Kuvia: Tuiken tallin tunnelmia

Siltä varalta, että jollekin on jäänyt epäselväksi miten IHANAA Tuiken tallilla on viettää kesälomaa, ajattelin havainnollistaa asiaa tunnelmakuvilla tallin meiningistä. Näillä kuvilla jatkoin edellisessä postauksessa alkanutta Lightroom-presettien käytön harjoittelua.

Mainittakoon tässä kohtaa, että tulen tänä kesänä toimimaan useammalla leirillä avustajana sekä sitten vaihtelun vuoksi itse leiriläisenä aikuisten hevostaito- ja ratsastusleirillä, jolla muuten on vielä tilaa osallistujille. ;) Tervetuloa meikäläisen seuraksi oppimaan lisää hevosista!

1

Näkymät leiriavustajan huoneen ikkunasta avautuvat vehreään metsään - ja ponien tarhaan. 

Harvinainen kuvakulma hevoskuvaukseen: suoraan yläpuolelta!

2

3

Tallin lähimaisemista löytyy loputtomien metsien ja peltojen lisäksi vain yksi pieni asfaltinpätkä, 

jota pitkin pääsee ihanalle joenrantalaitumelle.

4

Tuikella hevoset saavat olla hevosia. Ne elävät laitumilla ja tarhoissa laumoissa, 

juuri niin vähän tai paljon kosketuksissa toisiinsa kuin itse haluavat.

5

6

7

8

9

Loppuun huvittavahko tilannekuva: Sateen sattuessa pihattokatos on varattu johtajatammalle, Prinsessa Zahrialle sekä hänen viimekesäiselle minipoikaystävälleen Makelle. Alamaiset joutuvat tyytymään sateessa seisomiseen (tai sitten kävelemään hieman kuvan ulkopuolella sijaitsevaan toiseen katokseen). :)

10

Kun kyllästyt hevosiin (voiko niin edes tapahtua?), löydät pihapiiristä takuuvarmasti eläimellistä seuraa: vuohia, kaneja, koiria. Tässä vielä Väinön ja Violan tyylinäytteet vauhdikkaista palloleikeistä.

11

12

13

14

Mikä kuva kiinnitti huomiosi ja miksi?

Jokainen kommentti lämmittää sydäntäni! :)

Varsakuvafiilistelyä

Sunnuntai oli tällä viikolla ainoa päivä, jolloin minulla ei ollut mitään ohjelmaa suunniteltuna, niinpä laitoin ajan kulumaan testaamalla uusia Lightroom-presettejä viime kesäisiin kuviin. Osa preseteistä tuli isossa valokuvausaiheisessa paketissa, minkä ostin syksyllä 5daydeal.com:sta ja osan latasin ilmaiseksi mm. shuttersweets.com, presetpro.com.

En ole aikaisemmin juuri presettejä käyttänyt, vaan säätänyt aina kutakin kuvaa (tuntitolkulla) alusta loppuun itse. Presetit nopeuttavat hommaa huomattavasti, vaikka useimmiten niitäkin täytyy hieman hienosäätää, jotta ne kuvaan istuvat miellyttävästi. Oli kiinnostavaa tutkailla, mihin kuvaan millainenkin värimaailma parhaiten taipuu. Mikä sopi yhteen kuvaan, saattoi näyttää toisessa ihan hirveältä. Jotkut presetit toimivat sellaisenaan, toisia muuntelin enemmänkin oman maun suuntaan.

Valitsin tähän harjoitteluun kuva-arkistoistani ennennäkemättömiä tamma ja varsa -kuvia viimevuoden kesäkuulta, jolloin aloittelin leiriavustajan uraani Tuiken tallilla. Näillä ajattelin pohjustaa tunnelmaa tulevalle kesälle, josta melko suuren osan aion viettää, missäpä muualla. :) Malleina siis irlannincobit Farland Princess "Sanni" ja varsansa Ardans Diamond "Timantti".

Mikä / mitkä kuvat ovat eniten mieleesi ja miksi?

Arvostan kovasti kaikkea mahdollista palautetta! :)

1

2

3

4

5

6

7

8

9

10

11

12

13

14

15

16

17

Horse Fair -kuvakisan arvostelut

Synkältä näyttänyt tilanne kääntyi huomattavasti kirkkaammaksi, kun kilpailuun ilmoittautui loppumetreillä muutama valokuvaaja. Tässä postauksessa pääsette näkemään kolme erilaista näkemystä viimeisimmiltä hevosmessuilta, ja mikä parasta: kaikki kilpailijat pääsevät ns. mitalisijoille! Tässä ei siis voi kuin voittaa. :) Ja onneksi vain kolme - näin jaksoin paneutua arvostelun kirjoittamiseen ja sitä tuli aikas paljon!

Pitemmittä puheitta, esitän teille kilpailijoiden kuvat ja arvosteluni. Voittajan paljastan vasta lopussa. ;)

Kilpailijan nro 1. Anu (ja Milla) kuvat:

1

2

3

Kilpailijan nro 1. Anu (ja Milla) arvostelu:

Valotetaan lukijoille taustoja sen verran, että kuvien takana on kekseliäs äiti-tytärtiimi, jossa äiti on ollut kuvaajana ja tytär mallina, sekä ilmeisesti suunnitellut ja valinnut lopulliset kuvat. 

Kokonaisuudesta:

Tämä sarja erottuu joukosta monellakin tavalla. Suurimpana erona se, että kuvat ovat niinsanotusti lavastettuja, kun taas muut sarjat ovat puhtaasti dokumentaarisia. Lavastaminen ei ollut kiellettyä ja toimii tässä sarjassa hyvin - messutunnelma vaikuttaa aidolta. Lavastamalla on saatu aikaan mm. tyylikäs potretti (2) sekä hauska "tilanne"kuva (3).

