Joulutervehdys

Rauhallista Joulua

& Onnellista Uutta Vuotta 2016!

Yleensä sitä ei muista, millainen keli oli edellisenä jouluaattona. Meilläpäs oli systerin kanssa silloin spontaanit koirakuvaukset - sopivasti ennen kuusen koristelua. ;) Silloin oli upean valkea joulu. Toivotaan että seuraava joulu olisi taas semmoinen!

Minä kiitän teitä lukijoita tästä vuodesta ja vetäydyn lähimmäisteni seuraan, nauttimaan saunasta, hyvästä ruuasta ja lautapeleistä. Nauttikaa tekin tästä taatusti ansaitusta hengähdyshetkestä!

Kuvan mallit Ruffen ja Leevin löydät heidän omasta blogistaan Sportti Sheltit. 

Kesäloma

Kesä. Se tuntuu joka vuosi vetävän yhden jos toisenkin bloggaajan irti näppäimistöstä tavallista pidemmäksi aikaa. Sen lisäksi, ettei ole juuri ollut aikaa kirjoittaa, en ole oikein tiennyt, mistä haluaisin kirjoittaa. Aloitetaan nyt niistä kuulumisista.

Tuikelta kotiuduttuani kesäkuun puolivälissä, ei "loma-arkeni" ollut sen ihmeellisempää. Rentouduin mökillä, tapasin usein siskoani koiria uittaen sekä Tittailin normaalisti. Se iänikuinen sisäreisi meni ja revähti uudestaan lattialla venytellessä, niinpä olen edelleen maastakäsitellyt Tittaa ja vältellyt urheilua.

Sekin on ihan jäänyt mainitsematta että Gabihan osti toisen koiran pääsiäisen aikoihin ja pienestä Leevi-herrasta on joku miljoona kuvaa pentuikänsä eri vaiheista. Olen ollut laiska niitä editoimaan näitä paria huhtikuista otosta enempää. Katsotaan jos tässä koulun alkaessa vaikka inspiroituisin. Gabin omasta blogista löytyy tuoreempiakin kuvia.

Ruffe ja 7-viikkoinen Leevi

Heinäkuussa olin Katariina Alongin kurssilla, jolla harjoiteltiin naksutinkoulutusta sekä muita "pehmeitä" tapoja kommunikoida hevosen kanssa. Kurssi oli todella mielenkiintoinen ja silmiä avaava. Sen jälkeen maailma näytti erilaiselta, hyvällä että huonolla tavalla.

Heinäkuussa Titan omistaja Anne lomaili ulkomailla pari viikkoa, jolloin minä olin vastuussa tamman liikutuksesta ja hoidosta. Tuolloin Tittaa vaivasivat auki hinkkautuneet korvantaukset, rivi ja niin edelleen, mutta oikealla hoidolla saatiin taas ehjä hevonen. Titta-viikkoinani kävin maastokävelyillä - kerran sain kaverini ja hänen vuokraheppansa naapuritallilta mukaan - juoksutin liinassa sekä irtona, pidin pari ratsastustuntia siskolleni ja varsinkin palloilussa tehtiin isoja harppauksia eteenpäin.

Tätä nykyä Titta kuljettaa palloa hyvinkin itsenäisesti - minun ei tarvitse enää olla ihan vieressä. Lisäksi kokeilimme palloilua ensimmäistä kertaa ratsastajan kanssa. Pyysin Gabia ohjaamaan hevosen kohti palloa, jättäydyin itse taaemmas seuraamaan tilannetta ja jossain vaiheessa Gabi sanoi: "Mä en enää ohjaa enkä pyydä eteenpäin, tää hakeutuu ihan itse pallon perään!" Olin niin tohkeissani, etten tietenkään huomannut videoida tätä virstanpylvästä..

