Kissakuvia

Nyt tulee pitkästä aikaa Ninni-päivitys. Se mukelo on kasvanut hurjaa vauhtia ja on nyt puolivuotias. Enempi ja enempi alkaa tulla aikuisen kissan näköä, vaikka vielä se on tollanen rimppakinttuteini. :) Tässä tammikuun aikana oon sitä yrittänyt kuvailla valoisampina päivinä, että näkis vähän miltä se nyt näyttää, niinpä tämä postaus on erittäin kuvapainotteinen.

Viimeks kirjottelin uudesta lempinimestä, Pinteli. No, nyt se on jo jonkun aikaa kulkenut nimellä Tiuku. :) Ei sitä kyllä kukaan muu käytä kuin minä... 

Ninnin elämä täällä meidän kotona on jatkunut tavalliseen tapaan, ei suuria muutoksia. Ennen joulua Ruffe kävi meillä useampaan otteeseen, päiväseltään ja yökylässäkin, totuttelemassa kissavaaviin. Ja niin hyvinhän se tottui että Katja oli Ruffen kanssa pari päivää meidän kissavahtina joulun välipäivinä, kun käytiin Kimmon vanhemmilla. Aika vähän enää tulee mitään ärähtelyjä ja öisinkin uskaltaa jättää samaan tilaan. Ruffe nyt ei Ninnille ärise, mutta välillä innostuu liikaa leikkimään. Sit Ninniä alkaa pelottaa ja tulee sähinää, ja kun koira luovuttaa ja lähtee pois, Ninni seuraa perässä että hei mihin kaveri meet. Hirmusen utelias neiti on koiraa kohtaan, aina pitää olla näkemässä mitä se puuhaa. 

"Missä se koira menee?"

Koiralta voi suojautua vain yhdellä tavalla - näinä hetkinä Niilollekin kelpaa kiipeilypuu.

Niilon kanssa Pinni on myös elänyt ihan normaaliin tyyliin. Välillä vanhusta nukuttaa ja nuorempaa leikittää = tappelu. Toisinaan Niilokin intoutuu leikkiin ja antaa Ninnille kyytiä. Sohva ja matto on yhteisiä nukkumapaikkoja, joiden lisäksi molemmilla on omat mieltymyksensä. Ninnillä se on kiipeilypuun ylin kerros (ei varmaan näistä kuvista yhtään ois arvannu...) ja Niilo taas on löytänyt jotain vielä ihanampaa: olohuoneessa parvekkeen puoleisen seinän patteri hohkaa niin ihanasti että se paljas lattiakin lämpiää ja kelpaa makuualustaksi.

Tässä muutama Kimmon ottama yhteispotretti kisuista:

(postauksen kaikki muut kuvat (c) minä)

Ninnistä vielä sen verran, että sellanen hätähousu kuin se on juoksemaan pitkin seiniä ja huutamaan kurkku suorana samaan aikaan (ja ehtii se repiä asioita kappaleiksi siinä sivussa), niin taas on näkyvissä pieniä aikuistumisen merkkejä. Tassuilla leipominen, halu tulla ainakin jossain vaiheessa yötä mamin tykö (=päälle) nukkumaan, jaksaa olla pidempiä aikoja sylissä, sietää paremmin mm. päähän koskemista... ja liikuttelee häntäänsä. Jossain vaiheessa oivalsin, että ihan pikkupentuna se häntä vaan roikku perässä ilman mitään yritystä. Nyt kun Ninni kuulee nimensä, se yleensä vastaa miukumalla ja häntä nousee ylös, kuten Niilollakin. Myös silittäessä hännänpää saattaa alkaa vipata. Itelle on ollut tosi mielenkiintoista seurata, missä vaiheessa kissanpentu tekee ja oppii mitäkin. Nythän se reipas tyttö pääsee jopa lattialta suoraan ponnistamalla pöytätasolle. Aikasemmin meni tuolinkarmin kautta ja ekoina viikkoina raasu päässyt edes sohvalle kuin kynsimällä itsensä ylös. Niin se aika rientää!

Trail-harjoituksia & maastoilua

Tällä viikolla minut yllätti sitkeänoloinen flunssa, joten viikon Päikkäilyt tapahtuvat lähinnä pääni sisällä. Viime viikolla pääsin ihan normaalisti tallille, jossa tapahtui seuraavaa:

Keskiviikkona törmäsin bussipysäkillä toiseen bloggaajaan, Siniin. Tunnistettiin toisemme blogeissa olevien kuvien ja videoiden perusteella. Ihmeteltiin maailman pienuutta, miten ollaan vuosien varrella kierretty ainakin kolme samaa tallia, ratsastettu samoja hevosia eikä tyyliin kertaakaan nähty toisiamme, kunnes nyt. Juteltiin se lyhyt bussimatka, jonka päätteeksi Sini käveli kotiin ja minä tallille.

Kenttä oli mukavan tasaisessa kunnossa, niinpä päätin että nyt mä revin ne puomit katoksesta ja tehään trailia! Muodostin kentälle taskun, jota muuntelin välillä neljännellä puomilla neliöksi. Irrottelin muutaman jäätyneen tötsän toisistaan ihan perus pujotteluksi. Alla esimerkkiä taskusta:

Kisoissa ottamani kuva tuplataskusta.

Aloitettiin maastakäsin, sillä Päikkä ei tietääkseni oo koskaan aiemmin trailia tehnyt, niin halusin alottaa helpoimmilla jutuilla. Ja ponihan hoksasi heti. Se oli hyvän trail-hevosen tavoin kiinnostunut esteistä niin että katsoi niitä, mutta ei pelännyt tai kolautellut kavioita puomeihin juurikaan. Mentiin taskua ihan maapuomeina, vaakasuoraan puomien yli niin käynnissä kuin ravissa. Jos tuli kolahdus, mentiin heti uudestaan. Jos ei, hidastettiin/pysähdyttiin palkinnoksi. Nää meni Päikältä hyvin eikä poni yrittänyt yhtään mennä puomien ohi, reippaasti yli vaan. Tehtiin taskua kans ravista ja käynnistä sillä tyylillä kuten se kisoissa suoritetaan: tullaan sisään, pysähdytään mahdollisimman lähelle päätypuomia siihen koskematta ja peruutetaan ulos. Halusin ekoihin trail-harjoituksiin jonkun helpon peruutustehtävän, juuri siksi kun se pakki on välillä niin jäykässä, ja trailissa peruutus on tosi olennaista osata. Ja nyt olin Päikästä ylpeä, se peruutti niin pienistä avuista ja niin nätisti! Se on fiksu hevonen, ja tais aika nopeasti hoksata että aah, täällä saa aina pysähtyä ja heti perään muistaa että ainiin, täältä ei pääse pois ku pakittamalla.

