Hyvästi Laima

Eilinen oli sovittu yhdessä omistajan kanssa mun viimeiseksi Laima-päiväksi. Sitä autoa kun ei kukaan tähän hätään osta, viedään se viikonloppuna mummolan navetan vintille talviunille ja katellaan keväämmällä uudestaan. Ilman autoa ei ole Mattakseen menemistä, ja tiedossahan se auton lähtö oli. 

Aloitin Laiman vuokrauksen puolivahingossa, omistajan pyynnöstä. Vanha tamma tarvitsi liikuntaa, kevyesti mutta usein, eikä hän itse ehtinyt joka päivä tallille. Halusin muutenkin ratsastaa useammin ja alkuun Laima oli mulle luottomaastomopo, silloin kun Miinalla keitti yli ja oli parempi pysytellä kentällä. Muutamia kertoja menin Laimallakin koulua, välillä testailin ilman satulaa ratsastelua ja pari kertaa myös maastakäsittelyä. Tän postauksen kuvat onkin arkistoihin unohtuneita kuvia syksyiseltä sadepäivältä, kun maastakäsittelin Laimaa. 

Tarkoitukseni oli siis todeta, että Laima oli mulle niinsanottu "täyteheppa". Autoin omistajaa ystävällisyyttäni ja sain samalla kokemusta jälleen erilaisesta hevosesta. Koko ajan Miina oli se tärkein ja nyt Päikkä uutuuden viehätyksineen, Laiman kanssa meno ei ollut koskaan tavoitteellista. Se oli sekä koko homman viehätys että luotaantyöntävä ominaisuus. Toisaalta halusin enemmän, toisaalta en. 

Laima opetti tän lyhyen syksyn aikana mulle paljon. Luulin sitä sellaiseksi pystyynkuolleeksi vanhukseksi, jonka kanssa voi mennä läpi mistä vaan eikä tartte ite tehä mitään. Olin väärässä. Laima on hevonen, joka menee läpi mistä vaan, kun se luottaa ratsastajaansa ja sen ratsastaja luottaa siihen. Kun näin ei ollut, hypeltiin keskellä autotietä pienimuotoista rodeota ja kokeiltiin äkillisiä raviin tai laukkaan siirtymisiä kotiinpäin. Jossain vaiheessa menetin sen luottamuksen, minkä luulin meillä olleen (silloin kun elin siinä pystyynkuollut-uskossa), juuri näiden juttujen takia, mitä uskoin ettei tämä hevonen koskaan ikinä tekisi. Välttelin jopa maastoilua hetken, mutta sitten keräsin rohkeuteni ja päätin yrittää uudelleen. 

Meidän viimeinen maasto ei olis voinut olla yhtään parempi. Laima oli valpas, mutta kuuliainen. Reipas, mutta rauhallinen. Me käveltiin vauhdilla ja laukattiin hiljaa. Me mentiin paksun hangen läpi, jyrkät ylä- ja alamäet sekä pehmeät, upottavat kohdatkin, täysin vaivatta. Hevonen asteli päättäväisesti eteenpäin ja minä istuin selässä valppaana mutta tyynenä. Se oli loistava päätös meidän lyhyelle yhteiselle taipaleelle, en voisi olla tyytyväisempi. 

Kiitos Laima. Sinua en unohda koskaan.

Lumista maastoilua & hankitreeniä

minä & Laima (c) Roosa T.

Kuten olin toiveen esittänyt, tännepäin Suomea satoi ihan kunnon hanki. Ja ei, mulla ei ole vielä yhtään kuvaa siitä, tän postauksen kuvat on tyhmän lumettomia. :( Suomen talvet tuntien vielä tulee päiviä, jolloin on lunta! Joten ei syytä huoleen, kuviakin tulee kyllä, lumisista heppailuista.

