Paljastus

(c) Gabi

Tätä postausta lienee itse kukin salaa mielessään toivonut ja odottanut. Nyt olen saanut Ystävän omistajalta luvan kertoa meidän tarinamme. Se menee näin:

Minun ja Ystävän tiet kohtasivat ensimmäisen kerran kymmenen vuotta sitten. Olin tuolloin hevospelostaan toipuva teinityttö ja lähtenyt ihka ensimmäiselle ratsastusleirilleni kahden kaverini kanssa. Olimme valinneet Hovin ratsutilan lähinnä siksi, että "ihanaa, arabeja!" ja ensimmäinen leirimme siellä oli yleisleiri (myöhemmin siirryin lännenleirehin).

Yhtenä päivänä leirillä meillä oli teoriassa pyöröaitauskoulutusta. Sitä opetti kaikki Hovin hevoset kouluttanut Jaana Toivonen. Jaana valikoi näihin teoriapätkiin aina jonkun nuoremman hevosen, joka ei vielä tehnyt ratsastustunteja tai ollut edes aloittanut ratsukoulutustaan. Sillä kerralla se oli Ystävä, vasta kolmen vuoden ikäisenä ja nykyistä paljon harmaampana kimona. Ei siitä ensitapaamisesta ihan kauheasti jäänyt mieleen mitään.

2006

2007

Tykästyimme Hoviin niin paljon, että aloimme käydä siellä joka kesä. Ystävä taisi olla vielä parikin kertaa pyöröaitausteoriassa mukana, kunnes lopulta kävi läpi ratsukoulutuksen ja tuli tunneille. Älkää kysykö mikä vuosi se oli, en mitenkään muista. Sen tiedän, että Hovilla hevoset saivat olla lapsia pitkään, joten kaipa Ystävä oli jotakin 6-vuotias tai sinnepäin tullessaan tunneille. 

Tuolloin tuntui hassulta, että niin "vanha" hevonen on vasta aloitettu ratsuna - olenhan ollut toisella tallilla ratsastustunnilla jopa 4-vuotiaalla hevosella, mikä on melkein yleisempää. Näin jälkeenpäin hevosalaa enemmän kokeneena olen huomannut, että Ystävän saama koulutus ja sen vaatima aika on ollut paras mahdollinen lähestymistapa. Eihän sillä mikään kiire ole ollut, miksi muilla hevosilla (paremminkin hevosenomistajilla) on? Yleensä se kiire kostautuu, ennemmin tai myöhemmin.

2012

Ystävän ensimmäisenä leirikesänä tuntihevosena en muistaakseni ratsastanut sillä lainkaan. Silloin sillä menivät vain muutamat minua kokeneemmat ratsastajat, kun se oli "niin nuori ja haastava". Kun sitten lopulta joku kesä uskalsin kokeilla Ystävää, en tarkkaan muista mikä ensireaktioni oli. En suinpäin rakastunut siihen, mutta en kai inhonnutkaan. Tuolloin olin vielä ihan rakastunut Zider-ruunaan, jonka ihannointi vaihtui säpäköihin tammoihin vasta myöhemmin.

Muistaakseni pari viimeistä leirikesää Hovilla tykkäsin mennä Ystävällä ja meninkin useamman kerran per leiri. Ainakin yhtenä vuonna halusin mennä sillä leirikisatkin, ja kivaa meillä oli vähemmän mainittavasta menestyksestä huolimatta.

2012 (c) joku leiriläinen

Sitten koitti se kesä, kun Hovin Ratsutila lopetti toimintansa ja myi kaikki hevoset uusiin koteihin. Ystävä roikkui myytävien listalla aika pitkään, kunnes eräs tuttavani sen päätti ostaa. Olin tavannut Ystävän uuden omistajan yhdellä viikonloppuleirillä ja tuurin kautta he päätyivät samalle tallille erään toisen leirituttuni kanssa. Jonkun aikaa en tiennyt tai kuullut heistä mitään, mutta etsiessäni uutta vuokrahevosta Miinan jälkeen, Ystävän omistaja kuuli aikeistani ja kysäisi olisinko kiinnostunut Ystävästä. Olin, todellakin olin, mutta aiemmin samana päivänä olin ehtinyt lupautumaan Päikän vuokraajaksi. Lisäksi Ystävä asui tuolloin hyvin hankalan matkan päässä minulle ja Päikkä sopivan lähellä. Niinpä jouduin vastaamaan: "Kiitos ei."

No, kuten hyvin tiedätte, tämä hevostenvuokraamiseni oli yhtä vuoristorataa. Päikän mentyä kuvioihin tuli Klaara ja jossain vaiheessa aloin kaipaamaan nuoren esteponin rinnalle vanhempaa vuokraheppaa, jolla voisi myös harrastaa länkkää. Päätin kokeilla onneani ja laittaa Ystävän omistajalle viestiä. Onnekseni he olivat vaihtaneet tallia lähemmäksi minua ja sattuivat olemaankin uuden vuokraajan tarpeessa.

