27. elokuuta 2012

Miinan monet kuviot

Ilouutisia: kovalevykuori on saapunut! Kimmo kätevänä poikana irrotti siitä kupsahtaneesta läppäristäni kovalevyn ja tilasi netistä sille kuoret, niin sain siitä itselleni ulkoisen kovalevyn - kaikki tiedostot valmiina sisällä! Huomenna saan vielä uuden koneenkin, niin alkaa taas pikkuhiljaa hommat luistamaan. :)


Näköjään viimeisin Miina-postaus on ajalta ennen koulun alkua, joten heitetäänpä tähän parin viikon briiffi. Suurinosa kerroista on ollut koulua kentällä tai maastoilua - useimmiten molempia. Maastoilu on ollut ihanaa ja sujunut niin hyvin, paitsi tietty lauantaina kun syystuulet jo puhalteli... Silloin se yrittämä jäi lyhyeen, eikä pitkälle ollut tarkoitus mennäkään, mutta tuli pitkästä aikaa sellanen fiilis että nyt se sinkoo mut tonne pöpelikköön. Ei tahallaan, säikkymistään ja pöllöilyään vaan teki laukasta stoppeja kyttäillessään jotain ja siitä ketterästi takasin laukkaan. Selkäni ei kovin ilahtunut tästä, joten loppukäynneillä palattiin tallille. Tämä oli siis koulutunnin päätteeksi, josta lisää alempana. 

Maaston ja kouluratsastuksen lisäksi olen parina päivänä länkkäröinytkin vähän. Vikana sunnuntaina ennen koulun alkua olin kattomassa tuttuja lännenratsukoita esiintymässä, mistä sain kipinän lähteä tallille testailemaan Miinaa vähän tavallista enemmän. Laitumelta tamman haettuani päästin sen heti vapaaksi kentälle ja koitin vähän irtojuoksuttaa. Alkuun Miina pysytteli jopa ravissa ympyrällä mun ympärillä, mutta se oli tylsää, joten tamma kipsutteli kentän ruohoisimpaan nurkkaan mässäämään. Piehtaroimassakin se kävi, kun tilaisuus siihen ihanuuteen kerran suotiin ja join-upin jälkeen tehtiin follow-upia onnistuneesti. Miina tuntui ja näytti niin rennolta ja rauhalliselta, että multa napsahti päässä itsesuojeluvaisto pois päältä. Tein riimunnarusta kaulanarun ja ponkaisin penkin päältä selkään - kypärä päässä sentään. Sitten köppäiltiin pitkin kenttää pelkän narun turvin, tehtiin stoppeja, peruutuksia, käännöksiä ja vähän raviakin, josta siirtymisiä jne. Miina oli mahtava! En olis voinut olla ylpeämpi siitä. :) Laukkaa en uskaltanut edes ajatella, joten meidän hevosmiestaitokokeilut jäi tähän ja satulan laiton jälkeen jatkettiin ihan perus länkkäritreenillä. 


Toisen kerran menin länkkäriä viime viikolla, silloin harjoiteltiin barrel racingia. Kyseessä siis länkkärin alalajeista yksi vauhdikkaimmista ja samalla vaarallisimmista. Suomessa sitä ei juuri taideta kisata, Jenkeissä porukka on tarpeeksi hullua. :) Miinan kanssa en tiiä onko koskaan lajia kokeiltu, joten lähdettiin ihan perusasioista. Hyvät taivuttelut alkuverkassa, sitten aloin ratsastamaan kuviota. Kilpaileville barrel racing -hevosille opetetaan treenatessa tiettyjä reittejä, joita niiden halutaan menevän. Eli ratsastetaan tätä apilakuviota miljoona kertaa todella läheltä tynnyreitä ja muutenkin hyvät, nopeat tiet. Meillä oli käytössä pienet tötsät, joita käynnissä kierrettiin tosi läheltä ja ravissakin, mutta laukkaan siirryttäessä meni pitkäksi tai sitten tipahti raville. Useimmilla kerroilla hidastinkin kunnolla tötsälle, että tulee tiukka kurvi ja lyhyt tie, mieluummin kuin täysiä pitkin puolta kenttää. Ja Miina oli taas mieletön! Ei puhettakaan kuumumisesta vaikka kotiin päin laukattiin maalilinjan yli ja silloin sai mennä kovempaa. Tuntui koko ajan siltä, että pysyy heppa hanskassa ja tähän saattoi toki vaikuttaa se, että aina radan päätteeksi vaadin pysähdyksen, jonka jälkeen sai hetkeksi pitkän ohjan. Ilmeisesti oli kunniottamisen arvoinen palkinto. :) 


Sitten tuli postissa se ratsastusvyö! Kokeilin sitä Miinalla, mutta se mahavyö oli niin huono ja kova, ettei ilman pehmustetta ollut mitään asiaa ratsastamaan, joten sillä kertaa kokeilin vaan pikkasen ja lopputunti ilman satulaa. Silloinkin Miina oli tosi hyvä eikä juurikaan jumitellut enää, uskalsin laukkaillakin vaikka kuinka! Päivi oli kiva ja kävi ostamassa vyötä varten sopivan huovan sekä kouluvyön, joka pehmusteineen korvaa sen ratsastusvyön mukana tulleen kappaleen. Sitä tulen testailemaan mahdollisesti tällä viikolla enemmän. 


