Joulun toivotukset

Tässä lyhyesti meidän joulutunnelmia. Kissat saivat pari päivää sitten oman pienen kuusen lahjaksi äidiltäni. Ninnillä kun ei ole koskaan ollut ja Niilo tykkäsi kovasti kuusen alla istuskella, silloin kun vielä äidin luona eleli. Ninni pääsi mukaan koristelemaan kuusta - tai no, minä sen koristelin ja Ninni käy hakemassa noita ihania "lelu"palloja oksilta minkä ehtii. Niilo puolestaan välillä jahtailee lattialle eksyneitä palloja, tämän aamun hän on pyhittänyt  syömisen lisäksi nukkumiselle mahdollisimman pehmeillä alustoilla. :) Ninnin kanssa avattiin ensimmäiset lahjat ja otettiin tämä kuva - arvaatte varmaan missä järjestyksessä. Kimmon kanssa keksittiin paistaa lettuja aamiaiseksi. Vähän jotain uutta ja omaa, kun ekaa kertaa vietetään osa aatosta omassa kodissa. Illaksi mennään mun äidin ja siskon luo joulusaunaan ja syömään jouluruokaa. Joulupäivän olen luvannut viettää Ystävän kanssa maastoillen. Pitemmittä puheitta, hyvää ja rauhallista joulua kaikille.

Ninni esittäytyy

Päässäni on jo jonkun aikaa muhinut ajatus vähän erilaisesta kissapostauksesta - toki niitä tavallisempiakin on tulossa. Eläimen näkökulmasta kirjoitettuja blogeja näkee aina välillä ja musta ne on niin hauskoja, että päätin pyytää Niiloa ja Ninniä kertomaan olennaisimpia asioita itsestään. Juttua riittikin enemmän kuin olin ajatellut, joten näin ensialkuun kuullaan Ninnin syviä mietteitä ja samalla nähdään vähän tuoreempia kuviakin.

"Noin yleisesti, olen hyvin varautunut tyyppi. Jos ovikello soi, juoksen yleensä karkuun nojatuolin taakse, josta voin varovasti kurkkia, kuka tuli. Olen muutenkin hyvin tarkkaavainen ympäristöstäni ja minua epäilyttää suuresti ihmisten liikehdintä läheisyydessäni, mitä ikinä sitten aikovatkaan tehdä - ei niistä koskaan tiedä. Isännän ja emännän tunnen niin hyvin, että heitä en enää pakoile - ihan joka kerta.

Toiseksi olen todella utelias. Kun olen saanut tutkiskella ovesta sisään tullutta vierasta omassa rauhassani, hiivin huomaamattomasti eteiseen tarkastamaan hänen laukkunsa ja kenkänsä. Niiden nuuhkuttelu on sen verran turvallista ja mukavaa puuhaa, että kun minut sitten huomataan ja tarjotaan kättä, en pelkää nuuhkaista sitäkin. Nopsasti sen kuitenkin teen, ja sitten livistän taas kauemmas, etteivät vaan nappaa kiinni.

En pidä koskettelusta, päivisin. Joskus yöllä, kun ihmiset nukkuvat, minulle tulee kovin yksinäistä. Niinpä tassuttelen isännän tai emännän päälle leipomaan tassuillani, herättelen lempeästi kehräykselläni ja silloin jos saan silityksiä, oi, jään niin mielelläni siihen rinnan päälle hetkeksi lepäämään. Aamuisin olen myös seurallinen. Nautin yhteisistä hetkistä aamiaispöydän äärellä, isännän tai emännän sylissä. Joskus siinä pyöriessä ja kehrätessä saan maistaa jogurttia, kinkkua tai juustoa - mitä ikinä syövätkään - mutta tärkeintä minulle on yhdessäolo ja hellyys, silloin kun minä sitä haluan.