Pujottelua tehtiin maastakäsin vaan käynnissä, sillä se olis menny mun koordinaatiokyvyn kanssa ihan toivottomaksi sekoiluksi. Heitin satulan selkään (ja päähän uudet lännensuitset! niistä kuvia myöhemmin) ja sitten mentiin niin käynnissä kuin ravissa pujottelua, maapuomeja ja taskua. Selästä peruutukset oli tahmeampia, mutta parempia kuin edellisellä ratsastuskerralla. Pysähdykset taskuun oli helppoja, puomit kolisi aika vähän eikä tötsiäkään kaadettu, pujottelu meni hienosti! Taisin ottaa tälläkin kertaa aika pian laukkaverryttelyä, ja sitten vasta ravissa noita tehtäviä, niin sain ponia hereille. Ja hyvinhän se toimi. Laukkatehtäviä trailissa on todella vähän, joten jätettiin se askellaji muutaman kierroksen jälkeen pois. Myöhemmin voidaan testata sitä taskua laukastakin.

Lauantaina paukkui pakkanen. Sain pummattua Leealta kyydin tallille, etten joutunut siellä -16 - -20 asteen tuntumassa kävelemään puoltatoistakilsaa eestaas. Samalla sain myös ratsastusseuraa, sillä Leealla oli Anni mukana (joka välillä liikuttelee Velmua & Päikkää). Päätettiin molemmat mennä ilman satulaa. Minä tosin laitoin Päpälle ratsastusvyön, että on edes se jalustinten tuki jos hupsu poni keksii jotain. Kentälle en olis laittanut, mutta me mentiin kiertämään rata kerran ja sitten tutkimaan maastoja. Anni ja Velmu aurasivat edellä paksuun hankeen kulkuväylää metsän keskelle. Tarkoitus oli mennä vähän matkaa Ultunaan, jossa kuulemma porukka paljon maastoilee (=pakko olla hyvät maastot). Mulla tuli kylmä aika nopeasti, pelkkää käyntiä kun mentiin. Päästiin metästä tielle ja tien päässä näytti reitti jatkuvan taas kahlaamisella. Anni ei ollut varma kannattaako mennä ja mä olin kypsä kääntymään takasin, niinpä palattiin samaa reittiä radalle ja jatkettiin toinen kierros loppuun.

Päikkä oli maastossa fiksusti. Ei kyttäillyt oikein mitään, ihmisten ääniä se kuuli ja kääntyi katsomaan, siinäpä se. Takaspäin oli vähän kiire, mutta malttoi pysyä käynnissä kuitenkin vaikka Velmu nopsana poikana ehti välillä paljonkin edelle. Mutta poni ei hätääntynyt, hän porskutteli rauhassa hankea eteenpäin ja radalle päästyään pärskähteli kovin tyytyväisesti. :)

Kuvapostaus: Miina

Tuumin tässä vapaa-ajallani että nyt voisi olla aika julkaista näitä lokakuisia kuvia viimeisistä Miina-kerroista (uusille lukijoille: edellinen vuokrahevonen). Kuvaamassa oli kaksi kaveriani. Ensimmäiset kolme on ottanut Ann-Marie H., lisää hänen kuviaan täällä. Ja loput ovat Roosa T.:n käsialaa. Noudatetaanhan taas tekijänoikeuslakia eikä kopioida näitä. :)

Innokkaan arabitamman kuvaaminen lumisessa metsässä (jossa piti seistä paikallaan ihan törkeän kauan, varmaan joitain minuutteja jopa!) oli hieman haastavaa, mutta hepsu pysyi käsissä ja jokunen kuvakin saatiin. Kuvattiin myös kentällä ihan perusratsastelua, enkkukamoissa tällä kertaa. Parissa kuvassa on länkkävermeetkin, niitä kokeiltiin ensin mutta Miina oli yhä ihan jäykkis niiden kanssa. Koulusatulalla meni puhtaammin. 

Tuon kerran jälkeen menin Miinalla enää kerran ja se oli aika väkisinvääntöä pimeällä kentällä, hevosella joka meinaa saada paniikkikohtauksen joka kerta kun en pidä sitä todella kiireisenä pienellä voltillaan ainoan lampun loisteessa. Siitä jäi aika turhautunut fiilis, mutta meidän yhteisestä taipaleesta sitäkin rakkaampi muisto. Nää kuvat ilmentää sitä myös hienosti.

Annin ottamia

 Roosan ottamia

Haaste

Kesällä kuvattuja friisiläisiä, lisää kuvia täällä.

Sain tämän haasteen Ainolta, kiitokset hänelle!

Säännöt:
- kerro 11 asiaa itsestäsi
- vastaa haastajan 11 kysymykseen
- keksi uudet 11 kysymystä
- haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa
- kerro bloggaajille, että olet haastanut heidät


11 asiaa minusta:
1. Hiukseni ovat oikeasti maantienruskeat.
2. En meikkaa arkisin lainkaan, vain juhliin.
3. Molemmat vanhempani ovat menneet uusiin naimisiin.
4. Joten mulla on verisiskoni lisäksi sisaruspuolia 2 Suomessa ja 3 Virossa.
5. Sain oman ponin -3vuotiaana.
6. Tykkään tuoreista marjoista enemmän kuin karkeista.
7. Inhoan kylmyyttä ja teen usein ylilyöntejä kerrospukeutumisessa.
8. Leipominen ja ruuanlaitto on melkein yhtä kivaa kuin syöminen.
9. Pidän huonekasveista, vaikka ne kuolee aina.
10. Olen hyvin valikoiva (lue: nirso) shoppailija.
11. En ole koiraihminen.


