny sieltä mukana. Ponilla toki voisi olla iloisempi ilme, mutta siihen on kuvaajan hirmu hankala vaikuttaa näin "sivusta kuvaajana". Toki jos kamerasta löytyy otos paremmalla ilmeellä, valitsisin semmoisen mieluummin kuin tämän vähän jännittyneen nassun.

Kilpailijan nro 3. Susanna, http://suvililjanet.blogspot.com kuvat: 

1

2

3

Kilpailijan nro 3. Susanna, http://suvililjanet.blogspot.com arvostelu: 

Kokonaisuudesta:

Nyt nähdään vähän sitä osastoa, millaisen sarjan olisin itse saattanut kuvata ja koostaa, jos olisin lähtenyt tätä tehtävää tekemään. Kuvakokoja on lähikuvasta laajaan ja kaikki kuvat ovat paitsi keskenään kovin erilaisia, myös hirmu hallittuja - niitä on helppo katsoa ja ymmärtää. 

Sarja esittelee messutarjontaa ohjelman laajan kirjon kautta: kilpailuja, luentoja, koulutus-/valmennusdemoja. Se mitä tähän ehkä kaipaisi lisää, on muissa sarjoissa runsaammin näkynyt yleisö. Messukävijöitä näkyy vain ensimmäisessä kuvassa ja siinäkin hieman etäisinä sivustakatsojina.

Kokonaisuus on myöskin hallittu ja kiinnostava, dokumentaarinen ja todenmukainen esitys messuista.

Yksittäisistä kuvista:

1. Kuvasta näkyy vauhti - voisi toki näkyä vielä paljon enemmänkin, esim: hevonen olisi pysähtynyt erilaiseen asentoon tai panoroimalla (laitan alemmas linkin, jossa pannaus on selitetty selkeästi.) Tässä hevonen on hyvin ryhdikäs ja hallitun oloinen, apukuskin roikkumisesta tulee kivaa vauhdin tuntua. Kuva on sopivan laaja: näkyy yleisöä sekä suoritettavaa rataa "esteineen". Itse olisin saattanut rajata tämän jopa kapeammaksi: ylhäältä ja alhaalta pikkasen tyhjää tilaa pois. Jäisi piiloon myös nuo vähän häiritsevät mustat palkit yläkatsomon reunassa. 

2. Hienosti rajattu lähikuva luennoitsijasta (?). Kohde hieman uppoaa taustaan - vaalea kohde, vaalea tausta. Toisaalta taas tykkään juuri tuosta taustasta teksteineen: ei jää epäselväksi, missä ollaan ja mistä puhutaan, suunnilleen. Ilme on asiallinen, vähän turhan vakavakin. Kuvasta tosin ei selviä luennon tarkempi aihe, jolloin on vaikea sanoa, sopiiko ilme aiheeseen. Tällaisenaan vähän hajuton ja mauton, neutraali peruskuva. Toimii tiettyihin tarkoituksiin, koska ei herätä suuremmin tunteita suuntaan tai toiseen.

3. Erinomaista sommittelua! Tässä kuvassa ehdottomasti parasta on kuvassa näkyvä valmentaja, joka tarkkaavaisesti seuraa ratsukon edistystä. Ilman häntä kuva kertoisi ihan eri tarinaa - kokeilkaapa peittää valmentaja kädellä ja sitten katsoa kuvaa pelkästä ratsukosta. Tausta on viisaasti valittu, rauhallinen. Yleisöä ei näy, jolloin kuva kertoo nimenomaan ratsukon ja valmentajan välisestä tilanteesta. Toki paloletkut ym. taustalla vievät vähän huomiota pois itse aiheesta - niitäkin voi kokeilla kuvankäsittelyssä poistaa. Hevosen liike on pysähtynyt sopivaan kohtaan. Kuva on todella tasapainoinen. Nappisuoritus!

Loppumietinnät

Haluan mainita vielä lyhyesti kuvausolosuhteista. Messuhallit ovat kameran silmin hyvin pimeitä paikkoja ja hevostapahtumissa ei salamaa saa järkeenkäyvistä syistä käyttää. Kaikissa yllä olevissa kuvissa on nähtävissä niin kutsuttua kohinaa. Liikettä kuvatessa suljinajan on oltava lyhyt ja näin hämärässä varsinkin ISO-herkkyyttä on nostettava, jotta hevosista saa liikkeiltään pysähtyneitä kuvia. Ja tämä ISO:n nostaminen lisää kohinaa.

