30. maaliskuuta 2012

Ensimmäinen tunti Miinalla

Tätä päivää olen odottanut jo pitkään. Pääsin ihan oikean western-opettajan tunneille vuoden tauon jälkeen. Okei, Napsun omistaja piti mulle kyllä tunteja tossa syksyllä, mutta ei ollut mikään koulutettu opettaja ja esimerkiksi istunnasta oli puhetta vain ensimmäisellä tunnillani tyyliin: "Mitä mieltä oot mun istunnasta?" "Se on hyvä." ...auttoipa paljon. Tästä syystä mun istunta oli päässyt retuperälle eikä se ollut ainoa huomauttamisen aihe.

Päivi on ottanut Miinalla tunteja Mari Valkoselta syksyn ja talven mittaan noin kerran kuussa ja koska itsekin olen innokas länkkäri-ihminen, otettiin tällä kertaa tuplatunti. Päivi meni alkuun 45 minuuttia ja minä saman ajan siihen perään. Energisenä hevosena Miinassa oli enemmän ratsastamista alkutunnista, Päivi sai hoitaa reippaat kevyet ravit alkuun ja taivuttelut ennen laukkoja. Miina kulki oikein hyvännäköisesti omistajansa kanssa ja varsinkin laukat näytti todella kivalta! Vasempaan nousi taas vähemmän vääriä ja kun kenttä ei oo enää liukas, Miina uskaltaa kulkea ihan rehdisti eikä varo koko ajan, niin laukkaakin pääsee menemään ihan kierrostolkulla. :)

Ohjelmassa oli tänään perusasioita, oikeastaan puututtiin itse kunkin heikkouksiin. Päivin kanssa Miinaa tosiaan taivuteltiin jumppaliikkein, jotka vahvistaa takaosan lihaksia, joista on hyötyä laukatessa. Tarkoitus oli tehdä pientä volttia tötsän ympäri niin, että hevonen väistää takaosallaan ikäänkuin sidepassia. Eli turpa kohti tötsää koko ajan. Alkuun Miina ei ymmärtänyt, mitä ihmettä siltä halutaan, mutta lopputunnista kokeilin samaa itse ja sehän osasi! Toinen liike oli kylkivenytys, eli sidepassia uralla, mutta ikäänkuin "banaaniväistössä", eli hevonen taipuu takaosasta ja kaulastaan poispäin menosuunnasta. Näitä saimme ohjeeksi tehdä ennen laukannostoja, mutta ei ihan heti alkuverkassa, kun venytys on niin voimakas. Tässä hieno Paint-illustraationi tehtävistä:




Kun sitten itse pääsin selkään, tein samoja tötsäharjoituksia kuin Päivikin oli noiden kahden lisäksi mennyt. Eli kolme tötsää oli aseteltu kolmion muotoon ja niitä lähdin käynnissä ja ravissa kiertelemään sikin sakin molempiin suuntiin. Olin pyytänyt nimenomaan istuntarääkkiä, joten siihen Mari puuttui heti ja laittoi minut etsimään satulassa sellaisen asennon, jossa pystyn seisomaan jalustimilla pullahtamatta pyllylleni alas satulaan. Yllättävän vaikea homma, vaikka tätäkin on enkkutunneilla joskus muinoin harjoiteltu! Todettiin, että röhnötän satulassa jalat liian edessä ja muuta mukavaa, alkuun tuntuikin ihan vieraalta tämä uusi, parempi istunta. Huomenna täytyy jatkaa sen kehittämistä. :) Lonkat auki ja käännöksiin mennään peukalo, ei pikkurilli edellä. Nää oli kaks tärkeintä muistettavaa mulle. 

Siirryttiin laukkaan ja tunnelma rauhallisella länkkäritunnilla muuttui tyystin. Miina ampaisi hirveetä kyytiä menemään ja minä koitin toppuutella mitä pitkällä ohjalla nyt pystyin. Tää oli yllättävän suuri ongelma, jota en itse ollut edes tajunnut ajatellakaan. Nuorena hevosena Miina ei oo vielä valmis kantamaan itseään laukassa täysin, eikä varsinkaan pitkällä ohjalla. Niinpä vapauden saatuaan se lisää hanaa ja tekee mitä huvittaa. Sille laitettiin stoppi lyhentämällä ohjaa mun mukavuusalueen ulkopuolelle, mielestäni ihan enkkutuntumalle. Mutta se toimi. Ei tarvinnut enää Päivinkään kauhu silmissään katsella vierestä sitä päätöntä menoa, nyt se näytti jo ihan hallitulta laukalta! Olin aatellut, että Päivi menee aika lyhyellä ohjalla, kun ei vielä uskalla antaa Miinalle sitä niin paljon, mutta siinä oli ihan oikeassa. Ei olis munkaan pitänyt. Että vaikka kuinka mä haluaisin mennä pitkällä ohjalla, täytyy mennä nyt Miinan omaan tahtiin. Kyllä me vielä päästään sitä pidentämään, kun löydetään se yhteinen sävel. :) 


about tältä meidän laukka näytti alkuun... :D


Tunti oli kokonaisuudessaan hyvin antoisa ja opin paljon jo siitäkin, että katselin Päivin menoa Miinan kanssa ja kuuntelin Marin ohjeita heille. Näitä oppeja on hyvä hyödyntää omassa ratsastuksessa seuraavien viikkojen aikana. Ehkä sit taas ens kuun lopussa vois kattoa, jos riittäis rahat uuteen tuntiin. :) Sillä välin luvassa on ainakin trail-harjoittelua, ehkä jo huomenna! Estetolpat oli tosiaan sulaneet lumipeitteestään sen verran, että niistä pari saa sieltä revittyä kentälle. Ajattelin värkätä niistä naruportin ja vaikka laukkapuomia ja pujottelua kaveriksi, niin saadaan ihan rataharjoitus aikaan. :) Siitä lisää seuraavassa Miina-postauksessa.

29. maaliskuuta 2012

Kuolaimet narikkaan


Sunnuntaisen maastofiaskon päätteeksi kieleensä syvän haavan puraissut Miina ansaitsi itselleen kuolaimetonta liikuntaa ainakin tämän viikon verran todennäköisesti. Eilen kun sitä haaveria katselin, oli vielä sen näköinen, etten halua laittaa tamman suuhun mitään. Ja miksi pitäisikään? Miina on niin herkkä hevonen, että en huomannut eroa lainkaan, kun lähdin sen kanssa liikenteeseen sidepullit päässä (siis hevosen päässä).

Lähettiin aluksi maastoon. Halusin, ettei hepalle - tai oikeastaan mulle - jää epämieluisaa kuvaa maastoilusta edellisen kerran jälkeen. Muistelin käyneeni joskus läheisessä ratsastuskoulussa ratsastaessani maastossa näillä Knaperbackan hepoilla ja lähdin näiden 8 vuoden takaisten muistikuvien perusteella etsimään maastoreittiä. :D Noh, eihän se muisti pelittänyt ja eksyin jonnekin yksityisalueelle... Onneksi ei näkynyt ketään maisemissa ja käytiin jollain mettätiellä kääntymässä ympäri. Siellä pätkittäin ravia, taas sai vähän tammaa muistutella, että ei oo kiire minnekään ja maastossa ei mennä TÄYSII. Eikä kyllä kentälläkään, mut ei se siellä edes yritä, yleensä.