Vastaukset:

1. Oletko läheinen perheesi kanssa?
Olen. Käydään äidin kanssa samoilla jooga- ja zumbatunneilla viikoittain ja systeri on  meillä yötä aika usein, koiran kanssa tai ilman.

Siskon hauva Ruffe mukana tallilla syksyllä 2012.

2. Mitä haluat vuodelta 2013?
Hyvinvointia, uutta opittavaa ja ikimuistoisia hetkiä.

3. Mitkä ovat lempi tavara-/vaatemerkkisi?
Pidempään asiaa pohdittuani, ei niitä ole! En ole kovin merkkiuskollinen. Jos jokin toimii, tykkään siitä ja sopii budjettiin, ostan sitten sitä.

4. Mikä on lempiaineesi?
Käyn nyt tokaa kertaa amista, joten mun ei tarvitse enää noilla äikän, matikan yms. tunneilla istua. Oikeastaan kaikki tähänastiset ammatilliset kurssit on ollu tosi kivoja, ehkä elokuvatuotannon perusteet ja just alkanut käsikirjoituskurssi on niitä mielenkiintoisimpia.

5. Millainen on huoneesi?
Kaksiossa kun asutaan, ei ole omia huoneita  - sinänsä. Mä majailen kyllä enemmän täällä olohuoneessa, missä mun konekin on (ja Kimmo taas omalla koneellaan makkarissa). Täältä löytyy työpöytä tuoleineen, kolme kirjahyllyä täynnä mun roinaa (ja pari kirjaakin), tv tasoineen, punanen sohva, kaks punasta nojatuolia, sohvapöytä, matto joka kerää kaikki kissankarvat, pari kiipeilytelinettä ja kasa kissanleluja.

6. Mitä inhoat ihmisissä?
Taipumusta tehdä järjettömiä tekoja. Valehtelu, ahneus, itsekkyys... Näitähän riittää.

Viimeisiä kertoja Miinalla syksyllä 2012.

7. Mitä harrastat? Miksi?
- Ratsastusta, koska hevosen luottamuksen ansaitseminen ja yhteistyön saavuttaminen on palkitsevimpia asioita mitä tiedän. Parhaimmillaan myös arkihuolet pois työntävä rentouttava harrastus.
- Joogaa, sillä kehonhallinta on fiksu juttu (siitä on hyötyä muissakin harrastuksissani) ja rauhallinen venyttely on yleensä juuri se mitä mun kipuileva selkäni kaipaa pysyäkseen parempana.
- Zumbaa, koska löydettiin rästitunnilla käydessä ihan mahtava ohjaaja, joka vetää aina täysillä ja innosti meitä, niin vaihdettiin kuntotanssista tähän. Tanssillista liikuntaa siis siksi, että pidän tanssimisesta ja liikkuminen pitää kehon kunnossa ja mielen virkeänä.
- Valokuvausta, sillä se on luovaa ja opettavaista puuhaa. Kiva tapa ikuistaa hienoja hetkiä, maisemia... mitä vaan!

8. Hulluin asia, minkä olet tehnyt?
Varmaan se kun matkasin yli 300 km kaupunkiin, jossa en ole koskaan käynyt, tapaamaan ekaa kertaa ihmistä, jota en ollut koskaan tavannut. Tutustuttiin netissä. Leffoissa tällaset jutut päättyy esim. veriseen kirveeseen, mutta meille siitä on seurannut jo 4 vuotta seurustelua.

Jokunen vuos takaperin mökillä, mummon maatila taustalla. Taitaa olla juhannus. :)

9. Mainitse 5 tärkeintä asiaa sinulle?
Terveys, perhe, ystävät, eläimet (ei muurahaisista alkaen kaikki vaan Ninni, Niilo, Päikkä...) ja onnellisuus.

10. Mikä on unohtumattomin kokemuksesi?
Ei tullut tähän hätään mieleen kuin heppajuttuja. Sellaset kerrat kun on ratsastanut hevosta ilman suitsia tai kokonaan ilman varusteita, ja ehkä parasta näistä oli se kun sain hevosen peruuttamaan ilman varusteita. Aivan uskomaton tunne.

11. Mikä on pahinta, mitä voisi tapahtua?
No tähänhän on tosi kiva päättää tää... :) Varmaan se kuuluisa ja kauan odotettu maailmanloppu!



Zaladino Hovin Ratsutilan jäähyväisnäyttelyissä kesällä 2012.

Haastetut:
Sini
Sandra
Suvi
Emma
Anni
Joanna
Riia
Sari
Riikka
KR
Emma

(Wau, kerrankin sain sen 11 bloggaajaa täyteen!)

Omat kysymykset:
1. Mihin maahan haluaisit juuri nyt matkustaa? Miksi?
2. Mihin maahan et tällä hetkellä haluaisi? Mikset?
3. Miten keksit blogisi nimen ja pidätkö siitä itse (edelleen)?
4. Mikä on tärkeintä mitä hevonen on sinulle opettanut?
5. Mitä mieluiten teet hevosen kanssa ratsain?
6. Entä maasta käsin?
7. Mikä on hauskin hetkesi hevosten kanssa?
8. Oletko harkinnut hevosharrastuksen lopettamista? Miksi?
9. Miksi et kuitenkaan ole lopettanut?
10. Minkä muun eläimen kanssa voisit harrastaa/puuhastella?
11. Harrastaako tai onko joku perheenjäsenesi harrastanut hevosia?

Sukset ristissä

Lähde: flickr.com, tekijä: MarkKelley, lisenssi: by-nc-nd

Tähän ei tuntunut sopivan mikään söpön valkean satuponin kuva, niin turvauduin intternettiin.

