Hyviä ja huonoja päiviä

Enpä oo taas Miinailultani ehtiny kirjottamaan, joten koitan tässä tiivistää viimesen kolmen Miina-päivän tunnelmia. Perjantaisen tunnin jälkeen koitin lauantaina keskittyä uuteen istuntaani, ja samalla keksiä Miinalle mieluista tekemistä. Niinpä kyhäsin kentälle pienimuotoisen trail-radan, joka näytti tältä:

Lauantai - hyvä päivä

Aluksi harjoteltiin käynnissä sikin sokin pyörimällä kaikkia tehtäviä. Pujottelu oli käynnissä suht helppo, ravissa tuntu menevän aina yks tötsä ohitse liian vikkelään, ehkä vähän lyhyet välit tuli laitettua.. :) Maapuomilla tehtiin sidepassia puomin päällä. Se sujui hienosti, ainakin toiseen suuntaan, toiseen (en muista enää kumpaan) oli huomattavasti tahmeempi ja Miinaakin alkoi jaloissa koliseva puomi hermostuttaa. Pari kertaa otettiin ilman puomia ja sitten toimi taas puomin päälläkin. Naruporttia tein molemmista suunnista, vasemmalla ja oikealla kädellä. Miina on ihan varmaan tehnyt sitä ennenkin, sillä osasi ihan superhyvin! Alkuun kävin vain pysäyttelemässä lähelle porttia, nostin narun ja heiluttelin, koskettelin sillä Miinaa. Ei säikkynyt yhtään ja niin se portista läpimenokin onnistui mahtavasti.

Sitten siirryttiin raviin. Ravasin aina tehtävien välillä ja tein tehtävät käynnissä, jolloin niistä tulee hevoselle palkinto. Tää on joskus Hovilta aikoinaan opittua. :) Lopuksi unohdin muut esteet ja otin laukkoja, välillä puomin yli ja välillä uraa pitkin. Aloitin tapani mukaan vasemmasta - ja se oli mahtavaa! Nousi jopa peräkkäin pari vasenta laukkaa ja sitä sai painella ihan surutta kierrostolkulla. Vaikuttaa varmasti sekin, ettei kenttä ole enää jäinen eikä Miinan tarvitse varoa kaatumista. Sit vaihdettiin oikeeseen laukkaan - ja mikä pettymys. Se oliki sit vaikeempaa ja sain hinkata lähestymisiä puomille monet kerrat, ennen kuin olin tyytyväinen rauhalliseen vauhtiin ja ei-kolisevaan ylitykseen. Tästäkin huolimatta tosi onnistunut ratsastus!

syksyisissä trail-kilpailuissa ottamiani kuvia; sidepass puomin päällä ja naruportti

Maanantai - huono päivä

Maanantaina en ollut yhtä onnekas. Lunta oli tupruttanut varmaan läpi yön, sitä oli joka puolella about 20 senttiä - kenttä mukaanlukien. Miinaa alko samantien potuttaa kavioista lentelevät tilsat eikä saanut yhtään keskityttyä mihinkään. Vaihtelun vuoksi heitin tammalle päälle enkkukamat - kuolaimetkin - eikä se tuntunut juuri hermostuvan, vaikka se haava varmasti vielä on olemassa siellä kielessä. Länkkää olen siis mennyt kuolaimetta, sidepull-suitsilla, ihan siksikin, että lännensuitset meni rikki.

