15. maaliskuuta 2015

Muistutus kuvakisasta

Messutunnelmia arabikarsinalta: Masa sai paljon ystäviä, rapsutuksia ja taisi viedä muutaman hevosihmisen sydämen. <3

Valokuvauskilpailun viimeinen osallistumispäivä on tänään ja joudun nyt surukseni toteamaan, että tähän mennessä ilmoittautuneita on yksi kappale. Siitä ei ihan kilpailua saa aikaiseksi. Voin hyvin odotella vielä jokusen päivän, jos joku mattimyöhäinen vielä innostuu mukaan. Mutta jos ei, niin sitten joudun valitettavasti perumaan koko kisan.

Mietiskelin tässä, että olisiko lukijoilla / kanssablogisteilla kiinnostusta osallistua valokuvauskisaan ehkä myöhemmin, jollakin vähemmän rajatulla aiheella, minkä kaikki pystyvät toteuttamaan? Esimerkiksi "pääkuva hevosesta" tai sitten jotain vähän taiteellisempaa. Musta ois kiva järjestää, nähdä upeita kuvia ja toki antaa asiaankuuluvaa palautetta niistä. En tosin tykkää materialismista enkä sitä haluaisi ruokkia lupailemalla palkinnoksi heppa-aiheista tavaraa. Eli jotain muuta pitäisi keksiä, jos tuntuu että osallistuminen on mielekästä vain palkinnonkuva silmissä.. Kommentoikaa ajatuksianne aiheesta tai lähettäkää sähköpostiin!

Liitinpä tähän yhden maistiaisen messuilla ottamistani kuvista. Näitä tulleepi lisää aikanaan ja ehkä jotain tekstimuotoistakin fiilistelyä Horse Fairista. Stay tuned!

6 kommenttia:

  1. Höh, harmi! Olisi ollut kiva nähdä tämä kisa! Ehkä aihe sitten oli tosiaan sen verran kapea, että rajasi osallistujia. Pääsen itse niin harvoin ylipäänsä heppoja näkemään, etten uskalla luvata, että niillä harvoilla kerroilla jonkin näyttämiskelpoisen kuvan onnistuisin nappaamaan, mutta periaatteessa ainakin olisi hauska osallistua ja samalla saada opettavaisia vinkkejä. Ostin ennen joulua itselleni vähän paremman pokkarin ja lisäsalaman, mutta seuraava askel olisi oikeasti opetella jotakin kuvauksen perusteita. Auttaisi varmaan kummasti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin no, monessa blogissa niitä messukuvia oon jo nähnyt, mutta jostain syystä ne ei ole tänne asti päätyneet.
      Pelkään juuri tuota materialismin vaikutusta kilpailuissa syyksi, siihen kun ollaan niin tottuneita, että paras saa aina jotakin tavoittelemisen arvoista. Minusta kuvia pitäisi päästä katselemaan, kommentoimaan ja niistä pitäisi voida saada kommentteja, ilman mitään ylimääräistä kannustinta. Sitäkin välillä näkee, että lahjotaan kommenttien toivossa... Surullista, että sellaiseen on tarvetta.
      Musta ois kiva järjestää juuri siksi, että saisi itsekin harjoitusta rakentavan kritiikin antamiseen. Varsinkin näin tekstimuodossa palautteen voi helposti lukea hyvin negatiivissävytteisenä, jos se on jotain muuta kuin: "Tosi hienoja kuvia!" Tätä pitäisi mun mielestä korostaa enemmän ja kannustaa ihmisiä kommentoimaan ajatuksella ja ajan kanssa.

      Hienoa, että oot panostanut harrastukseen! Yhdenkin irrallisen salaman kanssa pääsee varmasti jo tosi pitkälle valaisun saloihin. Alkaa ymmärtää mistä suunnasta tuleva valo näyttää hyvältä, mitä pintoja voi käyttää "lisävalona" heijastamalla valoa sen kautta...

      Jos herää jotakin ajatuksia, mikä aihe ois semmonen riittävän laaja, jota sinullakin olisi mahdollisuudet kuvata, hihku ihmeessä. :)

      Poista
    2. On kyllä oikeasti harmi, jos kisoihin osallistutaan vain palkinnon toivossa. :-/ Mä en ole koskaan halunnut järjestää blogissani mitään arvontojakaan, vaikka ne varmasti toisivatkin lukijoita. Mieluummin vähän lukijoita oikeasta syystä kuin paljon sellaisia, joita jutut eivät oikeasti kiinnostakaan.

      Valokuvauskilpailussa mä kaipaisin nimenomaan vain niitä osaavan kuvaajan vinkkejä. Kuvaaminen ei ole tosiaan mulle millään lailla omaa alaa, joten kuvan lähettämistä arvioitavaksi ei varjostaisi edes kritiikin pelko. :) Sä sitä paitsi osaisit tehdä sen kannustavasti ja rakentavasti!

      Aiheenahan voisi olla vaikka vain pari sanaa tyyliin "taianomainen hetki" ja kuvauskohteeksi kävisi mikä tahansa eläin. =)

      Poista
    3. Jep, ihan samoilla linjoilla olen minäkin. Ei tätä hommaa tehdä massojen vuoksi, vaan siinä toivossa, että tuolla jossain on edes yksi muu, jota kiinnostaa minun pähkäilemäni asiat yhtä paljon kuin ne minua innostavat. :) Kaltaisesi ahkerat lukija-kommentoijat ovat se bloggarin elämän suola!

      Sekin on sellanen juttu, mitä pitäisi jokaisen harjoitella. Ei pelkästään kritiikin antaminen, vaan myös sen vastaanottaminen. Onneksi meillä on tuolla koulussa painotettu tätä aika paljon: meillä on sellainen sääntö, että kun muut kommentoivat sinun kuviasi, et saa avata suutasi. Koska se mitä sieltä suusta tulee, on todennäköisesti: "No muttakun olosuhteet ja aikarajoite ja ja ja..." Kuvan katsojaa ei nämä asiat kiinnosta kuitenkaan. Eksyinpä taas aiheesta. :)

      Mutta joo, se on kyllä sitä mitä itsekin eniten aina odottaa noina koulun kritiikkipäivinä, että saa sekä opettajan että "kanssakuvaajien" eli opiskelijoiden mielipiteen lopputuloksesta. Siksi itse kommentoin aina lähes kaikkien ryhmäläisteni kuvia, jotta jokainen saisi tilaisuuden kehittyä.

      Vitsit, nyt oltiin kyllä samalla aaltopituudella! Mä nimittäin mietin sanoja "maaginen hetki". :) Ehkä odotamme kevään viherrystä ja sitten laitamme suunnitelman täytäntöön!

      Poista
  2. Mua ainakin kiinnostaisi osallistua valokuvauskisaan, vaikkei mitään materiapalkintoa olisikaan. Rakentava kritiikki on aina tervetullutta :) Tähän kisaan en nyt päässyt osallistumaan, kun jätin tarkoituksella kameran kotiin Horse Fairin ajaksi ja keskityin kerrankin pelkkään shoppailuun :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää! Se on toisinaan ihan fiksu ratkaisu - nauttia elämästä itse eikä vain seurata sitä linssin läpi. :)

      Poista

Kommentit ja kehitysideat otetaan aina ilolla vastaan! :)