 Tässä vähän fotoja koulutunnista, tekstiseinää aiheesta alempana. :)

Heidi kääntää epäsuoralla ohjalla (westernissä neck rein = kaulaohja)



mun vuoro!



Ja sokerina pohjalla: lauantaina oli Rauni Anderssonin pitämä tunti, klassista kouluratsastusta. Heidi meni ensin 45 min ja minä siihen perään. Heidin kanssa Rauni keskittyi istuntaan, hevosen kääntämiseen jne. eli hyvin perusasioihin. Tämä siksi, että Heidillä oli edellisestä tunnista aikaa vuosia(?) ja Miinalla tämä oli hänelle vasta noin viides kerta, joten oli selvästi vähän varovaisempi tamman selässä. Mulle Rauni sanoi heti että näytän rennommalta siellä kyydissä ja sitä koulukisojen helppoa C'tä ajatellen mun istunta on riittävä. Niinpä lähdettiin hinkkaamaan asetusta raviympyröillä, jotka meni muuten hyvin, mutta jättimäisen lätäkön kohdalla Miina päätti näyttää arabiutensa ja hyppäsi sen yli! :D Tein heti uuden ympyrän siihen kunhan sain nauruni kuriin ja se teki sen taas! Kolmannella kerralla kevensin selkeästi ja sanoin ääneen "Raaaviiii..", jolloin hömpsyteltiin varovasti vedestä yli. :) 

Sen jälkeen jatkettiin käyntivolteilla. En ole koskaan työstänyt mitään ratsastuksen asiaa noin tarkkaan! Otin asetuksen hallintaan pysähdyksessä, siitä varooovasti liikkeelle oikein hitaasti että asetus säilyy. Heti kun menetin asetuksen tai takapää/etupää pomppas pois ympyrän kaarelta, pysähdys ja taas asetus hallintaan, sitten uudestaan. Miina kulki tosi hienosti ja sai Raunilta paljon kehuja. Näytin Raunille molemmat laukat ja niihin hän oli tyytyväinen, vaikka selässä tunsin että oikea oli paljon huonompaa kuin mihin Miina pystyy. Ei se vasenkaan mitään hienoa ollut, Raunin mukaan oltiin "vähän joka puolella", muttei se aina hienoa olekaan.

 Koulukisoista puhuttiin ja Rauni totesi että "Sanotaan nyt näin, että te ette tule voittamaan." Mitä, eihän?! Olin ihan jo palkintojen jakoon menossa! :D Voittoa en siis todellakaan ole menossa hakemaan vaan kokemusta ja kritiikkiä, josta pääsen kehittymään ratsastajana. Miinan heikkous on tietty jännittyneisyys ja varsinkin laukka-ravi -siirtymisissä tulee olemaan suurin työ. Ja tällä hetkellä koko hevonen on TAAS niin jumissa, että saatan joutua hylkäämään kisat tykkänään. Onneksi Miina pääsi tänään laitumelta pois ja jatkaa eloa tallissa & tarhassa ens kesään asti. Senkin arvellaan rauhottavan tilannetta vähän. Mutta jumppaillaan tammaa ja katellaan päivä kerrallaan, mikä on meininki. Toivottavasti hätä ei ole tämän näköinen. :)


24. elokuuta 2012

Kuvanmuokkausleikkimistä

Koneen puutteessa joudun jättämään postailun jälleen lyhyeen, joten kuvilla mennään. Kuvasin yks päivä tammalaitumella ja innostuin kokeilemaan Picasan erilaisia kuvanmuokkausmahdollisuuksia. Tässä siis niitä, mielipiteitä löytyy varmasti suuntaan ja toiseen, niistä toivon edelleen kommenttia ja varsinkin rakentavaa palautetta, kehitysideoita, enemmän kuin "ihana kuva/muokkaus!". :) Postailen myöhemmin Miinan ja Millikan rapsutuskerhosta (vähemmän muokattuja) kuvia. 

Thelma-vanhus

naapurilaitumen asukki

"sarjakuva"-Millikka (tässä kohtaa se muokkaaminen pysyi vielä jotenkuten lapasessa)

..ja sitten kun ne lapaset lensi mäkeen, oli pakko kokeilla tehä demoni-Milli!

alkuperäinen kuva

jäinen siluettihässäkkä Miinasta (ois pitäny laittaa vielä hohtoa lopuks..)

 ja taas alkuperäinen


Millikka on mun uus suosikki valokuvauksen saralla. Se on niin kaunis, oikea Suomenhevonen. :)

Näitä kuvia lisää myöhemmin! 


19. elokuuta 2012

Tulevia postauksia & kommenttiasiaa





 MM-tason koiratanssia Nikkilässä 12.08.2012

Huomasin että oon koko kesän vaan räpsinyt menemään ja tehnyt ja kokenut ihan älyttömästi vaikka mitä - enkä mitenkään oo ehtinyt sitä kaikkea blogiin asti vuodattaa. Joten luonnostelin tähän vähän listaa kaikesta siitä, mistä on tulossa postaus tässä syksyn aikana:

• friisiläistamman ja -varsan laidunkuvia kesäkuulta
• Hovin leiriltä tuhoton kuvatulva ja pari kilometriä tekstiä
• Sipoon Hevosjalostusseuran match show, lännenratsastusesitys, koiratanssiesitys ym. kuvineen
• viimeisimmät puuhastelut Miinan kanssa
• ECAHO'n ja SAHY'n arabinäyttelyistä kuvia sekä jonkinnäköinen videokooste (jos osaan)

Toivottavasti tuosta ei unohtunut mitään.. :) Ja osa noista kuvista on jumissa mun rikkinäisessä läppärissä, eli ainakin kahdessa ekassa menee pidemmän aikaa, että saan ne kuvat kovolta käyttööni.