Tänään tuntu etten taas saanut oikein mitään aikaan tai ainakaan mitään positiivista. Näin tyngästi voisin päivittää, että Päikällä menin westerniä. Verryttelyt laukassa, sen jälkeen jogiympyröitä, peruutusharjoituksia ja kokeiltiin vähän yhden käden ohjausta ravissa. Loppuun laukannostoja joissa kuumeni taas humman tunteet ja ne peruutukset oli jälleen ihan hirveetä kökköä. Ei se poninjäärä liikkunu mihinkään minkään sortin avuilla ja jokanen peruutus oli yhtä suuri taistelu. Ja vaikka se peruutti, se teki sen niin vastahakoisesti ettei voinut jäädä hyvä mieli kummallekaan.



Tämän angstintyngän vastapainoksi voisin nostaa esille uuden lempparitv-sarjani, Ypäjän. Vaikka osa seurattavista tytöistä ärsyttää jo kolmatta jaksoa katsoessa, alan harrastajana opiston elämä kiinnostaa. Plus siellä vilahtelee yksi tuttu tallikaveri ja mikä tärkeintä, myös minun naamani vilahtaa yhdessä jaksossa! Ehkä. Tässä vanhemmassa postauksessa selviää, missä yhteydessä. :)

Ja kehuttakoon myös Yle Areenaa, josta ekat 9 jaksoa voi katsoa ennakkoon! Tässä linkkiä sinne siis.

Lukijat:

Kiinnostaako Ypäjä vai onko se taas yksi turha tositv-sarja muiden joukossa?

Monitoimihevostelua

Seuraava teksti saattaa herättää epäilykset kirjoittajan huonosta keskittymiskyvystä. :) Ei se ollut ihan alkuperäinen suunnitelma, mutta onnistuin liikuttamaan Päikkää yhden tunnin aikana kolmella eri tavalla.

Tallille mennessä tiesin mitä haluan tehdä. Maastakäsittelyä. Viime kerrasta oli jo pidempi aika, niin alkoi olla jo sellanen hinku tehä ponin kanssa muutakin kuin pohkeilla mätkimistä. Naruriimusta vielä haaveilen, joten suitset päähän ja liinaan kiinni. Alkuun vähän juoksutin pienellä ympyrällä, käyntiä ja ravia vaan, nähdäkseni miten Päikkä mua kuuntelee. Se oli hyvin hereillä ja totteli aika ripeästi eri käskyjä. Sen jälkeen seisoskeltiin vähän yhdessä, kävin hevosen läpi käsin eikä Päikkä meinannut mitään. Vähän jänskäsin sitä takapuolta ja sen takaa kiertämistä niin läheltä, kun oon pari kertaa saanut varoitusmonon nousemaan ilmaan puomilla hoitaessa. Silloin Päpällä on aina ruokaa edessä ja nyt kun ei ollut, ei ollut myöskään syytä hätistää mua pois.

Lähdin sitten kävelemään liina suht pitkänä, ettei synny painetta - muuta kuin se että johtaja lähtee nyt ja seurata pitäisi. Päikkä seuraili aika hyvin, toisinaan hairahtui nuuskimaan lumikokkareita ja vaeltamaan avointa porttia kohti. Silloin täytyi nykäistä liinasta. Mitä lähempänä Päikkä mua pysyi, sitä paremmin seuraaminen onnistui ja välillä tuli hienoja väistöaskelia, kun lähdin kävelemään tavallaan hevosta päin miniminiympyrällä. Otin myös ravispurtteja, pysähdyksiä ja peruutuksia, joista ravisiirtymiset onnistu tosi hyvin, stopitkin ihan jees ja peruutukset taas vaihtelevalla menestyksellä. Kivointa oli nähdä, miten iloinen Päikkä oli. Se oli ihan kympillä mukana tekemässä koko ajan. Kentällä se ei tykkää yleensä olla, rupeaa vaan tahmaamaan, mutta tälleen kun "leikittiin" jotain hauskaa, sitä ei haitannut yhtään. Kovasti tamma oli sitä mieltä joka kerta kun pysähdyttiin palkinnoksi, että tästä kuuluis saada ihan herkkupalkkakin ja kävi aina tutkimassa mun kämmenet siltä varalta - turhaan.

Maastakäsittelystä jäi tosi hyvä yhteistyöfiilis. Tekis mieli kokeilla Päikän kanssa jotain uuttakin, esimerkiksi tällasta leikkiä:

Käveltiin kentältä takasin puomille ja laitoin satulan selkään. Koulusatulan, sillä halusin mennä baanailemaan radalle. Torstaina on jo pimeetä kun pääsen koulusta, joten sillon meen kuitenkin kentälle, siksi mentiin nyt radalle. Päikkä tahmaili taas ekoja raveja ihan olan takaa, mutta pian koitti takasuora ja laukannosto. Äkkiäkös hän siitä virkosi ja humputeltiin ihan mukavaa reipasta tahtia. Kieputtelin mp3-soittimen kuulokkeet kypärän remmeihin kiinni korvan juureen ja vähän vauhtimusaa soimaan. Vaikka en noin yleensä sentyylistä musaa kuuntele, PSY - Gangnam Style oli just oikea biisi hanattaa se takasuora. Vaihdoin suuntaa jossain välissä ja kun lähettiin tällä kertaa Volbeat - Mirror And the Ripper -biisin tahtiin laukkaamaan, Päikällä naksahti päässä. Näin on käynyt vain näillä kahdella kerralla, kun laukataan suora kotiinpäin - jatkossa siis vähemmän niin päin todennäköisesti. Vauhti kiihtyi liikaa ja tultiin yhdelle railolle (lue: maastoeste) vähän huonosti. Päikkä loikkasi yli niin etten ollut tavallista isommassa hypyssä mukana ja tästä syystä nykäisin ikävästi suusta. Poni protestoi tavallista isommalla pukilla ja minä ääntäni korottamalla. Sain ratsuni aisoihin, ja suuntasin kentälle. 

Ilme ei ollut tällä kertaa ihan näin hilpeä - kummallakaan.