Torstaina oli Laiman liikutus. Kerkesin tallille vielä valosalla, joten suunnistin maastoon. Keli oli hyinen ja hevonen säpäkkä, mutta talven ensimmäinen maasto lumisessa maisemassa - ihan mahtavaa! Ja siinä 23 vuoden iässä se puoliverisen säpäköinti oli aika lievää. Käpyteltiin hiekkatietä tallilta merelle päin ja käytiin tien päässä kääntymässä. Parit ylämäet mentiin rentoa ravia tai laukkaa. Näistä pätkistä nautin, kun hevonen selvästi halusi mennä käyntiä kovempaa, mutta senkin mielestä rauhallinen tahti oli juuri hyvä. Jotain mörköjä metsässä piileskeli, mikä aiheutti lievää hermostuneisuutta tammukassa. Ja kotiinpäin oli jälleen kova kiire, ei kuitenkaan niin kova ettei olisi malttanut apuja kuunnella. Raville oli yritystä, mutta käynnissä silti mentiin. Olin positiivisesti yllättynyt, ettei Laima lähtenyt hölmöilemään enempää. Niiden aiempien häröilyjen pohjalta jännitin koko matkan takasin tallille päin, mikä on itselle tylsää ja varmaan vielä haitallisempaa: jos se jännitys tarttuu hevoseen. Tästä tunteesta haluaisin eroon. Laimaa en enää kauan vuokraa, ja pääsen pian Päikän kanssa aloittamaan maastoilun. Toivottavasti se on luonnostaan rento metsässämönkijä.

Laima (c) Roosa T.

Lauantaina aloin todella itkeä sen kotiin unohdetun kameran perään, kun menin hakemaan Päikkää tarhasta. Aurinko paistoi, joka puolella paksu lumihanki... Päpä on siitä hauska poni, itseasiassa tää on yks mun suosikkipiirteitä siinä, että se tulee aina tarhan portille vastaan. En oo vielä kertaakaan (kop kop) joutunut kävelemään sen luo, vaan se tulee aina perille asti. Ja juuri tällä kaikista kuvauksellisimmalla kerralla, se päätti tulla laukalla sieltä tarhanperältä! Tarhakaveri suokkiruuna meinas jäädä alle ja vähän aikaa ne mietti että kuka kiertää ja kenet, mutta lopulta Päikkä ravaili mun luokse, että hän ois nyt valmis lähtemään hommiin.

Kenttä oli hyvin muhkeassa kunnossa ja mietin, reagoiko Päikkä eri tavalla kovempaan vastukseen, kun joutuu puskemaan tiensä läpi hangen. Pysyn paremmin kyydissä koulusatulalla, joten valitsin tälläkin kertaa sen. Meillä oli edellisenä iltana ollut luokan omat pikkujoulut. Harrastan hyvin vähäistä alkoholin kulutusta, vain juhlissa ja silloinkin sen pari kolme siideriä. Semmosesta ei mitään dageneftereitä yleensä tule - paitsi nyt tietenkin. Olo oli muuten hyvä, mutta päätä särki armotta. Niinpä treeni jäi aika laimeaksi, kun joka kerta kun selässä piti vähän jotain tehdä, alko päässä tuntua että please stop! Kaikki askellajit kävin kuitenkin reippaasti läpi ja pystyin vähän nauttimaankin reippaasta mutta rauhallisesta laukasta (nostot oli yhtä tuskaa). Jaksoin sentään kolme varttia pyöriä kenttää ympäri ja loppukäynnit käytiin rataa pitkin. Siellä Päikkä sai jotain intoilukohtauksia, varmaan ajatuksella "No eikö nyt kannattas juosta kun ei oo sitä hankee tiellä!" Pysyteltiin kuitenkin käynnissä ja loppujen lopuksi oli ihan jees tallireissu.

vanhaa matskua (c) Katja

On kivaa, kun vuokrahepan omistajalla on kaks hevosta. Tuolloin lauantainakin törmäsin Leeaan, joka oli Velmulla ajelemassa ja kyseli miten mulla menee Päikän kanssa ja oonko maastoja ehtinyt tutkimaan. Lupasi lähteä oppaaksi joku kerta, kun sovitaan että mennään yhtä aikaa tallille. Sillon kun pv-tamma Finesseä vuokrailin, oli sama tilanne, että samalla tyypillä toinenkin hevonen ja sillon käytiin kans yhessä länkkäritunneilla ja maastossa jne. Vuokrailu on siitä monipuolista ja kivaa, että sitä voi tehdä yhdessä ja yksin!

