25. toukokuuta 2016

Hevosen tunteista

Intro: 
Tämä kirjoitus on lojunut luonnospöydällä melkein vuoden päivät. Olin silloin kirjoittanut sen lähes kokonaan tällaiseksi kuin se nyt on, vaati vain pieniä hiomisia ja lisäyksiä. Tämä on minun henkilökohtainen mielipiteeni ja kokemukseni, josta paistanee läpi tietynlaiset aatteet, joita tällä hetkellä pidän itselleni tärkeinä ohjenuorina toimiessani hevosten kanssa. Toivonkin kuulevani kommenteissa juuri sinun näkemyksesi tästä samasta aiheesta. :)


Hevosella on mielipide. Se ei välttämättä ole voimakas tai hevonen ei tuo sitä aina niin suuresti esille, mutta se on olemassa.

Eläinten tunteiden kokeminen on tieteellisesti tutkimalla osoitettu. Tunteiden kautta muodostuvat myös meidän ihmisten mielipiteet eri asioihin. Hevosen mielipiteet saattavat kuulostaa esimerkiksi tältä:

Hevosseura laitumella luo turvallisuuden tunnetta ja täyttää sosiaalisia tarpeita -> hevonen pitää tutuista hevosista. Epäsopiva satula aiheuttaa kipua - > hevonen ei pidä satulasta.

Jokaisen yksilön mielipide jostakin asiasta muotoutuu sen aiempien kokemusten perusteella. Tunne, ja sitä kautta myös mielipide voi olla lähellä neutraalia tai hyvinkin voimakas. Ihan kuten meillä ihmisilläkin. Mikä merkitys hevosen mielipiteellä on arjessamme hevosen kanssa?


"Sehän on minun hevonen. Minä maksan sen tallivuokran, valmennukset, varusteet, kengitykset... Minä sitä hoidan, ratsastan, treenaan ja kuskaan klinikalle, kisoihin... Kyllä minä silloin saan tehdä sille mitä minä haluan!"


Olen kuullut ihmisten perustelevan, että hevonen on ylöspidostaan ikäänkuin velkaa heille sen, että omistajina saavat hevosellaan ratsastaa miten tykkäävät. Tätä ajattelua tukee se, että lain mukaan lemmikkieläin on ihmisen omaisuutta, ikäänkuin materiaa. Olen myös kohdannut ihmisiä, jotka ovat tehneet eettisen päätöksen olla ratsastamatta lainkaan, vaikka omistavat hyväkuntoisia, ratsukoulutettuja hevosia. Meitä on siis moneen junaan.

Hevonen ei voi itse valita, millaisen omistajan se saa ja mitä sen omistaja tykkää eniten hevosten kanssa tehdä. Vaikka hevonen olisi ratsukoulutettu huipputasolle ja se toimisi moitteettomasti ratsastaessa, se ei tarkoita, että kyseinen hevonen tykkää ja haluaa juuri tätä tehdä. Niin nöyriä eläimiä ne ovat, että hyvin usein alistuvat tahtoomme.


Minulle henkilökohtaisesti hevosen omistaminen / vuokraaminen, ylipäänsä sen kanssa touhuaminen, tarkoittaa kumppanuutta ja ystävyyttä. Tällä suhteella on syvä ja tärkeä merkitys molempien osapuolien elämässä. Kumppanuuden ja ystävyyden kanssa käsi kädessä kulkee kunnioitus. Toisen olennon kunnioittaminen ja hyväksyminen yksilönä, omana itsenään, tunteineen, mielipiteineen, kaikkineen. Myötä- ja vastoinkäymisissä. Ei turhaan puhutakaan kavioliitosta.

Joskus omistajan ajatus ja aikomus ei menekään yksi yhteen hevosen mielipiteen kanssa. Kuten meillä ihmisilläkin, mielipide voi muuttua päiväkohtaisesti, ja tiuhemminkin. Mitä jos minä, ratsastuksen harrastaja, omistan hevosen, joka ei pidä ratsastuksesta? Se on todella pelottava ajatus. Se on kysymys, joka on usein helpompi jättää kysymättä.

