Pienen kisun elämää

Päivitelläänpä välillä vähän Ninnin kuulumisia. Edellisen kerran kirjottelin, että elo on aika levotonta. Siitä se on vähän rauhoittunut. Takatassuihin on tullut ponnistusvoimaa lisää eikä enää tarvitse "käsivoimin" repiä itseään sohvaa (tai mun jalkaa) ylös, pomppu riittää! Tänä aamuna todistin uutta mahtavaa aluevaltausta, kun pikku Pinni kiipesi keittiötuolin selkänojalle ja loikkasi siitä korkealle työtasolle. Niilo tykkää siinä ikkunan ääressä hengailla ja pääsee ihan suoraan lattialta hyppäämään. Ninnillä ei vielä voimat riitä, mutta tasapaino kyllä! Pitäis niin saada kuva siitä kun se kiikkuu kaikki neljä tassua sillä kapealla tuolinkarmilla...

Ninni on todellinen seurakissa. Oli se sitten ihminen tai eläin, se on aina mukana ja mielellään nenä kiinni siinä mitä ikinä tehdäänkään. Niilon kanssa ne painii edelleen pari kertaa päivässä, ja joskus oon yllättänyt ne tuollaisesta hellästä syleilystä (meidän erittäin siistin eteisen lattialta..). Ne painihetket tosin tuntuu usein menevän niin, että Niiloa väsyttää eikä oikein kiinnosta, mut Ninnin on pakko mennä haastamaan riitaa. :D Sitten se saa nenilleen ja välillä Nipa yrittää rauhottaa kakaraa muuttamalla tappelun pesuhetkeksi, mutta eihän se tenava malta pysyä paikoillaan!

Lumisateella on parempi nauttia ulkoilmasta sisätiloissa.

Niilo on ollut siis aika rauhallinen, vähän vaan äkäinen kun ei aina jaksa tota tirppanaa. Viikko sitten olin hakemassa sitä sisään parvekkeelta, kun olin lähdössä ulos enkä voinut jättää sitä sinne tai ovea auki. Nipa oli eri mieltä ja pakeni mua ylätasanteelleen, missä otin sitä rauhallisesti kiinni nostaakseni syliin, mutta sainkin ärtyneen murahduksen ja verta vuotavan viillon käteeni. Tälläkin kertaa kollista näki, että se tajusi tehneensä väärin hermostuksissaan eikä sen jälkeen oo tullut ongelmia. Pitää vaan antaa seniorille oma tilansa ja rauhansa. 

Viikko sitten Ninni sai valjaat. Systerillä oli vuosia sitten kani, jonka jäämistöä nuo pupu- ja porkkanakuvioiset hämmingit ovat. Täällä on tosi huonot mahdollisuudet ulkoiluttaa kissaa, joten siihen tuskin lähdetään vaikka tuo valjaisiin tottuisikin. Lähinnä kissa-agilityä ja muita aktivointikursseja vähän mietiskelin, mutta todennäköisesti nekin jää ajatustasolle. Ninnille se varmasti sopii, sillä mikään iloinen yllätys ei tämä pakkopaita ollut. Tuurilla sain siitä kuvan aloillaan, normaalisti aina valjaat päälle saadessaan se kieppuu ja taistelee tietään ulos niistä kuin henkensä edestä.. Ehkä se ei sitten oo se meidän juttu. :) 

Tässä pätkä Ninnin ekasta valjaskokeilusta:

Ninni, tai kuten nykyään usein sitä kutsun, Pinni on nyt lähes neljä kuukautta vanha. Se on kasvanut hurjasti ja oppinut myös! Ei tarvitse montaa kertaa huhuilla sen nimeä, että kisu ilmestyy paikalle. Naksutellen kokeiltiin jo ihan yksinkertaisia juttuja, kuten just luoksetulo kutsuttaessa, sohvalle hyppäämistä käskystä ja takatassujen varaan nousemista. Ninni on kyllä nopea oppimaan! Oon palkannut sitä välillä luokse tulosta ja tv-tasolta poistumisesta heittelemällä kuivaraksuja, mistä se tykkää. Pöydiltä sitä saa välillä vielä komentaa pois ja toi tv-taso on nyt uus villitys. Oon jo kahdesti telkun katsomisen aikana joutunut kiinnittämään scart-piuhan uudelleen... Näihin kyllä tehoaa lähes aina napakka äänikäsky ja käsien yhteen läpsäytys, toisinaan pitää käydä henkilökohtaisesti siirtämässä kissaa soveliaampaan lokaatioon. 

Tässä siis tänään otettuja kuvia meidän kasvavasta naperosta:

Raajat pitenee ja väri muuttuu.

Varsinkin häntä on tuplannut mittansa!