2012 (c) joku leiriläinen

Sovin koeratsastuksesta, menin tallille ja pitkästä aikaa pääsin tapaamaan Ystävääni. Se ei ollut muuttunut tippaakaan. Tallissa harjaillessa tunnelma oli hyvä ja tyyni, selkään päästessäni tunsin sen vielä vahvemmin. Olin löytänyt sen hevosen, jonka luokse kuulun. Olin kotona.

Näin minusta tuli Ystävän vuokraaja. Tämä yhteinen historiamme on suurimpia syitä, miksi meillä on mennyt yhdessä näin hyvin. Olen tuntenut Ystävän varsasta asti. Tunsin sen emän, sisarukset, jälkeläiset sekä sisarusten jälkeläiset. Kaikkien niiden leirikesien aikana opin tuntemaan sen kotitilan, miten hevosia siellä pidettiin ja millä tavalla ne kaikki koulutettiin. Opin itse myös käsittelemään hevosia näillä samoilla metodeilla. Tästä kaikesta ei voi olla muuta kuin äärettömän kiitollinen.


Hyvä yleisö, saanko esitellä: Ziquitita eli Titta, minun Ystäväni.

2012 Länkkärileirin leirikisat

2007 Titta ja varsansa Marqueza
Löysin tämän kuvan arkistoistani niihin aikoihin, kun aloitin Titan vuokraamisen.
Aina välillä etsin kuvan käsiini ja katselen sitä. Se on niin hellyyttävä!

Syksy 2013. Ensimmäisiä ratsastuksia vuokrailun alussa (c) Gabi

Aikakauden loppu

Huono vuokraaja vai tosi huono tuuri? Tällä hetkellä tuntuu, että kumpaakin. Olen tullut taas yhden kivikkoisen tien päähän, surullisena mutta onneksi vähän helpottuneenakin.

Kävin Lauran kanssa tyhjentävän keskustelun mun toimimisesta Klaaran kanssa, ja tultiin siihen tulokseen, ettei se ole enää hyvä ajatus. En tiedä miksi - sehän tässä eniten ärsyttää - mutta mun ja Klaaran keskinäinen kommunikointi ei toimi eikä siksi yhteistyökään. On normaalia, että hevonen alussa testaa uutta ihmistä, mutta mä olen tämän ponin tuntenut jo puoli vuotta, ja tuntuu että ongelmat on sieltä alusta tähän päivään vain kasvaneet. Tavalliset hoitotoimenpiteet, maastakäsittely, joskus ratsastuskin muuttuivat vaarallisiksi tilanteiksi ja usean kuukauden yrittämisistä huolimatta minä en osaa tätä ongelmaa korjata.

Kun Klaara muuttui minulle hankalaksi, aloin pelätä sitä. Yritin suomalaisella sisulla pärjätä, selvittää asiat, mutta en vain onnistunut. Niinpä turhauduin. Se alkoi jo näkyä muillekin, ettei minua huvita koko ponin luokse mennä, kun ahdisti pelkkä ajatus siitä mitä sen kanssa todennäköisesti taas tapahtuu. Tällaisia asioita on itselle todella hankala myöntää enkä ole pystynyt puhumaan tai kirjoittamaan Klaarasta itkemättä moneen päivään. Eikä tekisi nytkään mieli postata yhtään mitään koko aiheesta.

Jollain tapaa suhde hevoseen on kuin parisuhde, ja tämä tilanne muistuttaa huonosta parisuhteesta irti päästämistä. Se on vaikeaa, kun muistaa kaikki ne hyvät asiat ja ihanat hetket yhdessä. Sitä jaksaa aina vaan toivoa, että vielä koittaa aika, kun yhteiselo ei ole näin hankalaa ja kaikki on taas paremmin. Vasta kun joku muu sen sinulle sanoo ääneen, ymmärrät itsekin, että vaihtoehtoja on vain yksi. Se ei ole helppo eikä miellyttävä, mutta loppujen lopuksi ainoa oikea.

Näin on Klaaran aikakausi tässä blogissa ja minun elämässäni ohitse. Vaikka nuoren hevosen koulutus yhä kiinnostaa, tämä ei ollut mun elämässä se oikea hetki eikä oikea hevonen. Harmittaa todella, että tässä kävi näin, mutta tosiaan on ihan kaikkien kannalta parempi ratkaisu. Klaaralla on ympärillään ihania ihmisiä, joiden kanssa se on tyytyväisempi ja jotka sen seurasta todella nauttivat. En voi muuta kuin toivottaa heille onnea ponin kanssa ja toivoa kuulevani välillä kuulumisia tallilta.

Tässä blogin viimeiset Klaara-kuvat, irtohypytyspäivältä.

Loppujen lopuksi tämä tuli ihan hyvään saumaan, jos näin nyt voi edes sanoa. Olen nimittäin jo kuukauden päivät vuokrannut Klaaran lisäksi toista hevosta, jonka kanssa on mennyt tosi hyvin. Niinpä en tällä kertaa jäänyt aivan tyhjin käsin eikä harmitus ehkä ole niin suuri kuin voisi olla. Tämän uuden hevosen omistaja toivoo, etten hänen hevosestaan täällä julkisesti kirjoittaisi ainakaan toistaiseksi, joten blogin sisältö ja suunta on hyvinkin hakusessa juuri nyt.

