27. helmikuuta 2013

Haasteita

Sain kaksi uutta haastetta, tätä samaa 11-kysymyksen sarjaa. Tällä kertaa en haasta muita, vastaan vain kysymyksiin. Haasteista kiitos Tuulifer ja Liisa! Tilaisuuden tultua täytyy ehdottomasti mainostaa Liisan superviihdyttävää blogia Operaatio Poikaystävä. Romantiikan ystävät mars tutustumaan!


Muistutan myös kysymyspostauksesta johon edelleen kaivataan kysymyksiä! 

 En ole kyssäripostausta aiemmin tehnyt, koska arvasin että moni toivoo mutta vaan yksi jaksaa niitä kysymyksiä esittää. Yhtä tylsää niin kirjoittajalle kuin lukijoillekin. Postausta ei tule, jos kysymyksiä ei tule enempää. Eli ainakin te jotka postausta toivoitte, inspiroitukaa näistä kyssäreistä ja laittakaa omanne tänne!


Tuuliferin kysymykset

Lempieläin?
Kyllä se on hevonen. Kissa tulee hyvänä kakkosena, ja vaikka sekin mystinen eläin on, ei vedä vertoja kaikelle sille mitä hevosen kanssa voi elämänsä aikana kokea.

Unelma-ammatti?
Kondiittori, kakuntekijä siis. Että saisi väkertää mitä pikkutarkimpia, koristeellisimpia luomuksia, jotka ulkonäkönsä lisäksi maistuvat taivaallisilta. Tämän ammatin perustutkintohan mulla jo on, erikoistuakin haluaisin vielä lisäopinnoilla. Ehkä vielä joskus karma on myönteisempi ja pääsen unelmani pariin.

Velipuolen ylppäreihin tekemäni mokkakakku

Paras kouluaine?
Yläasteajoilla varmaan köksä oli kaikkein mielenkiintoisinta. Englanti oli kans niin helppoa, että siellä tunneilla istui ihan mielellään. Nykyisessä koulussa ei enää vastaavia aineita tarvitse lukea. Ekan vuoden aikana kiinnostavimpia on varmaan olleet valokuvauskurssit ja käsikirjoituskurssi.

Missä koulussa olet (peruskoulu, lukio, joku amis..)?
Amiksessa, tarkemmin Stadin Ammattiopistossa - kyllä, ihan järkyttävä nimi koululle 2000-luvulla. AV-viestintään keskittyvässä toimipisteessä opiskelen uusmediaa. 

Audi vai Bemari?
Bemari. Kimmolla on sellanen (vanhempiensa luona) ja se on minuakin turvallisesti kyydinnyt monet kerrat talleille. Vaikka iso ja ruma onkin.

Paras tv-ohjelma?
Niitä on niin monta! Tän hetken ehdoton suosikki on Nikita. Ne juonikuviot päihittää minkä tahansa sarjan/elokuvan!

Ootko facebookissa?
Tälläkin hetkellä.

Minä vuonna olet syntynyt?
1990.

Mlini, Kroatia 2011
Missä maissa olet käynyt?
En edes tiedä tai muista kaikkia, sillä ensimmäisen matkani olen tehnyt 8 kuukauden iässä. Mutta luetellaan ne mitkä itse muistan: Kreikka, Espanja, Kroatia, Ruotsi ja Viro. Kreikassa monet kerrat eri paikoissa, ikuinen rakkauteni (ennen taloushuolia. Nykymeiningistä en tiedä.). Kroatiassa ehkä elämäni paras loma, suosittelen! Ruotsissa asuinkin 2 vuotta lapsuudessani ja Virossa ramppailen muutaman kerran vuodessa kun isä asuu siellä. 

Horoskooppisi?
Rapu. Joskus olin ihan hassahtanut horoskooppeihin ja tutkiskelin niitä kokoajan netistä. Seurustelun alkuaikoina Kimmolla meinas mennä hermot muhun, kun se ei uskonut niihin ja minä uskoin. Nykyään en jaksa niitä lukea, sillä pelkkää ajanvietettähän ne on, niille jotka sellaista kaipaa. 

