Klaarailukooste

Postaus sisältää minun, Kimmon, Aneten ja Mimosan ottamia kuvia. En ihan joka kuvan alle lähtenyt kirjottelemaan että mikä yksilö oli kenenkin käsialaa. :)

Klaaran kanssa on taas harpottu eteenpäin suurin askelin viimeiset pari viikkoa. Muutaman kerran oon sen kanssa palloillut, yksin tosin niin ei ole uusia kuvia. Pallon pomppiminen on vähän pelottavaa, muuten se saa hetkittäin liikahdella. Luulen että "pallo"-käsky alkaa olla pikkuhiljaa hallussa ja välillä poni innostuu ihan kuljettamaankin. Tämän lisäksi on tehty kaikennäköistä ratsuhommiin liittyen.


Peltoratsastelua porukalla

Lauran olotila tässä raskauden loppuvaiheessa on ollut niin kehno, ettei ole itse päässyt ollenkaan tallille. Viime viikolla mulla oli mukana nuoret reippaat tytöt, Lauran tytär Mimosa ja ponikoulusta tuttu kaverinsa Anette. Ratsastettiin kaikki kolme vuorollamme pienellä pellolla. Ei haluttu mennä kentälle, koska Klaara yhdistää sen työhön, mutta "maastossa" olemista ei niinkään, joten pellolla tuli vähemmän tappelua. Kolme ratsastajaa oli silti aika paljon nuorelle ponille, vaikka pidettiin taukoja välissä, ja jo toisen kyytiläisen kohdalla oli nähtävissä selvää väsymistä ja kiukuttelua. (Psst, huomatkaa kuvissa tyttöjen ostama uusi hieno satulahuopa!)

Anette halusi mennä tokana ja Mimosa vikana, niinpä minä menin taas ensimmäisenä Klaaran selkään. Käveltiin tallilenkki pellolle asti, tytöt vieressä ja minä selässä. Koko ajan poni oli mukavan reipas, ravipätkät oli energisiä, sopivasti vauhtia ja pari kertaa tultiin laukanneeksikin. Panin merkille, että Klaara nostelee molempia laukkoja, eli ei taida hirmu isoa puolieroa olla ainakaan toistaiseksi. (Useamman vuokrahepan kanssa tottunut siihen, että toinen laukka on huomattavasti vaikeampi, niinpä olen nyt iloinen!) Toisen hyvän laukkapätkän jälkeen tulin jo pois selästä, että muutkin pääsee ratsastamaan.

Tosiaan Aneten kanssa Klaaralla meni puolivälissä hommaa sukset ristiin. Rupesi lapa edellä jyräämään pusikkoihin tietyissä kohdissa ja jäi sinne vaan syömään, ihan sama mitä apuja ratsastaja yritti antaa. Anette laukkasi myös, tuli vähän pukkiakin mutta hienosti pysyi tyttö kyydissä. Mimosan kanssa ei poni enää jaksanut mennä, hädin tuskin raviakaan ja homma meni pitkälti siihen, että yritettiin saada Klaara vaan ravaamaan suoraan pikkupätkä, ei puskaan eikä kenenkään päälle. Onneksi ratsastaja pysyi rauhallisena ja ilmeestä päätellen myös hyväntuulisena. Lopuksi Mimosa ratsasti tallilenkkiä pitkin takaisin tallille, me käveltiin mukana. Tässä vielä videota mun ja Klaaran laukkapätkästä:

Maastoilua (melkein) yksin

Sunnuntaina oli tarkoitus mennä Mimosan kanssa, mutta hänelle tuli muuta menoa, joten lupasin pärjätä yksin. Pyysin kuitenkin Kimmon mukaan, ihan varmuuden vuoksi. Hoitaessa ötökät kiusasi ponia ihan hirveästi, hyvä kun kavioita sain vilkaistua ilman että ne osui muhun ei-halutulla tavalla. Kun iskin satulan selkään, koko eläin suurinpiirtein nukahti ja tais olla eka kerta, kun nousin Klaaran selkään ilman kenenkään apua! Sitä on aina ollut joku pitelemässä, kun on niin liukkaasti yleensä lähdössä. Nyt seisoi täydessä koomassa ja tuskin huomasi, että yhtäkkiä istuinkin jo satulassa.