Ja nyt, lukijat, on teidän hetkenne vaikuttaa! Mikä näistä postauksista kiinnostaa eniten (=minkä teen ensiksi) vai onko kenties jokin teemapostaus (varustepostaus? videopostaus?) minkä haluaisit nähdä? Saan blogiin todella vähän kommentteja ja useimmiten nekin on että "hienoja kuvia!". Näistä ei juuri kuvaajana eikä bloggaajana kehity, joten toivoisin enemmän rakentavaa palautetta ja postausehdotuksia - mitä ikinä vaan keksitte! :) Välillä tuntuu vaikealta ja jopa turhalta kirjoittaa yli 70 ihmiselle, kun ei tiedä yhtään mitä ne ihmiset haluaa lukea. Niinpä joskus tulee sellanen olo, että kirjotanko sit ollenkaan, kun ei sillä kommentteja katsoen tunnu olevan mitään väliä, kirjoitanko postauksen vai jätänkö kirjoittamatta. Sitä ei kukaan huomaa (vai huomaako? (; ). Ja sen lisäksi että "tykkään sun kuvista" haluan myös niitä risuja. Mistä postauksesta et tykännyt ja miksi? Noista postauksista voisin kaavailla jonkun kyselyn tuonne sivupalkkiin, mutta sitä odotellessa - ja siitä huolimatta -, olkaa rohkeita ja kommentoikaa! :)

Minä kiitän. Tässä vielä lyhyt pätkä eilisen arabinäyttelyistä:

video

Esittäjä Minttu Pihl ratsastaa arabiori Pelennorin hakemaan 
luokkavoittajan palkintoa omistaja Tuija Sipilän avustuksella.

14. elokuuta 2012

Kaverin tallilla kylässä

Ihan näin alkuun ilmoitusluontoista asiaa: mun läppäri päätti hajota mahtavan kolmen elinvuotensa sisään jo toistamiseen samalla tavalla... Korjaaminen tuskin on järkevää, joten uusi on ajatuksissa hankkia. Mahdollisesti voisin jossain vaiheessa koulun kautta saada halvemmalla, siispä joudun vielä jonkun aikaa oottelemaan ja Kimmon koneelta kirjottelemaan, mikä tulee vähän vähentämään postailua, vaikka intoa ja aiheita riittäiskin. Syksymmällä siis odotettavissa jäääätävä kasa kuvia ym. :)

Sitten itse aiheeseen. Tässä kevään aikana ystävystyin Annin kanssa, joka yhdessä äitinsä kanssa omistaa pari suomenhevosen alkua. Anni kävi Miinaa kuvailemassa keväällä - siitä vanha postaus täällä - ja tarkoitus oli nyt kesällä ottaa uusiksi, mutta sekin taitaa venyä jo syksyn puolelle. Äiti aina sanoo, että vuoroin vieraissa, joten lauantai-aamuna hyppäsin autoon ja hurautin kevyet sata kilsaa Annin kotitallille.


Tarkoitus oli siis kuvailla vähän ja enimmäkseen puuhastella Annin oman kasvatin Inkun kanssa. Inkku on 6-vuotias suokkitamma, on muuten samasta isästä (Joihuri) kuin se Miinan laidunbestis Millikkakin. Inkusta on todennäköisimmin tulossa monitoimipolle, ratsu, ravuri ja niin edelleen. Kesäihottuman vuoksi satulaa ei voinut käyttää, joten ratsastusosuudet meidän päivästä meni leppoisasti paljaassa selässä.

 Fören vapaapäivä (c) minä

Inkun lisäksi tallilla asustelee tällä hetkellä lv-ruuna Försti, joka siis ei heidän omansa ole vaan jonkun tutun. Saavat kuitenkin pitää kuin omaa. Kaviotilanne ruunalla oli tällä hetkellä niin huono, ettei sitä viititty lähteä kiusaamaan. Annin perheen toinen suokki Tihuri puolestaan on ammattilaisilla ravuritreenissä, joten neljän karsinan tallista vain puolet on käytössä. 

 joo tätä istuntaa ei tarvitse kommentoida :D

Inkkuhan ei ole mikään helppo tapaus. Ensitöikseni tallilla sain katsella, kun se keksi olla päästämättä Annin äitiä pois tarhastaan, kun oli sinne kerran kottikärryjensä kanssa eksynyt. Eikä sitä mötikkää hetkauta mikään. Kolhi jalkansa niihin kottareihin, hyvä ettei hypännyt kyytiin... Ja oli kuin mitään ois tapahtunutkaan. Hetken päästä mentiin tarhaan laittamaan sille riimua päähän. Annin puheista tiesin kyllä että sillä on taluttaessa ollut todellisia kunnioitusongelmia ja on edelleen, mutta en vaan osannut varautua. Tarhan portit aukesivat ja lähdin taluttamaan naruriimupäistä Inkkua kohti tallia - ja sinnepäin me mentiin noin kolme askelta. Sitten Inkku otti ohjat omiin käsiinsä ja lähti jyräämään koko voimalla kohti vihreetä nurkkaa tallin pihalla. Jokusen metrin roikuin avuttomana perässä ja ärähtelin vähemmän kauniita sanoja, kunnes sain riuhdottua tamman pään ylös ja koko hevosen pysähdyksiin. Tavallisella riimulla tuskin olisin saanut sitäkään tehtyä.