Mitä tapahtuu ystävyydelle, jos teen mitä haluan siitä huolimatta, että ystäväni hevonen ei sitä halua? Tähän ei liene mitään yksiselitteistä vastausta. Kokeillaan verrata hevosta ihmiseen:

Ehdotat ystävällesi, että menette yhdessä kuntosalille. Tiedät, että ystäväsi on käynyt pitkään kuntosalilla, mutta tällä kertaa hän ei haluakaan mennä. Menisittekö silti, koska sinä olit päättänyt niin ja sinä haluat mennä? Miten ystäväsi reagoisi tai miten se vaikuttaisi teidän välisen suhteen laatuun, jos jollakin keinolla pakottaisit tai painostaisit hänet mukaasi salille?

Ratsastus on monelle meistä nimenomaan harrastus: jotakin mielekästä vapaa-ajan tekemistä, josta minä pidän. Kuitenkin siinä tekemisessä on mukana myös se toinen osapuoli, hevonen. Voit jossakin tavallisessa tilanteessa, jossa hevosesi mielestäsi näyttää vastahakoiselta, kysyä itseltäsi: Miksi hevoseni pitää suostua tähän? Jos vastaus alkaa "Koska minä haluan...", on kyse juuri tästä harrastusajattelusta. Nyt tehdään jotakin minulle kivaa. Entä jos se "kiva" tuottaa hevoselle esimerkiksi stressiä tai fyysistä epämukavuutta? Onko minulla oikeus vaatia sitä toteuttamaan toiveeni siitä huolimatta? Ja miltä minusta itsestäni tuntuu silloin?



"Mutta eikö harrastamisesta tule aivan mahdotonta, 
jos aletaan antaa hevosen päättää asioista?"


Meihin hevosihmisiin, suomalaisiin ja varmasti muuallakin, on tiukkaan iskostettu ajatus johtajuudesta. Turvallisuussyistä ihmisen tulee olla se, joka tekee päätökset, ja näin onkin. Joskus tulee hetkiä, jolloin hevonen on selkeästi eri mieltä, mutta siltä vaadittu asia on pakko saada tehtyä. Esimerkiksi lääkinnälliset hoitotoimenpiteet. Aina päätöksenteon ei tarvitse olla täysin yksipuolista. Ihmisten kesken kumppanit ja ystävät päättävät yhteisestä ajanvietostaan yhdessä asiasta keskustellen, eri vaihtoehtoja ehdottaen. Miksei siis hevosesi voisi joskus ehdottaa sinulle, että tehdäänkin tänään maastakäsin jumppaa porkkanapalkalla tai rauhallinen kävelylenkki metsässä.

Monesti päätöksiä tehdessä täytyy ottaa huomioon se, onko valittu tekeminen hyväksi hevoselle. Hevosen vuokraajana minä olen kirjallisesti sitoutunut huolehtimaan kyseisen hevosen liikunnan tarpeesta. Olettamus on, että minä yleensä ratsastan, sillä sitä vartenhan olen vuokrahevosen alunperin hankkinutkin: koska tykkään ratsastaa. Se ei ole muuttunut. Mikä taas on vuosien varrella muuttunut, on ajattelutapani hevosen kanssa toimimisesta ja hevosen ajatusten huomioonottamisesta.

Joskus menen karsinaan satula käsivarsillani ja hevonen kertookin erilaisilla eleillään "ei tänään". Voin paljastaa, se ei ole ollut minulle helppo tilanne, ja joskus olen pitänyt pääni ja satuloinut hevosen silti. Nykyään pyrin muistamaan kunnioittaa ystäväni tahtoa, ja kyllä, annan hevoselle vähän päätösvaltaa. Silloin luovun aikomuksistani, vien satulan pois ja mietin, mitä sellaista voisimme tehdä yhdessä, mistä nauttisimme molemmat. On myös päiviä, jolloin sekä minä että hevonen haluamme ratsastaa. Silloin mielialani on korkealla. Voin todellakin nauttia ratsastuksesta.

Kuva: Roosa T.