En tosiaan ole kovin pahasti ruuan perään. Syön kyllä mielelläni, juoksen aina ensimmäisenä maistamaan kun kuulen kuppiin laitettavan uutta ruokaa, mutten sentään ihan kaikkeen suostu vaikka mitä herkkuja tarjoiltaisiin - toisin kuin eräs... Tykkään oppia uusia juttuja, ja silloin kelpuutan kyllä namipalkankin. Niilo on meistä enemmän se sirkuskissa, joka aina varastaa show:n ja saa kaikki namit. Yleensä menen silti mukaan, vähän sinne taka-alalle, heittämään pari yläfemmaa tai kiipeämään laatikon päälle, niin saan minäkin muutaman lohenmakuisen karkin.

Olen erittäin atleettinen. Urheilu on minulle tärkeää, ilman sitä turhaudun ja pidän sellaista mekkalaa, että yleensä jompi kumpi ihmisistäni älyää järjestää minulle äkkiä tekemistä. Joskus emäntä tarjoaa minulle nameja, jos hyppään pienen esteen yli. Olen siinä hyvä, mutta kyllästyn aika nopeasti. Parin hypyn jälkeen se alkaa olla jo vanha juttu, ei siis kovin kiinnostavaa puuhaa. Kesäisin viihdyn pitkiä aikoja parvekkeella, jossa on hyvät kiipeilymahdollisuudet. Joskus siellä näkee eläviä lintujakin.

Paras urheilumuoto on tietenkin metsästys. Siihen on helppo yhdistää hyppimistä, kiipeilyä, tasapainoilua ja juoksutreeniä. Metsästän mielelläni lähes mitä vaan: narunpätkiä, takeissa roikkuvia heijastimia, lelulintua, tammenterhoja, Niiloa, omaa häntääni... Meillä onkin sellainen rutiini, että joka ilta ennen kuin ihmiset menevät nukkumaan, minä saan metsästää. Joskus minun täytyy ensin tehdä jotakin, esimerkiksi istua alas tai antaa kiinni, ottaa syliin tai silittää. Kun olen tämän tehnyt nätisti, saan mitä parhaimman metsästettävän: höyhenpäisen kepin. Sitä säilytetään emännän vaatekaapissa minulta piilossa, en ymmärrä miksi. Pitäisin siitä niin hyvää huolta, veisin sen mukanani eteisen nurkkaan ja sukisin ne ihanat sulat aivan märiksi, kunnes repisin yksitellen irti. Aina välillä yritän toteuttaa tämän suunnitelmani - eikä niitä sulkia montaa enää olekaan -  niin että kiipeän vetolaatikoita myöten kaappia ylös ja keplottelen oven auki. Emäntä ei näitä yrityksiäni osaa arvostaa, siinä hommassa kun usein saattaa jokunen vaatekappale lennähtää lattialle - tai koko hyllyllinen...

Rakastan lakanoita. Juuri viikattu, puhdas pyykkipino tuoksuu niin hyvältä, että makoilen mielläni semmoisen päällä. Myös lakanoita saalistan mielelläni. Ne näyttävät hauskoilta roikkuessaan pyykkinarulla, jolloin käyn välillä hyppäämässä roikkumaan niihin, mutta ihan parasta on kun lakanat vaihdetaan sänkyyn. Aiheutan ihmisilleni hillittömiä naurukohtauksia, kun juoksen pää viidentenä jalkana ympäri sänkyä ja hyökkäilen kankaiden kimppuun. Välillä kiipeän roikkumaan pussilakanan sisälle emännän pidellessä peittoa ilmassa, välillä piiloudun sijauspatjan ja isomman patjan väliin. Lakanoiden vaihto on ehdottomasti kuukauden paras tapahtuma.

Niin lakanoihin kuin kaikkeen muuhunkin liittyen, olen saanut lempinimen Osallistuja. Se tulee siitä, kun tykkään aina mennä mukaan, mitä ikinä ihmiseni tekevätkään. Tai Niilo, joskus osallistun Niilon puuhiinkin, mutta yleensä jännimmät jutut ovat ihmisten juttuja. Kuten esimerkiksi uusien asioiden purkaminen pahvilaatikoista, pyykkien ripustaminen, huoneesta toiseen käveleminen, suihkussa käyminen... En tykkää vedestä, niin jään yleensä odottamaan suihkuverhon paremmalle puolelle. Mutta metsästysleikeissä vesi on hauska elementti. Joskus emäntä laittaa pienen vauva-ajan hiekkalaatikkoni täyteen vettä ja heittää sinne pari foliovenettä, jotka minä käyn sitten pelastamassa. Silloin ei haittaa, jos vähän nassu tai tassu kastuu, koska myös kalastaminen on hauskaa puuhaa.

