25. kesäkuuta 2012

Itseluottamusta koulusatulasta


Jos joku olisi mulle etukäteen sanonut, että parin ratsastuskerran jälkeen rakastun täysillä koulusatulaan, olisin nauranut tyypin pihalle. Minä, koulusatulaan? Maailman tylsin asia. Loppujen lopuksi se ei oo niin ihmeellistä. Jos miettii mun ratsastushistoriaani, niitä vuosia kun oon enkkua mennyt ja vertaa vuosiin joina oon keskittynyt länkkäriin, jälkimmäisiä on lähes kolme kertaa vähemmän. Vaikka kuinka haluan, yritän ja opettelen koko ajan kehittymään paremmaksi lännenratsastajaksi, on mulla sen verran vahva enkkutausta, että väkisinkin puskee välillä koulutunneilla opitut avut päälle.

Ja se mikä tekee suurimman eron, on varusteet. Sama hevonen, sama ratsastaja, eri satula ja suitset. Lännenkamoissa pistää silmään mun kehonhallinnan puute. Penkissä on paljon tilaa istunnalle lähteä huitelemaan mihin sattuu ja ohjat luisuu käsistä välillä pidemmiksi ja hetken päästä kerin niitä taas lyhyemmälle - kunnes myötään liikaa ja joudun pian taas lyhentämään. Tässä on siis syy, miksi Miina ryntäilee mulla laukassa ja miksi en sillä nyt ole laukkaillut, sillä itseä alkoi jo hirvittää se meno.

Koulusatulassa, enkkuohjat kädessä on tilanne aivan toinen. Satulassa on vain yksi kohta istua, ja ohjat pysyy paremmin käsissä, kun asennoidun automaattisesti ratsastamaan enkkutyylillä. Tuntuma on selkeä, pysyy samana ja hevonenkin alkaa taipua ihan eri tavalla ja hakeutua muotoon. Lisäksi juuri tämä satula on länkkäriä huomattavasti ohuempi, huovista puhumattakaan, jolloin Miinaa voi ratsastaa vieläkin tarkemmin pelkällä istunnalla.

 Selvennykseksi vielä, mulla on tällä hetkellä meneillään westernlakko. Ratsastan Miinalla pelkästään koulua noin kuukauden ajan. Esteet jätän pois ihan siksi, että en ole varma kuski eikä Miina varma hyppääjä ja ruumiit on aika todennäköinen lopputulos, jos lähden yrittämään, varsinkin ilman ohjausta. Tässä välissä tuun käymään länkkäritunneilla muilla hevosilla, jotka toivottavasti auttaa mua parantamaan istuntaa ja selkeyttämään apuja. Katellaan sitten heinäkuun puolivälin jälkeen miltä se länkkäri Miinan kanssa maistuu. :)

Viikonloppuna ratsastin Miinan kahtena päivänä aika samankaltaisin tehtävin. Jotenkin tuppaa kouluratsastuksen suhteen mielikuvitus loppumaan kesken, lisäksi oon huono keskittymään yhden asian hinkkaamiseen pitkäksi aikaa - mikä ei ehkä Miinan kanssa haittaa, sillä se taitaa olla vähän samanlainen - joten tunnin aikana ehdin kokeilla vähän yhtä sun toista kumpanakin päivänä.

meistä ei oo vielä yhtään kuvaa enkkukamoilla, vanhaa matskua tämäkin :c

Alkuun tein käynnissä pysähdykset jokaisen kirjaimen kohdalla, L:ssä ja C:ssä peruutukset. Tätä jatkoin ravissa niin, että muissa kirjaimissa tuli käyntiin siirtyminen ja L:ssä ja C:ssä pysähdys. Sitten jatkettiin ihan perus pohkeenväistöllä, käynnissä ja ravissa, ja jonkun matkaa kokeilin ravailla ilman jalustimia. Aluksi pompin kyydissä kuin perunasäkki ja ajatukset oli luokkaa: "Apua mä en pysy täällä.. avaa lonkkaa, ristiselkä joustaa.. ei, ei se auta!" Sitten keksin jostain, että huijaan itseäni. Kuvittelin, että mulla on jalustimet jalassa ja "laskin painon" näille mielikuvitusjalustimille. Yhtäkkiä istunta korjaantui ja hetken päästä en edes muistanut ratsastavani ilman jalustimia. Sain itseni keskittymään ihan muuhun ja istunta tuli siinä sivussa. Pysähdykset suoraan ravista onnistui ihan huippuhyvin, kun laskin enemmän painoa jalustimille. Se pieni liike sai mun istunnan tekemään jotain ja Miina pysähtyi. Hienoja oivaltamisen hetkiä, ja tässä korostuu se miten paljon sillä on väliä, mitä ratsastaessa ajattelee! Pari kertaa oon pudonnut juuri siksi, että ajattelen putoavani ja kroppa jännittää itsensä niin, että ei jää muita vaihtoehtoja kuin hetken päästä kömpiä ylös hiekasta.