Ideoita blogin suhteen saa toki ehdottaa. Julkaisemattomia valokuvia mulla on vielä joitakin (satoja) tallessa, joten varmaan aika valokuvauspainotteiseksi muuttuu tämä homma näin alkuun. Ja tietty kissoista alan varmaan kirjoitella enempi, kun sitä on näköjään vähän toivottukin. (Jos et ole vielä vastannut kissakyselyyn, tee se nyt!) Lifestyle-bloggaajaa musta ei tule ja tuskin sitä moni toivookaan. Ehkä pystyn kirjoittamaan hevosista vielä, vaikkei blogilla päätähteä olisikaan?

Hevoskuviot uusiksi

Eilisestä Päikkä-kerrasta pitää sen verran mainita, että oltiin taas radalla, kun kenttä on niin huonona ja tällä kertaa oli extrakivaa! Olin itekin jotenkin tosi vauhdikkaalla tuulella ja menin tavallista rohkeammin laukkaa sekä raviakin pidempiä pätkiä. Päikkä oli hyvällä tuulella ja tykkäsi mennä, muttei lähtenyt riekkumaan tai viemään. Ja oli aina kiitollinen kun sai spurtin jälkeen kävellä.

Sitten itse aiheeseen. En tiedä onko asia vielä täysin 100% varma, mutta viimeisimpien tietojeni mukaan Päikkä on muuttamassa Siuntioon vappuun mennessä. Sillä on kolme omistajaa, joista yksi siellä Siuntiossa ja ovat päättäneet laittaa sen sinne toistaiseksi. Eli siinä kariutui kaikki mun kesäsuunnitelmat sen ponin varalle.. Tietysti on kurjaa jättää hevonen, josta on juuri tullut mun ystävä. Mutta kuten aiemmin totesin, tää on jo niin mones kerta kun joudun vasten tahtoani luopumaan, että kai tähän on vähän tottunut ja osaa katsoa pää pystyssä eteenpäin.

Saatuani kuulla Päikän suunnitelmista aloin taas aktiiviseksi ht.netin markkinapuolella ja ilmoitukseeni vastasi pari kiinnostavaa tapausta. Koeratsastin ensimmäisenä 15-vuotiaan arabiristeytys(?)ruuna Mohan, jonka omistajalla on myös oma blogi. Tallilla koin heti "pieni maailma"-efektin, kun ruunan selässä kentällä köpötteli toinen vuokraajakokelas, joka paljastui Miinan ex-vuokraajaksi Marjoksi (tuli kuvioihin kun itse jouduin Miinalla lopettamaan ja nykyinen talli on liian pitkällä hänellekin).

Vuoroni tultua testailin Mohaa kentällä enkkutyyliin, kun se on siihen koulutettu, ja maastossakin käytiin kävelemässä. Kaikin puolin perusfiksu eläin, joka pysyy käsissä, mutta alkuun testaa uutta ratsastajaa. Mukavan herkkä se oli ja askeleetkin ihan miellyttävät. Laukassa ruunaa alkoi harmittaa sisälle talliin syömään viedyt tarhakaverit ja kentän huono pohja, niinpä laukannostossa kokeiltiin vähän pukkeja. Oon vissiin tarpeeksi niissä istunut ettei käynyt edes lähellä tulla alas sieltä. Hevonen vaan hallintaan ja uusi nosto.

Mohan miinuspuoli oli pitkä matka ja siitä johtuva bussilipun hinta. Se onneksi saattaa muuttua, sillä ruuna on jonossa yhdelle pikkutallille tässä 4,5 km päässä mun kotoa. Ja sillä tallilla kävin kokeilemassa tätä toista ehdokasta, Klaaraa.

Klaara on kaikista koskaan ikinä ratsastamistani hevosista/poneista poikkeus siinä mielessä, että se on vasta 3-vuotias ja ratsutus alkutekijöissään. Se on tummaruunikko ponitamma, 75% connemara ja estesukuinen. Klaaran omistaja Laura etsi poninhoitotiimiinsä ihmistä, jota kiinnostaisi puuhastella luonteikkaan juniorin kanssa sekä itsenäisesti että yhdessä hänen kanssaan.

Klaaralla on syystä tuntemattomasta luottamuspulaa ihmisiin. Kuulemma vieraille ihmisille uhittelee, ja niin se teki mullekin. Käytävällä harjatessa väistelin vähän väliä hampaita ja kavioita, ja vastaavasti palkkasin leipäpaloilla kun poni jaksoi seistä nätisti. Laura harjasi itse vähän aikaa Klaaraa, jolloin näin että se uhittelu on vain niille epäluotettaville uusille ihmisille ja luottamus on saavutettavissa. Ihan siinä parin tunnin aikanakin ponin käytös lieventyi eikä mun seurassa ihan koko ajan tarvinnut irvistellä.

Laura maastakäsitteli Klaaraa kentällä hetkisen, että näin vähän miten se hänen kanssaan toimii ja millä avuilla se on opetettu tekemään mitäkin. Klaara on ehdollistunut lähes pelkille äänikomennoille, missä mun täytyy nyt petrata etten aina aloita liikkeellä tai muulla avulla vaan sanon ensin halutun sanan, esim. liikkeelle lähtiessä "käynti". Ja vasta kun poni kävelee, lähden itse liikkeelle.