Emännältäni usein kysytään, mikä minun suhteeni Niiloon on. Ihmiset ehdottavat välillä tyttöystävää, välillä siskoa. Totuus on, että me olemme ystäviä. Niilo on minua paljon vanhempi, mikä tekee hänestä sellaisen huolehtivan sedän. Me viihdymme yhdessä ja erikseen - osaamme antaa tilaa toisillemme. Harvemmin nukumme vierekkäin, mutta niinkin joskus teemme. Päivittäin meillä on yhteisiä pesuhetkiä, jotka usein muuttuvat sujuvasti painitreeneiksi. Rohkeana, sporttisena tyttönä en pelkää haastaa itseäni isompaa ukkelia kunnon matsiin, vaikka juuri kokoni puolesta jäänkin yleensä alakynteen aika nopeasti. Niilo puolestaan on vanha ja hidas, vähän huononäköinenkin, mikä on minulle hyödyksi. Bravuurini on hyökätä juuri kun Niilo on kumartunut pesemään mahaansa, sitä se ei koskaan aavista etukäteen.

En pidä koirista. Jostain syystä kodissani välillä niitä käy, varsinkin se yksi tietty koira, Ruffe. Siihen olen jo aika tottunut, eikä sen läsnäolo niin haittaa. Oikeastaan Ruffe vaikuttaa jopa hyvältä tyypiltä, mutta meidän keskinäinen ongelmamme on kielimuuri. Joskus ehdotan sille leikkiä, nyin vaikka häntää vähän, vaan siitä se ei pidä ja vetää häntänsä pois. Sitten kun minä juoksentelen omiani, se hullu lähtee jahtaamaan! Minä taas en sellaista siedä. Yleensä Ruffe tajuaa antaa minulle oman tilani, mutta muut täällä käyvät koirat ovat olleet todella epäilyttäviä. Niitä minä tarkkailen aina kauempaa, yleensä kaapin päältä tai nojatuolien takaa. Sille yhdelle terrierivanhukselle annoin pari kertaa ihan kunnolla turpaan, kun ei muuten ymmärtänyt pysyä loitolla. Muut ovat ymmärtäneet ihan pelkästä ilmeestäni, tai viimeistään sähinästä ja murinasta. Ihme tunkeilijoita koko sakki...

Tältä näytin kun näin uusia koiria kodissani - eivätpä uskaltaneet lähestyä!

Mitä ihmisiin tulee, minulla on hyvä valikoima omia ihmisiä. Isäntäni on vähemmän seurallinen, viihtyy omissa oloissaan ja harvemmin minua käpälöi. Metsästystä hän saisi kyllä järjestää useammin, mutta toisaalta isäntä on se helpommin lähestyttävä ja aina turvallinen syli käpertyä halutessaan. Emäntä on selvästi puuhakkaampi tyyppi. Hän järjestää meille vähän väliä temppuhetkiä ja metsästystä, mutta näiden kivojen juttujen lisäksi tykkää vähän liikaa syliin ottamisesta ja lääppimisestä. Siihenkin minä olen jo tottunut, enkä enää rimpuile karkuun kuten ennen. Loppujen lopuksi, on se lämmin syli ja lempeä silittely aika mukavaa elämää pienelle kissalle."

Tässä nojatuolissa vietän paljon aikaa, lepäillen ja nukkuen.
Luit oikein, en minäkään ihan tauotta juoksentele ympäriinsä!

Jäikö jotain hämärän peittoon? Kysy!

Kysymyksiin ja kommentteihin vastaavat tällä kertaa sekä Hanna että Ninni.

