24. toukokuuta 2015

Varsakuvafiilistelyä

Sunnuntai oli tällä viikolla ainoa päivä, jolloin minulla ei ollut mitään ohjelmaa suunniteltuna, niinpä laitoin ajan kulumaan testaamalla uusia Lightroom-presettejä viime kesäisiin kuviin. Osa preseteistä tuli isossa valokuvausaiheisessa paketissa, minkä ostin syksyllä 5daydeal.com:sta ja osan latasin ilmaiseksi mm. shuttersweets.com, presetpro.com.

En ole aikaisemmin juuri presettejä käyttänyt, vaan säätänyt aina kutakin kuvaa (tuntitolkulla) alusta loppuun itse. Presetit nopeuttavat hommaa huomattavasti, vaikka useimmiten niitäkin täytyy hieman hienosäätää, jotta ne kuvaan istuvat miellyttävästi. Oli kiinnostavaa tutkailla, mihin kuvaan millainenkin värimaailma parhaiten taipuu. Mikä sopi yhteen kuvaan, saattoi näyttää toisessa ihan hirveältä. Jotkut presetit toimivat sellaisenaan, toisia muuntelin enemmänkin oman maun suuntaan.

Valitsin tähän harjoitteluun kuva-arkistoistani ennennäkemättömiä tamma ja varsa -kuvia viimevuoden kesäkuulta, jolloin aloittelin leiriavustajan uraani Tuiken tallilla. Näillä ajattelin pohjustaa tunnelmaa tulevalle kesälle, josta melko suuren osan aion viettää, missäpä muualla. :) Malleina siis irlannincobit Farland Princess "Sanni" ja varsansa Ardans Diamond "Timantti".


Mikä / mitkä kuvat ovat eniten mieleesi ja miksi?
Arvostan kovasti kaikkea mahdollista palautetta! :)


1

2

3

4

5

6

7

8

9

10

11

12

13

14

15

16

17


12 kommenttia:

  1. Tosi kivoja!

    Mä ehkä eniten pidin tästä numerosta 10, ihan tuon värimaailman takia. Se erottuu kivasti joukosta ja vaalea varsa vihreässä "kuvassa" näyttää omaan silmään todella hienolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hauskaa, että sille kuvalle löytyi heti tykkääjä. Itse jotenkin ajattelin, että se on liian outo... Mutta ei sitten ollutkaan. :)

      Poista
  2. Kolmonen, koska tunnelma. Nelonen, koska sävy ja varsa niin tomerana! Ja seiska, koska ihanan taiteellinen ja rauhallinen kuva. Vois vaikka seinälle laittaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista ja kattavista perusteluista! Samaa mieltä. :)

      Poista
  3. 6, 9 ja 12 oli eniten mun lempparit. Tykkäsin noista ihanan kesäisen lämpimistä sävyistä - ne sopivat näihin parhaiten! 12 on vaan jotenkin pysäyttävä ja noi korvakarvat... :b pieni vanha mies vissiinkin! Ja no myös 14 ehkä samasta syystä kuin 12.

    VastaaPoista
  4. Wau mitä kuvia! Itse pidin eniten kuvista 2, 3 ja 4. Niissä oli tunnelmat kohdillaan, jotankin utuisia ja fantasiamaisia sekä harmonisia. :)

    VastaaPoista
  5. 4,7,10,11,12 ja 14 iskivät heti omiin silmiin. Kauniita, jotenkin taianomaisia ja harmonisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Siinähän tuli monta (omaakin) suosikkia. :) Kuvan 11 laitoinkin omalle tietokoneelle työpöydän taustakuvaksi. Toimii!

      Poista
  6. 1 koska ihana kuva, parhaita tamma-varsakuvia mun mielestä nää missä varsa on maitobaarin ääressä 2 koska niin sympaattinen kuva 3 koska ihana tunnelma ja 4 koska ihanan päättäväisen näköinen varsa

    VastaaPoista
  7. 1 koska ihana kuva, parhaita tamma-varsakuvia mun mielestä nää missä varsa on maitobaarin ääressä 2 koska niin sympaattinen kuva 3 koska ihana tunnelma ja 4 koska ihanan päättäväisen näköinen varsa

    VastaaPoista

Kommentit ja kehitysideat otetaan aina ilolla vastaan! :)