Yllätyksellinen Laima

Nyt kun oon löytänyt kivan uuden vuokraponin, jonka kanssa synkkaa ja talli on mahtava, se on lähellä jne. niin pakko myöntää, että motivaatio lähteä sinne puolta pidemmän matkan päähän, huonommalle kentälle kiertämään kehää vanhan hevosen kanssa... ei oo kauheen suuri. Fiilikset oli about nämä, kun lähdin torstaina tallille luvattuani liikuttaa Laiman silloin. Tamman vakivuokraaja on yhä toipumassa leikkauksesta, joten auttelen humman liikuttelussa sen kerta viikkoon. Uusille lukijoille sekä dementikoille selvennän, että Laima asuu siis samalla tallilla kuin ex-vuokrikseni Miina ennen, ja sitä kautta aloin sitäkin liikuttelemaan.

Tällä kertaa oli sentään valosaa, että oisin voinut lähteä maastoonkin. Valitettavasti oon niin arkajalka, että niiden muutaman tempauksen jälkeen, mitä Laima on maastossa tehnyt, on vähän mennyt hommasta maku ja hevoseen luottamus. Kotiinpäin käännyttäessä on pari kertaa tullut sellasta hulabaloota, että on pitänyt tulla selästä alas. Niinpä mentiin TAAS kentälle, jee. Vaihtelua hain jättämällä satulan talliin.

Kentällä käppäiltiin alkuun ihan vaan rennosti eteenpäin. Laima katteli maisemia ja minä venyttelin vähän kipeitä lihaksiani nostamalla välillä toisen tai molemmat kädet ylös ja taivuttamalla johonkin suuntaan. Kerran aiemmin tehtiin vähän samankaltasia juttuja eikä Laima oo millänsäkään. Alunperin oon vastaavia harjotteita tehnyt ihan ratsastustunnilla.

Kun ne ohjat kerran lepäili siinä kaulalla, päätin että jätetään ne siihen. Ratsastan istunnalla ja pohkeella pelkästään. Aloin tehdä käännöksiä, voltteja, vähän temponvaihteluita istuntaan painottaen. Laima toimi yllättävän hyvin, niinpä kokeilin pysähtyä. Hengitin syvään, rentoutin itseni ja puristin vähän reisillä - ja se pysähtyi! Mun oli pakko tehdä se uudestaan kädet ilmassa, kun en uskonut että se oikeasti tapahtui ilman pientäkään nyppäystä ohjista. Sillä se on se illuusio, jossa minä elän jatkuvasti. "Ratsastan pelkällä istunnalla." Ja sitten paljastuu, että se on istunnan sijaan se piiienen pieni liike minkä mun käsi tekee. Mutta hähhää, minä osaan pysäyttää hevosen ilmankin! Ainakin tämän hevosen, ilman satulaa. :)

Otettiin harjoituksiin mukaan ravisiirtymisiä ja niiden sujuessa myös käännöksiä ravissa. Näissä mulla ei meinannut tasapaino riittää alkuun. Sen huomattuani aloin keskittyä vain siihen omaan tasapainoon, ja kas, en huojunut enää yhtään niin pahasti. Ekassa laukannostossa otin ohjat käteen, sillä Laima on loppujen lopuksi entinen ratsastuskoulun heppa ja laukannostosta sille kertoo puolipidäte ja tuntuma. Parin hyvän noston jälkeen pidensin ohjaa vähän ja viimeisellä yrityksellä laskin ohjat kokonaan kaulalle, nostin kädet ilmaan ja laukkasin. Aivan mahtavaa! Ihan automaattisesti aloin hymyillä ja melkein nauroin ääneen, kun olin niin iloinen meidän saavutuksesta. Ja minä en jaksanut enää ratsastaa tällä hevosella. Kiitos Laima, kun muistutit miten hieno hevonen osaat olla.