Varjopuolena, Tittaa yhä ahdistaa pallon läheisyys jonkin verran. Sen näkee sen ilmeestä ja kehonkielestä. Siksi mietin toisinaan, ketä varten sitä palloilua tehdään, ja onko Titan ahdistus tarpeellista, tai voisinko jotenkin muuttaa sen asennetta palloa kohtaan. Se jää vielä mietintämyssyyn, tässä kuitenkin videota tuosta kuljettamisesta:

Aika pian Annen kotiuduttua minä puolestani lähdin "reissuun". Tavallaan suhteiden kautta sain kuulla tämän vuoden arabinäyttelyiden järjestyspaikkana toimivan Jatilan tallin tarvitsevan lisää leiriavustajia ratsastusleireilleen. Kerran aikaa oli ja intoa lähteä uuteen seikkailuun, pakkasin kamppeeni ja hyppäsin Mäntsälän junaan. Jatilassa olin avustamassa kaksi leiriä, vuokrausleirin ja yleisleirin, joista jälkimmäinen oli ryhmäkooltaan ennätyssuureksi paisunut: 31 leiriläistä! Nyt voin todellakin sanoa, että olen nähnyt tämän leiribisneksen ääripäät (Tuikella kun leiriläisiä oli se 6 kpl). Jatilassa hevosiakin oli huomattavasti enemmän, jotakin 40-50 yksilön välimaastossa, jolloin itse tilakin oli isompi kaksine kenttineen ja maneeseineen, laitumista puhumattakaan. Tuon jättileirin jälkeen tein tallitöitä yhden viikonlopun verran ja juuri ennen kotiinlähtöä kerkesin näkemään sennuleirin ensimmäisen päivän alkupuoliskon. Mikä ihana rauha: Leiriläisiä oli kaksi! (Kolmas kai saapui myöhemmin..?) Näitä leirielämän mietteitä ja ennen kaikkea kuvia Jatilasta tulee vielä lisää aikanaan.

Barbelinda ja ensimmäisen leirin lopulla syntynyt varsa

Kissanpentu Karvinen

Siinä leirieni välissä oli tietenkin arabinäyttelypäivä. Liityin viime syksynä SAHY:n jäseneksi ja kevätpuolella intouduin lähtemään mukaan näyttelyjärjestelyihin. Perjantai-iltana, kun leiriläiset olivat lähteneet, rakenneltiin telttoja ja systeemejä pihamaille yöhön asti. Itse näyttelyissä pääsin tekemään useampaakin hommaa: Aloitin liikenteenohjauksessa, siirryin siitä kansliaan, jonka ohella myin arpoja ja sopivissa väleissä kuvasinkin vähän. Koitin taas ottaa sekä kuvia että videonpätkiä, joista saisi kivan koosteen, mutta kohtasin ongelmia kameran kanssa. Saa nähdä onko kaikki pätkät niin epätarkkoja, ettei kehtaa käyttää... Kokonaisuudessaan päivä oli pitkä ja raskas, mutta niin sen arvoinen. Kirsikkana kakun päällä tallin oma kasvatti, ihana suloinen Sera-tamma, voitti koko näyttelyn parhaan hevosen tittelin, joka kuulemma menee lähestulkoon aina oriille (ja näissä Suomen näyttelyissä yhdelle tietylle oriille). Aika hieno suoritus tuntihevoselta!

Shayera ox eli Sera sekä kasvattaja-omistaja Liisa Mannermaa

Mohaned Al Shaqab ox

Siinä se loma sitten olikin. Tänään alkoi koulu tuutoroinnilla, uusien opiskelijoiden vastaanottamisella. Lyhyesti kuultiin myös mitä meidän luokalle on syksyn ensimmäisissä jaksoissa luvassa. Innolla odotan ainakin kuvausmatkaa Viron Tarttoon ja siellä kuvatuista kuvista koostettavan näyttelyn järjestämistä. Saapi nähdä millainen tulee mun ihka ensimmäisestä valokuvanäyttelystä!

Jos on jotain toiveita, mistä haluaisitte lukea laajemmin - yllämainituista aihepiireistä tai jostain ihan muusta - heitelkää kommenttia tai sähköpostia. :)

Kuvia lampaista

Jos se jollekin on jäänyt epäselväksi, tykkään kuvata eläimiä. Alkuviikosta alkoi koulussa studiokurssi ja uudelle opettajalle itseäni esitellessä sanoin heti, että kuvaan pääasiassa hevosia. Hänen ainoa kysymyksensä, joka herätti naurahtelua koko luokassa, oli: "Ei studiossa kuitenkaan?" Saatoin virnistellä itsekin vastatessani että niin, syystä tai toisesta en ole päässyt vielä kokeilemaan hevosen käsittelyä pienissä studiotiloissa. Ei se ehkä tähän ensimmäisen peruskurssin aiheeksi ihan sopisi, varmasti tarpeeksi oppimista niissä itselle vielä kovin oudoissa salama- ja valosysteemeissä. Ehkä vielä joskus, ainakin jonkun hyväkäytöksisen miniponin voisi saada studiossa kuvattuakin. :)