Iloisia katteja

Oho, tuli vähän taukoa. Elettiin näköjään vielä huhtikuuta, kun viimeksi kissoista kirjoitin. Nyt tuleekin siis suht paljon päivitettävää. Viimeksi kirjoittelin Ninnin leikkauksesta ja kummallisesta patista leikkausarven alla. Kuten toivoinkin, kyhmy pieneni pikkuhiljaa ja parissa viikossa oli poissa. Nyt alkaa neidin massukin olla oma karvainen itsensä.

Lumien sulettua oon näissä parissa kuukaudessa huomannut suuren muutoksen sekä itsessäni, Kimmossa että kissoissa. En aikasemmin tajunnut, että oikeasti se kylmyys ja pimeys vaikuttaa näin paljon mielialaan ja käytökseen - eläimilläkin. Itseni tiesin, että reagoin asiaan voimakkaasti ja olen kesällä "parempi ihminen", mutta että mun kissatkin? Jotenkin kuvittelin talvella, että Niilo on masentunut, Ninnin takia. Että se ei pidä siitä ja sen takia on ihan iloton mököttäjä. Mutta sitä risoi talvi eikä Ninni. Nyt kun aurinko paistaa, Niilo nukkuu parvekkeella tuntitolkulla, juoksee ja leikkii Ninnin kanssa ja on myös mua ja Kimmoa kohtaan paljon sosiaalisempi. Yhä useammin pitää päästä syliin, rapsuttaa tai tehdä yhdessä naksuttelutemppuja.

Myös Ninnin olemus on muuttunut. Talvella sille taisi kertyä sellaista riemuidioottienergiaa, minkä se yritti purkaa sinkoilemalla joka puolelle, mm. olohuoneen hyllyn päälle, jonne sillä ei ollut mitään asiaa tuhoamaan mun koulutöitä. Jossain vaiheessa kyllästyin nousemaan kymmenen kertaa illassa sohvalta hätistämään tuholaisen hyllystäni, joten siirsin "taiteeni" muualle ja näytin Ninnille että sitä ei enää ajeta pois, tämä on nyt sen paikka. Ja se rakastaa sitä hyllyä! Sieltä näkee niin hyvin ulos ikkunoista ja on turvallinen paikka torkkua kaikessa rauhassa. Siirrettiin myös kiipeilyteline telkkarin toiselta puolelta siihen hyllyn viereen, niin kissojen on helpompi kiivetä hyllyn päälle. Niilokin on alempaa hyllytasoa käynyt kokeilemassa lepopaikaksi, vaikka viihtyy edelleen paremmin pehmeällä matolla kahvipöydän alla.

Ninni oli siis aiemmin tosi levoton ja maukui ja kuljeskeli ympäriinsä. On se nykyäänkin äänekäs, mutta se ääni on rennompi, huvikseen jutusteleva. Ei sellaista jatkuvaa hermostunutta ininää. Myöskin Ninnin sylikäyttäytyminen on parantunut viime syksystä todella paljon. Vielä tämän vuoden puolella se ryntäsi aina heti olkapäätä kohti, kiipeämään vimmatusti niskaan, ja sitä kautta maahan, ihmistä karkuun. Nykyään se saattaa sitä yrittää, mutta yleensä ei heti ja huomattavasti pienemmällä vastustelulla. Kai se on tajunnut ettei se meistä mihinkään pääse eikä joudu kauaa kärsimään kuitenkaan. Uskon, että säännöllinen kynsien leikkaus on myös totuttanut molemmat kissat sietämään paremmin käsittelyä - jos istuu nätisti ja antaa rauhassa leikata, saa kinkunpalasia palkkioksi.

Molemmat kissat on siis aiempaa rauhallisempia, rennompia, sosiaalisempia.. Turkkikin on lakannut hilseilemästä, muuttunut kauniin kiiltäväksi ja pehmeäksi. Niitä myös kiinnostaa mielestäni yhä enemmän kaikki uusi ja jännittävä, Ninniä varsinkin. Neidin bravuuriksi on muodostunut muunmuassa parvekkeen verkossa kiipeily...