Tässä postauksessa komeilee Annin ottamat kuvat yhdeltä päivältä, kun hän oli meitä kuvailemassa. Annin kuvasivuilta löytyy samana päivänä otettuja fotoja myös Miinasta, systerin Ruffe-koirasta ja mun porukoiden koirasta ja kissasta (Lasse & Pipsa). Kuvat on vain katseltaviksi eli kunnioitathan tekijänoikeuksia.

Höpöttelyvideo maastosta

Saamani käsityksen mukaan edellisestä vastaavasta tykättiin, joten päätin tehdä samanlaisen maastoköppäily-höpöttelyvideon, tällä kertaa vähän eri aiheista ja tosiaan Laiman selästä. 

Kerrottakoon nyt vielä, että leppoisan alkumatkan ja videolle kuvatun keskivaiheen - jossa siis käpyttelen yhdellä kädellä - jälkeen meno hieman muuttui kotiinpäin mentäessä. Laiman ruumiin valtasi jonkinnäköinen demoni, jonka kutsumiseen mulla on selvästi jotakin erityiskykyjä (useimmiten se ilmestyy Miinan olemukseen, tää oli eka kerta kun Laima joutui uhriksi). Asfalttitiellä ei voi kävellä, ei malta, ravi on kivempaa vaikka kuinka pienessä paketissa mentäisiin. Sitten tulee takaa pyörä. APUA MIKÄ IHME SE ON EN OLE KOSKAAN NÄHNYT NYT KARKUUN! Juu ei, kun nyt kävellään. Kävellään kymmenen metriä, takaa tulee auto. KÄÄK TAAS MINUT AIOTAAN TAPPAA! No eikä tapeta, voitko nyt ihan vaan kävellä. Ei, ei hän voi, tilanne on liian vakava. Näiden parin jättisätkyn jälkeen totesin, että on pienempi terveysriski yrittää hallita näitä sinkoiluja maasta käsin. Niinpä harjoiteltiin taas loppumatka rauhallista käyntiä ja välillä mietittiin, tarkoittaako raippa ryntäillä sitä että peruutetaan vai sitä että sännätään paniikissa eteenpäin. No, loppu hyvin kaikki hyvin, ja tulipahan todistettua juuri se mitä tossa videolla sanoin Tammoista ja satavarmoista hevosista.

Videopostaus: Miina-päivitys

Sitä saa mitä tilaa! 

Kyselyssä tällä hetkellä johdossa on videopostaus, joten sellaisen tekaisin tällä kertaa Miinasta, kun en oo siitä hetkeen taas kirjotellut tarkemmin. Laatu on taas Nokia ja toivottavasti puhe kuuluu... En ihan uskaltanut sitä järkkäriä ton selkään ottaa maastoon mukaan. :D Ehkä ensi kerralla kameran kanssa toisenlaisissa oloissa sitten. Samoten postauksen kuvat on kännykällä näpsittyjä.

Mitä unohdin videolla mainita, oli pian kuvina nähtävät säkitykset ja eilisen maaston kohokohta: tielle tulvivan joen ylitys. Päivi oli just varotellut olemaan napakkana sen kanssa, että saattaa lätäköissä huijata ettei muka uskalla tai voi mennä läpi (kentällä tosiaan sillon Raunin tunnilla hypättiin lätäkön yli - kahdesti). Varauduin lyhyemmällä, mutta aika vapaalla ohjalla ja kehotin vaan menemään eteenpäin. Jokasesta askeleesta kehuin kovasti äänellä ja loppumatkan kun se loiskutteli menemään tuskin pitelin enää ohjista kun taputin molemmilla käsillä sen kaulaa ja hoin vaan "Hyvä tamma! Hienosti!!" Oli Miinallakin mukavaa ja meni rentona, kun tiesi että tekee oikein. :) 

Sit Miinalle on tulossa shiatsu-hieroja. Jännä kuulla sit että millasta se on ja mitä hän saa aikaan. Ois kyllä kiva nähdäkin ja jopa kokeilla itse joskus, mut sille päivälle ainakin mulla taitaa olla menoa. 