Jäähdyteltiin viimeinen kolmannes tunnista kentällä kouluratsastaen. Päikkä unohti taas vauhdin ja muisti tahmailun. Ravissakin sitä sai takoa eteenpäin jatkuvasti. Menin hetkisen ilman jalustimia, mutta laitoin ne takaisin varmistaakseni ettei ponin niskurointi johdu minusta. Jos mun avut ei olekaan ihan kohdillaan ilman jalustimia. Alettiin vääntää peruutuksia ja ravisiirtymisiä. Kuten sanoin, Päikkää ei kiinnostanut hevonkakkaa koko homma ja jokainen liike oli kädenvääntöä. Tosi ihana tapa päättää yhteinen ratsastus... Päätin sen kuitenkin suht. onnistuneeseen peruutukseen ja rentoihin loppukäynteihin. Mukavampaa olis ollut aloittaa tappelulla ja päättää iloiseen yhdessäoloon, mutta aina ei voi voittaa. Kerran näinkin päin.

Kaverit mukaan ja radalle!

Railot piti edelleen tutkia tarkasti.

Lisää kuvia lauantain ratahumputteluista löytyy täältä.

Oltiin sovittu etukäteen, että lauantaina mennään yhdessä Jamin ja Joakimin kanssa tallille, sekä saadaan käyttöömme molemmat hevoset, Päikkä ja Velmu. Velmusta en oo tainnut puhuakaan sen kummemmin ilmoitettuani täällä että Päikästä tulee mun vuokraheppa. Saman omistajan hevosia molemmat. Velmu on tänä vuonna 22 vuotta täyttävä ex-ravuri monitoimisuokki. Päikän tavoin toimii kärryillä, esteillä, maastossa ja niin edelleen. Saamani käsityksen mukaan Velmu on näistä kahdesta se helpompi, jolla voi aloittelijakin aika huoletta ratsastella. J & J puolestaan on mulle tuttuja vuosien takaa. Samalla tallilla ollaan vuokrailtu samoja heppoja aikoinaan, nykyään sillon tällön järkätään näitä "kuvauskeikkoja" ja seuraneiteilyä.

Tallilla laitettiin hepat kuntoon ja tehtiin niin, että pojat ratsastaa Velmulla vuoron perään ja minä Päikällä. Alkuun Jami kuvaili meitä, kun lähdettiin Joakimin (kuvissa) kanssa kiertämään rataa. Kenttää me käytiin myöhemmin Jamin kanssa kokeilemassa, mutta se oli jäätynyt niin epätasaiseksi, ettei ollut mieltä jäädä sinne kiertämään kehää. Rata sen sijaan oli hyvässä kunnossa. 

Hepsut oli molemmat halutessaan tahmeita, halutessaan virkeitä. Oli askellaji mikä tahansa, kun takasuora koitti, molemmista huomasi että "Täällä saa yleensä mennä vähän reippaammin!" Ravissa saatiin vähän patistaa polleja eteenpäin. Päikkä toimi paremmin perähevosena, sai vähän puhtia askeleisiinsa, mutta laukkaa nostettaessa siirryin vähän etukäteen johtoon varmuuden vuoksi. Muistelin kuulleeni että Päikällä on taipumusta pukitella ja riekkua, jos jää hännille. 

Laukkapätkä takasuoralla alkoi hyvin. Velmu oli jotenkin hidas käynnistymään, mutta pääsi puolivälissä rinnalle ja sitten alkoi ärhäkkä mulkoilu. Oli aika huvittavan näköistä, kun hepat lönkyttelee rentoa laukkaa, niin siinä jää näköjään aikaa ilmeilyynkin. Olin ihan yllättynyt että Päikkä laukkasi niin hiljaa, mitä se ei aiemmin oo radalla tehnyt, kun se tykkää vauhdista. Kai se odotti Velmua. Tällä kertaa ei tullut pukkeja, leveimmän railon kohdalla tuli vaan käyntiin siirtyminen. Siinä kohtaa Velmu pääsi ohi ja kun lähdettiin raville, tuli niitä pukkeja. Päikkää alkoi ärsyttää niin vietävästi, että rupesi poikittamaan ja mun oli pakko huutaa Joakimille että jarrua! Selvittiin kun käveltiin hetki ja kierroksen päästä vaihdettiin kuskia. 

Kohta lähtee poni riekkumaan! Ja Velmu porskuttaa totisena eteenpäin.

Jamin kanssa mentiin loppulönkyttelyiksi käyntiä ja ravia. Viimenen ravipätkä osui sopivasti sinne takasuoralle ja hepat päätti että nyt mentiin! Ravissa tosin, ja Päikkäkin ravasi ihan kunnolla! Joakim sille alussa naureskeli että lönköttelee vaan niin kiireettömänä. Eipä lönkytellyt enää, sain ihan vauhdilla kevennellä. Yhden railon kohdalla Päikkä otti taas hypyn, vähän isomman kuin aiemmin, mutta ihan nätisti pukittamatta. Käveltiin loppuun vielä kierros ja hoidettiin hepat takaisin tarhoihin päiväheinistä nauttimaan. 

Kerkesin siinä kuskia vaihdettaessa ottamaan yhden laukkasuoran itekseni. Alkuun mietin hetken että en mä nyt laukkaa kun tää on vähän reippaalla päällä ja voi innostua ja... Sit totesin että niin voi, mutta mä pärjään sille. Nostin laukan, joka oli reipasta ja samalla rauhallista. Loppua kohden tahtia hidasti suoran päässä kameran kanssa odotteleva Jami, jota täytyi varmuuden vuoksi tuijottaa, ja tuijottaminen onnistui parhaiten ravista tai itse asiassa käynnistä.

Mutta sen suoran ja koko ton päivän aikana tuli tunne, että nyt se varmaan on tapahtunut. Olen sinut tuon hevosen kanssa. Uskallan tehdä asioita, jotka ennen on pelottaneet. Uskallan laukata radalla yksin, vaikka Päikkä ehkä kiihdyttää, hyppää railojen yli ja pukittaa päälle. Uskallan laukata myös toisen ratsukon kanssa, vaikka se voi yhtä lailla aiheuttaa näitä ei-toivottuja reaktioita ratsussani. En voi sanoa tuntevani Päikkää täysin, ollaan niin vähän aikaa vasta tehty yhteistyötä. Nyt kuitenkin tuntuu, että tiedän jo aika paljon. Ja se on todella hyvä tunne.