Kissojen pirteään olotilaan on voinut vaikuttaa myös lisääntynyt aktiviteetti, nimittäin se naksutinkoulutus. Klaaran kanssa puuhailun myötä oon innostunut yhä enemmän uuden opettamisesta myös omille rakkauslapsilleni, jotka puolestaan ovat innostuneet tekemään temppuja niin paljon, että varsinkin Niilo tulee välillä ihan pyytämään sitä! Se tietää missä lokerossa pidän naksutteluun sopivia nameja, niinpä toisinaan, joskus lähes päivittäin, Nipa menee istumaan lokeron eteen ja laittaa tassun sen kahvalle. :)

Tuo tassu kahvalla -efekti ja Niilon innostus naksutteluun johtuu mielestäni siitä, että opetin sen antamaan tassua. Se oli sille tosi helppo juttu oppia, osittain siksi että se on ennenkin saattanut kerjätä ruokaa tassulla tökkimällä (nykyään en anna kerjääjille mitään, mutta jos tulevat lähelleni kun syön ja ovat siivosti eivätkä yritä varastaa, sitten saatan antaa maistiaisen). Talvella opetin molemmat myös istumaan käskystä, mitä treenataan yhä, sillä en usko kavereitten ymmärtävän pelkkää äänikomentoa ilman käsimerkkiä.

Niilo on antanut tassua jo pari viikkoa, Ninnin kanssa aloitin kunnolla vasta eilen ja sekin on NIIN nopea oppimaan! Muutama tosi nopea reaktio tuli jo eilen ja nyt molemmat kissat osaa astua etujalat punaisen laatikon päälle, kun napautan laatikon pintaa sormilla merkiksi. Aikasemmin Niilon harjoitellessa "tassua", Ninni oli energisempi ja sitä opetin hyppäämään käskystä esteitä. Niilohan ei hyppää, jos esteen voi mitenkään kiertää, kaataa tai alittaa, mutta Ninni pomppaa kyllä ilomielin. Naksutinkoulutuksesta on tulossa ihan oma tarkempi postauksensa kuvineen ja voisin koittaa ehtiä ihan videotakin kuvaamaan.

Kissakuulumisia

Pitkästä aikaa päivittelen vähän N-tiimin touhuja, ja paljon tässä on ehtinyt tapahtumaankin! Isoin juttu oli varmasti Ninnin sterilaatioleikaus kaksi viikkoa sitten. Vietiin se aamulla Viikkiin, jouduttiin parilla eri bussilla menemään, ja tästä huolimatta neiti matkusti todella hyvin ja rauhallisesti. Autossa se on alkanut yleensä maukumaan jossain vaiheessa ja olin ihan varma että bussissa se aloittaa sen, mutta ei, ei mennessä eikä tullessa. 

Lääkäri tutkiskeli kiisun ennen leikkausta ja punnitsi Ninnin 2,4 kiloiseksi. Äkkiä se kasvaa, syksyllä kun viimeks käytiin rokotukset ottamassa, oli muistaakseni 1,5 kg. Sairaalalla oli meitä ennen jokin päivystysleikkaus, joten Ninni jäi oottelemaan vuoroaan. Iltapäivällä Kimmolle oli soitettu että kaikki meni hyvin ja saa tulla hakemaan. 

Ehkä pahinta leikkauksessa oli se tötterö. Ninni vihasi sitä sydämensä kyllyydestä. Kopasta ulos päästyään se lähti sinkoilemaan holtittomasti ympäri kämppää ja tietenkin törmäili kovassa vauhdissa pöydän jalkoihin ym. ennen kuin löysi tiensä sängyn alle. Alkuun puettiin sille valjaat päälle, että saadaan kontrolloitua sen liikkeitä vähän vaarattomammiksi. Niitähän se inhoaa myös eikä suostunut liikkumaan enää ollenkaan. Jossain vaiheessa alkoi käydä raukkaa sääliksi, ja otin kaulurin pois. Jätin valjaat että voin vahtia Ninniä, ettei nuole haavoja. Mutta pian luovuin niistäkin, kun toinen vaan mökötti paikoillaan. Heti valjaista päästyään se oli taas oma pirteä itsensä ja seikkaili pitkin kämppää. Kova vahtiminenhan siinä oli, ettei tikkeihin koske ja ekaksi yöksi laitettiin sille kauluri päähän. Aamulla löysin tyytyväisen kissan nojatuolista nukkumasta ja kaulurin huoneen nurkasta lattialta. 

