Kuvapläjäys Miinailuista

tämä ja kaikki muut kuvat tässä postauksessa © Katja

Miinaan iski joku huonon onnen kierre. Se alkoi siitä jumituksesta, jonka takia on oltu käyntikuurilla pari viikkoa. Sen jälkeen ilmeni, että joudutaan perumaan näyttelyihin osallistuminen. Rokotukset ei riittäneetkään, just ja just. Olis tullut taas extrakalliiksi alkaa rokottelemaan heppaa kiireellä, joten nyt jäi sitten kaikki elokuulle suunnitellut kisat kokonaan menemättä. Länkkärit jätettiin väliin ihan rahan takia ja matkakisoihin ei oo mieltä lähteä, kun ei ole päässyt hevosta ratsastamaan kunnolla aikoihin. Itsehän en siis kisaa, vaan Päivi, mutta oon aina menossa mukana huoltotiiminä ja hovikuvaajana. :) 

No, sitten kengittäjä ilmoitti, että hän ei tule tälle uudelle tallille, kun se on niin kaukana. Siitä sit kiireellä etsimään uutta kenkääjää, joka toimii tällä alueella, on järkevä, järkevän hintainen, Miina tykkää siitä ja se suostuu kengittämään arabin. Yllättävää kyllä, just sellanen tyyppi löytyi. Miinan kenkäys meni viikolla liian pitkäksi, mutta saatiin sille kuitenkin aika sopivasti aika, kun ko. kenkääjä oli tulossa Majsaa kengittämään, niin Minski meni siinä samalla. Ehkä tässä vaiheessa meidän onni oli pikkuhiljaa kääntymässä. 

Kengitystä edeltävänä iltana lähin Miinalla maastoon. Kentällä pyörähdin sen verran, että testasin vähän käyntiä ja ravia, mikä tuntui jo huomattavasti paremmalta. Jäykkyys tuntui yhä, joten jätettiin kentällä hinkkailu ja lähettiin tekemään Nevaksen lenkkiä. Otettiin muutamat pätkät ravia, Miina oli ihan mahtavan rennolla tuulella, kentälläkin toimi kuin ajatus. Loppumatkasta poikkesin tieltä tarjotakseni tammalle vähän erilaista lihastreeniä ja samoiltiin mettässä jonkun matkaa. Annoin Miinan valita itse reittiä, se oli niin hauskasti oikein elementissään ja rämpi menemään pohdiskellen koko ajan, mistä ois helpoin mennä. Tielle palatessa valittiin yhdessä vähän huono reitti ja päädyttiin jonkun sammalkivikkohärdellin läpi rypemään. Hetken päästä Miinan käynti alkoi tuntua oudolta, joten hyppäsin alas kattomaan, ettei se loukannut itteensä äsken tai ainakaan onnu. Tattadaa, vasen etukenkä oli tiessään! Niinpä käveltiin maasta käsin tallille. Onneksi se lähti vasta nyt, en ois yhtään ihmetellyt jos ois jo aiemmin, sillä ne kengät oli hurjan löysällä kun kuntoon laittaessa ne kokeilin. Silloin mietin, että ei varmaan kantsi lähteä maastoon, mut äkkiähän se unohtui...

Kengitys sujui hirmu hyvin. Päivi piteli Miinaa, joka otti ihan lunkisti eikä yhtään repinyt jalkoja itelleen tai hölmöillyt mitään muutakaan. Päivillä oli koirat ja tyttärensä Emma mukana, niinpä suurimman osan kengitykseen menneestä ajasta istuin tallin käytävällä lapsi sylissäni mussuttamassa eväitä ja hyppimässä trampoliinilla. Olen kuulemma tosi huono hyppimään... Kenkääjä oli Päivin mukaan hitain mitä on nähnyt, mutta teki todella tarkkaa työtä, joten turha valittaa. Ja Miina tykkäsi tyypistä, mikä on tärkeintä. :)

Nyt Miinan käyntikuuri on aikalailla päätöksessään. Ollaan ravailtu tällä viikolla vähäsen ja tänään otettiin laukkaakin. Ei olis kyllä osannut sanoa että toi hevonen on ollut tosi jumissa, jos ei olis tiennyt! Mentiin ekaks maastoon ja käytiin tsekkaamassa tukkitie = paikallinen hanatusmesta. Leveä metsätie, joka jatkui ihan kilometritolkulla, ei edes jaksettu mennä loppuun asti. Mentiin pätkittäin kaikkia askellajeja ja Miina oli MAHTAVA! Muistellaan taaksepäin johonkin toukokuuhun, jolloin en uskaltanut maastoilla sillä about ollenkaan. Nyt painelen sillä yksinäni menemään vaikka mitä vauhteja eikä hirvitä yhtään! Ja käynnissä mennään aina pitkin ohjin oikein rennolla fiiliksellä. Tää on kyllä mun kesän ihan paras saavutus. :) 