Aihe on rajattu viisaasti. Kuvat kertovat messuista keppariharrastajan näkökulmasta. Sarjassa on myös tarinallinen aikajana: Ensin kilpaillaan, sitten fiilistellään hyvää suoritusta ja rankan päivän päätteeksi hevosten täytyy tietysti saada mahantäytettä. 

Kokonaisuus on kiinnostava, viihdyttävä ja kuvat toimivat hyvin yhdessä.

Yksittäisistä kuvista:

1. Varsinkin kännykällä kuvatessa liikekuvat ovat hankalia. Tässä kuvassa kohde on valitettavasti jäänyt epätarkaksi - toisaalta kuvassa näkyy hyvin liike, mikä kertoo että kisassa on annettu kaikkensa eikä yhtään hissuteltu. Kuvakulmaa ja sommittelua olisin ehkä miettinyt toisin, nyt kuvasta jää hieman puolihuolimaton vaikutelma, mm. siksi että horisontti on vinossa. Tykkään miten tässä kuvassa näkyy yleisön määrä ja miten kiinnostuneesti he kilpailua seuraavat. Tulee fiilis, ettei siellä tarvinnut yksinään olla. 

2. Loistava kuvakulma! Alhaalta päin kuvaaminen nostaa kuvattavat ikäänkuin katsojan yläpuolelle ja voittajafiiliksiinhän se sopii kuin nakutettu. Kiva potretti. Ruusuke on hienosti näkyvillä ja vaikka mallin ilme on ehkä vähän vakava, hevosella ainakin on mukavaa! Ainoina miinuksina turvan katkeaminen rajauksessa sekä ns. turhaa tyhjää tilaa päiden yläpuolella.

3. Viimeinen kuva tuo koko sarjaan vähän komiikkaa. Rajaus on sinänsä hyvä: kuvassa keskitytään tiukasti vain hevosiin. Kuva jää minulle hieman sekavaksi ja vaati hetken tuijottelua, ennen kuin ymmärsin mitä siinä tapahtuu. Jos kuvassa näkyisi vielä pizzapalaa tai ranskalaisia, tekisi se tästä otoksesta vielä paremman. Joka tapauksessa hyvin keksitty, hauska!

Kilpailijan nro 2. Karoliina, http://leksunmenoa.blogspot.fi kuvat:

1

2

3

Kilpailijan nro 2. Karoliina, http://leksunmenoa.blogspot.fi arvostelu:

Kokonaisuudesta: Tässä sarjassa on haettu yhtenäisyyttä myöskin tiukasti aihetta rajaamalla: pelkkiä hyppykuvia. Jokainen kuva kuitenkin kertoo jotakin uutta, mikä ei ole ihan helppoa saavuttaa. Siitä huolimatta kokonaisuus jää hieman yksitoikkoiseksi, sillä rajaus on kaikissa kuvissa lähes sama: laaja, jotta ratsukko ja este näkyvät kokonaan. Vaikka ratsastusta kuvatessa tämä on tavallista, mielenkiintoa olisi lisännyt esimerkiksi yksi lähikuva. 

Sarja kertoo siis messujen tarjonnasta vauhdin ja esteratsastuksen ystäville. Yleisömäärää sekä yleisön roolia on onnistuttu esittelemään realistisesti - porukkaa oli paljon, ja areenoiden laidoilla kova tunku niin katsojia kuin kuvaajia.

Kokonaisuutena sarja on onnistunut taidonnäyte dokumentaarisen kuvauksen sekä urheilukuvauksen osaamisesta.

Yksittäisistä kuvista:

1. Vino horisontti tuo kuvaan hieman epätasapainoisen tunnelman: ikäänkuin poni olisi kaatumassa eteenpäin. Pienellä suoristuksella tästä saisi helposti ryhdikkäämmän! Toinen miinus on epätarkaksi jäänyt kohde, tarkennuksen osuessa aidan mainoksiin. Tämä on liikkuvaa kohdetta kuvatessa yksi suurimpia haasteita,johon auttaa vain a) harjoittelu, b) harjoittelusta huolimatta suuren kuvamäärän räpsiminen, jotta edes osa on tarkkoja siitä mistä pitääkin. Sitten vähän plussaakin! :) Hyppy on pysähtynyt hienosti sopivaan kohtaan ja yleisö on mukavan läsnä juuri tässä kuvassa. Kuvaan on myös luotu etuala rajaamalla mukaan hiukan aitaa, ja se korostaa kolmiulotteisuutta mainiosti. 

2. Tämä kuva on valitettavan alivalottunut. Kyllä siitä vielä yksityiskohtia erottaa, mutta käsittelyssä voisi yrittää vähän nostaa koko kuvan valoisuutta. Samasta syystä tumma kohde (hevonen) uppoaa tummaan taustaan (katsomo) eikä kohde ns. irtoa kuvasta yhtä hyvin kuin 1. kuvassa. Tässä myös erinomaisesti ajoitettu laukaisu, hevonen hyvässä asennossa esteen päällä. Parasta tässä kuvassa on ratsastajan katse. Ratsastaja tekee jo ajatustyötä, mihin seuraavaksi lähtee hevosta ohjaamaan, kun taas hevonen näyttäisi olevan menossa suoraan eteenpäin. Kiva, että tämä on vähän laajempi, näkyy muita esteitä ja myöskin se, kuinka isot puitteet ja systeemit messuhallissa on.

3. Olisin itse ehkä tätä kuvaa ottaessa nostanut rajausta hieman ylöspäin, jotta saisin takana juoksevan avustajan pään sekä enemmän yleisöä mukaan. Varaa olisi, tällaisenaan kuvan alaosassa on paljon ns. tyhjää tilaa, kun taas ylhäältä se katkeaa jyrkästi. Toisaalta, rajaamalla näin saadaan katsojan keskittyminen vain pikkupojan ja ponin välisiin tapahtumiin (kun taas minun ehdotuksessani tilanteessa olisi paljon enemmän ihmisiä "mukana", jos ymmärrätte mitä tarkoitan). Tässäkään kuvassa en ole ihan varma, mihin tarkennus on osunut ja onko se ihan kohteessa. Sekä poika että poni ovat selvästi nähtävissä liikkeessä, mistä tykkään. Molemmilla on myös mainiot asennot, etenkin pikkupojan katse: huolehtii, että tuleehan se ponny sieltä mukana. Ponilla toki voisi olla iloisempi ilme, mutta siihen on kuvaajan hirmu hankala vaikuttaa näin "sivusta kuvaajana". Toki jos kamerasta löytyy otos paremmalla ilmeellä, valitsisin semmoisen mieluummin kuin tämän vähän jännittyneen nassun.

