20. syyskuuta 2013

Facebook & kiinnostavia blogeja


Tänään sain aikaiseksi sen, mitä olin jo kuukausia pohtinut. Nyt on luotu blogille oma facebook-sivunsa, jonka kautta pystytte myös, niin ystäväni kuin muut lukijani, seuraamaan mitä blogiin postaan. Saatan välillä päivittää facebookissa etukäteen jotain uutta tietoa tapahtuneista asioista ja kokemistani oivalluksista, joista on postaus tulossa, sekä myös sellaisia lyhyempiä mietteitä mistä ei kokonaista postausta välttämättä saisi, mutta koen mielekkääksi jakaa ajatuksen teidän kanssanne. :)

Mukaan pääset tykkäämällä:




Tässä samalla haluan suositella kahta hiljattain löytämääni blogia. Näille yhteistä on tietenkin hevoset ja se, että molempia kirjoittaa todella taitava, kokenut hevosihminen, jonka kirjoituksia on minusta ollut erittäin mielenkiintoista ja mieltä avartavaa lukea.

Leo Leijonansydän kertoo hevoselämästä Kaliforniassa, miten siellä valtavirran seassa pärjää vähän eri tavalla ajatteleva hevosihminen. Minulle hienointa tässä blogissa oli selkeä tyyli, helppolukuisuus ja varsinkin postausten aiheet. Kirjoittajan mietteet oli lähes joka sanaa myöten kuin omasta päästäni. Tällaisia tuttavuuksia on aina mahtavaa löytää enkä malta odottaa seuraavaa tekstiä!

Hevosen koulutusta oppimassa on Klaaran omistajan Lauran hiljattain aloittama blogi. Lauralla myös on hyvä tyyli kirjoittaa ja esittää asiat selkeästi. Postaukset luettuani oivalsin taas uusia asioita, joita voin ponin kanssa toimiessani kehittää. Blogi kertoo tietenkin Klaaran edistymisestä ratsukoulutuksessaan, joten nyt tästä ponipersoonasta voi siis lukea kahdesta eri näkökulmasta.


2 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä Leijonasydämeen, on kiinnostava, ja linkityksestä omaani!

    VastaaPoista

Kommentit ja kehitysideat otetaan aina ilolla vastaan! :)