Ratsastuskuvia

Arki on ollut taas sellaista menoa ja melskettä joka suuntaan, kameran kanssa ja ilman, että ei oo ehtinyt edes miettiä mitään bloggailua. Näytettäviä kuvia on paljon, paristakin aiheesta, joista tässä postauksessa esittelen yhden. Kävin viikko sitten kuvaamassa tuttua ratsukkoa, nimittäin Miksua ja Mohaa. Miksu halusi erityisesti ratsastuskuvia, minä taas sellaista ihmisen ja eläimen välistä tunnelmaa (ehkä vähän potrettimaista poseeraukuvaa). Tällä kertaa kuvattiin pelkästään ratsain - maastossa ja kentällä - joten ehkä lopputulos on noiden kahden ajatuksen yhdistelmä.

Iloinen yllätys tuolla tallilla kuvatessa oli, että kun palasimme maastokävelyltä kentälle, kukas muu siellä käppäili pätevänä ratsuna koulutunnilla kuin Päikkä. En mennyt tuntia häiritsemään, niin en päässyt kunnolla moikkaamaan ponia. Mutta oli ihana nähdä, että se voi hyvin ja yhteistyö omistajan kanssa näytti myös sujuvan - mikä ei ole mikään itsestäänselvyys sen tamman kanssa. Toivottavasti tapaamme vielä.

Kuulisin taas mielelläni sinun mielipiteesi: Mikä kuvista on paras/huonoin ja miksi? Mitä voisi tehdä toisin?

Myös blogin uudesta simppelimmästä lookista ja kauan odotetusta bannerista saa heittää ajatuksia!

1

2

3

4

5

6

7

8

9

10

11

12

13

14

Tapahtumarikasta elämää

Viimeiset pari viikkoa ovat olleet tavallista kiireisempiä, mikä johti hetkelliseen blogihiljaisuuteen. Kertaanpa siis lyh... no ei tästä lyhyesti selvitä, mutta kertaan mitä kaikkea tähän väliin on ehtinyt tapahtua.

Viime viikko oli vähintäänkin koiramainen. Löysin uudet hoitokoirat, joiden lisäksi lenkitin myös niitä vanhoja, niinpä mulla oli koirapäiviä neljä yhden viikon aikana. Yksi huilipäivä välissä, ja sitten vanhempieni Lasse-terrieri tuli meille yökylään hoitoon. Lassen käytin myös koirauimalassa uimassa, jossa valokuvasin sen lisäksi siskoni Gabin Ruffe-koiran sekä hänen hoitokoiransa Morriksen. Pari viikkoa sitten olin uimalalla kuvaamassa jopa kaksi tuntia putkeen, kun Etelä-Suomen Sheltit ry oli varannut uimaopetusta 12 shetlantilaiselle. Olin sopinut keikasta etukäteen Gabin ja uimalan muun väen kanssa, ja luvannut kuvat sekä uimalan että koirien omistajien käyttöön. Keikka oli mulle tosi hyvää harjoitusta ja sujui hienosti. Vastaanotto allasalueella oli iloinen, kun esittäydyin koirien omistajille opiskelevana valokuvaajana ja kysyin lupaa kuvata. "Totta kai! Näitä _pitää_ kuvata!" oli lähes jokaisen vastaus. Jälkeenpäin saatu palaute oli myös tosi hyvää ja näitä kuvia laitan myöhemmin erilliseen postaukseen.

Morris

Lasse takana, Ruffe edessä

Tässä kohtaa kävi pieni sekaannus. Veteen heitettiin kaksi lelua. Lasse ehti veteen ensin ja nappasi yhden lelun. Ruffe kuvitteli Lassen ottaneen molemmat ja palasi maihin. Gabi kehoitti sitä kuitenkin menemään hakemaan jäljelle jääneen lelun. Niinpä Ruffe lähti uimaan, ei nähnyt Lassea lelun takaa ja nappasi kiinni samaan leluun, se kun oli lähempänä. Hetken ympyrää uimisen jälkeen lelu tuotiin yhteisvoimin "rantaan" ja ärinästä huolimatta Ruffe lopulta luovutti sen Lasselle.

