29. marraskuuta 2012

Ilman satulaa -debyytti

Eilen pääsin tallille vasta pimeällä. Kentälle oli satanut lunta, eikä pohjan kunnosta ollut varmuutta, niin ajattelin köpötellä ilman satulaa vähän käyntiä ja ravia. Pimeellä pihalla ei oo kiva hääriä epäluuloisen ponin ympärillä, joten kannoin suitset ja harjat Päikän karsinalle. Tulipahan samalla testattua miten se siellä käyttäytyy ihmistä kohtaan, kun normaalisti sitä ei siellä kuntoon laiteta. Eikä siinä mitään ongelmaa ollut. Viereisen boksin poni aiheutti vähän närää ja yhtä kokeilua lukuunottamatta kiersin aina Päikän edestä. Se sai jonkun pienimuotoisen sävärin siitä takaa kulkemisesta, niin jätin sen sikseen.

Mentiin kentälle ja tuli aika pian sellanen fiilis, että mä varmaan putoan tänään. Ihan pelkkä Päikän ruumiinrakenne yhdistettynä sen luonteeseen herätti tämän pienen pelon. Sillä on niin tasanen selkä ja pää luonnostaan alhaalla, tuntui ettei sen ees tarvii takaosaa nostaa jos haluaa mut maastouttaa. Eikä tätä olotilaa ois varmaan tullut, jos poni ois vaan köpsinyt eteenpäin rentona ja rauhallisena. Kentällä on valot, mutta radalla ei,  ja siellä sattui olemaan hevonen ajossa. Tasasin väliajoin kuului siis juoksuaskelia ja valjaiden/kärryjen kilinää eikä näkynyt yhtään mitään. Alkuun Päikkä kyttäili, pysähtyi aina äänet kuullessaan katsomaan pimeyteen, ja vähitellen alkoi vältellä rataa lähinnä olevaa lyhyttä sivua. Toinen lyhyt sivu oli pimeydessä, sinnekään en uskaltanut lähteä onneani kokeilemaan.


Alkukäyntien jälkeen hyppäsin alas ja päätin hakea liinan. Jotenkin musta tuntuu että hevoset kokee voivansa riehua liinassa, kun siitä ei varmaan seuraa yhtä suuria rangaistuksia tai ihmiselle yhtä suurta vahinkoa, kuin jos selässä ollessa humma lähtis riekkumaan. Alkuun Päpä kulki ihan nätisti, kun kävelin sen kanssa vähän follow-up tyylisesti. Eli pitkällä narulla ja poni seurasi perässä omasta tahdosta eikä narusta vetämällä - ainakin melkein kokoajan. :) Kävästiin siellä kentän pimeällä puolella ja huiii, tultiinkin pukkilaukkaa takasin. Sen jälkeen kokeilin juoksuttaa, ja sekin sujui pätkittäin hyvin, pätkittäin ponia alko hermostuttaa. Todennäköisesti niiden äänien, yksinäisyyden ja pimeyden lisäksi kavioihin muodostuvat tilsat ärsytti myös. Pari kertaa Päikkä stoppas laukasta omatoimisesti, jäi ylvästelemään arabimaisesti pää ylhäällä  ja päästi ihme törähdyksiä sieraimistaan. Ihan ku sellasta karjuntaa, mikä kaiku pitkälle. Loppujen lopuks kaikista pukkilaukoista huolimatta juoksutus meni hyvin. Olin tyytyväinen omaan apujen käyttöön ja siihen miten hyvin Päikkä vastasi niihin. Tuli siis rauhallista jogia ja laukkaa pää alhaallakin, hetkittäin.

Sit vaihdoin ohjat takasin liinan tilalle ja kampesin selkään. Teki mieli ratsastaa vielä vähän, silläkin uhalla että kokeillaan vähän kiitolaukkaa jonkun säpsähdyksen myötä. Semmosia ei kuitenkaan tullut, kun pysyttiin "turvallisilla alueilla" eli tehtiin voltteja suht keskellä kenttää ja lähempänä tallia. Raviakin kokeiltiin pari pätkää ja ihan yllätyin omaa tasapainoani. En joutunutkaan tarraamaan harjaan kiinni joka voltilla, en edes ajatellut sitä! Päikällä on niin tasaset askeleet ja mukava selkä istua. Ainoo mikä on vähän epämukavaa, on just se kun kaula kaartuukin sinne alas eikä ylöspäin.

Tykkään mennä paljon ilman satulaa, ja jatkossa aion sitä Päikänkin kanssa harrastaa. Kunhan tullaan tutummiksi toisillemme, niin uskaltaa ruveta laukkojakin nostelemaan ilman sitä turvallista penkkiä mihin tukeutua. :)

Ja meinasin unohtaa: kokeilin Päikällä nyt ihan normi nivelkuolainta, joka oli yhtä paksu kuin toi olympiakin, puuttuu vaan toi vipuvarsi. Vaikee sanoo oliko tamma erilainen näillä, kun treeni oli aika maastakäsinpainotteista. Selästä se tuntui mun käsiin ihan samanlaiselta. Et vaikka siitä olympiasta heräsi vähän kohinaa, todennäköisesti Päikkä on siihen tottunut eikä se sitä häiritse, vaikka tukiremmi puuttuukin. Täytyy katella jatkossa että miten menee milläkin kuolaimella ja millä kuolaimella sitä ite tykkäis ratsastaa.

28. marraskuuta 2012

Ninnin & Niilon kuulumiset



Ninni on saanut taas uuden lempinimen: Pinteli. :) En ees muista koska oon sitä viimeks sanonu Ninniksi... Muille puhun kyllä Ninnistä, mutta kotona huutelen Pinniä tai Pinteliä.

Neiti kasvaa koko ajan ja selässä tuntuu jo aikuista, karheampaa karvaa. Käytöksessäkin kasvu näkyy pikkuhiljaa enemmän. Ninni on ruvennut "leipomaan" tassuilla, mitä Niilo tekee löytäessään jotain ihanan pehmeää mihin käpertyä. Ja Ninni myös käpertyy! Aikasemmin se oli aika levoton tyyppi 24/7, nykyään se osaa vähän rauhottua iltaisin ja tulee mielellään mun päälle nukkumaan. Paras varmaan oli, kun yritin nukkua kyljelläni ja sen oli pakko kammeta itsensä siihen mun kyljelle tasapainoilemaan - juuri kun olin aikeissa vaihtaa asentoa. Sylissä se ei vieläkään oikein jaksa olla, vaan satunnaisesti tulee telkkaa katsoessa nukkumaan syliin, mutta väkisin se ei pysy millään. 