Oletko yhtä huono keksimään näitä kysymyksiä kuin minä?
Hmm, mitä tähän nyt voi vastata... :) Hyvää vastapainoahan nää yksinkertaiset on sille mitä seuraavaksi tulee!



Liisan kysymykset

Kuvaile itseäsi 10 adjektiivilla.
Hauska, huumorintajuinen, sosiaalinen, ystävällinen, luotettava, vastuuntuntoinen, (pikku)tarkka,  äkkipikainen, tunteellinen, avoin.

Millaisessa tilanteessa olet onnellisimmillasi?
Hevosen selässä, kun yhteistyö toimii täydellisesti.

Entä millaisessa tilanteessa olet eniten kotonasi?
Varmaan myöskin hevosen selässä, kun hevonen tuttu ja turvallinen, ja myös tehdään jotain tuttua.


Minä ja Musta keväällä 2011
Kuka on elämäsi tärkein ihminen?
Niitäkin on monta. Kimmo ja äiti tuli ensimmäisenä mieleen. 

Millainen olet rakastuneena?
Hmm, siitä alkuhuumasta on jo jonkun aikaa... Varmaan se onnellisuus paistaa aika kauas. Olen huoleton, mutta silti huolissani, koska on niin paljon menetettävää. Nyt neljän vuoden jälkeen se rakkaus on muuttunut enemmän arjeksi ja pysyvyydeksi. Se näkyy itsevarmuutena ja vieläkin onnellisuutena. 

Mitkä kolme asiaa ottaisit autiolle saarelle?
Meinasin sanoo että tulitikut, puukon ja pressun, mut sit tulis kovin yksinäistä. Ehkä vaihtaisin pressun Kimmoon. :)

Ketä ihailet ja miksi?
Isoäitiäni. Kahdesti kodistaan häädetty karjalalainen nainen on nähnyt ja kokenut niin ihmeellisiä asioita, etten ikinä kyllästy niihin samoihin tarinoihin. Tarvittaessa ihminen pystyy iästä ja koosta riippumatta vaikka mihin, kun vain haluaa. Sitä sisukkuutta hänessä ihailen, ja ehtymätöntä elämäniloa, joka ei koskaan häviä kamalista sota-ajan muistoista huolimatta.

Rentoutumisvinkkejä kaivataan! Mikä on paras tapa nollata ajatukset?
Rentoutusharjoitukset! Olen päässyt niitä rentoutusfysioterapeutilla kokeilemaan ja totesin ne hyvin samantyyppisiksi kuin jooga parhaimmillaan. Jos kropan sijaan mieli on jumissa, voi fyysiset liikkeet jättää pois ja rentoutua ihan olemalla vaan. Yleensä selinmakuulla, keskittyen omaan hengitykseen, syventää sitä, omaa kroppaa kuulostellen. Antaa ajatusten tulla ja mennä, keskittyy vain tähän hetkeen. Näitä voi tehdä ihan itsenäisesti tai lainata vaikka kirjastosta CD:n, jolta voi kuunnella ohjattuja rentoutuksia. Luulis että netistäkin vois löytyä näitä. Itsellä toimii kun kroppa jumittaa tai nukkumaan mennessä jää ajatukset vellomaan eikä saa muuten unta.


Relaksoitumisen mestarit Ninni & Niilo
Millaista elämäsi on kymmenen vuoden kuluttua?
Sen kun tietäisi! Tässä on hirveästi muuttujia, mutta maalaillaan nyt sellainen ihannekuva: Oltaisiin naimisissa, varmaan lapsikin olis ja pari kissaa. Asuttais esimerkiksi rivitalossa pk-seudulla. Mun terveysongelmat olis ohitse ja tekisin kondiittorin töitä pienessä, mukavassa firmassa. Harrastaisin edelleen westerniä, toivottavasti ylläpito- tai ihan omalla hevosella jollain kivalla pienehköllä yksityistallilla. 

