Monipuolinen heppareissu

Täältä tulee runsaskuvainen postaus! Kuvat minusta (c) Anni, muut kuvat (c) minä. Ethän kopioi.

Sunnuntaina oli pitkä ja mahtava päivä! Lähdin siinä kahdeksan jälkeen aamulla liikenteeseen, suuntana Annin koti ja pihassa nököttävä talli. Yhteentoista mennessä pääsin perille asti ja samantien rynnättiin talliin laittamaan heppaa valmiiksi. Anni oli varannut meille läheisen maneesin tunniksi, jonne tarvottiin 4-5 km Anni Förstin selässä ja minä kävellen vierellä. Kotiapäin tehtiin vaihto.

Ratsustamme Förestä sen verran, että kyseessä oli siis Annin perheen 13-vuotias ex-ravuri lv-ruuna, joka on tasoa puskaratsu helppo Ö. Jotain sanomista sillä on toisessa takasessaan, liikutus ollut siksi aika vähäistä ja kaviot vähän huonolaatuiset, mistä syystä hällä ei ole kenkiä lainkaan. Sopivaa satulaakin on vaikea löytää, joten sitä ei nyt ollut, vaan ratsastusvyö jalustimineen. (Ja kuvista näette myös kuinka oikeaoppiset varusteet toisella ratsastajalla = minulla, oli mukana.) Reissun tarkoitus oli testata miten poitsu suhtautuu maneesiin - ei ole ennen käynyt - ja mahdollisesti laukannostoa kokeilla. Sekin on ilmeisesti tehty vaan kerran pari radalla kiihdytellen.

Anni & Förenaattori

Matka maneesille sujui kivasti. Förstiä tuppasi vähän jännittämään uudet maisemat, varsinkin erikoiset postilaatikot ja mikä kauheinta: matkan varrella oli bussipysäkki. Raviradoilla kun ei semmoisia ole näkynyt, oli tämä ruunaystävällemme hyvin jännittävä ensitapaaminen, mutta siitä selvittiin hienosti vähän tuijottamalla ja puhisemalla. Kaikin puolin Försti käyttäytyi tosi hienosti paikoissa, joissa ei ole ennen käynyt. Välillä stoppasi miettimään, voiko tuonne mennä kun sieltä tulee lastenrattaat vastaan ja muita vastaavia tilanteita, mutta siihen olin iloisesti yllättynyt, että ruuna oli ainoastaan tarkkaavainen ja huolellinen kulkija eikä lähtenyt ns. huvikseen hyppimään ja säikkymään mitään.

Maneesi puolestaan oli aika ahdistava paikka. Förellä meni maha sekasin jännityksestä ja saatiin varmaan viidet kasat kerätä sen tunnin aikana. Mutta jälleen se harppoi eteenpäin reipasta käyntiä, kun kerran pyydettiin ja matkalla vähän tuijotteli puhisten seiniä, peilejä, esteitä, puomeja... Ei se jännitys taida edes näkyä näissä kuvissa! Annin ratsastaessa käyntiä ympäri maneesia, yksi esteistä yhtäkkiä ilmestyi siihen missä se oli koko ajan ollut ja yllätti pahaa aavistamattoman Fören täysin! Rassukka joutui valmistautumaan hurjaan takaa-ajoon ja kaikki neljä pitkää koipea levisi haralleen, valmiina pomppaamaan karkuun. Anni taisi saada ratsunsa vakuuteltua, että kyseessä oli väärä hälytys ja käppäily sai jatkua rauhallisesti.

Annille laitoin pitkälle sivulle neljä maapuomia, että saatiin Förelle vähän tekemistä mihin keskittyä. Puomit tultiin käynnissä, muuten menivät uraa pitkin pääosin ravia. Harjoitus oli helppo, ihan tarkoituksella ja sujui hyvin. Tarkoituksena oli tehdä puomitehtävästä kiva palkinto (=saa kävellä) ja tehtävälle pääseminen oli työtä (=ravia). Noin puolivälissä tuntia vaihdettiin ratsastajaa ja minä hyppäsin valtavan Fören selkään kokeilemaan.

Herranjumala se on iso hevonen! Päälle 160-senttisen Förstin selkään kiivettyäni aloin muistella vähän näitä viimeisimpiä ratsujani: Klaara alle 140cm, Päikkä noin 150cm, Miina 152cm, Napsu noin 150cm... Ja tässä päästiin jo melkein 2 vuotta taaksepäin! Toki välissä oon välillä saattanut kävästä jonkun isomman elukan selässä, mutta mun "normaaliratsut" on kaikki olleet lähempänä ponikokoa. Ja nyt ihan viimesimpinä viikkoina vaan sitä Klaara-ponia ratsastanut, niin kokoero tuntui alkuun jopa pelottavan suurelta - varsinkin askeleet. Klaara kipsuttaa hyvin lyhyitä pikkuaskelia ja Försti taas harppoo varmaan metrin kerrallaan eteenpäin.