Pukkiponi!

Hihii, tänään oli hauskaa niin Päikällä kuin minullakin, kun käytiin radalla humputtelemassa. Olin aikeissa mennä ilman satulaa ja meninkin jo selkään. Kentällä huomasin miten kökössä kunnossa se on, niinpä hain koulusatulan ja suuntasin radalle. Enkkupenkissä on kivempi kaahotella, kun ei tarvii pelätä ruuttaavansa sitä nuppia sisuskaluihin jossain äkkiliikkeessä.

Päpä oli taas energisen oloinen heti kärkeen ja ravaili varsinkin sillä takasuoralla kovin mielellään. Toisinaan taas mieluummin käveli ja maisteli ojanpieliä... Samaan aikaan radalla oli yks suokki ajossa, ja sen perässä kipitti muutaman koiran lauma. Päikkä on sellaiseen tottunut eikä meinannut niistä mitään, vaikka yks pentu suhahteli välillä vähän varomattoman läheltä.

Nyt kun on ollut plussakelejä, raviradan jäiseen pintaan on muodostunut kuiluja. Grand Canyoneja, Päikän mielestä. Sellasia 10cm leveitä rakoja, joista näkyy vähän hiekkaa. Käynnissä ne pitää tutkia tarkkaan, pysähtyä ja nuuhkutella hetki. Ravissa ne voi ylittää kuin vettä vaan, mutta laukka on sitten ihan oma lukunsa.

Otettiin siinä takasuoralla, jossa näitä rotkoja on kolme, laukkaa ja mentiin ihan hallittua reipasta tahtia kohti vaaroja. Osasin vähän ennakoida, että Päikkä jotain keksisi ja niinhän se oli että kanjonin yli pääsi laukassa vain hyppäämällä. Tämä hillitty hallittu hyppy tarvitsi kuitenkin tasapainottavat 1-2 pukkia heti perään, joka kerta. Päikän pukit oli onneksi niin pieniä ja laiskoja, että pysyin hyvin kyydissä, varsinkin kun olin varautunut että se varmaan koittaa hypätä. Näköjään tarpeeksi mennyt noilla hupsuilla tammoilla, jotka hyppää vesilätäkötkin. :)

Tässä mun mahtavat illustraatiot päivän tapahtumista:

Päikän näkökulma

Realistisempi näkökulma

Olin pukkien jälkeen helpottunut. Musta oli ihanaa, että se teki niin, sillä nyt sekin pelko on poissa. Ihminen pelkää aina tuntematonta, kai se on selviytymisvaistoa. Tiesin että Päikkä pukittelee toisinaan, mutta en tiennyt miten pahasti, missä tilanteessa... Ne pukit oli mulle sellainen valtava mörkö, jonka ilmestymistä odotin kauhulla. En enää. Nyt tiedän, että Päikän pukkeja ei tarvitse pelätä, kun ne ei tuon terävämpiä ole ja tiedän suurinpiirtein missä tilanteessa se voi alkaa heitellä takamustaan. Tästä on hyvä jatkaa!


Viimeisten Päikkä-kertojen jälkeen on tuntunut että hei, olenkohan mä saavuttanut jo jotakin? Tamma liikkuu aina vaan kevyemmillä avuilla eikä tarvitse ehkä ihan yhtä hanakasti tapella aina portin kohdalla että jatketaanko uraa pitkin vai joko tää riitti. Tarkkana tuon ponin kanssa saa olla jatkuvasti ja vaikka nyt tuntuu että ollaan lähempänä tavoitetta, se tarkoittaa lähinnä sitä että kohta tulee joku uusi jekku mistä en tiedäkään ja sit kirjotellaan blogi täyteen niitä juttuja, kunnes se ratkeaa - ja taas tulee seuraava. :) Oikeastaan varmaan sen takia tää harrastus mielenkiintoinen onkin. Kun työskentelee elävän olennon kanssa, ei koskaan tiedä mitä seuraavaksi tapahtuu.

Vuosi 2012

Vuosi on lopuillaan, joten päätin koota vuoden tärkeimmät hetket yhteen postaukseen. Huomatkaa, että jos aiheesta on tehty postaus, siihen on linkki aina väliotsikossa.

Muutto
Tammikuussa muutettiin Kimmon kanssa 25-neliöisestä yksiöstämme (kyllä, meitä asui siinä kaksi henkilöä täyspäiväisesti, emmekä tulleet hulluiksi... paljoo), uuteen lähes kolme kertaa isompaan kaksioon. Vaikea tajuta, että ollaan asuttu tässä kohta vuosi - enkä oo kyllä hetkeäkään katunut, vaikka silloin asunnonetsimisvaiheessa vaivuin välillä epätoivoon. Täältä kun on pitkä matka joka paikkaan - paitsi nykyiselle tallille! :)

Niilo tuli taloon
Ensimmäinen kissa, jota olin mukana ostamassa pentuna ja jonka elämää olen seurannut tähän seniori-ikään saakka lähietäisyydeltä, pääsi helmikuussa äitini ansiosta muuttamaan luokseni. Niilosta on tullut tärkeä osa meidän pikkuperhettä - sitähän se oli mulle silloinkin kun asuttiin erillään, mutta nyt myös Kimmo kutsuu sitä usein nimellä Ystävä Rakas.

Miinan muutto ja vuokraamisen aloitus
Ihmeellisellä tuurilla löysin menettäneeni mahtavan arabivuokriksen tilalle toisen mahtavan arabivuokriksen! Olin mukana Miinan elämässä heti maaliskuun alusta, kun se muutti Söderkullaan uudelle tallilleen. Muistan sen aurinkoisen päivän vieläkin elävästi, kun Miina oli turvallisesti kotona ja pääsi kentälle tutustumaan (lue: riekkumaan) uuden tarhakaverinsa Connin kanssa.

Connin jumboloikka on ehkä ikimuistoisimpia kuvia mitä oon ottanut. :D 

Ensimmäisiä länkkäritreenejä, ohjat nupissa siirtymisiä istuntaa käyttäen.