Käppäiltiin siis pyörätietä takasin tallille ja kuten mennessäkin, Miina oli lunki eikä peljännyt rekkoja, autoja tms. Solisevaa puroa kyllä ja sensorttisia asioita. Takaspäin oli taas vauhtia ja ois pitänyt ravata koko ajan, ärsyttävästi jouduin nykimään takasin käyntiin vähän väliä. Mutta sehän oli vaan tehokasta siirtymisten harjoittelua ja loppumatkasta en tarvinnut enää ohjaa siihen lainkaan. :)

Ennen kuin päästiin tallille, about puolivälissä matkaa, Miina singahti yhtäkkiä laukassa eteenpäin, pelästy siis ihan kunnolla jotain. En tajunnut aluksi että mitä ihmettä muka, mutta kun sain sen asettumaan - sidepulleillakin sain sen kiinni ja pysäytettyä, yhdenohjan käännöksellä - pääsin katsomaan taakse. Pyöräilijä. Miina ei tietenkään nähnyt sitä, kuuli vain lähestyvän epämääräisen ratinan ja teki mitä saaliseläimen vaisto sen käski tehdä - pakeni. Tamma oli sen verran säpäkkänä, että kävelin hetken matkaa maasta käsin, ennen kuin jatkettiin ratsain tallille. Myöhemmin tuli takaa toinenkin pyöräilijä, jota se vähän säpsähti, mutta ei läheskään niin pahasti enää pelännyt. Pyysinkin tätä vanhempaa herraa hidastamaan ihan kunnolla meidän kohdalla ja sanoin, että tää hevonen pelkää pyöriä. "Niin minäkin hevosia" vastasi kaveri. :D

Palattiin vielä kentälle vähäksi aikaa ja alotettiin samantien raviympyröillä. Vaadin kunnon taipumista ja asettumista, mitä sai vähän hakea, mutta kyllä se sieltä jotenkuten löytyi. Laukassa aloitin taas vasemmasta, jotta tehtävän edetessä se muuttuu Miinalle helpommaksi ja mieluisammaksi, kun oikea on sille huomattavasti helpompi. Taas oli aika korkea onnistumisprosentti! Paahdeltiin vasenta laukkaa useampi kierros ja tuli parikin hyvää nostoa. Nyt muuten vasta tajusin, miksi Miina pimahti mulla niin pahasti siellä raviradalla. Se säntää aina vasempaan laukkaan paljon kovempaa kuin oikeaan, kun se on sille hankalampaa. Että jos olisinkin ottanut oikeeta laukkaa siellä radalla, olisko tullut sellasta kyytiä? Ehkä olis kuitenkin, on se sen verran vauhdikas halutessaan. :)

Vaihdoin kierrosta ja olin aikeissa nostaa oikean laukan käynnistä, kun Miina aloitti temppuilunsa. Se on nyt ruvennu mun kanssa tekemään niin, ettei laukan jälkeen osaa enää kävellä, vaan tarjoo ravia koko ajan. Niin ärsyttävää! Sitä saa parin metrin välein nykiä käyntiin ja päätin, että en anna sille iloa laukata, ennen kuin se kävelee kokonaisen kierroksen - niinkin pienellä kentällä ei luulis olevan vaikeaa, mutta kyllä se oli. Rupesin miettimään, missä on vika. Peruutin aina raviaskelista "rangaistukseksi", aloin ratsastaa "jarru päällä" (=pysäyttävät avut), tein kovempia pidätteitä, ratsastin ilman jalustimia pohje täysin irti.... Ei mitään tehoa! Alko jo tuntua siltä, että ehkä vika ei ookaan minussa, vaan Miinan päässä... :D Se lurjus vaan kusettaa mua kuusnolla. Lopulta se kai kyllästy ja otti opikseen ja käveli sen kierroksen, niin sain laukattua oikeaankin. Tähän kierrokseen vaadin hidasta laukkaa - joo en saanut sitä - ja lopuksi otin ihan vaan nostoja, vaatien niitä rauhallisemmiksi eikä sellasia PAPAM! rakettilähtöjä.

Eikä tässä vielä kaikki! Loppukäynnit kävelin maastakäsin ja vähän Miinaa testatakseni, sidoin ohjat nuppiin ja lähdin käppäilemään pitämättä Miinasta siis kiinni lainkaan. Tamma tuli nätisti perässä niin kuin kuuluukin, pysähtyi kun pysähdyin ja seurasi mukana käännöksissä, peruutuksissa jne. Heppa tuntui itsekin tyytyväiseltä tähän yhteiseen toimintaan ja vaikka ratsastuksen aikana ärsyttikin, huomasin taas kotimatkalla lauleskelevani radion tahtiin. Sellasia ne hevoset on. :)


PS. Huomenna on mun ja Päivin yhteinen western-tunti Miinalla! Mennään molemmat 45min vuorollamme Valkosen Marin opetuksessa. Jänskättää, tuntuu että tulee kyllä niin tarpeeseen et joku vähän napisee mulle mun istunnasta ja heiluvista käsistä sun muusta. :D Viime kerrasta on liian kauan.

25. maaliskuuta 2012

Epäonnen maasto

Conni & Miina

Noniin, vihdoin koitti se ihanan aurinkoinen sunnuntai, jolloin oltiin sovittu lähtevämme ekaa kertaa kunnolla maastoon. Seuraksi lähti Ida suurella tummaruunikolla pv'llään Connilla, joka oli huimat pari päivää Miinan tarhakaveri. Hepat tuli hyvin toimeen keskenään, vaikka Miinalla on joskus taipumusta monottaa, mutta tänään ei tullut vihjettäkään siihen suuntaan.

Kun saatiin hummille kamat niskaan - Ida tyylikkäästi kokopaikkaisissa ratsastushousuissaan estepenkissä ja minä vähemmän tyylikkäästi kuraisissa toppahousuissa lännensatulassa - lähdettiin kohti läheistä ravirataa, jolla saa sunnuntaisin käydä päästelemässä höyryjä. Kahdesta eri reitistä valittiin tällä kertaa asfalttitie, sillä metsä upottavine lumineen ei houkutellut näillä tilsakeleillä.

Vastaan tuli onneksi vaan autoja, niitähän Miina ei säiky. Mutta kuvitelkaa sitä kauhistusta, kun Conni yhtäkkiä pärskähti. Ei edes mitenkään kovaa, kunhan päästi äänen. Miina-parka oli pompata kuuhun. :D Menomatkalla tamma oli kovin innokas ja välillä piti muistuttaa, että ei ruveta asfaltilla ravailemaan, vaikka kuinka tekis mieli.

Lopulta päästiin itse radalle. Saatiin ihan kahdestaan - tai nelistään - painella siellä. Ensiks mentiin kumpaankin suuntaan yks kierros ravia. Conni sellasta rentoa ja Miina kutakuinkin niin kovaa kuin arabista lähtee, että pysyy sen jättitamman perässä. :D Solisevan puron yli ravatessa tuli taas IIK! Paniikki! ja pukin kautta laukkaa hetki, ennen kuin rauhotuttiin takas ravailuun.

Laukkaan siirryttäessä alkoi tämä niinsanottu epäonni tai jopa fiasko. Ida jäi Connin kanssa oottelemaan hetkeksi - halusin laukata yksin, koska Miina vaikutti muutenkin siltä, että nyt lähtee ja lujaa - ja päätin ottaa ensin vasenta laukkaa. Monta tynkää väärän nostoa sain tehdä, ennen kuin se vasen sieltä taas nousi - ja sitten mentiin!

Miinalla on ärsyttävä tapa kuumuessaan saada mitä haluaa. Se tarjoaa kaksi vaihtoehtoa: joko laukataan NIIN SAAMARIN KOVAA ettei oo mitään järkeä, tai sitten pukitellaan, oikein silleen ärtyneesti ja tosi teräviä että ratsastaja saa ihan taistella selässä pysymisestä. Kokeilin näitä molempia, ja totesin että ei kiitos. Mieluummin kävelen, kuin pelkään henkeni edestä. Eli huima puoli kierrosta maksimissaan laukattiin ja sen jälkeen kävelin hetken, ennen kuin jalkauduin. Aattelin että pysyy paremmin lapasessa, kun Conni viilettää laukassa ohi vuorostaan.

Eipä siinä kauan mennyt, kun Conni alkoi kompuroida laukassa. Täysin uudet tarrapintelit päättivät aueta ja sotkeutua hevosen jalkoihin. Yhdellä kierroksella lähti ensimmäinen - täysin ratsastajan huomaamatta - ja seuraavalla toinen. Onneksi tamma sai selviteltyä jalkansa eikä mennyt kaatumaan, siinä olis voinut oikeasti käydä pahasti...

Meidän mahtava raviratatreeni alkoi olla lopuillaan ja minä aikeissa mennä takaisin selkään vähän vielä ravailemaan, kun Miina säikähti jotakin. Se säpsähti taaksepäin, nykäisi multa ohjat, astui niiden päälle ja naps! Suitsista katkesi poskihihna... Ei auttanut muu kuin jättää ne kaulalle roikkumaan ja lähteä taluttamaan kotiin. Ehkä kentällä uskaltaisinkin kokeilla ratsastaa Miinaa pelkällä kaulanarulla, mutta en ikinä maastossa.