Harjauksen jälkeen tein ihan perus talutusharjoituksia pihalla ja välillä kävi tuo sama "Minä muuten menen tänne." "ETKÄ MENE!" - episodi, minkä laitoin ihan testaamisen piikkiin. Muutaman kerran jälkeen alkoi Inkulle käydä selväksi, että kun mun kanssa käppäilee kaikessa rauhassa, saa lopuksi ah niin ihania rapsutuksia, jotka helpottaa oloa, kun se harja kutiaa niin vietävästi.

Seuraavaksi laitettiin Inkulle suitset päähän ja minä kipusin selkään. Ratsukoulutus on tällä hetkellä vielä siinä vaiheessa, että tamman kanssa on käynnissä tehty stoppeja, peruutuksia, väistöjä ja tällasia perusjuttuja, jotka toimikin ihan hyvin. Mikä muodostui kompastuskiveksi, oli pysähdyksestä liikkeelle lähtö. Inkkua ärsytti sellanen ihme jaloilla koputtelu kylkiin, minkä se ratkaisi kääntämällä päänsä ja näykkäämällä mua lenkkarista. Miinan kanssa kun en ole tällaiseen tottunut - sama ongelma oli tossa talutuksessakin, Miinan kun saa palautettua maan pinnalle pienellä ravistuksella narussa - niin alkuun nostin vaan vaistomaisesti kinttuni niin ylös, että kengät säilyi ehjinä. Lopulta aloin ärsyyntyä itsekin tästä pelleilystä ja päädyin nykäisemään vastakkaisesta ohjasta aina, kun Inkku päänsä käänsi "hyökätäkseen". Sillä sai ainakin hetkeksi suoristettua pään.

 harmi kun ei tullut tän parempaa fotoa niistä "hyökkäyksistä"

ups, osuin harjaan... :)

Käynnissä Inkku toimi hyvin ihan löysällä ohjalla ja se löysä ohja johtui lähinnä siitä kesäihottumasta. Jos ohja olis sattunut osumaan lähellekään harjamartoa, olis meno tyssännyt siihen ja tamma kiskonut päänsä alas vaatien lisää rapsuttelua. Anni käväisi itsekin kyydissä Inkkua testailemassa ja maasta käsin koitettiin vielä pressun ylitystä, ennen kuin päästettiin tamma takasin tarhaan. Kuten mistään muustakaan, Inkku ei paljoa pressusta välittänyt.

Inkun loikka (c) minä - ei kukaan muu voi sellasella kameralla saada näin huonolaatusta kuvaa! :D

Niin hepat kuin me itsekin pidettiin ruokatauko ja sen jälkeen päätettiin kokeilla irtohypytystä. Tarhat oli rakennettu silleen jännästi, että niiden välissä kulki käytävä. Rakennettiin hypättävä este käytävän viereiselle "pitkälle sivulle", koko tarhan leveydeltä niin korkeat esteet että se ei niitä lähe ees yrittämään eikä tosiaan pääse juoksemaan esteen ohikaan. Sitten leipäpaloja käteen ja käytävään juoksemaan, niin Inkku ryntäsi laukalla parin pukin voimin perässä ja hyppäsi esteen. Valitettavasti tää kokeilu jäi yhteen hyppyyn, sillä se ihottuman aiheuttama kutina oli niin sietämätön, ettei heppaa kiinnostanut mikään muu kuin itsensä hinkkaaminen estetolppiin. Niinpä korjattiin ne pois, jätettiin tarhaan pari puomia ja haettiin suitset. En ollut tajunnut ottaa omia western-ohjia mukaan, mitkä olis olleet niin hyvät tossa kutinatilanteessa, mutta kekseliäinä tyttöinä otettiin enkkuohjat irti ja tehtiin kahdesta riimunnarusta avopäiset western-ohjat. :)

 itsensä sensuroinut Anni ja rapsutuksia etsivä Inkku (c) minä

Aiemmalla kerralla ratsasteltiin tosiaan tallin pihassa, kun kenttää ei ole. Tällä toisella yrittämällä päätettiin mennä tarhassa, siinä kun on vähän enemmän kentän muotoa ja vähemmän kivinen pohja. Valitettavasti kuvat jäi tältä kerralta saamatta. :/ Käynnissä menin pari kertaa niitä maapuomeja ihan sujuvasti ja jatkoin samaa perusratsastusta kuin aikasemmin. Inkulla ei ole koskaan ravattu ratsastaja selässä, mutta Anni oli sitä mieltä että saan koittaa jos uskallan. Otin tietty haasteen vastaan ja pitkällä sivulla lähdettiin yrittämään niin, että Anni kulki edellä houkuttelemassa Inkkua liikkeelle - monesti se tuntui tukeutuvan paljolti edellä kulkevaan ihmiseen eikä välttämättä lähtenyt pysähdyksestä edes liikkeelle ilman - ja minä annoin selässä niin ääni-, pohje- kuin istunta-apujakin. Ekalla kokeilulla päästiin parin metrin pikakäynnin jälkeen rentoon hölkkään! Inkku sai kauheasti kehuja ja hetken hengähdyksen, ennen kuin koitettiin uudestaan. Nyt ei oltukaan niin onnekkaita. Ravin sijaan Inkku päätti pukittaa - niin, käynnistä ja erittäin laiskasti. :D Ei voitu muuta ku nauraa sille ja hetken päästä koittaa uudestaan. Työn takana se oli, mutta jälleen mentiin ravia pieni pätkä! Hieno Inkku.