Kilpailijan nro 3. Susanna, http://suvililjanet.blogspot.com kuvat: 

1

2

3

Kilpailijan nro 3. Susanna, http://suvililjanet.blogspot.com arvostelu: 

Kokonaisuudesta:

Nyt nähdään vähän sitä osastoa, millaisen sarjan olisin itse saattanut kuvata ja koostaa, jos olisin lähtenyt tätä tehtävää tekemään. Kuvakokoja on lähikuvasta laajaan ja kaikki kuvat ovat paitsi keskenään kovin erilaisia, myös hirmu hallittuja - niitä on helppo katsoa ja ymmärtää. 

Sarja esittelee messutarjontaa ohjelman laajan kirjon kautta: kilpailuja, luentoja, koulutus-/valmennusdemoja. Se mitä tähän ehkä kaipaisi lisää, on muissa sarjoissa runsaammin näkynyt yleisö. Messukävijöitä näkyy vain ensimmäisessä kuvassa ja siinäkin hieman etäisinä sivustakatsojina.

Kokonaisuus on myöskin hallittu ja kiinnostava, dokumentaarinen ja todenmukainen esitys messuista.

Yksittäisistä kuvista:

1. Kuvasta näkyy vauhti - voisi toki näkyä vielä paljon enemmänkin, esim: hevonen olisi pysähtynyt erilaiseen asentoon tai panoroimalla (laitan alemmas linkin, jossa pannaus on selitetty selkeästi.) Tässä hevonen on hyvin ryhdikäs ja hallitun oloinen, apukuskin roikkumisesta tulee kivaa vauhdin tuntua. Kuva on sopivan laaja: näkyy yleisöä sekä suoritettavaa rataa "esteineen". Itse olisin saattanut rajata tämän jopa kapeammaksi: ylhäältä ja alhaalta pikkasen tyhjää tilaa pois. Jäisi piiloon myös nuo vähän häiritsevät mustat palkit yläkatsomon reunassa. 

2. Hienosti rajattu lähikuva luennoitsijasta (?). Kohde hieman uppoaa taustaan - vaalea kohde, vaalea tausta. Toisaalta taas tykkään juuri tuosta taustasta teksteineen: ei jää epäselväksi, missä ollaan ja mistä puhutaan, suunnilleen. Ilme on asiallinen, vähän turhan vakavakin. Kuvasta tosin ei selviä luennon tarkempi aihe, jolloin on vaikea sanoa, sopiiko ilme aiheeseen. Tällaisenaan vähän hajuton ja mauton, neutraali peruskuva. Toimii tiettyihin tarkoituksiin, koska ei herätä suuremmin tunteita suuntaan tai toiseen.

3. Erinomaista sommittelua! Tässä kuvassa ehdottomasti parasta on kuvassa näkyvä valmentaja, joka tarkkaavaisesti seuraa ratsukon edistystä. Ilman häntä kuva kertoisi ihan eri tarinaa - kokeilkaapa peittää valmentaja kädellä ja sitten katsoa kuvaa pelkästä ratsukosta. Tausta on viisaasti valittu, rauhallinen. Yleisöä ei näy, jolloin kuva kertoo nimenomaan ratsukon ja valmentajan välisestä tilanteesta. Toki paloletkut ym. taustalla vievät vähän huomiota pois itse aiheesta - niitäkin voi kokeilla kuvankäsittelyssä poistaa. Hevosen liike on pysähtynyt sopivaan kohtaan. Kuva on todella tasapainoinen. Nappisuoritus!

Loppumietinnät

Haluan mainita vielä lyhyesti kuvausolosuhteista. Messuhallit ovat kameran silmin hyvin pimeitä paikkoja ja hevostapahtumissa ei salamaa saa järkeenkäyvistä syistä käyttää. Kaikissa yllä olevissa kuvissa on nähtävissä niin kutsuttua kohinaa. Liikettä kuvatessa suljinajan on oltava lyhyt ja näin hämärässä varsinkin ISO-herkkyyttä on nostettava, jotta hevosista saa liikkeiltään pysähtyneitä kuvia. Ja tämä ISO:n nostaminen lisää kohinaa.

En halunnut lähteä ketään moittimaan siitä, että kylläpäs sun kuvat kohisee, koska keinoja sen välttämiseen - käyttämättä kauheasti ylimääräistä rahaa - on vähän. Ensimmäisenä mieleen tuli valovoimaisemman objektiivin ja paremmin herkkyyden nostoa kestävän rungon hankkiminen. Semmoiset ovat todella kalliitta, ellei satu käytettynä löytämään sopuhintaan. Toinen vaihtoehto on poistaa kohinaa kuvankäsittelyssä. En tiedä, onko olemassa ilmaisohjelmia, joissa tämä onnistuu, mutta Photoshopilla tai Lightroomilla ainakin. Ja nekin maksavat, jonkin verran.

Jos taas ei halua ISO-arvoa nostaa, voi kokeilla panorointia: pitkä suljinaika ja kameralla seurataan hevosen liikettä. Tämä on haastava laji eikä itselläni ole toistaiseksi riittänyt hermo opetella. Mutta on myöskin yksi keino! Nämä nyt tämmöisinä yleisinä vinkkeinä niin kaikille osallistujille kuin muille liikettä hämärässä kuvaaville. :) 

Tähän loppuun linkkaan vielä löytämäni postauksen hevosten liikekuvauksesta, eräästä valokuvausblogista. Tässä on hyvin selitetty keskeisiä asioita kuvaesimerkein, muunmuassa tuo panorointi eli pannaus.