Jos sinun pitäisi antaa minulle yksi kauneudenhoitovinkki niin mikä se olisi?
Jaa minun vai? Olen niiiiiiin väärä ihminen vastaamaan tällaiseen! Ehkä siltä pohjalta: Luota itseesi. Olet juuri niin kaunis kuin haluat olla, meikillä tai ilman. 

Mitä blogia suosittelisit minulle?
No kun mä luen lähes pelkästään hevosblogeja... Hetken pohdittuani keksin blogin jota itsekin seuraan vain siksi että kuvat on niin upeita! Mitään kiinnostusta minulla ei ole kaneja kohtaan, mutta Never forget to smile saa minutkin välillä miettimään "Oi miten söpö! Haluan tollasen!" Eli kuka nyt ei haluaisi tuijotella söpöjä pupuja. :) 

23. helmikuuta 2013

Long time, no Miina

Vanhan tallin maisemia
Tähän alkuun muistuttelen tulevasta kysymyspostauksesta, jota varten lisää kysymyksiä voi laittaa tulemaan tänne!

Tän postauksen kuvissa innostuin mustavalkomaailmasta, joten sitä on tarjolla tänään. Kuvat (c) minä.

Oltiin puhuttu Päivin kanssa jo jonkun aikaa, että tehtäis treffit tallille joku kerta, tulisin moikkaamaan Miinaa. Ei tuntuneet aikataulut sopivan oikein yhteen, kuin vasta tässä talvilomalla. Miinalla olikin keskiviikkona muuttopäivä, niin reippaana tyttönä ilmoittauduin mukaan reissuun. Tiesin että päivästä tulisi pitkä, mutta hauska, Miina on kuitenkin aika helppo lastattava. Niinhän me kaikki luultiin...


Saatiin käyttöömme erilainen koppi kuin yleensä. Miina on tottunut kävelemään Päivin vierellä 1,5 hevosen traikkuun, nyt vastassa olikin 2 hevosen traileri väliseinällä. Se olikin tavallista jännempi juttu eikä mikään itsestäänselvyys että parin keulimisesityksen jälkeen sinne vaan kävellään sisään ja that's it - kuten yleensä. Kesällä reissattiin tamman kanssa monet kerrat ja aina se lastaus kesti 2-10 min. Ei tänään.


Alkuun Miina tosiaan hyppi pystyyn, kuten hänellä on tapana lastaustilanteessa toimia. Sen jälkeen se totesi että sieltä pääsee ihan pakittamallakin pois ilman sitä hyppyä tai sitten voi vaan rynniä ihmisten päältä traikun sivusta. Ei sitä tyypillisintä Miinaa, yleensä se väistää todella herkästi, nyt oikein nojasi päälle. Ja jos se hetkeksikin sinne traikkuun saatiin ja alettiin väliseinää siirtää paikalleen, tamma kauhistui tästä selvästä murhayrityksestä ja tuli rytinällä ulos. Me siinä aikamme huhkittiin, vaihdettiin paikkaa, vaihdettiin taluttajaa, heiteltiin raippaa milloin kellekin, houkuteltiin porkkanoilla, kauroilla... Ei se hevonen vaan halunnut koppiin ja sillä sipuli. Tyhmintä on se, että se ei pelkää. Sitä ei vaan huvita. Ei annettu sille tarpeeksi kovaa painetta tai muuta syytä mennä koppiin, niin eihän se mennyt. Sit kun oltiin jo 1,5 tuntia ähelletty ja saattoi olla hermot aika vähissä, tuli tallinpitäjä kavereineen apuun. Liinat molemmin puolin ja ristiin, kova paine sieltä ja oho, Miinan teki mieli mennä kyytiin! Äkkiä ähelsin takapuomin paikalleen ja huokastiin kaikki helpotuksesta. Sit ei tarvinnut muuta kuin lähteä ajamaan kohti uutta tallia.


Lastauksessa meni niin pitkään, että apuna ollut Heidi, Miinan nykyinen vuokraaja, joutui lähtemään kotiin. Onneksi olin mukana, ettei Päivin tarvinnut hoitaa loppureissua ihan yksinään - vaikka varmaan sekin olis jollain konstilla onnistunut. Kun päästiin uudelle tallille, oli jo pimeää, niinpä sieltä ei nyt ole yhtään kuvia.