Ja taas menossa...
Piiloutuminen on ollut in. Fleecepeiton lisäksi Ninni löysi yks päivä sängyn päälle viskatun pyykkikasan ja päätti heti mennä perustamaan pesää sinne. Samoiten mun vaatekaappi on huippumesta, sillä siellä on ihana röyhelöhelmainen mekko, joka Ninnin on vaan pakko saada! Tästä syystä vaatekaappini on välillä köytetty kiinni narunpätkällä...




Yks ilta meinasin ruveta itkemään ilosta, kun mun kissat oli niiiin söpöjä! Halaili ja kehräili ja pesi toisiaan, nukkuivat ihan sylikkäin. Ja silti mulla on varmasti enemmän materiaalia, missä ne pieksää toisiaan...




Tilannekuvissa on aina sitä jotain. :)
Sit oon vähän naksutellut noille ja Ninni on aina innokkaampi, kun tajuaa että nyt saa herkkua! Niilo tietää että ruoka tulee joka tapauksessa, turha sitä lähteä itteään rasittamaan moisella rehaamisella. Lähinnä luoksetuloa kutsusta on harjoiteltu, ja se on toiminut jo pitkään. Sitä tulee oikeastaan tehtyä ihan päivittäin ilman naksutinta. Ninni nousee namin perässä myös takatassuille ja kokeili viime viikolla agilitya ekaa kertaa. Meidän este oli huiman korkea Alias-pelilaatikko, joka ylittyi leikiten.

Mulla on kauhee kasa videoita Ninnin hölmöistä seikkailuista. Yritän ehtiä saada niitä tuubiin asti aina välillä ja sit tänne näytille, kunhan nää kouluprojektit tästä väistyy jne. Tämän postauksen päätän kisujen poseerauskuvilla. :)

minä: "Jes, just noin! Nyt tulee hyvä kuva!"

Ninni: "Toi vanhus on niin ruma, ota musta mieluummin. Tää puoli kasvoista on parempi."


27. marraskuuta 2012

Vilkkaita vieraita ja kammottava hirviö


Sunnuntai oli kissoille vähän aktiivisempi päivä, kun meille tuli kylään tarhaikäisiä lapsia. Äidin kummityttö perheineen kävi tutkimassa kissanpentua. Ninni ei ihmisiä arastele, mutta lapset olikin eri juttu. Taisi tulla sille itselleenkin vähän yllätyksenä, ettei nämä ihmiset olekaan niin kuin ne kaikki muut jotka meillä rauhallisesti kävelee ja silittää ja nostelee vähän. Nehän juoksi perässä ja huito lelulla naamaan! Tällä perheellä ei ole omia lemmikkejä, joten lapset harvoin kissoja näkee eikä otteet olleet kovin tottuneita. Onneksi ovat varovaisempaa sorttia eivätkä edes yrittäneet ottaa syliin, leikittivät vaan. Niilon suhtautumisen tiesinkin ennestään olevan moitteetonta, mutta Ninniin olin kanssa tyytyväinen. Kynnet pysyi piilossa ja tuli esiin vaan kun ne saattoi iskeä leluun. Hienosti vierailu meni joka tapauksessa, vaikka loppumetreillä kissat piiloutu sängyn alle tyyliin "Nyt riitti." ja Ninni kävi lasten mukana jo ylikierroksilla, meinas läpsäistä tyttöä takaraivoon. :D Oli juuri kiipeilytelineen mittainen, käveli ohitse ja Ninni istu siinä päällä kyttäämässä..


Kun vieraat lähti, kyseli yks meidän kaveripariskunta, että mitäs iltasuunnitelmia. Hetken pohtimisen jälkeen kutsuttiin ne yökylään, matkassa vaan yksi mutta. Niillä oli vanhempien mopsi hoidossa ja se piti ottaa mukaan. Itsekkäästi sanoin että joo voi se tulla. Jälkeenpäin mietittynä olis pitänyt rauhottaa se ilta vaan oman pikku perheen kesken, eikä aiheuttaa turhia sydänkohtauksia kellekään. 



Pidettiin uutta ystäväämme Mariota fleksissä, kun näytettiin sitä kissoille ja toisinpäin. Joo, loistava idea tämä yövierailu, kun koira ei ole ennen kissojen kanssa ollut... Yli-innokas röhisijä lähti juoksemaan päin välillä öristen ja välillä haukkuen. Molemmat kissat sähisi, pörhisti itsensä niin isoiksi kun vaan pystyivät ja jossain vaiheessa loppui pakoreitit. En tiedä mistä se vaisto tulee, mutta vailla mitään paikkaa minne ponnistaa, molemmat katit sinkosi suoraan ylöspäin seinää tai kaappia vasten - ja putosivat tietenkin aina lattialle, suoraan koiran nenän eteen. Siitä seurasi entistä hirveämpi paniikki ja niin täällä juostiin ihmiset kissat ja koirat peräkanaa pitkin seiniä... 

Loppuillaksi laitettiin kissat makkariin ruokakuppeineen ja hiekkalaatikkoineen. Ninni on niin rohkea nuori neiti, ettei se tommosesta paljoo hätkähtänyt ja käyttäyty ihan normaalisti. Niilo puolestaan loukkaantui syvästi. Se muutti asumaan Kimmon työpöydän taakse. Se on sellanen kulmapöytä, ja siinä nurkassa on sopivasti puinen kulma, jonne mahtuu vähän johtoja ja jonne ei näe. Mä menin rauhottelemaan niitä kissoja makkariin ja etsin varmaan viis minuuttia tosta kymmenestä neliöstä että missä se on! Katoin jo kaapeista ja repuista, kunnes tajusin kurkata sinne kulmaan. Raukka tuli sieltä pois vasta aamulla ja oli koko päivän vielä koiran lähdön jälkeenkin varuillaan. Varsinkin oven käyminen sinkosi kissan tiehensä. 