Kun kuolaimet tipahti suusta, tein ikävän löydön. Raukka oli puraissut itseään kieleen ja haava vuoti verta. Ihmettelinkin, miten se niin törppönä ja säpäkkänä sinkoili ja viskeli päätä, kun koitin tilsoja takoa irti. Tämä tarkoittanee siis ainakin muutaman päivän sidepull-ratsastusta - onneksi Päivi osti sellaset!

Kotimatka sujui kaikesta aiemmasta katastrofista huolimatta rauhallisesti. Dumpattiin ne ihanan märät, rikkinäiset (?) pintelit matkalla roskikseen - avattava roskis on myös hirveän jännä asia, hevoselle. Miina osoitti ihanan selväpäisyytensä ja käpytteli kuin koira talutushihnassa koko matkan tallille tosi nätisti. Pari rekkaa tuli vastaan ja aiheuttivat saman reaktion, kuin aikaisemmalla maastokokeilulla. Pari metriä hermostuneita raviaskelia, ja siinä se. Conni ei moisista välittänyt, mutta ne lumipenkat oli taas väijymässä siihen malliin, että onneksi tamma tajusi väistää niitä, etteivät vaan hyökänneet päälle.. ;)

Kokonaisuudessaan ei nyt ihan hirveän onnistunut maastoreissu. Mutta jotenkin kaikesta tästä huolimatta jäi hyvä fiilis päivästä. Ehkä se oli vaan mukavien hevosten ja ihmisten seura auringonpaisteessa. :)

Tähän oisin vielä voinut linkata Päivin oman blogin, josta voi lukea lisää Miinan touhuiluja oman omistajansa kanssa: http://merulaox.blogspot.com/

23. maaliskuuta 2012

Ratsastusta musiikkiin

arkistokuvaa

Eilen kun pääsin tallille, meinasin hyppiä riemusta. Kentälle oli ajettu uutta, ihanaa hiekkaa! Jee, ei enää loskamössöä ja pelkoa kaatumisesta! Niinpä äkkiä Miinalle tamineet päälle ja reenaamaan.

Mindellä oli ollut pari vapaapäivää alkuviikosta - ja se tuntui. Edellisenä päivänä Janette, se toinen vuokraaja, oli mennyt sillä sidepulleilla ilman satulaa eikä kuulemma mittään ongelmia, mutta mä kun pääsin ravailun ja laukkailun makuun, oli sellanen raketti alla... :D Kyllähän se kuunteli, mutta tavallista napakammin sai ottaa pidätteitä läpi - normaalisti pyrin ratsastamaan ohjaan koskematta niin pitkälle kuin vain voin - ja ekojen laukkojen jälkeen käytiin pitkä keskustelu askellajista. Neiti ei suostunut kävelemään sitten millään, ravia kipsutteli vaan, mutta jokasesta raviin siirtymisestä kun aloin peruuttamaan sitä, taisi tajuta mitä halusin. :)

Kun pohja oli niin hyvä ja hevonen virkeä, otettiin oikein reipasta ravi-laukka-painotteista treeniä. Ympyröitä ja pään alas pyytämistä, perusjuttuja. Pysähdykset oli erityisen tahmeita tällä kertaa, vissiin kovien menohalujen takia. Laukassa oli liikaa vauhtia, mutta jee, vasen nousi hienosti oikein! Parisen väärääkin tuli tietty, mutta onnistumisprosentti oli tavallista korkeampi silti. Oikeeseen päästiin vetelemään ihan kunnolla kenttää ympäri ja annoin Miinan mennä alkuun ihan reipasta haipakkaa - energiat pois -, sittemmin pyytelin vähän rauhallisempaa pää alhaalla menoa. Tuntuu ettei hepalla ihan tasapaino riitä kaarteissa ja välillä tipautti raville. Päivi tästä taisi mainitakin, täytyy vaan reenata lissää ja vahvistaa lihaksia jumppaharjotuksilla.

Olin sujauttanut takin taskuun mp3-soittimen ja alkuverkan jälkeen virittelin kuulokkeet kypärän hihnoihin kiinni - ei pysy korvassa kuitenkaan kun aletaan ravailla ja muutenkin hyvä kuulla vähän ympäristön ääniäkin aina ratsastaessa. Aikasemmin oon mm. edellisellä vuokrahepallani Finessellä tykännyt ridailla musiikkiin ja suunnitellut vähän koreografioitakin. :) Yksi näistä "mestariteoksista" on päätynyt videollekin, jonka voisinkin linkata tähän. Varoituksen sana! (=kootut selitykset) Meen videolla tosiaan enkkua, ja oon vuokrannut siinä Fineä vasta vajaan kuukauden. Kädet hompsuu ihan järkyttävästi ja no... Kehitystä on onneksi tapahtunut tuosta eteenpäin! :D


Tärkeintä musiikkiin ratsastamisessa mulle, on että saan pysähdykset ja siirtymiset juuri oikeisiin kohtiin, ja että askellajin tempo sopii musiikkiin. Tää eka kerta oli tämmönen kokeilu eikä kovin montaa biisiä menty, mutta hyvä maku jäi siitäkin! Ehkä tätä vois taas pitkästä aikaa alkaa tehdä enemmän...

Miinan kanssa laitoin korviin soimaan vähän samantyyppistä musaa kuin yllä. Jotenkin tuntuu ratsastukseen mun mielestä sopivan monet elokuvamusiikit ja muu klassiseen päin kallistuva, kuin ihan peruspoppi. :) Sen lisäksi on joskus kiva päästellä höyryjä ja päräyttää soimaan joku adrenaliinin liikkeelle kuohauttava biisi. Listaankin tähän alle muutaman linkkeineen. Näitä on enemmänkin, mutta eipä tietenkään nyt just muistu mieleen. Ehkä sitten, jos rupean enemmän treenaamaan tätä musaan ratsastusta, voin taas linkitellä lisää. Välillä aina haaveilen noista freestyle reining -kisoista, joihin suunnitellaan musiikkiin oma rata ja pukeudutaan teemaan sopivasti. Mutta Miina kun ei reining-heppa ole, jäänee meidän esiintymiset youtube-tasolle. :)

Vauhtibiisejä:
Volbeat - Sad Man's Tongue
Tässä on sekä kantri- että rokkihenkeä, just sopivissa määrin. :)
http://www.youtube.com/watch?v=5mV_HHL-h6g

Jerry Lee Lewis - Great Balls Of Fire
Erityisesti just tää liveversio, vähän alkuperästä nopeatemposempi ja mahtava pianosoolo laukkapyrähdystä varten!
http://www.youtube.com/watch?v=o0nwEcraJ40

Elvis Presley - A Little Less Conversation
Tähän biisiin taisin joskus hypätä Finessen kanssa. Kannusti kyllä liikkelle!
http://www.youtube.com/watch?v=CkCWVNaX6-k


Rennompaan köpöttelyyn: 
Secret Garden - Gates Of Dawn
Oon pitkään miettiny jonkun koreografian suunnittelemista ja kuvaamista tähän biisiin. Kokeilin eilen Miinan kanssa, tuli ihan taianomainen olo, että ratsastan jonnekin fantasiamaahan. :)
http://www.youtube.com/watch?v=JQIMp055DnM

Dalida - Salma Ya Salama
Arabikasvattaja Matti Hovi näytti tätä arabihevostaidetta esittelevää videonpätkää eräällä leirillä joskus ja musiikki tosiaan sopii kuin nakutettu arabihevosen askeliin! Tätäkin mentiin Miinan kanssa.
http://www.youtube.com/watch?v=v6eGg8IZqfA


Loppuun kyselisin vielä, että löytyykö muita musaanratsastajia? :) Kommentteja, omia kokemuksia ja biisi-ideoita otan vastaan mieluusti! Ja jos ei tänne julkisesti halua kommentoida, löytyy tuo mun sähköpostiosoite: hannapietilainen@windowslive.com.