Kaikki nämä sarjat ovat niin erilaisia ja jokainen omalla tavallaan upea, että vaikea on valita. Tällä kertaa valitsin voittajaksi sen sarjan, jossa sekä tekninen osaaminen että sisältö olivat kohdallaan, keskenään sopivassa tasapainoissa. 

Ja voittaja on...

1. Susanna

2. Anu ja Milla

3. Karoliina

Kiitokset ja onnittelut vielä kaikille osallistujille! :) Mahtavaa, että olitte mukana ja tsemppiä tulevaisuuden kuvauksiin!

Ja jos selitin jotakin epäselvästi tai jäi muuten mietityttämään, kysykää ja kommentoikaa! :) 

Kuvakisa tulee - malta vielä!

Pahoittelen, että olen jättänyt teidät lukijat sekä kilpailuun osallistuneet epätietoisuuteen. Kökötän täällä kotona pian kolmatta viikkoa flunssassa eikä loppua näy. Energiaa tehdä juuri mitään ei siis ole ollut.

Mutta ilmoitanpa nyt, että Horse Fair -aiheinen kuvakisa toteutuu sittenkin! Osallistujia saatiin lopulta kasaan kolme kappaletta. Heidän teoksensa sekä minun arvosteluni niistä tulette näkemään lähiaikoina, sitten kun tästä sopivasti tervehdyn.

Äänestys kilpailun tuomarointitavasta päättyi äänin 9-6. Minun tuomarointini voitti yleisöäänestyksen. Näin siis tällä kertaa - mikään ei tietenkään estä teitä kommentoimasta ja kertomasta omia suosikkejanne, kun kuvasarjat täällä julkaisen. :)

Odotellessa taas yksi omista suosikkiruuduistani messuilta, estekisoista.

Muistutus kuvakisasta

Messutunnelmia arabikarsinalta: Masa sai paljon ystäviä, rapsutuksia ja taisi viedä muutaman hevosihmisen sydämen. <3

Valokuvauskilpailun viimeinen osallistumispäivä on tänään ja joudun nyt surukseni toteamaan, että tähän mennessä ilmoittautuneita on yksi kappale. Siitä ei ihan kilpailua saa aikaiseksi. Voin hyvin odotella vielä jokusen päivän, jos joku mattimyöhäinen vielä innostuu mukaan. Mutta jos ei, niin sitten joudun valitettavasti perumaan koko kisan.

Mietiskelin tässä, että olisiko lukijoilla / kanssablogisteilla kiinnostusta osallistua valokuvauskisaan ehkä myöhemmin, jollakin vähemmän rajatulla aiheella, minkä kaikki pystyvät toteuttamaan? Esimerkiksi "pääkuva hevosesta" tai sitten jotain vähän taiteellisempaa. Musta ois kiva järjestää, nähdä upeita kuvia ja toki antaa asiaankuuluvaa palautetta niistä. En tosin tykkää materialismista enkä sitä haluaisi ruokkia lupailemalla palkinnoksi heppa-aiheista tavaraa. Eli jotain muuta pitäisi keksiä, jos tuntuu että osallistuminen on mielekästä vain palkinnonkuva silmissä.. Kommentoikaa ajatuksianne aiheesta tai lähettäkää sähköpostiin!

Liitinpä tähän yhden maistiaisen messuilla ottamistani kuvista. Näitä tulleepi lisää aikanaan ja ehkä jotain tekstimuotoistakin fiilistelyä Horse Fairista. Stay tuned!

Satulaan palanneen mietteitä

Olen viime aikoina taas ratsastellut enemmän ja tässä lyhyessä ajassa tehnyt valtavia loikkia eteenpäin. Vielä kuukausi sitten pystyin ratsastamaan 5-7 minuuttia kerrallaan, ja sekin lyhyt aika meni käynnissä oman kehon kuulostelemiseen sekä yksinkertaisten asioiden uudelleen sisäistämiseen. Kuten esimerkiksi: miten saan hevosen kääntymään vasemmalle tai pysähtymään.

Näitä asioita minä teen edelleen. Ratsastan hyvin keskittyneesti ja mietteliäästi, mitä en koe tehneeni yhtä tarkkaavaisesti ennen tapaturmaa. Tunnustelen jatkuvasti mitä istuinluuni, jalkani ja muut osat kehostani milläkin hetkellä tekevät. Tähän minua innoitti eräästä Sara Autelon blogipostauksesta päähäni soimaan jäänyt lause: "Istunta on apu, jota ei saa pois päältä."

Halusimme tai emme, kehomme viestittää hevoselle painavan ja paksunkin satulan läpi tauotta, ja joskus nuo lähettämämme viestit jäävät meiltä itseltä huomaamatta. Saatamme esimerkiksi jännittyä syystä x, jolloin hevoselle menevä viesti voi tilanteesta ja hevosesta riippuen tarkoittaa vaikka pysähtymistä, vauhdin lisäämistä tai yksinkertaisuudessaan siirrämme jännittyneisyyden hevoseen, kerromme että nyt on jotakin mitä pelätä.

Tuossa piilee ehkäpä yksi syy, miksi hevonen saattaa esimerkiksi maastossa ratsastettaessa yhtäkkiä tehdä jotakin odottamatonta. Ratsastaja on tietämättään pyytänyt sitä tekemään niin ja seuraavassa hetkessä antaakin päinvastaisia apuja, kun istunta-avusta seurannut toiminta - esimerkiksi laukannosto - ei ollutkaan sitä mitä haluttiin. Hevoselle hirvittävän hämmentävää ja varmasti turhauttavaa. Puhumattakaan kivusta, jos tässä äkkinäisessä tilanteessa ratsastaja kokee joutuvansa ottamaan hetkellisesti ohjista kovemman pidätteen, saadakseen tilanteen nopeasti hallintaan.

