8. maaliskuuta 2012

Miinailua ja kissan aktivointia


Tähän alkuun voisin kertoa eilisestä Miina-päivästä, muutoin ajattelin omistaa tämän postauksen Niilo-päivityksille.

Mulla on toi selkä ollut jo yli puoli vuotta enemmän tai vähemmän kipeä, ja se otti nokkiinsa tuosta su-ma tehdystä melko aktiivisesta Miina-treenistä. Kuten tossa aiemmin totesin, joudun hirveesti jännittämään itseäni satulassa, kun askeleet tuntuu vielä niin oudoilta, ja varmasti se hankirodeo kantoi kortensa kekoon tässä asiassa... Niinpä päätin, että mä en tällä kertaa ravaa tai laukkaa, mutta Miina saa kuitenkin kunnon liikuntaa. Siispä naruriimu päähän, liina mukaan, ja kentälle.

Juoksutin Miinan ihan reippaassa tahdissa noin 20 minsaa. Kehuin sitä aina kun pää laski alas, mutta jouduin joka kerta maiskuttamaan heti perään, ettei tipauta käyntiin. Ilmeisesti se käsittää asian näin: "hyvä!" = "työt loppu, saat kävellä". Vasempaan kierrokseen Miina on todella jäykkä ja se näkyi varsinkin laukassa. Jossain vaiheessa tamma rupes vedättämään mua niin, että vetää vaan stopin laukasta ja jatkaa ravia - väärään suuntaan... Tätä tapeltiin muutama kerta ja lopulta tyydyin hyvin pieneen pätkään sitä vasenta laukkaa. Oikeaan ei ollut mitään ongelmia, taaskaan.

Juoksutuksen päätteeksi vaihdoin liinan maastakäsittelyköyteen, jonka sidoin naruriimuun ikäänkuin ohjiksi. Jakkaran päältä selkään ja pysähdyksiä kokeilemaan. Ilman satulaa tuntui kuuntelevan painoapuja huomattavasti paremmin, mutta tarvitsi edelleen nykäisyä ohjasta ymmärtääkseen pysähtyä - pitäis varmaan ruveta kokeilemaan sitä "whoa"-sanan käyttöä, et toimisko se vahvistavana apuna ohjan sijaan. Peruutus sujui myös moitteetta.

Olin asettanut kentän toiseen päähän maapuomin, jonka päälle mentiin tekemään sidepassia. Vaikka kuolain puuttui, Miina kuunteli lähes samalla tavalla ja ensimmäinen väistö oli nappisuoritus. Tämän jälkeen Miina unohti täysin koskaan tehneensäkään mitään vastaavaa ja seuraavat viitisentoista kertaa hinkkasin kaikkiin muihin suuntiin kuin olisin itse halunnut, puomi jaloissa kolisten - ja arvatkaa hävettikö, kun tallin omistaja treenaa kisapv'llään vieressä... Kokeilin välissä väistättää ilman puomia, se onnistui molempiin suuntiin ilman mitään muttia. Lopulta sain puomin päällä pari askelta oikein ja sen jälkeen Minski sai kävellä loppukäynnit. :)




Ja mitä Niiloon tulee, se on kotiutunut tänne loistavasti! Ei ole yli viikkoon mennyt ovea raapimaan tai maukumaan ulos, vaan tuntuu oikeasti viihtyvän täällä. :) Lempinukkumapaikat on vaihtuneet pesukoneen päältä ja sängyn alta keittiön sivupöytään (jos aurinko paistaa siihen), olkkarin sohvaan (varsinkin jos jompi kumpi meistä istuu siinä yhtä aikaa), poikaystäväni tietokonetuoliin ja meidän molempien tietokonepöytiin. Tästä huomaa sen, ettei sen tarvitse mielestään enää pelätä täällä ja että se haluaa olla meidän seurassa. :) Joinakin öinä se tulee myös sänkyyn nukkumaan, joko väliin tai    jalkopäähän. Igluun se ei edelleenkään halua, mutta leivänpaahtimen mukana tulleessa pahvilaatikossa se saattaa välillä istuskella.




Nipa oli siis ensimmäinen mätsäreistä ostetun naksuttimeni uhri. Kokeilin eilen ihan huvikseen jotakin helppoa, mikä ensimmäisenä päähän tuli, ja opetin Niilon hyppäämään tuolille ja siitä alas. Ensin naksauttelin pari kertaa pyytämättä siltä mitään, että tottuu vaan siihen, että sen äänen kuullessaan saa herkkua. Kissannamin nähtyään sitä ei kahdesti tarvinnut käskeä ja poju hyppeli tuolille ja siltä pois kuin olisi tehnyt hommaa iät ja ajat. Osalla naksautuskerroista jätin myös namin pois eikä tämäkään tuntunut hirveästi ahnasta kissaa lannistavan.

Jakkaralla istuessaan otin Niilosta vähän kuvia, näitä mitä tässä nyt on näytillä ja alempana enemmänkin. Kyllästyessään poseeraamaan se löysi vanhan tutun leikkikaverin - oman häntänsä, jota se ei koskaan kyllästy jahtaamaan. :D


Tänään naksuttelin vähän lisää, koitin opettaa Nipaa käyttämään sille varta vasten hankittua raapimispuuta. Tähän mennessä se on vain pyyhkäissyt sen ohitse ja repii mieluummin mattoja... Tämän homman kanssa kesti kauemmin kisulta ymmärtää, mitä siltä pyysin, mutta odotus palkittiin ja sain kuin sainkin kynnet kiinni tolppaan!

Tämän jälkeen leikittiin Niilon kanssa narunpätkällä - ne on muuten paljon hauskempia, kuin toi ylikallis lemmikkikaupasta ostettu lintulelu - niin että istuin polvi-istunnassa lattialla ja liikuttelin narua ympärilläni niin, että Nipa pääsi hiipimään matalana mun reisien takana piilossa ja sieltä syöksymään saaliin kimppuun. :)

Toinen juttu mistä se tykkää, on "seikkailu". Otan Niilon syliin ja kierrän kämppää ympäri katsomassa kaikkiin kaappeihin ja muihin jänniin paikkoihin. Mitä ylempänä se on, sitä jännenpi. Välillä se ponkaisee sylistä käymään jollain hyllyllä ja sitten jatketaan matkaa.

Jos keksit jotain vinkkejä tai ideoita, mitä uutta voisin Nipalle - tai Miinalle! - opettaa, jätä ihmeessä kommenttia! :)






2 kommenttia:

  1. "- ja arvatkaa hävettikö, kun tallin omistaja treenaa kisapv'llään vieressä... "

    Haha! Joo meillä oli keskiviikona vähän sama tilanne kentällä. Tulee pikkasen mato-olo, kun oma puskamopo menee semmoista ihanaa hirvenkaulaista kiemurauraa keskikentällä, että "En varmana väistä!", kun toinen kokoaa laukkaa siinä ympärillä. Voivoi... tämmöstä tämä on. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, nää on niitä ratsastajan huippuhetkiä. :D Yritin siinä vitsikkäästi sille tallinomistajalle huikata tyyliin "Hehheh, tää taas esittää ettei osaa." mut ei vastannu mulle mitään. Ei tainnu mennä läpi. :D

      Poista

Kommentit ja kehitysideat otetaan aina ilolla vastaan! :)