En halunnut lähteä ketään moittimaan siitä, että kylläpäs sun kuvat kohisee, koska keinoja sen välttämiseen - käyttämättä kauheasti ylimääräistä rahaa - on vähän. Ensimmäisenä mieleen tuli valovoimaisemman objektiivin ja paremmin herkkyyden nostoa kestävän rungon hankkiminen. Semmoiset ovat todella kalliitta, ellei satu käytettynä löytämään sopuhintaan. Toinen vaihtoehto on poistaa kohinaa kuvankäsittelyssä. En tiedä, onko olemassa ilmaisohjelmia, joissa tämä onnistuu, mutta Photoshopilla tai Lightroomilla ainakin. Ja nekin maksavat, jonkin verran.

Jos taas ei halua ISO-arvoa nostaa, voi kokeilla panorointia: pitkä suljinaika ja kameralla seurataan hevosen liikettä. Tämä on haastava laji eikä itselläni ole toistaiseksi riittänyt hermo opetella. Mutta on myöskin yksi keino! Nämä nyt tämmöisinä yleisinä vinkkeinä niin kaikille osallistujille kuin muille liikettä hämärässä kuvaaville. :) 

Tähän loppuun linkkaan vielä löytämäni postauksen hevosten liikekuvauksesta, eräästä valokuvausblogista. Tässä on hyvin selitetty keskeisiä asioita kuvaesimerkein, muunmuassa tuo panorointi eli pannaus.

Kaikki nämä sarjat ovat niin erilaisia ja jokainen omalla tavallaan upea, että vaikea on valita. Tällä kertaa valitsin voittajaksi sen sarjan, jossa sekä tekninen osaaminen että sisältö olivat kohdallaan, keskenään sopivassa tasapainoissa. 

Ja voittaja on...

1. Susanna

2. Anu ja Milla

3. Karoliina

Kiitokset ja onnittelut vielä kaikille osallistujille! :) Mahtavaa, että olitte mukana ja tsemppiä tulevaisuuden kuvauksiin!

Ja jos selitin jotakin epäselvästi tai jäi muuten mietityttämään, kysykää ja kommentoikaa! :) 

Kuvakisa tulee - malta vielä!

Pahoittelen, että olen jättänyt teidät lukijat sekä kilpailuun osallistuneet epätietoisuuteen. Kökötän täällä kotona pian kolmatta viikkoa flunssassa eikä loppua näy. Energiaa tehdä juuri mitään ei siis ole ollut.

Mutta ilmoitanpa nyt, että Horse Fair -aiheinen kuvakisa toteutuu sittenkin! Osallistujia saatiin lopulta kasaan kolme kappaletta. Heidän teoksensa sekä minun arvosteluni niistä tulette näkemään lähiaikoina, sitten kun tästä sopivasti tervehdyn.

Äänestys kilpailun tuomarointitavasta päättyi äänin 9-6. Minun tuomarointini voitti yleisöäänestyksen. Näin siis tällä kertaa - mikään ei tietenkään estä teitä kommentoimasta ja kertomasta omia suosikkejanne, kun kuvasarjat täällä julkaisen. :)

Odotellessa taas yksi omista suosikkiruuduistani messuilta, estekisoista.

Muistutus kuvakisasta

Messutunnelmia arabikarsinalta: Masa sai paljon ystäviä, rapsutuksia ja taisi viedä muutaman hevosihmisen sydämen. <3

Valokuvauskilpailun viimeinen osallistumispäivä on tänään ja joudun nyt surukseni toteamaan, että tähän mennessä ilmoittautuneita on yksi kappale. Siitä ei ihan kilpailua saa aikaiseksi. Voin hyvin odotella vielä jokusen päivän, jos joku mattimyöhäinen vielä innostuu mukaan. Mutta jos ei, niin sitten joudun valitettavasti perumaan koko kisan.