Maltillisesti maastossa

Näillä eväillä minä lähdin yhtenä päivänä ratsain maastoon, ensimmäistä kertaa yli vuoteen. Maastakäsittely tämän vuoden aikana on avannut minulle yhä enemmän sitä, miten herkkä Titta on ja missä asioissa erityisesti. Ratsastaessa Titta lukee todella tarkasti istuntaani, ja kuten maastakin, tunnetilojani. Sillä on herkkä kaasu aina tarvittaessa, omia mielipiteitä askellajeista ja vauhdista.

Keskityin koko matkan joka ikinen sekunti siihen, että minä olen rento. Lihakseni ovat löllyvää massaa, juuri ja juuri kannattelevat minua oikeassa asennossa. Minulla ei ole huolen häivää. Haukottelin ja pärskähtelin niin kuin rentoutuva hevonen tekisi.

Aika pitkälle näillä avuilla pötkittiinkin. Titta oli reipas ja valpas, sitä siitä ei pois saa eikä pidäkään saada. Luottavaisesti se köpsötteli eteenpäin hiekkatietä ja mäkisiä metsäpolkuja pitkin ohjin. Tamma laski välillä turpansa viistämään maata, etsiessään kuivaa ja turvallista kohtaa seuraavalle askeleelleen.

Puolivälissä lenkkiä Titta pysähtyi. Huomasin kuinka sen hengitys alkoi tihentyä, katse oli lukkiutunut eteenpäin. Hetken päästä näin puiden lomassa käyskentelevän miehen ja koiran. Vakuutin Titalle ääneen, että he ovat täysin harmittomia, naapureita mitä luultavimmin. Matka jatkui, joskin jännittyneesti, aina polunristeämään, jossa tervehdimme kaksikkoa etäältä.

Kääntyessämme kotiinpäin, muukalaiset jäivät selän taakse ja tämä oli vauhdin ystävän Titan mielestä oiva syy lähteä laukalla kotiin. Parikymmentä metriä me kävelimme, tunsin kuinka jännitys jälleen kasaantui allani. Silti ehdin reagoida vasta, kun Titta syöksähti eteenpäin. Laukka-askeleet jäivät lyhyeen. Nappasin vasemmalla kädellä ohjasta ja käänsin Titan pienenpienelle voltille. Ohjasavun lisäksi keskityin edelleen istuntaani, koitin rentouttaa sitä ja samalla pyysin ääneen Tittaa pysähtymään. Seisahduimme lumiselle polulle sivuttain.

Jatkaessamme eteenpäin Titta oli selvästi tokeentunut säpsystään, mutta menohaluja edelleen riitti. Käynti oli väkinäistä ja molemmilla olo rauhaton. Joka toisella askeleella sanoin ääneen "Käynti" (rauhallisella äänensävyllä. Kiristelevien hampaiden välistä kihistynä siitä tuskin on apua. ;) Näin tein halutun askellajin selväksi myös itselleni, toivoin että rauhallisuus menisi sitä kautta istuntaankin.

Lähestyimme mäkeä, jonka laelle Titan kanssa usein laukataan. Mäen puolivälissä kävelimme jo niin rauhallisesti, että päätin palkita meidät molemmat pikku vauhdeilla. Annoin tammalle luvan mennä. Ja mitä teki Titta? Nosti rennon, reippaan ravin ja lönkötteli edelleen pitkällä ohjalla mäen ylös saakka. Ei jestas minä olin tyytyväinen! Hevoseen, itseeni, meihin. <3

Laukka, tuo askellajien kiehtova mysteeri

Tuolla maastoreissulla tein tähänastisen ennätykseni: yli puoli tuntia ratsailla! Ja tästä käyntipainoitteisesta lenkistä lihakseni eivät ärtyneet ollenkaan, kun niiden ei tarvinnut jännittyä (kuin ehkä hetkittäin).

Pari viikkoa aiemmin ratsastin edellisen ennätykseni: 15 minuuttia. Tuolloin jäin kentälle pyörimään ja intouduin ihan ravaamaan ja laukkaamaankin. Niissä hommissa minun kehonhallintani on pitkän tauon jäljiltä niin hakusessa, että jouduin kotiin päästyäni kylmäämään reittäni ja siitä huolimatta olin aivan jumissa seuraavan viikon. Lohdullisesti se jumi oli kuitenkin kokonaisvaltaista, sitä perinteistä sisä- ja ulkoreisikramppia mitä tulee, kun ratsastaa pitkän tauon jälkeen. Eli mitään takapakkia ei parantuvan lihaksen kohdalla onneksi tullut.

Osaatte varmasti kuvitella, miten hieno tunne on päästä vuoden tauon jälkeen laukkaamaan hevosella. Ja että hevonenkin oli ihan messissä! Titalla oli kunnon laukkapäivä, se olisi varmasti viilettänyt ympyrää vielä toisen tai kolmannenkin vartin, jos minä olisin jaksanut hillua mukana.

Laukatessa ja varsinkin laukkoja nostaessa ne aiemmin mainitut istunta-avut nousivat esiin. Annoin vaikka mitä signaaleja ihan huomaamattani ja sitten ihmettelin, kun hevonen allani kiemurtelee ihan omia kuvioitaan tai nostaa laukan, kun yritän vain vaihtaa parempaan asentoon satulassa.

Maastakäsitellessä opin, että jos hevonen tekee jotakin, se johtuu hyvin suurella todennäköisyydellä minusta. Vaikken itse huomaisi, olen antanut sille pyynnön tehdä jotakin. Niinpä olen pikkuhiljaa oppinut olemaan rankaisematta ja suuttumatta hevoselle omista virheistäni. Samoiten itselleni annan virheeni anteeksi - onhan se tapahtunut jo enkä voi millään taikasauvalla muuttaa mennyttä.