Niin ja Laimalla oon mennyt nyt kerta viikkoon ja oon kyllä tykännyt! Se on niin erilainen kuin Miina, mikä on ratsastajalle hyödyllistä. Välillä huomaan, että joku juttu ei toimi yhtään vieraalla hevosella, kun teen sen niin kuin Miinan kanssa tekisin. Jokasella hepalla on vähän omat jutut ja mulla Miinan kanssa varsinkin, kun mennään kahta eri lajia. Anyhoo, Laima on iiiso (Miinaan verrattuna) ja kun vaihan Miinan selkään, se tuntuu niin kaposelta pikku ponilta! Hauskinta Laiman kanssa on ollut maastoilu, siitä se tykkää ja kotiinpäin saattaa innostua tarjoomaan itsekin laukkaa. Se askel on pitkä ja mahtava, on varmaan joka kerta saanut mut vähintään hymyilemään ellei nauramaan. Askelten, iän, rodun ja koon lisäksi Laiman erilaisuuksia Miinaan verrattuna on sen rauhallisuus. Osaa Miinakin olla - halutessaan. Ja Laima puolestaan osaa olla Tamma, halutessaan. Pääsääntöisesti se on luottoratsu, jonka selässä voi huoleti pitkin ohjin keikkua mukana ja nauttia maisemista. :) 

Kuvia tallilta:

Maastakäsittely: takkiin säkittäminen. Kiltti könötti tuo päässä

 niin kauan paikoillaan kunnes otin sen pois. :)

Vähän sellasta muslimifiilistä tässä Miinan lookissa.

Miinan uusi sadeloimi ja Millikan pallo, joka on aika tylsä juttu.

Syysmaisemia hevosen selästä kuvattuna:

Se tuli läpi tuosta!! Ja vettä Miinan polviin asti, oon niin ylpeä!

Nevasta

Nevaksen tallin laitumia ja sateenkaari!

Kuvia & tunnelmia tallilta

Otetaan tähän alkuun sellainen pieni havainnollistus siitä, minkä verran Miina on syönyt laitumella kesän aikana. Ensimmäinen kuva on otettu laitumellepääsypäivänä, 30.6, ja toinen 22.8. Päivi oli noihin aikoihin sitä mieltä, että Miina on lihonu kauheesti, mut mä en vaan nähnyt sitä ennenku nyt. Järkytyin. :D 

Miina ennen laidunta

 Miina nyt

Joo-o, on siinä jotain pientä muutosta tapahtunut! Ja kyllä se jälkimmäisessä on minusta enemmän hevosen näköinen, vaikka ei tosta kyllä tarvii enää enempää paisua. Vähän turhankin rimpula oli koko kevään vanhalla tallilla. Täällä ei onneks tarhakaverit varasta heiniä (ainakaan toistaiseksi).

Jotain mun piti kirjottaa, mut en taaskaan muista mitä kaikkee. Ainakin ne koulukisat oon vähänniinkun perunut jo. Miinan jumittelu senkun jatkuu, joten ei sitä voi edes treenata normaalisti + sain uuden työpaikan (jee!) ja siellä menee työvuorot just päällekäin niiden päivien kanssa kun oisin voinu ottaa tunteja niitä kisoja ajatellen. Ja jee, säästän rahaa kun en mee kisoihin enkä tunneille.

Niin Miinan ratsastelu on ollu nyt sellasta että pitkät alkukäynnit maastossa ja sitten kentälle - oli eilen yllättävänkin hyvä tällä taktiikalla! Lisäksi noudatin Raunin neuvoa ja satuloin hieman aiempaa taaemmas, ettei satula oo siinä lapojen päällä yhtään, niin voi olla että sekin auttoi. Päivi on shoppaillut Miinalle kaikkea ihanaa, Back On Track -selänlämmittimen ja lila-pinkin sadeloimen ja muuta tyttömäistä. :) Näitä molempia testailin Miinalle eilen, selänlämmitintä ratsastuksen jälkeen ja tarhaan viedessä satoi vielä, niin sai takin päälle.