Hevosen kanssa voi tehdä niin paljon muutakin kuin ratsastaa. Kaikki yhteinen tekeminen ei välttämättä kehitä hevosen lihaksistoa kovin paljon, mikä tavallaan on minun työtäni vuokraajana. Se onkin ollut yksi suurimmista haasteistani. Löytää tasapaino hevoselle ja minulle mieluisan tekemisen sekä riittävän liikunnan välillä. Yksi ratkaisu tietysti on, että hevonen eläisi oloissa, jossa se liikkuisi paljon itse, esimerkiksi pihatossa. Silloin ihmisen ja hevosen yhteisen tekemisen ei tarvitse olla suorituskeskeistä, vaan päästään yhä lähemmäs sitä maisemaa, jossa kaksi ystävystä viettävät aikaa yhdessä toisistaan nauttien.

Tässä kulttuurissa hevonen on totuttu näkemään hyödyllisenä vain, jos sillä tehdään jotakin. Ajetaan, ratsastetaan, tehdään metsätöitä... Sillä ei ole yhtälaista arvoa vain sellaisena olentona kuin se on, kuin esimerkiksi kissalla tai lemmikkikanilla. Kyllä niidenkin kanssa voi tehdä vaikka mitä, mutta häkissään itsekseen puuhailevan marsun omistajaan ei kohdistu samanlaista sosiaalista painetta kuin hevosenomistajaan, jonka hevonen elelee pihatossa tehden omia juttujaan, vaikka se ihan hyvin voisi olla säännöllisessä ratsastustreenissä.

Tämä paine voi vaikeuttaa tai viivyttää päätöstä kokeilla jotakin uutta tapaa olla hevosen kanssa. Tiedän tämän omasta kokemuksesta. Mutta kun pieni ääni sisällä on herännyt ja kysynyt "Onko tämä sittenkään ainoa tapa?", se ääni ei enää vaikene. Ja lopulta, kaikesta omasta ja ulkopuolisten vastustelusta huolimatta, on otettava selvää.

8 kommenttia:

  1. Luin tämän postauksen aamiaispöydässä, ja se synnytti niin paljon ajatuksia, että työmatka meni muissa maailmoissa.

    Ihan ekaksi mieleeni tuli, että tässä on selitys sille, miksi en käy tällä hetkellä ratsastamassa, vaikka hevosia koko ajan ikävöinkin. Olen kaikissa ihmissuhteissakin sitä mieltä, että ne perustuvat vapaaehtoisuuteen ja siihen, että oikeasti viihdytään yhdessä. Miksei samoin olisi myös eläinten kanssa? On selvää, että niillä on tunteet, mielipiteet ja myös älliä ymmärtää, miten kunkin ihmisen kanssa toimitaan. Viimeisin toki vaatii aikaa ja syvällisempää tuntemista.

    Itse en pääse tällä hetkellä tutustumaan ainoaankaan heppaan sillä tavoin kuin haluaisin. Ratsastuskoulutunneille en halua mennä, koska hevoset vaihtuvat solkenaan ja joutuisin sitoutumaan muiden aikatauluihin. Tarvitsisin itse enemmän aikaa ja ahdistun, jos pitää höseltää äkkiä hepalle kamat niskaan ja kiskoa se kentälle. En saa muuta kuin pahan mielen, jos joudun suhtautumaan hevoseen kuin tennismailaan. Kyseessä on kuitenkin elävä, tunteva ja ajatteleva otus, jonka kanssa haluaisin kontaktin.

    Kissojeni kanssa olen onneksi saanut huomata, ettei niiden fiilisten aistiminen ja kunnioittaminen johda siihen, että kukkahattutätiä pompotettaisiin. :) Päinvastoin - moni ikävä toimenpide sujuu helposti, kun osaan tulkita, milloin siihen on otollinen hetki. Muutenkin tunneside on vahvempi, kun osaan lukea, milloin eläin haluaa paijausta ja milloin taas omaa rauhaa.

    Olet kyllä onnekas, kun sulla on heppaystäviä, joiden kanssa voit tutkia näitä asioita ja oppia koko ajan lisää. Prosessista on myös mielenkiintoista lukea! :) (Sori, kun tuli näin pitkä sepustus!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanan pitkästä kommentistasi, Sandra! Sanoitit hyvin tuota minkä olen itsekin kokenut omien kissojen kanssa sekä hevosten myös. Nimenomaan tuo otollinen hetki. Ratsastuksessa ja muutenkin hevosten kanssa on totuttu menemään ihmisen ehdoilla ja hevosen vain pitää tehdä asiat silloin, kun se ihmiselle sopii. Ja jos hetki on hevoselle huono, se saa tuntea nahoissaan, kun ei ymmärtänyt heti totella...

