5. huhtikuuta 2014

Oivalluksia

Viime aikoina on tuntunut, ettei yksittäisestä tallipäivästä saa kokonaista postausta aikaiseksi. Niinpä ymppäilen yhteen mieleen painuneita hetkiä sekä myllertäneitä ajatuksia viimeisten viikkojen varrelta.

~ ~ ~

Maastossa taluttelun ohella suurimmassa suosiossa on meillä ollut liberty work. Päivästä riippuen työskentelyn laatu (lue: Ystävän mielentila ja/tai mun mielentilan vaikutus sen mielentilaan) on vaihdellut laidasta laitaan. Pari kertaa olen todistanut sellaista rallittelua ja mielenosoituksellista hirnuntajuoksua pukeilla ja ilman, että olen ihmetellyt miten koko tamma pysyy pystyssä. Vastapainoksi oli sellainenkin päivä, jolloin en meinannut saada laiskanoloista arabia edes raviin. Se kerta yllätti minut positiivisesti, ja oli ensimmäinen, jolloin Ystävä todella jäi ravaamaan ja jopa laukkaamaan mun ympärilleni ympyrälle, huolimatta suuren kentän suomista mahdollisuuksista mennä minne huvittaa.

Olen saanut Ystävästä sellaisen kuvan, ettei se oikein tykkää läheisyydestä ja lääppimisestä. Toisen vuokraajan mukaan se jostain syystä "esittää" näin, vaikka oikeasti nauttii mm. shiatsusta. Todettiin yhdessä, että viime aikoina Ystävä on ollut erilainen kuin ennen, uskaltanut vähän ruveta näyttämään niitä tunteitaan.

Huomasin tämän yhdellä liberty-kerralla, kun Ystävä suostui ns. join uppiin ja otti pari askelta minua kohti, jääden parin metrin päähän seisomaan. Normaalisti tässä tilanteessa menen sitä vastaan ja palkitsen rapsutuksin sekä paikallaanololla. Aloin kuitenkin ajatella, ettei se ehkä ole Ystävän haluama palkinto. Minä joka kovasti tykkään läheisyydestä ja hellyydenosoituksista, päätin kerrankin hyväksyä ystäväni tarpeet ja hillitä itseni. Niinpä jäin niille sijoilleni, käänsin sille selkäni ja kyykistyin maahan hengittelemään.

Koitin olla itse rento, nauttia siitä hetkestä, ehkä se välittyisi hevosellekin. Hetken päästä kuulin askelia. Sitten tunsin turvan kevyen töytäisyn takaraivossani. En noussut heti ylös, käännyin vain katsomaan ja juttelemaan Ystävälle. "Ai et halunnutkaan olla yksin? Tosi kiva kun tulit." Noustuani seisomaan sain suorittaa melkein rutiiniksi muodostuneen rapsutteluhetken - laitan Ystävälle aina naruriimun päähän vaikka irtona toimittaisiinkin ja se tuntuu hänen herkkää hipiäänsä kovasti kutittavan. Päästä siis pitää rapsuttaa ja sellainen läheisyys on Ystävälle selvästi mieluisaa. Voisihan se rapsuttaa itseään vaikka aidantolppaan, mutta joka kerta valitsee minut. Se pistää hymyilyttämään.

~ ~ ~

Olen ollut nyt lähes kolme kuukautta ratsastamatta, eikä revähtänyt reisilihakseni osoita vieläkään parantumisen merkkejä. On ollut hetkiä, jolloin olen itkenyt tämän takia, ollut tosissani vihainen ja surullinen. Ratsastus on ollut mulle todella tärkeä henkireikä, enemmän elämäntapa kuin harrastus, ja ilman sitä olo on tuntunut niin lohduttomalta. Kaikesta tästä huolimatta lopulta ymmärsin, että tämä on parasta mitä minun ja Ystävän suhteelle olisi voinut tapahtua. Todellinen ystävyys hevosen kanssa on niin paljon muuta kuin pelkkää ratsastusta - se syntyy ihan ilman satuloita ja suitsia.