Kenttä oli siis ihanaa tilsapöperöä, jossa hevonen juuri ja juuri pysyi pystyssä. Ravissa tuli taas liikaa vauhtia ja laukkaa en uskaltanut ottaa kuin yhdellä pitkällä sivulla parit nostot. Niissäkin Miina olis mielellään lähtenyt kuumumaan, joten treeni jäi aika lyhyeksi ja käyntipainotteiseksi taivutteluksi vaan. Tunsin itseni alkuun kieltämättä vähän orvoksi koulusatulassa, jossa ei ookaan sitä valtavaa takakaarta tukemassa. Ei siitä kyllä haittaa ollut, sillä huomasin seuraavana päivänä taas länkkärillä ratsastaessani, että tukeudun ihan liikaa siihen takakaareen, mikä tuntuu vieläpä Miinaa hermostuttavan. Se pomppaa aina vauhdilla eteenpäin, jos sinne kaarta varten tupsahdan hetkeksikin.


Tiistai - huono päivä

Sitten oli vielä tiistai-iltapäivän treeni. Nyt kenttä oli taas ratsastuskunnossa ja luvassa jälleen länkkäritreeniä. Kenties tuulisen sään takia Miina oli tavallista säpäkämmällä tuulella ja säikkyi läpi tunnin aivan kaikkea mahdollista: lumikasoja ja tuttuja käveleviä ihmisiä muunmuassa... Tallin omistajan pojan kävellessä kentän ohi kotiin Miina rykäisi alkukäynneistä sellasen laukkaspurtin, että meinasin lentää tantereeseen. Onneksi tasapaino ja nopea ohjasote pelasti, ja tämän jälkeen pistin tamman hommiin, ettei keksisi enää tyhmyyksiä.

Tällä kertaa kokeilin vähän pleasure-tyyppistä harjottelua. Pleasure-kilpailuissa ratsastetaan ryhmässä uraa pitkin tuomarin huutelemia askellajeja. Tuomari voi huudella myös pysähdyksiä, peruutuksia ja suunnanvaihtoja. Tarkoitus on, että hevonen liikkuisi rennon ja miellyttävän näköisenä, eli mahdollisimman hitaasti, ja voittaja on se hevonen, jolla tuomari mieluiten haluaisi itse ratsastaa - tai näin olen jostain lukenut. Miinan kanssa tämä tarkoitti siis uraa pitkin ravailua, pyytäen päätä alas ja tahtia hitaammaksi. Tässä korostui myös uusi parempi istuntani, jolla yritin tahtia hidastaa ja kun se ei riittänyt, sitten ohjalla.

Raviin olin suht tyytyväinen, mutta sitten otettiin taas laukkaa. Laukkojen jälkeen mun oli tarkoitus palata tähän pleasure-harjoitukseen ja tuomaria kun ei ollut paikalla, mielivaltaisesti siis itse huutelin päässäni suunnanvaihdot ja siirtymiset. Tätä siis tein jo ravi-käynti -akselilla, ja piti laukassakin, mutta ei. Miina lähti taas, tiukasta tuntumasta huolimatta, viipottamaan hirveetä kyytiä ympäri kenttää uusia nopeusennätyksiä.. Tämä tapahtui molempiin suuntiin - tähän väliin täytyy taas hehkuttaa, että vasempia nousi enemmän oikein kuin väärin ja mentiin jopa ympyrällä! - ja lopulta tyydyin siihen, että sain hidastettua vauhdin edes normaalitasolle, enkä lähtenyt vaatimaan sitä hirmuhidasta pleasure-laukkaa, johon Miina tuskin on valmiskaan vielä.


Ja tulevaisuudessa...

Pääsiäinen tuo pienen tauon ratsasteluun, kun lähdetään käymään Kimmon vanhempien luona Porissa. Sunnuntaina on seuraavan kerran luvassa Miina-päivä ja minulle on lupautunut huimat kaksi valokuvaajaa mukaan ikuistamaan treenejä. :) Eli ens postauksessa pitäis olla vihdoin uusia kuvia mun ja Miinan menosta. Sillä välin otan vastaan postausideoita, kysymyksiä, kommentteja ja jos herää ideoita tuon sunnuntain ratsastuksen saralta (trailia olin ajatellut), sitäkin voi ehdotella suoraan kommentteihin tai hannapietilainen@windowslive.com.