Tällasista sitä oppii, ja on aika epätodennäköistä että tuo koira enää meillä käy tai että sen tarvitsisi käydä. Ruffe tuli heti seuraavana päivänä kylään ja kissat oli ihan normaalisti sen kanssa, joten mitään yleistä koirakammoa ei kummallekaan syntynyt. Onneksi, podin muutenkin ihan riittävästi huonoa omaatuntoa kissakultieni rääkkäämisestä - vaikkei sattunutkaan mitään henkisiä kolhuja enempää.

Ja Niilokin antoi anteeksi, nopeammin kuin odotin. Eilen se jo kehräili mulle ja halusi olla sylissä, tuli mukaan suihkuunkin. :D Makoili siinä pesukoneen päällä ja verhon takana maukaisi välillä että tuutko jo sieltä. Kimmo meni sinne kavereille vuorostaan yöksi, ja mä tunsin muuttuneeni yhdessä yössä Crazy Cat Ladyksi. Yks tulee mukaan suihkuun ja Ninni puolestaan viihdytti aamiaispöydässä kiikkumalla olkapäälläni omatoimisesti. Illalla en saanut unta, kun se pikku pallero käpertyi mun päälle ja kehräsi niiiin kovaa. Aamulla herättiin samalta tyynyltä. :) Heräsi pieni pelko, että tuun vielä allergiseksi jos nukun useamminkin kissanhäntä nenän alla.. Onneksi ne yleensä voi sulkea makkarin ulkopuolelle yön ajaksi, nyt en jotenkin raaskinut, kun kaipasin itsekin seuraa. :) 

Team N & N:stä on tulossa tuoreita kuvia seuraavaan kissa-aiheiseen postaukseen lähitulevaisuudessa!

24. marraskuuta 2012

Haaste

Sain haasteen Riialta, kiitoksia!

Säännöt
* Haasta neljä blogia
* Yritä haastaa sellaisia blogeja, joilla on vähän lukijoita
* Vastaa kaikkiin kysymyksiin!

Haastan: SandranCipenAnun ja Sarin

Blogin toinen banneri viime keväältä/kesältä.

1. Miksi aloitit blogin pitämisen?
Kattelin mielenkiinnolla kavereiden blogeja ja olin sillon just uuden vuokrahevosen, Miinan, kynnyksellä. Aattelin että siitä on hyvä alottaa blogin pitäminen. Tarkoitus oli ja on edelleen kerätä talteen muistoja niin itselle kuin muillekin nähtäväksi. Bloggailu selvittää myös omia ajatuksia, kun ne saa tekstimuotoon.

2. Oletko kilpaillut/millä tasolla kilpailet?
En vielä. Jokusen hassun leirikisan oon juossut läpi. Ja itseasiassa leipuri-kondiittoriopiskelijana oon kilpaillut Taitaja-semifinaaleissa kakskin kertaa. :) Mut hepoilla siis en.

3. Kuinka kauan olet ratsastanut?
Välissä on ollut niin epämääräisiä taukoja, että hirmu vaikea sanoo. Näin äkkiseltään laskettuna puskastelua ja tunnilla käymistä on ollut aktiivisesti sellasen 8 vuoden verran yhteensä.

4. Koulu vai esteet?
Onpas kapeat vaihtoehdot... >:) Näistä kahdesta ratsastan "arkena" enemmän koulua. Esteitä kyllä haaveilen treenaavani, siihen tarviin enemmän opetusta. Jos kisaamista miettis tulevaisuudessa, niin joku pieni hassu ristikkoluokka kuulostaa kivemmalta kuin Helppo C. :)

Klassisen koulun tunnilla Miinalla loppukesästä, kun meinattiin kokeilla sitä Helppoo Ceetä.
Tammalla meni selkä niin jumiin, ettei reenistä tullut mitään niin ei tullu sit kisoistakaan. 

5. Valmennus vai kilpailut?
Valmennus. Niistä oppii aina ihanan paljon uutta - varmasti kisoistakin, eri tavalla vaan.

6. Poni vai hevonen?
Oon pitkään, ellen aina, ollut hevosratsastaja. Ponit on söpöjä ja hauskoja, mutta mulla ei yleensä riitä kärsivällisyys niissä itsepäisyystaisteluissa. Hevosten kanssa semmoset on harvemmassa.

7. Onko sinulla hoito-, vuokra- tai omaa hevosta?
Vuokralla on nyt tuo Päikkä-"poni"... :D Vaikka tiiä nyt onko se oikeasti määriteltävissä poniksi vai hevoseksi. Enempi siinä hevosta kuitenkin on.

8. Oletko hypännyt kiinteitä esteitä?
Mun estekokemus on niin alkeistasoa, että en usko. Eiköhän sen muistais.

9. Lempi hevosrotu?
Arabi! Tarviiko mun edes perustella? Ja on noi arabiristeytyksetkin hauskoja.

Minä & ox-t. Sheba Mill Creek Ranchilla kesällä 2012.
Huomatkaa ettei revähtäneet nivelsiteet ja nilkkatuki estä ratsastamista!

10. Korkein este mitä olet hypännyt?
Yhellä ratsastuskoulutunnilla hypättiin joskus vuonna nakki niin isoo estettä että mua hirvitti, eikä mulle koskaan selvinnyt että kuinka korkee se oli. Mutta arvioisin tämän jättiläispystyn olleen jotain 80-90cm. ;)

23. marraskuuta 2012

Yllätyksellinen Laima


Nyt kun oon löytänyt kivan uuden vuokraponin, jonka kanssa synkkaa ja talli on mahtava, se on lähellä jne. niin pakko myöntää, että motivaatio lähteä sinne puolta pidemmän matkan päähän, huonommalle kentälle kiertämään kehää vanhan hevosen kanssa... ei oo kauheen suuri. Fiilikset oli about nämä, kun lähdin torstaina tallille luvattuani liikuttaa Laiman silloin. Tamman vakivuokraaja on yhä toipumassa leikkauksesta, joten auttelen humman liikuttelussa sen kerta viikkoon. Uusille lukijoille sekä dementikoille selvennän, että Laima asuu siis samalla tallilla kuin ex-vuokrikseni Miina ennen, ja sitä kautta aloin sitäkin liikuttelemaan.

Tällä kertaa oli sentään valosaa, että oisin voinut lähteä maastoonkin. Valitettavasti oon niin arkajalka, että niiden muutaman tempauksen jälkeen, mitä Laima on maastossa tehnyt, on vähän mennyt hommasta maku ja hevoseen luottamus. Kotiinpäin käännyttäessä on pari kertaa tullut sellasta hulabaloota, että on pitänyt tulla selästä alas. Niinpä mentiin TAAS kentälle, jee. Vaihtelua hain jättämällä satulan talliin.

