17. kesäkuuta 2014

Paljastus

(c) Gabi
Tätä postausta lienee itse kukin salaa mielessään toivonut ja odottanut. Nyt olen saanut Ystävän omistajalta luvan kertoa meidän tarinamme. Se menee näin:

Minun ja Ystävän tiet kohtasivat ensimmäisen kerran kymmenen vuotta sitten. Olin tuolloin hevospelostaan toipuva teinityttö ja lähtenyt ihka ensimmäiselle ratsastusleirilleni kahden kaverini kanssa. Olimme valinneet Hovin ratsutilan lähinnä siksi, että "ihanaa, arabeja!" ja ensimmäinen leirimme siellä oli yleisleiri (myöhemmin siirryin lännenleirehin).

Yhtenä päivänä leirillä meillä oli teoriassa pyöröaitauskoulutusta. Sitä opetti kaikki Hovin hevoset kouluttanut Jaana Toivonen. Jaana valikoi näihin teoriapätkiin aina jonkun nuoremman hevosen, joka ei vielä tehnyt ratsastustunteja tai ollut edes aloittanut ratsukoulutustaan. Sillä kerralla se oli Ystävä, vasta kolmen vuoden ikäisenä ja nykyistä paljon harmaampana kimona. Ei siitä ensitapaamisesta ihan kauheasti jäänyt mieleen mitään.

2006

2007
Tykästyimme Hoviin niin paljon, että aloimme käydä siellä joka kesä. Ystävä taisi olla vielä parikin kertaa pyöröaitausteoriassa mukana, kunnes lopulta kävi läpi ratsukoulutuksen ja tuli tunneille. Älkää kysykö mikä vuosi se oli, en mitenkään muista. Sen tiedän, että Hovilla hevoset saivat olla lapsia pitkään, joten kaipa Ystävä oli jotakin 6-vuotias tai sinnepäin tullessaan tunneille. 

Tuolloin tuntui hassulta, että niin "vanha" hevonen on vasta aloitettu ratsuna - olenhan ollut toisella tallilla ratsastustunnilla jopa 4-vuotiaalla hevosella, mikä on melkein yleisempää. Näin jälkeenpäin hevosalaa enemmän kokeneena olen huomannut, että Ystävän saama koulutus ja sen vaatima aika on ollut paras mahdollinen lähestymistapa. Eihän sillä mikään kiire ole ollut, miksi muilla hevosilla (paremminkin hevosenomistajilla) on? Yleensä se kiire kostautuu, ennemmin tai myöhemmin.

2012
Ystävän ensimmäisenä leirikesänä tuntihevosena en muistaakseni ratsastanut sillä lainkaan. Silloin sillä menivät vain muutamat minua kokeneemmat ratsastajat, kun se oli "niin nuori ja haastava". Kun sitten lopulta joku kesä uskalsin kokeilla Ystävää, en tarkkaan muista mikä ensireaktioni oli. En suinpäin rakastunut siihen, mutta en kai inhonnutkaan. Tuolloin olin vielä ihan rakastunut Zider-ruunaan, jonka ihannointi vaihtui säpäköihin tammoihin vasta myöhemmin.

Muistaakseni pari viimeistä leirikesää Hovilla tykkäsin mennä Ystävällä ja meninkin useamman kerran per leiri. Ainakin yhtenä vuonna halusin mennä sillä leirikisatkin, ja kivaa meillä oli vähemmän mainittavasta menestyksestä huolimatta.

2012 (c) joku leiriläinen
Sitten koitti se kesä, kun Hovin Ratsutila lopetti toimintansa ja myi kaikki hevoset uusiin koteihin. Ystävä roikkui myytävien listalla aika pitkään, kunnes eräs tuttavani sen päätti ostaa. Olin tavannut Ystävän uuden omistajan yhdellä viikonloppuleirillä ja tuurin kautta he päätyivät samalle tallille erään toisen leirituttuni kanssa. Jonkun aikaa en tiennyt tai kuullut heistä mitään, mutta etsiessäni uutta vuokrahevosta Miinan jälkeen, Ystävän omistaja kuuli aikeistani ja kysäisi olisinko kiinnostunut Ystävästä. Olin, todellakin olin, mutta aiemmin samana päivänä olin ehtinyt lupautumaan Päikän vuokraajaksi. Lisäksi Ystävä asui tuolloin hyvin hankalan matkan päässä minulle ja Päikkä sopivan lähellä. Niinpä jouduin vastaamaan: "Kiitos ei."