Viime vuosina olen pikkuhiljaa ymmärtänyt maastakäsittelyn tärkeyden ja sen luomat mahdollisuudet, mutta nyt se aukesi minulle ihan uudella tavalla. En olisi oma-aloitteisesti pystynyt luopumaan ratsastuksesta näin pitkäksi aikaa, kohtalon piti puuttua peliin ja hyvä niin. Vamma on sen verran pieni, ettei se estänyt minua käymästä tallilla tekemässä kaikkea muuta kuin ratsastusta. Sitten vasta tajusin, ettei se henkireikäni ole pelkkä ratsastus vaan hevosen läsnäolo. Olen ollut onnellinen rennosta kävelyretkestä metsätiellä, rohkeasta askeleesta jumppapalloa kohti, minuun päin kääntyneestä sisäkorvasta, hörinästä kun kävelen tarhalle..

Vaikka edelleen haluan ratsastaa ja odotan kuin kuuta nousevaa että siihen taas pystyn, olen nyt enemmän kuin ratsastaja. Ymmärrän päivä päivältä Ystävää paremmin ja haluan olla sille niin hyvä ihminen, kuin suinkin voin. Siksi tulemme varmasti viettämään paljon aikaa yhdessä, kaikki kuusi jalkaa maan pinnalla.


8 kommenttia:

  1. Moikka! Oon lukenut jonkun aikaa blogiasi ja tykkään kovasti. Oon kiinnostunut maastakäsittelystä ja jonkun verran sitä tehnytkin oman ruunan kanssa. Tämä ruuna juoksee nätisti aina ympärilläni ja vaihtaa suuntaa pyynnöstä ja askellajeja. Mites toimin tämän kanssa kun lopetan tämän juoksutuksen? Tänään vaan pyysin sen seisahtumaan ja se seisoi siinä ympyräuralla ja menin sen luokse ja taputin sitä ja pyysin sen seuraamaan minua käynnissä. Olisiko minun pitänyt pyytää se luokseni tai vaan lähteä kävelemään ja katsoa tuleeko se perässä vai mennä juuri selin siihen ja odottaa että se tulee luokseni? Hankalaa kun aina tiedä mitä pitäisi tehdä :D

    Tämä seuraa, väistää ja lähtee liikkeelle hyvin pyynnöstä mutta jos pyydän sitä tulemaan "pelottavaan päätyyn" se helposti menee kauemmas ja jää sinne odottamaan minua. Pitäisikö minun namejen avulla houkutella se mukanani sinne päätyyn vai mitenkä? Normaalisti en ole nameja käyttänyt, olen kehunut äänellä tai silityksellä. Tuli nyt tämmöinen kilometrikommentti taas mutta toivottavasti sait selkoa mun sepostuksesta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, kiva että oot tykännyt. :)

      Liberty workissa on tyylejä yhtä monta kuin on tekijöitä, eli yhtä oikeaa tapaa ei ole. Voit toimia juuri noin kuten toimit tai sitten kokeilla, tulisiko hevonen luoksesi.

      Monty Robertsin kirjoista löydät hyvin pikkutarkan tyylin kutsua hevonen luokse. Itse olen suurpiirteisempi, joskus ihan luoksetulon ajattelu riittää. Voit kokeilla ojentaa kätesi hevosta kohti, peruuttaa poispäin, kääntyä selin hevoseen nähden, kyykistyä jne. Ehkä tärkeintä kuitenkin on, että sun luokse on mukava tulla. Jos olet jännittynyt, hevonen aistii sen eikä todennäköisesti halua silloin lähestyä. Kuten tekstissä selitin, koitan join upissa hengittää syvään ulos, rentoutan koko kehon, vähän lysähdän kasaan ja saatan silmätkin sulkea tai haukotella. Se kertoo hevoselle, että nyt on meillä molemmilla lepohetki ja se saattaa hyvinkin haluta tulla huilimaan kanssasi. :)

      Lähtisin etenemään tuonne päätyyn hyvin pienin askelin. Pysähtyisin ennen kuin hevonen aikoo pysähtyä (helpommin sanottu kuin tehty :), välillä tulisin kokonaan pois päädyn läheisyydestä (=isompi palkinto) ja sitten uudestaan, taas pari askelta pidemmälle kuin viimeksi. Lopettaisin hyvään suoritukseen, ekalla kerralla ei kannata edes olettaa että mentäisiin loppuun asti. Kokeilisin palkita ainakin alkuun ilman ruokaa ja katsoisin mihin se riittää.