Myös Lauran 9-vuotias tytär oli mukana tallilla ja halusi ratsastaa. Talutettiin Klaaraa lyhyt lenkki tallin ympäri lähiteitä pitkin, niin että kahta puolen hevosta oli taluttaja liinan päässä ja ratsastusvyö jalustimineen selässä. Klaaralla oli vähän vauhdikas mieliala ja ravipätkällä tulikin vähän erikoisia pomppuja. Tyttö pysyi todella hyvin kyydissä, olin ihan kateellinen että noin nuorena on noin taitava ja muutenkin oli tosi reipas auttelemaan tallilla, näytti mulle mistä ruuat haetaan ja kuinka paljon jne.

Lopuksi annettiin ponin levätä hetki käytävällä ja vaihdettiin suitset päähän. Kuulin että Klaaraa on ratsastettu vain taluttajan kanssa, lyhyitä pätkiä käyntiä ja ravia, käännöksiä ja pysähdyksiä, vähän väistöjä. Syksyllä sillä oltiin kerran menty pikkuhetki ilman taluttajaa. Päätettiin että kokeillaan sitä, kun poni tuntui ihan fiksulta ne pari kierrosta mitä Laura talutti meitä kentällä. Alkuun jännäsin että oonko liian iso ponille, mutta sehän oli about Päikän kokoinen, ihan pikkasen pienempi ja tarpeeksi jämäkkä rakenteeltaan. Ja sehän oli ihan mainio ratsu! En olis arvannut, jos en olisi tiennyt tosta talutushommasta. Tein noita edellä mainittuja harjoituksia, käynnissä pelkästään ja Klaara teki väistöjäkin kuin vanha tekijä. Tykkäsin kovasti siitä, ettäs se on opetettu hyvin kevyille avuille, eli pohjeapu oli ihan näkymätön ja silti se sieti kuolainta tosi hyvin, jos välillä jouduin enemmän ohjalla johtamaan tai vähän pidättämään. Omistajastakin näki että nyt menee tosi hyvin ja oltiin molemmat hirmu tyytyväisiä lyhyeen kokeiluuni.

Viimeaikoina oon huomannut, että eniten hevosten kanssa mua kiinnostaa uuden opettaminen ja hevosen kouluttaminen. Klaaran kanssa tekeminen on juurikin sitä ja talli on niin lähellä, että kesällä meen varmasti pyörällä sen matkan. Tykkään myös siitä, että pääsen yhdessä omistajan kanssa viemään ponia eteenpäin. Tarkoitus olisikin käydä ainakin kerta viikkoon yksinään ja toinen kerta Lauran kanssa.

Miinuspuoli tässä on tietty se, ettei 3-vuotiaan kanssa voi tehdä mitä tahansa eli mitään sunnuntaimaastoilua ja pitkiä laukkasuoria ei Klaaran kanssa tulla tekemään vielä vuosiin. Mutta sitä mä oonkin tehnyt tähän asti kaikilla muilla vuokrahepoilla, nyt on tilaisuus kokeilla jotain uutta ja ainutlaatuista. Tosi hyvää harjoitusta sitä ajatellen, jos joskus meinaisi ostaa itelle varsan ja alkaa siitä ratsua kouluttamaan.

Ja hassua on se, että oon aiemmin halunnut mieluummin vanhan kuin nuoren hepan, tykännyt enemmän hevosista kuin poneista (ja arabeista, arabiristeytyksistä) ja halunnut että vuokris osaa länkkäriä tai sille saa opettaa. Ja nyt olis kuvioissa 3v enkkupuolen ratsuponi. Niin ne mielipiteet vaan muuttuu.

Eli niin siinä nyt sitten kävi että jatkossa mun ns. vuokraponi on Raitamäen Lean eli Klaara. Päikkä on vielä kuvioissa ainakin pari viikkoa, joten käyn molemmilla talleilla sen mukaan kun ehdin. Kuvia ei nyt ole ponista, koitetaan viikonloppuna saada niitäkin. :)


Ylempänä esiintyvä clip art hevonen all-free-download.com'sta.

Mysteeripollesta vuokrahevoseksi!

Lopultakin, löysin itselleni hevosen. Itseasiassa kaksi!

Koska omaottamia kuvia ei vielä ole ja sukupostista kopsaaminen on laitonta, tämä postaus on kuvitettu mahtavilla cliparteilla Picgifs.comista. Tässä myös linkki sukupostiin. :)

Yritin löytää jotain Päikkämäistä..

Inkan Päivänsäde eli Päikkä on 8-vuotias risteytystamma. 50 % suokkia, 25 % welsh B:tä ja 25 % arabia. Tutustuin Päikkään juuri ennen kuin aloin vuokrata Miinaa. Etsiskelin uutta vuokraheppaa ja sain sähköpostia Päikän omistajalta, että tamma tarttis vuokraajaa. Menin, kokeilin, ja totesin että onpas jääräpäinen otus! Kesti varmaan kierros kentällä saada laukka nostettua ja sitä ennen kaveri kuskas mut kentältä pois ja melkein omaan karsinaansa... :D Aattelin silloin että tässä arabiristeytyksessä on liikaa suokkia mun makuun. Kun Miinan kanssa kemiat kohtasi, ilmotin Leealle että ei tällä kertaa kiitos.