No, kuten hyvin tiedätte, tämä hevostenvuokraamiseni oli yhtä vuoristorataa. Päikän mentyä kuvioihin tuli Klaara ja jossain vaiheessa aloin kaipaamaan nuoren esteponin rinnalle vanhempaa vuokraheppaa, jolla voisi myös harrastaa länkkää. Päätin kokeilla onneani ja laittaa Ystävän omistajalle viestiä. Onnekseni he olivat vaihtaneet tallia lähemmäksi minua ja sattuivat olemaankin uuden vuokraajan tarpeessa.

2012 (c) joku leiriläinen
Sovin koeratsastuksesta, menin tallille ja pitkästä aikaa pääsin tapaamaan Ystävääni. Se ei ollut muuttunut tippaakaan. Tallissa harjaillessa tunnelma oli hyvä ja tyyni, selkään päästessäni tunsin sen vielä vahvemmin. Olin löytänyt sen hevosen, jonka luokse kuulun. Olin kotona.

Näin minusta tuli Ystävän vuokraaja. Tämä yhteinen historiamme on suurimpia syitä, miksi meillä on mennyt yhdessä näin hyvin. Olen tuntenut Ystävän varsasta asti. Tunsin sen emän, sisarukset, jälkeläiset sekä sisarusten jälkeläiset. Kaikkien niiden leirikesien aikana opin tuntemaan sen kotitilan, miten hevosia siellä pidettiin ja millä tavalla ne kaikki koulutettiin. Opin itse myös käsittelemään hevosia näillä samoilla metodeilla. Tästä kaikesta ei voi olla muuta kuin äärettömän kiitollinen.


Hyvä yleisö, saanko esitellä: Ziquitita eli Titta, minun Ystäväni.

2012 Länkkärileirin leirikisat
2007 Titta ja varsansa Marqueza
Löysin tämän kuvan arkistoistani niihin aikoihin, kun aloitin Titan vuokraamisen.
Aina välillä etsin kuvan käsiini ja katselen sitä. Se on niin hellyyttävä!
Syksy 2013. Ensimmäisiä ratsastuksia vuokrailun alussa (c) Gabi

12 kommenttia:

  1. Vau, todella kaunis hevonen tuo Ystävä tai Tittako voisi sanoa myös (:

    VastaaPoista
  2. Ei vitsit, käyn ratsastamassa Marquezaa tällä hetkellä. Miten söpö pikku Marke!! :) Ja huippua että täältä blogista löytyy niin paljon arabijuttuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiva! Siitäkin tullut jo ihan ratsuikäinen. :) Kiva että tykkäät!

      Poista
  3. Tuli ihan kylmät väreet. :) Jännää, miten teidän polut ovat kohdanneet noin monta kertaa, mutta nyt oli Se Oikea Hetki päätyä yhteiselle tielle. Titta on todellinen kaunotar, ja tuo kuva varsan kanssa sydäntä sulattava. Kiinnostuneena odotan taas kuulumisia ystävyytenne syvenemisestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä. :) Kiitos taas sydäntä lämmittävästä kommentista!

      Poista
  4. Voi miten ihania kuvia! :)

    VastaaPoista
  5. Katsoinkin kuvia, et voisko olla Titta :D
    On nimittäin mun veljen kummitädin hevonen ;) Maailma ON pieni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vitsit, niinpä onkin. :)

      Poista
    2. Milloin tuo Hovin Ratsutila lopetettiin ja miksi? :O Kuulosti niin ihanalta paikalta.. :)

      Poista
    3. 2012 kesän ja syksyn vaihteessa käsittääkseni. Eipä se arabihevoskasvatus ole Suomessa hirmu kannattava bisnes, ilmeisesti siksi. Ja 20 vuotta sitä tehtyään haluaa ehkä kokeilla jotain muutakin. :)
      Mutta oli kyllä mahtava paikka, jää ikuisesti sydämeen.

      Poista
  6. En malta olla täsmentämättä pientä yksityiskohtaa Hovin viimeisestä kesästä - kaupoista oli sovittu jo keväällä, mutta Hovilla tarvittiin hevosia vielä leireillä, joten Titta oli siellä auttamassa ja muutti uuteen kotiin vasta elokuussa. Eikä ollut tarkoitus olla anonyymi, en vain jaksa vaivautua mitään tiliä luomaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, kiitos tarkennuksesta! Varmasti paljon just tämmöisiä asioita, mitä me perusleiriläiset ei tiedetäkään.

      Poista

Kommentit ja kehitysideat otetaan aina ilolla vastaan! :)