Kentällä käppäiltiin alkuun ihan vaan rennosti eteenpäin. Laima katteli maisemia ja minä venyttelin vähän kipeitä lihaksiani nostamalla välillä toisen tai molemmat kädet ylös ja taivuttamalla johonkin suuntaan. Kerran aiemmin tehtiin vähän samankaltasia juttuja eikä Laima oo millänsäkään. Alunperin oon vastaavia harjotteita tehnyt ihan ratsastustunnilla.


Kun ne ohjat kerran lepäili siinä kaulalla, päätin että jätetään ne siihen. Ratsastan istunnalla ja pohkeella pelkästään. Aloin tehdä käännöksiä, voltteja, vähän temponvaihteluita istuntaan painottaen. Laima toimi yllättävän hyvin, niinpä kokeilin pysähtyä. Hengitin syvään, rentoutin itseni ja puristin vähän reisillä - ja se pysähtyi! Mun oli pakko tehdä se uudestaan kädet ilmassa, kun en uskonut että se oikeasti tapahtui ilman pientäkään nyppäystä ohjista. Sillä se on se illuusio, jossa minä elän jatkuvasti. "Ratsastan pelkällä istunnalla." Ja sitten paljastuu, että se on istunnan sijaan se piiienen pieni liike minkä mun käsi tekee. Mutta hähhää, minä osaan pysäyttää hevosen ilmankin! Ainakin tämän hevosen, ilman satulaa. :)


Otettiin harjoituksiin mukaan ravisiirtymisiä ja niiden sujuessa myös käännöksiä ravissa. Näissä mulla ei meinannut tasapaino riittää alkuun. Sen huomattuani aloin keskittyä vain siihen omaan tasapainoon, ja kas, en huojunut enää yhtään niin pahasti. Ekassa laukannostossa otin ohjat käteen, sillä Laima on loppujen lopuksi entinen ratsastuskoulun heppa ja laukannostosta sille kertoo puolipidäte ja tuntuma. Parin hyvän noston jälkeen pidensin ohjaa vähän ja viimeisellä yrityksellä laskin ohjat kokonaan kaulalle, nostin kädet ilmaan ja laukkasin. Aivan mahtavaa! Ihan automaattisesti aloin hymyillä ja melkein nauroin ääneen, kun olin niin iloinen meidän saavutuksesta. Ja minä en jaksanut enää ratsastaa tällä hevosella. Kiitos Laima, kun muistutit miten hieno hevonen osaat olla.


Tässä postauksessa komeilee Annin ottamat kuvat yhdeltä päivältä, kun hän oli meitä kuvailemassa. Annin kuvasivuilta löytyy samana päivänä otettuja fotoja myös Miinasta, systerin Ruffe-koirasta ja mun porukoiden koirasta ja kissasta (Lasse & Pipsa). Kuvat on vain katseltaviksi eli kunnioitathan tekijänoikeuksia.

Aivot narikkaan ja radalle!


Päivän teema tallilla oli tänään otsikon mukainen. Olin ajatellut puuhastella trailia, pistää pari helppoo estettä kentälle, Päikälle länkkäkamat ja sit harjottelemaan. Tää viikko koulussa on ollu selälle yhtä murhaa, animoimista animoimisen perään = valmiiksi juminen selkäni kipeytyy yhä enemmän joka minuutti jonka istun koneella. Ja kun nyt viikon päätteeksi lähdin tallille, sain tehdä sen särkylääkkeen voimin.

Tunnelma ei siis ollut hirmu korkealla ja tästä johtui päätös, että nyt tehään jotain mistä molemmat tykkää. En jaksa hinkata, en jaksa ruveta tappelemaan, jos tulee erimielisyyksiä, joten jätetään se kenttä rauhaan tänään. Lätkäsin ponille selkään koulupenkin ja suuntasin harjoitusradalle. Pituutta tällä radalla on noin 1km.

Eka kiekka mentiin käynnissä, parit temponvaihtelut lämmittelyksi. Seuraava ravissa ja kolmas mentiin about puoliks laukassa ja sit taas käveltiin. Vaihettiin suunta, kiekka ravia ja sitten taas takasuoralla laukkaa. Loppuun hetki ravia ja käynnit taas maasta käsin pihamaata ympäri.


Päikkä oli taas alkuun tahmatassu ja kiinnostavin asia radalla oli sen varsilla kasvaneet kuolleet rikkaruohot. Kerran sain onkia nälkäistä ponia sieltä heinäojasta, kun en ollut tarpeeksi hereillä. Ennen laukkoja oli se sama laiska meininki, mut annas kun päästetään poni radalla laukkaamaan! Nostossa tuli protestia tietenkin, että ei sitä kyl jaksais just nyt, mutta laukan noustua päästiin heti hyvään tahtiin, joka pikkuhiljaa kiihtyi suoran loppua kohden. En uskaltanut nostaa ihan suoran alusta, kun se on niin hirmu pitkä. Mitä jos Päikkä lähtee viemään miljoonaa ja kun yritän pidättää, tulee pukkeja ja sit sitä lennetään. Nostelin aina puolenvälin tienoilta sitä suoraa laukan, jatkettiin loppuun asti ja välillä viiletettiin kurvista vielä eteenpäin.

Ja se oli niin kivaa! Taisin joka ikinen kerta kun se laukka nousi ja Päikkä paineli eteenpäin korvat hörössä täynnä intoa, huokaista niin syvään niin tyytyväisenä. "Tätä se elämä on." -fiiliksellä. On ihan parasta, kun hevonen on täysin hallinnassa ja mennään just niin kovaa kuin kumpikin haluaa. Tähän ei ole juuri lisättävää.

Päikkään olin tyytyväinen, jälleen kerran, kun odotin vähän että se poni olis keksinyt jotain omaa. Ryöstämisestä en tiedä, mutta pukittelun se taitaa ja ootan vaan kauhulla koska pääsen kokeilemaan. Jotain jännää siellä radan viereisessä mettässä oli, sillä koin meidän ensimmäisen sinkoamisen. Se oli lähinnä hallittu mutta nopea täyskäännös eikä jatkunut siitä missään hurjassa kiitolaukassa - kuten taas kauhukuvissani ennustin - vaan pysähtyi seinään, kun sitä pyysin. Vähän tammaa arvelutti jatkaa siihen suuntaan, mihin oltiin menossa, mutta kiltisti meni kuitenkin ja välikohtaus oli sillä unohdettu.