Mietiskelin tässä, että olisiko lukijoilla / kanssablogisteilla kiinnostusta osallistua valokuvauskisaan ehkä myöhemmin, jollakin vähemmän rajatulla aiheella, minkä kaikki pystyvät toteuttamaan? Esimerkiksi "pääkuva hevosesta" tai sitten jotain vähän taiteellisempaa. Musta ois kiva järjestää, nähdä upeita kuvia ja toki antaa asiaankuuluvaa palautetta niistä. En tosin tykkää materialismista enkä sitä haluaisi ruokkia lupailemalla palkinnoksi heppa-aiheista tavaraa. Eli jotain muuta pitäisi keksiä, jos tuntuu että osallistuminen on mielekästä vain palkinnonkuva silmissä.. Kommentoikaa ajatuksianne aiheesta tai lähettäkää sähköpostiin!

Liitinpä tähän yhden maistiaisen messuilla ottamistani kuvista. Näitä tulleepi lisää aikanaan ja ehkä jotain tekstimuotoistakin fiilistelyä Horse Fairista. Stay tuned!

Valokuvauskilpailu: Helsinki Horse Fair

Heppamessut. Ne tulevat taas. Areenan valtaavat eri rotujen edustajat ja mitä vauhdikkaimmat esitykset lajista kuin lajista. On kuultavaa ja nähtävää, tehtävää ja ostettavaa.

Yhä useampi messukävijä kantaa mukanaan kameraa, ja viikonlopun jälkeen on varmaa, että Facebook, Instagram, Blogger ja monet muut sivustot ovat tupaten täynnä erilaisia tilanteita ja näkökulmia tapahtumasta.

Tästäpäs sainkin idean. Sen lisäksi, että toki itse tapahtumassa kuvaan, päätin järjestää valokuvauskilpailun. Kisan ajatuksena on tarjota harrastekuvaajille mahdollisuus esitellä omia töitään sekä saada niistä palautetta. Mitään raha- tai materiapalkintoa ei siis ole luvassa. Tämä on puhtaasti hyvän mielen ja hyvien kuvien kilpailu! :)

Yksi ottamistani kuvista viime vuoden messuilta. Loput löytyvät tästä postauksesta.

VALOKUVAUSKILPAILU

Helsinki Horse Fair 2015

Tehtävänanto: 

Kuvaa messuilla kolmen (3) kuvan sarja, johon tiivistät oman kokemuksesi / näkemyksesi tapahtumasta.

Sarjan tulee olla yhtenäinen eli kuvat toimivat hyvin keskenään. 

Jokainen kuva kertoo jotakin uutta - vältä toistoa, vaali monipuolisuutta!

Jos et omista järjestelmäkameraa, voit osallistua myös pokkarilla tai kännykkäkameralla.

Kuvankäsittelyn suhteen annan taiteelliset vapaudet - tee kuten sinusta tuntuu parhaalta.

Jos mahdollista, pienennä kuvia valmiiksi esim. 1200px leveämpi sivu. 

Osallistuminen:

Kilpailuun ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. 

Lähetä valmiit kuvat minulle sähköpostiin hannapietilainen@windowslive.com. 

Kerrothan kuvien yhteydessä nimesi/nimimerkkisi sekä mahdollisen blogisi osoitteen - saat samalla mainosta. :)

Aikaa kuvien lähettämiseen on yksi viikko messujen päättymisestä: 

su 15.03.2015 klo 23:59 mennessä lähetetyt kuvat pääsevät mukaan kisaan. 

Kisaan voi hyvin osallistua myös sellainen henkilö, joka on kuvannut messuilla omaksi iloksi tietämättä kilpailusta ja törmää tähän vasta jälkeenpäin. Rohkeasti vaan kuvamatskua läpikäymään ja lähettämään osuvimpia otoksia!

Äänestys / tuomarointi:

Tähän te voitte vielä itse vaikuttaa:

Haluatteko yleisöäänestyksen vai että minä tuomaroin kuvasarjat parhausjärjestykseen? 

Vaikuttaa voit vastaamalla kyselyyn blogin sivupalkissa tai kommentoimalla tähän postaukseen.

Joka tapauksessa mielelläni kommentoin ja annan rakentavaa palautetta kuvista, nostan omia suosikkejani esille - olkoon se minun palkintoni kaikille osallistujille. :)

Laitan kuvasarjat esille blogiini viikon 12 aikana. 

Kuvien oikeudet jäävät täysin kuvien luojille. 

En käytä kuvianne missään muussa yhteydessä tai luovuta eteenpäin.

Nyt vaan kaikille kamerat kouraan ja hauskoja messuja!

PS. Olen paikalla sunnuntaina koko päivän arabikarsinan edessä - tervetuloa moikkaamaan!