Nyt mulla oli taas hakemus vetämässä ht.netissä ja sain uudestaan sähköpostia. Edellinen vuokraaja on hankkimassa omaa hevosta, niinpä hän lopettaa Päikän ja Velmun viihdyttämisen. Tällä kertaa Leea tarjosi molempia heppojaan vuokralle. Päätin mennä koittamaan uudestaan, sillä tonne tallille mulla on vain 9 kilsan matka, joka taittuu kätevästi yhdellä/kahdella bussilla ja/tai reippaalla kävelyllä. Muistelin että joo, olihan se Päikkä vähän omapäinen, mutta tiiän nyt mihin varautua. Ootin myös että millainen se Velmu on, kun en sitä ollut ekalla kerralla päässyt koittamaan.

Velmusta ei ollut sukupostissa kuvia (jos oikean hevosen sieltä löysin). Hän on 21-vuotias suokkiruuna, ex-ravuri. Vielä oikein virkeässä ja vetreässä kunnossa. Kuulemma sekä Velmulla että Päikällä saa tehdä seuraavaa: vääntää koulua, treenata westerniä, hypätä esteitä, pumputella maastossa, ajaa kärryillä... Siis aivan kaikkea! Maastakäsittelyn kysyin erikseen ja sitäkin saa tietty harrastaa. Eihän tosta puutu ku hevospoolo ja vikellys! Siitä sit opettamaan... ;)

Talli on yksäritalli, vetää vähän alle 20 hevosta, joista osa on ratsuja ja suurin osa(?) ravureita. Kenttä on hyväkuntoinen ja suuuuri. Estekalustot, maastot ja  kilometrin mittanen harjoitusratakin löytyy. Lauantaina kun tallilla piipahdin, siellä kävi sellanen vilinä että aivan varmasti saa maastoseuraa kun kehtaa kysyä!

Koeratsastuksen aloitin Päikällä, enkkukamoilla vaihtelun vuoksi. Lähdin Annin (joka kulkee Leean mukana tallilla ja liikuttaa myöskin näitä heppoja) ja Velmun seuraksi radalle. Paikoittain se oli vähän jäinen, joten kävelyksi jäi se kerta. Yhen kiekan jälkeen suunnattiin kentälle ja voi sitä muutosta hevosessa allani... Rennosti eteenpäin käppäillyt hörökorva muuttui joka suuntaan matelevaksi tahmakavioksi. Jopa suoraa uraa ratsastaminen käynnissä tuntui haasteelta! Pysähdykset ja peruutukset oli hyviä, ne toimi kevyillä avuilla, mut auta armias kun halusin liikkeelle... Siinä tuli pitkästä aikaa raipalle käyttöä, kun ei meinannut poni uskoa pohkeita - eikä ääntä. Alkuun sain toden teolla hätistää Päikkää liikkeelle, ja loppua kohden alkoi olla edes vähäsen selvää, kuinka mun kanssa toimitaan. Laitan tämän käytöksen testaamisen piikkiin (mm. Annin kanssa se näytti protestoivan vähemmän). Jos olisin lakannut pyytämästä, koska poni ei heti totellut, se olisi todennut että "Hahaa, olin oikeassa! Ei tämän tyypin kanssa tarvitse ravata!" Kun sain tahtoni läpi, kehuin sitä ja hellitin avut. Naksauttelin ja muistuttelin pohkeella vaan jos tahti meinasi hiipua. Ja se ravi oli yllättävän mukavaa! Päikkä kulki oma-aloitteisesti matalassa muodossa (tai sinne päin ainakin) ja askel oli tosi tasainen ja rauhallinen. Tulin ihan haaveilleeksi pleasure-luokista! :) Laukankin kanssa tehtiin töitä, että se nousi - ei yhtä kauan kuin silloin läpeensä lumisella kentällä, onneksi. Välillä neiti viskeli jo käynnissä päätä ja taisi se nostaa takapäätäkin välillä, sellasen minimalistisen huomautuksen närkästyksestään. Laukkaankin olin aika tyytyväinen, kunhan se nousi.

Ei tee kyllä Velmulle oikeutta tämä... :D

Vaihdettiin Annin kanssa heposia ja kokeilin Velmua kentällä. Uskomatonta, miten se siro pieni otus, jossa on arabiverta ja welshiäkin, on niin saakelin tahmanen että tuntuu ku ratsastaisit tynnyrillä tervassa. Ja sitten se pullea, jäykän näkönen suokinvanhus on niin herkkää ja ketterää poikaa että! Olin positiivisesti yllättynyt, kun Velmua testailin, vaikka se jäi vähän käyntipainotteiseksi. Ravissa ruuna lähti vähän ontumaan toista etujalkaa. Arvelivat että hokit olisi rasittaneet tms. Mutta päätin joka tapauksessa että näitä mä alan vuokraamaan - todennäkösesti etupäässä Päikkää mut molempia haluan kyllä ratsastaa kun kerran mahdollisuus on - niin pääsen kyllä Velmun ravin ja laukan vielä kokemaan. :)

Olen siis ottanut melkoisen haasteen itselleni. Oikeastaan se tuntuu just oikealta ratkaisulta. Miinakin tuntui siltä silloin alussa, joskaan ei ihan näin haastavalta. Väitän että Päikkään tehoaa teoria Rajoja & Rakkautta. Komennan niin kauan kunnes se tekee mitä haluan ja palkitsen heti. Väitän myös että luottamuksen ja yhteistyön saavuttamiseen menee aikaa, hermoja, sun muuta ja paljon. Vaikka automaatitkin on kivoja, luulen että oon aina tykännyt haastaa itseäni näiden elukoiden kanssa, ja muutenkin. Kun sen päämäärän lopulta saavuttaa, se on varmaan maailman hienoin tunne.