Kommentoikaa millasia postauksia haluatte, mistä ois Sun mielestä kiva lukea. Otan mielelläni vastaan myös kaikenlaisia ehdotuksia, mitä voisin Päikän kanssa tehdä. :) Näppikset sauhuumaan!

20. marraskuuta 2012

Puhtia laukasta


Sain edelliseen postaukseen Joannalta vinkin aloittaa ratsastus laukasta, kun valittelin että Päikkä alkaa vasta laukan jälkeen olemaan kevyt ja kiva ratsastaa. Tätä siis kokeiltiin tänään, vaihtelun vuoksi koulupenkillä. Alkukäynnit oli pitkät ja reippaat, ennen kuin siihen laukkaan siirryttiin. Ja voi apua miten se tuntui väärältä! Kentällä oli samaan aikaan toinen ratsukko ja meinasin jänistää koko hommasta, kun mietin koko ajan että kääk nyt toi luulee että oon joku hullu tallityttö joka vetää kiitolaukkaa suoraan selkäännousun jälkeen. :D Vaikka eihän se tosiaan ihan noin mennyt ja selkään tuntui, että Päikkä tykkäsi! Nostossa sitä sai tietenkin taas patistaa, mutta kun se laukka nousi, se oli niin vetreä ja tasainen. Molempiin suuntiin mentiin jokunen kierros ja vähän ympyröitä kevyesti taivutellen. Ai että se oli hienoo!

Laukan jälkeen annoin hetken käyntiä palkinnoksi ja sitten humputeltiin harjoitusravissa temponvaihtelua ja voltteja. Nekin sujui kivasti. Sillon koeratsastuksessa yritin muunnella tempoa enkä saanu mitään aikaan, nyt ihan oikeasti tunsin eron ja saavutin sen myös pienillä avuilla. Tämän jälkeen tehtiin ensin käynnissä pohkeenväistöä, sitten ravissa. Joo, tässä Päikkä osoitti taas tahmaisuutensa ja väistöaskeleet oli harvassa, vaikka yritys oli kova. Oikeaan kierrokseen oli jälleen helpompaa.


Loppuun otin vielä laukannostoharjoituksia, jossa siis keskityin vaan siihen noston terävyyteen. Laukkatyöskentely oli siinä alussa niin hyvää, että sitä en lähtenyt enää toistamaan. Portin lähistöllä on aina yhtä jännää, koskaan ei tiedä tyssääkö meno siihen vai tuleeko vaan lisää vauhtia - useimmiten poni kuitenkin jotain keksii. Nostoissa tämä näkyi myös ja yhden kerran tuli sellanen fiilis että hui meinasko tää lähtä viemään mua portista ulos laukalla. Se ajatus tais olla niin ohimenevä, että harjoitus jatkui normaalisti. Ensimmäisistä pohjeavuista Päikkä ei ainakaan mun kanssa vielä nosta, hyvissä nostoissa se toinen kerta riittää. Käytän aina ääntä apuna ja tällä kertaa aloitin "Hop!" käskyn käyttämisen. Joillekin lännenhepoille opetetaan nostamaan laukka tästä käskystä, joillekin esim. imaisuäänestä. Sitäkin olen käyttänyt, ja ravissa naksuttelua. Ääni tuntuu kyllä Päikkää vauhdittavan, ja ravissa ollaan välillä jo "niin pitkällä" ettei sitä tarviikaan. :)

Viimeinen nosto oli niin hieno, että pikkuisten loppuravien jälkeen hyppäsin alas ja palkitsin Päikän loppukäynneillä maastakäsin. Tämmöstäkin metodia oon poiminut muita lännenratsastajia seuraillessa ja olis se varmasti itsellekin miellyttävä helpotus esim. patikkaretkellä kävellä viimenen kilsa ennen taukopaikkaa ilman sitä painavaa rinkkaa.

19. marraskuuta 2012

Video: westerniä Päikällä



Tässä tämä lupaamani videokooste lauantain länkkäröinneistä. Video sisältää ihan perusharjoituksia: kaikki askellajit läpi, rentoa jogia, yhden ohjan käännöstä, käynti-ravi -siirtymisiä... Heitelkää kommenttia! :)

P.S. Kannattaa kattoa Youtubessa HD-laadulla!


18. marraskuuta 2012

Päikkäilyä


Joo olin taas tallilla, ratsastin Päikkää. Kaikki oli ihan täydellistä,
 ku oon niin hyvä ratsastaa, kuten kuvasta näkyy. Ei mul sit muuta!


Mietin just näitä kuvia katellessa, miten kaikki mainosfirmat toimii ja ehkä jotkut bloggaajatkin. Esitetään vain asian parhaat puolet niin tekstissä kuin kuvinakin, jolloin luodaan illuusio, että ko. asia olisi tosiaan juuri näin hyvä. Kun taas tässä tapauksessa esim. tuo kuva on satuttu ottamaan juuri sillä hetkellä, kun Päikkä vähän laski päätään - ja hetken päästä viskasi taas ylös. Että olis niin helppo sepitellä tänne että joo meillä synkkaa ihan mielettömän hyvin ja laittaa aina vaan ne pari vahingossa onnistunutta kuvaa. Kukaanhan ei pakota nöyryyttämään itseään postaamalla näitä todenmukaisempia kuvia. Mutta. Mitenkä sitä sitten enää jälkikäteen näkisi ja muistaisi, mistä sitä on lähdetty ja mitä kaikkea päämäärän saavuttaminen on vaatinut? 

Issikka!
Eilen meidän yhteinen taival siis jatkui. Katja & Ruffe oli taas mukana hakemassa koiralle talleilukokemusta ja Katja kuvaamassa. En kerenny kissaakaan sanoa, kun se hölmö sheltti viilettää suoraan Päikän nenän edestä sen heinäkasan läpi. Niin siis tämän hevosen, joka on aika arvaamaton kun kyse on sen ruuasta. Eikä sana hokkikenkä myöskään merkinnyt koiralle mitään, takajalkojen takaakin oli ihan hyvä huidella menemään. Itsemurha-alttiudesta huolimatta Ruffe pärjäsi tallilla hienosti eikä saanut osumia niin hepoilta kuin koiriltakaan.