21. maaliskuuta 2012

Niilon uusi parveke



Jee, parveke on nyt valmis! Kimmo ja Jouni saivat laitettua verkon lopulliselle paikalleen maanantai-iltana, joten tiistaina vein Niilon ensimmäistä kertaa tutustumaan uuteen ulkoilutilaansa. Avasin partsin oven ja päästin pikkukaverin itse tutkimaan paikkoja, jonka jälkeen näytin sylistä käsin vähän maisemia. Rohkeasti se kyllä ulos luikki heti, kun näki että ovesta pääsee, mutta ei montaa minuuttia halunnut siellä värjötellä. Käppäili paikat ympäri ja tuijotteli lautojen raoista ohikulkijoita ihmeissään. :)

Koitan nyt päästää sitä päivittäin ulos aina hetkeksi, jotta tottuu ajatukseen ja todennäköisesti alkaa myöhemmin itse pyytää päästä sinne. Alkuun muutos on tietysti suuri järkytys, kuten oli tänne muuttaminenkin, joten Nipa on löytänyt jälleen turvapaikan sängyn alta, ei onneksi kokopäiväisesti. :) Varmasti uudet maisemat jännittää ja meneehän tuosta tosi usein koiria ohitse (vaikka kolmannessa kerroksessa asutaan, ehkä sekin on uutta ja jännää?), niin en yhtään ihmettele arkailua. Ohi lentelevät linnut saa sen välillä jäämään hetkeksi seuraamaan tilannetta, ennen kuin täytyy taas livahtaa päiväpeiton ali piiloon. 


Kuten kuvasta näkyy, kävin kampaajalla! Tuossa ihan taloyhtiön alueella on pieni kiinteistö, jossa toimii kampaamo. Varasin uteliaisuuttani siihen ajan ja pyysin kampaajaa ehdottamaan jotain uutta, keväistä, freesiä. Otsatukka muuttui vinosta versiosta oikein terävän suoraksi ja tukkaa lyhennettiin varsinkin takaa ihan kunnolla, siellä ei enää juuri poninhäntäainesta roiku. :D Eteen tukkaa kerrostettiin vähän pidemmän mallisesti ja tykkäämääni punaista väriä tehostettiin muutamalla kuparisella "shokkiraidalla". Ne ei tässä kuvassa kunnolla näy. Lopputulos oli alkuun yllättävä ja vaati totuttelua (pää ja tukka näytti mielestäni laatikolta/värikypärältä), mutta oon saanut niin paljon kehuja, että pakko on itsekin tykätä! :) 

Eilen Maarit näkyi facebookissa kyselevän maastoseuraa tälle päivälle, ja vapaa-aikaa kun oli tiedossa, ilmoittauduin vapaaehtoiseksi. Ei aluksi osattu päättää kumpi ottaa kumman, molemmat tykätään molemmista hevosista yhtä lailla. Lopulta päätin ottaa Finessen, mutta pyysin Maaritia hakemaan sen mulle tarhasta. Noloa, kyllä, mutta se pirulainen ei anna mulle kiinni! Kusettaa ihan kuusnolla, ei kuulemma muille tee sitä. Tosi jees. 

Laitettiin hepat kuntoon ja suunnattiin lumisille poluille, jotka oli ärsyttävän vaikeakulkuiset ja hepat horju vähän pelottavasti millon mihinkin suuntaan. Todettiin, että kannattaa valita joku muu reitti ja lähettiin toiseen suuntaan, hiekka- ja asfalttiteitä, jotka oli suurimmaksi osaksi sulia tai muuten helppokulkuisempia = ei upota. 

Fine oli jo välikössä ihan uninen - todella epänormaalia - ja maastossa ihanan rento ja silti reipas, kuten aina. Totta kai se säpsähti useamman kerran, milloin jotain metallihäkkyrää, milloin pyöräilevää pikkupoikaa tai auton käynnistysääntä. Mentiin mukava, aurinkoinen kävelylenkki, ja yhellä suoralla otettiin ravia. Normaalisti se on laukkasuora, mutta Care vaikutti niin tahmakaviolta, et aateltiin että turha edes yrittää. Kotiin päin kun mentiin, yllätys yllätys, kyllä ne molemmat yritti laukalle rikkoa. :D Mutta päätettiin mennä ravia, niin siinä pysyttiin. 

Maasto oli oikein virkistävä osa tätä päivää, ja aikomus olis sunnuntaina ottaa uusiksi. :) Eri hevosella, eri maastoissa ja eri seurassa kylläkin, eli Miinan ja mun eka oikee maastoreissu! Ida on lupautunut lähtemään Connin kanssa oppaaksi läheiselle raviradalle, jossa käydään heittämässä pari kiekkaa, jos kelit sallii. :) Miina-päiviä tällä viikolla on mulla myös huominen ja lauantai. Uutta kuvasatoa tuskin on tulossa vähään aikaan, kelit on niin kökköjä että turha vaiva. Mitään perustreeniä ihmeempää ohjelmaa en myöskään oo miettinyt - trailia ois kiva kokeilla mut puomit on yhä hangessa... - mutta jos ideoita tulee, saa toki ehdottaa, mitä sen Minskin kanssa vois kokeilla. :) 


 Lievästi epäluuloinen ilme kaverilla


Tällanen siitä sitten tuli! Rakentamiseen tarvittiin: muutama tunti, puulistoja, verkkoa, vaijeria, joitakin työkaluja, varmaan akkuporakone, insinööri-isäpuoli, opiskelijapoikaystävä, sekä kahvia ja pullaa.

17. maaliskuuta 2012

Parvekeremppaa & maastodebyytti

Lauantaina aloiteltiin aamupäivällä paljon puhuttua parvekeremonttia. Äitini ja isäpuoleni kävivät tullessaan ostamassa tukevaa verkkoa, vaijeria ja puulistoja ynnä muuta tarpeellista materiaalia. Kimmo pääsi tietenkin insinöörin apupojaksi heti hommiin, itse jäin laittelemaan ruokaa ja äidin kanssa vastattiin enempi kahvipuolesta ja kuulumisten vaihtamisesta, kun miesväki rakensi kissaturvallista ulkoilutilaa. :) Täysin valmiiksi se ei vielä tullut, ilmeisesti maanantaina saadaan (=miehet saavat) asennettua verkon paikalleen.

Nipan kanssa oon naksutellut lähes päivittäin. Uutena luokse tulo nimeä kutsumalla, vanhempia oon treenannut myös. Varsinkin raapimispuun raapiminen tapahtuu kuin napista painamalla ja aamulla vedettiin temppurataa keittiön pöytää ympäri. :D Hyppy tuolille, alas, seuraavalle tuolille, alas jne. Välillä tuntuu, että kisulla on niin paljon ylimääräistä energiaa, että vaik ei ite jaksais aina leikkiä ja aktivoida, täytyy se pieni vaiva nähdä kuitenkin. Ja onhan se hauskaa. :)

vanhoja kuvia, uusia ootellessa...

Meillä oli Päivin kanssa yhteinen Miina-päivä, mitä pidän tärkeänä, kun ratsastetaan samalla hevosella samaa lajia, jonka voi tehdä niin monin eri tavoin. Näin pystytään pitämään yhteinen linja ja pysytään kärryillä niin hevosen kuin ratsastajien senhetkisistä tilanteista. 

Päivi meni selkään ensin, ja näytti kentällä erilaisia juttuja, miten on asiat Miinan kanssa tehnyt. Uutena tuli sisäkäden nostaminen, mikä toimi yllättävän tehokkaana pidätteenä, kun itse sitä pääsin koittamaan. Vaihdettiin ratsastajaa ja lähdettiin maastoon kävelemään, lähitietä pitkin. Päivi halusi olla mukana, kun ekaa kertaa lähden Miinalla tallipihasta. Ja se lähitie on aika mutkainen, mäkinen, suht kovat nopeudet + rekkoja menee usein. Tälläkin reissulla tuli yks rekka vastaan ja se oli ainoa, mikä sai Miinan säpsymään vähäsen. Kaiken muun ohi käveli tosi lunkisti ja meno jatkui, vaikka Päivi jäi tallitien risteykseen seisomaan ja me jatkettiin eteenpäin, ihan juuri tätä testatakseni, että ei lähe sekoilemaan ilman "mammaa". :) 

Kentälle kun palattiin, oli tallin isäntä auraamassa sitä traktorillaan. Jonkun aikaa siinä traktorin seurana käveltiin ja ravailtiin. On se fiksu hevonen, ei pelännyt yhtään - sitä traktoria. Mut auta armias niitä lumipenkkoja, jotka siitä auraamisesta kerääntyi kentän reunoille... Muutama sinkous tuli niistä ja ravi meni aika pää pystyssä. Jo pari tuntia ratsastettuna alkoi se Miinakin lopulta rauhottua ja laukka oli ihan ookoota, vaikka vasenta sai taas vääntää. 