Hevosmysteeri

Väänsin tässä flunssaisten kotonakyhjöttämispäivieni ratoksi teille pohdittavaa. En halua kuvasta kommentteja, on ehkä järkyttävintä mitä oon koskaan kuvankäsittelyohjelmalla tehnyt. :D Kuva tuntui jo tollaisenaan täydeltä, joten en änkenyt copyja siihen, ne tulevat tässä: 

Vasen kuva: flickr.com, tintedglass, by

Oikea kuva: flickr.com, khaleel haidar, by-nc

Alin kuva: Jenny K. vapaasti kopioitavaa 

Siluetti: all-free-download.com

Sitten päästään itse pointtiin. En viitsi tänne hirveästi etukäteen kirjoitella, vaikka tietäisinkin millasta heppaa oon seuraavaksi menossa koittamaan. Tämä lähinnä siksi, ettei voi tietää miten paljon omistajat haluaa hevosestaan tietoa nettiin ja osittain siksi, etten halua "manata" tulevaa koeratsastusta (mikä tässä tapauksessa varmaan on jo liian myöhäinen huolenaihe: sohvanpohjalla ei ole juuri muuta tekemistä kuin fiksoitua mielessään mielenkiintoisimpaan ajatukseen ja lähteä haaveilemaan puolituntemattomasta hevosesta). 

Uusi koeratsastus on siis tiedossa jälleen, kunhan taltutan tän flunssan ja pääsen ulos talosta. Tällä kertaa saitte mietittäväksenne epämääräisen kuva-arvoituksen, sillä kyseinen humma on vähän eksoottisempi tapaus. Tämäkin entuudestaan tuttu, ajalta hieman ennen blogin perustamista. Mysteeripollesta lisää kohtaamisen jälkeen!

Ja kuvaan liittyen saa toki esittää arvauksia! PS. Te harvat jotka jo tiedätte, älkää spoilatko. :)

Mistä tietää mitä oikeasti haluaa?

Kertokaapa mulle. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että en itse pysty hahmottamaan, mitä oikein haluan. Miinasta luopumisen jälkeen pakka on edelleen hajalla. Sopivat hevoset on liian kaukana, ja todennäköisesti nekään ei ole "sopivia". Oon nyt kokeillut kahta hevosta, joista en löytänyt mitään vikaa. Hienoja hevosia, jotka vastaa mun tarpeita harrasteratsastajana. Ne ei vaan ole "just mun tyyppisiä hevosia".

Mikä se sellanen hevonen sitten on? Päivi kysyi multa tänään autossa, kun ajeltiin tallilta pois, että "Onko sellasta hevosta olemassa, mitä sä etsit?" Vastasin että ei. Ehkä joskus olisi, jos hommaisin hirveän läjän rahaa, kahlaisin läpi miljoona hevosten käsittely- ja koulutuskurssia, ostaisin varsan suoraan kasvattajalta ja tekisin siitä just sellaisen kuin haluan. Ja hyvällä todennäköisyydellä sekään ei menis juuri niin kuin haluan, tietenkään. Puhutaanhan nyt oikeasta elämästä. Aina sattuu ja tapahtuu.

Olin tänään Päivin mukana Miinan uudella tallilla, koeratsastamassa Miinan karsinanaapuria Hetaa. Tästä mahdollisuudesta olin aika innoissani, sillä pääsisin näkemään Miinaa viikoittain. Heta on sympaattinen 6-vuotias pv-tamma. Toimi kentällä lännenkamoilla, enkkupenkkiä kokeilin myös ja maastoilua. Kätevä pakkaus, meni mistä pyydettiin, teki mitä pyydettiin... Miksi en sitten julista sitä uudeksi vuokrahepakseni nyt heti? Koska. Tähän on monta pientä syytä, jotka yhdessä on tarpeeksi suuria.

Kulkeminen. Autottomana joutuisin pummimaan kyydit Miinaa liikuttavilta. Joo, se onnistuis varmaan ihan ookoo, mutta tähän yhtälöön lisätään se, että Hetaa liikuttaa omistajansa lisäksi jo ennestään kaksi vuokraajaa. Niinpä mun pääseminen tallille olis about viidestä muusta ihmisestä kiinni. Hiukan hankalaa.