Alkuun käveltiin yks kiekka radalla, Katja ja Ruffe siinä vieressä, minä Päikän selässä. Nyt olin muistanut ottaa ne omat länkkäohjat mukaan, niin pääsin niitä testailemaan kentälle. Ja voi apua sitä tahmeutta! Taas sama reaktio kuin koeratsastuksessa. Selvästi ei ole hyvä ajatus mennä eka kävelemään radalle ja yrittää tulla sieltä enää kentälle, sillä vaikka suurella huhkimisella päästiin portista sisään, jatkui se muulimeininki aitojen sisälläkin. (Sillon pienellä juoksuttamisella Päikkä oli heti virkeempi selkään noustessa, täytynee jatkossa toimia niin.) Totesin että tää poni pitää nyt laittaa juoksemaan ja keventelin oikein reipasta ravia jokusen kiekan. Perään otin myös laukat molempiin suuntiin ja sen jälkeen kokeilin vähän taivutuksia käynnissä. Paljon notkeampi otus löyty sieltä satulan alta!


Mut eipä ollut Päikkä silti kovin mielissään käyntitehtävistä. Sulkutaivutus oli hirveän tylsä idea, eihän hänen kroppansa nyt semmoiseen taivu mitenkään! Yhden ohjan käännökset sujui tälläkin kertaa aika näppärästi eivätkä aiheuttaneet yhtä suurta närkästystä. Jatkoin viimekertaisia siirtymäharjoituksia, ravi-käynti-ravi. Laukkojen jälkeen Päikkä vertyy ihan eri hevoseksi ja nytkin se tarvitsi pelkän pohkeen ravin nostoon ja edelleen vain istuntaa käyntiin siirryttäessä. Kentälle tullessa ne avut oli luokkaa: Pohje. Naksautus. Kovempi pohje. "Ravi!" Raippa. Pohje pohje pohje raippa. "Naks naks raviiii!" Ja sitten se siirtyy. :D Vielä on herkisteltävää! 

Ette nähneet mitään! Se lurjus pullisteli kun laitoin ton
takavyön kiinni niin saatto jäädä vähän löysälle... :)
Lopuksi jogailtiin vielä ja laukattiin. Hain terävää reagointia nostoihin sekä tasaista rauhallista tahtia pää alhaalla. No, sain minä sellaista aina hetkittäin. Jotenkin se laukka vissiin tuntuu selkään isolta, mutta kun kattelin Katjan ottamia videoita, ei se niin hurjaa kyllä ole. Mun silmään (ja takapuoleen) Päikällä on länkkäriä ajatellen aika hyvät askeleet ihan luonnostaan ja kulkee mielellään puolipitkällä/pitkällä ohjalla. Siinä mielessä mulla ei ole juurikaan sille uutta opetettavaa, vaikkei ponilla oo länkkäriä oikeastaan menty. Ens kerralla vois kokeilla jotain helppoja trail-tehtäviä, mitä se niistä sanois. :)


Taisin tossa jo lipsauttaa, että videotakin otettiin. Koitan koostaa niistä pätkistä jotain kivaa katsottavaa seuraavaan postaukseen, mikäli koulukiireiltäni ennätän. Sillä välin mää toivon taas kommentteja kauhean kasan luettavaksi, mm. uudesta bannerista. :) Risut, ruusut, postausideat, kysymykset.. Kaikki tänne vaan! Ja tähän loppuun vielä kuvia eiliseltä, olkaa hyvä: 








14. marraskuuta 2012

Eka Päikkä-päivä!

Tällainen hörökorva odotteli tarhassa.
Päästiin tänään koulusta jo kaheltatoista, joten ehdin tallille ihanasti vielä valosaan aikaan. Vaikka keli oli vähän harmaa, otin kameran kuitenkin mukaan ja suuntasin heti alkuun tarhalle näpsimään muutaman blogintäytteeksi kelpaavan otoksen päivän päätähdestä. :)

Voi kurja kun se on niin arka heppa ettei uskalla tuon lähemmäs ihmistä tulla... :D


Tällä tallilla ollaan paljon ulkona: ei maneesia, osa hepoista asuu pihatoissa tai ulkokarsinoissa ja hevoset laitetaan kuntoon aina pihalla olevilla puomeilla. Päikkä on tottunut saamaan nenänsä eteen vähän tekemistä. Ennen kuin sai, oli olo hyvin kiukkuinen, sen jälkeen helpotti. Ennen kuin ojensin sille heinät, odotin Leean neuvojen mukaisesti, että Päikkä höristää korvat ensin. Tämä siksi, että se luimii kovasti ruokintatilanteissa, sillä sitä on varsana hakattu aina silloin... Aiemmalla tallilla joku elämäänsä kyllästynyt tallityöntekijä keksinyt tällaista tekemistä. Päikästä näkee että se on pohjimmiltaan utelias ja ystävällinen otus, mutta ruokansa suhteen se on tarkka ja varmasti kääntää korvat niskaan, jos menet sen heiniä haravoimaan maasta pois. 

Kantapään kautta (tyhjempi) leipäpussi ja satula siirtyivät kuvan oton jälkeen hieman loitommas turvaan... :)

 Halusin aloittaa uuden hevosen kanssa maasta. Se on yhteistyön ja luottamuksen alkulähde, eikä oo mitään asiaa selkään jos ei hallitse hevosta maasta käsin. Tein lyhyitä juoksutusharjoitteita, vähän käyntiä ja ravia. Päikän pidin koko ajan liinan päässä näin ekalla kerralla, sillä kontakti oli, kuten odottaa saattoi uuden tuttavuuden kanssa, välillä hakusessa ja tamma haahuili vähän siellä täällä, vaikka perässä tulikin. Tehtiin myös follow-upia eli seuraamista; pysähdyksiä, käännöksiä, ravisiirtyminen... Peruutukset tuotti Päikälle päänvaivaa, todennäköisesti sitä ei oo opetettu pakittamaan kuten Miinan kanssa toimin tolla aikasemmalla videolla. Ryntäistä painamalla tuli peruutus, muuten tuli vaan ympäri pyörimistä ja ihmettelyä. Laitetaan "näitä pitää treenata"- listalle. Myöskin juoksutuksessa Päikkä on todennäköisesti opetettu pysähtymään kulkemalleen uralle eikä tulemaan luokse, kuten itse tykkään tehdä join-up -tyylisesti. Täytyy kysyä erikseen haluaako omistaja pitää asian näin vai saako houkutella ponia luo.