Maastoilusta jäi kyllä hyvä fiilis, nyt vaan jonkun kokeneen maastoilijan seuraksi reittejä oppimaan! :)  


13. maaliskuuta 2012

Vähän Niiloa, vähän Miinaa


Taas on tullut kaikenlaista tehtyä niin hepan kuin kisunkin kanssa, koitan tähän nyt saada jonkinmoisen tiivistelmän viime päivistä. Sellaisen minkä jaksaa jopa lukea. :D

Niilolle olen naksutellut vähän lisää. Harjoitukset on lyhyitä, mutta sitäkin tehokkaampia - tämä riippuu tietysti herkkujen määrästä. Jos namia on näkyvillä, Niilo tekee heti mitä pyydetään, jos se vain ymmärtää mitä siltä halutaan.

Raapimispuu on aina osa meidän naksuttelua. Muutaman harjoituskerran jälkeen se lähtee raapimaan puuta sillä käskyllä, että rapsutan sitä vähän itse sormella. Ei se vieläkään raavi niin kovalla tarmolla kuin edellisessä kodissa edellistä puuta, mutta raapii edes vähän! Muutakin kuin mattoja...

Puun lisäksi olen opettanut kaikkea vähemmän hyödyllistä. Viikonloppuna kyhäsin parista vanhasta raipasta esteen ja ajattelin että "kissa-agilityä!". Niilo käveli kohti, katsoi "estettä", purrrrr kunnon pusku raippoja vasten ja kas! ne putosivat lattialle ja kissa pääsi pälkähästä. :D Tämä ei siis toiminut ja vaihdoin esteen kiinteämpään.

Asettelin oviaukkoon mitä tavaroita ensimmäisenä käteen sattui, mm. kameralaukku, pahvilaatikko jne. Näistä muodostin "muurin", jonka toiselle puolelle kävelin ja nami kädessä kutsuin Niiloa luokse. Ruuan toivossahan se tuli, ja koska pystyi, harppoi yli kävellen. Palkitsin alussa tästäkin ja lopuksi sain pari ihan oikeaa hyppyäkin! Meidän laiskiaisesta ei olis ihan heti uskonut. :) Täytyy jatkossa vähän korottaa estettä - ja varmistaa ettei sitä voi alittaa tai kaataa, sitä se ainakin aikoo yrittää ihan varmaan - jotta saadaan varmemmin pomppuja.

Ja kolmas juttu, mitä tänään kokeilin ekaa kertaa, oli etutassut laatikon päälle. Ollaan jostain lahjaksi saatu tollanen kiiltävä pyöreä punainen loota, jonka asetin Nipan eteen ja namusilla houkuttelin nousemaan sille. Ensin palkitsin tassusta, joka herkkua tavoitellessaan sattui osumaan laatikon pintaan. Sen jälkeen kissa olikin jo aika pian kököttämässä etupää laatikon päällä ja pienellä ohjastuksella se pääsi asentoon takajalat laatikon päällä. Loota on valitettavasti niin pieni, että epäilen saavani sitä opetettua nousemaan sen päälle istumaan/seisomaan. Haasteita, haasteita. :)

Laatikko on kotoisampi paikka näin vaakatasossa, oivallinen ohi livahtavan narunpätkän vaanimiseen.

Tänään Niilo oli kauhean levottomalla tuulella, ollut jo pari päivää. Varmaan sillä alkaa kevät tutisemaan tassuissa ja nenänpäässä, on lämmin ja valoisaa ja se haluaa ulos. Onneksi viikonloppuna olis tarkoitus rempata tonne parvekkeelle ne verkot, jolloin Nipa voi turvallisesti siellä ulkoilla. :) Haaveissa olis myös jonkinmoinen kiipeilyteline, mielellään puusta itse tehty. Niin korkea, että kisu näkisi katsella kaiteen yli maisemia ja meininkiä.

Ja sitten Miinasta asiaa. Eilen ridailin ihan reippaasti, vähän sitä mahdollisesti tulevaa horsemanship-debyyttiä ajatellen. Paljon siirtymisiä, pysähdyksiä, peruutuksia - ja etenkin sen vaadin, että peruutuksen jälkeen jäädään seisomaan eikä sännätä heti liikkeelle, kun avut loppuu. Voi olla ettei tätä kisoissa katsottais hyvällä. Muutenkin jätin pysähdykset pidemmiksi ja aika rennostihan se Miina seisoskeli.

Ravissa lähenneltiin jo kaukaisesti jogia, mutta laukassa oli taas melko vauhdikasta. Vasemmasta aloitin ja jippii! Heti ekalla nousi vasen laukka! Siihen se sitten töppäsikin ja taas väännettiin niitä nostoja lukemattomia ennen kuin saatoin vaihtaa suuntaa onnistuneen noston jälkeen. Oikeaan Miina paineli oikein sydämensä kyllyydestä, ei kaahottanut päättömästi, mutta ihan reipasta laukkaa mentiin. Ja kun toinen kerran tykkäsi, annoin mennä. :)

tiukka ympyrä ja uusi nosto!

Tänään otettiin vähän rennommin ja testailiin sitä uutta sidepullia, minkä viime postauksessa mainitsinkin. Sidepullin lisäksi varustin Miinan western padilla (=satulahuopa) ja loimivyöllä, jolla sain tämän pepunpehmikkeeni pysymään paikoillaan. Ilman satulaa siis, hienohelmatyyliin. :D Itsellä oli ideat vähän vähissä, joten köpöttely jäi tällä kertaa vähän hajamieliseksi käynti-ravi -siirtymisten jatkamiseksi ja muuksi pyörimiseksi.

Nyt se peltolenkki on paljon paremmassa kunnossa ja eilen yritin sinne tuon kunnon treenin jälkeen ekan kerran. Muutama upottava askel ja Miina pisti liinat kiinni. "Tuonnehan en mene uudestaan uimaan!" Hento kehoitus mennä silti eteenpäin ja äkkiäkös me jo asteltiin polkua pitkin pellolle. Tänään Miina ihan itse halusi peltolenkille! Katseli koko ajan sinne suuntaan, kun ohitettiin kentällä se rako mistä sinne pääsee eikä tarvinnu kyllä kahdesti käskeä, kun sitten lopulta sinne halusin. Mukavaa mielen rentouttavaa köpöttelyä, sopii niin alku- kuin loppukäynteihinkin. :)

 Ja tähän loppuun Miinan edustava virnistys, enjoy. :D


10. maaliskuuta 2012

Tilsoista viis - Miina on super!

Tänään oli kaikkea muuta kuin hyvä sää ratsastaa - ja valokuvata sitä ratsastusta. Palkkasin poikaystäväni Kimmon mukaan tallille mua ja Miinaa kuvaamaan, jotta saisin tänne blogiin edes pari ratsastuskuvaa meistä. :) Ja näitä vuokrauksen alun kuvia on kiva katella sitten jälkeenpäin, miten paljon ollaan edistytty! Toivon mukaan... :D


Tallille päästyäni huomasin Miinan omistajan käyneen Hööksissä shoppailemassa. Tamman päätä koristi upea uusi punainen riimu kunnon pehmusteilla. Se tarhailee muuten nykyään arabiristeytys Rikun kanssa, ovat parempaa pataa keskenään kuin mitä Miina ja Conni olivat. Satulahuoneesta löysin myös sidepullin ja siihen ostetut naruohjat. Sitä voiskin kokeilla sit vaikka maanantaina. :)

Palatakseni vielä säähän: ensinnäkin asteet oli plussan puolella, mikä teki maisemasta sumuisen ja aiheutti ah niin ihanan tilsakelin. Kun selkään nousin ja lähin alkukäyntejä pyörimään, mietin jo siinä vaiheessa että pysyykö tää hevonen edes pystyssä ja uskaltaako täällä mitään missään vauhdikkaammassa askellajissa tehdä. Osasta kuvista näkeekin muhkeat tilsat tamman kavioissa...

peruutus

Alkuun ohjailin käynnissä mahdollisimman paljon ohjaa käyttämättä, pysähdyksiä, peruuttelua. Kun sitten siirryttiin raviin, loppui kompastelu siihen. En tajua miten voi käynnissä tuntua siltä että kaatuu hetkessä ja ravissa ei mitään ongelmaa! Ja se ravi, hitsi se oli hienoa. Paljon parempaa kuin aiemmilla kerroilla. Rentoa, rauhallista ja pää alhaalla - no ainakin puolet ajasta. En lähteny hirveesti ympyröitä tekemään, ettei tasapaino liukastellessa horju kohtalokkaasti, että aika urapainotteista hommaa. 

se ravaa niin hienosti!!