Hyväntuulisesti eteenpäin puksuttamalla, hevosta kuuntelemalla ja uudelleen yrittämällä, näin minä jatkan matkaani kohti parempaa ratsastusta. :)

Valokuvauskilpailu: Helsinki Horse Fair

Heppamessut. Ne tulevat taas. Areenan valtaavat eri rotujen edustajat ja mitä vauhdikkaimmat esitykset lajista kuin lajista. On kuultavaa ja nähtävää, tehtävää ja ostettavaa.

Yhä useampi messukävijä kantaa mukanaan kameraa, ja viikonlopun jälkeen on varmaa, että Facebook, Instagram, Blogger ja monet muut sivustot ovat tupaten täynnä erilaisia tilanteita ja näkökulmia tapahtumasta.

Tästäpäs sainkin idean. Sen lisäksi, että toki itse tapahtumassa kuvaan, päätin järjestää valokuvauskilpailun. Kisan ajatuksena on tarjota harrastekuvaajille mahdollisuus esitellä omia töitään sekä saada niistä palautetta. Mitään raha- tai materiapalkintoa ei siis ole luvassa. Tämä on puhtaasti hyvän mielen ja hyvien kuvien kilpailu! :)

Yksi ottamistani kuvista viime vuoden messuilta. Loput löytyvät tästä postauksesta.

VALOKUVAUSKILPAILU

Helsinki Horse Fair 2015

Tehtävänanto: 

Kuvaa messuilla kolmen (3) kuvan sarja, johon tiivistät oman kokemuksesi / näkemyksesi tapahtumasta.

Sarjan tulee olla yhtenäinen eli kuvat toimivat hyvin keskenään. 

Jokainen kuva kertoo jotakin uutta - vältä toistoa, vaali monipuolisuutta!

Jos et omista järjestelmäkameraa, voit osallistua myös pokkarilla tai kännykkäkameralla.

Kuvankäsittelyn suhteen annan taiteelliset vapaudet - tee kuten sinusta tuntuu parhaalta.

Jos mahdollista, pienennä kuvia valmiiksi esim. 1200px leveämpi sivu. 

Osallistuminen:

Kilpailuun ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. 

Lähetä valmiit kuvat minulle sähköpostiin hannapietilainen@windowslive.com. 

Kerrothan kuvien yhteydessä nimesi/nimimerkkisi sekä mahdollisen blogisi osoitteen - saat samalla mainosta. :)

Aikaa kuvien lähettämiseen on yksi viikko messujen päättymisestä: 

su 15.03.2015 klo 23:59 mennessä lähetetyt kuvat pääsevät mukaan kisaan. 

Kisaan voi hyvin osallistua myös sellainen henkilö, joka on kuvannut messuilla omaksi iloksi tietämättä kilpailusta ja törmää tähän vasta jälkeenpäin. Rohkeasti vaan kuvamatskua läpikäymään ja lähettämään osuvimpia otoksia!

Äänestys / tuomarointi:

Tähän te voitte vielä itse vaikuttaa:

Haluatteko yleisöäänestyksen vai että minä tuomaroin kuvasarjat parhausjärjestykseen? 

Vaikuttaa voit vastaamalla kyselyyn blogin sivupalkissa tai kommentoimalla tähän postaukseen.

Joka tapauksessa mielelläni kommentoin ja annan rakentavaa palautetta kuvista, nostan omia suosikkejani esille - olkoon se minun palkintoni kaikille osallistujille. :)

Laitan kuvasarjat esille blogiini viikon 12 aikana. 

Kuvien oikeudet jäävät täysin kuvien luojille. 

En käytä kuvianne missään muussa yhteydessä tai luovuta eteenpäin.

Nyt vaan kaikille kamerat kouraan ja hauskoja messuja!

PS. Olen paikalla sunnuntaina koko päivän arabikarsinan edessä - tervetuloa moikkaamaan!

Vuosi ratsastamatta

Havahduin siihen hiljattain. Niinsanotusta onnettomuudestani on kulunut kokonainen vuosi. Ja millainen vuosi se on ollut! En olisi ikinä osannut kuvitella...

Miksi olet ollut niin kauan ratsastamatta?
Noin vuosi sitten tavallisena arki-iltana olin menossa ratsastamaan. Kentällä talutin Titan jakkaran vierelle, josta ponnistin sen paljaaseen selkään istumaan. Tällä kertaa niin voimakkaalla ponnistuksella, että ponnistavan jalkani sisäreidestä repesi lihas, ainakin osittain. Reisi oli kipeä ja haittasi kävelyä seuraavan viikon verran. Pari viikkoa kävin normaalisti tallilla, yritin ratsastaa. Vaan sekös vain pahensi oireita. Lopulta totesin ratsastustauon olevan paikallaan, kunnes lihas on rakentunut ennalleen. Kesällä reisi edelleen ärtyi, jos edes kävin istumassa hevosen selässä. Syksyyn mennessä se oli parantunut sen verran, että ei oireillut ratsastuksen jälkeen, mutta ei se selässä istuminen hyvältäkään tuntunut. Jaksoin pisimmillään viisi minuuttia. Tällä hetkellä tilanne on sama kuin syksyllä. Kasvatan lihakselle sen entistä sitkeyttä ja kestävyyttä takaisin "ratsastamalla" jumppapallolla kotona päivittäin. Hevosen selkään kapuan vasta, kun kotitreeneissä tapahtuu edistystä.