Laukkakisakuvia, kuvankäsittelyä ja vastavalohöpinää

Kokonniemen ravirata 25.8.2013, isojen ponien lähtö

Olin elokuussa kuvaamassa laukkakilpailuja Porvoossa. Aloitin kyllä kuvien raakkaamisen ja käsittelyn jo aika pian kisojen jälkeen, mutten saanut työtä loppuun omaa haluttomuuttani eikä kuvia missään vaiheessa ilmestynyt blogiinkaan. Miksi? Koska ne on niin hirveitä. Hävetti ajatuskin laittaa tällaisia näytille. Miksi ne sitten on niin hirveitä? No, tietenkin päivitystä vaativan, puutteellisen kuvauskalustoni lisäksi on vain kaksi syytä. Aurinko ja mun kuvanmuokkaustaidot / -mieltymykset.

Kisapäivänä oli todella lämmintä ja aurinkoista. Useimmissa hevostapahtumissa kuvauspaikan pystyy valitsemaan ja ainakin vähän siirtyilemään sitä mukaa kun aurinkokin. Tähän mennessä on siis todella harvoin ollut tällaista tilannetta, että ainoa mahdollinen kuvauspaikka on suoraan aurinkoa päin. Tai pystyihän nytkin kuvaamaan toiseen suuntaan, mutta sitten tuli kuvanneeksi lähinnä lihaksikkaita peppuja ylittämässä maalilinjaa - itse kun tykkään enemmän että hevonen olisi kuvassa edestä tai sivusta päin. Radan varressa oli siis vain yhdellä sivulla tilaa yleisölle. Tapahtuman virallinen kuvaaja oli näppärästi päästetty saman sivun toiselle puolelle, josta sai kätevästi napsaistua ainakin kaikista voittajista hyvin valoittuneet kuvat, aurinko selkänsä takana. 

Tähän väliin joku viisas kommentoisi että hei, mikset vain käytä vastavalosuojaa? Mjoo.. semmoisen tehoa ja apua tuossa tilanteessa en osaa arvioida, sillä minulta puuttuu mokoma hökötys kokonaan. :---) Sanoinhan että kalustoni on puutteellinen...

Laittelin tähän nyt häpeästäni huolimatta samasta kuvasta alkuperäisen, muokatun ja uudelleenmuokatun version. Kuvassa viilettää ihana shettisori Puppe, joka asui aikanaan Päikän kanssa samalla tallilla. Sen lisäksi, että lähtökohdat on jo aika surkeat siitä vastavalosta johtuen, olen näköjään ollut niin ihastunut kontrastiin ja värikylläisyyteen, että olen raiskannut kuvaa vähän lisää. Tämä on tietysti mielipidekysymys, mutta tämän postauksen pointti oli lähinnä todeta ääneen että hei, niistä kuvanmuokkaustunneista koulussa on ollut jotain hyötyä! Katseltuani uudelleen näitä kuvia, totesin värimaailman olevan niin tökerö, että päätin vetäistä kaikki kuvat mustavalkoisiksi. Jälkeenpäin ajateltuna näitä voisi toki yrittää erinäisillä värinsäädöillä pelastaa värillisinäkin, mutta vaatisi kyllä enemmän työtä ja todennäköisesti myös enemmän osaamista kuin minulta tällä hetkellä löytyy.

Alkuperäinen, täysin muokkaamaton kuva

Elokuussa muokattu

6.12 muokattu

Jotta ei-valokuvaharrastajakin ymmärtäisi, miksi vouhkaan jostakin auringosta, että pilasi kaikki kuvani, laitan tähän vielä selkeyden vuoksi kaksi muokkaamatonta kuvaa samasta ratsukosta. Toinen on otettu aurinkoa päin ja toinen aurinko kameran takaviistossa. Ero on melko selkeä, vai mitä?

Vastavaloon

"Oikeaoppisesti" kuvattu

Tässä tämänkertainen opetustuokio. Loppuun läjäytän niitä omasta mielestä paremman näköiseksi käsiteltyjä kuvia. Kertokaa mitä tykkäätte ja olisi hauska kuulla myös muiden kuvauskokemuksia hevosalan (ja muistakin) tapahtumista. Miten on sujunut vai eikö ole, ja pystyitkö tekemään asialle jotain paikan päällä tai jälkeenpäin?