Se minkä tiedän varmaksi on, että haluan hevosen joka pysyy. Sellasen jota voin ratsastaa vuosi toisensa jälkeen ja jonka kanssa yhdessä kehitytään koko ajan. Heta taas on myynnissä. Pikkuvikaisena se on loistava maastomopo ja kestää hyvin käyttöä, vaatii vaan aktiivista liikuntaa. Toivon että joku hevosrakas sen ostaisi, joku jolle kisaaminen ja kentällä hinkkailu ei ole tärkeintä. Mun tarpeisiin Heta ehkä riittäisikin, mutta tuossa jo tulikin liuta riittävän painavia syitä jättää asia sikseen. Jos joku tämän perusteella tammasta kiinnostui, tässä linkki myynti-ilmoitukseen. Itse en saanut aikaiseksi kuvata tänään, mutta omistajan ottamia kuvia ja videoita löytyy täältä.

No mitenkäs se Riima sitten? Miksen sitä vuokraisi? Sinne pääsen kyllä julkisilla - tunnin välein. Se ei ole lähdössä minnekään ja niin pois päin. Emma kuvaili hyvin kommentissaan aiempaan postaukseeni Riimasta, että se on välillä "tosi erikoinen sekoitus herkkyyttä ja tuupattavuutta". Sitä ehkä yritin aiemmin selittää, en vaan osannut muotoilla oikein. Ei se että hevosta pitää pyytää eteenpäin, vaan se, että Riiman kanssa en tiedä koska pitää pyytää ja koska ei. Ajan kanssa oppisin sitäkin ratsastamaan, mutta nyt päästään takaisin alkuun: onko se sitä mitä oikeasti haluan?

En minä tiedä. Haluan hevosen, joka on maastovarma, muttei pystyynkuollut, herkkä muttei liian herkkä, taitava western-polle mutta toimii myös enkkukamoilla, asuu kätevän matkan päässä, on riittävän edullinen näin opiskelijalle, omaa mukavan omistajan, ja satulan joka sopii just mun takapuolelle, antaa mahdollisuudet rentoon harrasteluun sekä tavoitteelliseen valmentautumiseen ja kisaamiseen, toimii myös maastakäsin esim. irtojuoksutuksessa, ja muutenkin sellanen symppis kaveri joka on aina hyvällä tuulella.

Et jos jollain on tarjota tällasta, let me know. Sillä välin koitan löytää tien alas pilvilinnoistani ja päättää vaikka alkuun sen, tyytyisikö nyt hakemaan hevosta vain rentoon maastoiluun vai jättäisikö vuokrailun hetkeksi kokonaan tauolle ja kävis vaikka tunneilla silloin tällöin. Jotenkin nyt tuntuu, että jälkimmäinen vois olla järkevää.

Hevosta mä metsästän

Okei, paljastetaan nyt vaikka mitään päätöstä ei ole tehty, että mikäs se eilisen koeratsastuksen hevonen oikein oli. Kyseessä oli ennestään tuttu, kaverini Emman omistama Riima-tamma.

Emmaan tutustuin vuonna nakki ja muusi ekalla western-leirilläni, Hovin Ratsutilalla. Osuttiin parina vuotena samalle leirille ja facebookissa pidetty yhteyttä aika laiskasti sen jälkeen. Kesällä Emma hankki itselleen ihka aidon quarterin, lännenkoulutetun, ja tarvitsi lomansa ajaksi sille liikuttajaa. Postauksen kuvat on siis niiltä heinäkuun päiviltä, kun Riimaa ratsastelin ja ovat kaikki Kimmon ottamia. Myös Jamilla on siltä ajalta kuvia, sateisia peruslänkkäröintikuvia. Näissä taas menen aurinkoisesti trailia. :)

Emma oli yksi näistä western-tutuista, joilta lähdin ekana kyselemään, tietääkö yhtään vapaita western-vuokrahevosia. Yllätyksekseni Emman oma mussukka Riima oli tarjolla. Alkuun vähän epäröin, sillä se on aika erilainen hevonen jos Miinaan verrataan, ja kesällä vielä viskeli päätä ja oli hommat vähän hakusessa. Aattelin lopulta että pakko se on käydä ainakin testaamassa, hieno hevonenhan se on, ja oli kyllä Emma tehnyt paljon töitä sen kanssa kesästä tähän päivään! Kattelin ensin miten Emma sitä ratsastaa ja otin vähän videotakin (löytyy heidän omasta blogistaan), ja heti näki, että tamma on muuttunut. Ei se mikään sekopää ollut alkujaankaan, nyt oli turha pään viskely jäänyt pois, sen sijaan taipui kauniiseen jogiin matalaan muotoon. :) En lähde tän enempää analysoimaan, Emma itse tietää paremmin ja on varmasti aiheesta kirjoitellut itsekin!

Isoin ero Riiman ja Miinan välillä on herkkyys. Totesin tässä yks päivä, että Miina on herkin hevonen, jolla oon koskaan ratsastanut. En aikasemmin tajunnutkaan, että se on oikeasti ihan älyttömän herkkä. Niinpä on Riimakin herkkä, mutta ei sellainen ääripää. Sitä on ratsastettu paljon kannuksilla, niinpä se vaatii ne ainakin toistaiseksi ja paljon enemmän sain tehdä itse töitä että hevonen pysyy halutussa askellajissa. Nyt alan kuulostaa ihan laiskalta aloittelijalta. :D "Mä en jaksa enää, tää ei liiku!!" 