Raviverkan jälkeen sidoin ohjat yhteen ja jätin ne nuppiin kiinni roikkumaan eli ratsastelin hetken täysin istunnalla ja pohkeella. Välillä sai nyppästä ohjasta varsinkin portin kohdalla, sillä pohje sai Miinan vaan kiihdyttämään. Pitkillä sivuilla otin ravi-käynti -siirtymisiä edelleen ilman ohjia ja onnistui yllättävän hyvin! Raviinhan Miina lähtee hyvin herkästi ja mielellään, pienestä pohkeesta. Käyntiin siirtymiseen ei pelkkä istunta ja syvään hengittäminen riittänyt, joten käytin ääniapuja. Sanoin Miinalle rauhallisella äänellä "Käyntiin", ehkä vähän sanaa venyttäen, ja kas - se siirtyi käyntiin! Jäi kyllä hyvä fiilis tästä lyhyestä kokeilusta. :)

"kato äiti, ilman käsiä!"

Sitten olikin aika nostella laukkoja. Aloitan aina vasemmasta kierroksesta, kun se on Miinalle vaikeampi. Tällöin tehtävä helpottuu, kun vaihdetaan oikeaan kierrokseen ja hepalle jää hyvä mieli hommasta. :) Taas sain nostaa muutaman väärän laukan, ennen kuin se vasen sieltä löytyi, ja eikös se senkin rikkonut alle kierroksen jälkeen. Sitten vaan uutta nostoa ja taas monta väärää välissä, ennen yhtä hyvää vasemman nostoa. Tää on tällanen mitä täytyy vaan jumpata ja jumpata.

nousi se vasenkin :)

tässä taas Miinan tyylinäyte, kuinka nostetaan laukka "ylöspäin"

Oikeaan kierrokseen haastoin Miinaa vähän pyytämällä sitä nostamaan laukan pysähdyksestä. Eikä muuten montaa askelta ottanut, kun oli jo laukassa! Maksimissaan 1-2. Ja ai että se oli rento ja samalla oma menevä itsensä laukatessaan. Painelin sillä muutaman kierroksen ihan pitkin ohjin enkä joutunut tekemään selässä oikeastaan mitään, tamma meni ihan itsekseen, kun kerran olin sen liikkeelle pyytänyt. :)

Ja tähän loppuun jännittäviä uutisia: kuun lopussa olis tiedossa meidän ensimmäinen länkkäritunti. :) Mari on pitänyt Päiville ja Miinalle tunteja about kerran kuussa, mutta tänne uudelle tallille on sen verran matkaa, että hinta nousee. Joten suunnitelmissa olis, että ratsastetaan molemmat 45 min (Miinalle hommia siis yhteensä 1,5h) ja maksetaan ihan siedettävä summa yksityistunnista. :)

Tuon tunnin lisäksi olis aikeissa käydä katsomassa ja kuuntelemassa luentoa kisoihin osallistumisesta, säännöistä, kisavarusteista ym. Symphony Stablella 18.3 ja sit arvaattekin mihin me sen jälkeen on aateltu lähtee...May Day Show'hun 1.5, Mäntsälän Ratsastuskoululle. :D Aattelin eka et tulee kyllä aika pian ekat kisat - glup - mutta sais kyllä hyvää kokemusta! Ei olla ilmottauduttu vielä, joten satavarmaa homma ei ole, että saadaanko koppi ja kuski ja näin. Luokatkin on vielä mietinnän alla, joka tapauksessa joihinkin tai kaikkiin Walk & Jog -luokkiin osallistutaan, sillä niistä puuttuu laukkaosuus kokonaan, mikä helpottaa asiaa huomattavasti. :) Päivi haluais mennä trailiin ja mulle ajatteli pleasurea. Ite oisin enemmän kiinnostunut horsemanshipistä, jolloin Päivi sano että vois harkita ratsastavansa itse pleasuren. Sais Miina hyvää harjoittelua loppukesän näyttelyitä varten, kun niissä pidettävä ratsastusluokka on ilmeisesti pleasure-luokka. :)

 Mutta nähtäväksi jää, selvitäänkö noihin kisoihin ja mihin luokkiin, mut intoa kyllä riittäis lähteä. :D Jälleen, jos heräsi jotain kysymyksiä vaikka noista länkkärin alalajeista tai muusta, kommenttia tulemaan! Otan mielelläni myös vastaan ehdotuksia, millasia postauksia haluaisitte lukea tai mitä voisin Miinan kanssa tehdä. :)




reippaampi askel loppuverkassa

<3

8. maaliskuuta 2012

Miinailua ja kissan aktivointia


Tähän alkuun voisin kertoa eilisestä Miina-päivästä, muutoin ajattelin omistaa tämän postauksen Niilo-päivityksille.

Mulla on toi selkä ollut jo yli puoli vuotta enemmän tai vähemmän kipeä, ja se otti nokkiinsa tuosta su-ma tehdystä melko aktiivisesta Miina-treenistä. Kuten tossa aiemmin totesin, joudun hirveesti jännittämään itseäni satulassa, kun askeleet tuntuu vielä niin oudoilta, ja varmasti se hankirodeo kantoi kortensa kekoon tässä asiassa... Niinpä päätin, että mä en tällä kertaa ravaa tai laukkaa, mutta Miina saa kuitenkin kunnon liikuntaa. Siispä naruriimu päähän, liina mukaan, ja kentälle.

Juoksutin Miinan ihan reippaassa tahdissa noin 20 minsaa. Kehuin sitä aina kun pää laski alas, mutta jouduin joka kerta maiskuttamaan heti perään, ettei tipauta käyntiin. Ilmeisesti se käsittää asian näin: "hyvä!" = "työt loppu, saat kävellä". Vasempaan kierrokseen Miina on todella jäykkä ja se näkyi varsinkin laukassa. Jossain vaiheessa tamma rupes vedättämään mua niin, että vetää vaan stopin laukasta ja jatkaa ravia - väärään suuntaan... Tätä tapeltiin muutama kerta ja lopulta tyydyin hyvin pieneen pätkään sitä vasenta laukkaa. Oikeaan ei ollut mitään ongelmia, taaskaan.

Juoksutuksen päätteeksi vaihdoin liinan maastakäsittelyköyteen, jonka sidoin naruriimuun ikäänkuin ohjiksi. Jakkaran päältä selkään ja pysähdyksiä kokeilemaan. Ilman satulaa tuntui kuuntelevan painoapuja huomattavasti paremmin, mutta tarvitsi edelleen nykäisyä ohjasta ymmärtääkseen pysähtyä - pitäis varmaan ruveta kokeilemaan sitä "whoa"-sanan käyttöä, et toimisko se vahvistavana apuna ohjan sijaan. Peruutus sujui myös moitteetta.

Olin asettanut kentän toiseen päähän maapuomin, jonka päälle mentiin tekemään sidepassia. Vaikka kuolain puuttui, Miina kuunteli lähes samalla tavalla ja ensimmäinen väistö oli nappisuoritus. Tämän jälkeen Miina unohti täysin koskaan tehneensäkään mitään vastaavaa ja seuraavat viitisentoista kertaa hinkkasin kaikkiin muihin suuntiin kuin olisin itse halunnut, puomi jaloissa kolisten - ja arvatkaa hävettikö, kun tallin omistaja treenaa kisapv'llään vieressä... Kokeilin välissä väistättää ilman puomia, se onnistui molempiin suuntiin ilman mitään muttia. Lopulta sain puomin päällä pari askelta oikein ja sen jälkeen Minski sai kävellä loppukäynnit. :)




Ja mitä Niiloon tulee, se on kotiutunut tänne loistavasti! Ei ole yli viikkoon mennyt ovea raapimaan tai maukumaan ulos, vaan tuntuu oikeasti viihtyvän täällä. :) Lempinukkumapaikat on vaihtuneet pesukoneen päältä ja sängyn alta keittiön sivupöytään (jos aurinko paistaa siihen), olkkarin sohvaan (varsinkin jos jompi kumpi meistä istuu siinä yhtä aikaa), poikaystäväni tietokonetuoliin ja meidän molempien tietokonepöytiin. Tästä huomaa sen, ettei sen tarvitse mielestään enää pelätä täällä ja että se haluaa olla meidän seurassa. :) Joinakin öinä se tulee myös sänkyyn nukkumaan, joko väliin tai    jalkopäähän. Igluun se ei edelleenkään halua, mutta leivänpaahtimen mukana tulleessa pahvilaatikossa se saattaa välillä istuskella.