Lupasin joku kerta kuvata Theo the friisiläisen ulkona kunnolla, niin tässä on nyt niitä kuvia:

Theo on siis Mattaksen asukkeja, 6v friisiruuna ja Miinan toinen karsinanaapuri. Minskin tulee välillä kiljuttua sille syystä tai toisesta ja Theo puolestaan hakkaa seinää... kuulostaa ihan avioparilta. Mutta näistä huolimatta tulevat kivasti juttuun.

Sitten yhteen toiseen mustaan hevoseen (joita on yhteensä neljä, onneks kaikki vähän erirotusia & -näkösiä niin ei mee sekasin!) tallilla, eli Laimaan, joka on 23v ratsastuskoululta eläkkeelle jäänyt pv-tyyppinen tamma (en tiedä rotua). Laajensin tällä viikolla "Hannan Hevostenliikutuspalvelut Oy":n toimintaa kolmanteen hevoseen, kun Päivi oli Laiman omistajan Marinan kanssa käynyt maastossa ja oli tullut puheeksi, että ko. tamma tarttisi yhtä lisäliikuttajaa. Niinpä sovin Marinan kanssa treffit Mattakseen yks ilta ja kokeilin Laimaa - ja ihastuin! 

Tarkoitus oli kokeilla ensin kentällä, mutta just sopivasti oli Päivi Miinalla sekä Miia Fasulla/Nasulla (kiva ku tiiän taas hevosten nimet...) lähössä maastoon, niin kun kerran sain luvan mennä mukaan, menin. Laima oli tosi kiva! Ihan automaatti: herkkä, rauhallinen, reipas, koko ajan kuulolla. Ainoa mikä ärsytti, oli se että sen sai kiskoa joka toisesta pensaasta irti syömästä. Aika nopsaan sekin hoksas että en anna sen syödä, ja ne yritykset hyökätä puskaan sai unohtumaan naksauttamalla ja pohkeella. 

Kentälle palatessa Marina ehotti että ravaisin ja laukkaisin, kun tamma on hyvin vertynyt maastokävelyllä. "Joo me kokeiltiin niitä jo!" oli mun vastaus. :D Kokeilin toki kentälläkin, ja siinä huomas pientä jäykkyyttä vasemmassa laukassa eikä menohalut olleet yhtä hyvät kuin tukkitiellä, mut siellä mettässä Laima oli tosi ihana maastokaveri. Toimi hienosti ryhmässä: ei luimistellut muille eikä laukassa heittänyt aivoja narikkaan, otti matkaajohtavalla askeleella johtajan paikan (kuten laitsallakin oli) ja siitä huolimatta pysyi järkevänä eikä alkanut säpsähdellä joka ikisen oksan varjoa tms. kuten jotkut nimeltämainitsemattomat tammat saattaa joskus tehdä... :)

Eli tällä hetkellä vuokraan Miinaa 2x viikossa ja kolmannen päivän tallilla ratsastan Väiskiä taikka Laimaa. Tässä kuvia Laimasta kesälaitumella: 

Kuvista tarkemmin, toivoisin teiltä lukijoilta kommenttia kuvakoosta: Onko tää Suuri (nyt näkyvillä) hyvä vai pitäiskö kaikkien kuvien olla aina Erittäin Suuri -koossa (esimerkki mm. tässä postauksessa)? Omaan silmään nää tuntuu välillä pieniltä, mut hei, saahan ne klikkaamalla aukeemaan isommiksi. Sitten taas ne erittäin suuret on todellakin suuria ja tästäkin postauksesta olis tullut PITKÄ, jos kaikki 20 kuvaa olis sitä kokoa. Kerro mielipiteesi ja vaikuta! :)

Ja loppuun kuvia laitumelta, mm. Miinan ja Millikan rapsutuskerhosta. Ihanaa kun Miinalla on ystävä!