 Kevät oli aika tasaista treenailua ja Miinaan tutustumista. Vanhoja postauksia oli hauska kahlata näin kirjoittajan näkökulmastakin, etenkin epäonnen maastoa voin suositella kaikille jännitystä kaipaaville. Toivottavasti se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun sattuu ja tapahtuu noin paljon kerralla.

Kepit ei kuvassa näy, mutta kuvan oton aikoihin en liikkunut minnekään ilman niitä.

Nilkka tohjoksi
Toukokuussa kömmähti ja laskeutuessani Miinan selästä hajosi nilkasta nivelsiteet. Se oli niin tyhmä moka, jonka olisi helposti voinut välttää. Nykyään katson tosi tarkkaan, missä kohtaa selästä laskeudun ja yleensä tulen "väärältä" puolelta pois. Ilman satulaa mentäessä ponnistan myös hevosen oikealta kyljeltä selkään, sillä näin rasitan vähemmän sitä vasenta nilkkaa, joka edelleen on herkkä vinksahteluille ihan tasaisella kävellessäkin ja saattaa alkaa vihoitella, jos se rasittuu tavallista enemmän.

Mill Creek Ranch
Mikään nilkkatukihan ei true-hevostyttöä pidättele. Olin Päivin ja Miinan seurana meidän valmentajan luona tunnilla, valmistautumassa tuleviin kisoihin. Itsehän en niihin osallistunut muuten kuin kisahoitajana, mutta samana viikonloppuna pidettävälle Ursula Turtiaisen western-kurssille kyllä. Tässä vaiheessa pärjäsin ilman keppejä, niinpä se oli nilkkatuki ja burana, joiden voimalla mentiin. Enkä kadu yhtään. Tällä ja muilla kesän valmennuksilla/tunneilla opin taas ihan mielettömästi lännenratsastuksesta.

Kuten mainittu, kesään mahtui monta mahtavaa reissua. Mieleenpainuvimpia oli varmasti mun ja Kimmon kisahoitajadebyytti matkakisoissa Jämsässä. kesä-heinäkuun vaihteessa Miina muutti jälleen ja samalla tuli tutuksi uusia hevosia. Kävin myös Virossa telttailemassa, estetunnilla, kaverin tallilla...

Hovin Ratsutila
Hoville on tulossa oma muistelu- ja leiripostaus. Heinäkuinen leiri jäi viimeisekseni tilan lopettaessa toimintansa. Onneksi pääsin paikalle jo päivää ennen leirin alkua ikuistamaan jäähyväisnäyttelyn arabi- ja muut luokat.

Arabinäyttelyt
Näistäkään en saanut koskaan aikaiseksi omaa kunnollista postausta, ainoastaan videon. Oli mun eka kerta arabinäyttelyissä ja kyllä oli makeeta! Ens elokuussa oon niin varmasti siellä taas!

Uusi koulu
Elokuussa aloitin myös opiskelut AV-Heltechissä, mikä on osoittautunut ihan mahtavaksi kouluksi. Jalustalle täytyy nostaa luokkakaverit, joiden yhteishenki on jotain aivan uskomatonta. Koulutusta mä oikeastaan lähdin hakemaan, ja sain sivutuotteena hyviä uusia ystäviä.

Toinen kissa
Syyskuussa meille muutti sekalaisen kirjava rääpäle, joka sai nimekseen Ninni. Hyvä kun tunnistin sitä enää noista ekana päivänä otetuista kuvista, niin hurjaa vauhtia se kasvaa! Vaikka Ninnin hyperenergia saa meidät välillä miettimään, että mitä jos oltais otettu se pelokas rauhallinen poikapentu, en kadu sitä päätöstä yhtään. Se on hirmu fiksu, oppii koko ajan uutta ja on alkanut osoittaa hetkittäisiä rauhottumisen ja aikuistumisen merkkejä. Plus se etten koskaan muulloin naura niin makeasti kun toi villikko ryntää hepuleissaan päin ovenkarmia tai meinaa kaataa kiipeilytelineet mennessään. :)

TIHS

HIHS (ja postaus nro. 2)
Syyslomalla pääsin yhden leirikaverin kautta vapaaehtoisduuniin parin muun kaverini kanssa - ja samalla katsastamaan itse show'n! Vaikka oma kroppa alkoi loppumetreillä sanoa itseään irti, oli meno ihan mahtavaa ja se alkuviikon puuhastelu puomeja maalaillen täysin uurastuksen arvoista. Ennen tätä piipahdin siskoni Katjan kanssa myös TIHS'ssä.

Laima
Miinan asuessa Mattaksessa aloin vuokrata myös lempeäluontoista Laima-tammaa. Se oli vanha hevonen, enkkutyyliin koulutettu, mutta ehkä juuri sen erilaisuutensa vuoksi opetti todella paljon. Laiman vuokraus loppui samasta syystä, suurinpiirtein samoihin aikoihin kuin Miinankin. Laimasta on juttua myös tässä videopostauksessa.

Miinasta luopuminen
Opiskelu vei tulot ja lokakuussa oli pakko tehdä päätös luopua autosta. Samalla jouduin lopettamaan Miinan vuokraamisen, mikä oli mulle tosi kova paikka. Vaikka välillä on tuntunut, että olikohan se mulle sittenkin liian herkkä/vaikea hevonen ja että tää oli hyvä päätös monelta kantilta... silti ikävä on kova. Miina opetti mulle todella paljon ratsastuksesta, hevosten käsittelystä ja arabirodusta. Toivottavasti näen Miinaa myös ensi vuonna.

Päikkä vuokrahevoseksi
En tainnut kovin kauaa etsiäkään, kun löysin itselleni sopivan hevosen. Vääjäämättä vertaan Päikkää Miinaan usein, nykyään harvemmin. Se on kovin erilainen, toisaalta vähän samanlainenkin, ja kaikkine epätäydellisyyksineen just se poni mitä etsinkin. Vielä on pitkä matka todelliseen luottamukseen ja monta hienoa hetkeä koettavana.