Pikkuhiljaa alko tuntua, että tammaa kismittää se kutina ja meidän kiusaaminen yhteensä niin paljon, ettei hommasta kohta tuu enää mitään, niin annettiin sen olla vaan paikallaan ja mä jäin istumaan selkään. Tää tais olla sen jälkeen kun se vihastui mun pohkeille niin, että haukkas ihan kunnolla lenkkarista. Istuskelin siellä selässä ja vähän vaihtelin asentoa, että Inkku tottuu paikallaan oloon ja erikoiseen liikehdintään selässään.

söpö Inkku ja kaamea minä

Virheliike oli se kun lähdin tekemään maailmanympärysmatkaa. Anni oli sen aikasemmin tehnyt, eikä Inkku sanonut mitään, mutta nyt se olikin paria tuntia väsyneempi. Luottavaisena käännyin istumaan selässä väärin päin ja taisin vähän nojata käsillä tamman pepun päälle. En usko että se oli se, vaan mun pohkeet, jotka osui selvästikin väärään kohtaan Inkun kyljissä ja aiheutti reaktion, minkä oon vaan tippumisvideoissa nähnyt, en onneksi itse kokenut aikasemmin. Humma alko pukittelemaan paikallaan. :D Ja sellasta ärtynyttä tammavinguntaa koko rodeon ajan. Eihän ne pukit olleet lähelläkään teräviä tai pahoja, mutta vähän eri asia kun kyykit siellä selässä väärin päin ilman mitään ohjastukea ja vielä etukenossa, valmiina lentämään takamuksen yli pää edellä. Totesinkin ääneen että "Okei, mä tuun nyt alas..!" ja loikkasin karkuun. Pakkohan sinne oli mennä heti takasin, ettei Inkku opi että pukeilla saa aina oman rauhan.


Väärinpäin en enää mennyt, mutta jaloilla puristamista kokeilin, mikä aiheutti joka kerta sen saman ärtymisreaktion: "Puren sua varpaista, jos et lopeta!" Tästä juteltiinkin Annin kanssa pitkään, et mikä olis Inkulle jatkossa hyvä tapa opettaa liikkeelle lähtöä ym. Tamma tuntuu selvästikin inhoavan pohkeita, ihan tosissaan. Pitäiskö sellainen hevonen vaan siedättää niihin, vai keksiä jokin sille sopivampi vaihtoehto? Pienellä testailulla todettiin että aivan kevyt pohje, hellä halaus jaloilla yhdistettynä ääneen/naksautukseen, oli Inkulle mukavin ja kivuttomin tapa lähteä eteenpäin. Taaksepäinhän ei ollut mitään ongelmaa, tällä Koulutus kesken -junnulla voi oikeesti peruuttaa ilman ohjia! Siihen olin Inkun kanssa todella tyytyväinen, kun kaikille hepoille se peruutus ei oo ihan itsestäänselvyys ja voi olla tosi tahmeeta vaikka mitä tekisit.


Kokonaisuudessaan päivä oli hauska. Inkku on hyvin erilainen hevonen kuin Miina, ja se opetti mulle taas paljon uutta juuri sen takia. Totesin lopuksi Annille, että ei se helppo hevonen oo, mutta tosi symppis, omalla tavallaan. Tän ajatuksen Anni vahvistikin pariin otteeseen, että moni olis noin kurittoman jyrän pistänyt monttuun, kuulemma ihan kysyneetkin tyyliin että miksi sitä vielä pidetään hengissä.

Sellaset ihmiset on ihan järkyttävän laiskoja, ja sydämettömiä. Ei viitsitä nähdä juurikaan vaivaa luottamuksen ja ystävyyden luomiseen, että jos se ei sormia napsauttamalla tapahdu, niin hevosessa on vikaa ja se pitää pistää päiviltä. Kieltämättä jos Inkku olis myynnissä, en sitä itsekään ostais. Suokit ei ole koskaan olleet mun erityisessä suosiossa, syitä on monia. Mutta todettakoon nyt vielä, että jos tilanne menisi niin pahaksi, että Inkku tai muu samantyyppinen hevonen lopetettaisiin, jos mä en sitä ostaisi (ja kuvitellaan nyt että mulla olisi jopa rahaa ja aikaa hevoselle...) niin voi olla että ostaisinkin. Tässä mennään sit taas siihen että tekisinkö siinä tilanteessa ostopäätöksen vääristä syistä ja vuoden päästä päätyisin suurinpiirtein luut murtuneena lopettamaan sen hepan kuitenkin... No, tää aihe ei nyt ollut se mistä piti kirjoittaa ja jääköön se tähän. :)

Kaikki kuvat musta ja Inkusta on Annin ottamia ja niiden (sekä noiden mun ottamien) kopiointi on jälleen kerran kielletty.