Päästäkseni joskus aiheeseen asti, pläräytän tähän kuukausi takaperin näpsittyjä fotoja lampaista ja eräästä tutusta koirasta. Siskoni aloitti tuolloin uuden harrastuksen, paimennuksen, ja pyysi minut mukaan ikuistamaan ensimmäistä ns. sytyttelykertaa. Kolmisen tuntia -15c pakkasessa oli aika kirpakkaa menoa, mutta muutoin keli oli ihanan aurinkoinen ja eläinten (sekä ihmisten) keskinäistä työskentelyä oli ilo seurata. Aiheesta löytyy laajempi ja asiantuntevampi postaus Gabin & Ruffen omasta blogista. 

En ole pitkään aikaan kuvannut lampaita enkä varmaan koskaan näin hyvällä kalustolla (tai järkkärillä ylipäätään..?). Yllätyin taas, miten kivoja näistä tuli ja varsinkin se auringon valo varjoineen tekee näihin ihan oman tunnelmansa. Eron huomaa parista kuvasta, joissa aurinko on ehtinyt puiden taa. 

Ja tähän loppuun vähän random information: minulla oli lapsena oma lammas. Sen nimi oli Lumikki ja se eleli mummoni maatilalla siskoni lampaan Tuhkimon kanssa. Lumikki rakasti ruokaa, se näkyi sen muodokkaasta vartalosta - kuin isot koripallot molemmilla kyljillä. Ihmisiä kohtaan se oli aika kärtty ja myös kovaääninen - ilmoitti ruuantarpeestaan kuin oopperalaulaja. Lumikki oli valkoinen ja Tuhkimo taasen mustavalkoinen. Tuhkimo oli kaikkiaan Lumikin vastakohta: hiljainen, hoikka, kiltti ja rakasti rapsutuksia niin että meinasi välillä nukahtaa. Lampaat saivat elää yhdessä maalla, luonnollista elämää ilman korvamerkkejä, kunnes vanhuus tuli vastaan. Mummoni on niin eläinrakas, etteivät rakkaat lemmikkimme päätyneet koskaan pataan. Hauskoja muistoja jäi, eikä ihan joka tyttö voi sanoa, että omisti joskus lemmikkilampaan!

Lumikkia ja Tuhkimoa muistellen, tässä näitä nykypäivän lampaita. :)

Valokuvausjuttuja

 Alkuviikosta repäisin ja ostin uuden objektiivin. Olin säästänyt syksyn alusta asti rahaa, alunperin se oli Oma Hevonen -tili. Jossain vaiheessa totesin kamerapuolen päivittämisen olevan akuutimpi tuhlauksen aihe, niinpä löydettyäni tori.fi:stä hyvän ja toimivan käytetyn putken todella edullisesti, en voinut vastustaa kiusausta.

Uutukaiseni on siis Sigma 70-200mm F2.8 EX APO HSM (joo älkää kysykö, ei noilla lyhennehirviöillä oo niin merkitystä). Halusin objektiivin, jossa on enemmän valovoimaa (tässä on 2.8 kun aiemmissa on 4.0-5.6) ja on riittävän pitkä, että pystyn kuvaamaan hevosia esim. kentän laidalta. Ja zoomi muutenkin on kätevämpi kuin kiinteä, liikkuvia eläimiä kuvatessa. Tuo minun hoiviini päätynyt on pikkasen vanhempi malli, olikohan jo 8-vuotias, ja iästään huolimatta täysin moitteettomassa kunnossa. Huvittavaa tässä on se, että tuo "pikku" obiska painaa varmaan 2-3 kertaa enemmän kuin mun kamera... Runko onkin sit se seuraava päivitettävä, mutta sitä tullaan odottamaan ja säästämään vielä pitkä tovi.