Sipoolaisesta Miinasta tuli nyt kirkkonummelainen. Uudella tallilla vietiin tamma karsinaansa, purettiin osa kamoista satulahuoneeseen ja siivottiin koppi. Talli näytti mun silmiin mukavalta. Sopivan pieni, 8 karsinaa, kivat uudenoloiset tilat ja valaistu kenttä. Jos saan auton lainaan, pääsen sinne Päivin ulkomaanmatkailun aikana Miinaa viihdyttämään. :)

Visiitti ei ollut ihan niin rentouttava kuin olin ajatellut, mutta hauskaa oli, kuten etukäteen arvasin. Oli kiva nähdä pitkästä aikaa niin Miinaa kuin Päiviä ja viettää lähes koko päivä samassa seurassa. Toivottavasti kesällä nähdään useammin.

22. helmikuuta 2013

Tuplasti kakkua!

Päpä (c) Roosa T.
Viime kerroilla oon tainnut Päikän kanssa tehä maastakäsittelyä, ilman satulaa humputtelua, vähän maastomönkimistä jne. Tänään lähettiin tallille Roosan kanssa, tarkoituksena ratsastaa yhdessä. Tällä kertaa jätettiin kamerat kotiin. Roosa meni Velmulla ja mä Päikällä. Pihassa kysyin, mitä varusteita Velmulle laitetaan, vaihtoehtoina kun on: yleissatula, lännensatula ja ratsastusvyö. Kuulemma ratsastusvyö kuulosti kivalta idealta, kun Velmu on niin rauhallinen ja pullea tapaus. Päikälle pistin koulusatulan, se kun on vähän mukavampi istua eikä oo sitä nuppia tiellä jos jotain hämminkiä sattuu (ja olin aika varma että jotain se radalla viimeistään keksii).

Sit lähettiin matkaan. Käveltiin eka sama maastolenkki kuin ollaan aikasemminkin menty (pikkuhiljaa haluisin oppia muitakin reittejä...) ja tällä kertaa kun oli toinen ratsukko mukana, taisin keskittyä enemmän höpöttämiseen kuin pelkäämiseen ja autokin ohitettiin yhdellä kädellä ohjista pidellen - viimekertaiseen nähden aika paljon rennommin! Päikkää ei muutenkaan tarvinnut yhtä paljon komennella kuin yksinään maastoillessa, se meni sinne minne Velmukin.

Velmu (c) Roosa T.
Palattiin tallille ja lähdettiin kiertämään rataa. Otettiin vähän ravipätkiä ja meinattiin sit että laukataanpa tää takasuoran loppu ja toi kurvi. Ei koko suoraa, kun hepat vaikutti muutenkin energisiltä ja Päikkä tykkää välillä pukitella porukassa laukkaillessa. Edellisen kerran kun mulla oli kaverit mukana radalla, kaikki meni paria pukkia lukuunottamatta tosi hienosti. Ja niidenkin jälkeen Päikkä jakso rauhottua laukkaamaan nätisti. Niinpä en osannut yhtään varautua. Sanoin vaan Roosalle että mä laukkaan edeltä, niin pukit jää vähemmälle. No, sehän ei ollut Päikkä kun lähti pukittamaan, vaan Velmu! Hyvä kun se 22v pappa jaksaa toisinaan edes ravin nostaa, niin ei ihan käynyt mielessä. Se otti Päikän nopeasti kiinni ja siinä ohittaessa kävi villiksi. Kun sitä satulaa ei ollut, Roosa lensi auttamatta tonttiin ja Velmu lähti kävelemään. Päikkä meni tilanteesta sekasin ja rupes jotain pomppimaan. En tiedä mitä siinä oikeasti kävi, ehkä se väisti Velmua tai muuten vaan lähti mukaan riekkumaan, mutta jostain äkkiliikkeestä mäkin sitten tantereeseen tupsahdin - ohjat kädessä. Sit noustiin vaan nauraen ylös, pehmeesti oltiin molemmat tiputtu, ja hölkättiin Velmu kiinni.