Tämän jälkeen palattiin puomille ja satuloin Päikän. Suitset sillä jo oli päässä, en ollut tietoinen onko sillä naruriimua erikseen, niin mentiin suitsilla maastakäsittelykin. Tallilla on ihanan suuri koroke, josta pääsee laskeutumaan hevosen selkään pehmeästi, jalustimiin koskematta. Tohon kun totun, kohta en enää pääse selkään oldskoolisti maan tasalta ähkimällä.

Varustin Päikän siis länkkäpenkillä ja toistaiseksi enkkusuitsilla. Turparemmi niistä puuttuu, joten aika lähellä ovat lännensuitsia, mutta ohjat on vaan enkut. Onneks mulla on yhdet lännenohjat kotona, niin jatkossa alan todennäköisesti ratsastaa niillä. Ne kyllä ei mitkään mahtavat ole, mutta meidän menoon ihan riittävät. :)

Kentällä taivuttelin ponin molempiin suuntiin käynnissä. Tein samat yhden ohjan käännökset uudestaan ratsastuksen loppupuolella ja sittenhän se ois kääntyny vaikka kolikon päällä! Päikällä on kyllä ravi just mun makuun, niin lähellä jo jogia, vaikka onkin nopeampaa. Mut se on niin tasaista... Ei tee yhtään mieli keventää! Edelleen se ravin nouseminen oli asia erikseen ja siitä käytiin alkuhölkkäilyn jälkeen keskustelua tehtävän muodossa: jokaisen sivun keskellä siirryin käyntiin ja parin askeleen jälkeen takaisin raviin. Mitä pidempiä käyntitauot oli, sitä suurempi haaste, joten nopeimmat reaktiot tuli just siinä 2-3 askeleen jälkeen. Käyntiin siirryin joka kerta täysin istunnalla (hyvä poni!!), mutta raviin vaadittiin napakka pohje ja ääni. Raipasta se tuntui vaan hermostuvan ja loppua kohden pohje riitti hyvin. Päikällä oli tietysti kenttään tarkasti merkityt omat tahmailukohdat, joissa sai apujen kanssa olla extratarkkana että liikutaan yhtään mihinkään. Olin tyytyväinen tamman suoritukseen, ja oon taas varmempi että vielä se mulle pehmenee kun näin jatkan. :) 

Kuten raviin, laukkaan on niin ärsyttävä siirtyä.. Silloin tekee mieli luimistella ja heitellä päätä, mutta kun se ratsastaja vaan käskee ja käskee, niin kyllä se laukka on lopulta aina nostettava. Sit saa köppäillä ihan rauhassa eteenpäin ja saa kehujakin! Tuntuu hassulta että kun toi ravi on luonnostaan aika matalaa kipittelyä, niin laukka onkin suht ison tuntuista. Sitä lähtee ihan jumppaamaan messissä pitkin satulaa.. :D Enkä uskalla vielä rentouttaa itteäni liikaa, kun sitten tipahtaa käynnille. Nostot siis tahmaa, mutta ravin tavoin laukka rullaa hienosti kun sen saa nousemaan. Niissä taivutuksissa jo huomasin, että Päikkä on "oikeakavioinen" eli vasemmalle vähän jäykempi, ja laukassa se näkyi myös.


Lopuksi keventelin vähän reippaampaa ravia ja käytiin radalla kävelemässä pari kierrosta. Päikällä on aika hyvä kunto, mihin olen tyytyväinen. Ei ollut yhtään hikinen lähes 1,5h liikutuksen jälkeen eikä ruvennut kertaakaan puuskuttamaan tai vaikuttamaan väsyneeltä. Harjoitusradalla kokeiltiin myös parit pienet pätkät ravia ja uskallettiin laukatakin! Aika lyhyt pätkä, mutta siihenkin olin tosi tyytyväinen. Itteä vähän hirvittää millä tahansa hevosella rataa pitkin baanailu, ja Päikästä huomasi että vauhti kyllä maistuisi. Taitaa tosiaan olla enemmän sen juttu toi rata ja/tai maastoilu kuin kenttä. Hienosti se meni ihan rentoa laukkaa ja hidasti pienistä avuista nopsaan.


Talli itsessään vaikuttaa tosi mukavalta. Porukkaa oli tänäänkin paljon. Kun ennen kahta tulin, olin eka paikalla ja sit kun neljän jälkeen lähdin, oli varmaan kaheksan autoa pihassa. Ja kolme koiraa, jos oikein laskin. Ne on kans hauskoja, kun ovat niin urheilullisia ja juoksevat heppojen perässä radalla. Muutaman tyypin kanssa juttelinkin lyhyesti ja tuli taas puheeksi tuntimahdollisuudet. Sen lisäksi että siellä käy ns. ulkopuolisia opettajia, tallin omistaja sekä yks toinen vakiokasvo pitää myös tunteja. Enkkua tietenkin. Länkkävalkut mie tiiän kyllä omasta takaa ketä kysellä kun hinku iskee... ;) Tulevaisuudessa tekis kyllä mieli ottaa vähän este- ja länkkäritunteja. Hyppely on ihan hauskaa, kun se ei mene pelottavaksi, ja paras tapa aloittaa se vieraalla hevosella on opettajan valvovan silmän alla, ihan puomi- ja kavalettitehtävillä. 

Ekasta Päikkä-päivästä jäi siis tosi hyvä fiilis ja odotan innolla miten meidän yhteinen matka jatkuu. :)

11. marraskuuta 2012

Mysteeripollesta vuokrahevoseksi!

Lopultakin, löysin itselleni hevosen. Itseasiassa kaksi!

Koska omaottamia kuvia ei vielä ole ja sukupostista kopsaaminen on laitonta, tämä postaus on kuvitettu mahtavilla cliparteilla Picgifs.comista. Tässä myös linkki sukupostiin. :)

Yritin löytää jotain Päikkämäistä..