      Jos joskus vain on mahdollisuus mennä, suosittelen lämpimästi Apple Tree Ranchia Siuntiossa. Sieltä minäkin olen tätä ajattelua oppinut ja siellä todella kohdataan kaikki eläimet samanarvoisina olentoina, yhtään kiirehtimättä. Toinen hyvä on Hevosilon Aino Koivukunnas Järvenpäässä, jonka luona uskoisin, että voisit hyvinkin käydä tutustumassa hevosten kanssa olemiseen ja tekemiseen mm. naksutinkoulutuksen kautta. :)

      Poista
    2. Olen päässyt kerran käymään Apple Tree Ranchilla - ja lumouduin ihan täysin siitä tavasta, miten eläinten kanssa siellä oltiin. <3 Mutta mulla ei ole autoa eikä ajokorttia, joten olen vähän jumissa. Täytyy silti vielä tutkia, jos voisi tehdä vaikka jonkin yksittäisen käynnin jompaankumpaan kohteeseen nyt kesän aikana. Tuosta Järvenpään paikasta en ole kuullutkaan, joten kiitos vinkistä! :)

      Poista
    3. Hienoa, että olet päässyt sen maailman näkemään! Aino on tosiaan mun ystävä ja opettaa työkseen hevosten naksutinkoulutusta. Ajatuksissa itselläkin ammentaa häneltä jatkossa enemmän oppia aiheesta. :)

      Poista
    4. Moi! Kiitos Hanna ihanasta kirjoituksesta. Se kuvasti todella hyvin myös mun fiiliksiä ja ajatuksia!

      Sandra, mä olen nyt vuoden verran käynyt Aino Koivukunnaksella ja voin todella lämpimästi suositella häntä! Ainon kanssa kun ollaan hevosten kanssa tekemisissä, mennään aina hevosten ehdoilla. Ainon opissa olen päässyt myös ratsastamaan kuolaimetta ja satulatta, positiivista vahvistetta käyttäen. Myös ratsastus tehdään hevosen ehdoilla, joten jos hevonen ei ole halunnut, että sillä ratsastetaan, niin silloin olemme reilusti luopuneet siitä ajatuksesta ja tehty esim jumppaa maastakäsin.

      Ihana kuulla, että on muitakin, jotka ajattelevat samalla tavalla kuin minä :) <3

      Poista
    5. Oi, kuulostaa kyllä ihanalta paikalta! :) Ja mukava tosiaan huomata, että on muitakin samanhenkisiä! Jos hevostelun pariin pystyisin palaamaan, niin tämä olisi ehdottomasti se suuntaus, joka tuntuisi itselle sopivalta.

      Poista
  2. Ei hevonen halua "puuhata" ihmisen kanssa, herkkupalojen/ruoan toivossa voi puuhastella mutta ei se halua leikkiä ihmisen kanssa sen kummemmin. Hyvä niin jos on ihan kaveri pohjalta niin ihmiselle voi käyä hassusti hevosenleikissä.. Siinä on aina johtajuus kyseessä kun on hevosen kanssa, johtajuus on ydin hevoselle laumaeläimenä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johtajuudesta puhuttaessa täytyy aina miettiä, mitä sillä sanalla oikeasti tarkoitetaan. Englannin kielessä sanoja onkin kaksi: boss ja leader. Toinen käskee ja toinen johdattaa. Itse ajattelen nimenomaan jälkimmäisen olevan se, miten hevosten kanssa tulisi toimia.
      Toinen hyvä vertaus on olla hevoselle palomies: tasavertainen ystävä, kun kaikki on hyvin, ja kun on tilanne päällä, palomies on se joka kertoo mitä tehdään ja miten.

      Hevonen on sosiaalinen eläin, ja oman kokemukseni pohjalta voin sanoa, että toki herkuilla oma roolinsa on yhteisessä tekemisessä ja se tekee siitä hevoselle kannattavaa. Silti olen sitä mieltä, että ne osaavat myös nauttia ihmisen seurasta ilman, että syötetään herkkuja tai tehdään mitään muutakaan. Nauttivat siitä, että niille on läsnä.

      Poista

Kommentit ja kehitysideat otetaan aina ilolla vastaan! :)