Noustiin radalla takasin selkään ja käveltiin loppumatka kentälle, jossa kokeiltiin vielä ravit ja laukat. Nyt pysyttiin hieman paremmin kyydissä.

Ainakin kaikilla oli hauskaa! Pollet sai vähän höyryjä päästeltyä ja me kunnon naurut. Ehkä sit kesähelteessä uudemman kerran, jos vaikka olis vähän rauhallisempaa menoa silloin. :)

21. helmikuuta 2013

Kysymyksiä kysymyspostaukseen!

(c) Roosa T.
Wau, 100 lukijaa tuli täyteen! Kiitos teille ahkerille seuraajille! Sen kunniaksi lupailin jo jotain erityispostausta ja suurin osa kommentoijista pyysi kysymyspostausta. Blogi on ollut pystyssä pian jo vuoden verran, niinpä varmaan niitä kysymyksiäkin on jokunen kertynyt. :) Lisäksi on tulossa talviloman aikana kuvattu tallipäivävideo - myöskin toivottu postaus - kunhan se saadaan tehtyä valmiiksi.

Eli nyt on teidän vuoronne. Laitelkaa kysymyksiä tulemaan tämän postauksen kommentteihin.
Saa kysyä mitä ikinä mieleen juolahtaa! :)

19. helmikuuta 2013

Kuvia: Päikkä & Velmu, osa 2


Osa 1

Sain käsiini pari viikkoa sitten kuvailluista kuvista loput. Näistä saamme kiittää Roosaa, jonka käsialaa kuvat ovat (eivätkä ole vapaata kopioitavaa nämäkään :) . Tässä tulee se lupaamani kuva ei niin onnistuneesta yrityksestä saada hepo juoksemaan - pysyen itse pystyssä. Tarhassa lumi oli niin paksussa, kovassa hangessa, että liikkuminen oli tosi hankalaa ja mun yritys lähteä juoksemaan Päikän edellä päättyi omaan kompurointiin. Hevonen tajusi väistää ja paineli tiehensä. Ei siis tuupannut mua hankeen vaan ihan itse töpeksin. :)

Kertauksen vuoksi kuvauskohteet ja -aiheet:

• Päikän juoksentelua tarhassa
• mun ratsastus Päikällä
• minä ja Päikkä tarhassa & metsässä
• Päikkä metsässä
• Annin, Roosan ja mun ratsastus Velmulla
•  minä ja Velmu metsässä
• Velmu metsässä

Tasavertaisuuden nimissä: Anni ja Velmu kentällä. Edellisessä postauksessa kuva Roosan ratsastelusta.


















15. helmikuuta 2013

Irtohanatteluvideo ja maastokammoisen kokemuksia


Koulussa oli kiireinen viikko, joten pääsin vasta tänään tallille. Heti kun hain Päikän tarhasta tuli sellainen olo, että nyt haluan puuhastella ponin kanssa kaikessa rauhassa. Ei siis ollut alkuperäinen suunnitelma tehdä maastakäsin ollenkaan. Käppäiltiin suoraan kentälle ja tehtiin vähän johtajuusharjoituksia. Päikällä lähti tunteet kuumenemaan ravipätkillä, niin aattelin että kun on hyväkuntoinen, tyhjä kenttä käytössä, päästetään humma hurvittelemaan. Pistin portin kiinni, laskin Päpän irti ja huiskasin vähän riimunnarulla perään. Kameraa ei ollut matkassa, joten video on kökköistä kännykkälaatua. Kuten yleensä, Päikkä on hidas lämpiämään, mutta kun se lämpiää: kyllä lähtee! Alkupuoli videosta on varovaista mietintää ja kokeilua. Jossain vaiheessa päässä naksahtaa... :)