9. elokuuta 2012

Sekalaista pälinää

Mielessä pyöri kauheesti kaikkea pikkuasioita, joista yhdestäkään ei ollut oikein tarpeeksi luomaan omaa postaustaan. Jotenka ynnäsin asiat yhteen ja tulos on... well, otsikon veroinen. :) 


Jos vaikka aikajärjestyksessä mennään, niin yhtenä päivänä Niilo oli tyhmä. No ei vaan yhtenä, mutta silloin se oli tosi tyhmä. Istuttiin Kimmon kanssa parvekkeella kahvittelemassa (mähän en kahvia juo, joten olin "mehuttelemassa" seuraksi) ja Niilo hengaili meidän kanssa partsin matolla. Sitten jostain rakosesta lensi esiin ampiainen. Ei ehditty Kimmon kanssa edes kissaa sanoa, kun se kissa jo oli juossut ötökän kimppuun. Huiman sekunnin mittaisen kamppailun jälkeen Niilo juoksi sisälle ja amppari jäi kipristelemään matolle. Puolipaniikissa rynnättiin kissan perään tutkimaan, ehtikö se saada pistoksen. Naamaansa se suki siihen malliin närkästyneenä, että epäiltiin vastauksen olevan kyllä. Onko se vaarallista kissoille? Mitä tässä tilanteessa tehdään? Soitetaan äidille tietenkin. Parin lyhyen puhelun ja googlettelun jälkeen yhdessä todettiin, että mikäli pistos ei osu hengitysteihin (tässä tapauksessa ei osunut), ei toimenpiteitä vaadita. Ja todennäköisesti toi höntti on tehnyt saman aiemmin ja saanut ennenkin piikistä, mut eipä sitä ulkokissan kanssa ole samalla tavalla voinut kaikkea huomata. Niinpä tarkkailtiin Nipaa seuraavat tunnit, siltä varalta että pistoskohta alkaa turvota ja pitää syöttää sille kortisonia. Alkuun painelin sen nassua kylmäpussillakin varmuuden vuoksi, mutta todennäköisesti turhaan. Aika nopeasti kissa itse rauhottui eikä välikohtauksesta koskaan tullut mitään näkyviä oireita. Taas hieno esimerkki mun ylipanikointikohtauksista... :) 

"Anna ny tänne se ruoka!!"

Tuota härdelliä lukuunottamatta Niilon elämä on ollut aivan normaalia. Tekemistä sillä ei ole vieläkään tarpeeksi, ja tuntuu että tavallisimmat naruleikit alkaa sitä kyllästyttää. Myöskin foliopallo on wanha läppä. Naksuteltu on aina välillä, senkin suhteen mulla ei aina mielikuvitus riitä keksimään uusia temppuja. Eli kissaihmiset hoi, täällä kaivataan tuoreita ideoita! :) 

Eilen ei pitänyt olla tallipäivä, mutta olipas kuitenkin. Päivillä ja uudella vuokraajalla Heidillä oli yhteinen Miina-päivä, jonka tarkoitus oli maastoilu. Aikataulu oli kaksikolla sen verran tiukka, että Päivi pyysi mua käymään ostamassa Miinalle uuden säkin fiberlinea ja hakemaan Miinan valmiiksi sisälle. Sain luvan tehdä tämän pienen maastolenkin muodossa, joten ruuat shoppailtuani lastasin satulan, suitset ja parit harjat autoon. Laittelin unisen oloisen tamman laitsan vieressä kuntoon  - jännä miten se väsähti heti kun kaivoin harjat esiin, laitumelle tullessani se laukkaili mua ensin karkuun, mutta huomasi jälkeenpäin että syön omenaa ja siitä riittää Millikalle ja Laimallekin! Miinan piti ilman muuta saada osuutensa, ja saikin, kunhan antoi kiinni. :) 



Tukkitien kautta ratsastelin Miinan tallille ja tällä kyseisellä baanalla otettiin parhaat suorat pätkät ravia ja laukkaa. En voi taaskaan tarpeeksi hypettää miten mahtavaa se on! Alla pieni arabi painelee menemään sydämensä kyllyydestä eikä mun tarvitse kuin istua kyydissä ja nauttia maisemista. :) Ihan mieletöntä! En oo koskaan nauttinut maastoilusta niin paljon kuin tuolla. Loppumatka käveltiin ja tallilla pyörähdettiin kentälläkin. Miina oli pikkusen jäykän oloinen vielä, vaikka mielellään paineli maastossa kaikkia askellajeja ja molemmat laukat yhtä hyvin. Aattelin sitä vähän jumppailla, kun Päivillä ja Heidillä ei välttämättä olis siihen aikaa tällä kertaa, niinpä tehtiin hetki väistöjä ja yhden ohjan käännöksiä käynnissä. Huomasin, että on selvästi jäykempi oikealle taivutettaessa, mikä ei yllättänyt yhtään. Silloin kun Janette sillä maanantaina laukkaili, näin sen oikean etujalan jäykkyyden kunnolla ja osasin odottaa sen junnaavan vielä. 