Uutta lelua piti heti päästä testaamaan, ja missäs muualla sen tekisi kuin koirauimalassa! Gabilla oli Ruffe mukana töissä, niinpä tällä kertaa kuvattiin sitä karvaturria. Uimalassa kuvaaminen on kivaa, sillä siellä on mukavia ihmisiä ja rento ilmapiiri, koirilla on hauskaa ja siitä tulee itsellekin hyvä mieli, sekä se että talvellakin saa pirtsakoita uintikuvia ja kotoa uimalalle on kävelymatka. Mikä sitten taas uimalassa ärsyttää, on lähinnä se että se on sisätila. Killittävät keinovalot tuottavat erittäin ällönkeltaisia kuvia ja liikettä kuvatessa ISO-arvon joutuu nostamaan taivaisiin, jolloin kuvissa näkyy ns. kohinaa. Tai sitten kuvat ovat yksinkertaisesti epätarkkoja, yrityksistä huolimatta, ja jokaisen uimalakeikan jälkeen joudun poistamaan arviolta puolet otetuista räpsyistä.

Koitin tuolla kuvauskerralla hakea vähän uusia, kiinnostavia kuvakulmia, sillä tässä blogissa on jo moneen kertaan nähty kuva koirasta uimassa. Yritin hyödyntää sitä zoomausmahdollisuutta, otin laajempaa kuvaa sekä ihan lähiksiä. Kaikista kuvista jouduin jälkeenpäin säätämään sen keltaisuuden pois, mutta kun pitää kamerassa valkotasapainon automaattiasetusta päällä, sylkee se välillä aika erivärisiäkin kuvia ulos. Siitä syystä ja mun kuvanmuokkaustaidoista johtuen kuvat on usein, nytkin, epätasalaatuisia väreiltään. Toiset sinisempiä ja toiset turkoosimpia, mutta silti ne kaikki miellyttävät mun omaa silmää. Se kai tässä harrastuksessa on tärkeintä?

Koirakuvailua

Yks parhaista kuvista mitä oon Katjasta ja Ruffesta vuosien varrella ottanut. Oli tarkoitus laittaa tää kuvasarjan viimeiseksi, muttei sitten sopinutkaan siihen käyttötarkoitukseen. Sopi se sentään tänne blogiin näytille. :)

Ajattelin jatkaa vielä tästä valokuvausaiheesta ja esitellä joitakin ottamiani kuvia Ruffesta. Opiskelen tosiaan ensimmäistä vuotta media-assistentiksi, valokuvauspainotteisella linjalla ja ensimmäisen peruskurssin päätteeksi saimme kotitehtävän: Kuvaa 3-5 kuvan sarja, aiheena "Jotain on tapahtunut". Tarkoitus oli siis esittää tarina, jossa on selkeä alku ja loppu, ja jonka ymmärtää selittämättä / ilman tekstiä. Tehtävänannossa kehoitettiin myös hyödyntämään kurssilla opittuja asioita kameran sekä eri objektiivien ominaisuuksista: että muistettaisiin käyttää vähän eri suljinaikoja, polttovälejä, kuvakulmia jne. 

Katja oli viemässä koiraansa Ruffea tutustumiskäynnille Helsingin Koirauimalaan. Minä näin tässä heti mahdollisuuden sekä oppia uutta, viettää aikaa siskoni kanssa, saada hienoja kuvia että tehdä koulutehtäväni samalla, niinpä änkesin mukaan. Olin lainannut tehtävää varten koululta objektiivin, jota käytin niissä kuvanmuokkauspostauksen kuvissa myös:  Canon EF 85mm f/1.8. Sen obban varmaan ostan vielä joku päivä itselleni - kun olen sikarikas - se on vaan niin hyvä!

Ulkosalla otettu ensimmäinen kuva on ihan omalla kittiputkellani näppäisty. Sisätiloissa huomasin nopeasti, ettei kummassakaan minun objektiivissani riitä valovoima saamaan tarkkoja kuvia siinä valaistuksessa, niinpä kuvasin loput kuvat sillä yhdellä ja samalla polttovälillä. Mikä ei onneksi tainnut kenenkään silmään pistää eikä siitä tullut sanomista. :)

Räpsin uittohommissa muutama sata kuvaa, siinä olikin kiva homma yrittää valita ne yhteensopivat 3-5 kuvaa. Varsinkin kun kuvat piti kuvata RAW-muodossa eli raakatiedostoina, jotka vievät huimasti tilaa niin kameran muistikortilta kuin koneellakin. RAW:na siksi, että silloin niitä pystyy Photarissa käsittelemään monipuolisemmin, kun tallennettua informaatiota on kuvassa enemmän. 