Kerran Kimmo oli mukana, päätin lähteä maastoon. Kimmo käveli alkumatkan edellä, Klaara sai siitä riittävää itseluottamusta jatkaa eteenpäin vaikka jänskätti selvästi. Mentiin sama lenkki kuin kaksi viikkoa sitten Safin seurassa, joten semituttuja maisemia kuitenkin. Vajaa puolet lenkistä uskallettiin mennä edeltä ja ravailtiinkin itsekseen mukavan rentoja, rauhallisia pätkiä hiljaisella metsätiellä. Asfalttitiellä Kimmo tuli varmuuden vuoksi taluttamaan, vaikka todennäköisesti se jota eniten siinä kohtaa pelotti, oli Kimmo. Se on tallilla ollut mukana joitakin kertoja, osaa taluttaa hevosta ja näin, mutta itseluottamusta niiden käsittelyyn puuttuu, kun ei ole kunnolla kokemusta. Ilmeisesti se koko ja voima pelottaa, ja siinä taluttaessakin ihmetteli että mitä hän muka voi asialle tehdä, jos Klaara yhtäkkiä hermostuu. Mutta ajauduin aiheesta. Selvittiin sekin kohta todella rauhallisesti ja koko lenkistä jäi hirmu hyvä fiilis.

Itsenäistä ratsastusta

Sen luottavaisen tunteen pohjalta uskalsin eilen lähteä ratsastamaan Klaaraa ensimmäistä kertaa aivan yksin. Menin tarkoituksella illalla, jolloin tallilla varmasti on porukkaa, jos sattuisin apua tarvitsemaan. Tällä kertaa harjatessa Klaara taas koomaili, mutta kun sai satulan selkään ja riimun kaulalle, alkoi sirkus. Ilmeisesti hän on täysin voittamaton, kun se riimu on kaulalla ja hän voi tehdä ihan mitä vaan, pyöriä vaikka ympyrää niissä naruissa, niin että satula roikkuu ilmassa martingaalin piuhoista ja ne loput piuhat on aivan miten sattuu sen elukan kaulan ympärillä... Tämän kaoottisen tilanteen sain onneksi pelastettua jämäkällä komennolla, ja aika pian ponikin tajusi, että nyt ei tosiaankaan saa liikkua edes millimetriä, tai muuten. Ja varusteet, luojan kiitos, säilyivät ehjinä sekoilusta huolimatta. Täytynee jatkossa pistää se riimu takasin päähän siihen suitsien päälle heti kun suitset on päässä, sillä toi rumba alkoi vasta kun poistuin pään vierestä fiksaamaan sitä martsaria kiinni satulavyöhön = poni oli "vapaa" tekemään mitä lystää.

Eli saattoi olla vähän hapan maku suussa, kun selkään pääsin - taas ilman avustajaa, hyvä poni :) - eikä Klaaran itsepäisyys hävinnyt ratsastaessa mihinkään. Alkuverkaksi mentiin tallilenkki, iiihan yksin. Aika hyvin se jo luottaa ratsastajaan, mutta ei ihan täysin. Vähän piti säpsähdellä, esim. tuttua hiekkakasaa, josta se on mennyt tuhat kertaa ylikin. Ja sitten oli se vene, jonka joku oli siirtänyt hänen reittinsä varrelle ja sitä oli pakko väistää, mielellään viiden ellei kymmenen metrin päähän, jotta päästiin turvallisesti ohi.

Kentällä ratsastin yksinkertaisesti ravia pääty-ympyrällä. Ja joka kierros kävin uudestaan keskustelun siitä, tarvitseeko siinä ympyrällä oikeastaan olla vai voisiko livetä lapa edellä muualle. Vasempaan kierrokseen tästä taisteltiin niin kauan, että Klaara ravasi sen ympyrän punkematta yhtään ja sitten sai kävellä. Oikeaan kierrokseen siirryttäessä poni oli jo väsyttänyt itsensä, ja vaikka punkeminen oli vähäisempää, en saanut ratsuani liikkumaan kokonaista kierrosta ravissa sitten millään. Niinpä keskusteltiin sitten siitä, ja lopulta sellainenkin onnistunut kierros tuli. Sen jälkeen käveltiin hetki uralla ja voitiin hyvillä mielin lähteä tekemään tallilenkki uudestaan, eri suuntaan. Vene oli edelleenkin valmiina hyökkäämään hetkellä millä hyvänsä, mutta vaati vain sen viitisen metriä väistöliikettä tällä kertaa. Hiekkatiellä ravaaminen oli paljon kivempaa kuin kentällä ja tietenkin Klaara jopa tarjosi sitä. Kun sais sen ponin motivaation kentällä kohilleen, olis aika super.

Että näin me edistytään päivä päivältä ja nyt ollaan jo siinä pisteessä, että voin tota heppaa ihan oikeasti vuokrata, itsenäisesti, ja ratsastaa kentällä tai maastossa, päivästä riippuen joskus jopa kaikkia askellajeja. :)