Kävin siinä leikkauksen jälkeisenä päivänä serkun luona kylässä ja tuli puheeksi kissojen leikkaus, hänellä kun on kaksi vuoden ikäistä tyttökissaa menossa myös steriloitaviksi. Kuulemma hänen eläinlääkärinsä oli ilmoittanut "ettei usko kaulureihin" eikä niitä kissoille laita. Ovat kuulemma niin viisaita eläimiä, että tajuavat itse jättää haavan rauhaan. No, tätä teoriaa ja Ninnin inhoa tötteröä kohtaan kunnioittaen annettiin sen olla ilman. Ja eihän se niihin tosiaan koske. Massu on vielä kaljumman puoleinen ja haavan kohdalla tuntuu jonkinlainen kudospatti, mikä on onneksi alkanut jo pienentyä. Sitä vähän googlettelin kun en tiennyt mikä se on, ja foorumikeskustelujen perusteella ootellaan nyt että häviäisi itestään. Jos se vielä parin viikon päästä on olemassa tai pahenee, täytynee soitella lääkärille ja varmistaa asia.

Ninnin vikkelä käytös ei ole muuttunut yhtään mihinkään leikkauksen jälkeen. Siinä ei näkyneet kipulääkkeiden vaikutukset eikä niiden lopettaminenkaan. Niin kuin sitä ei ois koskaan leikattukaan. Tietenkin sitä on jouduttu käsittelemään enemmän haavan tarkkailun takia, ja se on ehkä vähän helpottunut, mutta on se edelleen aikamoinen villikissa...

Niilo, jonka rauhallinen elämä järkkyy niin kovin helposti, otti Ninnin lyhyen potilaskauden todella raskaasti. Se oli jatkuvasti varpaillaan, huolestuneen näköinen ja kävely oli sitä huvittavan näköistä slow motion -tyyliä. Nipa oli niin hermostunut, että mietti jokaista askeltaan puolisen minuuttia ennen kuin otti sen eikä halunnut yhtään rapsutuksia saati sylissä oloa. Se ei tuntunut ymmärtävän tarkalleen mikä oli hätänä, tajusi vain että toisella on jokin huonosti. Onneksi heti leikkausta seuraava päivä oli paljon parempi meille kaikille ja taisivat ne silloin jo painia ihan normaalisti. 

Nojatuoliin unohtunut sijauspatja osoittautui Niilon
 toteutuneeksi unelmaksi yksityisestä luksuspedistä.

 Leikkausta ennen oli pääsiäinen, joka ei meillä kotona näkynyt sen kummemmin ja kissoille se koitti vasta viikkoa myöhemmin, kun sain hankittua vähän multaa ja ohransiemeniä. Kasvatin kissoille pieneen purkkiin oman ruohomättään, joka sai jopa odottettua suurempaa suosiota. Ei sitä voinut jättää mihinkään kissojen ulottuville kuin lyhyeksi hetkeksi kerrallaan. Aluksi vain Ninni oli kiinnostunut siitä ja niinä viiden minuutin ruohohetkinään se ehti heitellä sekä mullat että siemenet ja ruohot pitkin keittiötä. Jossain vaiheessa Niilokin kiinnostui maistamaan ja siinä tais Ninnikin oppia vähemmän sotkuisen tekniikan nauttia kasviksia.

 Kummallekaan ei myöskään tullut mitään vatsaongelmia, oksentelua tms. ruohon syömisestä (aattelin mainita kun tätä jo blogin ulkopuolella kysyttiin). Voin suositella mukavana aktiviteettina kissaperheille. :)

 Lopuksi vielä pari kuvaa kananmunasta. Hain yhteishaussa uudestaan samaan kouluun kuin missä nyt olen, sillä en syksyllä päässyt haluamalleni linjalle enkä voinut enää nyt keväällä vaihtaa. Linja on siis valokuvauspainotteinen ja ennakkotehtävissä yhden kuvan annettu aihe oli Kananmuna. En alkuun tiennyt millaisen kuvan haluaisin, niinpä otin jääkaapista munan ja vieritin sen olohuoneen matolle. Yllättäen tämä uusi kiehtova "lelu" sai Ninnin jakamattoman huomion ja päädyinkin kuvaamaan teinikissan leikkejä - toivoen koko ajan ettei se saa sitä rikki, ainakaan matolla! Ei onneksi saanut ja yksi näistä kuvista päätyikin lopulta valmiiden ennakkotehtävien joukkoon. Kesäkuuta odotellessa.