Lopulta sain kuin sainkin kuvat valittua ja muokattua. Kuvasarjalle piti vielä antaa nimi, jota ei kerrottu muille ja koululla sitten esitettiin nämä sarjat yksitellen ja muiden piti arvata sarjan nimi sekä kommentoida. Mun tarina esitettiin jossain siinä vähän ennen puoliväliä ja jo ennen sitä olin ehtinyt nähdä kaksi kuvasarjaa, joissa oli käytetty sekä koiraa että vettä ja uimista... Ja mä olin ajatellut, että kellään ei varmaan oo samanlaista! Tunsin olevani niin "massaa", mutta loppujen lopuksi en ollutkaan. 

Erohan oli siinä, että minä en käyttänyt luonnonvettä ja jo ensimmäinen kuvani herätti suurta kiinnostusta ryhmäläisissäni. "Missä toi uimala on? Oliko siellä paljon koiria? Montako allasta siellä on?" Vastattuani näihin kysymyksiin, sain myös kuviin, tarinankerrontaan ja toteutukseen liittyviä kommentteja. Ihan yllätyin, kuinka positiivisia ne olivat. Ja vaikka olinkin ihan ylpeä kuvistani ennen niiden esittämistä, sen jälkeen olin vielä ylpeämpi. Joku muukin piti niistä!

Tässä itse kuvasarja:

Saamiani kommentteja: 

- 1. kuvan sininen lasipinta näyttää käsitellyltä, vaikkei ole, ja näyttää siis hyvältä

- lähes kaikissa kuvissa toistuvat värit turkoosi ja beigenruskea sitovat tarinan hyvin yhteen

- Opettajan mielestä 2. kuva oli selkeästi paras: ihmisen ja koiran kontakti on hienosti ikuistettu

- 3. kuva sai myös paljon suosiota

- 4. kuvaa ei välttämättä tarvitse: tarinan olisi saanut kerrottua ilman sitäkin, mutta toisaalta se kuva luo tunnelman, että hallilla oltiin kauan eikä vain yhden kerran käyty pulahtamassa

- 5. kuvassa koira on liian keltainen ja pyyhe olisi voinut olla turkoosi, niin sarja olisi vielä yhtenäisempi

- Koira ja omistaja ovat silminnähden samanoloisia

- Tarina on selkeä ja toteutus hyvin onnistunut

- Koira on söpö

En muista mitä muut veikkasivat, mutta annoin sarjalle nimeksi Koiran uimakoulu. Punnitsin pitkään myös vaihtoehtoa Yhteinen harrastus, mutten ollut varma kuinka hyvin se "yhteinen" näkyy sarjassa, niin päädyin sitten tuohon toiseen nimeen. 

~ ~ ~

Keräsin tähän samaan syssyyn vielä muutaman muun kuvan, mitä Ruffesta otin sekä uimalassa että lenkillä - kaikki ilo irti lainaputkesta. ;) Näissä myös näkyy hyvin ne ominaisuudet, joita tässä objektiivissa ihannoin: valovoima ja syväterävyyden säätömahdollisuudet. 

Tässä muutama hyvin samantyyppinen uimakuva. Vesi on makiasti tarkentunut ja näissä onneksi Ruffen naamakin (monessa samanlaisessa kuvassa se koitui ongelmaksi). Olen rajannut nämä aika tiukasti, sillä koen sen toimivan paremmin, kuin että ympärillä olisi valtavasti vettä. 

Ravistelukuvissa näkyy hienosti liike epäterävyytenä Ruffen päätä ympäröivissä karvoissa, ja silti kuva on muilta osin tarkka. Jälleen vesi sekä lattialla että pisaroina näyttää hyvältä.

Tämä objektiivi tallentaa hienosti myös heijastuksia. Sekä lattiaa vasten, että luonnonvesissä.

Tässä taas nätti syväterävyys. Etualalla Ruffe tyrskyineen terävänä, pakeneva sorsa jo vähän epäskarpimpi ja taustalla iiihan sumea toinen sorsa. Rajasin tämän kuvan suuremmasta vaakakuvasta, joka ei ollut sellaisenaan läheskään näin vaikuttava.

Ja loppuun vielä pari kuvaa mihin liittyen? No syväterävyyteen. :) Ekassa Ruffen naama hienosti terävä ja muu sumeaa. Toinen vähän kauempaa otettu reppureissaajan henkilökuva, jossa etuala sekä päähenkilö terävinä. Viimeinen on ehkä suosikkini näistä lenkkeilykuvista. Mistä kuvasta itse tykkäsit? 

