Vuokrailun alkua

Taas on muilta kiireiltä jäänyt kirjottelu väliin, joten tehäänpä pientä tiivistelmää tästä käyntiin pyörähtäneestä vuokrauksesta ja Miinan muutosta uudelle tallille. :)

Keskiviikkona lähettiin siinä kymmenen tienoilla yhessä Miinan omistajan Päivin kanssa Kellokoskelle. Pakattiin vanhasta tallista kaikki kamppeet autoon, puunattiin ja topattiin Miina kuljetustamineisiin. Uuden tallin omistaja tuli traikulla tammaa hakemaan. Kotitalli kun on, pihatie on erittäin haastavan mutkan takana, josta hyvällä lykyllä henkilöautokaan kääntyy, saati sitten maasturi traikku perässään. Niinpä kiikutettiin Miina tallista keskellä tietä odottavalle traikulle.

Lastaus varmaan on harvan hevosen - tai hevosihmisen - lempijuttu. Mun tehtävä oli seistä liinaa pidellen siinä kopin sivussa ja antaa Päivin suostutella Miina sisään. Pari kertaa se pomppas pystyyn ja pakitti pois, mutta alta kymmenen minuutin se oli jo kiltisti kyydissä. :)

Matka Sipooseen hurahti nopsaan ja kerettiin vähän ennen Miinaa tallipihaan oottelemaan ja kantamaan kamoja uuteen satulahuoneeseen. Kuten lopulta lastaus ja itse matka, traikusta ulos asteleminen sujui moitteetta ja vietiinkin Miina oikeastaan samantien kentälle tutustumaan mahdolliseen uuteen tarhakaveriinsa Conniin.

Miina & Conni kaveeraa

...tai sitten ei. 

... :D

Aurinko paistoi taas täydeltä terältä ja oli ihan mahtava keli kuvata lumisella kentällä kirmaavia heppoja. Conni oli kuulemma nuoruudessaan tarhattu laumassa, mutta viimeiset useamman vuoden ollut vain yksin tarhassa, mikä näkyi vähän käytöksessäkin. Kauheesti ei kumpikaan halunnut toisen kyljessä kyhnätä ja jos samaan nurkkaan sattuivat, kerran tuli vähän monoa ja huutoakin, enemmän tai oikeastaan kokonaan Miinan puolelta. Välillä se osaa mylviä niin, että hirvittää, mitä se meinaa toiselle tehdä.. Onneksi kuulostaa pahemmalta kuin onkaan. :) Näistä huolimatta tammat tuntu ainakin sietävän toisiaan, joten ovat nyt tän pari päivää olleet yhdessä tarhassa.

tyttöjen tarhasta näkee puolen Söderkullaa (huomaa Connin mielenosoitus)

Tänään kun kävin Miinaa moikkaamassa, oli neidiltä repästy kaistale karvaa lautasten päältä pois, varmaan Conni näykkäissyt. :/ Voin olla väärässäkin, kun onhan niillä loimet päällä tarhassa... paitsi ekana päivänä Miina oli ilman, se oli sen verran hermona, että hikoili ilmankin. Joka tapauksessa aikovat tänään kokeilla Miinaa yhteen arabiristeytysruuna (?) Rikun kanssa, joka on myös Miinan karsinanaapuri. Niillä on semmonen kiva kolmen hevosen talli, jonka asukit on kaikki arabeja/arabiristeytyksiä. :)

Tänään oli siis ensimmäinen Miina-kerta, jonka olin päättänyt jo aikaa sitten, että haluan pitää maastakäsin, kahdestakin syystä. Uudella tallilla Miina on arabin JA tamman tavoin hämmentynyt ja tavallista säpäkämpi ensimmäiset päivät, ja toisekseen, olen sille uusi ihminen ja haluan aluksi näyttää, millä tavalla mun kanssa tulee toimia. Pitää oppia kävelemään, ennen kuin lähtee juoksemaan.

Aamupäivällä hepat oli vielä sisällä (Miina kätevästi siellä nurkkakarsinassa, johon pitää kulkea toisen karsinan läpi...), joten vein Miinan satulahuoneen eteen puomille ja harjasin siinä kuntoon. Alkuun pyöri vähän minne sattui ja huuteli muille hädissään, karsinasta oli kans ryntäämässä, en tiedä minne. Kunhan kentälle päästiin ja sain juoksuttamalla vähän höyryjä pois, alko tamma siitä rauhottua.

Tein Minskin kanssa ihan maastakäsittelyn perusjuttuja. Monty Robertsin tietäville on varmaan tuttu menetelmä Join-Up, jota myös kokeilin Miinan kanssa. Kentän portteja ei saanut suljettua, joten oli pakko juoksuttaa liinassa eikä vapaana, jolloin tulos ei tietenkään ole sama, mutta siihen nähden olin kyllä tyytyväinen. Tyttö kuunteli hienosti elekieltä ja rupesi ihan tarjoamaan join-upia jo silloin, kun itse halusin vielä Miinan juoksevan.

Lyhyt tiivistelmä join-upista: Tavoite on saavuttaa hevosen kanssa yhteisymmärrys johtajuudesta.  Juoksutetaan hevosta (ajetan pois ihmisen luota) ja kun hevonen alkaa näyttää ihmisen tahtoon taipumisen merkkejä (sisäkorva kääntyy ihmistä kohti, tahti hidastuu, pää laskee alas) ihminen hellittää eteenajavat avut (hartiat kohotettuina/jäykkinä, liinaa voi heitellä hevosen perään) ja antaa hevosen tulla luokseen (raskas uloshengitys yleensä auttaa tipauttamaan äskeisen ryhdin, katse alas, voi ottaa askeleen pari taakse). Kaikki hevoset ei tule - ja tämäkin riippuu omasta kehonkielen käyttämisen taidosta -, mm. Finesse jää mieluummin pällistelemään maisemia, mutta Miina on niin ihmisrakas, että koitti välillä kiitoravistakin sännätä luokse. :D

Join-Up taitaa alunperin olla Monty Robertsin kehittämä eikä se hänen kirjassaan varmasti sanasta sanaan juuri näin lue, mutta olen nähnyt ja kuullut eri versioita ja tapoja toteuttaa se, ja tää on se mun omaksuma tyyli. :) Poikkeaa alkuperäisestä mm. sillä etten käänny poispäin hevosesta, olen todennut hevosten tulevan luo näinkin. Tärkeintä on, että elekielessä tapahtuu selkeä ero ajamisen ja kutsumisen välillä.

Join-Upia seuraa Follow-Up, eli hevosen täytyy seurata ihmistä (mieluiten ilman sitä narua, mutta tällä kertaa turvallisuussyistä narun kanssa). Tämäkin oli ookoo. Näiden lisäksi kokeilin ihan perus luottamusjuttuja, mitä kaikkea Miina antaa mun tehdä sille. Heiluttelin liinaa ilmassa, heittelin sitä hepan selän ja lautasten päälle, jalkoihin, kiersin mahan ympäri... Ei sanonu yhtään mitään, ilmeisesti se on siedätetty tähän touhuun aikapäiviä sitten. :) Samoten kävin käsillä tunnustelemalla hevosen läpi joka puolelta, tääkin niitä juttuja, että hevosen pitää antaa ihmisen tehdä niin, ja Miinahan antoi.

Huomenna olis sit vuorossa messupäivä Helsinki Horse Fairin tyyliin ja sunnuntaina ratsastus Miinalla. :) Jos heräsi kysymyksiä / kommentteja, vastailen mielelläni!