Ja niin sitä päästiin tähän päivään. On ollut todella tapahtumarikas vuosi, jonka aikana olen tavannut mielettömän paljon eri eläimiä ja ihmisiä (facebookin mukaan noin 90 uutta kaveria) ja saanut uusia eläin- sekä ihmisystäviä. Kaikenlaisista kolhuista ollaan selvitty ja edelleen porskutetaan eteenpäin, innolla odottaen mitä seuraava vuosi tuo tullessaan.

Ensi vuonna tulee (toivottavasti) tapahtumaan seuraavaa: Ninni kastroidaan, se kasvaa täyteen mittaansa, ehkä rauhoittuu vähän, ettei kurmuuta Niiloa niin paljon ja oppii olemaan hyvä kissa. Päikän kanssa haluan jatkaa samaan rentoon malliin, tehdään mitä juuri sinä päivänä huvittaa, ilman tavoitteellista suunnitelmaa, ja rakennetaan sitä keskinäistä luottamusta. Tähän haluaisin lisätä tosin enemmän lännenratsastusta, kokeilla hyppäämistä ja noita molempia ajatellen ottaa myös tunteja Päpällä. Koulussa koitan kans jaksaa samaan tunnolliseen malliin ja käydä opiskelun sekä heppailun ohella tanssi- ja ehkä joogatunneilla. Voisin tavata ystäviä useammin ja myös leipoa useammin (hmm, mitenköhän nää kaks vois yhdistää... ;).

Blogi tulee myös pysymään ennallaan. Yritän mahdollisuuksien mukaan saada kuvaajia tallille ja jaksaa itse latailla videoita useammin näytille ja niin pois päin. Tässä kohtaa ei voi muuta sanoa kuin että pallo on teillä. Kommentoikaa mitä te haluatte ensi vuonna lukea, niin se toive saattaa hyvinkin toteutua. :)

Hyvää Uutta Vuotta !

Herkistelyä enkkutyyliin

Vuoden viimeinen Päikkä-päivä oli eilen ja se meni hirmu hyvin (vesisateesta viis)! Päikkä oli alusta lähtien - no okei ei ollut, hyvällä tuulella siis. Tarhassa harmitti kun heinät oli tulossa ja sit pitikin lähtee hommiin, tarhakaveri sai kaiken! Puomilla sai onneksi oman osuuden heinästä ja lopulta kun satula oli selässä, ilme kirkastui. Energinen Päpä oli koko ajan, siellä tarhassakin laukkaili kun ei tiennyt mitenpäin olisi niitä heiniä ootellessa.

Kentällä otettiin alkukäyntien jälkeen taas laukkaa pari kiekkaa per suunta ja wuhuu, vauhtia riitti! Alunperin mietin että oisin mennyt radalle lopuksi, mutta totesin että siellä tipahtais kyllä ponilta viimenenkin löystynyt mutteri sijoiltaan enkä haluu tietää miten huonosti pysyisin kyydissä. Pari kertaa siinä kentälläkin Päikkä sai jonkun ihme säpsyn. Joko se meinasi kompastua epätasaisuuksiin tai säikähti putoilevia lumia. Ja nää säpsyt oli siitä mielenkiintoisia, että ne tapahtui aina laukan aikana. Päikkä sinkosi keskemmälle kenttää, ja en itekään uskonut miten hyvin olin niissä sinkoamisissa mukana! Laukka jatkui tasaisesti hallitulla ympyrällä ja siitä takaisin uralle niin kuin mitään ois tapahtunutkaan. En muista oisiko mikään aiempi heppa ollut noin järkevä, että se järkytys kestää 0,2 sekuntia ja sitten työskennellään taas. Pisteet Päpälle!

Tarkoitus oli siis tehdä harjoituksia, jotka herkistäisi hevosta kevyemmille avuille, enemmän siis istunnalle. Alkuverkan jälkeen tein käynnistä pysähdyksiä pitkällä ohjalla, vaikka koulusatulassa istuinkin. Päikkä on enemmän puskaheppa ja tottunut aika pitkään ohjaan, niinpä se ei tätä harjoitusta kummastellut yhtään. Sen sijaan kun kokeilin ravata löysin ohjin, sitten se alkoi siirtyillä käyntiin ihmetellen että eihän noin nyt voi ravata. Mutta ne stopit meni tosi nätisti, pikkasen sai aina nypätä ohjastakin, mutta näki että askel hidastui istunnasta jo. Siitä siirryttiin kevyelle tuntumalle ja käynti-ravi -siirtymisiin, joissa Päikkä oli taas mahtavan kevyt ratsastaa! Kummastelin hetken että siis onko tää se hepo, jota oon punkenut kymmenen metrin ajan pohkeella ja raipalla liikkeelle ennen kuin se oikeasti alkaa ravata? Pari kertaa poni siirtyi raviin jo silloin kun keräsin ohjat käteen käyntitauon jälkeen, siirtymisissä ihan kevyestä pohkeesta. Ilmeisesti muutama vapari on tehnyt sille ihan hyvää.

Lopuksi tehtiin vielä laukannostoja, kun ne meillä menee yleensä kauhean pitkiksi pohkeenpaukuttelusessioiksi. Tehtiin ensin ravista, mikä sujui oikeaan kierrokseen aika nätisti. Vasen on Päikälle vaikeampi, niinpä poni olisi halunnut vaan baanata menemään ja jarruja sai vähän hakea. Saatiin vasempaankin pari ihan terävää siirtymistä  lopulta. Oltiin melkein tunti jo treenattu, ja se vasen oli niin työn takana, etten mennyt käynnistä nostamaan kuten olin ajatellut alunperin. Oikeaan kokeilin, ja heti ensimmäinen nosto oli niin hyvä, että mentiin lyhyet kevyet ravit ja sitten loppukäynnit. Hiotaan lisää sitten ensi vuonna. :)

Tässä vielä lukijan toiveesta pikainen kännykkäkuva tallin selkäännousutelineestä. Nuo tukitangot on jotakin metallia, muutoin rakennelma on puuta. Äärimmäisen kätevä vempain!