Viikonloppuna Gabi oli meillä kylässä ja sunnuntaina käytiin yhdessä katsastamassa Lemmikkimessut. Tarkoitus oli käydä moikkaamassa muutamaa tuttua, katsella vähän, räpsästä pari kuvaa... Todellisuudessa jäin suustani kiinni (Gabin mielestä) liian usein ja liian pitkäksi aikaa, kun tuttuja näkyikin odotettua enemmän. Kuvia innostuin ottamaan sen parin sijaan "vain" 650 kappaletta, tässä esillä nyt vain ne harvat ja parhaat. Ja sitten kun messuja oli enää 15 minuuttia jäljellä ja olin jo taputellut itseäni selkään, kun en ostanut mitään turhaa vaan tyydyin katselemaan, löysimme OutletExpon puolelle. Ja hups, sinne meni 70 euroa, joista osan jouduin lainaamaan Gabilta, kun itseltä loppui käteinen... :---) Minä joka niin harkiten ostan enkä hulluna shoppaile! Mutta kaikki ostettu tuli tarpeeseen tai ainakin olin haaveillut niistä pitkään. Mm. punaiset western-tyyliset buutsit. :)

Kaiken muun tohinan ohella olen ehtinyt rampata lääkärissäkin aika usein. Nyt kun selän lihasperäiset kivut on saatu aika hyvin kuriin, toivottavasti, paljastui jäljellä oleva kipu hermoperäiseksi eli välilevyn pullistumaksi. Sen pitäisi ilmeisesti parantua ihan itsekseen, pienellä avituksella ja onneksi tämä kipu ei haittaa ratsastusta lainkaan, kuten aiemmin oli joidenkin lihasten kanssa. Selkä tuntuu päinvastoin olevan levollisempi ja tyytyväisempi hevosen selässä, kun saa pientä liikettä jatkuvasti.


Ystävällä on ollut lainassa sidepullit, joilla olen mennyt pari kertaa sekä eron huomatakseni myös kuolaimilla siinä välissä. Tarkoitus olisi kokeilla erilaisia kuolaimettomia, joista löydettäisiin Ystävälle sopiva vaihtoehto. Alkuun tuntui, ettei vaikutus ole riittävä sidepulleilla taivutellessa, mutta uudelleen niitä kokeiltuani ymmärsin, että sen ensimmäisen kerran hankaluus johtui Ystävän jäykkyydestä. Silloin oli laukkakin hankalaa ja halutonta, joten mentiin ihan muita juttuja. Toisella kerralla oltiin vetreämpiä, laukka pyöri normaalisti ja taipuminen sujui hyvin. En edes muistanut, ettei minulla ole kuolaimia käytössä. Lisäksi olen ihastunut siihen ilman satulaa ratsastamiseen tarkoitettuun padiin. Jotenkin olen nyt saavuttanut sellaisen tilan, ainakin Ystävän kanssa, etten mieti vähemmillä varusteilla ratsastaessani "Nyt voin pudota helpommin kun ei ole jalustimia ja satulaa tukena." tai "Hevonen voi lähteä käsistä kun kuolain puuttuu." Viimeisimmällä kerralla laukkasin reipasta tahtia pitkää sivua tallille päin, yksin pimeässä tosin valaistulla kentällä, portti oli auki, ja huomasin ajattelevani "Niinjoo, mullahan ei ole niitä jalustimia tai kuolaimia eikä porttikaan ole kiinni, mutta se ei vaikuta mitenkään tähän ratsastukseen." Sitten kaarroin ympyrälle ja jatkoin ratsastusta. Näitä juttuja on ilahduttavaa huomata, sillä aina ei todellakaan ole ollut näin. Luulenpa, että joogalla ja jumppapalloilulla on ollut oma tekemisensä tämän asian kanssa ja Ystävään luottamisen lisäksi kehonhallintani on selvästi parantunut.