Pirteää kissapuuhastelua

Kevätaurinko kurkistelee välillä asunnon ikkunoista ja on saanut kissoille vähän kevättä rintaan. Niilostakin on tullut aktiivisempi, saattaa välillä ottaa jopa hölkkäaskelia (ruokakupille) ja painii ehkä vähän useammin ja mielellään Ninnin kanssa. Aiemmin ne painit oli sitä että Niilo haluis olla rauhassa ja napero hyökkää suoraan kurkkuun tai ohimennen käy takakoipeen kiinni. Nyt jopa Niilo saattaa tehdä aloitteen ja välillä läiskii Ninniä tassulla päähän vähän ärsyttääkseen että hyökkää nyt jo!

(c) Kimmo

Aktiivisille kissoille on ollut myös aktiivista tekemistä. Ollaan viimeviikkoina naksuteltu noin joka toinen päivä ellei useammin. Ninnin opetin istumaan pyynnöstä, joka toimii jos A) kädessä on ruokaa B) teen kädellä eleen, jonka se on oppinut. Epäilen että sana "istu" tarkottaa sille yhtään mitään, vaikka sitä aina käytänkin. Niilolle oon ruvennut opettamaan samaa.

Osasta tempuista on Niilon tekeminä muutama kuva vanhassa postauksessa.

Ollaan harjoiteltu myös laatikon päälle nousemista ensin etutassuilla, sitten istumaan kaikki tassut laatikon päällä ja lopuksi nousu takatassuille. Molemmat kissat osaa tämän kun ruualla vähän ohjaa ja palkkaa joka vaiheessa. Niilo oppi tempun jo vajaa vuosi sitten kun alotettiin naksuttelu ja Ninni on tosi nopea oppimaan, varmaan viikossa hokasi mitä tehään (naksuttelen hyvin lyhyitä hetkiä kerrallaan, 5-10min, että pysyy hauskana ja kaikki jaksaa keskittyä). Sisko sitä kävi täällä ihmettelemässä, että tosta kissasta saa mitä vaan jos jaksaa kouluttaa. Katja itse on opettanut koiralleen kasapäin temppuja ja lisää tulee. Katjan ja Ruffen oma blogi. 

Ruffe-koirakin meillä on käynyt kylässä välillä. Niilo ei siitä välitä juurikaan, Ninnin kanssa hauvalla menee vielä puurot ja vellit sekasin. Ei taida kumpikaan välillä tietää mikä tarkoittaa leikkiä ja mikä varoitusta. Niinpä sähinää, murinaa, haukkua ja jahtaamista välillä tulee, onneksi ihan naarmuitta ainakin tähän asti. Neuvokas teinikissamme keksi myös uuden piilopaikan, jonne koira ei pääse: kirjoituspöydän lipaston alla oleva kolo. Kauankohan se itsekään enää mahtuu sinne..

Kevääseen palatakseni, myös ulkoilu on kissoilla lisääntynyt ja parvekkeen ovella istuu yhä useammin Niilo kaipaus silmissään. Yhä eniten ulkona viihtyy utelias Ninni, ja varsinkin aurinkoisella kelillä täytyy molempien päästä raittiiseen ilmaan.