Inkan Päivänsäde eli Päikkä on 8-vuotias risteytystamma. 50 % suokkia, 25 % welsh B:tä ja 25 % arabia. Tutustuin Päikkään juuri ennen kuin aloin vuokrata Miinaa. Etsiskelin uutta vuokraheppaa ja sain sähköpostia Päikän omistajalta, että tamma tarttis vuokraajaa. Menin, kokeilin, ja totesin että onpas jääräpäinen otus! Kesti varmaan kierros kentällä saada laukka nostettua ja sitä ennen kaveri kuskas mut kentältä pois ja melkein omaan karsinaansa... :D Aattelin silloin että tässä arabiristeytyksessä on liikaa suokkia mun makuun. Kun Miinan kanssa kemiat kohtasi, ilmotin Leealle että ei tällä kertaa kiitos.

Nyt mulla oli taas hakemus vetämässä ht.netissä ja sain uudestaan sähköpostia. Edellinen vuokraaja on hankkimassa omaa hevosta, niinpä hän lopettaa Päikän ja Velmun viihdyttämisen. Tällä kertaa Leea tarjosi molempia heppojaan vuokralle. Päätin mennä koittamaan uudestaan, sillä tonne tallille mulla on vain 9 kilsan matka, joka taittuu kätevästi yhdellä/kahdella bussilla ja/tai reippaalla kävelyllä. Muistelin että joo, olihan se Päikkä vähän omapäinen, mutta tiiän nyt mihin varautua. Ootin myös että millainen se Velmu on, kun en sitä ollut ekalla kerralla päässyt koittamaan.

Velmusta ei ollut sukupostissa kuvia (jos oikean hevosen sieltä löysin). Hän on 21-vuotias suokkiruuna, ex-ravuri. Vielä oikein virkeässä ja vetreässä kunnossa. Kuulemma sekä Velmulla että Päikällä saa tehdä seuraavaa: vääntää koulua, treenata westerniä, hypätä esteitä, pumputella maastossa, ajaa kärryillä... Siis aivan kaikkea! Maastakäsittelyn kysyin erikseen ja sitäkin saa tietty harrastaa. Eihän tosta puutu ku hevospoolo ja vikellys! Siitä sit opettamaan... ;)



Talli on yksäritalli, vetää vähän alle 20 hevosta, joista osa on ratsuja ja suurin osa(?) ravureita. Kenttä on hyväkuntoinen ja suuuuri. Estekalustot, maastot ja  kilometrin mittanen harjoitusratakin löytyy. Lauantaina kun tallilla piipahdin, siellä kävi sellanen vilinä että aivan varmasti saa maastoseuraa kun kehtaa kysyä!

Koeratsastuksen aloitin Päikällä, enkkukamoilla vaihtelun vuoksi. Lähdin Annin (joka kulkee Leean mukana tallilla ja liikuttaa myöskin näitä heppoja) ja Velmun seuraksi radalle. Paikoittain se oli vähän jäinen, joten kävelyksi jäi se kerta. Yhen kiekan jälkeen suunnattiin kentälle ja voi sitä muutosta hevosessa allani... Rennosti eteenpäin käppäillyt hörökorva muuttui joka suuntaan matelevaksi tahmakavioksi. Jopa suoraa uraa ratsastaminen käynnissä tuntui haasteelta! Pysähdykset ja peruutukset oli hyviä, ne toimi kevyillä avuilla, mut auta armias kun halusin liikkeelle... Siinä tuli pitkästä aikaa raipalle käyttöä, kun ei meinannut poni uskoa pohkeita - eikä ääntä. Alkuun sain toden teolla hätistää Päikkää liikkeelle, ja loppua kohden alkoi olla edes vähäsen selvää, kuinka mun kanssa toimitaan. Laitan tämän käytöksen testaamisen piikkiin (mm. Annin kanssa se näytti protestoivan vähemmän). Jos olisin lakannut pyytämästä, koska poni ei heti totellut, se olisi todennut että "Hahaa, olin oikeassa! Ei tämän tyypin kanssa tarvitse ravata!" Kun sain tahtoni läpi, kehuin sitä ja hellitin avut. Naksauttelin ja muistuttelin pohkeella vaan jos tahti meinasi hiipua. Ja se ravi oli yllättävän mukavaa! Päikkä kulki oma-aloitteisesti matalassa muodossa (tai sinne päin ainakin) ja askel oli tosi tasainen ja rauhallinen. Tulin ihan haaveilleeksi pleasure-luokista! :) Laukankin kanssa tehtiin töitä, että se nousi - ei yhtä kauan kuin silloin läpeensä lumisella kentällä, onneksi. Välillä neiti viskeli jo käynnissä päätä ja taisi se nostaa takapäätäkin välillä, sellasen minimalistisen huomautuksen närkästyksestään. Laukkaankin olin aika tyytyväinen, kunhan se nousi.

Ei tee kyllä Velmulle oikeutta tämä... :D
Vaihdettiin Annin kanssa heposia ja kokeilin Velmua kentällä. Uskomatonta, miten se siro pieni otus, jossa on arabiverta ja welshiäkin, on niin saakelin tahmanen että tuntuu ku ratsastaisit tynnyrillä tervassa. Ja sitten se pullea, jäykän näkönen suokinvanhus on niin herkkää ja ketterää poikaa että! Olin positiivisesti yllättynyt, kun Velmua testailin, vaikka se jäi vähän käyntipainotteiseksi. Ravissa ruuna lähti vähän ontumaan toista etujalkaa. Arvelivat että hokit olisi rasittaneet tms. Mutta päätin joka tapauksessa että näitä mä alan vuokraamaan - todennäkösesti etupäässä Päikkää mut molempia haluan kyllä ratsastaa kun kerran mahdollisuus on - niin pääsen kyllä Velmun ravin ja laukan vielä kokemaan. :)

Olen siis ottanut melkoisen haasteen itselleni. Oikeastaan se tuntuu just oikealta ratkaisulta. Miinakin tuntui siltä silloin alussa, joskaan ei ihan näin haastavalta. Väitän että Päikkään tehoaa teoria Rajoja & Rakkautta. Komennan niin kauan kunnes se tekee mitä haluan ja palkitsen heti. Väitän myös että luottamuksen ja yhteistyön saavuttamiseen menee aikaa, hermoja, sun muuta ja paljon. Vaikka automaatitkin on kivoja, luulen että oon aina tykännyt haastaa itseäni näiden elukoiden kanssa, ja muutenkin. Kun sen päämäärän lopulta saavuttaa, se on varmaan maailman hienoin tunne.