Nipa oli siis ensimmäinen mätsäreistä ostetun naksuttimeni uhri. Kokeilin eilen ihan huvikseen jotakin helppoa, mikä ensimmäisenä päähän tuli, ja opetin Niilon hyppäämään tuolille ja siitä alas. Ensin naksauttelin pari kertaa pyytämättä siltä mitään, että tottuu vaan siihen, että sen äänen kuullessaan saa herkkua. Kissannamin nähtyään sitä ei kahdesti tarvinnut käskeä ja poju hyppeli tuolille ja siltä pois kuin olisi tehnyt hommaa iät ja ajat. Osalla naksautuskerroista jätin myös namin pois eikä tämäkään tuntunut hirveästi ahnasta kissaa lannistavan.

Jakkaralla istuessaan otin Niilosta vähän kuvia, näitä mitä tässä nyt on näytillä ja alempana enemmänkin. Kyllästyessään poseeraamaan se löysi vanhan tutun leikkikaverin - oman häntänsä, jota se ei koskaan kyllästy jahtaamaan. :D


Tänään naksuttelin vähän lisää, koitin opettaa Nipaa käyttämään sille varta vasten hankittua raapimispuuta. Tähän mennessä se on vain pyyhkäissyt sen ohitse ja repii mieluummin mattoja... Tämän homman kanssa kesti kauemmin kisulta ymmärtää, mitä siltä pyysin, mutta odotus palkittiin ja sain kuin sainkin kynnet kiinni tolppaan!

Tämän jälkeen leikittiin Niilon kanssa narunpätkällä - ne on muuten paljon hauskempia, kuin toi ylikallis lemmikkikaupasta ostettu lintulelu - niin että istuin polvi-istunnassa lattialla ja liikuttelin narua ympärilläni niin, että Nipa pääsi hiipimään matalana mun reisien takana piilossa ja sieltä syöksymään saaliin kimppuun. :)

Toinen juttu mistä se tykkää, on "seikkailu". Otan Niilon syliin ja kierrän kämppää ympäri katsomassa kaikkiin kaappeihin ja muihin jänniin paikkoihin. Mitä ylempänä se on, sitä jännenpi. Välillä se ponkaisee sylistä käymään jollain hyllyllä ja sitten jatketaan matkaa.

Jos keksit jotain vinkkejä tai ideoita, mitä uutta voisin Nipalle - tai Miinalle! - opettaa, jätä ihmeessä kommenttia! :)






7. maaliskuuta 2012

Istunta hakusessa

Heipähei, täällä taas blogimaailman epäaktiivisin kirjoittelija yrittää saada tekstiä aikaiseksi... :D Vuokrailu pääsi siis pyörähtämään käyntiin hienosti uudella tallilla, josta tuntuu niin heppa kuin siitä huolehtivat ihmisetkin tykkäävän. Tilat on sopivan kokoiset ja hyväkuntoiset, kenttä vaan tosi pieni, mutta hyvin on sopu sijaa antanut. :)

Lauantaina tuli pyörähdettyä Helsinki Horse Fair -messuilla Annin kanssa, jonka touhuiluista ravureidensa kanssa voitte lukea hänen omasta blogistaan täältä. Annin olis myös tarkoitus tulla kuvailemaan mua ja Miinaa, kunhan meidän ratsastus alkaa näyttää kuvaamisen arvoiselta. :D Paljon oli messuilla nähtävää ja kuultavaa, joista mieleenpainuvimpina jäivät varmaankin Rohan-tallin turnajaisshow sekä Tunne Hevonen -infolavalla pidetty lyhyt luento aiheesta positiivinen vahvistaminen. Tästä riemastuneena ostin sunnuntaina mätsäreistä naksuttimen, josta en oo vielä varma, aionko kokeilla sen käyttöä Niiloon vai Miinaan  - vai molempiin. :D Mätsäreissä olin tosiaan kuvaamassa siskoani Katjaa ja hänen shelttipoika Ruffeaan, josta voi lukea lisää Katjan blogista täältä.


Sunnuntaina oli myöskin ensimmäinen - jos ei koeratsastuksia lasketa - ratsastuskerta Miinalla. Ihan järkyttävää, miten erilaisia hevoset, joista mä tykkään, osaa olla keskenään. Niin että tulee se ihana tunne, ettei osaa ratsastaa. Ja vaikka edellinen vuokraheppakin oli arabi, huomaan nyt miten paljon pienempi ja sirompi Miina on Napsuun verrattuna, ja se näkyy ja tuntuu myös liikkeissä. Keventäminen on lähes pakollista ravissa, se menee niin pientä sipsutusta ja nopeasti. Huomaan, että alan olla istuntatunnin tarpeessa.

Kuten aiemmin totesin, Miinalla on aivan liikaa vauhtia joka askellajissa, ja tähän lähdin heti puuttumaan. Pyysin ohjia sivulle alas viemällä päätä alas lähes joka kerta, kun Miina sen keksi ylös nostaa ja pyrin istunnalla hidastamaan tamman tahtia. Tällä ensimmäisellä kerralla kyllä tuntui, etten saanut mitään aikaiseksi ja huitelin pitkin kenttää hirveetä kiitoravia, vaikka kuinka yritin...

Päivi oli mukana katsomassa ja neuvomassa, sainkin ihan hyviä vinkkejä varsinkin laukan suhteen, joka on Miinalle askellajeista vaikein. Vasempaan nousee todella herkästi väärä laukka eikä tasapaino aina riitä mutkissa laukan ylläpitämiseen. Oikea nousee napista painamalla, ja silloinkin pitää lähteä, Päiviä lainatakseni, "kuin tykin suusta". Satulassa istuessa tuntuu siltä, että laukkaa nostaessa Miina ottaa voimaa takajaloistaan ja ponnistaa enemmän ylös kuin eteenpäin, mikä tuntuu vähän hurjalta. Koskaan se ei kuitenkaan lähde käsistä ryöstämään, vaikka kovaa menisikin ja ohjasta ottamalla sen saa kiinni koska tahansa haluaa. Siitä tässä tytössä tykkään!

havainnollistava kuva tästä "ylöspäin ponnistamisesta"

Maanantaina menin heti perään uudestaan selkään ja jatkoin kutakuinkin samoista asioista. Ympyröillä kunnon taivuttelua varsinkin vasempaan, kun se on niin tavattoman jäykkä puoli. Harjoittelin myös pysähtelyä pelkällä istunnalla, jonka Päivi sanoi Miinan osaavan, mutta nykyään ruvennut leikkimään, että tarvitsee ohjaa tietääkseen pysähtyä. Peruuttelin aina, kun stoppi ei tullut aivan heti vaan muutaman askeleen päästä ja tällä saatiin ainakin vähän taottua ajatusta Miinan päähän.

Alkuverkkaravien jälkeen otin sekä käynnissä että ravissa vähän rollback-harjoituksia. Ratsastin pitkältä sivulta toiselle pitkälle sivulle kohtisuoraan, pysähdys, rollback (180 asteen käännös mahdollisimman paikallaan) ja sama toiseen suuntaan. Kuten arabit ja hevoset yleensä, Miina hoksasi nopeasti mitä tehdään ja muutaman kerran jälkeen tuli jopa vasempaan käännyttäessä tosi hyviä rollbackeja.

Laukassa tyydyin vasempaan kierrokseen siihen, että sieltä nousi pari kertaa vasen laukka ja se jatkuikin kierroksen pari. Oikeaan väänsin enemmän, sillä halusin keskittyä pään pyytämiseen alas. Se oli taas olevinaan Miinalle täysin hepreaa ja kovasta yrittämisestä huolimatta paineltiin pää pystyssä kierros toisensa perään...