Tempon vaihtelut on mun lempijuttuja koulussa ja niitä tein molempina päivinä. Ekana päivänä ravissa ja toisena käynnissä sekä laukassa. Käynnissä Miinalle riitti, että kävelen istuinluilla sen mukana haluamaani tahtia. Reippailla liikkeillä sain hevosen astelemaan pidempää askelta ja muuttumalla oikein tahmaiseksi askel lyheni huomattavasti. Laukassa homma ei ollut yhtä helppo. Miinalla on toistaiseksi kaksi laukan tahtia, joita se tykkää esittää: reipas ja täysii. Niinpä tyydyin reippaaseen, kokeilin pari kertaa vielä reippaampaa, mutta yritin keskittyä enemmän löytämään sen unenomaisen hitaan pleasure-laukan sieltä jostakin. Sitä tuli hyvin pieniä pätkiä, jotka saattoivat usein loppua raviin. Tähän olin tyytyväinen, sillä olin ylipäänsä laukannut Miinalla - pelkäämättä! Pääsin pitkästä aikaa työstämään laukkaa ihan kunnolla uralla ja ympyröillä, eikä puhettakaan että tamma olisi lähtenyt sinkoilemaan. Se kulki hetkittäin jopa muodossa! Molempina päivinä fiilis oli ihan super, vaikka vääriäkin nousi ja oikea laukka oli yhä tahmea nostaa. Mut sitten kun se laukka nousi... Ei sitä ois halunnut lopettaa. :) Toivottavasti tuo koulusatula auttaa mut vielä takaisin länkkäpenkkiin, sellaisena ratsastajana jonka Miina ansaitsee.

4 kommenttia:

  1. Tämmöiseltä harrastelijalta menee todennäköisesti vuosia, että istuu länkkäpenkissä yhtä kotonaan kuin koulusatulassa tai ilman. Kun ratsastan ohjat 'kädessä', musta aina tuntuu että MÄ olen ohjan ja pohkeen välissä - enemmän kuin hevonen. Eli silloin istuntani on rento ja luontainen. Kun ohjat tippuu ja hevosen muoto madaltuu, alkaa heinämiesheilunta. Yhtäkkiä kroppa tuntuu liian pitkältä lipputangolta, joka ei saa tukea oikein mistään. Ratsastuspilates auttaa parantamaan sitä keskivartalon tuen mielikuvaa, psyykkaa pysymään paremmin hallinnassa ja parantaa myös fyysistäkin lihaskuntoa :) Huollat vaan säännöllisesti sitä itsevarmuutta - tsemiä, kyllä se siitä! -miia-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, siulta saa aina näitä huojentavia kommentteja. :D En olekaan yksin! Tänään kokeilin Miinaa lyhyesti western-kamoilla ja wau - ratsastin sitä ajatuksella ja ihan kuin oisin koulusatulassa. Ei vaivannut läheskään niin paljon se laukkailu tai sen kiihtyminen, istunta pysyi, mut ohjia jouduin edelleen näpläämään koko ajan lyhemmäks, pidemmäks, lyhemmäks.. Täytynee ottaa tavaksi pitää välillä koulukuuri, se tuntuu tekevän ihmeitä. :)

      Poista
    2. "En olekaan yksin!" no kuule se huojentaa minuakin! :D

      Ota ohjakuuri länkkäohjilla myös: mittaat tarkkaan pituuden ja sit pidät kädet nyrkissä vaikka mikä olisi ;)

      Elvyttelin vähän blogiani, jotta pääsen kommentoimaan myös sellaisia kirjotuksia jotka vaatii kirjautumisen... -miia-

      Poista
    3. Joo se täytyy kyllä tehdä. Niinä kertoina kun oon keskittynyt nimenomaan ohjaspituuteen, on mennyt hyvin. Ei sitä vaan aina ymmärrä/muista.. 8)

      Hei jee, kiva, liityinki heti lukijaksi. :)

      Poista

Kommentit ja kehitysideat otetaan aina ilolla vastaan! :)