Mitä sitten teit koko vuoden?
Minulle ei tullut mieleenkään lopettaa tallilla käymistä kokonaan, vain siksi etten voi ratsastaa. Kävin yhtä usein kuin ennenkin, vaihdoin vaan ratsastuksen maastakäsittelyyn. Aloitimme kevättalvella hevosjalkapallon treenaamisen, jossa päästiin kesään mennessä jo tosi pitkälle. Kesällä kävin mm. Piet Nibbelinkin kurssilla ja sain uusia eväitä liberty workiin, mitä teemme nykyään lähes joka kerta ainakin vähäsen. Viime viikolla kaverini tuli opettamaan minulle ja Titalle ohjasajon alkeita, niinpä meillä on taas uusi laji, mitä treenata maastakäsin. Näiden lisäksi on tietysti juoksutettu liinassa, kävelty maastossa yksin ja seurassa, tehty trail-ratoja, jumpattu, väistätetty ja peruuteltu vaikka kuinka. Yhteinen tekeminen on ollut monipuolista ja useimmiten molemmille osapuolille mieluisaa liikuntaa.

Miten maastakäsittelyyn vaihtaminen on vaikuttanut sinun ja Titan väliseen suhteeseen?
On vaikea kuvitella, että suhteemme olisi päässyt syvenemään näin paljon, jos olisin jatkanut entiseen tapaani: pääasiassa ratsastellen. Olen päässyt ja joutunut tarkastelemaan harrastustani uudesta perspektiivistä, kyseenalaistanut ennen niin itsestäänselvät asiat ja rutiinit, pohtinut omaa kantaani, omaa ajatusmaailmaani.
Maastakäsittelyn kautta olen oppinut kommunikoimaan Titan kanssa paremmin. Sen on helpompi toteuttaa pyyntöni, kun esitän asiani ymmärrettävästi ja sopivalla "voimakkuudella". Olen myös antanut enemmän tilaa Titan omille mielipiteille. Se on elävä, tunteva olento, jolla on lupa sanoa, mitä jostakin asiasta tykkää tai ei tykkää. Ja minä haluan Tittaa kuunnella, ottaa huomioon.
Ihmisenä on helppo asettua eläimen yläpuolelle ja tehdä mitä itse haluaa, joskus jopa pakottaa eläin tekemään asioita vasten tahtoaan. Minä olen pakottanut vuosikausia, olenhan oppinut siihen pienestä pitäen, kuten valtaosa hevosalan harrastajista sekä ammattilaisista. Tämän vuoden aikana silmäni ovat auenneet täysin uudella tavalla ja Titasta on todella tullut minulle Ystävä.

Mitä muita vaikutuksia ratsastamattomuus on tuonut tullessaan?
Jos joku olisi yli vuosi sitten sanonut minulle, että lopetan ratsastamisen ja alan kasvissyöjäksi, olisin haukkunut hulluksi. Taaksepäin katsoessani, se on se mennyt elämä ja ne elämäntavat, jotka tuntuvat hulluilta. Lihansyönnin lopettamisen lisäksi katson maailmaa entistä positiivisemmin ja laajakatseisemmin. Olen paremmassa tasapainossa itseni kanssa. Muunmuassa suhteeni omiin kissoihini ovat kasvaneet aivan erilaiselle, rakastavalle ja hyväksyvälle tasolle, josta vain haaveilin aiemmin.

Mutta miten kasvissyönti liittyy mitenkään ratsastukseen?
Kuten sanoin, tämä muutos harrastuselämässäni sai minut tarkastelemaan monia muitakin asioita eri tavalla, varsinkin eläinten oikeuksia. En osaa sanoa tarkalleen, mistä kaikki oikein lähti liikkeelle. Aloin imeä itseeni tietoa eri lähteistä, otin selvää ja pohdiskelin. Lopputulemana totesin, ettei kenenkään tarvitse kuolla siksi, että minun suussani maistuisi hetken verran hyvältä.
Monille kysyjille olen vastannut kasvissyöntini syyksi elämän ja sen pituuden. Monia kasvis- ja sekasyöjiä kauhistuttaa tuontantoeläinten olot sekä elämänlaatu. Minuakin, mutta sen lisäksi minua ahdistaa elämän lahjan haaskaaminen, turhaan. Että esimerkiksi nauta, jolla olisi mahdollisuus elää yli 10-vuotinen elämä, kuolee jo 1-2-vuotiaana (sonni) tai 3-5-vuotiaana (lypsylehmä). (Lähde: Animalia)
Olen ollut 24 vuotta sekasyöjä, jonka lempiruoka oli lehtipihvi, ja jolle kaikki eläimet eivät olleet samanarvoisia, yksilöllisiä luontokappaleita. Kesäkuussa 2014 päätin olla toisenlainen ihminen.
Syön yhä maitotuotteita, kananmunia ja kalaa. Yritän pikkuhiljaa vähentää näiden kulutusta, opiskella enemmän kasviperäisestä ravinnosta, tutustua uusiin tuotteisiin ja resepteihin. Tähän asti olen ollut tosi tyytyväinen, ja hämmästyksekseni olen saanut myös sekasyöjä-avomieheni miettimään omia valintojaan - sekä syömään ja kokkaamaan oma-aloitteisesti kasvisruokaa.
Tärkeintä tuntuu olevan se se, etten ole tehnyt kasvisruokavaliosta itselleni uskontoa. Päätös on helpompi pitää, kun ei tarvitse kärvistellä hampaat irvessä. Siksi en lähtenyt suoraan vegaanilinjalle. Kuljen omaa tahtiani, ja jos en koskaan elämässäni rupeakaan täysin vegaaniksi tai jopa alan syödä jälleen lihaa, sitten se on niin. Se on sen hetken päätös. Tämä hetki on tässä, ja tässä hetkessä olen onnellinen. Se riittää.

Syyslomakuvailua Tuiken Tallilla

Aamun ensisäteet huoneeni ikkunassa

Palataan vähän ajassa taaksepäin: syyslomaan. Minulla oli, tietenkin, paljon vapaa-aikaa ja Tuiken tallilla oli alkamassa viikonloppuleiri. Mitäpä minä täällä kotonakaan kykin? Hyppäsin taas junaan ja vietin ihanan viikonlopun leiriavustajana. 