Tukkitieltä löydettiin joku pienempi mettätie, jolle Miina oli oikein halukas lähtemään. Arvasin minne se johtaa, joten kokeiltiin sitä ja päästiin tekemään kiva pieni lenkki takasin tallille. Tie vei siis melko suoraan kohti Miinan kotilaidunta. Kun suunta muuttui taas tallia kohden, ei tamma enää ollutkaan niin innokas etenemään. 

Kentällä taivuttelin vielä käynnissä ja ravissa suht huolellisesti, ja ravissa tuntui liikkuvan tosi hyvin. Menin hetken ilman jalustimia ja laukatkin kokeilin molempiin suuntiin ilman. Tässä kohtaa jäykkyys näkyi ja tuntui selkeästi. Maastossa Miinan oli helppo hanattaa menemään suoraa tietä haluamaansa vauhtia, mutta kentällä pääty-ympyrän tekeminen tuntui olevan työn ja tuskan takana, niin jätettiin laukat yhteen nostoon per suunta.

 Tälläkin kertaa menin koulusatulalla ja enkkusuitsilla, kun se satula on niiiiiiiin ihana... Päivi löysi meille jonkun klassisen kouluratsastuksen opettajankin, että taitaa mennä tää mun Miinailu koulupainoitteiseksi ainakin joksikin aikaa. Pakko sitä on sit välillä laittaa länkkäkamppeet selkään ja kyhätä kenttä täyteen trail-esteitä. :) Mukavaa vaihtelua itse kullekin. 

Ja tähän loppuun pläjäytän näitä kuvia. Katja kaverinsa Jennien kanssa tuli yks kerta mua ja Miinaa kuvaamaan, kun meillä oli trail-/"leikkipäivä" kentällä. Tehtiin eka maastakäsin vähän trailia. Sidepassia, puomikujaa jne. Sitten tutustuttiin auton renkaaseen, johon olin sitonut löytämäni rikkinäisen liinan. Sitä vetelin pitkin kenttää ja Miina seuraili perässä. Kokeiltiin myös niin että rengas tulee Miinan perässä, mikä oli hitusen arveluttavaa aluksi. Muutoin Miinaa ei juurikaan koko hökötys kiinnostanut. Sitten pomppasin selkään ja tehtiin samat jutut sieltä käsin. 

Tota rengasjustkaa oon kokeillut reilu vuos sitten yhellä lännenratsastustunnilla Fredbackassa. Kovasti meille painotettiin, että kun ekaa kertaa kokeilee selästä käsin ÄLKÄÄ sitoko sitä narua nuppiin!!! Kiva yllätys kun hevonen pelästyykin eikä sitä saakaan sieltä perästä ihan heti pois... Hepat oli niin lunkeja renkulan suhteen, että lopputunnista ravailtiin peräkanaa pitkin kenttää. Yks hilas sitä perässään ja muut ratsukot hömpötteli perässä. 

Ens viikolla lupasin pitää Janetelle ja Miinalle sekä Irenelle ja Väiskille yhteisen western-tunnin. Molemmat on siis enkkuratsastajia ja Väiskiltä ei lännenkamojakaan löydy. Aattelin rakennella trail-rataa, mikä on ehkä se hauskin tapa tutustua länkkäriin - niin ratsastajalle kuin hevosellekin. :)

Kiitos Katjalle hienoista kuvista ja Jennielle avustuksesta renkaan kanssa! 

Kaarna ei ole välipala!

Sidepass

Kameralla oli jännä käsitys Miinan mittasuhteista...

HYI APUA. Selkeesti tarviin kuvia ennen kuin tajuan miten 

hirveellä tavalla liioittelen apuja sidepassia ratsastaessani...

Ja näitä kuvia oli PALJON...

Ensin myötäysharjoitus...

...sitten lepo.

Onneks en ratsasta aivan liian pitkällä ohjalla kädet ties missä asennossa...

Oisin halunnut et Miina ois ees vilkassu rengasta vähän, mut sen mielipide asiaan oli: "Zzz... Booring!"

Tässä kohtaa tuntu ettei Miina aivan ymmärtänyt mikä tän homman tarkoitus edes on.

Ja sitten loppuhuipennus...

Jee, me tehtiin se!