Siispä tekis mulle ratsastajana ihan hyvää mennä toisenlaisella western-pollella, vaikka joo, olen mieltynyt juuri näihin yliherkkiin ja ne on vaan se mun juttu. Toisaalta, pitää ottaa se mitä on tarjolla ja kuten todettu, vaihtoehdot ei ole huonot. 

Sunnuntaina on todennäköisesti seuraava koeratsastus ja katellaan taas sen jälkeen, mikä on tilanne. Näistä ja muista postauksista haluisin taas palautetta, kommenttia, toiveita jne. Onko kiinnostavaa, tylsää, millasia teemapostauksia haluatte? (Kun niitä oli kyselyssä toivottu.) Pommittakaa tekstillä!

hetkellisesti hallittu laukka

tyypillinen protesti

Hevostilannepäivitys

Eilen oli viimeinen Miina-päivä. Tänään se hörökorva muuttaa uudelle tallille ja uusi vuokraaja on jo jotakuinkin tiedossa. Multa vaan puuttuu hevoinen, tavallaan.

Laiman omistajalla on just nyt pulaa liikuttajista, joten auttelen häntä parhaan mukaan 1-2 kertaa viikossa ainakin toistaiseksi. Autokin on vielä olemassa että kulkemaan pääsen, ja sit kun se menee, niin saatan äidiltä saada välillä kyydin tallille, jos Laima vielä silloin liikuttajaa tarvitsee. Joten aivan hevoseton en ole.

Miinasta on tulossa vielä postaus viimeisistä kerroista, uusimmat kuvat ja kohokohtien muistelua. Ilmestynee kun saan kuvat käsiini.

Oon etsinyt vuokraheppaa facebookissa, ht.netissä, kysellyt tutuilta... Varmaan neljälle ihmiselle oon joutunut sanomaan, että sori, mulla kestäis liian kauan kulkea sinne, no can do. Miten pk-seudulla voi edes olla sellasia paikkoja, minne kestää 2h mennä? Se on tää Itä-Helsinki, ei täältä pääse minnekään kätevästi ja kaikki hevoset tuntuu olevan Pohjois-Espoossa tai vielä pidemmällä...

Pieni toivonpilke tulevaisuudessa on kuitenkin huominen koeratsastus. Jos natsaa, kertoilen siitä sitten jälkeenpäin tarkemmin. ;)

Vaikeita päätöksiä

Minkä osa on jotain muuta kautta jo saattanut huomatakin, olen lopettamassa Miinan vuokraamista. Täysin vasten omaa tahtoani. Ja syynä on vain ja ainoastaan raha, tai nimenomaan sen puute. Silloin kun tuo auto hankittiin, meitä oli kaksi työssäkäyvää ihmistä. Nyt meitä on kaksi opiskelijaa eikä enää sitten olekaan varaa pitää sitä. Uudelle tallille julkisilla kulkeminen veisi multa varmaan 2h suuntaansa, joten eipä siinä järkeä ole.

Niinpä jouduin eilisiltana tekemään sen raskaan päätöksen, että myyn auton pois, lopetan Miinan vuokraamisen ja etsin uuden vuokrattavan sellaselta tallilta, minne pääsee ookoosti julkisilla. Tää oli oikeastaan ainoa vaihtoehto selvitä tästä rahapulan sudenkuopasta ylös.

Onneksi Päivi ymmärsi tilanteen, vaikka tää ei ois voinut tulla huonompaan saumaan. Miinasta on jo ilmoitus olemassa ja toivottavasti sille löytyy nopeasti sopiva vuokraaja. Siitä oikeastaan riippuu, kauanko vielä kuvioissa roikun. En halua jättää Päiviä pulaan rahallisesti tai yksin ylienergisen hevosen kanssa, joten lopettanen vasta kun uusi vuokraaja löytyy. Tulen kyllä jatkossakin Miinaa näkemään, kuvaamaan ja Päivin kanssa tallilla pyörimään jne. Sen verran hyvät välit jäi tästä vuokrasuhteesta, mihin olen tosi tyytyväinen. :)

Itse oon jo vähän kysellyt länkkäihmisiltä joita tunnen, löytyisikö heiltä vuokraajaa kaipaavaa heppaa sopivien kulkuyhteyksien päästä. Jos ei löydy, laittelen varmaan minäkin ht.nettiin ilmotusta. Sielläkin oon noita selaillut, mutta tarjonta on aika köyhää. Hevoset on kaukana, auton päässä tai kalliita - ja kaikki enkkuratsuja. Pakon edessä tyydyn varmaan sellaseenkin, jos en millään löydä länkkähummaa mistään.

Jos joku lukija tietää jonkun hepan, saa toki ehdottaa! :) Ja jakaa vaikka mun säpöossa hevosen omistajalle tms.

Ja jos jollain on tarvetta pienelle punaiselle kauppakassille, voi laittaa säpöä: hannapietilainen@windowslive.com. Kyseessä siis kolmiovinen Ford Fiesta, -99. Lähtee alta kahden tonnin, sen tarkempaa en tähän hätään osaa sanoa. (Enkä alunperinkään ajatellut tätä blogia kovin lupaavana myyntikanavana, mut mainitaan nyt kun tuli puheeksi.. :)