viime kerralla Fine treenas mieluummin tarhassa...
Tallin ovesta kun pihalle pääsin - tarkemmin ottaen, selkään asti - alkoi show. Kaikki järki hevosen päästä katosi nanosekunnissa ja siinä sitä sit sinkoiltiin pitkin tallipihaa suuntaan X, sitten suuntaan Y. Kun olin ehtinyt rangaistukseksi peruuttaa ja matka jatkui, seuraava äkkilähtö... Tilannetta ei yhtään helpottanut pihassa eestaas puksuttava aurauskalusto. Totesin etten saa koko hevosta en kentälle enkä maastoon - tai ainakaan en uskalla lähteä, jos se tuollalailla käyttäytyy. Niinpä heppa takas talliin, liinaa ja juoksutusraippaa hakemaan.
Kentälläkin meno oli enemmän tai vähemmän psykoottista. Reippaan juoksutuksen jälkeen Fine alkoi näyttää rennommalta ja uskalsin mennä uudestaan selkään. Alunperinhän mun oli tarkoitus mennä maastoon, mutta tässä kohtaa se ei tuntunut enää kauheen hyvältä idealta (kun ei siellä ees näe eteensä siinä tuiskussa). Niinpä tehtiin kentällä lähinnä ympyröitä, vaadin kunnon taipumista ja vähän väistöjä, että sai tamma vähän ajateltavaa. Pohja oli aika huono ja laukka sen takia melko hankalaa, en lähtenyt Fineä kiusaamaan vaatimalla sitä kovin montaa kierrosta. Ravissakin jouduin, vasten tapojani, keventämään epätasaisen kyydin takia, mitä enkkusatula ei yhtään edesauta.
Lopulta Fine kuunteli niin nätisti ja toimi ihan normaalisti, että lähdin vielä lähitielle käppäilemään loppukäyntejä. Tallilta poispäin mennessä Fine koitti kuikuilla mahiksia kääntyä takaspäin ja säpsähteli vähän millon mitäkin. Kun sit käännyttiin ympäri, muuttu ääni kellossa. Mikään ei enää pelottanu, varovainen sipsuttelu muuttu vankoiksi, reippaiksi askeliksi ja kun mä en enää pystynyt juuri katsomaan eteenpäin ollenkaan, lumi pyrytti vaakasuoraan edestäpäin, tuli sellanen tunne, että tää hevonen vie mut turvallisesti perille. :)
Finesse viime kesän edustuskuvauksissa
Ihana!
VastaaPoista