Ja jos nämä kuvat nyt sattuu joku kisoissa ratsastanut tai kisassa juosseen hevosen omistava henkilö näkemään ja haluaa itselleen, otathan yhteyttä hannapietilainen@windowslive.com. Luvatta kopioiminen on tekijänoikeusrikos. Ja tosiaan kaikista hevosista on kuvia, vaikkei tässä ryppäässä sitä omaa näkyisikään.

Aswan eli Väiski ja Irene. Tätä vauhtihirmua liikuttelin pari kertaa toissakesänä, kun asui samalla tallilla Miinan kanssa.

Pupen suokkikaveri Essi. Myöskin tallituttuja Päikkäajoilta.

Matkaratsastuskisoissa

Tämä ja muut kuvat (c) minä eli Hanna Pietiläinen.
Luovutan kuvia vain kuvissa näkyvien hevosten omistajien käyttöön.
Kyselyt osoitteeseen hannapietilainen@windowslive.com

Osa lukijoista varmaan muistaakin entisen vuokrahevoseni Miinan ja viimekesäisen reissun matkakisoihin Jämsään. Vuokraussuhteen päätyttyä viime syksynä olen Päiviä luvannut tarvittaessa auttaa, ja 8.9 se tarve oli huoltaa matkakisoissa Paippisissa.

Kisat oli Päiville ja Miinalle toiset laatuaan. Vuosi sitten menivät hienosti 19 km ja tällä kertaa oli luvassa 32 kilometrin matka. Tästä maagisesta 30 kilsasta Päivi oli kuulemma haaveillut jo 18 vuotta, jolloin oli ilmoittautunut kaverin ponilla kisoihin, mitkä valitettavasti peruttiin. Mahtoi olla hieno fiilis lähteä lopultakin tätä matkaa ratsastamaan, ikiomalla arabitammalla. :)

Meitä huoltajia oli yhteensä kolme. Mirja kulki Päivin mukana, lastasivat yhteistuumin Miinan kotitallilla ja ajoivat traikku perässään kisapaikalle. Mirjan pääasiallinen tehtävä kisoissa oli huoltoauton kuskin homma. Minä ja kaverini Roosa tultiin Roosan autolla suoraan kisapaikalle. Minä toimin kartturina, ja Roosa jonkinsortin "yleisnaisena". Ja huoltopaikoilla me kaikki kolme sinkoiltiin ihan yhtä lailla erinäisissä tehtävissä.

Edellisiin kisoihin verraten aamun valmistelut ennen kisan alkua sujuivat todella mallikkaasti. Pientä päällekkäisyyttä sattui, kun Miina piti viedä eläinlääkärin tarkastukseen ja samaan aikaan olikin reittiselostus. Niinpä sillä välin kun Päivi kuunteli reitin kulkua, minä omatoimisesti menin juoksemaan Miinan läpi siitä tarkastuksesta, ja eihän siinä mitään ihmeyksiä ollut. Päivi naureskeli Miinan sykkeen kuullessaan, että hyvä kun on elossa edes. Alhainen se oli viime kisoissakin, sekä mennessä että tullessa.

Autoimme yhteistuumin ratsukon matkaan, täytimme vesiämpärit, Mirja irroitti auton traikusta ja sitten lähdettiin kurvailemaan kohti ensimmäistä huoltopaikkaa. Tämänpituisella matkalla Miina ei kovin montaa kertaa huoltoa tarvinnut, mutta olimme päättäneet käydä lähes jokaisella pisteellä joka tapauksessa - saadaksemme valokuvia kilpailevista ratsukoista. Joka pisteellä huudeltiin ja kysyttiin, haluaako Päivi esimerkiksi juotavaa, mutta usein vastaus oli ei. Jos siihen olisi pysähtynyt, kun muut jatkavat matkaa, olisi sekin voinut muodostua ongelmaksi Miinan tuntien.

Lähtölupaa odotellessa viimehetken valmistelut

Lähtö

Kaikki seura- ja alueluokan kilpailijat 32 km matkalla, vasta ensimmäiset muutama kilometri takana.

Alueluokassa hölköttelivät suokki, eestinhevonen...

...sekä Suomessa harvinaisempi terskinhevonen.