Hevosrintamalla minulla on toinenkin ystävä, nimittäin Moha, jota kävin keväällä koeratsastamassa. Nykyään ruuna asuu Klaaran kanssa samalla tallilla, joka on itsehoitotalli. Kun tallilla pitää päästä käymään joka päivä ja on itse vuorotyössä, Mohan omistajalla on tällaisia "hätävaraihmisiä" kuten minä. Niinä päivinä kun Miksu itse ei ole päässyt, olen käynyt ruunan karsinan putsaamassa, ruuat laittamassa ja samalla myös ratsastanut Mohan. Pari kertaa ollaan käyty maastossa, yksin ja kaverin kanssa - jälkimmäinen huomattavasti rennompi ja rentouttavampi vaihtoehto. Viime kerralla mentiin ilman satulaa kentällä hetki, kun oli jo ehtinyt tulla pimeää enkä uskaltanut lähteä kokeilemaan onneani lähiteille. Mohan kanssa on ollut mukavaa ja hetkittäin myös surkuhupaisaa. Yhtenä päivänä minä ahne tarhansiivoaja lappasin kottikärryt niin täyteen, että hädin tuskin sain ne mutaisen tarhan perukoilta enää portille. Ja kun sain, onnistuin kaatamaan ne. Lappasin puolet kamasta takaisin kärryihin, ja kun olin sen tehnyt, kottarit hajosivat siihen paikkaan. Pyörä luiskahti sijoiltaan, eikä niitä enää mihinkään työnnetty, niinpä hain toiset kottarit ja lappasin taas sitä itseään koko kärryllisen uuteen kärryyn. Eipä tarvinnut lähteä punttikselle sen jälkeen. :) Toinen hassu tapahtuma oli, kun olin lähdössä ratsastamaan ja varustin Mohaa käytävällä. Otin siltä riimun päästä ja aioin hivuttaa sen kaulalle suitsimisen ajaksi, mutta Moha teki ennätyksen ja oli ensimmäinen hevonen, joka on multa päässyt tuossa tilanteessa livahtamaan! Kaverit oli juuri saaneet iltaruuat karsinoissaan, niinpä herra teki nopsan U-käännöksen ja lähti tsuppailemaan kohti omaa karsinaansa - ja heinäpaaleja. Naureskellen marssin heinänmaistelijan perään ja sain suitset päähän hyvässä järjestyksessä.

Kesällä otettu kuva Mohasta.

Tämän kaiken lisäksi olen tietysti käynyt välillä koulussakin. Kuvankäsittelyn alkeiskurssi saatiin päätökseen ja nyt meillä alkoi jännät ajat, kun saadaan kuvata just sitä mitä itse halutaan, tietyn teeman sisällä. Kuvaamme siis viiden hengen ryhmissä, kukin ryhmä noin 100 kuvaa, joista tehdään dia-esitykset esitettäväksi koulun joulujuhlassa (musiikkikin saadaan itse etsiä/valita/suunnitella/tehdä). Teemana kaikilla ryhmillä on valo, tämän lisäksi meidän ryhmä halusi kuvata sirkusaiheisia juttuja. Tähän asti on pidetty yksi yhteinen studiopäivä, jolloin tuntui kaikilla olevan hauskaa ja mageita kuvia tulikin. Lisäksi kuvailin projektia varten Roosan koiria ja muita kuvauksia on vielä tulossa. Ehkä niistä kuvista joitakin, ainakin itse ottamiani, voin laittaa tännekin sitä mukaa kun valmistuvat.

Että tämmöisissä tunnelmissa tällä kertaa. Muistakaa hei kommentoida aina, kun tulee ideoita postausten suhteen, herää kysymyksiä tai jos unohdan jonkun lupaamani postauksen toteuttaa (hups.. :) Kuulen mielelläni mitä te lukijat siellä teksteistäni tuumitte!