Edellisen visiittini jälkeen tallille oli muuttanut jos mitäkin uutta asukkia. Viihdyttävin lisäys on ehdottomasti vuohikaksikko Spot ja Light. Pikkuelukat ovat todella seurallisia, puuhakkaita ja kekseliäitä, tuovat lisää iloa ja naurua tallin ilmapiiriin. Ainakin minun päivääni piristi huomattavasti kaksikon toilailujen seurailu. Milloin Spot oli taiteillut itsensä hyllyn päälle kiipeliin tai yritti siekailematta varastaa jonkun hevosen ruuat. Milloin Light nautti rapsutuksista pää kenossa tai koetti vaivihkaa maistaa kädessäni pitelemääni puhelinta. 

Light

Light ja Spot heinävaraston ovella - pimeyteen katoavat heidän syötävät kiipeilymaastonsa.

Kolmas uusi tuttavuus oli irlannincob-ori Pate, joka saapui Tuikelle kesällä, vain päivä minun lähtöni jälkeen. Tallin ainoana orina Pate asusteli hieman syrjemmässä, omassa tilavassa yksiössään, jonka ikkunasta saattoi katsella tallin väen menoa. 

Olin ottanut reissuun mukaan vain vanhan piskuisen runkoni (550D) sekä juuri käytettynä ostamani Canonin 35mm f2.0 -objektiivin. Niin laajalla optiikalla ei juuri hevosia kuvata - se on enemmän muihin juttuihin. Mutta tälle reissulle se pääsi kätevän kokonsa ja keveytensä takia, sekä haastamaan tätä kaavoihinsa kangistunutta hevoskuvaajaa kokeilemaan uusia juttuja. 

Komean tukkajumala-Paten kanssa järkkäsin ex tempore -kuvaukset hänen karsinansa ikkunalla, jossa valoa oli vähän, mutta sitäkin dramaattisempaa. Pate oli uteliaana - ja alati nälkäisenä - hevosena helppo malli, joka sai aina välillä muutaman heinänkorren palkaksi poseerauksistaan. Hommaa olisi toki helpottanut ja nopeuttanut, jos heinää olisi syöttänyt assistentti - kuvaaja olisi voinut vain kuvata, ees taas juoksemisen sijaan - mutta yllättävän hyvin onnistui näin yhden naisen taktiikallakin. Lopputuloksiin olen itse tyytyväinen. 

Mainittakoon vielä kiitos hyvälle kuvankäsittelyopetukselle koulussani! Ilman tänä syksynä saamiani oppeja eivät nämäkään kuvat olisi näin nättejä. (Alkuperäiset olivat paljon suttuisempia.) Olen mennyt harppauksilla eteenpäin ja siitä olen myös hyvin iloinen.

Olisi pitänyt kirjoittaa leiristä heti sen jälkeen, jotta muistaisi kaikki yksityiskohdat... No, tälläkin yleisleirillä oli sekä pieniä ja nuoria ratsastajia että vähän isompia ja varttuneempia. Ilmapiiri oli Tuiken tallille tyypillinen - avoin, hyväksyvä ja riemukas. 

Ratsastustunneista muistikuvani ovat hyvin vähäiset, sillä monella näistä tunneista olin mukana auttamassa, yleensä yhtä ratsukkoa erityisesti. Parilla tammalla oli omanlaisiaan mielipiteitä työn teosta ja mm. siitä, tarkoittaako suljettu portti välttämättä sitä, että siitä ei voi vain kävellä talliin, jos siltä tuntuu. Niinpä pääsin liinan kanssa jeesaamaan, taluttelemaan ja juoksuttamaan, jolloin kuvaaminen jäi vähemmälle. Sen muistan, että menivät niin esteitä kuin koulua ja yhdellä tunnilla ratsastivat yhdessä laatimamme soittolistan musiikkiin. 

Niinä hetkinä, kun ratsastuksen kuvaamiseen oli aikaa, käytin sen treenaamalla tapoja, joilla en yleensä kuvaa ratsukoita. Objektiivista johtuen tein nimenomaan laajoja rajauksia. Kokeilin sommitella useampaa ratsukkoa kuvaan siten, että kuva olisi tasapainoinen ja siinä olisi jokin idea / suunta / rytmi. Tässä alla pari esimerkkiä. 

Zahriasta nappasin yhden pääkuvankin.

Hevosilla on ihan mieletön vetovoima. Syysloman aikaan satoi räntää ja oli hetkittäin vähän pakkastakin. Pimeä tuli nopsaan ja joka paikassa oli märkää. Eikä mikään näistä tuntunut kurjalta. Matkustin satoja kilometrejä viettääkseni yhden viikonlopun näissä olosuhteissa, ulkohommissa, ja olin niin onnellinen. Tuo tunne tuli hyvin pitkälti siitä, että pääsin toteuttamaan itseäni, olemaan oma itseni hyväksyvässä ja kannustavassa ympäristössä. (Suorastaan surullista, etten ole lähempää löytänyt sellaista ja kertoo jotain tästä yhteiskunnasta...)

Yksi tämän leirin kohokohdista oli maastakäsittelyaiheinen teoriatunti, jonka minä sain suunnitella ja vetää tytöille itsekseni. Olin tästä mahdollisuudesta todella otettu ja kiitollinen. Että Tuike koki minun olevan sopiva henkilö opettamaan aihetta hänen tallillaan, että ajatuksemme aiheesta kohtaavat. Minunkin mielestäni ne kohtaavat niin hyvin, että hinku palata tuohon pieneen ratsastuskouluun aina uudestaan, on kova. Pianhan se hiihtolomakin jo koittaa, onneksi. :)

PS. Kuten ehkä huomasitte, sain vihdoin kehiteltyä itselleni vesileiman. Lähinnä se on helpottamaan kuviani käyttävien ihmisten elämää - ei tarvitse erikseen kirjoitella kuvaajan nimeä aina kuvan yhteyteen. Vesileima tai ei, muistutan että tämän blogin kuvat eivät ole kopioitavissa mihinkään käyttöön.