Tähän loppuun voisin kertoa meidän nolosta yrityksestä piipahtaa maanantaiset alkukäynnit pellolla. Sinne paksun hangen sekaan oli kävelty yhteen suuntaan polku, joka oli aika vaikeakulkuinen, mutta hevosella pääsee. Kun polku sitten loppui ja piti kääntyä, lähdin automaattisesti kääntämään vasemman kautta (vasenkätinen kun olen, mulle luonnollisempi suunta) ja tietenkin Miina vasemmalle jäykkänä veti mutkan pitkäksi ja päätyi polulta sinne syvään hankeen. Hankikanto, joo, mutta ei se 600 kiloa kantanutkaan. Molskahdettiin Miinan mahaa myöten sinne lumeen ja tamma lähti pienessä paniikissa onkimaan itteään ylös sieltä. Siinä poukkuroinnissa multa lähti jalustimet ja välillä jäi takki nuppiin kiinni jumiin. Yritin parhaani mukaan vaan hyödyntää rodeoratsastajan skillejäni ja pysytellä kyydissä. Onneksi Miina pysähtyi hetkeksi ja pääsin kierähtämään hankeen. Taluttamalla sain itseni ja hepan helpommin pois pinteestä ja kammettuani itseni takaisin satulaan, toivoin ettei kukaan nähnyt ja takas kentälle. :D


mun ja Miinan fiilikset, kun hanki ei kantanutkaan... 


2. maaliskuuta 2012

Vuokrailun alkua



Taas on muilta kiireiltä jäänyt kirjottelu väliin, joten tehäänpä pientä tiivistelmää tästä käyntiin pyörähtäneestä vuokrauksesta ja Miinan muutosta uudelle tallille. :)

Keskiviikkona lähettiin siinä kymmenen tienoilla yhessä Miinan omistajan Päivin kanssa Kellokoskelle. Pakattiin vanhasta tallista kaikki kamppeet autoon, puunattiin ja topattiin Miina kuljetustamineisiin. Uuden tallin omistaja tuli traikulla tammaa hakemaan. Kotitalli kun on, pihatie on erittäin haastavan mutkan takana, josta hyvällä lykyllä henkilöautokaan kääntyy, saati sitten maasturi traikku perässään. Niinpä kiikutettiin Miina tallista keskellä tietä odottavalle traikulle.

Lastaus varmaan on harvan hevosen - tai hevosihmisen - lempijuttu. Mun tehtävä oli seistä liinaa pidellen siinä kopin sivussa ja antaa Päivin suostutella Miina sisään. Pari kertaa se pomppas pystyyn ja pakitti pois, mutta alta kymmenen minuutin se oli jo kiltisti kyydissä. :)

Matka Sipooseen hurahti nopsaan ja kerettiin vähän ennen Miinaa tallipihaan oottelemaan ja kantamaan kamoja uuteen satulahuoneeseen. Kuten lopulta lastaus ja itse matka, traikusta ulos asteleminen sujui moitteetta ja vietiinkin Miina oikeastaan samantien kentälle tutustumaan mahdolliseen uuteen tarhakaveriinsa Conniin.

Miina & Conni kaveeraa

...tai sitten ei. 

... :D

Aurinko paistoi taas täydeltä terältä ja oli ihan mahtava keli kuvata lumisella kentällä kirmaavia heppoja. Conni oli kuulemma nuoruudessaan tarhattu laumassa, mutta viimeiset useamman vuoden ollut vain yksin tarhassa, mikä näkyi vähän käytöksessäkin. Kauheesti ei kumpikaan halunnut toisen kyljessä kyhnätä ja jos samaan nurkkaan sattuivat, kerran tuli vähän monoa ja huutoakin, enemmän tai oikeastaan kokonaan Miinan puolelta. Välillä se osaa mylviä niin, että hirvittää, mitä se meinaa toiselle tehdä.. Onneksi kuulostaa pahemmalta kuin onkaan. :) Näistä huolimatta tammat tuntu ainakin sietävän toisiaan, joten ovat nyt tän pari päivää olleet yhdessä tarhassa.

tyttöjen tarhasta näkee puolen Söderkullaa (huomaa Connin mielenosoitus)

Tänään kun kävin Miinaa moikkaamassa, oli neidiltä repästy kaistale karvaa lautasten päältä pois, varmaan Conni näykkäissyt. :/ Voin olla väärässäkin, kun onhan niillä loimet päällä tarhassa... paitsi ekana päivänä Miina oli ilman, se oli sen verran hermona, että hikoili ilmankin. Joka tapauksessa aikovat tänään kokeilla Miinaa yhteen arabiristeytysruuna (?) Rikun kanssa, joka on myös Miinan karsinanaapuri. Niillä on semmonen kiva kolmen hevosen talli, jonka asukit on kaikki arabeja/arabiristeytyksiä. :)

Tänään oli siis ensimmäinen Miina-kerta, jonka olin päättänyt jo aikaa sitten, että haluan pitää maastakäsin, kahdestakin syystä. Uudella tallilla Miina on arabin JA tamman tavoin hämmentynyt ja tavallista säpäkämpi ensimmäiset päivät, ja toisekseen, olen sille uusi ihminen ja haluan aluksi näyttää, millä tavalla mun kanssa tulee toimia. Pitää oppia kävelemään, ennen kuin lähtee juoksemaan.

Aamupäivällä hepat oli vielä sisällä (Miina kätevästi siellä nurkkakarsinassa, johon pitää kulkea toisen karsinan läpi...), joten vein Miinan satulahuoneen eteen puomille ja harjasin siinä kuntoon. Alkuun pyöri vähän minne sattui ja huuteli muille hädissään, karsinasta oli kans ryntäämässä, en tiedä minne. Kunhan kentälle päästiin ja sain juoksuttamalla vähän höyryjä pois, alko tamma siitä rauhottua.

Tein Minskin kanssa ihan maastakäsittelyn perusjuttuja. Monty Robertsin tietäville on varmaan tuttu menetelmä Join-Up, jota myös kokeilin Miinan kanssa. Kentän portteja ei saanut suljettua, joten oli pakko juoksuttaa liinassa eikä vapaana, jolloin tulos ei tietenkään ole sama, mutta siihen nähden olin kyllä tyytyväinen. Tyttö kuunteli hienosti elekieltä ja rupesi ihan tarjoamaan join-upia jo silloin, kun itse halusin vielä Miinan juoksevan.


Lyhyt tiivistelmä join-upista: Tavoite on saavuttaa hevosen kanssa yhteisymmärrys johtajuudesta.  Juoksutetaan hevosta (ajetan pois ihmisen luota) ja kun hevonen alkaa näyttää ihmisen tahtoon taipumisen merkkejä (sisäkorva kääntyy ihmistä kohti, tahti hidastuu, pää laskee alas) ihminen hellittää eteenajavat avut (hartiat kohotettuina/jäykkinä, liinaa voi heitellä hevosen perään) ja antaa hevosen tulla luokseen (raskas uloshengitys yleensä auttaa tipauttamaan äskeisen ryhdin, katse alas, voi ottaa askeleen pari taakse). Kaikki hevoset ei tule - ja tämäkin riippuu omasta kehonkielen käyttämisen taidosta -, mm. Finesse jää mieluummin pällistelemään maisemia, mutta Miina on niin ihmisrakas, että koitti välillä kiitoravistakin sännätä luokse. :D

Join-Up taitaa alunperin olla Monty Robertsin kehittämä eikä se hänen kirjassaan varmasti sanasta sanaan juuri näin lue, mutta olen nähnyt ja kuullut eri versioita ja tapoja toteuttaa se, ja tää on se mun omaksuma tyyli. :) Poikkeaa alkuperäisestä mm. sillä etten käänny poispäin hevosesta, olen todennut hevosten tulevan luo näinkin. Tärkeintä on, että elekielessä tapahtuu selkeä ero ajamisen ja kutsumisen välillä.

Join-Upia seuraa Follow-Up, eli hevosen täytyy seurata ihmistä (mieluiten ilman sitä narua, mutta tällä kertaa turvallisuussyistä narun kanssa). Tämäkin oli ookoo. Näiden lisäksi kokeilin ihan perus luottamusjuttuja, mitä kaikkea Miina antaa mun tehdä sille. Heiluttelin liinaa ilmassa, heittelin sitä hepan selän ja lautasten päälle, jalkoihin, kiersin mahan ympäri... Ei sanonu yhtään mitään, ilmeisesti se on siedätetty tähän touhuun aikapäiviä sitten. :) Samoten kävin käsillä tunnustelemalla hevosen läpi joka puolelta, tääkin niitä juttuja, että hevosen pitää antaa ihmisen tehdä niin, ja Miinahan antoi.


Huomenna olis sit vuorossa messupäivä Helsinki Horse Fairin tyyliin ja sunnuntaina ratsastus Miinalla. :) Jos heräsi kysymyksiä / kommentteja, vastailen mielelläni!