Klaaran kuulumiset

Perhe ja perhehevonen elementissään

Klaaralla oli eilen syntymäpäivä, onnea poni 3 vee! :)

Lauantaina ponilla oli raspaus. Kuten kuvasta näkyy, Klaara rauhoitettiin ja vaikutus kesti jonkun aikaa. Harvinainen tilaisuus päästää Toukokin mukaan puuhailemaan (kuvan taapero). Klaaran suusta löytyi sitä sun tätä, joten saatiin viikon kuolaintauko. Tarkoitus oli ratsastaa seuraavana päivänä, mutta päädyttiin sitten treenaamaan palloilua lisää, sekä la että su. Klaara on oppinut tosi nopeasti palloilun salat ja olen alkanut vaatia siltä kunnon tönäisyä (palkan saa vasta kun pallo liikahtaa selvästi, pelkkä turvalla pusuttelu ei riitä). Samoiten vaadin keskittymistä palloon (ajan pois jos meinaa mennä syömään), vähän kokeillaan jo kuljettamista ja pallon seuraamista, sekä sitä että Klaara etsisi pallon luo vaikka en itse seisoisi pallon vieressä. Sekin toimi yllättävän hyvin! Poni tiesi, että vaikka leipäkäsi ei ole tässä nyt, se tulee paikalle heti kun tönäisen palloa. Meidän palloiluharrastus on innostanut myös Miksun ja Mohan mukaan kokeilemaan, ja tässä onkin lauantaisia kuvia, kun päästettiin tarhakaverit yhdessä palloilemaan. Klaara tosin oli sitä mieltä, että pallo on vain ja ainoastaan hänen, Moha voi painua ***. :D 

Huomenna olis taas Klaara-päivä maastakäsin, itekseen. Ajattelin pitää tällä kertaa breikkiä palloilusta, vaikka Klaara siitä kovin tykkääkin, mut että olisi monipuolisempaa tekemistä välillä. Mellu sen kanssa oli jotain temppurataa jo tehnyt, ajattelin kokeilla rakentaa vähän trail-esteitä ja katotaan mitä poni niistä tykkää. Seuraavalla viikolla hyppään taas satulaan, nyt jo odotan innolla. :)

Palloilua

Tästä päivästä tuli niiiiin paljon kuvia ja kerrottavaa, että teen suosiolla kaksi postausta. Tämä ensimmäinen esittelee Klaaran uuden ystävän ja harrastuksen: jumppapallon! Oon jo monen vuokrahevosen kohdalla miettinyt, että ostan joskus jumppapallon ja koitan opettaa hepsun pelaamaan sillä. Lauran kanssa pallo tuli puheeksi jo tokalla Klaara-kerralla ja oli yhtä innoissaan ideasta kuin minäkin. Nyt sitten vihdoin sain marssittua Tarjoustaloon ja törsäsin huikeat 9 euroa tähän uuteen leluumme. Pallon mukana tullut pumppu vaikutti alkuun ihan onnettomalta, mutta yllättävää kyllä se toimi kuten pitikin eikä pallon täyttämiseen mennyt kuin pikkuhetki! Plussaa myös siitä, että pallon saa 5 eri värissä ja kahdessa eri koossa. Tämä meidän on pirteä keltainen ja suurempi eli 75 cm. 

Mun pitkän ajan tavoite Klaaran kanssa on, että se oppisi tykkäämään pallon tuuppimisesta niin paljon, että sen kanssa voisi pelata hevosjalkapalloa ratsain sekä toki leikkiä yhdessä maasta käsin. Tarkoitus on tarjota hauskaa yhteistä tekemistä ja mukavaa vaihtelua tavallisempiin ratsuhevosen asioihin, mitä Klaara koko ajan opettelee (kuten ehkä pian tulevaisuudessa laukannosto!). 

Lyhyen ajan eli tämän päivän tavoite oli saada poni koskemaan palloa. Alkuun pumppauksesta lähtevät kimakat äänet saivat parivaljakon hermoilemaan tarhassaan ja kun lähestyin pallon kanssa, raukkojen oli pakko paeta ja ravailivat ympäri tarhaa. Siinä vaiheessa kun sain kameran käteen oli meno rauhoittunut intensiiviseen tuijotteluun. 

Kun tilanne rauhoittui ja Klaara uskalsi tulla hakemaan leipää tarhan reunalta, vaikka pallo oli mun vieressä, uskalsin edetä totuttamisessa ja livahdin tarhaan. Alkuun herrasväki oli tietenkin että oumaigaad, toit sen tänne!! Mutta melkosen nopsaan huomasivat, että pallo + Hanna = leipää. Moha, joka oli hepsuista epäluuloisempi, uskalsi sekin tulla ihan kosketusetäisyydelle hakemaan palkkion. Sen enempää en häneen keskittynyt, vaan pelkästään Klaaraan. 