Tallissa kerkesin ottaa Miinalta varusteet, harjata sen ihan kunnolla häntää myöten, etsiä vintiltä jalustimet ja hihnat niihin sekä pestä ja rasvata ne hihnat. Tilasin nimittäin Hööksiltä ratsastusvyön ja sain luvan käyttää Miinan vanhoja jalkkareita sen kanssa, kunhan posti sen tänne asti tuo. Hengailin tallilla oottelemassa oikeastaan siksi, että halusin tavata Heidin. Päivi kuulosti tosi tyytyväiseltä Team Merulan uuteen jäseneen, ja olin jo ihan odottanut tapaamista. Ja tyytyväinen olen minäkin, mitä nyt niin lyhyen näkemisen perusteella voi sanoa. Heidi vaikutti mukavalta ja maalaisjärjen omaavalta hevosten ystävältä, ja tuli puheeksi että otettaisiin yhteisiä tunteja Miinalla nyt alkuun. Oltiin molemmat innoissamme tästä ideasta ja toivottavasti pian päästäänkin tunnille. Rauni on klassisen kouluratsastuksen opettaja, joka pitää meidän tallilla mm. Onnille (se musta suokki) ja Majsalle tunteja. Päivi menee ens viikolla Miinan kanssa sen tunnille ja sen jälkeen me vuokraajat päästään kokeilemaan. :) 

Heidi ja Päivi lähti tekemään Nevaksen lenkkiä, Heidi Miinan satulassa ja Päivi pyörän. Kävelin samaa matkaa autolle, jonka olin jättänyt laitumelle tullessani ja hurautin kotiin. 

Ja tähän loppuun tuoretta kuvamateriaalia tältä päivältä - kävin kampaajalla! On se kumma miten tukka muuttuu, kun ei kahteen kuukauteen tee sille muuta ku pesee ja harjaa. :D Se tosiaan oli kesän alussa ihan samannäköinen ja värinen kuin on nyt. Talvella kun tähän muutettiin, löysin mun uuden kampaajan ja tykästyin tähän sen suunnittelemaan tyyliin. Alkuun olin että "Mulla oli suora otsis viimeks ala-asteella..." mut hei miksei, kyllä tällä varmaan kelpaa amikseenkin mennä, kun se koulu maanantaina alkaa... :) Hui jännää! 


7. elokuuta 2012

Westerniä enkkuratsastajille

Maanantaina menin tallille ratsastuksen sijaan "opettamaan". Olin luvannut pitää western-alkeis/trail -tunnin Miinan enkkuvuokraaja Janetelle ja Väiskin omistajalle Irenelle. Janette muuttaa opintojen perässä elokuun lopulla ja lopettaa samalla Miinan vuokraamisen. Nyt kun vielä oli mahdollisuus kokeilla, halusi Janette testata miten sama hevonen, jolla menee koulua ja hyppää esteitä, toimii myös länkkärissä. Irene ja Väiski on myös täysin enkkuratsukko, joita kiinnosti kokeilla jotain uutta ja rentoa. Varusteita heiltä ei hommaan löytynyt, mutta tuunattiin Väiskin suitset lännentyylisiksi poistamalla turparemmit ja vaihtamalla enkkuohjat Miinan naruohjiin. Janette puolestaan kaipasi edes jotain tuttua, joten meni lännensuitsien sijaan sidepulleilla, joihin kiinnitettiin lännenohjat. 

Kaikki kuvat © minä - ethän kopioi :)


Kentällä oli samaan aikaan kouluvalmennus, joten valtasin toisen päädyn kentästä meille ja kyhäsin sen täyteen trail-esteitä. Naruportti, sidepass-puomi, pujottelu, L-peruutus/puomikuja ja "risti", jossa siis neljä puomia ristin mallisesti ja niiden yli tehdään pientä volttia. Alkuun selitin ratsastajille vähän perusjuttuja, miten ohjia pidetään ja millasta ravia jogi on. Alkuverkan jälkeen käytiin esteet yksitellen läpi kummankin kanssa ja lopuksi mentiin koko homma ratana. 
Janetella oli paljon kysymyksiä ja tunsi olonsa varmasti tosi oudoksi erilaisessa satulassa. Sai kuitenkin Miinan kulkemaan hetkittäin ihan jogin oloista liikettä ja suoriutui kaikista tehtävistä yhtä hyvin kuin Miina meidän länkkäkuskienkin kanssa suoriutuu. Edelleen ongelmana oli Miinan jäykkyys, ja parin laukannostokokeilun jälkeen päätettiin jättää laukka kokonaan pois. Se vaatii vielä jumppailua, että pystyy alkaa taas kentällä työstämään. 


Väiski oli ihan mahtava lännenponi! Jos mulle olis sanottu, että sillä on menty kaks vuotta länkkäriä, olisin uskonut ihan täydestä. Jogissa oli vielä työstämistä, mutta matala lännenmuoto löytyi heti ja jo alkuverkka sai ponin pärskähtelemään tyytyväisenä. :) Kaikki esteet meni tosi hienosti, Väiskiltä onnistui puomivoltti/risti jopa laukassa (kun vähän suurensin sitä). Ainoastaan portti oli vähän jännä. Kaikki oli hyvin siihen asti, kunnes piti väistää narua päin, että Irene saisi laitettua portin kiinni. Väiski ei uskaltanut uhmata narua ennen kuin menin taluttamaan sitä ja itse astuin narua päin, sitten uskalsi seurata perässä. Pienellä reenillä siitäkin pelosta pääsee varmasti aika äkkiä yli!