Hurvittelun jälkeen pistin ponin puomille rauhottumaan heinäkasan ääreen siksi aikaa kun laittelin varusteita päälle. Koulusatula ja heijastinliivi oli mun valinta tällä kertaa, sillä lähdin maastoon. Mentiin käynnissä sama lenkki kuin pari viikkoa sitten, tällä kertaa yksin. Olin jotenkin kouluviikon jäljiltä stressaantunut, mikä varmaan lisäsi sitä normaalia maastoilujännitystä. Lapsena lensin maastossa niin ikimuistoisesti hevosjonon pillastuttua, etten koskenut hevosiin viiteen vuoteen. Nykyään ainoa pelko, mikä siitä on jäänyt, on just se että menetän hevosen hallinnan maastossa. Ja siitä huolimatta tykkään ja haluan maastoilla. Porukassa vielä mieluummin, vaikka ne traumat juuri porukkatilanteessa syntyi. Jotenkin koen että jos en ole yksin, hevosta ei pelota yhtä paljon eikä riski pillastumiselle ole yhtä suuri, ja jos sitten lennänkin, niin en jää kivikkoon tajuttomana makaamaan niin ettei kukaan tiedä missä olen.

Onneksi Päikkä on selvä(ja itse)päinen menijä, eikä matkan varrella tullut kuin vähän erimielisyyksiä siitä että mennäänkö sinne paksuun hankeen vai sittenkin kotiin, mennäänkö polkua pitkin vai pusikkoon, kävelläänkö hiihtoladulla vai sen vieressä ja niin edelleen. Sekä tietysti pari pikkusäpsyä. Paras oli ehkä hiekkatien keskelle pystytetyt isot kartiot/tötsät. Ne näki jo kaukaa ja Päikkä on mennyt sata kertaa niiden välistä. Käppäiltiin kaikessa rauhassa siihen ja kun oltiin kosketusetäisyydellä, Päpä hätkähtää tyyliin "Apua tässä on tällaset!!" Pidentää mun ikääni toi poni, aina saa nauraa sen oivalluksille.

Tötsien jälkeen tultiin asfalttitielle. Sitä jännäsin eniten. Entä jos se karmea traktori tulee (ainoa mitä Päikkä kuulemma pelkää) tai entä jos se säikähtääkin jotain autoa. Entä jos ohittavat autot ei hidasta tai joku paukauttaa pihassa auton oven liian lujaa kiinni. Jos jos jos. Kun mitään ei sattunut, me käveltiin Päikän kanssa kaikessa rauhassa tien reunaa kotiin ja kiitettiin kaikkia ohittavia autoja, jotka nätisti hidastivat ja ajoivat kaukaa. Huomasin ekan auton tullessa oman istuntani jännittyvän ja se tuntui heti hevosessakin. Päikkä ei niinkään säikähtänyt, lähinnä ihmetteli miksi minä valmistaudun johonkin. Seuraavan tullessa osasin ohjata ajatukseni rentoon käyntiin ja istunta pysyi normaalina - ja niin pysyi hevonenkin.

Käytiin lopuksi vielä kentällä koittamassa ravit ja laukat. Vähän totuttelin Päikkää taas ajatukseen pidemmästä ohjasta ja ohjasta kaulalla, pohkeella kääntämiseen jne. Peruutukset jätettiin tekemättä (koska ratsastaja ei kyennyt stressiltään keskittymään kunnolla edes voltteihin). Maastakäsin siinä alussa tein peruutuksia ja ne oli tosi hyviä! Taas oli Päikkä herkempi avuille, ei läheskään sellainen junttura kuin alussa. Sitten vaan miettimään mitä sitä seuraavalla kerralla tekisi. Ideoita? :)

12. helmikuuta 2013

100 lukijaa: Toivepostaus / kilpailu?

Blogi on saanut jo niin paljon lukijoita, että pian ollaan pyöreässä luvussa.
Haluaisin sitä jotenkin juhlistaa ja kyselisin nyt teiltä ideoita.
 
Millainen postaus kiinnostaisi? 
 