 Kolmannella karttaan merkityllä huoltopisteellä tapahtui meidän ensimmäinen huoltotauko. Huoltamaan pysähtyivät myös seuraluokan kaksi muuta matkalaista, kun taas aluetason kisaajat jatkoivat matkaa. Päivi oli vähän huolissaan, että olivat menneet turhan kovaa vauhtia nämä ensimmäiset 10 kilometriä. Tajusin jälkeenpäin sen johtuvan siitä, että seuraluokassa tavoitenopeus oli 8-12km/h, kun taas alueluokassa se oli 10-15km/h. Todennäköisesti Päivi tähtäsi omassa haitarissaan hitaampaan vauhtiin, ja tämä aluekolmikko sitten vähän reippaampaan tahtiin, joten oli ihan hyvä että porukka erkani tässä vaiheessa.

Huoltopaikalla Päivi hyppäsi alas selästä vähän jaloittelemaan. Joi runsaasti, taisi syödäkin vähän. Miinalle tarjottiin sekä melassivettä että puhdasta vettä, kasteltiin kunnolla hiet pois pinnasta, tarkistettiin että bootsit oli edelleen kunnolla jalassa (Miina kun elää nykyään kengättömästi), syötettiin vähän porkkanaa ja leipää. Toisia odotellessa Miina ehti nyhtää maasta vähän vihreääkin. Kun kaikki olivat valmiita, Päivi takaisin kyytiin ja mars matkaan. Me pakattiin kamat autoon ja jatkettiin seuraavaa pistettä kohti.

Tässä kohtaa taisi olla joku huoltopiste, mille oli hankalampi päästä, ja koska meillä ei ollut tarvetta huoltaa siellä, jätettiin se suosiolla välistä. Ajettiin Nikkilän kautta, käytiin ostamassa vähän täydennystä omiin eväisiin ja sitten mentiin valmiiksi vahtiin seuraavalle sovitulle huoltopaikalle, joka oli edelliseltä noin 10 km ratsastuksen päässä.

Kun Päivi ja Miina ilmestyi paikalle, he olivatkin yksinään. Ilmeisesti suokilla ja lämppärillä oli ollut huolto jossain aiemmin ja Päivi päättänyt jatkaa matkaa yksinään. Nyt hän puolestaan oli pelännyt menettävänsä riittävän nopeuden, jos jäisi odottamaan muita. Vastusteluista huolimatta Miina oli jatkanut matkaa yksin ja selvisi meidän hellään huomaan jälleen. Sama kuvio toistui ja aika sopivaan saumaan nurkan takaa ilmestyivät Miinan kauan kadonneet kaverit. Niinpä matka jatkui tämän viimeisen kolmanneksen jälleen kolmikossa.

Kaverit tulee!

Poispäin huoltopisteeltä

Enää ei ollut tarvetta pysähtyä huoltamaan, mutta halusimme lisää valokuvia. Koska aikaa kerran oli, ajelimme kilpailureittiä (niiltä osin, joissa autoilu oli sallittua) ja pysähtelimme pariin kohtaan kuvaamaan. Yhdessä risteyksessä Päivi taisi vähän hörppyä tarvita, muttei jäänyt sen pidemmäksi aikaa, ettei muiden tarvinnut odottaa. Siitä risteyksestä sai hienoja syksyisiä sänkkärikuvia.

Sieltä ne tulee!

Viimeinen pysähdyspaikkamme oli eittämättä dramaattisin. Ihan maisemankin puolesta. Parkkeerasimme jyrkän mäen päälle, josta näki alas syvälle notkoon, joka muodostui kahden tällaisen mäen väliin. Näimme siis kaukaa, kun hevoset tulivat ensimmäiselle mäelle, sitä alas notkoon ja notkon pohjalta nostivat laukan. Varsinkin etunenässä juokseva lv-ori paineli menemään niin kovaa kuin pääsi ja perässä tulevat Miina ja suokki hitaammin.

Kun kolmikko lähti laukkaan, näimme mäen lakea pitkin vastaan tulevan auton. Se ajoi reippaasti, ei ylinopeutta muttei hissutellenkaan, eikä auton ratissa istuva nainen nähnyt alamäkeen lainkaan. Ratsastajat puolestaan eivät nähneet mäen päälle, josta auto oli tulossa eivätkä meidän huudoista huolimatta ilmeisesti pystyneet enää hidastamaan riehakkaita ratsujaan. Hevoset ja auto lähestyivät kovaa vauhtia toisiaan, ja tilanne näytti pelottavalta. Onneksi kauempana seissyt Mirja tajusi huutaa meille tien vieressä seisoville, että näyttäkää sille kuskille stop-merkkiä. Niinpä minä ja Roosa unohdettiin kamerat, juostiin kohti autoa kädet ojossa ja onneksi se pysähtyi hiekka rutisten, juuri ennen kuin lämppäriori kiisi sen ohitse. Niinpä ei saatu siitä orista yhtään kuvaa, mutta estettiin mahdollinen onnettomuus, mikä loppujen lopuksi on kaikkein tärkeintä.