Siinä vaiheessa kun aloteltiin ratana menemistä, Irenen jalat ilmoitti että nyt on pakko laskeutua selästä. Oltiin sen verran etuajassa, että Janettea ootellessa Irene ehti ratsastaa jo jonkun aikaa, yhteensä siis kaksi tuntia ja tosiaan ilman satulaa, kun ainoo vaihtoehto olis ollut enkkusatula. Niinpä olin armollinen ja voidaan Irenen kanssa pitää rataharjoitukset joku toinen päivä. Tästä syystä kuvia on kattavasti vain Miinasta, Väiskistä sentään jokunen näpsäisy. 



Miinan rata meni ihan hienosti. Aloitettiin naruportilla, jossa Miinalla meinasi palaa käpy ja oli tosi lähellä että Janeten olis ollut pakko päästää narusta irti. Mutta ratsastaja oli sinnikäs ja pitkän hinkkaamisen jälkeen portti tuli suoritettua loppuun asti. Siitä jogissa ristille, voltti puomien päällä ja käyntiin siirtyminen ennen puomikujaa. Päässä pysähdys ja peruutus. Tämän Miina suoritti - kuten kisoissakin - paremmin kuin treenatessa! Kaks kolausta tuli, mutta pysyivät sentään puomien sisäpuolella... Sitten kävely kujan läpi ja jogissa pujottelu. Nurkassa voltti ja käynnissä puomille, jossa sidepassia vasempaan. Kuten niissä kisoissakin, kaikki muu meni hyvin paitsi se sidepass-puomi. Miina sähläili joka suuntaan, joten kehotin Janettea tulemaan uudestaan puomille ja suorittamaan tehtävän kunnolla, minkä ratsukko tekikin sitten tällä tokalla yrittämällä. 















Tähän loppuun pientä briiffiä mun uusimmista "aluevaltauksista". :) Yks päivä kun Miinalla köpsöttelin kentällä, siinä oli samaan aikaan kolme aloittelijatyttöä, jotka sai vuoron perään ratsastaa Theolla, 6v friisiläisruunalla. Kattelin sitä hevosta ja sen liikkeitä kuola valuen ja juttelin jonkun aikaa sen omistajan Rean kanssa. Lopulta uskalsin kysyä, saisinko kokeilla ratsastaa sillä. Jos noi 1-3v ratsastaneet pärjää sille, ehkä mäkin pärjään. :) Rean vastaus oli että totta kai! Niinpä annoin Miinan tytöille hetkeksi kävelytettäväksi ja kipusin korkealle mustan ratsuni satulaan. Oli hieeeman erilainen humma kuin Miina! Ero oli aika järkky, kun oot just hipsutellut loppuraveja pienellä arabilla ja sitten lähet yrittämään harjoitusravia sen energisen friisin kanssa. :D Ravi oli kyllä vaikea istua ja sympatiat meni täysin tälle yhdelle tytöistä, joka kokemattomuuttaan puristi herkästi reisillä ja Theo kyysäili sitä vähän miten sattuu pitkin kenttää. Ruuna oli kans aika kova ulkoavuille, joiden kanssa saikin olla tarkkana ettei ympyrät veny ihan muodottomiksi. Mutta sen laukka oli mahtava. Todella hienosti pyöri ja tuntui että kolmella askeleella pääsee kentän päästä päähän, niin paljon isompaa se oli kuin mihin oon Miinalla tottunut. Ja sekin mainittakoon, että Theo meni tosi nätisti muotoon sen ihmeemmin pyytämättä, mitä arvostan suuresti. Miinalla se on vielä sellasta nyökkäilyä hetkeks alas ja sit taas pilviä kohti. (; 

Theo


mahtava karsinalaatu... joku päivä kuvaan sen tarhassa, sit näätte miten upee se on!

Väiskilläkin ratsastin tässä yks päivä. Siitä joskus kirjottelin, että Irene haluis sille vuokraajan, niin ollaan Janeten kanssa (ja Janeten siskokin) menty sillä sillon tällön. Tää oli mulle vasta toka kerta, eka ilman Irenen valvontaa, joten menin ihan perusjuttuja kentällä. Laitoin varmuuden vuoksi chambonit, kun sillä ekalla kerralla homma meni riekkumiseksi ilman niitä. Loppuverkassa otin ne pois ja Väiski pysyi hyvin muodossa ilmankin, pienen keskustelun jälkeen. :) Laukkaan olin tosi tyytyväinen. Vaikka se oli reipasta, siinä oli hyvä, tasanen tahti ja pystyin keskittymään omaan istuntaani enemmän, koska laukassa se kusee kaikista eniten. Voiskin olla hyvä harjotella Väiskillä tai jollain vielä automaatimmalla laukkaajalla tota istuntaa laukassa enemmänkin. Miina hermostuu helposti, jos mun paino heiluu minne sattuu ja sen kanssa laukatessa tulee keskityttyä enemmän siihen, mitä hevonen tekee. Varsinkin vasempaan siinä laukassa on vielä tekemistä.