Totuttelin suureen ja mahtavaan ratsuuni käynnissä, menin itsekin ne käyntipuomit pari kertaa ja testasin vähän Fören herkkyyttä kuolaimelle ja muille avuille pysähtelemällä. Otin vähän ravia pääty-ympyrällä ja maneesia ympäri. En osannut alkuun päättää, istunko vai kevennänkö, niin kokeilin molempia, ja taisin tykätä enemmän harjoitusravista. Förstin askel oli reipas, mutta yllättävän tasainen istua. Ja kaikki ratsastusvyötä kokeilleet tietää miten haastavaa niillä kiikunkaakun jalustimilla on keventää, niinpä loppupeleissä valinta oli aika simppeli. (Ja tietenkin alla olevassa kuvassa nimenomaan kevennän vaikka juuri toista puolsin. :)

Päätettiin Annin kanssa että mä kokeilen sitä laukannostoa ja alkuun en edes tiennyt, että Förelle ei tosiaan ole opetettu vielä mitään laukannostoapuja. No, annoin ne perusavut kuitenkin, sisäpohje kiinni ja ulkopohjetta taaemmas, puolipidäte ja niin edelleen. Annin mukaan ravureille laukkaa nostettaessa on tyypillistä, että annetaan pohjetta kunnon raviin ja sitten pidäte, jolloin heppa ymmärtää nostaa laukan. Mulla ei ole yyyyhtään kokemusta ex-ravureille laukan opettamisesta, mutta näillä ohjeilla ja omalla sisukkuudella se laukka kuitenkin nousi! Muutaman yrityksen jälkeen. Saatiin pitkällä sivulla muutama askel laukkaa, mihin oltiin tyytyväisiä ja sen jälkeen jäähdyteltiin, siivottiin kakat ja lähdettiin kotimatkalle.

Maastot tuollapäin maailmaa on ihan mielettömät. Ihanaa kangasmetsää silmänkantamattomiin, pieniä polkuja ristiin rastiin. Alle puolet matkasta mentiin hiekkateitä pitkin ja yksi asfalttitie ylitettiin, muuten pelkkiä metsäpolkuja. Ja metsässä Fören olemus muuttui täysin! Maneesissa se oli loppua kohden väsyneempi ja sitä alkoi selvästi hermostuttaa loppukäynnissä ympyrää pyöriminen. Kun päästiin ulos, kaikki kielellä härpäköinti, pään heiluttelu ja takajalkojen polkeminen loppui kuin seinään. Kaveri käppäili niin rentona eteenpäin eikä enää kyttäillyt yhtä paljon kuin tullessa. Aloin itsekin rentoutua sen selässä ja välillä keikuin siellä ilman jalustimia, ohjat löysällä yhdessä kädessä.

Täytyy nyt vielä kerran mainita, että Försti yllätti mut. En tiedä mitä mä olin odottanut, mutta en ilmeisesti näin selväpäistä ja ihanaa hevosta! Se oli niin mahtava maastossa menijä, tarkka ympäristöstään muttei turhasta hötkyilijä. Käyntiä ihmeempiä askellajeja ei maastossa kokeiltu, pelkkä sen kanssa metässä käppäily oli todella terapeuttista ja mukavaa ajanvietettä. Luulen ettei se Anni tiedäkään miten hieno ystävä sillä on tallissaan. :) Maastomopo-Förstistä voi oikeasti olla ylpeä!

Muutaman U-käännöksen kautta niillä risteilevillä metsäpoluilla löydettiin takaisin tallille, jossa Före pääsi viileään suihkuun ja sitten poikien kanssa ulos. Ko. tallissa asustaa tätä nykyä F:n lisäksi kaksi 1-vuotiasta suokkioria, Hotikka ja Jotuuri. Heposet pääsi tarhaan hengailemaan siksi aikaa, kun me syötiin Annin äidin laittamat maittavat grillimätöt ja kahviteltiin pienellä porukalla. Maanantaina vasta oli virallinen päivä, mutta suurin syy mun paikallaoloon oli Hobitin (=Hotikan) 1-vuotissyntymäpäiväjuhla, johon olin myöskin tehnyt tilauksesta asianmukaisen kakun.

Kuvia tekovaiheista. Pohjana mokkatäytteinen suklaakakku. Otin mallia parista valokuvasta.

Tadaa!

Kakun ja Annin äidin paistamien munkkien jälkeen oli vuorossa vielä yksi ohjelmanumero: varsojen irtohypytys. Kyhättiin tarhaan pari estettä ja maapuomia mitä muuteltiin välillä eri korkuisiksi, pystyiksi, ristikoiksi, kavaletiksi... Anni kaappasi kippoon reilusti kauraa ja lähti juoksemaan tarhan ulkopuolella. Poitsut ryntäsi kerta toisensa jälkeen perään, välillä pomppasivat esteen yli ja varsinkin Hotikka jäi toisinaan miettimään että onks pakko. Kuulemma yleensä on toisin päin, mutta nyt on lähinnä Jotuurista tehokkaan näköisiä hyppykuvia. Oripojilla näytti olevan hauskaa myös keskenään ja tuli aika kivoja kuvia niiden leikeistä. :) Niihin päätän tämänkertaisen romaanini ja seuraavasta lupaan tehdä luettavan pituisen!

PS. Annille porukoineen iso kiitos, tehään tämmöinen päivä ehdottomasti uudestaan!

Hotikka

Jotuuri

Poikien juttuja