Sitten me palattiinkin kisakeskukseen, vastaanottamaan Päiviä ja Miinaa maaliin.

Kisan päätteeksi hoidettiin Miinalta varusteita pois, juotettiin ja syötettiin. Päivikin sai lopulta hengähtää, väsyneenä mutta tyytyväisenä. Puolen tunnin kuluttua maaliin tulosta oli eläinlääkärin tarkastus, joka meni taasen heittämällä läpi. Kentän hiekalla Miina olisi kovasti halunnut piehtaroida, minkä Päivi sille soi, palkinnoksi kovasta työstään. Huvittavaa oli kisahenkilökunta, jotka olivat sitä mieltä, että kyllä sen pitää piehtaroimaan päästä, ja sitten kun oli päässyt, kehoittivat harjaamaan hevosen puhtaaksi. Ettei joku kouluratsastaja ihmettele, miksi palkintojenjaossa on likainen hevonen. Ymmärrettävää kyllä ja hyvä että putsattiin, mutta henkilökohtaisesti en olisi enää pitkän päivän jälkeen jaksanut lähteä kiireessä juoksemaan pölyharjaa... :)

Tarkastuksen juoksuosuus

Sykkeen mittaus

Ansaittu hiekkakylpy. Nämä kuvat näytti taas mun silmään paremmilta mustavalkoisina.

Hups...

Siispä putsattiin Miina, taas, ja käytiin hakemassa palkinnot, joita tässä seuraluokassa saivat kaikki hyväksytyn tuloksen saaneet. 

Vuoroa odottamassa.

Sitten on kaikki jännitys ohi ja voi lähteä kotiin? Ehei. Palattuamme traikulle lastaamaan tavaroita ja Miinaa kyytiin, jaloissamme pyöri itsemurhahakuinen pieni kissanpentu. Se oli osoittanut jo ennen kisan alkua pelottomuutensa: jos hän haluaa käydä asioillaan metrin päässä Miinan takajaloista, hän tekee niin. Ja me neljä ihmistä paniikissa siirrellään hevosta, ettei kissalle vaan käy mitään. Pariin kertaan ongittiin tämä kaveri pois myös auton alta, kertaalleen auton sisältä. Unohdettiin ystävämme tapaturma-altis hetkeksi, kun kikkailtiin Miinaa traileriin ja parin yrittämän jälkeen saatiin se kyytiin onnistuneesti. Lastaussilta kiinni ja kaikki hyvin. Kunnes Miinaa traikussa kiinni sitonut Päivi yhtäkkiä huutaa kauhistuneena "Voi ***** se kissa on täällä!!" Mirja nopeasti kissaa pelastamaan ja onnistuikin sen saamaan pois Miinan, jälleen kerran, takajaloista. Oiskin ollut kiva loppu päivälle, kun olisi raasu päässyt hengestään. Onneksi Miina ei ollut oma pirteä itsensä, 30 kilsan lenkin jälkeen, eikä tainnut edes huomata koko salamatkustajaa.

Varsinainen troublemaker

Ja sitten oli kaikki pakattu, kaikki hoidettu, kaikki hyvin. Kiiteltiin toisiamme mukavasta yhteisestä päivästä ja lähdettiin omilla kyydeillämme kotia kohti. Kokonaisuudessaan jälleen kerran hauska päivä, ja ihan mahtavat kelit! En muista koska olisin syyskuussa vielä ruskettunut, saati meinannut ihan palaakin. Tuli kivoja kuvia, lisää kokemusta, uusia tuttavuuksia ja ehkä jonkinnäköinen kipinä taas miettimään sitä omaa ratsastusharrastusta. Saisiko siihen mahdutettua jonkinlaisia matkaratsastuskokeiluja jossain välissä... :)

Löytyykö muita lajista kiinnostuneita?