Nyt saa ehdottaa ihan mitä tahansa! Jonkin teemapostauksen sijaan tai lisäksi voi ehdottaa jotain kilpailua. Piirrustus, valokuvaus, banneri... Eri asia mitä keksin palkinnoksi. Itse olen aika laiska bannerintekijä eikä ole oikein mitään materiaa mitä antaa pois. Ideoita tästäkin aiheesta, kiitos!
 
Laitelkaa ideoita tulemaan ja muutenkin niitä kommentteja - mistä vaan.
Ovat aina kivaa luettavaa. :)

10. helmikuuta 2013

Itsensä ylittämistä ratsain

Minä, Päikkä ja porkkanapussi (c) Ann-Marie H.


Tossa viikolla kävin Päikän kanssa köpsimässä yksin maastossa, samassa suunnassa kuin viimeksi käytiin porukalla. Jännään aina uuden hepan kanssa maastokäyttäytymistä yksin, joten tässä kohtaa saavutettiin jo jotain - Päikkä siis oli siivosti. Tultiin tallille ja menin radalle. Seuraava pelkoni oli laukata radalla lännensatulalla. Kova vauhti, tilttaako ponilla aivoissa, tulee pukki, isken sisuskaluni nuppiin... Ei, hyvin sekin meni. Lopuksi hyörittiin vaan kentällä tavalliseen tapaan. 

Lauantaina halusin tehdä taas trailia. Maastakäsin, ilman satulaa ja etenkin sitä peruuttamista. Inspiroiduin oikeastaan itsestäni, siitä kesäisestä videosta missä peruutan Babaa koskematta ohjiin. Kuten sanoin, Päikällä on pitkä matka siihen, mutta sen matkan päätin nyt aloittaa päättäväisesti. Tehtiin taas taskua, ensin maastakäsin käynnissä ja ravissa tultiin taskuun, pakitettiin pois. Pari kertaa tuli ihan superperuutuksia, ei paljoo tarvinnut pyytää. Päikkä on siitä ovela, että se hoksaa todella nopeasti mitä tässä kohtaa kenttää aina tehdään. 

Niinpä ratsain, oli askellaji mikä tahansa, Päikkä alkoi hidastella vähän ennen puomeja ja pysähtyi aivan liian aikaisin ennen päätypuomia. Sitten kun käskin välillä eteen, mentiinkin yli. Mutta ne peruuttelut oli ihan hyviä. Ohjista se tarvitsee edelleen selkeän käskyn että nyt taaksepäin. Pyysin aluksi aina muilla avuilla, äänellä ja istunnalla, ja lopuksi vasta ohjilla jos mitään ei tapahtunut. Nopeana oppijana Päikkä myös tiesi että tässä aina peruutetaan, mutta kun se ei oo niin kivaa, niin niitä apuja ei välttämättä kuulekaan. :)

Peruutusharjotuksen sivussa treenailtiin vähän jo sitä ilman varusteita ratsastusta. Kenttä oli niin luminen, että vain uralla oli helppo kulkea. Niinpä Päpä ei halunnut sieltä pois, vaan porskutteli askellajista ja ohjastuntumasta riippumatta uraa eteenpäin. Ravissa se oli ihan mahtava, pää alhaalla köpsytteli menemään, ohjat kaulalla ja minä kattelin maisemia. Se sen ravikin on niin tajuttoman helppo istua, että en oo millään muulla hevosella kokenut samaa. Käännöksiä tietysti piti yrittää, mutta eihän niistä mitään tullut tuon ohjariippuvaisen kanssa. Jätettiin sen asian hiominen toiseen kertaan.

Kun se kerran toimi ravissakin niin hyvin, oli pakko yrittää laukassa. Alkuun tein niin että nostin laukan normaalisti, pikkuhiljaa pidensin ohjaa ja lopulta laskin kaulalle. Tämä oli ihan ookoo, joten kokeilin myös nostaa laukkaa ohjat kaulalla. No joo ei. Päikkä on niin orjallisesti tottunut siihen tukeen suussaan, että ei tajunnut mitä mä siellä hutkin ja piti puhaltaa peli poikki kun poni lähti sellasta kiitoravia että nauroin vaan. Yrittämällä sain sen ohjattoman nostonkin onnistumaan, mutta voi raukkaa kun se oli hukassa ilman tuttua ja turvallista tuntumaansa. Ei tuntunut ihan reilulta pudottaa sitä kylmään veteen tuolla tavalla, niinpä sen hyvän noston jälkeen loppuravailtiin vielä ja sitten pääsi takaisin tarhaan. 