      Olisi kiva kuulla, oliko näistä ajatuksista apua. :) Sulla ei vissiin omaa blogia ole..?

      Poista
    2. Jäi vielä se sanomatta tuosta join upista, että jos hevonen seisoo vaan aloillaan eikä tule luokse, olen mennyt vastaan. Mutta jos se lähtee kävelemään omaan suuntaansa, olen jatkanut irtojuoksutusta, ja kokeillut hetken päästä uudestaan.

      Poista
  2. Ei oo toistaiseksi omaa blogia. Kiitos kovasti neuvoista! Välillä kun itekseen tusaa ei aina tiedä mikä menee vikaan. Täällä Pohjoisessa niin vähän mitään klinikoita tms mihin voisi mennä oppia itseensä imemään. Heppa tulee kiltisti luokse paitsi tuonne "ihna päätyyn" oon yleensä ojentanut hieman kättä ja kutsunut. Oon ehkä liiankin hyvässä ryhdissä reippaana tuossa kun kutsun. Ehkä pitäisi hieman juuri rentoutua ja haukotella etenkin sinne ihna päätyyn päätyyn jos koitan jossain välissä kutsua. Ehkä kuitenkin ensin koitan saada sen seuraamaan mua sinne ennen kutsuntojen aloitusta. Mitä hevonen muuten viestii kun katsoo sillee ihan pää suorana mua kohti kun juoksee mun ympärillä? Pää melko korkealla ja korvat hörössä tätä tehdessään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohjoisen klinikoista tuli äkkiseltään mieleen, että ainakin Noora Ehnqvist ja Piet Nibbelink on tulossa kesällä kurssittamaan Rovaniemelle ja Ouluun. Jos vaikka toinen niistä ois yhtään lähellä teitä..? Googlettamalla selviää enemmän, jos eivät oo sulle ennestään tuttuja tyyppejä.

      Kannattaa tehdä siitä ikävästä päädystä kiva paikka. Siellä aina levätään, rapsutellaan ja jos ne herkut sallit niin syödään. :) Muualla kentällä tehdään töitä.

      Hmm, tuo onkin hyvä kysymys. Siis juoksee eteenpäin, mutta katsoo sivulle päin suoraan sinuun? Kuulostaa aika akrobaattiselta kaverilta. :D Liittyykö siihen muita eleitä, ääntelyä? Vai ihan vaan rauhassa juoksee ja katsoo? Osaatko sanoa millaisina hetkinä se sitä tekee (juuri ennen pysähdystä, liikkeelle lähtiessä tms)?

      Jos Ystävä katsoo mua pää korkealla, se on yleensä sellainen mulkaisu, jonka jälkeen lähtee protestilaukkahanatus. Tai tämmöisen hanatuksen jälkeen pysähtyy ja jää tuijottamaan mua dramaattisesti, kovaan ääneen pärskähtäen. Eli ainakin Ystävän kohdalla se on enemmän tai vähemmän mielenosoituksellista. Pää suunnilleen sään korkeudella ja korvat hörössä on ihan normaalia ystävällistä uteliaisuutta, mutta ei se kyllä juostessaan sitä tee.

      Poista
  3. Pohjoinen taisi nyt mennä iteltä väärin :D Pohjois-Savossa siis vaikutan. Joo ei mitään ääntelyä oo ja saattaa ihan laukatessa ympyrällä kääntää pään suoraan mua kohti. Notkea rotta :D Pitää nyt sitkeästi siedättää sitä tohon inho päätyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, no sinnepäin en ihan heti osaa sanoa täntyyppistä koulutusta.

      Aika jännä. Toivottavasti josku selviää, miksi hän haluaa sinua katsella noin intensiivisesti kesken töiden. :)

      Poista
  4. Niimpä, tosi erikoinen tapa. Saattaa joskus ihan narun kanssa juoksuttaessakin tehdä tuota. Kyllä toi maastakäsintyö vie voimat heposesta. Oli tänään alla suorastaan vetelä elukka vaikka yleensä tuo semmoinen pörhelö.

    VastaaPoista

Kommentit ja kehitysideat otetaan aina ilolla vastaan! :)