Ninni kaipaa selvästi enemmän aktivointia ja yhtenä päivänä laitoin sille vesileikit olohuoneeseen. Ollaan näitä kokeiltu pari kertaa aiemmin ja tyttö on vähän arastellut "hyi märkää" -tyylisesti, mutta sinnikkäästi noukkinut foliopallot jollain keinoin pois altaasta. Olin pessyt Ninnin pentukokoisen hiekkalaatikon ja täytin sen lämpimällä vedellä sekä muutamalla foliopallolla. Lattian suojasin pyyhkeellä, onneksi, sillä neidin leikit yltyi yllättävän märiksi. Jossain vaiheessa se hupsu seisoi vedessä yhden etutassun ja yhden takatassun voimin! Piti päästä kato palloon käsiksi sillä vapaalla etusella eikä varmaan jaksanut kiertää. Välillä se pudisteli vesiä pois ja pesi myös itse, mutta eipä näyttänyt märkyys juuri leikkiä haittaavan! Kuvasin tästä myös videon, jossa näkyy Niilon mielipide asiaan: ei paljoo kiinnosta.

Loppuun sekalaisia kuvia viime viikoilta, mm. Niilon rakas kenkälaatikko ja Ninnin rakas lintu.

Ninnin & Niilon kuulumiset

Ninni on saanut taas uuden lempinimen: Pinteli. :) En ees muista koska oon sitä viimeks sanonu Ninniksi... Muille puhun kyllä Ninnistä, mutta kotona huutelen Pinniä tai Pinteliä.

Neiti kasvaa koko ajan ja selässä tuntuu jo aikuista, karheampaa karvaa. Käytöksessäkin kasvu näkyy pikkuhiljaa enemmän. Ninni on ruvennut "leipomaan" tassuilla, mitä Niilo tekee löytäessään jotain ihanan pehmeää mihin käpertyä. Ja Ninni myös käpertyy! Aikasemmin se oli aika levoton tyyppi 24/7, nykyään se osaa vähän rauhottua iltaisin ja tulee mielellään mun päälle nukkumaan. Paras varmaan oli, kun yritin nukkua kyljelläni ja sen oli pakko kammeta itsensä siihen mun kyljelle tasapainoilemaan - juuri kun olin aikeissa vaihtaa asentoa. Sylissä se ei vieläkään oikein jaksa olla, vaan satunnaisesti tulee telkkaa katsoessa nukkumaan syliin, mutta väkisin se ei pysy millään. 

Ja taas menossa...

Piiloutuminen on ollut in. Fleecepeiton lisäksi Ninni löysi yks päivä sängyn päälle viskatun pyykkikasan ja päätti heti mennä perustamaan pesää sinne. Samoiten mun vaatekaappi on huippumesta, sillä siellä on ihana röyhelöhelmainen mekko, joka Ninnin on vaan pakko saada! Tästä syystä vaatekaappini on välillä köytetty kiinni narunpätkällä...

Yks ilta meinasin ruveta itkemään ilosta, kun mun kissat oli niiiin söpöjä! Halaili ja kehräili ja pesi toisiaan, nukkuivat ihan sylikkäin. Ja silti mulla on varmasti enemmän materiaalia, missä ne pieksää toisiaan...

Tilannekuvissa on aina sitä jotain. :)

Sit oon vähän naksutellut noille ja Ninni on aina innokkaampi, kun tajuaa että nyt saa herkkua! Niilo tietää että ruoka tulee joka tapauksessa, turha sitä lähteä itteään rasittamaan moisella rehaamisella. Lähinnä luoksetuloa kutsusta on harjoiteltu, ja se on toiminut jo pitkään. Sitä tulee oikeastaan tehtyä ihan päivittäin ilman naksutinta. Ninni nousee namin perässä myös takatassuille ja kokeili viime viikolla agilitya ekaa kertaa. Meidän este oli huiman korkea Alias-pelilaatikko, joka ylittyi leikiten.

Mulla on kauhee kasa videoita Ninnin hölmöistä seikkailuista. Yritän ehtiä saada niitä tuubiin asti aina välillä ja sit tänne näytille, kunhan nää kouluprojektit tästä väistyy jne. Tämän postauksen päätän kisujen poseerauskuvilla. :)

minä: "Jes, just noin! Nyt tulee hyvä kuva!"

Ninni: "Toi vanhus on niin ruma, ota musta mieluummin. Tää puoli kasvoista on parempi."