Klaara on ihan mieletön oppimaan! Leipä ja kehut saa sen hoksaamaan todella nopeasti, mitä siltä halutaan ja tekee mielellään lisää, kun sen kerran hoksaa. Meidän palloiluhetki kesti noin 10 minuuttia ja siinä ajassa Klaara oppi tuuppaamaan palloa välillä etujalalla, välillä turvallaan. Seisoin vaan paikoillani, pitelin palloa edessäni ja odotin että leipä alkaa kiinnostaa tarpeeksi - kun edellinen pala oli nielaistu, seuraavan hankkimiseen ei kauan mennyt. Tähän voisi tulevaisuudessa kehittää ääniavun, esim. "pallo" tai "koske", mitä alkaa käyttää aina kun poni sattuu tekemään oikein ja sitä kautta opettaa se koskemaan palloa käskystä.

Tätä aion ehdottomasti treenata lisää heti maanantaina uudestaan. Sit päästän Klaaran kentälle vapaaksi, siellä pallo pysyykin paremmin kun ei olla niin mäkisessä maastossa kuin tarhassa, ja katsotaan miten pitkälle heppafutisurallamme seuraavaksi päästään!

Uutta ja jännää

Klaaran toimittaman "tyrmäyksen" (kuten tallilla muut sitä tapaturmaa kutsuvat) jälkeen on ollut rauhallisempaa - ja turvallisempaa. Hoidan nykyään Klaaraa aina kypärä päässä, vaikka vain harjaisin, syöttelisin ja varsinkin kun talutan. Ei siitä ainakaan haittaa ole ja kun se päälaki on vieläkin kosketusarka, ei kannata ottaa riskiä että samantien uudestaan tärähtäisi. 

Myös muut tallilaiset on olleet tosi sympaattisia, kyselleet vointia ja miten pärjään ton "villikon" kanssa. :) Pienessä porukassa kaikki tietää kaiken ja se on ihan hyvä asia. Tykkään kovasti tosta porukasta just siks kun se on pieni ja kaikki hirmu mukavia tyyppejä. 

Sitten niihin otsikon lupaamiin uutuuksiin: Klaaralla on uusi tarhakaveri - ja satula! Hieeeman ärsyttää ettei siitä ole nyt yhtään kuvaa, sillä se satulan kokeilu meni älyttömän hyvin ja ekaa kertaa ravailin Klaaralla pitkiä pätkiä ilman taluttajaa reipasta liikettä! Aikasemmin sen ravisiirtymiset on olleet pikkupikku tikitystä, nyt vaadittiin ihan ravia ja todella hienosti se löytyi, ottaen huomioon ettei olla aiemmin pyydetty. No, onneksi lauantaina on taas ratsastuspäivä ja sitten lupaan änkeä kameran Lauralle kouraan!

Viime sunnuntaina 15-vuotias ruunaherra Moha kotiutui meidän tallille ja pääsi heti Klaaran kanssa yhdessä tarhailemaan. Mohaa kävin kokeilemassa edellisellä tallillaan, kun kuulin että joudun Päikästä luopumaan, mutta päädyin kuitenkin Klaaraan. Silloisia mietteitä molemmista hepsuista tässä postauksessa. 

Kaverukset tulevat hyvin toimeen - vähän liiankin hyvin. Klaara ei ole niin pahasti Mohan perään, osaa olla yksinkin jos tarhaan jää ja lähtee ihan hyvällä mielellä aina töihin. Mutta ruunaparan sydän tuntuu särkyvän joka kerta kun hänen ihastuttava nuorikkonsa lähtee luotansa. :( Eiköhän hänkin siitä rauhoitu, muut heppaset tuolla tallilla on niin lunkeja tyyppejä että olivat maastossakin vaan mennä mollottaneet eteenpäin vaikka Mohiksella oli ihan omat jutut ja huolenaiheet. Äkkiä nekin unohtuu, kun kaverit ei turhia ressaa. :)

Mohan käsitys edustamisesta oli hetkittäin vähän omaperäinen...