Pakko muuten mainita, että testasin samalla myös raipatonta ratsastusta (koska unohdin raipan enkä jaksanut enää hakea sitä). En välttämättä käytä sitä joka kerta vaikka se mukana aina onkin, mutta tietyissä tilanteissa on osoittautunut tarpeelliseksi jästiponin kanssa. Tämäkin oli himoittu sulka hattuuni, kun sain hepsun toimimaan ihan ilman piiskaakin mieleni mukaan. (Vaikka hetkittäin kaipasin sitä kovasti..)

Hyvät ainekset tässä jo on lähteä kehittämään yhteistyötä pienemmille avuille ym. mutta jatkossa tehään hevosen omassa tahdissa, vähitellen pidempään ohjaan siirtyen jne. Pelkästä siitä ravailustakin jäi jo ihan mahtavat fiilikset, että wau, tää poni toimii mulla näinkin. Taas on suhteemme syventynyt ja olen siitä onnellinen. :) 



Piirtelin kokeilustamme sarjakuvan:









8. helmikuuta 2013

Kuvia: Päikkä & Velmu, osa 1

Tällä kertaa mun hovikuvaajat oli niin ahkeria, että kuvia tuli kauhea kasa ja vielä tosi hyviä, jos multa kysytään! Postaan näitä siis kahdessa erässä ja tässä ensimmäisessä on vain Annin ottamia kuvia (joita vain minulla on lupa käyttää). Näitä todennäköisesti ilmestyy myös hänen kuvasivuilleen, jossa jo ennestään on mm. Miinasta ja Ninnistä kuvia. 

Lauantaina kuvattiin:
• Päikän juoksentelua tarhassa
• mun ratsastusta Päikällä
• mua ja Päikkää tarhassa & metsässä
• Päikkää metsässä
• Annin, Roosan ja mun ratsastusta Velmulla
•  mua ja Velmua metsässä
• Velmua metsässä

Yllättäen tallilla vierähti muutama tunti, että saatiin nuo kaikki toteutettua. Ratsastus oli ihan peruslänkkäriä, mitä vähän neuvoin myös tytöille, jotka halusivat ekaa kertaa koittaa lännensatulaa. Vaikka Velmu ei länkkää ole mennyt ennen, oon huomannut että sillä enkkupohjalla pääsee jo tosi pitkälle kun vaan harjoittelee. Sitä kauttahan olen itsekin länkkäröitynyt ja Päpästä on myös hyvää vauhtia tulossa lännenponi. Velmu oli oikein pätevän näköinen kantaessaan kyytiläisiä lännensatulassaan ja kuunteli hienosti painolla ja pohkeella kääntämistä. 

Roosa ja Velmu
Tarhassa kuvatessa vähän kommellettiin, mm. kaaduin naamalleni hankeen. :) Siitä Roosalla oli osuva tilannekuva, sitä jäämme odottamaan. Mulla oli taskussa mukana porkkananpaloja, millä sain hepsun seuraamaan ja liikkeelle. Jossain vaiheessa jäätiin hetkeksi seisomaan paikalleen vierekkäin, jolloin porkkanat lakkasi liikkumasta ponin suuhun. Päpä päätti tietenkin tehdä asialle jotain ja kumarsi. Siis itse seisoin paikoillani siinä vieressä ja katsoin vaan että mitä ihmettä sä poni teet! Sille on varmaan joko omistaja tai joku entinen vuokraaja opettanut tuon tempun. Ja yksi kerta ei riittänyt vaikka siitä saikin porkkanaa, Päikkä jatkoi ja jatkoi ja kumarteli monet kerrat putkeen. Kyllä vähän nauratti. :)

Tässä mun lempparit Annin kuvista: