21. lokakuuta 2013

Muotokuvia koirista

Jos joku sitä vielä muistaa, kirjoitin muistaakseni jopa tämän vuoden puolella eräässä haastepostauksessa, että en ole koiraihminen. Syyslomaviikon aikana löysin itseni valokuvaamasta viitenä päivänä, joista neljänä kuvasin koiria. Oho. Hoitokoirien myötä näistä eläimistä on tullut minulle tutumpia ja sitä kautta myös kiinnostavampia kuvauskohteina.

Kun puhutaan muotokuvista, perinteinen ajatus on valokuva ihmisestä. Tai jos mennään ihan muotokuvan alkulähteille, niin maalauksesta ihmisestä. Joka tapauksessa muotokuvan tarkoitus on esittää olennaisimmat piirteet kuvattavasta henkilöstä, persoonaa, taustaa, ammattia jne. Joku aika sitten katselin netistä liveluentoa, jossa amerikkalainen muotokuvaaja kertoi miten on itse soveltanut tästä perinteisestä muotokuvauksesta omaa tyyliään ja mitä kaikkia kikkoja voi muotokuvia tehdessä käyttää. Näistä riemastuneena olen itsekin innostunut enemmän ajatuksesta kuvata ihmisiä, mutta kuten sanoin, viime viikolla kuvasin koiria ja näistä Maisan ja Tillyn näpsyistä tuli hyvinkin muotokuvamaisia minun makuuni. Tytöt ovat vakituisia hoitokoiriani, joista kerroin vähän perusinfoa tässä postauksessa.

Tuleeko kuvista esiin koirien persoona, elämäntyyli, jotain muuta..? 
Millaisina koirina sinä näet Maisan ja Tillyn?

Tunnistusvinkki: 
Ensimmäisessä kuvassa Maisa vasemmalla ja Tilly oikealla.

















2 kommenttia:

  1. Viides kuva ylhäältä katsottuna, joka on siis Tillyn muotokuva, on ihan ehdoton suosikkini näistä! Mielestäni se on todella onnistunut joka suhteessa, sitä katsoessa tulee ihan zen-fiilis. :D Kuvan perusteella arvelisin Tillyn olevan rauhallinen ja lupsakka tapaus, joka ei korviaan turhasta lotkauta. Maisa taas vaikuttaa aktiivisemmalta, mutta osannee rauhoittua tarpeen vaatiessa. Muutamassa Maisa-kuvassa häiritsi hieman se, että ne oli otettu yläviistosta. Ei sillä, että pikkukoirat olisi mitään helppoja kuvattavia, itsekin olen joskus pienemmistä koirista räpsinyt kuvia, ja varsinkaan jos ovat liikkuvaisempaa sorttia. Mutta kaikenkaikkiaan oikein kivoja kuvia ja niitä oli oikein kiva katsella. (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Jotenkin tykkään itse samasta kuvasta tosi paljon, ja kyllä, Tilly on hyvinkin zen- tyyppi. :) Suhtautuu suurella rakkaudella kaikkiin häntä rapsuttaneisiin ihmisiin - tai niihin jotka hänen silmiinsä näyttävät siltä että saattaisivat rapsuttaa. Maisa puolestaan on vähän arempi, mutta myös iloinen ja ystävällinen persoona. Ja kuten huomasit, haastavampi kuvattava. Itsekin koitan sitä koirien ja kissojen kanssa yleensä välttää, että kuvaisin siitä tyypillisimmästä perspektiivistä, eli yläviistosta. Silti haen kuvaustilanteessa vaihtelua liikkumalla itse ja tällä kertaa parhaiten onnistui enemmän noita ylempää kuvattuja versioita.

      Poista

Kommentit ja kehitysideat otetaan aina ilolla vastaan! :)