Pirteää kissapuuhastelua

Kevätaurinko kurkistelee välillä asunnon ikkunoista ja on saanut kissoille vähän kevättä rintaan. Niilostakin on tullut aktiivisempi, saattaa välillä ottaa jopa hölkkäaskelia (ruokakupille) ja painii ehkä vähän useammin ja mielellään Ninnin kanssa. Aiemmin ne painit oli sitä että Niilo haluis olla rauhassa ja napero hyökkää suoraan kurkkuun tai ohimennen käy takakoipeen kiinni. Nyt jopa Niilo saattaa tehdä aloitteen ja välillä läiskii Ninniä tassulla päähän vähän ärsyttääkseen että hyökkää nyt jo!

(c) Kimmo

Aktiivisille kissoille on ollut myös aktiivista tekemistä. Ollaan viimeviikkoina naksuteltu noin joka toinen päivä ellei useammin. Ninnin opetin istumaan pyynnöstä, joka toimii jos A) kädessä on ruokaa B) teen kädellä eleen, jonka se on oppinut. Epäilen että sana "istu" tarkottaa sille yhtään mitään, vaikka sitä aina käytänkin. Niilolle oon ruvennut opettamaan samaa.

Osasta tempuista on Niilon tekeminä muutama kuva vanhassa postauksessa.

Ollaan harjoiteltu myös laatikon päälle nousemista ensin etutassuilla, sitten istumaan kaikki tassut laatikon päällä ja lopuksi nousu takatassuille. Molemmat kissat osaa tämän kun ruualla vähän ohjaa ja palkkaa joka vaiheessa. Niilo oppi tempun jo vajaa vuosi sitten kun alotettiin naksuttelu ja Ninni on tosi nopea oppimaan, varmaan viikossa hokasi mitä tehään (naksuttelen hyvin lyhyitä hetkiä kerrallaan, 5-10min, että pysyy hauskana ja kaikki jaksaa keskittyä). Sisko sitä kävi täällä ihmettelemässä, että tosta kissasta saa mitä vaan jos jaksaa kouluttaa. Katja itse on opettanut koiralleen kasapäin temppuja ja lisää tulee. Katjan ja Ruffen oma blogi. 

Ruffe-koirakin meillä on käynyt kylässä välillä. Niilo ei siitä välitä juurikaan, Ninnin kanssa hauvalla menee vielä puurot ja vellit sekasin. Ei taida kumpikaan välillä tietää mikä tarkoittaa leikkiä ja mikä varoitusta. Niinpä sähinää, murinaa, haukkua ja jahtaamista välillä tulee, onneksi ihan naarmuitta ainakin tähän asti. Neuvokas teinikissamme keksi myös uuden piilopaikan, jonne koira ei pääse: kirjoituspöydän lipaston alla oleva kolo. Kauankohan se itsekään enää mahtuu sinne..

Kevääseen palatakseni, myös ulkoilu on kissoilla lisääntynyt ja parvekkeen ovella istuu yhä useammin Niilo kaipaus silmissään. Yhä eniten ulkona viihtyy utelias Ninni, ja varsinkin aurinkoisella kelillä täytyy molempien päästä raittiiseen ilmaan.

Ninni kaipaa selvästi enemmän aktivointia ja yhtenä päivänä laitoin sille vesileikit olohuoneeseen. Ollaan näitä kokeiltu pari kertaa aiemmin ja tyttö on vähän arastellut "hyi märkää" -tyylisesti, mutta sinnikkäästi noukkinut foliopallot jollain keinoin pois altaasta. Olin pessyt Ninnin pentukokoisen hiekkalaatikon ja täytin sen lämpimällä vedellä sekä muutamalla foliopallolla. Lattian suojasin pyyhkeellä, onneksi, sillä neidin leikit yltyi yllättävän märiksi. Jossain vaiheessa se hupsu seisoi vedessä yhden etutassun ja yhden takatassun voimin! Piti päästä kato palloon käsiksi sillä vapaalla etusella eikä varmaan jaksanut kiertää. Välillä se pudisteli vesiä pois ja pesi myös itse, mutta eipä näyttänyt märkyys juuri leikkiä haittaavan! Kuvasin tästä myös videon, jossa näkyy Niilon mielipide asiaan: ei paljoo kiinnosta.

Loppuun sekalaisia kuvia viime viikoilta, mm. Niilon rakas kenkälaatikko ja Ninnin rakas lintu.